Isän Jumalan sijalla,
Tulee sieltä tuomitsemaan;
mutta Castrénille:
Päällä taivosen kaheksan,
Ilmalla yheksännellä;
samoin Cajanille sekä lisäksi:
Päällä viien villavaipan,
Päällä kuuen kirjokannen,
Päällä uutimen utuisen.
Näistä säkeistä on Lönnrot Kantelettaressa muodostanut Luojan
surma-virren jälkilauseen (vv. 849-862).
Vertailemalla inkeriläisiä ja venäjänkarjalaisia toisintoja pääsemme
siihen tulokseen, että Lapsenetsintä on alkuansa ollut erinäinen runo,
joka on ensin Saunanhaku-virteen ja sitten myös Luojan surma-virteen
yhdistynyt. Sen alkuperäisiin piirteihin kuuluvat: etsivä äiti, Neitsyt
Maaria ja hänen Poikansa, kuvattuna pieneksi lapseksi, joka on kadonnut
sylistä, sekä tämän löytäminen Jumalan asunnossa (kappelissa -- Luojan
lappeassa -- taivaassa). Vastaantulijoista ovat taivaankappaleet
varsinaiset asiaankuuluvat, joka selviää myös erään venäjänkarjalaisen
toisinnon säkeistä:[212]
Katsoi päälle taivosehen,
Aina katsoi, aina itki.
Onko taivaankappaleita ollut useampia kuin kuu ja päivä, on vaikea
sanoa. Mutta niiden vastausten vastakohtaisuuteen nähden ei kolmatta
oikeastaan kaipaa. Ja siinä tapauksessa on päivä tietysti ajateltava
lapsen olinpaikan ilmoittajaksi.
Kaikesta vaikeinta on päättää, mistä taivaankappaleet, jotka vastaaviin
skandinaavilaisiin lauluihin nähden ovat aivan uusi ilmiö, lienevät
tähän runoon tulleet.
Virolaisten kansanlaulujen julkaisija H. Neus on sitä verrannut Viron
puolella hyvin yleisesti laulettuun runoon kadonnutta veljeänsä
etsivästä sisaresta.[213] Taivaankappaleita, joilta hän tiedustelee,
ilmestyy tavallisesti kolme: paitsi päivää ja kuuta, jotka kieltävät
nähneensä taikka epäävät sanomasta, vaikka ovat nähneetkin, myös tähti,
joka viimein ilmaisee, että veli on veteen hukkunut. Monesti on
kuitenkin järjestys päinvastainenkin, niin että päivä on kolmantena,
joka tietää ja ilmoittaa.
Neus viittaa vielä erääsen liettualaiseen lauluun, jossa päivä on
etsivälle suosiollinen ja toiset taivaankappaleet, vaikka eri tavalla
kuin suomalaisessa runossa, selittävät syyn kieltäytymiseensä.[214]
Ehtoolla myöhä multa
Katosi karitsainen;
Ken auttais etsimähän
Ainutta karitsaani?
Luo aamutähden läksin,
Niin vastas aamutähti:
"Mun täytyy auringolle
Aikaisin tuli tehdä."
Luo iltatähden läksin,
Niin vastas iltatähti:
"Mun täytyy auringolle
Ehtoisin vuode laittaa."
Luo kuuhuen myös läksin,
Vaan vastaeli kuuhut:
"Oon miekan halkilyömä,
Suruinen mull' on muoto."
Luo auringon siis läksin,
Ja vastas aurinkoinen:
"Yhdeksän päivää etsin
Ja vielä kymmenennen."
Sopisi ajatella, että suomalaisen Lapsenetsintä-virren
kehitykseen olisi vaikuttanut mainittu virolainen, mahdollisesti
liettualaisperäinen runo. Lisäyksen olisi silloin pitänyt tapahtua
Länsi-Inkerissä, josta se olisi kulkeutunut Venäjän-Karjalaan asti.
Tätä olettamista kuitenkin vastustaa suomalaisen runon todennäköinen
kulku Varsinais-Inkerissä suunnassa idästä länteen; sitä ei puolusta
alkuperäisemmän muodostuksen esiintyminen pohjoisempana ja
kehittyneemmän etelämpänä Venäjän-Karjalassa, eikä myöskään koko runon
löytymättömyys Suomen Itä-Karjalassa sekä Karjalan Kannaksella.
Viimeksimainittua ilmiötä selittääkseen pitäisi osoittaa joku
epäilemätön esimerkki virolaisperäisestä Varsinais-Inkerissä lauletusta
runosta, joka puuttuisi Karjalan kannaksella, mutta Suomen tai Venäjän
Karjalassa jälleen ilmestyisi.[215] Sitä vastoin on luontevampi
olettaa, että runo on Länsi-Suomesta leviten kautta Itä-Suomen
haarautunut toiselta puolen Venäjän-Karjalaan ja toiselta puolen
Inkerinmaalle, säilyen ainoasti molemmissa äärimmäisissä päissä.
Esimerkkejä runoista, jotka ovat Varsinais-Inkerin umpisoppeen
talleentuneet, vaikka välittävältä Karjalan kannaksen alueelta ovat
kadonneet, on meillä paitsi Luojan virren muissa osissa, myös ennen
esitetyssä Inkerin virressä.
Siinäkin tapauksessa, että mainittu lisäys olisi Virosta päin runoon
liittynyt, täytyisi ajatella runon ensin Länsi-Suomesta ympäri Suomen
lahden Länsi-Inkeriin kulkeutuneen. Yhtään syytä ei ole olettaa runon
kokonaisuudessaan johtuvan Virosta, jossa ei noita toisia Neitsyt
Maarian virren kappaleita ollenkaan tiedetä lauletun. Tosin juuri
Lapsenetsintä-virsi on tavattu myös Virossa, mutta sen poikkeava muoto
ja uudenaikainen runomitta pikemmin todistavat vastoin suomalaisen
runon mahdollista virolaista alkuperää, niinkuin seuraavastakin
näytteestä voi päättää.[216]
_Maarja kõnnib müödä tied,
Otsib armast aenust last.
Kus ta armas aenus laps?
Ruuzalemmä linna all.
Mis temä seäl tieb?
Magab või valvab?
Ei ta maga egä valva:
Kuuleb kirjatundejaid,
Pühi mehi pilve'esta,
Tarku mehi taeva'asta;
Ta südä püsti kui oda,
Ta silmäd kui liivateräd_.
Maaria astuu tietä myöten,
Etsii armasta, ainoata lasta.
Kussa hänen a. a. lapsensa?
Jerusalemin kaupungin alla.
Mitä hän siellä tekee?
Makaako vai valvooko?
Ei hän makaa, eikä valvo:
Kuulee kirjanoppineita,
Pyhiä miehiä pilvistä,
Viisaita miehiä taivaasta;
Sydän kankeana kuin keihäs,
Silmät kuin hiekkajyvät.
Mutta vielä on yksi mahdollisuus lukuunotettava. Lapsenetsinnästä
laulavat myös Vähävenäläiset Itävallan Galitsiassa.[217]
Asteli tietä Jumalan äiti,
Tulipa vastaan loistava päivyt.
"Jumal' aut' Jumal', Jumalan äiti!"
-- "Sullekin terve, loistava päivyt.
Ylhäällä loistat, kauaksi katsot,
Etköhän liene lastani nähnyt?"
-- "En ole nähnyt, enk' ole kuullut."
Samoin vastaa "kirkas kuuhut"; vaan kolmantena kirkas tähtönen
"ylhäällä astuva, kauaksi katsova" sanoo sekä nähneensä että
kuulleensa. Eräässä toisinnossa Neitsyt Maarian sijalla pyhä Helena
etsii poikaansa, jonka tähti ilmoittaa menneen luostariin, missä
itsestään ovet avautuivat, kellot soivat ja tuohukset syttyivät.
Yhtäläisyys suomalaisen runon kanssa on ensi silmäykseltä aivan
hämmästyttävä ja panee ajattelemaan, voisiko tässä tulla kysymykseen
slaavilainen laina.
Venäläinen tutkija _A. Potebnija_ kuitenkin huomauttaa vielä
kolmannesta vähävenäläisestä laulusta, jossa nimetön leski
taivaankappaleilta tiedustelee poikaansa Iivanaa.[218] Kaikki nämät
ovat jouluvirsiä ja nimenomaan leskelle laulettavia. Viimeksi
mainitusta muodosta hän arvelee toisten kehittyneen.[219]
Mutta vaikka siinä kohden voi olla eri mieltä, niin täytyy kuitenkin
yhtyä hänen ajatukseensa, että taivaankappaleilta kysyminen on
kansansaduista, slaavilaisillakin tavattavista, runomuotoon siirtynyt
piirre. Niinkuin hän osoittaa, ei taivaankappaleita tavata kaikissa
vähävenäläisissäkään kirjaanpanoissa, vaan niiden sijalla myös kolme
enkeliä ja apostolia, joista yksi vastaa ettei ollut nähnyt, toinen
sanoo kaukaa katsoneensa ja kolmas läsnä olleensa, kun Maarian poika
ristiinnaulittiin. Välistä ovat vastaantulijoina itse joululaulajat,
jotka sanovat nähneensä hänet luostarissa alttarin luona pitävän
jumalanpalvelusta.
Mikä kuitenkin enimmän vaikeuttaa tämän laulun asettamista suomalaisen
runon yhteyteen, on se seikka, ettei lukuisissa isovenäläisissä
toisinnoissa ole puhetta taivaankappaleista. Poikaansa etsivää pyhää
neitsyttä vastaan tulevat joko pari kolme Juutalaista taikka myös
Johannes kastaja.[220] Edelliset sanovat esi-isäinsä hänet
ristiinnaulinneen, joten itse etsiminenkin siirtyy Vapahtajan kuoleman
jälkeiseksi tapaukseksi. Todennäköisintä kaikesta päättäen on, että
Lapsenetsintä-virsi on Suomeen Saksasta Skandinaavian kautta
kulkeutunut ja täällä, samoin kuin Vähä-Venäjällä, kansansaduista[221]
omistanut taivaankappaleilta tiedustelun. Näiden vastaukset ovat
kaiketikin Suomessa aivan itsenäisesti keksityt; hyvin sattuva ja
"Luojan" virteen soveltuva on niiden yhteinen ponsi:
"Poikas on minunkin luonut."