Kolmas ja viimeinen Luojan virren pääosista, Luojan surma-virsi, on
kokoonpantu kahdesta erinäisestä runosta, joiden aineina on Luojan
ylösnousenta sekä Hiiden sepän kahlinta. Suomen Itä-Karjalassa, samoin
kuin Venäjän-Karjalassa, nämät runot esiintyvät aina toistensa
yhteydessä. Mutta Varsinais-Inkerissä niitä lauletaan enimmiten
eriksensä tai milloin ne yhdistetään, on niiden välillä tavallisesti
vielä kolmas yksistään siellä esiintyvä runo Sillasta ja kirkosta.
Inkeriläinen Luojan ylösnousenta-virsi on sekin paraiten säilynyt
Keski-Inkerissä.[222]
Mitä laulan, kuta laulan?
Laulan Luojan kuolennaista,
Kaotusta kaiken vallan.
Kuhun Luoja kuoletettu,
Kaotettu valta kaikki?
Sinisen salon sisähän,
Korven kaian kainalohon.
Syvä hauta kaivettuna,
Syvä hauta, rautapohja,
Syvä syltä yheksättä,
Käsikyynär kymmenettä,
Puolta kymmentä leveä.
Sinne Luoja hauattihin,
Jumalainen kalmattihin,
Tinanauloin tikkaeltu,
Rautanauloin nakkaeltu,
Hopeanauloin huolieltu,
Vaskinauloin vaivaeltu.
Siellä meiän Luojuemme,
Ja meiän Jumaluemme.
"Paista päivä, kuu kumoita!
Paista kerran kirkkahasti,
Toisen himmesti hiota;
Paista Luojan hauan päälle,
Jumalaisen kalman päälle;
Sulata tinaiset naulat,
Vaskinaulat hellittele,
Hoikenna hopeanaulat.
Päästä Luoja kuolemasta,
Katomasta kaikkivalta!"
Paistoi päivä, kuu kumoitti,
Pääsi Luoja kuolemasta,
Katomasta valta kaikki.
Runo tässä jatkuu, vaikkei aivan välittömästi, Hiiden sepän
kahlinnalla, samoin kuin vielä kahdessa kappaleessa.[223] Mutta muissa
seitsemässä kirjaanpanossa Luojan ylösnousenta-virsi ilmaantuu aivan
yksinäisenä.
Länsi-Inkerissä sitä vastoin on sen yhdistyminen yleisempi.
Soikkolan-puolisista kappaleista on vaan pari itsenäistä.[224] Mutta
toisissa seuraa Hiiden sepän kahlinta: kolmessa mainitulla välikkeellä,
joka neljännessäkin on loppuun eksynyt. Näistä otettakoon kaksi rinnan
osoittamaan Soikkolan laulutapaa.[225]
Mitä nousen laulamahan?
Laulan Luojan kuolentaa,
Jumalaisen kalmantaa.
Kuhun on Luoja kuoletettu,
Jumalainen on kalmaeltu?
Syvä hauta kaivettihin,
Syvä hauta, rautapohja,
Yheksän sylen syvyysse.
Käsikyynär kymmenettä.
Niin Luoja rukoelevi:
"Oi Jumala armollinen!
Pane päivä paistamahan,
Kuu Jumalan koittamahan;
Pane Luojan hauan päälle,
Jumalaisen kalman päälle;
Sulata tinaiset naulat,
Vaskinaulat höplittele."
Otti Luoja kuullaksensa,
Pani päivän paistamahan j.n.e.
Kohallensa hauan päälle:
Sulatti tinaiset naulat j.n.e.
Pääsi Luoja hauastansa,
Jumalainen kalmastansa.
-- -- --
Mitä laulan, kuta laulan?
Laulan Luojan kuolennasta,
Jumalaisen kalmannasta.
Kunne Luoja hauattihin,
Jumalainen kalmattihin?
Sinisen meren sisähän,
Punaisen meren peittohon.
Tinanaulat iskettihin,
Vaskinaulat vahvittihin,
Puunaulat pumitettihin.
Pyhät miehet kumarsivat:
"Oh Jumala armollinen,
Mies totinen toimellinen!
Pane päivä paistamahan
Ja kuu kumattamahan;
Laske Luoja juoksemahan,
Jumala pakenemahan."
Pani päivän paistamahan j.n.e.
Laski Luojan juoksemahan,
Jumalan pakenemahan.
Jos Keski-Inkerin ja Soikkolan kappaleita toisiinsa vertaa, niin huomaa
helposti, kumpi on toisesta johtunut. Päivän sulatettavat _puu_-naulat,
jotka kolmessa Soikkolan kappaleessa esiintyvät, eivät vielä vaa'assa
paljoa paina, koska ne kerran Hevaankin puolella tavataan.[226] Enemmän
todistusvoimaa on jo sinisen salon vaihtumisella siniseksi mereksi;
jälkimmäinen on haudan yhteydessä peräti luonnoton, jos kohta ei
edellinenkään liene aivan alkuperäinen.[227] Selvin osoitus Soikkolan
toisintojen turmeltumisesta on kuitenkin suoranaisen päivän puhuttelun
muuttuminen Jumalan rukoilemiseksi, että panisi päivän paistamahan.
Sekaannus kahden sekä "Jumalan" että "Luojan" välillä on ilmeisin
siinä, missä Hevaallakin oletettava Luoja itse on rukoilijana. Sen
välttämiseksi on Soikkolassa joskus Silta- ja kirkko-virrestä otettu
"pyhät miehet" kumartajiksi, toisinaan myös Luojan muuten esiintymätön
äiti:[228]
Maaria puhas emäntä,
Nousi maahan polvillensa.
Säe "pani päivän paistamahan" tavataan jo eräässä Hevaan ja Soikkolan
välisessä Kaprion seurakunnan toisinnossa.[229] Siinä "meiän Luojuemme"
ketään rukoilematta itse panee päivän paistamaan ensin ainoasti
rikkaille, vaan sitten tasaisesti kaikille, joka selvästi osoittaa
mainitun säkeen johtuvan Päivänpäästö-runosta.
Runon leviämisen Hevaan puolelta Soikkolaan vahvistaa vielä sen
harvinainen ja katkelman tapainen esiintyminen läntisimmässä Inkerissä.
Soikkolan ja Narvusin välisessä Joenperän seurakunnassa tavataan
Lapsenetsintä-virteen yhdistyneen Silta- ja kirkko-virren
loppuliitteenä, niinkuin on mainittu, Luojan haudan kaivaminen. Itse
Narvusissa ilmaantuu sama kohta lyyrillisen runon jatkona.[230]
Jumalainen tietänevi,
Kuhun Jeesus kuolenevi,
Kuoleeko maalla vai merellä.
Kuhun hauta kaivetahan,
Sinisen meren sisähän,
Punaisen meren pohjahan,
Syvä hauta, rautapohja,
Yheksän syltä syvyyttä,
Kaks kyynärtä kymmenettä.
Toinen Narvusin puolelta saatu katkelma esittää päivänpaisteen
vaikutuksen, josta sitten alkaa Niukahdusluku.[231]
Tee, Herra, heleä päivä,
Pamahuta paistepäivä!
Sulata tinaiset naulat,
Valattele vaskinaulat.
Paista päivä kirkkahasti!
Jeesus kirkkohon j.n.e.
Seuraavassa Luojan virren laulualueessa, Suomen Itä-Karjalassa, on
Surma-virsi erittäin suosittu. Sen lukuisissa kirjaanpanoissa voimme
esillä olevaankin kappaleesen nähden eroittaa kaksi päämuotoa,
Suistamalaisen ja Suojärveläisen.
Edellinen on kokoonpanoltaan melkein yhtä yksinkertainen kuin
keski-inkeriläinen toisinto. Siinä on ensiksi laulajan huomautus
aineensa tärkeydestä ja tiedonanto Luojan hautaamisesta. Sitten seuraa
kehoitus päivälle paistamaan, joka joskus nimenomaan ilmoitetaan Luojan
itsensä lausumaksi,[232] ja viimeksi mainitaan ylösnouseminen.[233]
Laulamme Jumalan virttä,
Muinoisia muistelemme,
Ammuisia ajattelemme,
Ennen Luojan kuolentoja,
Kaontoja vallan kaiken.
Jopa Luoja hauattihin,
Yheksän sylen syvähän,
Kolmen sylen korkeuhun,
Kivet päälle kiusattihin,
Haot päälle hauattihin.
"Päivä, armas aurinkoinen!
Lennä päätönnä kanana,
Siivetönnä siuvontele,
Luojan hauan partahille.[234]
Päivä, paista palavasti,
Kummemmasti (!) kuumoittele,
Nukuttele nuuin(!) joukko,
Painuta pakanan kansa,
Nuoret miekkojen nojahan,
Vanhat keihäsvarsillehen."
Nukutti urot Jumala.
Pääsi Luoja kuolemasta,
Katomasta valta kaikki,
Purki kiusatut kivetkin,
Halkoi hauatut halotkin,
Yheksän sylen syvästä j.n.e.
Jälkimmäinen Suojärveläinen toisintomuoto on muodostunut vuoropuheluksi
päivän ja Luojan välillä. Itsestänsä päivä lentää Luojan haudalle ja
tämä kehoittaa häntä palaamaan paikoilleen sekä sieltä paistamaan.[235]
Muita minä muistelen,
Ammuisia ajattelen;
Luoja maahan hauvattihin,
Valta kaikki kalmattihin,
Yheksän sylen syvähän,
Syltä puolen kymmenettä.[236]
Kivet päälle kilvattihin,
Kalliotkin kalvattihin,
Murrot päälle murrettihin.
Päivyt armas aurinkoinen,
Lenti päätönnä kanana,
Siivetönnä siuvotteli,
Luojan hauan partahille.
Painuihen pakisemahan,
Saatihin sanelemahan.
Jumalainen armollinen,
Mies totinen toimellinen,[237]
Noin virkki, sanoin pakisi:
"Päivyt armas aurinkoinen!
Mitä sinä tänne tulit?"
-- "Tulin luokses kuolemahan.
Kanssasi katoamahan."
Jumalainen armollinen,
Mies totinen toimellinen,
Noin virkki, sanoin pakisi:
"Mene maille muinoisille,
Entisille elotiloille,
Paista päivä palavasti,
Toinen himmesti hiilluta,
Paahuta parvi pakanan,
Hiilluttele Hiien väki,
Nuoret miekkojen nojahan,
Vanhat keihäsvarsillehen.
Nousis Luoja kuolemasta,
Katomasta valta kaikki,
Yheksän sylen syvästä,
Syltä puolen kymmenettä;
Kivet päältä kilvattaisi,
Kalliotkin kaivattaisi,
Murrot päältä murrettaisi."
Päivyt armas aurinkoinen,
Meni maille j.n.e.
-- -- --
Murrot päältä murrettihin.