Olisi vallan luonnotonta, jollei niin viehättävä kertomus kuin Luukkaan
(2: 41-52) Vapahtajasta, joka kaksitoistavuotiaana jäi Jerusalemin
temppeliin, kristillisessä kansanrunoudessakin vastaamme kajahtaisi.
Tarjoohan siinä Maarian huolestunut etsiminen ja Vapahtajan selitys
jäämiseensä mitä kiitollisimman aineen runolliselle käsittelylle.[169]
Etenkin Saksanmaalla näkyy tämä aine olleen hyvin suosittu ja monella
tavoin muodostettu. Harvoin kuitenkin on kansanlaulussa säilynyt
Raamatun ikämääräys, kuten voi olettaa seuraavassa kappaleessa:[170]
Kadonnutta Maria lastansa
Haki metsästä, haki pellolta.
Hänt' etsi myös Juutalaiskoulusta,
Näki lapsensa saarnastuolissa.
Enimmiten on tapaus joko yhdistetty Vapahtajan syntymään taikka
siirretty eteenpäin hänen kuolemansa yhteyteen. Edellisestä
menettelystä suomennettakoon esimerkki.[170]
On rouvamme ylhäissyntyinen
Kadottanut poikansa Jeesuksen,
Hänt' etsi jo kolmanna päivänä,
Valitellen ja kyynelet silmissä.
On löytänyt lapsensa vihdoinkin
Kapaloituna somasti silkkihin.
Veripunaiset pojan on poskuet,
Kuin Marian itsensä kaunoiset.
Jälkimmäinen menettely ilmenee monesti muistiinpannussa laulussa,
jossa Maria menee maille mantereille poikaansa etsimään ja häntä
vastaan tulee pyhä Pietari. "Ettekö ole nähnyt rakasta poikaani, jota
jo kauan olen etsinyt." -- "Olen Juutalaisten talon edustalla, hän
näytti kovin murheelliselta." -- "Mikä hänellä oli päässään?" --
"Orjantappurainen kruunu; ja hän kantoi ristiä sille paikalle, jossa
häntä kidutettiin." Runo jatkuu Maarian itkulla ristin luona ja
Vapahtajan lohdutuksella.[171]
Muutamassa kappaleessa, jonka alkusäkeet jo 1300 luvulta tunnetaan,
tulee Mariaa vastaan paimen, jolta hän nimenomaan "pientä
lapsukaistansa" kyselee; tämä vie hänet sitten ristin juurelle.[172]
Vielä selvempi molempien äärimmäisten ikäsuhteiden yhdistys tavataan
toisinnossa, joka näkyy olleen kaikista tunnetuin.[173] Laaksossa
nousee tähti Marian istuessa pieni Jeesus sylissään. Hänen
nukahtaessaan hetkiseksi, lapsi katoaa. Maria lähtee etsimään ja näkee
pyhän Johanneksen katsovan ulos ikkunasta. Kysyttynä tämä ilmoittaa
myöhään ehtoolla nähneensä Jeesuksen kantamassa ristiä ja kolmea naulaa
Öljymäelle.
Mainittu yhdistys on myös Skandinaaviansa yleinen. Lähinnä saksalaista
muodostusta on eräs tanskalainen laulu, jota nuorten tyttöjen oli
tapana keväisin esittää.[174] Siinä kerrotaan Maarian ja hänen poikansa
matkustaneen Jerusalemiin. Kirkkotarhassa oli Maria nukahtanut, jolla
aikaa Jeesus oli kadonnut. Turhaan etsittyään kaikkialta kirkosta oli
Maria jalkaportaan luona tavannut Hallelujan, joka oli ilmaissut
nähneensä pojan Jerusalemissa, orjantappurakruunu päässä, ruoskittuna
terävillä hihnoilla.
Toisessa tanskalaisessa kappaleessa kuitenkin Jeesus lapsi vaan viittaa
tulevaan kärsimykseensä.[175]
Kun Kristus syntyi jouluyöss',
Ilmestyi taivaalle tähti myös.
Pani Maria lapsensa kätkyeen
Kapaloituna liinahan valkoiseen.
Vaan uneen vaipuissa Marian
On Jeesus kadonnut luotahan.
Hänt' äiti etsivi lohduton --
Ja ulkona kylmä ja pakkanen on.
Käsin tarttui Maria keppihin
Ja maahan vaelsi Israelin.
Kun hän tuli maahan Israelin,
Niin tapasi miehensä Josefin.
"Rakas mieheni, Josef, kuulehan!
Sä näitkö Jeesusta, poikoan'?" --
"Näin kyllä poikasi Jeesuksen,
Puutarhaan meni hän sisällen."
Puutarhaan Maria astuissaan
Näki Jeesuksen keskellä kukkaismaan.
"Oi miksi, poikani armahin,
Teit mulle tään hädän, tuskankin."
Äidilleen Jeesus vastasi vain:
"Mä täällä tarkastan kukkiain,
Mä suuria, pieniä katselen;
Miss' okaita on, pois heitän sen.
Ne kukkaset, joissa okaita nään,
Pois heitän loukkohon pimeimpään."
Tanskalaisen kappaleen ensi värssystä päättäen on Neitsyt Maarian
lapsenetsintä alkuansa ollut jouluvirren, eikä kevätlaulun aineena.
Keski-Saksassa, Weimarin tienoilla, mainitaan köyhien poikien joulun
aikaan sitä esittäneen ihmisten ovilla. Ja Ruotsissa tiedetään tätäkin
virttä tähtipoikien laulaneen loppiaisena, jonka jälkeisen sunnuntain
tekstinä on juuri mainittu Luukkaan kertomus.[176]
Myös ruotsalaisissa kappaleissa voi eroittaa kaksi toisintomuotoa,
jotka kuitenkin kumpikin pitävät yhtä jälkimmäisen tanskalaisen kanssa
siinä, että Maarian poika katoaa kapaloistaan seimestä ja löydettynä
ainoasti ennustaa piinansa ja kuolemansa.
Toinen ruotsalainen on vielä tanskalaista alkuperäisemmällä kannalla.
Mariaa vastaan tuleva Josef ei sano nähneensä Jeesus lasta jälkeen
eilispäivän, jolloin hän oli istunut temppelissä opettajain keskellä.
Hyvin Raamatun sanoja lähentelevä on Marian kysymys: "miksi istut
täällä? isäsi ja minä olemme sinua murehtien etsineet", sekä alku
Jeesuksen vastausta: "enkö saa olla, missä vaan tahdon, kun taivas ja
maa minulle kuuluvat."[177]
Mutta toinen ruotsalainen muodostus liittyy likeisesti mainittuun
tanskalaiseen, siinäkin suhteessa että löytäminen tapahtuu
yrttitarhassa.[178] Tämän voi tosin olettaa johtuneen raamatullisesta
Gethsemanen yrttitarhasta, joka sopivasti välittää ajatuksen
siirtymisen Vapahtajan kuolemaan. Mutta toiselta puolen on huomattava,
että kukkaistarha tavataan jo eräässä saksalaisessa 16:n vuosisadan
käsikirjoituksessa, jossa lisäksi lapsen etsiminen kovalla ilmalla on
yhteistä tanskalaisen kanssa.[179]
Marian, hellän emon,
On ruusutarhaan meno,
Sateessa kulkee, tuulessa,
Rakasta etsii lastansa.
Joka tapauksessa on varsin todennäköistä, että laulu Neitsyt Maarian
lapsenetsinnästä on Saksasta päin kulkeutunut Tanskan kautta Ruotsiin.
Suomalaisen Lapsenetsintä-virren tutkimusta vaikeuttaa ennen kaikkea se
seikka, ettei sitä ole tavattu Suomen rajojen sisäpuolelta. Samoin kuin
Marja- ja Saunanhaku-virsi on se Länsi-Suomessa löytymätön ja
Itä-Suomessa ei siitä ole senkään verran jälkiä kuin Tapanin virrestä
säilynyt. Lapsenetsinnän nykyinen laulualue supistuu Varsinais-Inkeriin
ja Venäjän Karjalaan.
Hevaan puolella Keski-Inkerissä on saatu talteen tusina enemmän tai
vähemmän täydellistä, vaan säkeittensä puolesta jotenkin yhtä pitävää
kappaletta, joista vanhin Europaeusen v. 1848 kirjaanpanema otettakoon
näytteeksi.[180]
Maaria pyhäinen vaimo,
Vaimo valkeaverinen,
Käypi käpäelevi,
Hietroin helmoin heutajavi,
Puhas paitanen povessa,
Vasta kultainen käessä,
Hopeainen kainalossa,
Etsi poikoa pyhäistä,
Hetelmäistä autuaista.
Meni matkoja vähäsen,
Teki tietä pikkaraisen,
Päivä vastahan tulevi;
Kysytteli päivyeltä:
"Hoi päivä, Jumalan luoma!
Näitkö poikoa pyhäistä,
Hetelmäistä autuaista'?"
Päivä vasten vastaeli:
"Jos lien nähnyt, en sanele;
Sun hyväsi munkin saattoi
Aamusta ylenemähän,
Illasta alenemahan.
Keskipäivän ke[r]stämähän,
Välitunnit tuulemahan."
Maaria pyhäinen vaimo,
Vaimo valkeaverinen,
Meni matkoja j.n.e.
Kuu vastahan tulevi
-- -- --
"Illasta ylenemähän,
Aamusta alenemahan,
Keskiöinä ke[r]stämähän,
Välitunnit tuulemahan."
Lapsenetsintä-virttä seuraa tässä, samoin kuin useimmissa
Hevaan-puolisissa kappaleissa, välittömästi Saunanhaku-virsi. Maaria
menee vielä vähän matkaa eteenpäin, niin tulee vastaan tupa, josta hän
kysyy yösijaa. Lapsen kysyntä jää siten syrjään, eikä sen löytämisestä
mainita sanaakaan. Tämä yhdistys onkin, kuten mainittu, aivan luonnoton
siihen nähden, että lasta etsitään jo ennen sen syntymistä. Maarialla
on mukanaan povessa puhdas paitanen, joka yhdessä toisinnossa
nimenomaan lapsen paitaseksi nimitetään.[181] Sitä paitsi on hänellä
kädessä vasta, jossa niinkuin on huomautettu tuntuu Saunanhaku-virren
vaikutus. Alkuperäisemmäksi voisi ajatella parissa kappaleessa
tavattavaa kultaista keppiä tai vitsaa,[182] johon myös Vienan läänissä
esiintyvä lapsen nimitys "hopeainen sauva" viitannee. Siinä vaan
epäilyttää kertosäe: "hopeainen ruoska vyöllä", joka ei jalankävijälle
ollenkaan sovellu. Löytyy vielä kolmas kirjaanpano, jossa tämä liittyy
säkeesen: "vaskivasta kainalossa" ja jossa Maaria todella käyttää
ruoskaa virrelle vieraasen hevosella ajoon.[183] Mainittu kirjaanpano
jatkuu Päivänpäästö-runolla.[184]
Tähän painetun näytteen säkeistä viimeinen sekä päivän että kuun
puheessa: "välitunnit tuulemahan", on sille yksinomainen eikä muualla
siinä paikassa tavattavissa. Mutta muutamassa toisinnossa esitetään
ennen päivää ja kuuta Maariaa vastaan tulevana tuuli.[185]
"Hoi tuuli Jumalan luoma!"
"Näitkö" j.n.e.
Tuuli vasten vastaeli j.n.e.
"Sun hyväsi munkin saattoi
Monen tunnin tuulemahan,
Äijältä ärjymähän."
Samoin kuin Tapanin virsi tavataan myös Lapsenetsintä Soikkolan
niemekkeellä osaksi alkuperäisemmässä muodossa ja itsenäisemmässä
asemassa. Sieltä on saatu kaksi kirjaanpanoa, molemmat Mäkkylästä,
joissa runo ilmaantuu sekä yksinäisenä että eheänä. Toinen
niistä, jonka loppukäänne on harvinaisen kaunis, painettakoon
kokonaisuudessaan.[186]
Maaria korea neito,
Vaimo valkeaverinen,
Ei kovin korea neito,
Eikä valkeaverinen,
Käypi käpäelevi,
Pyhä paitanen povessa,
Silkkiriepunen sisässä,
Helmat maata heutajavat.
Meni virstan, meni toisen,
Meni kolmatta vähäsen,
Päivä vastahan tulevi.
Kumartaisi päivälle:
"Oi päivä Jumalan luoma!
Näitkö poikoa pyhäistä,
Näitkö lasta autuvaista?"
Päivä väite vastaeli:
"Hot lien nähnyt, en läkäjä,
Sun hyväsi minusen saattoi
Illasta alenemahan,
Aamusta ylenemähän,
Keskipäivin paistamahan."
Maaria pyhäinen vaimo
Läksi pois lähtemähän,
Pyhä paitanen j.n.e.
Kuu vastahan tulevi,
Kumartaisi kuun etehen j.n.e.
Kuu vaite vastaeli j.n.e.
"Illasta ylenemähän,
Aamusta alenemahan,
Keskiyöllä kerstämähän."
Maaria pyhäinen vaimo
Läksi pois lähtemähän,
Läksi vetisin silmin,
Tuumajaa, ajattelevi:
"Kuhun menen minä poloinen?
Menen lasta etsimähän.
Enpä tieä ensinkänä,
Kuhun lasta laitettihin."
Vietiin Luojan uksen suulle,
Jumalan oven etehen.
Luoja lapsen korjaeli,
Jumala kappelin laati,
Laati lapsen laavitsalle,
Laati kukkaset kätehen.
Lapsi istui laavitsalla,
Punakukkaset käessä,
Itse katsoi ikkunasta:
"Kun tuli minun emoni,
Tuli lasta ottamahan!"[187]
Maarian nimitys "korea neito" on nähtävästi Marketan runosta lainattu.
Toisessa kirjaanpanossa[188] hän on "Maaria pyhäinen vaimo" ja
kertosäkeessä "itse Maaria vahainen", joka vähäisen rinnalla esiintyvä
mainesana viitannee vaha- eli vaksikuviin kirkoissa. Vastaantulijoita
ei nimenomaan mainita, mutta heidän vastauksistaan: "keskiöillä
juoksemahan" ja "keskipäivin juoksemahan, panit päivänpaisteheksi", on
helppo arvata, että ne ovat tavalliset: kuu ja päivä. Sitä vastoin ei
käy selville, kuka se kolmas on, jolta Maaria kysyy: "näit sä poikaa
pyhäistä?" ja joka vastaa:
"Lapsi on Luojan lappeassa,
Maalla marjamättähässä.
Jos sä suuit surman luokse,
Toivoit lasta Tuonelahan,
Manalahan mainettelit,
Lapsi on Luojan lappeassa,
Tuo on Tuonen tuomarina.
Tuonen tuomarit totiset,
Lakiherrat laaulliset,
Laaittihin lapsen sielu,
Muien sielujen sekahan,
Ruumis muien lappeahan,
Kultakukkaset kätehen,
Manalan marjat etehen."
Ajatus on muuten ymmärrettävä: lapsi on Luojan luona Tuonelassa
tuomarina; hänellä on vielä kukkasetkin kädessä, niinkuin edellisessä
kappaleessa. Mutta sen sekoittavat sitten monikolliset Tuonen tuomarit;
sielujen ja ruumiitten rinnatusten asettaminen on Viron orjan runosta
lainattua.
Vaan näitä kappaleita lukuun ottamatta, ovat muut Soikkolassa
muistiinpannut sekavammat ja hajanaisemmat kuin Hevaan-puoliset. Niissä
kahdessa kirjaanpanossa, joissa Saunanhaku-virsi seuraa, on
sulautuminen mennyt vielä pitemmälle. Toisessa Maaria kulkee "kylä
kylältä, talo talolta" jo kuun vastaan tullessa ja kysyy akaltakin
lasta; päivä on kokonaan unohtunut.[189] Toisessa taas tulee ensin kuu
vastaan ja sitten päivä, joka ilmoittaakin nähneensä lapsen: "tallihin
Jumala syntyi".[190] Pari kertaa on Lapsenetsintä-virteen liittynyt runo
Päivän ja kuun kosinnasta, kuitenkin niin että taivaankappaleet ovat
jommastakummasta unohtuneet.[191] Joskus on myös Luojan surma-virsi
jatkona. Maaria "puhas emäntä" etsii "poikaa pyhältä, hedelmäistä
autovalta", vaan ei saa häntä sieltä. Poika on varastettu, ja Maaria
joutuu Hiiden pajaan, jossa kahlitsee sepän omaan takomaansa
kaularautaan.[192]
Soikkolan ja Narvusin välisestä Joenperän seurakunnasta on saatu
kaksi miltei yhtä pitävää kirjaanpanoa, joissa samoin ikään Luojan
surma-virsi liittyy Lapsenetsintään, vaan erään edempänä mainittavan
runon välityksellä, niin että molempain taivaankappaleitten lisäksi
tulee vastaan _kirkko_. Tälle Maaria myös kumartelee, mutta mitään enää
kysymättä; sitten kerrotaan Luojan haudan kaivamisesta.[193]
Viimeksi on mainittava yksi ainokainen läntisimmästä Inkeristä,
Narvusista, äskettäin löytynyt katkelma. Tämä liittyy siihen Soikkolan
toisintoon, jossa Maaria kylä kylältä etsien kysyy lasta ensin kuulta
ja sitten akalta, joka neuvoo talliin.[194]
Maaria pyhäinen vaimo,
Itse Maaria vahainen,
Helmet (!) maassa heutajavi,
Puhas paitanen pivossa (!),
Silkkirätti kainalossa,
Kulki kylä kylältä,
Kävi talo talolta,
Etsi poikaa pyhäistä,
Hetelmäistä autuasta.
Näyttää siis ainakin siltä kuin kysymyksessä oleva runo, samoin kuin
Tapanin virsi, olisi Varsinais-Inkerissä kulkenut suunnassa idästä
länteen.
Varsinais-Inkeristä on sitten meillä pitkä harppaus suomalaisen
runon uoman toiseen äärimmäiseen päähän, Venäjän Karjalaan. Siellä
kohtaamme Lapsenetsintä-virren kahdessa alueellisesti eriävässä
päämuodostuksessa. Eteläisemmästä Aunuksen-puolisesta, johon myös
Rajaryhmän toisinnot liittyvät, otettakoon eräs Europaeuksen
kirjaanpano näytteeksi.[195]
Säilytteli lapsuttahan,
Piilotteli poruttahan,
Alla juoksevan jalaksen,
Alla seulan seulottavan,
Alla kiven jauhettavan.
Säilytteli lapsuttahan j.n.e.
Hevon suuren soimen päässä.
Hepo on hyvätapainen,
Hepo kattoi heinillähän,
Sika on pahatapainen,
Syyti heinät poian päältä,
Katoi pieni poikueni.
Läksi poian etsintähän,
Puut puiten, jakaen heinät,
Jakaellen hienot heinät,
Katsellen kanervan juuret.
Eipä löyä poiuttansa.
"Puuhut oot Jumalan luoma!
Näitkö minun poiuttani?"
-- "Jos näkisin, en sanoisi."
-- "Ole sinä se ikäsi,
Tervaspuiksi pilkottava,
Riihipuiksi ripsottava!
Tiehyt oot Jumalan luoma!
-- -- --
Sorkissa sotahevosen,
Kapioissa vainovarsan!
Kuuhut oot Jumalan luoma,
Ylisiltä taivosilta!
-- -- --
Ole yöllä paistamassa,
Päivällä pimittämässä!
Päivyt oot Jumalan luoma,
Näitkö minun poiuttani?"
-- "Näin mä sinun poiuttasi,
Pirulaiset piinattihin" j.n.e.
Runon jatkona on tässä, niinkuin kaikissa venäjänkarjalaisissa
kappaleissa, ennen mainitulla poikkeuksella, Luojan surma-virsi. Ja
aivan säännöllisesti se itse yhdistyy Saunanhaku-virteen. Näiden
välisen liitteen muodostavat, niinkuin näemme Lapsen piiloittaminen ja
aihe lapsen katoamiseen.
Edellinen piiloittamisen piirre on otettu Louhiattaren loitsusta, jossa
tämä yhdeksää tautia synnyttelee, nimittelee tai piiloittelee eri
paikoissa, esim.[196]
Alla astuvan hevosen,
Alla juoksevan jalaksen,
Alla juoksevan venosen,
Alla jauhavan kivosen,
Alla seulan seulottavan,
Alla uutimen utuisen.
Jälkimmäinen kohta pysyttää vielä ajatuksemme seimen luona. Huomattava
vastakohta on hevosen avuliaisuus lasta piiloittaissa sekä sian
petollisuus. Selvää on, että tämä piiloittamisen kuvaus on muodostunut
vasta Saunanhaku-virren yhdistyksen vaikutuksesta. Nimitykset hyvä- ja
pahatapainen johtunevat Kultaneidon taonnasta, jossa Ilmarisen ahjosta
m.m. ilmestyvä ori on hyvännäköinen, vaan pahantapainen. Itse ajatus on
saatu Saunanhaku-virren yhteydessä mainitusta suoranaisesta tarinasta,
josta Vähä-Venäläisillä on vielä seuraava toisinto.[197] Heroodeksen
vainoa varoen oli Jumalan emo kätkenyt lapsensa seimeen sekä peittänyt
heinillä. Ahne hevonen oli koko yön heiniä syönyt ja alinomaa ollut
paljastamaisillaan Vapahtajan piilopaikan. Mutta härkä ei ollut
ainoastaan lakannut syömästä, vaan vielä koonnut sarvillaan heiniä ja
heittänyt takaisin pojan peitteeksi. -Jumala silloin kirosi hevosen ja
siunasi härän. Siitä syystä hevonen alati syö tulematta koskaan
kylläiseksi; sen vuoksi myös härkä kelpaa ihmisen ravinnoksi, vaan ei
hevonen.
Tosin suomalaisessa runossa vastakohta on tavallisesti käännetty
päinvastaiseksi hevoseen nähden. Mutta yhdessä Pohjois-Aunuksen
kappaleessa on mahdollisesti säilynyt jälki hevoselle vähemmän
edullisesta tarinan muodosta:[198]
Sorajoven (!) soimen alle.
Hevonen hyvätapainen (!)
Sika kaivoi, koira kattoi,
Heinät päältä henkeälihe.
Toisessa Aunuksen-puolisessa kirjaanpanossa -- samoin kuin yleensä
pohjoisempana Vienan läänissä -- on säilynyt alkuperäisempi lapsen
katoaminen Maarian polvelta, vaikka siinä juuri edellä on puhe heiniin
peittämisestä![199]
Etsiminen puitten, heinien ja kanervien keskeltä tavataan Suomen
puolella ja Inkerissä muutamissa "Kadonneen pojan" ballaadin (Kant.
III. n:o 53, vrt. 54) toisinnoissa, esim.[200]
Emo kohta etsimähän,
Kurkistellen kuusen juuret,
Katsellen kanervan juuret,
Heilutellen heinän juuret,
Emo etsi suuret metsät,
Hajotteli hienot heinät.
Vastaantulijoista olemme kuun ja päivän jo Inkerissä tavanneet. Mutta
kuun ilmoitus, miksi hänet on luotu, on muutettu Maarian lausumaksi
kiroukseksi, nähtävästi muiden runojen, ehkä Lunastettavan neidon,
vaikutuksesta. Joskus kuitenkin myös Aunuksen puolella -- niinkuin
säännöllisesti pohjoisempana Vienan läänissä -- esiintyy alkuperäinen
ajatus:[201]
"Jos oisin nähnyt, en sanoisi;
Sinä olet minunkin luonut."
Uusia tulokkaita Venäjän-Karjalassa ovat puu ja tie. Edellinen on
Vienan läänissä harvinainen, ja sen valitus kielellisessä asussaankin
viittaa alkuperäänsä, Lemminkäisen piilon ehdoituksiin, esim.[202]
Puuhut vastahan tulevi j.n.e.
"Sinä olet minunkin luonut,
Kotapuiksi kolkatahan,
Riihipuiksi ripsutahan,
Pirttipuiksi pilkotahan."
Koivut vastahan tulevi j.n.e.
"Poikas on minunkin luonut,
Pirttipuiksi pilkotahan,
Terärauoin rapsutahan,
Hakatahan halkopuiksi,
Lehtipuiksi leikatahan."
Verrattakoon näihin säkeihin Lemminkäisen äidin ehdoituksia esim.
seuraavassa toisinnossa:[203]
Mäne männyksi mäelle,
Rikeneen mäkinen mänty
Pärepuiiksi leikatahan;
Eli koivuksi norolle,
Rikeneen noroinen koivu,
Riihipuuksi leikatahan.
Tien kirous on luultavasti sovitettu sotarukouksista, joissa
sotahevosten ja vainovarsain kaviot tekevät miesten tappotanteren
havainnolliseksi. Ne ovat hyvin luonnollisesti liittyneet säkeesen
"ratsahin ajeltavaksi" pohjoisemmassa tien valituksessa. Vanhat
sotatiet ovat vielä nytkin Venäjän-Karjalaisten runolaulajain
asumasijoilla milt'ei ainoat hevosella kuljettavat.
Eräässä Pohjois-Aunuksen toisinnossa kohtaa Maarian vielä koite, joka
kysymykseen: "etkö nähnyt poijaistani?" tekee vastakysymyksen:[204]
"Mikä on merkki poijallasi?"
-- "Puut punelmi, maat sinelmi,
Kuuset kultarimptsukoissa,
Hongat on hopeavöissä,
Vaarat vaskisin orahin,
Taivas kultaisin rakehin."
Maarian vastaus johtuu tietysti siitä Saunanhaku-virren liitteestä,
jossa hän orjalle kuvailee koitetta. Mutta toisessa kappaleessa hän
samaan kysymykseen -- yhteys on sekava ja kysyjä epäselvä -- vastaa
seuraavilla ilmeisesti saduista lainatuilla säkeillä:[205]
"Sep' on merkki pojallani:
Kuutamainen kulmasella,
Otamainen olkapäällä,
Päivänen päälaella
Kalvosista käet kultaiset,
Polvista jalat hopeaiset."
Lönnrotin Kantelettaren-laitos noudattaa pohjoisempaa Vienan-puolista
laulutapaa. Lapsen katoaminen Maarian polvelta on jo osoitettu
alkuperäisemmäksi etelämpänä esiintyvää heinistä katoamista.[206] Mutta
siihen on Vienan läänissä välistä lisätty selitys, että polvelta
katoaminen on tapahtunut Maarian järjestäessä hiuksiansa (vv. 470-7).
Topeliusen ja Cajanin kirjaanpanoissa mainittu kohta toisintelee:[207]
Rupee päätänsä sukimaan,
Hapsiansa harjoamaan,
Suastansa pii pirahti,
Taimen taittui harjastansa,
Tavottipa taimentansa.
Vietiin poika polveltansa.
Neitsyt Maaria emonen
Suki päätänsä sualla,
Sukasella vaskisella,
Korvalla pyhän kosken,
Pyhän lammin lainehella.
Kirpoi poika polviltahan.
Nämät säkeet löytyvät melkein järjestänsä vienanpuolisen Ison tammen
runon johdannossa, jossa päätänsä sukivan neidon suasta pirahtava pii
aiheuttaa tammen synnyn. Siitä ne nähtävästi ovatkin lainatut,
vaikkeivät alkuansa siihenkään kuulu, niinkuin t:ri K.A. Franssila on
tutkimuksessaan osoittanut.[208]
Tähti vastaantulijana on Lönnrotin myöhemmin lisäämä, niin kuin
kaikista vanhimman Luojan virren luonnoksen reunamuistutuksesta
näkyy.[209] Tähden valitukseen on hän käyttänyt pari säettä kuun
valituksesta mainitussa käsikirjoituksessa (vrt. vv. 510, 542):
Kylmällä kimaltamahan,
Kesällä katoamahan,
joista edellinen perustuu harvinaiseen kansanrunon säkeesen:[210]
Tähellä kimaltamahan.
Viimeksi mainittu säe mahdollisesti juuri herätti Lönnrotissa ajatuksen
täydentää taivaankappaleitten kolmilukua. Vaikeampi on sanoa, mistä
Lönnrot on keksinyt kuun vastaukseen säeparin:
Aamulla alenemahan,
Illalla ylenemähän,
ja päinvastoin myös päivälle (vv. 556-7, 572-3). Vienan läänin
toisinnoissa niitä ei löydy eikä myös Lönnrotin aikaisimmassa
käsikirjoituksessa. Inkeriläisiä toisintoja ei Lönnrot vielä
Kanteletarta kokoonpannessaan tuntenut ja niissä muuten täydesti
vastaavien säkeitten kielimuoto kuitenkin hiukan eroaa: Aamusta --
Illasta --. Luultavasti on Lönnrot tämän säeparin omin päin
muodostanut, joka itsessään ei ole ollut mitään vaikeaa. Että hän osasi
juuri kansanrunon alkuperäisimpään muotoon, todistaa ainoasti, kuinka
lähellä runolaulajoita hän itse oli.
Ainoa vienanpuolinen toisinto, jossa päivä kiitollisuudella mainitsee
mihin mieluisaan tehtävään hänet on luotu, on Latvajärven Arhipan,
sama, missä ei runo jatku Luojan surma-virrellä, vaan saa omintakeisen
päätöksensä.
"Poikas on minunkin luonut,
Päivän ajan paistamahan,
Yön ajan lepeämähän.
Tuoll' on pieni poikuesi,
Kultainen omenuesi,
Ylisessä taivosessa."