Alkoi kulkea kotihin,
Astua aitoviertä myöten,
Tuli maamo vastahani.
"Hoi on maamo kantajani!"
Sekä maamo että taatto "kasvattaja" vastaavat, ettei heillä ole
lämmintä tupaa, ja vasta "vieras" sen antaa.
Täydellisin Saunanhaku-virren suomenkarjalaisista kappaleista on
kuitenkin juuri Iro nimen yhteydessä tavattava.[136]
Iro neito, impi neito j.n.e.
Saip' on kolme poikalasta.
"Hoi on iso armahani!
Tieätkö lämmintä tuvaista,
Lämpymyttä huonehutta,
Piian pieniksi pyhiksi,
Vaimon vaivahuonehiksi?"
Iso kykkösen kirosi:
"Hoi on sinä Hiien --
Ruma Ruotsi, palkanpiika!"
-- "Enkä ole Hiien --
Enkä ole palkan piika;
Olen miehen suuren saava,
Hylkävä hyvän Jumalan."
(Samoin emo -- vello -- sikko).
Tuli vieras vastahani.
"Tieätkö" j.n.e.
-- "Mene paikoille papittomille,
Maille ristimättömille;
Siell' on saunat salvettuna
Piian pieniksi pyhiksi j.n.e.
Suuret kuuset kuomina,
Suuret pajut pappina,
Suuret kivet kirikköinä."
Alkuperäinen piirre näissä Suomen Itä-Karjalan toisinnoissa on
epäilemättä Neitsyt Maarian kaunis vastaus häntä vastaan lausuttuun
syytökseen. Pälkjärveläiseen Marja-virteen lienee se tästä otettu ja
Aino-runojen mukaan käännetty päinvastaisiksi lohdutussanoiksi isän
puolelta.[137]
Yleisesti laulettuna sekä kaikin puolin kehittyneenä tapaamme
Saunanhaku-virren vihdoin Venäjän-Karjalassa. Repolassa
Pohjois-Aunuksessa olemme jo huomanneet sen vaikuttaneen muutamaan
Marja-virren liitteesen, jossa Neitsyt Maaria tarjoo poimimiansa
marjoja äidille taikka kaikillekin omaisille. Tämän ynnä
Saunanhaku-virren yhdistää vielä kaksi erittäin kaunista liitettä.
Tylysti kotoa pois häädettynä:[138]
Maaria korea neiti
Suorieli, selkieli,
Läksi kosken korvaselle,
Itse virkki, noin pakisi:
"Vie sinä minua virta,
Kanna sä minua koski!"
Koski kielille panihen:
"Ei voi silma virta vieä,
Eikä koski kollohella;
Sull' on poika polvissasi,
Herra Kristus helmoissasi."
Maaria korea neito
Tulevi emonsa luokse.
"Oi emoni kantajani!
Eipä milma virta vienyt,
Eikä koski kollohellut."
Koski kielille panihen:
"Ei voi silma" j.n.e.
Emo virkki, noin pakisi:
"Mene tallihin hevosen luokse,
Sorajouhen soimen alle!"
_Sitten jatketaan_:
Meni aikoja vähänen.
"Mene, katso, orjueni!
Jok' on syntynyt synnyn koite,
Paistavi Jumalan päivä?"
-- "Oijotot emäntä raukka!
Mip' on merkki koittehella?"
-- "Se on merkki koittehella:
Puut punaiset, maat siniset,
Vaarat vaskisin sukahin,
Hongat on hopeavöissä,
Kuuset kultakalkkaloissa.
Sep' on merkki koittehella."
-- "Oijotot emäntä raukka!
Eip' oo syntynyt synnyn koite,
Ei paista Jumalan päivä."
Meni aikoja vähänen.
"Mene, katso, orjueni" j.n.e.
-- "Oijotot emäntä raukka!
Eip' oo syntynyt" j.n.e.
Meni aikoja vähänen.
"Mene, katso", j.n.e.
-- "Oijotot emäntä raukka!
Jo on syntynyt synnyn koite,
Paistavi Jumalan päivä."
Eräässä toisinnossa on koitteen kuvaus esitetty seuraavin säkein,
joista selvästi näkyy, että se on metsäluvuista lähinnä johtunut.[139]
Kuuset on kullan kalkkaloissa,
Hongat hopean valettu,
Pirtti on petäjikössä,
Kotini koivikossa,
Taivas kultaisin orahin.
Mainituista liitteistä Marja-virren ja Saunanhaku-virren välillä
puuttuu Vienan läänissä kokonaan Kosken puhuttelu. Koitteen katsominen
sitävastoin on myös yhdessä vienanpuolisessa kappaleessa nähtävänä,
vaikka eri tavalla muodostuneena.[140]
Marjatta korea neiti:
"Reposeni, lintuseni!
Sinä olet käskeä käpeä;
Mene nyt katsomahan,
Mistä meillä päivä nousi,
Kusta meillä kuu kumotti."
-- "Vaaran rautaisen takoa."
-- "Enp' on taita poiuttani
Rauoiksi rakettavaksi,
Teräksiksi tehtäväksi.
Reposeni, lintuseni" j.n.e.
-- "Vaaran vaskisen takoa."
Repo juoksi katsomahan.
-- "Enp' on taita poiuttani
Vaskeksi valettavaksi.
Reposeni lintuseni" j.n.e.
-- "Vaaran vahaisen takoa."
-- "Nytp' on taitan poikueni
Vahoiksi valettaviksi,
Tuohuksiksi pantaviksi.
Reposeni, lintuseni
Mene kylpyä kylästä
Saunoa Sarajalasta."
Aunuksenkin puolella tavataan joskus "synnyn koitteen" ja "Jumalan
päivän" rinnalla vielä "Herran kuu" kumottamassa.[141] Samassa
toisinnossa kuvataan tämän valon vaikutus, paitsi puihin:
Taivas on rautaisin rakehin,
Maa on kultaisin orahin.
Edellä olemme jo nähneet "vaarat vaskisin sukahin", niin että uutta on
oikeastaan Maarian pojan käsittäminen ikäänkuin vahakuvaksi, josta
vaksikynttilöitä voisi valaa kirkkoon uhrattavaksi.
Mainitun kappaleen on Lönnrot Kantelettaressa sovittanut keskelle
Tapanin virttä (vv. 284-343). Tapanin käskystä lähtee repo vaskisen
vaaran taakse katsomaan, mistä uusi tähti ja kuu ovat syntyneet. Paimen
selittää revolle Jumalan syntyneen talliin ja lisää, ettei Jumala
vaihtaisi poiuttansa "vaskihin valettavihin", ei hopeoihin, kultihin,
eikä kuuhun, aurinkoon.
Marja-virteen liittää Kantelettaressa Saunanhaku-virren emon arvelu:
"mikä on meidän Marjatalla?" (vv. 70-75) ynnä edellä käyvä kuukausien
luettelo (vv. 64-69). Jälkimmäinen Loviattaren loitsusta lainattu
piirre on yleinen vienanpuolisissa toisinnoissa. Mutta edellinen
tavataan ainoasti yhdessä kappaleessa,[142] jossa niinikään nimi
Marjatta viittaa sen alkuperään, Marketan runoon. Molemmat kohdat
tavataan joskus Iro-neidonkin runon yhteydessä Suojärvellä.[143]
Itse Saunanhaku-virsi on Vienan läänissä paremmin kuin Aunuksen
puolella säilynyt. Näytteenä, joka edustaa myös Pohjois-Aunuksen
laulutapaa, painettakoon Castrénin kirjaanpano Vienan läänin
etelärajalta.[144]
Syntyi poika polvillehen,
Lapsi lannepuolillehen.
Neitsyt Maaria emonen
Sanan virkki, noin nimesi:
"Oi on piika pikkarainen,
Rahan saatu raatajani!
Koprin helmasi kokoa,
Käsin kääri vaattehesi,
Käy sä kylpyä kylässä,
Saunoa Sarajalassa,
Pian juokse pitkä matka,
Välihin välit samoa."
Isäntä supulla istui,
Emäntä on penkin päässä.
Kysyi kylpyä kylässä
Isännältä ensinnäkin.
Isäntä varsin vastoavi:
"Miksi sä kysyt kylyä?"
-- "Maaria meillä poian sai."
Isäntä varsin vastoavi:
"Joko -- poian sai?
On tammi tasamäellä,
Iso tuomi hongikolla,
Siell' on muut pahantekijät,
Siell' on muutkin murhamiehet."
Kysyy kylyä emännältä.
Emäntä vastaapi (samoin).
Läksi piika juoksemahan,
Sanovi Neitsyt Maarialle:
"Tuolla noin vastattihin:
Ei kylvyt kylästä joua,
Eikä saunat Sarajalasta.
Siellä varsin vastattihin:
Joko" j.n.e.
Siitä Maaria itkemähän
Verisillä kyyneleillä,
Hurmehuisille soville.[145]
Neitsyt Maaria emonen
Sanan virkki, noin nimesi:
"Henkeäs hepo vetäjä,
Niinkuin kylyjen löyly,
Vastan löyly löyhäytä."
Henkäsi hepo j.n.e.
Suomalainen sauna eli _kyly_ on tässä sekä nimeltä mainittuna, että
hyvin havainnollisesti kuvattuna, hevosen, lämpimän henkäyksen
ilmaantuessa ikäänkuin löylyn asemesta. Saunan paikaksi on nähtävästi
ajateltu jo Inkerissä mäellä sijaitseva talli, vaikka se tässä
toisinnossa on Ison tammen runon vaikutuksesta vääntynyt tammeksi.
Kertosäkeessä esiintyvän "ison tuomen" sijalla tavataan uudemmassa
kirjaanpanossa samoilta paikoin "iso huonus hongikolla"; jota paitsi
Maarian itku on ilmaistuna seuraavilla sanoilla:[146]
"Kunnepa panen poikueni?
Heinihin hyvän hevosen,
Sorajouhen soimen päähän."
Viittauksella, että siellä on muitakin "pahantekijöitä", on niinikään
Inkerin puolella vastineensa.
Paikka, josta kylyä kysytään, on Aunuksen-puolisissa kappaleissa aivan
nimetön kylä, mutta tässä nimenomaan Sarajala.[147] Pohjoisempana
Vienan läänissä on Sarajas tavallinen muoto. Siellä saa myös tallimäki
usein nimen Tapo- eli Tapio-mäki, niinkuin on huomautettu, Tapanin
virren vaikutuksesta. Viimein Latvajärven Arhipan toisinnossa
ilmestyvät nimellisinä saunan ynnä tallin omistajatkin: Ruotus ja
Ruotuksen emäntä, joita vielä Piltti "pieni piikanen" käy
puhuttelemassa.
Kantelettaren laitoksessa on Lönnrot ensin (vv. 80-9) käyttänyt
Topeliusen julkaisua, jossa Neitsyt Maaria pyytää äitiänsä käymään
saunaa Sarajahalta, muuttaen sen kylyn pyytämiseksi emolta itseltään.
Myös on hän tässä ilmaantuvan Tapiomäen sijalle ottanut toisesta
kappaleesta vaihteen vuoksi Kytömäen.[148]
Mutta sen jälkeen hän on paraasta päästä noudattanut Latvajärven
Arhipan laulutapaa, kuitenkin supistaen Piltti-piian käynnit kolmesta
yhteen kertaan.[149] Ruotuksen istumisen pöydän päässä on, niinkuin
olemme nähneet, Arhippa lainannut laulamastaan Tapanin virrestä.[150]
Ruotuksen emännän liehumisen "sillan liitoksella" eli "keski-lattialla"
on Arhippa nähtävästi saanut Osmottaren, oluen sepän, liikkumisesta
Päivölän pidoissa, joihin Lemminkäinen jää kutsumatta.[151] Mitenkä
Ruotus ja hänen emäntänsä olopaikkoineen liittyivät Saunanhaku-virteen,
selviää seuraavista Aunuksen-puolisista säkeistä, joilla on vastineensa
toisessa Latvajärvenkin kappaleessa:[152]
Kysy kylpyä kylästä,
Isännältä pöyän päästä,
Emännältä lattialta,
Pojalta rahin nenästä.
(Isäntä pöyän päässä,
Poika on rahin nenässä).
Arhipalle omituinen on myös kaunis kuvaus Neitsyt Maarian menosta
Tapo-mäelle, joka Lönnrotin kirjaanpanossa kuuluu (vrt. vv. 202-8):
Otti vastan varjoksensa,
Koprin helmansa kokoili,
Käsin kääri vaattehensa,
Itse noin sanoiksi virkki:
"Lähteä minun tulevi,
Niinkuin muinenkin kasakan,
Eli orjan palkkalaisen."
Cajan[153] on myöhemmin muistiinpannut vielä säeparin (vv. 210-1):
Nousevi Kipumäkeä,
Kipuvuorta kiipueli.
Viimeksimainittu lisäys johtuu selvästi Kipujen manausluvusta. Mutta
edelläkäyvä vertaus orjan "palkkalaisen" kohtaloon tämmöisissä
tapauksissa on syntyynsä nähden epäilyttävämpi. Sitä voisi ajatella
kehittyneeksi palkkapiian lähettämisestä kylyn hakuun, jolla matkalla
tämä samoin käärii kokoon hameensa helmat. Vaan aivan mahdotonta ei
ole, että tässä olisikin säilynyt alkuperäinen kohta, josta on lähtenyt
ajatus ostetun orjan[154] käyttämisestä, koska semmoisen omistaminen
hyljätylle ja avuttomalle Neitsyt Maarialle ei erittäin sovellu. Siinä
tapauksessa olisi myös Inkerissä tavattavan vastan oikea paikka
määrätty.
Varmasti runoon alkuansa kuuluvia ovat inkeriläisiä vastaavat säkeet
(vv. 240-1):
Jouluna Jumala syntyi,
Paras poika pakkasella,
jotka ovat yksin Arhipan muistissa säilyneet. Toisessa vienanpuolisessa
kappaleessa esiintyy kylmän vaikutus säeparissa:[155]
Heinillä vihviläisillä,
Kakaroilla kylmenneillä,
niinikään aivan Inkerin tapaan. Yleensä ovat pohjoisemmat
Venäjän-Karjalan toisinnot eteläisempiä alkuperäisemmällä kannalla
siihen nähden, että lapsen syntyminen mainitaan Saunanhaku-virren
lopussa. Näytteeksi painetussa Castrénin kappaleessa samoin kuin
muutamassa Aunuksenpuolisessa[156] se heti runon alussa ilmoitetaan
tapahtuneeksi. Ja toisessa Pohjois-Aunuksen kappaleessa kerrotaan
hevosen löylyntapaisen henkäyksen yhteydessä, mitenkä Maaria:[157]
Pesi poian puhtahaksi,
Kapaloitsi kauneheksi.
Tästä täytyy päättää, että esillä oleva runo on joko Vienan läänistä
levinnyt Pohjois-Aunukseen, taikka, joka tuskin on luultavaa, Aunuksen
puolelta kulkenut kaksi eri kertaa yli Vienan läänin rajan, myöhemmässä
muodostuksessaan pysähtyen rajaa lähinnä olevaan runoalueesen.
Kumpaisessakaan tapauksessa ei runon vaellusta käy johtaminen suoraan
etelästä Suomen Itä-Karjalasta, jonka laulutapa on aivan eri suuntaan
muodostunut.
Saunanhaku-virren kolme eri toisintomuotoa: 1) inkeriläinen, 2)
itäkarjalainen ja 3) venäjänkarjalainen eivät voi olla toinen toisistaan
kehittyneitä, vaan edellyttävät yhteistä Länsi-Suomesta Itä-Suomeen
kulkeutunutta alkumuotoa. Minkälainen tämä alkumuoto on ollut, voimme
suunnilleen määrätä, vertaamalla näitä eri haarauksia ja tarkastamalla
missä kohdin niistä kaksi tai kaikki kolme pitävät yhtä.
Saunanhaku-virren alkuperäisiksi piirteiksi saadaan niin muodoin:
maamajaisen (1) eli lämpimän huoneen (2) s.o. saunan (3) pyytäminen;
häpeällinen soimaus ja Maarian puolustus (2 ja 3); osoitus talliin
mäelle[158] sekä uudistettu soimaus: "missä muutkin" (1 ja 3); lapsen
syntyminen hevosen soimen luona jouluaamuna, jolloin pakkanen on
heinätkin kylmännyt (1 ja 3).
Vähän vaikeampi on määrätä, kenen on ajateltu Neitsyt Maariaa näin
tylysti kohdelleen. Mutta kaikesta päättäen se on hänen oma äitinsä.
Inkerinmaalla tämä on akka, vaan enimmiten lisäyksellä: emohueni ja
vanha vaalijani. Suistaman puolella esiintyy nimenomaan äiti. Eriävät
Suojärveläiset toisinnot ovat jo siihen nähden, että niissä todella
annetaan lämmin suoja, myöhempiä muodostuksia; jota paitsi vastakohta
kahden, vieläpä neljän omaisen ja vieraan välillä on muista runoista
lainattua. Pohjois-Aunuksessa Maariaa, joka tuo marjoja, on usein äiti
yksin soimaamassa. Äiti hänet myös koskella käynnin jälkeen lähettää
talliin, ennen palvelijan käyntiä kylässä isännän ja emännän
puheilla.[159] Myöskin Vienan läänissä, missä joskus Maaria äitiänsä
pyytää käymään kylyä kylästä, tämä tylysti viittaa mäelle talliin.[160]
Vasta sen jälkeen kuin pyydetty suojahuone sai perin suomalaisen
nimityksensä sauna eli kyly, tuli osaksi alkusoinnun vaikutuksesta sen
kysyminen kylästä Venäjän Karjalassa yleiseksi. Siten äiti joutui
tarpeettomaksi, koska hänen yhtä vähän voitiin ajatella suostuvan kylyä
pyytämään kuin itse antamaan, ja niin tuli hänen sijalleen viimein
palkkapiika.
Suomalaisen Saunanhaku-virren alkuaiheena on ilmeisesti Luukkaan 2:n
luvun 7:s värssy, jossa esitetään, mitenkä Maria pani lapsensa seimeen:
"ettei heille ollut sijaa majassa." Mutta raamatullisesta kertomuksesta
ei tämäkään runo suorastaan johdu. Samassa Vapahtajan lapsuuden
kirjassa, jossa tarina kumartuvasta palmupuusta löytyy, kuvataan myös
Jeesuksen syntyminen tarkemmin piirtein.[161] Josef ja Maria saapuvat
Bethlehemiin yöllä, jolloin jo ovet kaikki ovat suljetut, ja joutuvat
talliin, jossa Josef sitoo aasinsa härän seimen luo. Kun kylmä, joka
nousee lattiasta, värisyttää vastasyntynyttä lasta, panee Maria hänet
kapaloituna seimeen, johon aasi ja härkä eivät enää koske, nyökäyttäen
vaan päätään merkiksi, että ovat tunteneet Vapahtajansa. -- Niinkuin
Borenius osoittaa,[162] on lisäksi vaikuttanut apokryyfinen apostoli
Jaakopin prooto-evankeliumi, jossa kerrotaan Vapahtajan syntyneen
vuoren luolassa sekä mainitaan Maariaa vastaan tehdyistä syytöksistä.
Tästä ei ole enää pitkä askel siihen käsitykseen, että majatalossa oli
Maarialta tahallaan vihamielisyyden, eikä tilanpuutteen tähden yösija
kielletty. Semmoinen käsitys tulee myös eräässä saksalaisessa
kansanlaulussa näkyviin.[163]
Maria ratsasti majatalohon,
Joss' isännän paikalla nainen on.
Yösijaa pyysi hän itsellehen,
Vaan kaikki häneltä kielsivät sen.
He kielsivät tulen, ja kielsivät puut,
Pahasisuiset ihmiset, ilkeäsuut,
He Marian käskivät tallihin vaan,
Joss' ei ollut ovea, kattoakaan.
Tytyväisenä Maria mielessään,
Pani lapsensa oljille lepäämään.
Toinen Saksan katolilaisten laulama virsi alkaa kuvauksella, kuinka
Vapahtajan syntyessä oli kylmä ja kuinka seimeen pannun lapsen yli aasi
ja härkä suoraan hengittivät.[164] Välillä mainitaan kumartava palmupuu
ja sitten vasta kerrotaan, mitenkä Josef Marian kera ensin tuli
kaupunkiin, jossa ravintolan isäntä ajoi heidät pois, sekä sen jälkeen
kylään, jossa majatalon emäntä toimitti heidät latoon. Yöllä kuitenkin,
kylmän lisääntyessä, tämä emäntä miehensä käskystä teki tulen keittiöön
ja kutsui Marian lapsineen lämmittelemään.
Muutamassa flaaminkielisessä joululaulussa, joka on kirjaanpantu
Koillis-Ranskassa, kuvataan Jeesuksen syntyminen ovettomassa ja
ikkunattomassa ulkorakennuksessa keskellä raesadetta, lumiräntää ja
pakkasta, joka vedenkin oli jäätänyt.[165]
Oletettavasta skandinaavilaisesta välimuodosta on siis suomalainen runo
saanut ainakin ne piirteet, että Maarian uloskäskijänä on nainen ja
että ulkona on pohjoismaisen joulun pakkasaste. Lisäksi voisi aasin ja
härän hengitystä saksalaisessa virressä verrata löylyn kuvaukseen
Venäjän Karjalassa, jossa hevosen rinnalla joskus _härkäkin_
esiintyy:[166]
Kuin on hepo hengähtävi,
Niinkuin Jumala luopi löylyn;[167]
Kuin on härkä huokoaksen,
Niinkuin taivonen vesin valaa.
Suomalaisen runon käsitys eriää kuitenkin siinä, että mikä
saksalaisessa mainitaan epämukavuutena, on esitetty tarpeellisen lämmön
aikaansaajana. Yhtäläisen ajatuksen sisältää suoranainen vähävenäläinen
tarina,[168] mitenkä Vapahtajan maatessa seimessä, johon Neitsyt Maaria
Heroodeksen pelosta oli hänet piiloittanut, härät ja aasit olivat häntä
yhä peitelleet oljilla ja _lämmittäneet hengityksellään_, vaan hevoset
olivat alati olkia päältä pois syöneet. Tarinan varsinaisen juonen
tulemme tapaamaan Lapsenetsintä-virren johdantona Venäjän-Karjalassa,
niin että voisi arvella osoitetun lisäpiirteenkin siitä suomalaiseen
runoon siirtyneen. Vaan aivan yhtä hyvin saattaa olettaa niin
yksinkertaisen ajatuksen kahdessa eri paikassa toisistaan riippumatta
keksityn.
Kaikissa tapauksissa on tämän ajatuksen sovittaminen sauna-käsitteen
yhteyteen: armeliaan luontokappaleen hengähdyksen kuvaileminen
saunanlöylyn lämpimäksi, perin suomalainen käänne, joka antaa koko
runolle ihan ominaisen leiman.