Tapanilla, joka virressä päähenkilönä esiintyy, on raamatullisen
Stephanuksen kanssa yhtä vähän yhteistä, kuin suomalaisen runon
Mataleenalla historiallisen Magdaleenan kanssa. Paitsi nimeä on
ainoasti uskonsa julki lausuminen alkuperäisestä henkilöstä säilynyt
piirre. Tapauksen taustana on Heroodes kuninkaalle tuotu tieto idässä
ilmestyneestä tähdestä ja uuden valtiaan syntymisestä. Mutta runon
juonen pääponsi johtuu Vapahtajansa kolmesti kieltäneelle Pietarille
laulaneesta kukosta.[9]
Apokryyfisen Nikodeemuksen evankeliumin parissa kreikkalaisessa
käsikirjoituksessa on kertomukseen Juudaksen katumuksesta liitetty
seuraava lisäys. Turhaan tarjottuaan rahat takaisin Juudas palaa
kotiinsa, jossa tapaa vaimonsa lieden luona ja kukon paistina
vartaassa. Hän pyytää nuoraa hirttäytyäkseen, ilmoittaen että on
pettänyt Mestarinsa pahantekijäin käsiin, jotka ovat hänet kuolettavat,
ja lisäten: "mutta kolmantena päivänä on hän kuolleista nouseva, ja
silloin meidät hukka perii." -- "Yhtä hyvin", vastaa vaimo, "tämä
liedellä paistuva kukko voi kiekahtaa, kuin Mestarisi nousta
kuolleista." Vaan hänen näitä sanoja vielä lausuessaan, kukko jo
räpyttää siipiään ja laulaa kolmesti.
Sama kertomus esiintyy eräässä englantilaisessa runoelmassa 14:ltä
vuosisadalta hiukan toisinneltuna.[10] Siinä Juudas saapuu rahoineen
kotiin teostaan ylvästellen. Mutta äiti varoittaa, ennustaen, että
hänen Mestarinsa on ylös nouseva. "Pikemmin", vastaa Juudas, "on tämä
kukko heräävä henkiin, joka viime yönä kaltattiin." Tuskin on hän
saanut sanat suustansa, kun kukko kohoaa lentoon entistä koreammilla
höyhenillä ja kiekahtaa. Ja runo lisää: tämä kukko oli juuri sama
kukko, joka saattoi Pietarin katumukseen, kun hän oli kolmesti Herransa
kieltänyt.
Yleisimmin esiintyy kukkojuttu kuitenkin erään vanhemmalle apostoli
Jaakopille omistetun legendan yhteydessä, vaikka se vasta keskiajan
vaihteessa on siihen liittynyt. Sitä näet ei tavata tämän legendan
vanhimmassa muodostuksessa, joka löytyy myös ruotsinkielisessä
käännöksessä 1200 luvun lopulta[11] ja sisältää seuraavan
ihmetapauksen. V. 1080 Vapahtajan kuoleman jälkeen oli joku Saksalainen
poikineen toivioretkellä pyhän Jaakon haudalle Espanjassa, Santiago de
Compostela, joutunut eteläranskalaiseen Toulousen kaupunkiin. Siellä
oli ravintolan isäntä juottanut heidät humalaan, jonka jälkeen
oli kätkenyt hopeisen pikarinsa toisen säkkiin. Sitten oli hän
palvelijoineen ajanut heitä takaa, tutkituttaessaan löytänyt pikarin ja
tuonut heidät tuomarin eteen, joka oli määrännyt toisen heistä
hirtettäväksi ynnä kaikki heidän rahansa isännälle menetetyiksi.
Kumpikin olisi tahtonut toisensa puolesta mennä kuolemaan; loppupäätös
oli, että poika oli viety hirsipuuhun ja isä saanut jatkaa
pyhiinvaellustaan. 36 päivän kuluttua oli isä kotimatkallaan taas
kulkenut mainitun kaupungin kautta ja tavannut poikansa vielä elävänä
hirsipuussa, jossa pyhä Jaakoppi oli häntä hengissä pitänyt. Isä
silloin oli rientänyt asiasta ilmoittamaan kaupunkilaisille, jotka
otattivat pojan alas hirrestä ja panettivat petollisen isännän hänen
sijallensa.
Vaan eräässä pohjois-espanjalaisessa toisinnossa, joka löytyy 1400
luvulla kirjaanpantuna ja jossa tapauksen paikka on siirretty Toulousen
ja Santiagon keskivälillä olevaan kaupunkiin Santo Domingo de la
Calzada, jatkuu kertomus seuraavasti. Tuomari, joka sai tiedon
tapahtuneesta ihmeestä aterioidessaan paistettu kukko ja kana vadilla,
ei heti ottanut uskoakseen: "niin totta poikasi elää kuin linnut tässä
edessäni!" Vaan tuskin oli hän saanut sen sanotuksi, kun kukko
ja kana hypähtivät pöydälle hohtavan valkeassa höyhenpuvussa ja kukko
paikalla lauloi. Nuo ihmeelliset eläimet vietiin sitten kaupungin
kirkkoon, jossa he elivät seitsemän vuotta, jättäen kuoltuaan kaksi
lumenkarvaista kananpoikaa, uroksen ja naaraksen, jotka taas vuorostaan
elivät seitsemän vuotta, jättäen jälkeensä yhtä valkean parin j.n.e.
Nämät pyhät linnut olivat lisäksi siitä merkillisiä, että niiltä riitti
höyheniä kaikille lukemattomille toivioretkeläisille, joita
tapahtumasta saakka oli alkanut tulvehtia kaupunkiin ja joista jokainen
sai yhden höyhenen muistoksi; sillä heille kasvoi yhä uusia sijaan.
Että San Domingon kirkossa vielä 1500 luvulla on pidetty höyhenkauppaa
sekä näytetty kukkoa ja kanaa, joihin mainittu pyhimystarina liittyi,
ei ole enää satua, vaan on se silminnäkijäin todistama.[12]
Myös alkuperäisemmässä Toulousen kaupungin historiaan liittyvässä
legendassa ilmestyy 1500 luvulla episoodi paistetusta linnusta, joka
vartaasta lentoon lähtee. Kuinka pysyväisesti tämä seikka on siihen
kiintynyt, osoittavat useat seinämaalaukset 1400 ja 1500 luvulta
apostoli Jaakopille pyhitetyissä kirkoissa ja kappeleissa
Keski-Itaaliassa sekä tätä ainetta esittävät eteläranskan- ja
italiankieliset näytelmät.
Samoihin aikoihin omisti myös kansanlaulu Espanjassa, Ranskassa ja
Alankomailla pyhän Jaakon legendan kukkojutun kera. Saksalaisten
välityksellä se viimein joutui Vendiläisille Lausitzissa.[13] Siellä
kuitenkin on Jaakon nimi unohtunut ja Neitsyt Maaria, joka jo
Espanjassa ja myös Alankomailla hänen rinnallaan esiintyy, hänen
sijallensa yksin jäänyt. Samoin kuin Alankomailla ilmoittaa isä pojan
elossa olosta ravintolanisännälle itselleen. Tämä ei sano uskovansa,
ennen kuin kolme kuivaa sauvaa, jotka hänellä on talossaan, puhkeavat
vesoihin. Vielä sitten hän vaatii, että kolme paistina olevaa lintua
täydessä höyhenpuvussa lentäisivät ulos ikkunasta. Pyhiinvaeltajan
sauvan vesoittuminen on varsin tavallinen piirre keskiajan saduissa,
muistettakoon ainoasta Tannhäuser-tarinaa.[14] Kolme-luku voi tässä
kohden olla satunnainen, vaan yhdessä eteläranskalaisessa
toisinnossa[15] kukonpojan kiekahtaminen kolme kertaa, yhtä monesti
siipiään räpyttäen, viittaa ilmeisesti alkuperäiseen lähteesen.
Paistetun kukon henkiin herääminen on siis alkuansa ajateltu ikäänkuin
vertauskuvaksi kuolleista ylösnousemiselle. Siinä merkityksessä
käytettynä tulemme sen vielä tapaamaan, kun Luojan surma-virsi
liitteineen joutuu tarkastettavaksi.
Mutta myös muissa yhteyksissä se esiintyy. Niin esim. siinä
latinankielisessä kokoelmassa, jossa mainittu apostoli Jaakopin legenda
ensi kerran 1200 luvulla kirjaanpantuna tavataan, löytyy toisessa kohti
kukkojuttu kerrottuna eriksensä.[16] Bolognan kaupungissa istui kerran
kaksi ystävää yhdessä aterialla. Toinen heistä juuri ikään paloitteli
paistettua kukkoa ja pani pippuria sekä kastiketta päälle, kun toinen
tuli sanoneeksi: "nytpä olet laittanut kukon, niin ettei pyhä
Pietarikaan sitä enää kokoon panisi." -- "Eipä itse Herrakaan", vastasi
toinen, "vaikka tahtoisi, saisi kukkoa ikinä eläväksi." Samassapa kukko
hypähti pystyyn, eheänä ja täysissä höyhenissä, räpäytti siipiään ja
kiekahti; sitten pyristeli höyheniään, niin että pippuria ja kastiketta
pärskyi Jumalan pilkkaajien päälle, josta he tulivat pitaalisiksi
elinajakseen. Merkillisin ja tärkein Tapanin virren syntyyn nähden on
kuitenkin kuolleista nousseen kukon sovittaminen Vapahtajan syntymän
yhteyteen eräässä vanhassa ranskankielisessä runoelmassa 1100
luvulta.[17] Siinä Heroodes, jolle kolmet kuninkaat ilmoittavat uuden
valtiaan syntymisestä, ei sano uskovansa, ennenkuin kukko, joka on
hänen edessään pöydällä paistina, entisissä höyhenissään lentäisi
takaisin riuvulle laulamaan; joka kumma tapahtuukin. Tätä aivan
vastaava kohta tavataan englantilaisessa joululaulussa, jota vielä 1800
luvulla on kansan kesken laulettu.[18] Siinä kerrotaan Vapahtajan
syntymisestä, kolmen kuninkaan käynnistä Heroodeksen puheilla, lasten
murhasta Bethlehemissä sekä pakomatkalla Egyptiin tapahtuneista
ihmeistä. Heroodeksen vastaus kuninkaalle kuuluu:
"Jos totta on, min kerrotten, tuo kukko edessäin
Mi paistina on, kiekukoon kolmasti peräkkäin."
Sai kukko heti höyhenet -- Jumala teki näin --
Vadissa seisten kiekahti kolmasti peräkkäin.
Mutta sitä paitsi löytyy Englannissa vanha käsikirjoitus 1400 luvulta,
jossa kolmen kuninkaan sijalla esiintyy pyhä Stephanus, ilmoituksensa
tähden lopuksi kivitettynä.[19]
Tapani palveluksessa Heroodes kuninkaan
Ruuat ja vaatteet toimitti, mitä hän käski vaan.
Tapanin oli kyökistä pää karjun tuotava;
Niin näki tähden loistavan Bethlemin kohdalla.
Hän heitti maahan karjunpään, sisähän kiiruhtain:
"Sinusta luovun, kuningas, ja palveluksestain.
Sinusta luovun, kuningas, ja palveluksesta,
Laps Bethlemiss' on syntynyt, parempi kaikkia."
-- "Sua mikä vaivaa Tapani? Mit' olet vailla sa,
Syömistäkö vai juomista kuninkaan salissa."
-- "En ruokaa, juomaa halua kuninkaan salissa;
Laps Bethlemiss' on syntynyt, parempi kaikkia."
-- "Sua mikä vaivaa, Tapani? Oletko järjeltä?
Tahdotko kultaa, tavaraa, vai vaatett' ylhäistä?"
-- "En kysy kultaa, tavaraa, en vaatett' ylhäistä,
Laps Bethlemiss' on syntynyt, jok' auttaa hädästä."
-- "Niin totta se on, Tapani, on totta silloin vain,
Kun tämä kukko kiekuvi, mik' on mun vadissain."
Se sana tuskin kajahti, kun kukko kohoten
Jo kiekui: _Christus natus est!_ joukossa herrojen.
"Ylös pyövelini paikalla, mä teidät lähetän,
Ulos kaupungista viekäätte, kivittäkäätte hän!"
He tielle veivät Tapanin ja löivät kivillä,
Sen vuoks' on hänen aattonsa Kristuksen päivänä.
Omituinen englanninkielisessä laulussa on kukon latinalainen kiekahdus:
_Christus natus est_ (Kristus on syntynyt). Tällä päällekirjoituksella
tiedetään löytyneen painettuna englanninkielisiä arkkiveisuja, jotka
ovat olleet Bethlehemin seimeä kuvaavalla puupiirroksella koristettuja.
Sen peräseinällä näkyi lammas ja härkä, heinähäkin kohdalla korppi ja
varis ynnä ylempänä vielä kukko. Kaikkien näiden eläinten suusta kävi
latinankielinen kirjoitus. Kukko kiekui: _Christus natus est!_ Korppi
kysyi: _quando?_ (milloin). Varis vastasi: _hac nocte_ (tänä yönä).
Härkä mörähti: _uhi, ubi?_ (missä, missä). Lammas määkyi: _Bethlehem!_
Myös eräässä vanhassa ranskalaisessa joulurunossa, jossa selitetään
eläinten ennen osanneen latinaa paremmin kuin ranskaa, kerrotaan kukon,
härän ja lampaan samoin sanoin jouluyönä ilonsa ilmaisseen, sekä aasin
vielä kiiruhtaneen: _eamus!_ (menkäämme) ynnä vasikan siihen lisänneen:
_volo, volo!_ (tahdon, tahdon).[20] Että tässä on eläinten eri ääniä
yritetty matkia, tuskin tarvinnee osoittaa.
Niinkuin tanskalainen tutkija Svend Grundtvig huomauttaa,[21]
on luultavasti Joulupäivän ja Tapanin päivän peräkkäisyys
vaikuttanut niinä pyhinä esitettyjen tekstinaineiden yhdistymiseen
kansankäsityksessä. Mutta siinä tapauksessa ei Grundtvigin väite, että
englantilaisen laulun loppuvärssyt ovat myöhempi liite, pidä
paikkaansa. Sillä tuntuu paljoa luonnollisemmalta, että se on tullut
yht'aikaa Stephanuksen nimen kanssa, joka sitten jäi jäljelle kun nämät
loppuvärssyt kuluivat pois; kuin että Tapanin päivän tekstistä ensin
olisi otettu ainoasti nimi ja sitten uuden kerran lisätty kertomus
hänen kohtalostaan.
Tapanin nimen yksin "Heroodeksen virteen" (_Rudisar visa_) liittyneenä
kohtaamme Fär-saarilla säilyneessä kansanlaulussa.[22] Siinäkin Steffan
on Heroodeksen palvelija, joka ulos mennessään näkee tähden idän
puolella ja tulee sisään ilmoittamaan: "näen auringon taivaalla ja
tähden sen vieressä; kuuluisa on se kuningas, joka eilen on syntynyt."
Suutuksissaan Heroodes häneltä puhkaisuttaa silmät, jotta huomattaisiin
auttaisiko häntä "kuninkaansa"; vaan hän näkeekin nyt yöllä yhtä
selvästi kuin ennen päivällä. Siinä tuodaan paistettu ja 30 palaan
leikattu kukko pöydälle Heroodeksen eteen, joka huudahtaa: "sittenpä
vasta uskoisin Tapanin puhetta, jos kukko tuosta nousisi kiekumaan."
Samassa kukon palaset vadilla liittyvät yhteen ja kukko lentää
punaiselle kultatuolille, räpyttäen siipiään sekä kauniisti kiekahtaen.
Laulu jatkuu Heroodeksen ratsastuksella Bethlehemiin ja lopullisella
kukistumisella.
Tanskassa ja Ruotsissa ei laulua enää ole eheänä tavattu. Molemmissa
tanskalaisissa kirjaanpanoissa sen edellä käy Neitsyt Maarian ilmestys
sekä seuraa Bethlehemin lasten murha ynnä pako Egyptiin. Kukkojuttu
suoritetaan kolmella värssyllä, jotka toisessa niistä kuuluvat:[23]
Heroodeksen etehen astuin tuo
Pyhä Tapani sanoman tästä:
"Lähetetty profeetta meille on,
Joka maailman hädästä päästää." --
"En ennen usko sun sanojas,
Valepuhettas ennen en usko,
Kuin mikä edessän' on paistina,
Harasiivin laulavi kukko."
Se kukko levittäen siipensä --
Juur Jumalan syntyissä -- kiekui.
Heroodes kuningas pyörtyen
Valt'-istuimelt' alas liukui.
Tässä kappaleessa tulevat lisäksi kolmet viisaat miehet idässä
ilmestyneestä tähdestä ja uudesta kuninkaasta Heroodekselle sanaa
tuomaan.
Mainitut värssyt esiintyvät myös muutamassa ruotlaisessa
Tapaninlaulussa, joka alkaa:[24]
Bethlehemissä tähti on syttynyt,
Yhä Kristuksen syntymän aikaan.
"Nyt syntynyt lapsi on maailmaan,
Joka tähtemme kuolla taitaa."
Heroodes kutsuvi neuvoston:
"Puhettanne en ennen ma usko" j. n. e.
Kukkojuttua seuraa siinä kertomus toisesta pakomatkalla Egyptiin
tapahtuneesta ihmeestä. Niinkuin näkyy on tästä laulusta Tapanin
nimikin unohtunut. Eräässä uudemmassa muistiinpanossa ensimmäinen säe
kuitenkin kuuluu:
"St. Stefanille tähti on syttynyt."[25]
Tapanin virren johdannosta on toisessa tanskalaisessa kappaleessa vielä
jälki nähtävänä.[26]
Pyhä Tapani varsoja lähteellen
-- Yhä loistaissa tähden -- ajaa.
"Totisesti on profeetta syntynyt,
Koko maailman Vapahtaja."
Ruotsissa on sama johdanto säilynyt erityisessä runossa, jota on
Tapanin päivänä vielä 1800 luvulla yleisesti laulettu ja sitä tarvetta
varten moneen kertaan arkkiveisuna painettu. Alkuperäisesti siihen
kuuluvia säkeitä ovat arvatenkin:[27]
Tapani tallirenki vaan,
Hän juotti viittä varsoaan.
-- -- --
Ennenkuin kukko lauloikaan,
Tapani oli tallissaan.
-- -- --
Tapani lähteelle ajaa,
Hän vettä tiuvulla valaa.
Näiden värssyjen välissä kuvataan hevosien valkea, punainen ja
omenanharmaa väri sekä suitsien ja kultaisen satulan päällepano. Sitten
jatketaan kaikenlaisella lorulla. Vähitellen kuitenkin käy selville,
että laulajain tarkoituksena on pyytää talosta syömistä ja juomista.
Muori kulta muurilla,
Annas palanen porsasta!
Rakas äiti kehdolla,
Annas maistaa leivosta!
Lipeäkala tuoksuaa,
Paloviina kostuttaa!
Jollemme nyt viinaa saa,
Rikki ikkunat kilahtaa!
Lopuksi toivotetaan talonväelle kaikkea hyvää:
Mummo vanha, raukea,
Alkaa jälleen nuortua.
Vaarikin saa voimia,
Kun on päässä tillikka.
Nuori isäntä iloisna
Karkaa kolme tanssia.
Vaimo tuore, punakka,
Lapsi käsivarrella j.n.e.
Runon jälkikerto vielä selvästi viittaa alkuperäiseen ajatukseen:
Loistaissa kirkkaan tähden,[28]
Viel' ei päivä sarasta,
Tähtöset vaan taivahalla tuikkii.
Mutta välikerto on nähtävästi johtunut runon käytännöstä: _vi tackom nu
så gerna_, joka sopisi suomentaa loppusointua vaarinottaen:
Nyt kiittäen me lähdem'.
Vaan välikerrolla on myös toinen muoto: _hålt dig väl, fålan min_ (pysy
siivolla, varsani!), joka osoittaa, että laulajat itsekin ovat ratsun
selässä. Ruotsissa on yleisesti ollut nuorten miesten tapana aamun
hämärässä Tapanin päivää vasten satuloida hevoset ja ennen päivän
koittamista ajaa ympäri kylää joka talouteen seisahtuen laulamaan siinä
tarkoituksessa, että kutsuttaisiin sisälle kestitystä saamaan.
Etummaisella ratsastajalla tässä Tapanin-ajossa (_Staffansked_)
mainitaan olleen riuvun päässä pyöreä lyhdyntapainen: tynnyrin
vanteista, päreistä ja talilla rasvatusta paperista tehty, joka
myöhemmin Loppiais-menojen sekaannuksesta sai tähden muodon.[29] Vielä
tiedetään Ruotsissa olleen taikauskoisena tapana viedä hevoset sinä
päivänä juomaan toisille lähteille kuin muulloin. Myös Norjassa
kerrotaan Tapanina ratsastetun ympäri taloissa ja sitten juotetun
hevoset jossain lähteessä, joka oli keskellä asumuksia; mies se joka
ennen sinne hevosineen joutui.[30] Kilpa-ajoista Tapaninpäivänä
Ruotsissa huomauttaa jo Olaus Magnus 1500 luvulla, ja vielä Geijer
viittaa tapaan kilvaten ajaa kotiin Tapanin kirkosta; joka
ensimmäiseksi ennätti, sai myös kesällä ensimmäisenä elonsa
korjuusen.[31] Niinikään Holsteinissa on _Peerdesteffen_ nimellä
tunnettu vanha meno. Tapanin yönä on miesjoukolla käyty taloissa
hevosia harjaamassa, jonka jälkeen niillä on ratsastettu ympäri pihaa
aika elämää pitäen; unesta herätetyn talonväen on sitten pitänyt koko
joukko kestittää. Saksassa on ollut yleinen tapa sinä päivänä ajaa
hevoset hikeen ja sitten iskettää niiden suonta, että koko vuoden
umpeen säilyisivät terveinä. Sama suoneniskemistemppu on Tanskassa ja
Englannissakin kuulunut Tapaninpäivän tehtäviin. Tanskassa vielä
muistellaan pyhän Tapanin puoleen yleensä hevostaudeissa käännytyn.[32]
Mainituissa germaanilaisissa maissa näkyy siis Tapani olleen hevosten
erityisenä suojeluspyhänä. Myös suomalaisissa loitsurunoissa tämä
germaanilais-katolinen käsitys selvästi ilmenee. Muutamassa
pohjois-savolaisessa Hevosen synnyssä puhutellaan _Santta Tapania_,
toisessa venäjänkarjaiaisessa kappaleessa saa _Tahvanus_ liikanimen
_heposen herra_ ja kolmannessa itäpohjanmaalaisessa toisinnossa häntä
nimenomaan jumalaksi kutsutaan:[33]
Tahvanus hevosten herra,
Soimen suomija jumala.
Loitsun käytännöstä taikoessa Tapanin aamuna löytyy seuraava tieto.
Silloin pitää hevonen pyyhkiä kynttilällä, joka on otettu kirkosta
jouluaamuna ja pantu yöksi tallin kattoon, sekä päästää ulos vasemman
käsivarren alta luvulla, joka alkaa: Stephanus hevosten herra.[34] Onpa
säilynyt maine Tapanin päivänä vietetystä uhrijuhlastakin, jota
sanottiin _Talli-Tapanuksiksi_. Hevosia juottaessa aamulla piti
astiassa olla joku hopearaha t.m. ja kirkon kukkaroon oli sinä pyhänä
pantava oravan nahka. Ruuan puolesta tapettiin siksi päivää urosa jänis
eli orava, josta tehdyn rokan miehet oluen ja viinan kanssa söivät
tallissa. Tarkoituksena oli hevosonnen voittaminen.[35] Eivätkä
hevosetkaan uhrista osattomaksi jääneet. Samoin kuin Ruotsissa, jossa
hevosille juotettiin jouluoluen tähteet, tiedetään Ikaalisissa
Satakunnassa Tapanina kaadetun olutta ja viinaakin kauroihin taikka
silppuihin.[36]
Tästä kaikesta selviää, miksi kansanlaulun Tapani, joka
englantilaisessa ja nähtävästi färöläisessäkin toisinnossa esiintyy
sisäpalvelijana, Tanskassa ja Ruotsissa saa toimia tallirenkinä, joka
samoin kuin Tapanin ajajat aikaisin aamulla satuloi hevosensa ja vie ne
lähteelle juomaan.
Ruotsin kautta on Tapanin laulu menoineen vielä vaeltanut Suomeen,
lähinnä tietysti sen ruotsinkielisille asukkaille. Antero Warelius
mainitsee Itä-Uudellamaalla noudatetun sitä Ruotsista tullutta tapaa,
että joulupyhien aikana kuljetaan ympäri tähden kera sekä lauletaan
Neitsyt Maarian seikoista ynnä: _Staffan var en stalledräng_.[37]
Varsinais-Suomen saaristossa kertoo t:ri L.W. Fagerlund nuorten miesten
kokoontuneen Tapaninpäivänä hyvin aikaisin ja käyneen lyhdyt ja soihdut
käsissä läpi kylän. Talon kohdalla he aina pysähtyivät rappusille ja
vanhin läksi sisään tervehtien: "hyvää huomenta, onko Tapani kotona?"
Jos tuli vastaus kieltävä, jatkettiin matkaa seuraavaan taloon. Vaan
jos vastattiin myöntävästi, niin laulettiin ensin virrenvärssy ja
sitten Ruotsissa tavallinen Tapaninlaulu. Sillä välin herännyt ja
pukeutunut talonväki pyysi joukon sisään kestitettäväksi. Lopuksi
viritettiin kuistilla vielä vähäinen kiitoslaulu.[38]
Suomen Ruotsalaisten välittämänä on Tapanin ajo lauluineen löytänyt
viimeisen tyyssijansa Suomalaisten luona, joiden sekä säilytys- että
kehityskyky tässäkin selvästi ilmenee. Itä-Suomessa on tavattu kaikista
alkuperäisin muoto Tapanin ratsastusta, ei sen kauempaa kuin tallista
ja sisään asuinrakennukseen. Esim. Tuusniemellä Kuopion tienoilla
tulivat rengit hevosen selässä tupaan, kysyen "onko Tahvana kotona?"
Vastattiin: "on", ja tarjottiin miehille viinaa sekä hevosille
ohraa.[39] Myös Inkerinmaalta tunnetaan sama tapa, että talon isäntä
tai renki ratsasti tallista tupaan ja kysyi: "onko Tahvana kotona."[40]
Tästä, niinkuin t:ri M. Waronen tutkimuksessaan Vainajain palveluksesta
muinaisilla Suomalaisilla huomauttaa,[41] on kehittynyt ratsastaminen
ympäri kylän talosta taloon Tapania kysymässä. Muutamassa kertomuksessa
juhlamenoista ja taikatavoista Suomen Karjalassa esitetään molemmat
tavat rinnatusten.[42] Tahvanan päivänä varhain aamulla kun isännät
olivat syöttäneet hevosillensa omia leipomiansa "Tahvanan kakkaroita",
ajoivat rengit hevoset tupaan, jossa saivat pöydältä seulasta syödä
ohria, että pysyivät terveinä. Tuosta lähtivät pojat vielä varhain
aamulla Tahvanaa ajamaan ratsastaen ympäri kyläkuntaa. Jopa ajaa
romuuttivat tupaan kiljuen: "onko Tahvana kotona?" -- "On", vastasi
isäntä pöydän päästä, toi kauroja kopassa ja pani rahille hevosten
eteen. Sitten tarjosi pojille hevosen selkään viinaa ja "pala päälle",
näyttääkseen että Tahvo todella oli kotona. Kiitokseksi Tahvanan ajajat
vetivät oveen ristin ja tuota kyytiä ulos tuvasta taas ajamaan toiseen
taloon.
Uusi muutos menossa tapahtui, kuin hevosen perään valjastettiin reki,
joten useampia miehiä pääsi samalla hevosella kulkemaan. Porvoon
tienoilla on tässä yhteydessä säilynyt muuan luultavasti alkuperäinen
piirre. Hevonen, joka pantiin reen eteen, kun oli lähdettävä pitkin
kylää "Tapania ajamaan", piti valita nuori, "mulli", jolla ei ennen
oltu ajettu.[43]
Lisäksi liittyi Tapanin ajoon tuo tavallinen joulupukki.[44]
Nurmijärvellä liki Helsinkiä muut pojat istuivat reessä, vaan yksi
hevosen selässä, nurin käännettyyn turkkiin puettuna. Siitä
sanottiinkin, että:
Tapani on takuista tehty,
Sian villoista vuolittu.
Toiset aina kävivät kysymässä lupaa "Tapanin" sisälle tulla. Enimmiten
oli kuitenkin tämä "Tapani" omituiseen olkipukuun laitettuna. Esim.
Tampereen tienoilla oli hänellä olkimatto vyötäisten ympärillä; yläosan
ruumista peitti toinen olkikupu ja päätä koristi olkinen hattu, jatkona
pitkä olkipiiska, joka takana laahusti; kasvoja varjosti vielä naamari.
Janakkalassa Hämeenlinnan tienoilla tiedetään tätä olkiukkoakin
kuljetetun hevosella, mutta Sääksmäellä saivat olkisiin seppeleihin
käärityn Tapani-pojan hänen toverinsa itse vetää kelkassa talojen
väliä; hänen tehtävänsä oli mykkänä hyppiä toisten laulaessa. Viimeksi
kun Tapanin kuljettajain luku supistui yhteen, täytyi hänen itsensäkin
jalan ympäri astua. Esim. Kangasalla kerrotaan "Tapania", joka oli
puettuna oljesta sidottuun hattuun -- niinkuin hattu kuhilaassa --
seuranneen toverin, "kuraattorin", joka edellä astui tupaan ja kysyi:
"saako Tapani tulla sisään?" Luvan annettua Tapani tuvassa itse sekä
lauloi että tanssi. Mutta toisen tiedonannon mukaan, läheisestä
Ylöjärven pitäjästä, johdattaja viritti laulun:
Tanssi sinä taitava Tapani!
Olemme vihdoin tulleet suomalaiseen Tapanin virteen, joka samoin kuin
skandinaavilainen alkaa kuvauksella Tapanin "tallirengin" hevosen
hoidosta. Tapanin ajon yhteydessä esiintyy laulu vasta silloin, kun
tämä yli pihan ratsastuksesta näkyy muuttuneen ympäri kylän
ajelemiseksi. Mutta se säilyy, sisällyksestään huolimatta, vielä
sitten, kun hevosella upeileminen on alentunut nöyremmäksi jalan
käymiseksi. Viimeksi mainittu muutos on tapahtunut monesta
käytännöllisestä syystä, eikä yksistään joulupukin kuljetuksen
sekaannuksesta. "Hämeessä ja seuduilla länteenpäin varsinaisesta
Hämeestä" mainitsee jo Lönnrot nuorten miesten kokoontuneina vaeltaneen
talosta taloon laulutervehdyksellä, jonka jälkeen heitä kestitettiin
oluella, myöhemmin myös viinalla.[45]
Kaikista täydellisin suomenkielinen kirjaanpano Tapanin virttä on,
huomattava kyllä, saatu Marttilan Koskelta Turun läheisyydestä.
Murteellisessa asussaan se tähän muuttamatta painettakoon.[46]
Onk' Tapani koton'?
Tanttais toi taitava Tapani,
Ruake toi Ruatukse' hevosii,
Kaitsi Kiivan konkarei.
Joulu-yälä puhteella jalo,
Joulu-yälä korkialle.
Vei hän hepo lähteellä juamaa';
Eipä hepo vettä juanu',
Eipä piiropää piirannu.
Verestäpä[47] toi vikoja etsei,
Eipä hä' verestä vikoja löynny'.
Näki hän tähren taivahaas',
Tähre' varjo' lähtehees',
Pilkun pilven ravos'.
Vei hä' hepo lähteeltä kotja,
Kaalikkajalka kaivoltansa;
Kuano toin pilviä piteli,
Häntä pitkä maata veti.
Ei toi loimii loimitellu',
Eikä kauroi kaurotellu'.
Meni' mä sitt' Ruatukse' tupaa',
Alta orten, päältä parten,
Vastais Ruatus rualtansa,
Tiihakansa tiskiltänsä:
"Jolles sä ääntänsä vähennä,
Kyll' mä sun ikänsä lyhennä'." --
"Ny' on syntyny' Jumalan valta,
Paisunu' paremmi';
Jo mä ny' luavu' Ruatuksesta,
Otan uskon Kiesuksesta,
Parempaahan palvelukseen."
Alta orten, päältä parten,
Vastais Ruatus rualtansa,
Tiihakansa tiskiltänsä:
"Jolles sä ääntänsä vähennä,
Kyll' mä sun ikänsä lyhennä'." --
"Ny' on syntyny' Jumalan valta,
Paisunu' paremmi';
Jo mä ny' luavu' j.n.e."
"Sitten mä ton toreksi uskon,
Jos tua kukko laulanee."
Rupeis kukko laulamaaha',
Laulo kukko kuuretta farttii,
Kananpoika kahreksatta.[48]
"Sitten mä toin toreksi usko',
Jos toi sonni mylvinee."
Oli jo liha syäty, luu kaluttu,
Käsi[49] kenkinä piretty.
Rupeis sonni mylvimää',
Luillansa luhisemmaa',
Jäsenöilläs järskimäähä'.
"Sitten mä ton toreksi usko',
Jos toi veitsenpää vesonee."
Paiskais veitses permantooho',
Veitsenpää rupeis vesomaa',
Vesois kuusi kultaista vessoo,
Kultalehti kunki pääsä.
Olukaine' juavukaine'
Juoksee kohren korkomaata,
Niinkuin reki raitjoos myäre',
Ämmä vanha jäätä myäre',
Kortteli viinaa ja kannu oltta,
Ei tätä joukkoa vähein holtta."
(Seurasi äänettömyys; olutta, viinaa, kaljaa, sahtia tuotiin).
Hyvä oli merkki miälesäni
Tullesani tähän kylää',
Semmenkin tähän talloo',
Semmenkin tähän tupaa':
Tiä musta kotaan menee,
Toinen aitta mäellä,
Kolmais keikku kellariihi'.
Kyll' on oltta kellarisa,
Tammisesa tynnärisä,
Pitäväisen pruntin alla,
Koivusen tapin taka';
Punaset on isänän posket,
Levjät on emänän lanteet;
Kipuras' on koira' häntä,
Solmus' on sian sapara,
Kiiltävä on kissan selkä.[50]
(Ulos mennessä lopuksi):
Ih ha ha ha!"[51]
Tämän ohella on Varsinais-Suomessa vielä muistiinpantu alkusäkeet
hiukan eriävässä muodossa.[52]
Tanssi sie taitava Tapani,
Kaitsi Kiiman konkareita,
Jouluyönä julkisena,
Joulupuhteina jaloina.
Satakunnasta ja Hämeestä löytyy, paitsi mainittuja 1) Topeliusen ja 2)
Lönnrotin muistiinpanoja, 3) B.A. Paldanin talvella 1852 Ikaalisissa
tapaama, 4) A. Meurmanin 24/5 1852 Kangasalta lähettämä, 5) I.J.
Iltasen eli Inbergin v. 1871 kirjoittama, jota sanottiin Akaalla ja
Sääksmäellä lauletun siihen aikaan kuin "Ryssä tuli maahan", 6) yksi
kappale niinkuin molemmat edellisetkin Muinaismuisto-yhdistyksen
omistamissa Reinholmin keräelmissä, mutta ilman paikan- ja
ajanmääräystä sekä 7) J. Mikkolan v. 1887 pikakirjoituksella tekemä
kirjaanpano Ylöjärveltä, samoin kuin kolme ensin mainittua Suomalaisen
Kirjallisuuden Seuran arkistossa.[53] Niissä ilmaantuvat runon säkeet
ovat seuraavat, äänteellisiä ja muita aivan vähäisiä eroavaisuuksia
lukuunottamatta:
Tapanin (3457) eli Tahvanin (2) laulu (2347) eli virsi (5).
_Joulu joukossa tuleepi,
Tanssissa Tapanin päivä_ (12567).
Tapani, jalo Tapani (4).
_Tanssas toi taitava Tapani_ (124567).
Sekä tanssas että taisi (5).
_Oven suusta pöydän päähän_ (4-7).
_Pöydän päästä oven suuhun_ (5-7).
_Puoliyöstä puoliyöhön_ (127).
Tapani se takusta tehty,
Tapani se tallipoika (3).
_Tapanill' on tallirenki_ (127),
_Joka ruokkii Ruoloksen oriita_,
_Kaitseepi Kilan kankareita_ (7).
Oli minulla iso ori,
Jonk' oli lammi lautasilla,
Iso meri keskellä selkää (5).
_Vei hän juomalle hevosen_(2);
(2; 1 V. toi h-sta vedelle; 3 Ajo h-et).
_Läpisäären lähtehelle_
(1; 2 seur. jälkeen; 3 Lamposelle).
_Kaivolle kadikkaseljän_ (2; 1 -selle).
Talutin ma orkkoo juomaan,
Piirotellen piirtokuonoo,
_Kaviot ton kiviä kalvoi,
Harja ton pilviä halkoi_ (5).
_Eipä toi hepo vettä juonut_ (67).
_Hepo kuorsui, lähde läikkyi_.
(67; 1-2 l. l. h. k.)
"_Mitäs kuorsut korpin ruoka_?
(2; 1 koiran, 7 konnan.)
Valitset variksen palaa (7).
_Hirnut Hiisien hevonen_" (1; 2 ihmisen).
_Lähdin maahan rattahista
Katsomahan maan vikoja,
Ei ollut maassa maan vikoja,
Eikä vedessä veden vikoja_ (2).
_Iskin silmäni itähän_ (12).
_Katsoin päin luotehesen_ (2).
_Näin tähden taivahalla_ (12; 356 Näki).
_Pilkan pilvien raossa_ (26; 1 Pilkun; 3 Pienen p. pilven raos).
Syrjän pilven pilkkosen alla,
Pumpuaisten lähtehellä (5).
_Menin Ruotuksen tallihin,
Levittelin verkalointa_ (2).
_Menin Ruotuksen tupahan_ (12).
_Seisahtelin oven suussa,
Pysähtelin partten päässä_ (2).
_Västas Ruotus rualtansa_ (2; 1 R. haastoi).
_Tiivas tiskinsä nojalta_ (1; 2 Timo).
"_Pese kättä, käy rualle,
Ruoki Ruotuksen hevosta!" --
"En sinä pitkässä ijässä,
Ruoki Ruotuksen hevosta,
Kaitse Kiivan kankarita_." (2).
"_Jo ma nyt luovun Ruotuksesta,
Otan uskon Jeesuksesta_ (1 runon lopussa).
Pois ma ruovun Ruotuksista.
Annan uskon keskuksista,
Päästin pyhälle pojalle,
_Paremmalle palvelukselle_" (5 runon alussa).
_Ruotus kunnoton kuningas_ (6; 4 Ruotospa toi).
_Ihan ilkeä isäntä_. (6; 4 Ilon i-n; vrt. 7 ihana i.)
"_Sitte mä sen todeksi uskon_ (2; 1 Siis mä ton; 467 sanas).
_Jos toi härkä mylvineepi_ (1246).
_Joka on luina laattialla_ (12).
Joka oli viisi vuotta maassa maannut (3).
_Liha syöty, luu jätetty_, (246; 13 luut lusittu).
_Kesi kenkinä pidetty_" (1246; 3 k-ksi tehty).
_Rupespa härkä mylvimähän_ (16; 3 H. r. möyrimään).
Luillansa luhisemahan,
Kynsin maata kaappimahan (1; vrt. kukko).
_Mylvi kolmelta sanalta_ (6).
Mylvipä toi kahdeksan sanaa.
Sanan puoli yhdeksättä (4 härkä kukon jälkeen).
-- -- --
_Jos toi kukko laulaneepi_ (12467).
_Höyhenillänsä höyhkäjääpi_ (7).
_Joka on paistina vadissa_ (124; 67 Jonk' on liha).
_Höyhenet tulipalossa_ (467).
Kuin on voilla voideltuna,
Jäsenille järköitetty,
Höyhenille höykytetty (1).
Höyhenillä höyhkenillä,
Jäsenillä järkkäneillä,
Luitansa lutistelee,
Isännän ilolliseksi,
Emännän elolliseksi (2).
_Rupespa kukko laulamahan,
Kukko kuudelta sanalta,
Kananpoilca kahdeksalta_ (16).
Laulopa toi kuusi sanaa,
Sanan puoli seitsemättä (4).
-- -- --
_Jos toi veitsenpää vesonee_
(4 vesone; 2 vesonne; 1 vesoisi;
7, ennen kukkoa, puukonpää vesoileepi).
Kuin on lyöty laattiahan (1).
_Joll' on vuosi vuoleskeltu_ (47; 2 Jot' on).
_Kaksi kannettu tupessa_ (2; 4 viisi, 7 pidetty).
Vesonnee kuusi vesoa,
Lehtiveson seitsemännen (2; 6 seitsemän, -- an kahdeksanneksi).
Vesopa toi yhdeksän vesaa,
Vihdasvesan kymmenennen (4).
_Rupespa veitsenpää vesohon,
Vesos kuudelta vesalta,
Kultalehti kunkin päässä_ (1).
_Meneppä kemppi kellarikin_ (24567).
_Tuoppas oltta tuoppisella_ (456; 2 tuopi täynen).
_Kanna kaksikorvasella_ (5 kahdella korvosella; 6 kaksivantehella).
_Annappa tuopin totta tehdä_ (23457).
_Viisivantehen vipata_
(47; 6 vipataan, 5 vipotella, 2 vikoja, 3 vissist).
Kaksikorvan kallistella (4).
Viinakupin kuljeskella (4-7).
Leipäpytkyn pyörähdellä (67).
Lihaa leipää lautasella.
Ihahaa! (5).
_Kyllä on oltta kellarissa,
Tammisessa tynnyrissä,
Koivuisen tapin takana_ (7).
_Olut alla, vaksi päällä,
Keskellä mesi punainen_ (2; 7 Vaksi a v. p. M. makonen k.)
Voi voi muori kulta!
Jos mun nälkäni näkisit,
Juostenpa aittahan menisit,
Tepotellen kellarihin (4).
_Isännän ma ensin kiitän_[54] (23457; 6 sitten).
_Jok' on suosta suojan tehnyt_ (2-7).
_Pannut penkit pensahista_ (4-7; 2 penkin; 3 pensahille).
Alentanut ansahille (3).
_Asettanut ankarasti_ (46: 2 ankaralle; 7 ahkeralle).
_Pannut paikalle hyvälle_ (26; 7 parahalle).
_Hirret noi hirmuilta mäiltä_
(5; 4 vetänyt h. h. mäeltä; 6 h. tuonut h-uisista mäistä).
Painut marjun kankahilta (5).
_Malat vuorilta kovilta_ (4).
_Tuohet viljalaitumilta_ (4; 6 koivuvehmahista)
Isäntää mä vielä kiitän,
Joka on ohrat aitasta tuonut (3).
_Emännän mä sitten kiitän_ (23457; 6 ensist).
_Jok' on ohrist' olven pannut_ (2456; 37 tehnyt).
_Makujuoman mullahista_ (2-7).
Olut alla, vaksi päällä,
Keskellä mesi punainen (2).
Jumala antakoon tulevanakin vuonna
ohrat ja rukiit menestyvän,
että saadaan oltta ja viinaa (4).
Näin on käynyt lauluni laadullensa
ilovirttä veisaten;
tulevana vuonna ohria kasvaa
kuin kumurikkiä ja hyvin siunatun pitkiä (7).
_Laulanpa mä tähän talohon
Tallihin hyvät hevoset,
Hevosille hyvät varsat_ (3).
_Toivotan mä tähän talohon_ (4; 3 laulanpa).
_Tammen keskelle pihaa,
Oksat oltta juoksemahan,
Vitsat viinaa tiukkumahan_ (34).
(Vaan jos ei mitään anneta talossa):
_Toivotan mä tähän talohon,
Kuivan kuusen keskelle pihaa,
Oksat k-- juoksemahan,
Lutvut p-- pruiskimahan_ (4).
_Isäntä hirtehen, emäntä ortehen_ (45).
_Veriveitsi pöydän päähän_ (45).
I. h. e. o. Poika korpehen, kontti selkähän,
Piru konttihin, korvat pystyhyn (h).
"Silmään pistävä", huomauttaa Borenius,[55] "on suomalaisen virren
yhtäläisyys mainittujen, varsinkin kaukaisempien kansojen laulujen
kanssa, joissa legendalaulun alkuperäinen muoto on säilynyt paremmin
kuin ruotsalaisessa." Tapanin irtisanomisen palveluksestaan sekä
Ruotuksen käskyn käymään ruualle tapaammekin taaksepäin mennen vasta
englantilaisessa Tapanin laulussa. Mutta toiselta puolen on
suomalaisessa virressä piirteitä, jotka sen liittävät läheisesti
skandinaavilaiseen, niinkuin Tapanin esiintyminen tallirenkinä ja
hevosten juottaminen; vieläpä nimenomaan ruotsalaiseen muodostukseen,
jossa Tapanin laulajat lopuksi pukevat runoon sekä kerjuunsa että
kiitoksensa. Tämä ei ole muuten selitettävissä kuin olettamalla, että
laulu Ruotsissakin on aikoinaan ollut paljoa täydellisempi. Kysymyksen
alaiseksi vaan jää, ovatko kukkojutun rinnalla esitetyt härän ja
veitsen ihmeet jo Ruotsissa muodostuneita, vai vasta Suomen puolella
lisättyjä. Kuivan puun vesoittumisen olemme vendiläisen laulun
yhteydessä huomanneet; muutamissa Varsinais-Suomen suorasanaisissa
tarinoissa tavataan myös tämä piirre.[56] Härkä kukon rinnalla
esiintyy, niinkuin saamme nähdä, vielä virolaisessa Luojan surma-runon
muodostuksessa, joka on riippumaton suomalaisesta, vaan mahdollisesti
yhteisestä alkulähteestä johtuva. Suomalaisessa runossa on kuitenkin
härän kuvaus siinä määrin kukon kuvauksen jäljittelyä -- sanojen
mylviminen, luilla luhiseminen ja kynsin maata kaappiminen -- että sen
hyvin voi ajatella ihan itsenäisesti Suomen puolella lisätyn kolmiluvun
täydentämiseksi.
Mutta olkoonpa suomalainen runo niissäkin kohdin mukaelma kadonnutta
ruotsalaista, joka vuorostaan on muodostunut alkuperäisemmästä
tanskalaisesta j.n.e., niin on se sittenkin esitystavaltaan kaikkia
esikuviansa paljoa täyteläisempi ja runollisempi. Vanha runomittamme
kertoineen on nähtävästi vaatinut Suomen runottarelta verrattain
itsenäistä työtä.
Suomen länsimurteen alalta on vielä mainitsematta vähäinen katkelma
Etelä-Pohjanmaalta joka on säilynyt Ajoksen loitsun jatkona:[57]
Hiiden hihti, hiiden huhti,
Hiiden helvetin hevonen,
Näki tähden taivahasta,
Ja pilkan pilven raosta.
Itäsuomen runoalueella on Tapanin virrestä ainoasti yksityisiä säkeitä
säilynyt. Pohjois-Hämeessä on Hevosen pihallepäästö-sanoihin joutunut
piirre Ruotuksen hevosen ruokinnasta:[58]
Ruoki Ruotuksen hevosta,
Katso Kiiskon konkaria,
Metsäilveksen iholle,
Metsäuuhen untuvalle.