Stanley lähtee etsimään Livingstonea. Varustus matkalle.
Stanley lupasi tehdä mitä hän vaan voi, ja kohta sen jälkeen oli hän
taas pikajunalla tullut Marseilleen lähteäksensä sieltä Itämaille.
Useimmat edellä mainitut matkat hän teki ja saapui 1870 Elokuussa
Intiaan, josta hän Lokakuussa lähti Mauritius saarelle ja sieltä
Sansibariin. Tänne hän saapui Tammikuun alussa v. 1871.
Sansibar on saari vähän matkaa Afrikan itärannikosta ja on arapilaisten
kauppiasten pääpaikka. Tänne keräytyy suuri joukko tavaran
vaihettajia kaikilta seuduilta Itä-Afrikassa, jonka vuoksi väestö onkin
erittäin kirjava. Markkinoille tuodaan kopaali-gummia, nahkoja,
orselji-väriä, kallisarvoisia puulajeja ja orjia. Sansibaria voi
verrata Bagdadiin tai Konstantinopoliin; yleensä on muhammettilaisia
enempi kuin muita ja ainoastaan vähäinen osa kaupungin asukkaista on
kristittyjä, enimmästään europalaisia kauppiaita, jotka ovat tänne
asettuneet. Hallitseva kansa on arapilaiset, jotka ovat Moskatin
ruhtinaskunnasta tänne siirtyneet ja laajentaneet valtaansa siinä
määrässä, että entinen emämaa Moskat on jäänyt suuremmaksi paisuneen
Sansibarin alusmaaksi. Sansibarin nykyinen sultaani Seyed Burghasch oli
ollut muutamia vuosia takaperin orjakaupan puolustaja, sillä hänellä
oli siitä runsaita tuloja, mutta kun Englannin hallitus sotalaivastolla
uhkasi hänen pääkaupunkiansa ja pakotti hänet sitoutumaan orjakaupan
lopettamiseen, niin olot muuttuivat. Sittemmin kävi sultaani itse
Englannissa, jossa häntä kohdeltiin erittäin ystävällisesti ja hän tuli
näkemään Englannin rikkauden sekä suuren sotavoiman. Hän tuli myöskin
huomaamaan mikä summaton erotus on väkivallalle ja orjuudelle
perustetun ja vapaudelle sekä yhdenarvoisuuden kannalle perustetun
valtakunnan välillä ja siitä saakka on Seyed Burghasch ruvennut
orjakaupan innokkaaksi vastustajaksi. Mutta vuosisatoja kestäneitä
epäkohtia ei toki pian saa poistetuksi, varsinkaan kun arapilaiset
alamaiset sitkeästi puolustavat entistä tapaansa ostaa ja myydä orjia.
Puhdas arapilainen rotu on helposti erotettava muista Sansibarin
asukkaista. Useimmat tähän rotuun kuuluvat kauppiaat ovat uskaliasta
väkeä, jotka usein henkensä kaupalla ovat tehneet pitkiä kauppamatkoja
sisä-Afrikassa hakemaan sen maan tuotteita. Vaarallisilla retkillä
saatu kokemus antaa heille tyynen, itsenäisen, usein uhkamielisenkin
ulkomuodon, joka saattaa ulkomaalaisen heitä pitämään suuressakin
arvossa.
Sitävastoin ovat Intiasta Afrikaan siirtyneet banianit perin kelvotonta
ihmislajia. Banianiksi sanotaan erästä noista monista Intian
lahkokunnista. He ovat aina arapilaisten nöyriä kumartajoita, mutta
myöskin aina säälimättömän julmia niitä vastaan, jotka onneton kohtalo
saattaa heidän valtaansa. Petollisuus on heissä luonnollisin asia. Kun
baniani parhaiten vannoo ja vakuuttelee kaiken pyhän nimessä, niin voi
olla varma siitä, että hän silloin valhettelee enimmän. Rahan ja
rikkauden keräämisessä sekä ahneudessa on hän verraton. Juutalainen ei
koskaan vedä hänelle vertoja ja ainoa, joka hänen kanssaan kykenee
kilpailemaan menestyksellä, on parsilainen. Arapilainen on lapsi häneen
verraten. Tämä rotu kuitenkin parhaiten lisääntyy ja sen hallussa on
melkein koko Keski-Afrikan kauppa. Keinotellen on se saanut muut
kauppiaat kokonaan valtaansa. Koronkiskominen on niin suuri, että
lainatuista rahoista otetaan korkoa 50, 60 ja 70;kin prosenttia, ja
aina osaa kavala baniani sovittaa asian sille kannalle, ettei hän
menetä omaansa.
Lähinnä banianien jälkeen ovat vaikutuksensa puolesta tärkeimmät
muhamnettilaiset hindut. Petollisuudessa ne jäävät ainoastaan hiukan
edellisistä jälelle ja kymmenittäin löytyy heidän joukossansa
perinpohjin konnamaisia roistoja, mutta sitä vastoin ylen harvoja
rehellisiä kauppiaita. Näiden viimeksimainittujen joukossa on kuitenkin
tullut tunnetuksi eräs Tarya-Topan niminen vanha kauppias, jonka
perinpohjainen totuus ja ankara rehellisyys kauppa-asioissa on tullut
oikein sananparreksi. Hän on rikastunut äärettömästi; hänellä on monta
laivaa ja hän on saanut tärkeän sijan sultaanin neuvostossa.
Arapilaisia, banianeja ja hinduja halvemmassa asemassa ovat neekerit ja
sekarotu. Niitä on kenties kaksi kolmannesta Sansibarin kaupungin
asukasluvusta, joka nousee arviolta noin 100,000:een, ja on melkein
puoli koko saaren asukasluvusta.
Sansibarin kauppa on melkoinen ja arvattavasti yhä suurenemassa.
Kauppalaivoista näkee siellä enimmän amerikalaisia, niiden jälkeen
saksalaisia, ranskalaisia ja englantilaisia. Ne tuovat tänne
amerikalaista palttinaa, jota maan asukkaat nimittävät "merikaniksi",
paloviinaa, ruutia, kiväärejä, lasihelmiä, posliinitavaroita,
englantilaisia pumpulivaatteita, metallitaulaa ja muita sellaisia
tavaroita sekä vievät pois norsunluuta, kopaaligummia, josta
europalaiset valmistavat monellaisia maali- ja lakeeraus-aineksia,
sekä neilikoita, raakoja vuotia, simpukoita, joita taas Afrikan
länsirannalla olevat neekerit käyttävät rahana, seesamiviljaa ja
palmuöljyä.
Sansibarissa asuvat europalaiset ovat enimmästä päästä itsenäisiä
kauppiaita, virkamiehiä tai europalaisten ja amerikalaisten kauppiasten
asiamiehiä. Etevin sija on Englannin konsulilla, jona, Stanleyn
tullessa Sansibariin, oli tohtori Livingstonen entinen matkatoveri
hänen retkillänsä Sambesi-virran seutuja tutkiessa, tohtori John Kirk.
Stanley piti erittäin tärkeänä saada tältä mieheltä niin paljon tietoja
kuin suinkin Livingstonesta, mutta samalla hän tahtoi pitää salassa
aikeensa lähteä tätä mainiota miestä etsimään. Kun amerikalainen
konsuli, kapteeni Webb, oli vieraisilla käydessään toht. Kirkin luona
esitellyt hänelle hra Stanleyn, pääsi tämä viimein tilaisuuteen jutella
hänen kanssaan kahden kesken, sillä kyllästyneenä vierastensa
jokapäiväisiin loruihin, joita jatkettiin tavallisesti lähimmäisten
panemisella, tahtoi toht. Kirk säälien Stanleyn ikävystymistä
tässä seurassa, huvittaa häntä näyttämällä hänelle oivallista
elefantti-pyssyänsä ja kutsui hänet eri huoneeseen. Täällä sai Stanley
kuulla loppumattomia ylistyksiä tuon oivallisen aseen murhaavasta
vaikutuksesta ja kuinka hirveän tarkasti luoti aina sattui, kun sillä
ampui. Tulipa muun muassa juttuja Livingstonen seurassa tehdyltä
matkaltakin.
"Missähän se Livingstone nyt mahtanee ollakaan?" kysäisi Stanley,
tekeytyen ihan välinpitämättömäksi.
"Niin", vastasi Kirk, "eipä siihen ole helppo vastata; hän on kenties
jo kuollut, mutta siitä ei tiedetä mitään varmaa, eikä hänestä ole
kahteen vuoteen kuulunut mitään. Hänelle lähetetään aina joskus täältä
yhtä ja toista. Paraikaa kuuluu olevan matkue lähtemäisillään hänelle
viemään tarpeita. Minä olen luullut vanhuksen jo kohta palajavan
kotiin, sillä hän käy jo liian vanhaksi. Jos hän kuolisi, niin hedelmät
hänen monivuotisista tutkimusmatkoistansa menisivät hukkaan, sillä hän
ei kirjoita muistoonpanoja eikä päiväkirjaa, ja karttoihinsa hän panee
jonkun pisteen tai muun merkin, jota ei kukaan muu kuin hän itse
ymmärrä. Jos hän vielä on hengissä, niin pitäisi hänen tulla kotiin ja
jättää työ nuorempien jatkettavaksi".
"Minkälainen mies hän on muita kohtaan?" kyseli Stanley.
"No, minä luulen, että hänen kanssaan olisi toisen tukala olla. Itse en
ole hänen kanssansa riitautunut, mutta olen hänen nähnyt vihaisesti
tiuskuvan muille, ja siitäpä syystä luulen, että hän ei tahdo pitää
ketään seurassaan".
"Minä olen kuullut häntä sanottavan erittäin vaatimattomaksi mieheksi.
Onko hän sellainen?"
"Hohoo, hän kyllä tietää paremmin kuin joku toinen arvostella omat
löytönsä. Eipä hän juuri ole mikään Herran enkeli sentään", vastasi
toht. Kirk nauraen.
"Entäs jos sattuisin matkoillani yhtymään hänen kanssansa -- voisinhan
hänet tavata, jos hän kulkee samoja teitä kuin minä -- kuinkahan
luulisitte hänen minua kohtelevan?"
"Suoraan sanoen", vastasi Kirk, "en luule, että sellainen yhtyminen
häntä liioin miellyttäisi. Minä tiedän, että jos esim. Burton, Grant,
Baker tahi joku muu tutkimusmatkoilla kulkija seuraisi Livingstonen
jälkiä ja tämä saisi kuulla hänen lähestyvän, niin hän pian lähtisi
parin kymmenen peninkulman päähän soiden ja rämeiden taakse. Sellainen
on -- kunniasanani kautta -- ajatukseni Livingstonesta".
Kuultuansa Livingstonen läheiseltä tuttavalta tällaisen arvostelun
hänestä, tunsi Stanley intonsa lähteä matkaan suuresti laimentuvan,
mutta hänellä oli käsky: "_Mene ja hanki tieto Livingstonesta_!" ja hän
päätti pitää sanansa ja hankkia hänestä tiedon, jos vain Livingstone
vielä oli elävien luvussa; jollei, niin pitihän kumminkin saada
selville kaikki tiedot hänestä, mitkä ihmisiä huvittaisivat.
Tottumattomana matkustuksiin Afrikan sisämaissa koki Stanley edellisten
matkustajain kirjoista saada selkoa mitä kaikkia tarpeita hänen tulisi
ottaa mukaansa, mutta kun niistä puuttui juuri nuo tärkeät tiedot,
hankki hän ne arapilaisilta kauppiailta, jotka kokemuksen nojalla niitä
taisivat antaa. Hän osti siis suuret joukot monellaisia vaatteita,
lasihelmiä ja paksua messinkilankaa, sekä omaa tarvista varten
keittoastioita, ruokatavaroita, lääkkeitä ja tuhansia eri tavaroita,
lahjoja neekeriruhtinaille y.m. Apulaisikseen pestasi hän kaksi
europalaista merimiestä sekä suuren joukon sansibarilaisia neekereitä,
useimmat sellaisia miehiä, jotka olivat ennen palvelleet europalaisia
tutkijoita. Kun oli epätietoista, pitikö hänen lähteä vielä Tanganjika
järven toisellekin puolelle, osti hän kaksi venettäkin, jotka tehtiin
kepeämmiksi kantaa siten, että niistä otettiin pois istuimet ja osa
laidoista, jotka osat sitte piti jäljestäpäin korjattaman uudelleen.
Kaikki mukaan otettavat tavarat jaettiin noin 70:n naulan painoisiin
kannalmuksiin, että mies hyvin jaksoi sellaisen kantaa. Ennenkuin
Stanley lähti Sansibarista, pääsi hän vielä sultaani Seyed Burghasch'in
luo, joka osoitti hänelle suosiotansa lahjoittamalla hänelle komean ja
kallisarvoisen hevosen.
Sansibarista lähti Stanley vastapäätä mannermaalla olevaan Bagamoyon
kaupunkiin, josta hänen piti siellä olevain kauppiasten avulla hankkia
väkeä kantamaan tavaroitansa sisämaahan. Vasta Bagamoyossa tuli hän
tarkemmin tuntemaan millaisten perinpohjaisten veijarien kanssa hän
joutui tekemisiin. Arapilainen kauppias Ali ben Salim oli varsin
kamalasti menetellyt häntä vastaan ja oli kuitenkin olevinaan erittäin
ystävällinen. Stanley kyllästyi hänen viekkauksiinsa ja kääntyi
sansibarilaisen Tarya Topanin suosituksen johdosta nuoren hindulaisen
kauppiaan Soor Hadji Palloon puoleen. Vaikka tämä oli vasta 20 vuotinen
nuorukainen, oli hän jo kuitenkin ennättänyt sangen pitkälle kavaluuden
ja petollisuuden tiellä, niin että Stanley sanoi niiden kuuden viikon
kuluessa, jotka hän viipyi Bagamoyossa, tämän yhden miehen tähden
saaneensa yhtä paljon harmia ja vaivaa kuin poliisimestarilla
New-Yorkissa on kaikista sen kaupungin roistoista. Mutta kun Stanley
välttämättömästi tarvitsi tämän miehen apua, niin hänen täytyi kärsiä
hänen petoksiaan. Vihdoin oli Stanley saanut sen verran väkeä
palvelukseensa pestatuksi, että hän vähitellen taisi viidessä eri
joukossa lähettää heidät matkalle tavaroita kuljettamaan. Kun hän itse
viidennen joukon johtajana läksi sisämaahan, oli hänen palveluksessaan
yhteensä 192 miestä. Seitsemänkymmentäkolme päivää oli hänen täytynyt
viipyä Sansibarissa ja Bagamoyossa, ennenkuin palvelusväki ja tavarat
oli saatu täyteen kuntoon matkaa varten.