Nyyhkien lankesi Sofronia sisarensa kaulaan. Hetken mielenliikutuksessa
kuvautui hänelle kokonaisuudessaan elämän onnen kiiltävä kuva ja hän
näki edessänsä hyväilevän isäkultansa, joka niin monta kertaa oli
sanonut häntä silmäinsä valoksi, joka niin suurella huolella suojeli
häntä pienimmästäkin tuulosesta, ja rakastavan nuorukaisen, jonka
puhdas rakkaus lupasi pitkiä vuosia tulevata autuutta. Naisen sydämen
voima murtui tästä kiusaavasta kuvasta, ja voimatonna vaipui hän
sisarensa syliin, joka rohkeana ja katkerana katsannoltaan sulki hänet
syliinsä, niinkuin sotajumalatar toisen Jumalan valtakuntaan kuuluvan
samansukuisen enkelin.
"Riennä täältä pois", puhui nainen; sisarensa olkapäille kiinittäen
avaran viittansa ja sitoen kultaisen vyönsä hänen vöillensä. "Lähde
rohkeasti mihinkä orjani sinut viepi. Circus-teaterin meluavassa
sekasorrossa ei ole kukaan vaihtoa huomaava."
"Ei, en voi sinulta tätä uhria ottaa", huusi Sofronia, omaa sydäntänsä
vastaan taistellen, "Jumala sen kieltää."
"Sinun Jumalasi on rakkauden Jumala", lausui Glyceria synkistynein
kasvoin, "jos et tämän rakkauden tähden voi pelastaa itseäsi, vannon
sinulle, että tämä päivä on oleva maailmalle kauhistuksen päivä. Minä
tunnen kaikki ne luotteet, jotka pimeyden olentoja värisyttävät, joita
lausuttaessa tärisee vanha maa ja tähdet kiitävät taivaan rantaan asti,
mukaansa vetäen maan kansat ja hengähtäen kalmeata rutonkuolemata
elävien päälle. Jos sinä uhraat itsesi Jumalallesi, uhraan minä Roman
minun jumalilleni, ja kiroon sitä niin, että vuosisadat ovat löytävät
ainoastaan kuninkaallisen purppuran riepuja."
Kalpea tyttö vapisi synkkäkasvoisen sisarensa käsissä.
Tyynesti kiinnitti tämä päästänsä otetun kultavanteen sisarensa
hiuskähäriin ja veti hunnun hänen kasvoillensa.
"No niin, nyt olet pelastettu. Jos kysyvät, kuka sinut pelasti, sinun
täytyy vastata, ettet tiedä. En tahdo, että minun kohtaloni kenenkään
sydäntä surettaisi. Pidä nimeni salassa."
Nyyhkien halasi Sofronia sisartansa, jonka sylistä hän ei voinut
irtautua; Glyceria joudutti häntä.
"Joudu jo, älä minua suutele. Ei ole hyvä minua suudella. Paha onni on
kiinnitetty minun huuliini."
Mutta Sofronia suuteli häntä kuitenkin. Tuossa samassa astui Aevius
sisään henkivartijoineen.
"Meidät on annettu ilmi", huusi Glyceria, ruumiillansa suojellen
sisartansa. Tuimalla äänellä huusi hän sitten Aeviolle: "Kuka on sinut
tänne lähettänyt, kurja sykofanti?[13] Sinä erehdyt, tämä on
vankihuone, eikä mikään juominkitila."
"Se on kultainen häkki, josta yhden kyyhkysen sijasta löydän kaksi."
"Pane värssyihisi mauttomat pilapuheesi, äläkä minua niillä vaivaa,
lähde matkoihisi."
"Mielelläni, jos sinä tahdot tulla mukaani; mutta keisari on lähettänyt
minut tänne."
Glyceria kuiskasi kiireesti sisarensa korvaan:
"Älä ilmoita, että olet sisareni, sillä, jos saavat sen tietää, on
isäsi hukassa."
Ja samassa hän kääntyi sotamiesten puoleen.
"Te rohkeat! Ettekö minua tunne? Minä olen tuo hirveä Glyceria, joka
lähetän tulisadetta teidän leiriinne, joka ajan joet tulvillensa teidän
eteenne ja tuon teille talvea sydänkesänä, että te siitä kuolette, kuin
kärpäset syksyllä. Ettekö muista Triviota, jonka suutuksissani muutin
hirveksi, ja jolle vasta silloin annoin takaisin hänen ihmismuotonsa,
kun koirat olivat repineet hänet rikki. Oletteko linnani edessä nähneet
nuot ihmismuotoiset karyatidit,[14] jotka oveni kamanaa kannattavat
ja jotka näyttävät, kuin he alinomaa silmillänsä katselisivat
ohitsekulkevia. Nämät ovat olleet minua vastaan uppiniskaisia
nais-orjia, jotka henkäykselläni muutin kiveksi. Tahdotteko, että
asetan teidät tähän seinään kivipatsaiksi? Vai teenkö teidät pedoiksi,
jotka huomenna circus-teaterissa repivät toisiansa kuoliaksi? Kuka
uskaltaa kätensä nostaa? Kuka rohkenee tielläni seisoa?"
Taika-uskoisella pelolla poistuivat sotamiehet syrjään naisen tieltä;
ainoastaan Aevius astui hänen eteensä.
"Taivaallisen kaunis nainen. Tarpeetonta työtä lienee muuttaa nämät
pojat eläimiksi; parempi olisi muuttaa minun sydämeni kiveksi, ettei se
palaisi rakkaudesta sinua kohden. Mutta salli minun kumminkin nyt viedä
tämä kristitty nainen keisarin katsottavaksi; toisten hän tahtonee
sinuakin mielellään nähdä, mutta tätä nykyään hän tahtoo tätä. Jos
kunnioitat minua kostollasi, ei ole minulla siihen mitään vastattavaa.
Henkeni ja sydämeni ovat sinulle alttiina, mutta käsilläni vien Carinon
käskyn mukaan tämän tytön pois."
Glyceria kuiskasi kiivaasti sisarellensa: "Nyt jo uhkaa sinua suurempi
kauhistus, kuin kuolema. Mutta ole luja. Tuohon viittaan, jonka äsken
puin päällesi, on terävä tikari kätkettynä -- sinä olet Romalainen, ei
minun tarvinne muuta sanoa."
Puristettuaan Sofronian kättä, Aeviolle silmäystäkään suomatta, riensi
hän samassa nopeasti pois sotamiesten väliltä, jotka syrjäytyivät hänen
tieltänsä.