W. 1839. Toukokuulta.
Runoista.
(Lisää Huhtikuun osaan.)
Kahviruno.
taikka
Wirsi kahvista katsottu
Runo ruoasta hyvästä:
Tämä kahvi kallis juoma
Ja raskas rahoin surma
Ensin alkoi Aasiassa,
Kasvoi maassa kaunihissa,
Pikkusissa pensahissa, 5
Pienten palkoin sisällä.
Näistä alkoivat osata
Keitteä jalomman juoman,
Jota herrat herkkunansa,
Siniviitat siivonansa, 10
Ensin keitit kestissänsä,
Sitte joivat joutessansa.
Sieltä Suomehen levisi;
Kulettivat kauppamiehet.
Heti kohta Suomen herrat 15
Tunsivat tämän hyväksi,
Jonka itse luoja laitti,
Sille sääylle sovitti,
Joll' on oppia otsassa,
Sekä nappia nutussa, 20
Housuissa hopiauuri,
Sekä selvät seinäkellot
Kaunihissa kammarissa,
Silmät saipulla sivitty,
Käet pesty puhtahaksi, 25
Kullat kiiltävät käsissä,
Sormissa kivet koriat,
Waimot silkissä sinissä,
Punasessa purpurassa.
Waan mitä valitan vielä 30
Kunniasta kuulun juoman,
Nyt on päässyt pienet pannut,
Wääräkaulat kattiloiksi,
Törkyturpainki tuvissa,
Likasilmäin liiuksilla. 35
Nyt on tehty teelusikat,
Kupit kaunihit kuvatut,
Rerakannut kanssa vielä,
Tungettu joka tupahan.
Tällä juomalla jalolla 40
Moni tuhlavi talonsa;
Wiepi viimeisen kopekan,
Kulettavi kauppiaalle,
Miehen velkahan vetävi.
Wiimen paukkavi vasara 45
Avisjoonissa aikalailla,
Kahvinjuojan kartanossa.
Wielä myötähän menisi
Talonpojissa paraissa,
Joill' on konnut kelvolliset, 50
Pellon pientaret laviat;
Waan kun juovat joutomiehet,
Sekä toisen torpparitki,
Likasilmät liiatenki,
Mustapartaset mokomat, 55
Ruman ruokansa välihin
Kumasevi kuulun juomam.
Tup' on tukien nojassa,
Karisnunna katto maahan,
Siltalattia lahonna, 60
Lapset lattiilla alasti.
Emännäll' on paikkapaita
Noen kanssa nyölättynä,
Kahvikattila käessä,
Toisessa sokuritoppa. 65
Isännällä huonot housut
Ja liian likaset silmät;
Suu on jäänyt siistimättä,
Parta on porossa piipun,
Sihen kahvin kaatelevi, 70
Turmelee hyvän tavaran;
Waikka vieähän vasikka,
Ainoa emännän lehmä,
Welan maksoksi monelta,
Ruunulle henkirahoista. 75
Enkä tuota ennen tiennyt,
Kuullut kasvoni ajassa,
Paljo maassa mainittavan;
Oli juomana olutta,
Ruokana rukiinen leipä, 80
Silakoita särpimenä,
Wiina vierahan varalla.
Keitto oli kuvusta kaalin,
Siin' oli sianlihoa,
Rokka raavahan lihasta 85
Tahi taikinan hapanta.
Pappilass' oli kahvipannu,
Seki vierahan varalla;
Waan ei löytty lukkarissa,
Eikä huonossa hovissa. 90
Emmä kahvia kaehi,
Enkä laita luojan töitä;
Kyll' on kahvi kaunis juoma,
Jalo ruumihin ravinto,
Paljo viinoa parempi, 95
Rommiaki raittihimpi.
Ei se päätä pyörryttele,
Eikä muuta miehen mieltä,
Sekä on siistinä talossa
Hyvän vierahan varalla; 100
Tekispä mieleni minunki,
Kaula kahvia palaisi
Aivan aamulla varahin,
Juur' heti herättyäni,
Waan on kumma kukkarossa,
Kauppamiehelle menetys.
_Jälkimaine_. Tässäki Kerimäen pitäjässä talonpojalta ja kirkon
kuudennusmieheltä _Petteri Makkoiselta_ tehdyssä runossa on kyllä
varteen otettavia muistutuksia. Mitä värsyissä 93-100 sanotaan, se
kyllä on tosi asia. Suureksi voitoksi maakunnalle tapain siisteyden
suhteen ja kaikkinaisten turmellusten välttämiseksi yhteisessä
elämässä olisi, jos ruvettaisi edes kahvia viinan ja rommin siasta
nauttimaan, koska näitä kuitenkaan ei näy heitetyksi saatavan ilman
jotain siaista palkintoa. W. 20-23 nähdään, ett'ei Kerimäessä vielä
talonpoikanen sääty ole niin herrastunut, kun rantamailla ja monessa
muussa paikassa, joissa "sit' ei vaatteista erota, mikä herra kuka
narri, kuka muita mestareja."
Koiranruno.
Koverasta koira juoksi,
Juoksi kohti Konnunnientä,
Juoksi Huovilan hoviin,
Rippu Riikolan pihoille,
Antti Luukosen alate, 5
Penttilän peräsin puolin,
Juoksi Tarnalan talohon.
Tuota Tarnanen tapasi,
Luuli suureksi sueksi,
Karhuksi kavehtivaksi. 10
Tapettihin Tarnalassa,
Suholassa surmattihin,
Henki läksi Heinosessa.
Mitäs nyt Pietari pitävi,
Kun on koissa koiran raato? 15
Tuo pitävi Pietarille:
Henkitorvi Heinoselle.
Ohvellen osa pitävi:
Takajalka Tarnaselle;
Paras vuitti Paavilalle: 20
Kohta koivet rukkasiksi.
Mitäpä tästä millen annan,
Kuta kullenki ojennan?
Äiää ei vähästä täyvy,
Yhen koiran kuoliosta; 25
Kylä on suuri, saalis pieni,
Talvi pitkä vierahiksi:
Mieli Mikko Laakkoselle
Mielen entisen lisäksi,
Rasvat Pekka Rautiolle, 30
Kuroselle kulkkutorvi,
Peräpaikat Pennaselle,
Rinta Riiko Tuupaselle,
Wäistölle vähä lihoa,
Waan ei Mitrolle mitänä. 25
Mitä nyt tästä millen annan,
Kuta kullenki ojennan?
Äiää ei vähästä täyvy,
Yhen koiran kuoliosta;
Kylä on suuri, saalis pieni, 40
Talvi pitkä vierahiksi:
Häntä Jussi Härköselle,
Saparo sanan sepälle,
Suhoselle suurta suuta,
Koiran leukoja kovia, 45
Jolla Riittoa repivi,
Hassitarta haukkoavi.
_Jälkimaine_. _Olli Parviaiselta_ Luostarinvaaran kylästä
Ilomantsista. Minkä syyn tähden koiran lahjoja jakaessa mieli
annettiin Mikko Laakkoselle ja suu sekä leuat Suhoselle, se on
erittäin vv. 29, 46, 47 ilmoitettu. Laakkosella taisi ainaki vähä
mieltä olla ja Suhoselta pelkää runontekiä oman suun ja leukansa
liiaksi kuluvan, (vaimonsa) Riitta Hassittaren kanssa aina
eripuraisuudessa eläen. Jotta muutki antimet, henki- ja kulkkutorvet,
rasvat, lihat, rinta jne. tulivat tarvetta myöten sovitetuksi, se on
varsin uskottava asia.
Toinen Koiranruno.
Kosk' oli koira kulkenunna,
Isännätön ilmestynnä,
Rantakartanon rapuille,
Ison Iisakin pihalle,
Kohta tuosta tuumoapi 5
Wanha herra nuorten kanssa:
"Koira kuolettaa pitäisi,
Waikka varsin ampumalla."
Heti herrat, nuoret miehet,
Pyssyn seinältä sivalsit, 10
Kouran ruutia rumautit,
Lyiypallin päälle työnsit,
Wasten koiran kuolemata,
hallin vaivasen varalle.
Sitte siirtyivät pihalle, 15
Kartanolle katsomahan
Tuota koiran kuolemata,
Herjan hengen lähtemistä.
Heti herra pitkän piipun
Kohti koiroa osotti, 20
Wasten päätä valmisteli,
Siinä laukasi samassa,
Jotta ruuit rupsahtivat,
Lyiy luiskahti sisältä
Kohti päätä koiraraukan. 25
Nytpä koira koko suulta
Parkasi pahan sävelen,
Wingahteli viimeiseksi,
Waan ei kauan karjununna,
Eikä viikon vinkununna, 30
Kuin oil heti henki mennyt,
Kova kuolema kohannut.
Juoksit kohta katsomahan.
Mist' oil luoti luiskahtanna,
Läpikö pään, vaan syämen. 35
Wain on kautta keuhkoloien;
Olipa otsahan osanna,
Päa-kairo kaheksi mennyt.
Sihen sattupi samalla
Kotoansa kulkemahan 40
Kellonsoittaja soria,
Jollen on annettu Juhana
Esinimeksi ennätetty,
Wäistö ompi vanha nimi
Peritty isänisiltä. 45
Heti herrat tuumasivat,
Keskustelit keskenänsä:
"Kun nyt on koira kuoliana,
Laannut halli haukkumasta,
Tok' se nylkiä pitäisi, 50
Että saatais saapasraait,
Kengänpäällys kelvollinen,
Tahi talvivaattehesen
Turkinkaulus kaunokainen."
Wielä virkkavat Juholle, 55
Wäistölle vähän puhuvat:
"Kuulepas, Juhana kulta,
Ota koira koivistansa,
Kääppeä käpälistänsä,
Olkapäälle oikialle! 60
Sitte kuletat kotiisi,
Kiskot siellä kiirehesti
Koiralta korian turkin,
Paraimman karvapaian."
Kun nyt oil koira kollotettu, 65
Wäätty Waistön hartioille,
Juho läksi juntsimahan,
Wäistö mennä väntsimähän,
Kotihinsa kulkemahan,
Koiran kanssa kaulatusten. 70
Niskass' oli koiran kuono
Juhanalla justihinsa,
Käpälistä toinen käätty
Oikian olan ylitse,
Toinen väätty vasimmalle, 75
Häntä häily kantapäissä,
Takakoivet kollahteli
Pitkin sääriä pahasti,
Muu raato miten mujottu
Pitkin miehen selkäpiitä. 80
Waanpa astuissa aholla,
Kotihinsa kulkiessa,
Juohtui mielehen Juholle,
Ett'ei joua ensinkänä,
Kerkii sillä kerrallansa, 85
Koiran nylkytyn korian;
Töit' oil muita tehtaviä,
Aivan paljo askareita.
Juho mietti mielessänsä,
Ajatteli aivossansa: 90
"Koiran kuopalle kuletan,
Hukan hauan haltiaksi,
Sikskun työni toimittelen,
Kaikki askaret ajelen;
Sitte nylen nyrkilläni, 95
Piirrän peukaloisellani,
Kaikki koivet ja käpälät,
Koko runnakon rutasen,
Panen pahki paljahaksi,
Saatan nahkan saalihiksi, 100
Kohta herroille kuletan."
Juho kulki joutusasti,
Halusesti hauan luoksi;
Sitte sinne tultuansa,
Kuopalle kulettuansa, 105
Selin seisoi kuopan suulla,
Otti koiran koivistansa,
Kaappasi käpälistänsä,
Että runtata rumasti
Halli hautahan syvähän. 110
Waan oil koipi kiini käynyt,
Kynsi takkihin tavannut,
Joka kohta keikautti,
Wäistön kuoppahan kumautti,
Nurin niskan nuljautti. 115
Sinne nyt katala kaatui
Aivan pitkälle pituutta,
Koira päälle pätkähtäpi,
Waikk' oil eillä ensin mennyt.
Siellä huuti huikiasti, 120
Parkui äänellä pahalla,
Pyörryksissä pöikkäröien.
Aina outti auttajoa,
Kuopasta kohottajaa,
Waan ei arvannut apuun 125
Sinne kulkia kukana,
Eikä tietty ensinkänä,
Minne oil Juho joutununna,
Wäistö vanha vaipununna.
Akka arveli kotona, 130
Walitteli vaimo raukka:
"Mikä lie tullut mies paralle!
Kuka kurjalle ukolle!
Kun ei jouvu jo kotihin;
Tääll' ois töitä tehtäviä, 135
Aivan paljo askareita,
Ei ole puuta, ei pärettä,
Eikä suurin syötäveä."
Kosk' oil viimen virkistynnä,
Wäistö vähän valpastunna,
Kohta tuossa tuumoapi, 140
Aivossansa arvelepi:
"Woipas saakelin satua!
Mit' on tullunna minulle,
Kun on niska niukahtanna,
Ruumis kaikki runneltunna, 145
Aivot päässäni pahasti
Tällä lailla tärskähtännä;
Tuskin tulloon minusta
Mielen miestä millonkana."
Tuli sitte toinen tuuma, 150
Johtui mielehen Juholle,
Miten päästä päälle hauan,
Kuten kuopan paltehille.
Sai tok' lauan laian päältä
Wiimen raavasta rapuiksi, 155
Jota myöten jouvuttiinsa,
Ylös hauasta hamusi,
Neljin kontan kulkemalla.
Koki sitte kotiansa
Wäistö mennä vänttyröiä, 160
Waikk' oil vaiva varsin vahva,
Ruumis kaikki runneltuna,
Päälaki pahoin pakotti.
Jopa sitte viimein joutui,
Pistiinsä kotipihalle, 165
Siitä lyöntiinsä tupahan.
Täällä akka ärjäsepi,
Rinkasepi Riitta Liisa:
"Miss' olet viikon viipynynnä,
Kauan ollunna katala? 170
Kukatiesi kulkenunna
Ympäri ylet kyliä,
Wiinan viljassa eläen?"
Tähän Wäistö vastoapi,
Ähkäsepi äänellänsä: 175
"Ele huua, hertta kulta!
Ilmanki jo itkettäpi,
Harmittapi haikiasti,
Kun olen kuopassa kojunnut,
Hauassa keralla Hallin, 180
Koiran kanssa kaiken yötä."
Sitte haastoi harmissahan
Akalle asian kaiken,
Kuink' oil lähtenyt kotihin
Koiran kanssa kulkemahan, 190
Kuink' oil kuoppahan puonnut,
Kalkki ruumis runneltuna,
Kallo katketa kaheksi.
Wielä virkko vaimollensa:
"Kuules kulta akkaseni! 190
Saata sauna lämpimäksi,
Jossa hauot hartioni,
Kanssa kaikki ruumihini."
Tähän akka arvelepi,
Waimo vastasi samassa: 195
"Jo olen jotaki kuullut,
Täm' on kumma kuulematta,
Näkemättä näihin asti."
Sitte akka ahkerasti,
Riitta Liisa liukkahasti, 200
Saattoi saunan lämpimäksi,
Hautoi siellä hartahasti,
Uutterasti ukkoansa,
Sekä hautoi, jotta hieroi.
Tok' tuo siitä selventiinsä, 205
Sekä eistiinsä elohon,
Waikk' ei töitä toimitellut,
Ei ajellut askareita,
Päähän päivien monien,
Wielä viikonkaan perästä. 210
_Jälkimaine_. Muutamia paikkoja olemma tässä edellä luettamasta
runosta pois heittäneet, josta sen tekiä, räätäli _Olovi Karjaliini_
Liperissä, ei pahastune. Myös olemma muuttaneet sanat: _kahtomaane,
kulkemaane, juntsimaane_ jne. tavallisempaan kirjapukuunsa (k. v.
33, 40, 67), mutta sanat: _jouvuttiinsa, pistiinsä, työntiinsä_,
selventiinsä, (k. v. 156, 165, 166, 205, 206), ovat niin Karjaliinin
omaa kirjoitusta myöten jääneet, vaikka tavallisempi olisi
kirjoittaa: _jouvuttihen, pistihen, työntihen_ jne.
"Suru Runot"
"Herran Kirkkoherran Iin pitäjässä, _Herran Hendrik Suntin_ Kuoleman
ylitse, joka tapahtui 30 päivänä Heinäkuussa vuonna 1797; kirjoitettu
Kellossa 12 päivänä Elokuussa."
Esipuhe.
Surulauluja surussa
Iissä kansa kaivannepi,
Joilta joutui nyt lepohon
Kirkkoherra kiireheltä,
Josta jotaki jutella, 5
Tekis mieli muistutella,
Waan ei käänny kehno kieli,
Kieli kehnon Kellolaisen.
Sanon kuitenki sanoilla,
Ylen yksinkertasllla: 10
Empä kiitä kiivahasti,
Yli määrän ylpiästi,
Toen kuitenki toistan,
Puhun poies puolestani,
Tahi annan asian puhua, 15
Toen juuri julki tulla.
* * *
Nämät Iissä ilmantuivat,
Kovin koskevat sanomat,
Ett' on kuolema kumonnut,
Esimiehen ennättänyt, 20
Jota ei luultu luonninkana
Näinä päivinä näkyvän.
Niin nyt kuolema kovasti
Meiltä kiskoi kiirehesti
Kirkkoherran kiitettävän,
Jota suuresti suremma, 25
Jota kauan kaipajamma,
Waikka en saattane sanoilla
Ikävätä ilmoitella,
Walitusta vanhempien,
Lasten suulla surkutusta. 30
Woi kun kouristi kovasti,
Woi kun kuollo kompastutti
Taitavan taluttajamme,
Ylen hyvän ystävämme,
Jok' oli nöyrä nuorten kanssa, 35
Warsin rakas vanhemmille,
Puhutteli pienet lapset,
Orvot lesket lempiästi.
Sanankuuliat sanovat,
Monet tuota tunnustavat, 40
Kuin oli taitava tavoissa,
Kaunis kanssakäymisissä,
Koko korkia opissa,
Koko kuulu kunniassa.
Kun se sattu saarnatyöhön; 45
Opin oikian osasi,
Selitti sanat salaset,
Wertaukset verrattomat,
Lohutti suruiset mielet,
Ilahutti itkeväiset, 50
Nöyrät rauhalla rakenti,
Kovat lailla langetteli;
Jakoi kaiken kansan päälle
Hyvät neuot hyödylliset.
Ja kun astui alttarille, 55
Silloin kaikkui kaunis urku,
Kulki kurkku, raikkui rinta,
Helisi se Herran ääni.
Tokiko toista sen siahan
Samanlaista saatasihin, 60
Waikka kulkis kutsumiehet,
Warsin hartahat hakiat,
Waeltaisit valtakunnan,
Kirjat kiertäen menisi,
Yli maamme matkustaisi. 65
Ei se viskonut vihoja
Katsannolla karmialla,
Eikä saattanut sanoilla
Olla kolkko ollenkahan.
Onnessa oli totinen, 70
Wahva vastoinkäymisessä,
Kaikissa hyvin tytyvä,
Osallensa oikialle.
Ei sitä rakkaus rahoin,
Tavaroihin taltutellut; 75
Jakoi orvoille omansa,
Waroistansa vaivaisille,
Jotka hautahan halulla,
Mullan alle muistelevat,
Kirkkoherrasta puhuvat, 80
Sinne häntä siunajavat,
Koska he talvella kovalla,
Parahilla pakkasilla,
Suntin lammasten nahoilla
Lantehensa lämmittävät. 85
Wielä muuten muistelevat
Opetukset onneksensa,
Kuinka käski kiivahasti
Pajeta pahoja töitä,
Kuinka vahvasti varotti 90
Wajeltaissa valvomahan,
Kaikin voimin karttamahan,
Synnin suuria vikoja,
Omantunnon turmioita;
Josta joutuva olisi 95
Armo julkisen Jumalan
Kautta pojan kallihimman,
Kautta ansion avaran,
Lunastukseksi luvattu.
Tämä herra hengellinen 100
Kokonaista kolme vuotta
Kuudenkymmenen ylitse
Kulki täällä kunnialla,
Warsin sievästi vaelsi,
Wielä päivän viimeisenki 105
Wirantöissä viivytteli.
Waan ei kello yhtätoista
Yöllä taitanut tavata,
Koska heitti _Henterikki
Sunti_ suuren seurakunnan, 110
Päätti juoksun jumalisen,
Kilvoituksen kiivahimman,
Ruunun kallihin käsitti,
Armopalkan parahimman,
Saanut armon armiaalta, 115
Lasten hengen laupiaalta,
Uuen mielen, uuen kielen,
Uuen uskovan syämen;
Kuollo siirti nyt sisälle,
Karitsaisen kammiohon. 120
(Lisää toiste.)