Mutta usein heikko ihminen sortuu suruunsa ja synkimmillään ollen
toivoo kuoloa tai ettei olisi syntynytkään:
Kuusen juuret kuivettuvat,
Waan ei kuivu kyyneleni;
Meret suuretki sulavi,
Ei sula minun suruni.
Suru särkevi syämen -- --
Tulisko kevätkin kerran,
Talven kanta katkiaisi,
Ehkä koito kuolisinki -- --
Lehti puuhun, ruoho maahan,
Minä marras maan rakohon.
Kun oisin kuollut kolmiöisnä
Kutonut kapalolasna,
En ois paljo pitänyt --
Waaksan vaatetta pitänyt,
Waaksan toisen puupalasta,
Pari pappien sanoa,
Kolme lukkarin lukua,
Kerta kellon helkähystä.