Kun
"vuonna kuusikymment' kuus'
tuli Suomeen laki uus':
Viinaa kieltiin keittämäst'
juomapäivii viettämäst',"
niin se asetus oli "kansalle tiettäväksi tehtävä" ennen uutta vuotta;
sillä uudelta vuodelta kuusikymmentä kuusi alkoi se jo olemaan voimassa
ja vaikutuksessa.
Mutta kun "hitaat ovat herrojen kiireet", niin tämänkin asetuksen
"ulosantaminen" ja kansalle "tiettäväksi tekeminen" viivähtyi aivan
joulunaluspäiviin vuonna kuusikymmentäviisi, niin ett'ei tavallinen
posti kerennyt kulettaa asetusta jokaiseen pitäjään ennen uutta vuotta,
saarnastuolissa "ylösluettavaksi", vaan täytyi laittaa useampia
pikaposteja, joihin tiettävästi tarvittiin "extra" postiljooneja, ynnä
muita "kuriireja", jotka lennättää hoihkasivat uusia asetuksia ympäri
laveaa lääniä niin kiivaasti minkä vaan "hevosen käpälästä lähti."
Onneksi olivat toki tie ja keli niin mainion hyvät, että sai laskettaa
aika vauhtia.
Siihen "vanhaan hyvään aikaan" oli vielä se muoti -- tahi ainakin
sanottiin olleen -- että kun kiireellisissä hallituksen asioissa täytyi
ajaa kovasti, niin jos hevonen sattui kaatumaan ja kuolemaan, niin
ruunu sen maksoi, mutta nyt ovat "uudet huonot ajat ja vetelät ruuat"
siinäkin suhteessa, että jos koni sattuu liiallisesta ajosta eteen
kaatumaan ja kuolemaan, niin ei muu auta kun maksa pois, vaikka
kulkisit kuinka kiireellisissä ruunun asioissa ja olisit kuinka korkia
virkamies tahansa.
Niin, olihan se joulunalus vuonna yksi tuhatta kahdeksansataa
kuusikymmentä viisi. Silloin kutsutti hänen ylhäisyytensä -- tahi hänen
"ankaruutensa", niinkuin Gottlund on suomentanut arvonimen "hans
excellens" -- Viipurin läänin kuvernööri luoksensa Adam H. nimisen
kivalterin, antoi hänelle tukun paperia ja käski joutuin saattamaan ne
niille nimismiehille, jotka myötä seuraavassa, erityisessä listassa
olivat mainitut.
Kumartaen alamaisen tavoin, otti Aatami paperitukun ja lupasi täyttää
"herra kenraalin" käskyn.
"Ötmuukkaste seenare", sanoi hän, nöyrästi kumartaen lähtiessään,
esimiehensä luota.
"Adjö, adjö", vastasi kuvernööri.
Kotiin tultuaan laittoi Aatami piikansa "postitallista" tilaamaan kaksi
hevoista yhden reen eteen. Sillä aikaa otti hän itse "pitkän naukun",
haukkasi leipää ja paistettua suolakalaa. Sitte pisti hän jalkaansa
koirannahkaiset päällyssaappaansa ja puki yllensä "rakkalin unihvormun"
-- niinkuin tuolla lystikkäällä miehellä oli tapana kutsua
kiiltonappista virkapukuansa, -- sekä sen päälle lammasnahkaisen,
sarkapäällyksisen turkin, joka vyötettiin punaisella vyöllä. Näissä
tamineissa oli mies valmis matkalle.
Jo ennen pidetyn puheen mukaan läksi Aatamin keralla eräs "kimnasisti",
sekä "puotipuukhollari." Viime mainitut herrat istausivat reen perään,
vaan Aatami kävi ajajan viereen kuskilaudalle.
Niinkuin jo mainitsin, oli keli mainion hyvä ja "tie kierä niinkuin
tiaisen pääluu", joten matka sujui sangen hyvin. Ja aika vauhtia sitä
kulettiinkin, niin ett'ei yksi puu kahdesti näkynyt, sillä
"hepo juoksi, tie helisi,
reki rautainen rämisi,
vemmel piukkui pihlajainen."
Pian sitä jouduttiinkin Jäppisen majataloon, jossa tuttu, lihava isäntä
antoi "valtakunnan virkamiehelle" kylmästä tultua ryypyn paloviinaa,
oikein omaa keittoa. Tarjosipa hän sitä vielä toisille herroillekin,
mutta nämä "nuoret miehet naimattomat, vielä viinan juomattomat" eivät
ottaneet, vaan kiittivät isäntää hyväntahtoisesta tarjouksesta.
"Nyt, velikulta, laita pari parasta hevosta, mitä tallissa löytyy",
sanoi Aatami. "Kiiru on kuin jeekkuri, saattaissa tärkeitä kuulutuksia
nimismiehille. Ne pitää olla ennen uutta vuotta saarnastuolissa
kuulutettu ja uudelta vuodelta pitää niitä ruveta seuraamaan. Ne ovat
uudet viina-asetukset, jotka tuiskussa pitää saatettaman kansalle
tiedoksi."
Pian antoi isäntä käskyn hollitupaan, ja tultuansa jälleen vieraiden
luo, kysäsi hän:
"Mitkä uudet viina-asetukset nyt ovat tulossa? Pidennetäänkö
polttolupa-aikaa, vai mitä?"
"Ei velikulta sinnepäinkään, vaan talonpojilta otetaan koko
viinanpoltto-oikeus pois ja annetaan se vaaprikoille", selitti Aatami.
"Niin, velikulta, kuuluivat herrat päättäneen viime valtiopäivillä.
Tästä puoleen saamme siis ryypätä vaaprikan leroa, niinkuin Venäläiset.
Ja kas, se ei päätä pyörrytä eikä miestä visko, vaikka häntä latkisi
niinkuin 'vaarin kaljaa' tahi tavallista taaria."
-- "Hyvähän herrojen on talonpojilta viinanpoltto-oikeus kieltää, kun
he itse tuottavat ulkomailta rommia, konjakkia ja jos jotain likööriä
ja lökööriä, jota sitte juovat kuin porsaat ja ovat humalassa kuin
siat. Mutta menepäs heille sanomaan, että he ovat humalassa, niin saat
kuulla nimesi. Jos he ovat humalassa hyvällä päällä niin sanovat he
olevansa 'iloisella tuulella.' Jos taas ovat kiukkuisat, niin ovat he
'toisella päällä.' Kun ei kieli enää tahdo kääntyä suussa, niin ovat he
'hieman rahteerattuja', ja vihdoin kun eivät jalat enää kannata, niin
ovat he 'väsyneitä', vaan humalaisia eivät he milloinkaan sano
olevansa. Mutta kyllä he meitä talonpoikia osaavat haukkua, jos me vaan
hiukan olemme 'toisilla kymmenillä'."
-- "Mutta eikös talonpoikia valtiopäivillä ollutkaan ja eivätkö he
vastustaneet moista päätöstä?"
-- "Kyllähän siellä oli talonpojan nimellisiä hovin herroja ja
rusthollareita, mutta varsinaisia talonpoikia lienee siellä ollut
tuskin nimeksikään. Ja arvaahan sen, mitä suuntaa he kulkivat."
-- "Voi tulen korvennettava, kun en minä päässyt valtiopäiville, niin
minä olisin siellä näyttänyt herroille oikian talonpojan kurassin ja
opettanut heitä tietämään kuka on mikä ja kumpainen on toinen. Ei
silloin olisi teidän tarvinnut mokomia asetuksia ympäri Karjalaa
kiidätellä ja ruunun rahoja kylvää pitkin maantietä, niinkuin nyt
saatte tehdä."
Aatami katsahti akkunasta ulos ja sanoi:
"Kas niin, hevoset ovat rappujen edessä ja nyt ei muuta, kun suti, puti
matkaan. Hyvästi nyt hyvä isäntä."
"Piiskaryyppy vielä ja sitte Herran rauhaan", pyysi isäntä.
Sen saatua sanottiin jäähyväiset ja lähdettiin. Rappusille tultua
vastasi Aatami hollimiehen tervehdykseen:
"Raisalai." [Jonkunlainen venäjänkielinen tervehdyssana.]
"Räisälastä ollaan, hyvät herrat, Räisälästä", vastasi hollimies, nosti
hattuansa ja kumarsi.
Rekeen istuttua sanoi Aatami:
"Anna luistaa Rautaselle, minkä vaan hevoiset kerkeävät laputtaa. Kiiru
on kuin tuli."
"Kyllä, kyllä, hyvät herrat, minä annan teille Könösen kyytiä", vastasi
hollimies.
Hyvää vauhtia sitä kiidettiinkin aina Telasillan torpalle saakka. Siinä
käski Aatami pysäyttää hevoset ja sanoi kyytimiehelle:
"Tules ukko minun perästäni tänne mökkiin, niin minä annan sinulle
tilkan huuleen, jotta on rattosampi kulkea."
Mitään virkkaamatta seurasi kyytimies kyydittävää torppaan, josta he
vähän ajan kuluttua palasivat jälleen rekeen. Hevoiset saivat sillä
aikaa puhaltaa ja sitte jatkettiin matkaa uudella vauhdilla Rautasen
majataloon.
Rautasessa ei näkynyt ketään ihmistä olevan saapuvilla. Vihdoin tuli
emäntä, jota herrat pyysivät toimittamaan ruokaa ja sen jälkeen
hevoisia. Kotvasen odotettua joutui ruoka, jota matkalaiset söivät
hyvällä halulla. Lyhyt päivä oli jo loppumaisillaan ja ilta alkoi
hämärtää. Sitte tuli emäntä, jolle matkustajat maksoivat syönnöksensä
ja kysyivät, olivatko hevoiset jo valjaissa. Emäntä ei sanonut mitään
tietävänsä siitä asiasta, vaan lupasi laittaa isännän herrojen
puheille.
Vähän ajan perästä tulikin isäntä, vanha ukko, ja näytti olevan
"täydessä seilissä."
"Moron, moron", sanoi isäntä möräkällä äänellä ja piteli oviraudasta
kiinni, pysyäkseen tasapainossa.
"Me tahdomme pari hevoista ja ne pitää valjastaa joutuin; sillä meillä
on sangen kiiru."
"Mutta jos minulla ei ole antaa kun yksi hevonen, niin mitäs siihen
sanotte, hyvät herrat? Täytyy kai matkustaa silläkin", vastasi ukko ja
irvisteli ikeniään pilkallisesti.
Aatami otti päiväkirjan, katsoi siihen ja sanoi:
"Päiväkirjan mukaan pitää olla kaksi hevoista ja molemmat täytyy
valjastaa yhden reen eteen. Ymmärrätkös, moukka?"
"Ymmärrän tahi olen ymmärtämättä, mutta te ette saa kahta hevoista, kun
minulla ei ole antaa kuin yksi. Toisen hevoisen on meidän armollinen
vallesmanni käskenyt pitää häntä varten, kun hän tämän yön seudussa
tulee kreisuumaan Viipuriin. Siinä on selitys ja te saatte ajaa nyt
yhdellä hevoisella", vastasi ukko pönäkästi.
Nyt loppui Aatamilta kärsivällisyys. Hän riisui turkkinsa ja näytti
ukolle virkapukunsa kiiltävine nappeineen, polkasi jalkaa ja sanoi
kiivaasti:
"Tunnetkos minua, kurja, kuka minä olen? Minä olen hänen
Majesteettinsä, meidän armollisen keisarimme kuriiri ja minulla on
valta ottaa hevonen mistä tahansa ja minun täytyy ajaa kovasti. Jos
hevonen kaatuu ja kuolee, niin ruunu sen maksaa. Ja ensimäinen
talonpoika, joka vastaan sattuu, on velvollinen antamaan minulle
hevosensa ajettavaksi. Ymmärrätkös nyt, mikä mies minä olen. Jos et
sinä anna minulle kahta hevoista paikalla, niin uudelta vuodelta et
sinä enää ole kestikievari Rautasessa. Ja paitsi sitä, tulet sinä
saamaan humaluussakon ensi käräjissä sekä edesvastaukseen minun
viivytyksestäni. Ymmärrätkös nyt?"
Tämän kuultuansa kumarsi ukko syvään ja sanoi rukoilevalla äänellä:
"Vorloot, armolliset vapaasukulaiset! En minä tiennyt, että te olette
niin mahtavia herroja. Kyllä hevoset joutuvat pian. Suokaa anteiksi
minun tuhmuuteni!"
Samassa läksi hän hevosia laittamaan. Pian oli kolme miestä hevosia
valjastamassa ja heidän kiireellistä häärintäänsä katselivat
matkustajat jonkunmoisella huvilla.
Kun kaikki oli reilassa, istautui eräs vanhanpuoleinen mies
kuskilaudalle herroja odottamaan. Hänellä oli iso lammasnahkainen
turkki päällä, iso "kilapanhäntäinen" (ilveksennahkainen) hattu päässä
ja koirannahkaiset rukkaset kädessä.
Kohta tulivat herrat ja istausivat rekeen: toiset reen perään, vaan
Aatami kävi entiselle paikalleen, ajajan viereen.
"Anna hevosten polkea lujasti", käski Aatami.
Kyytimies otti ohjakset tiukalle, lyödä roikkasi hevosia ja sanoi:
"Heh huijaa,
kyyti luijaa nyt
täytyy antaa,
minkä kavio kantaa."
"Kah, osaathan sinä runoillakin! mitenhän osannet ajaa paria hevosta?"
virkkoi Aatami kyytimiehelle.
"Kyllähän minä osaan ajaa vaikka roikkaa (kolmea hevosta), jos niikseen
sattuu. Olenhan minä ollut kahdesti kupernyörin hollissakin", vastasi
kyytimies.
"Kyllä minäkin suurilla teillä osaan ajaa, vaan näin pienillä ja
äkkinäisillä teillä en minä mielelläni ottaisi ajaakseni pariakaan
hevosta, varsinkin näin pimeään aikaan", sanoi Aatami.
"Minulle taas ovat nämä tiet niin tutut, että minä muistan jokaisen
suuremman kivenkin, mikä tiepuolessa on, saatikka sitte mäet,
polvekkeet, notkot, ja muut kumpareet", vastasi kyytimies.
Näin kulettiin hyvää vauhtia eteenpäin. Eevalammilta kun alkavat
korkeat mäet, niin kysyi Aatami niiden mäkien nimeä kyytimieheltä,
johon tämä vastasi:
"Nämä ovat Syvienhautojen mäet ja ulottuvat Vuokselle saakka."
"Nämä ovat oikeastaan Äyräpäänselännemäkiä", selitti kimnasisti.
"Vai Käyräpään mäet nämä ovat kartoissa ja kirjoissa. Olkoot vaan
Käyräpään mäet minunkin puolestani, mutta jyrkät nämä ryötykset ovat",
vastasi kyytimies ja antoi hevosten kävellä vastamäessä.
Mäen päälle päästyä, ei kyytimiehellä näyttänyt olevan halua ajaa
juosten, vaan antoi hevosten kävellä.
"Anna, veikkonen, hevosten juosta, meillä on kiiru", käski Aatami.
"Ei kiireellä hätää ole", vastasi kyytimies, eikä kiiruhtanut hevosia.
"Jos sinä ukko paha tietäisit, keitä sinulla on kunnia kyyditä, niin et
noin hiljaa ajaisi", virkkoi Aatami.
"Keitä nämä sitte ovat?" kysyi kyytimies.
"Kyllä se on Kuopion kupernyöri, tuo isompi herra, joka reenperässä
istuu, ja tuo toinen on Kuopion lanssihteeri hänen vieressään; minä
olen heidän kuskinsa", vastasi Aatami.
"Ole hitolla", virkkoi kyytimies ja roikkasi hevosia selkään.
"Niin kyllä se on, ystäväiseni", selitti Aatami. "Ja siksi tulee sinun
olla varallasi. Jos et sinä aja hyvästi, tahi olet epäkohtelias, niin
se kaipaa Viipurin kupernyörille ja silloin sinä, jos olet ruunun
talonpoika, saat jättää tilasi ja laputtaa perheinesi avaraan
maailmaan. Jos taas olet perintö-talonpoika, niin saat suuren sakon ja
joudut esivallan vihoihin, ja silloin ei sinun ole hyvä elääksesi, sen
sinä hyvin ymmärrät. Kyllä hollikirjoista saadaan tietää, kuka tällä
viikolla on ollut hollia seisomassa Rautasessa ja kuka tänään on
kyydinnyt näitä herroja Pieppolaan."
"Armahtakaa minua miesparkaa, jos lienen mitä tyhmyyksiä haastellut,
tahi en ole ajanut herrojen mieltä myöten. Minä olen ruunun talonpoika
Antrean pitäjästä", virkkoi kyytimies hätäisellä äänellä.
"Ei tähän asti ole vielä mitään tyhmyyttä tapahtunut, jota sopisi
moittia. Ja paitsi sitä, niin on meidän herra kupernyöri niin helkkarin
hyvä mies, ett'ei hän juuri aivan vähästä otakaan onkeensa, vaan katsoo
läpi sormien yksinkertaisen talonpojan typeryyden, kun ei se vaan ole
tahallista ilkeyttä", sanoi Aatami, lohdutellen säikähtänyttä
kyytimiestä.
Kyytimies kohennaisin istualleen ja ajoi aika vauhtia. Eikä matkalla
mitään erinomaista tapahtunutkaan. Mutta Haukan mäestä laskettaessa
laukesivat hilohevosen valjaat ja hevonen tipsahti tiepuoleen; tätä ei
kyytimies heti huomannut, mutta Aatami sen pian hoksasi ja sanoi:
"Kah, eihän meillä olekaan kun yksi hevonen, toinen on jo pudonnut
tiepuoleen. Pidätäpäs ukko ja käy hakemassa toinen hevonen jäleltä, ei
se vielä etäällä ole."
"Ai lempo, nyt tuli lujat, kun niin hullusti kävi. Ne pojat vekarat
kestikievarissa valjastivat hevoset niin löysästi, että valjaat
laukesivat. Täytynee minun mennä kadonnutta etsimään. Olkaa te niin
hyvä ja ajakaa tällä hevosella Vuoksen kestikievariin, tahi odottakaa
minua tässä", pakisi hämmästynyt kyytimies, pidätti hevosen, nousi
reestä ja läksi hakemaan kadonnutta hevosta.
"Kuules ukko", sanoi Aatami kyytimiehelle. "Sinä kun menet etsimään
kadonnutta hevosta ja löydät sen, niin kavahda hevoselle selkään ja aja
kievariin. Me vähän viivähdämme tiellä; sillä minun pitää antaa
muutamia tärkeitä papereita Jääsken nimismiehelle. Nämä herrat istuvat
niin kauan reessä tuossa kujaistensuussa, kunnes minä ehdin asiani
toimittaa; kun se ei sovellu mitenkään heidän arvollensa että he
menisivät nimismiehen kotiin, siksi he ennen istuvat reessä ja
odottavat minua. Jos siis sinä ennen ennätät, niin aja vaan sivuitse ja
sano Pieppolan isännälle, että hän laittaa kaikki reilaan ja varustaa
pari hyvää hevosta meitä varten."
Nämä neuvot saatuaan läksi ukko etsimään kadonnutta hevosta, jonka hän
pian löysikin, kavahti sille selkään ja ajoi täyttä laukkaa herrojen
sivu Pieppolan majataloon, jossa hän sanoi isännälle:
"Kuopion kupernyöri tulee erään toisen korkean herran kanssa. Minä
kyyditsin heitä Haukan mäkeen asti, mutta siinä valjaat laukesivat, ja
minä kävin hilohevosen selkään ja ajoin tänne, heidän tuloansa
ilmoittamaan. He laittoivat kuskinsa herra vallesmannin luokse jollekin
asialle ja istuvat nyt itse reessä vallesmannin solaisten suussa niin
kauan kunnes kuski palajaa. Kohtasillään suittavat he olla täällä.
Heille pitää varustaa kaksi hyvää hevosta ja en tiedä sanoa, mitä muuta
he tarvitsevat."
Majatalon isäntä, joka kuleksivana suutarin sällinä oli oppinut
useampia kieliä puhumaan, juoksi sisään huoneeseen, huusi
palvelijoitansa ja määräsi kullekin tehtävänsä. Kynttilät laitettiin
palamaan etehiseen, saliin, vierastenkamariin, ja kaikki koetettiin
laittaa reilaan, kuin vaan suinkin näin vähässä ajassa ennätettiin.
Isäntä sytytti lyhdyn kynttilän ja meni portille lyhty kädessä,
hatuttapäin vieraita vastaanottamaan.
Kohta tulivatkin matkustavaiset majataloon, ja heille sanoi isäntä
ruotsin kielellä:
"Terve tuloa, korkea-arvoisat herrat!"
Mutta huomattuaan, ett'eivät tulijat olleetkaan ne odotetut korkeat
herrat, sanoi isäntä naispalvelijalleen, joka seisoi rappusilla:
"Johdata nämä herrat kulmakamariin."
Päästyä sisään, kysäsi Aatami palvelijalta:
"Sanopas piijuseni, mitä merkitsee kaikki tämä erinomainen loisto, kun
joka huoneessa valkea palaa ja isäntä itse on hattuttapäin portilla
lyhty kädessä. Ketä te oikeastaan odotatte tänne tulevaksi?"
"Me odotamme Kuopion kupernyöriä, ynnä muita korkeita herroja, jotka
hänen seurassaan ovat. Rautaselta tullut hollimies sanoi niitä
kyydinneensä Haukalle asti ja heidän tulevan pian tänne."
Nyt vasta juohtui Aatamille mieleen, kuinka hän oli narrannut
kyytimiestä, saadakseen häntä ajamaan kovemmasti. Kyytimies oli kaiken
tämän kertonut viattomassa yksinkertaisuudessaan majatalon isännälle ja
siten saattanut suuren kiireen ja hälinän rauhalliseen taloon. Häntä,
vanhaa tuttavaa, säälitti talolaisten moinen puuha ja touhu. Hän käski
piian kutsumaan isännän puheillensa.
Kun isäntä saapui kamariin, kysäsi Aatami häneltä:
"Ketä sinä, Rocklin veikkonen, oikeastaan odotat, kun lyhty kädessä ja
hattu kourassa portilla seisot?"
"Kuopion kupernyöriähän minä odotan. Hänen pitäisi saapua tänne pian",
vastasi isäntä.
"Tässähän ne hyvät herrat ovatkin, eikä niitä tarvitse enää odottaa",
sanoi Aatami nauraen.
Isäntä katseli hyvin pitkään jokaista vierasta ja sanoi vihdoin:
"Mitä narrinpeliä tämä oikeastaan on? Etkös sinä ole vanha veli Aatami
H., ja nuo toisetkin minä hyvin tunnen? Minä pyydän selitystä asiassa."
"Sen kyllä tulet saamaan, vanha hyvä veikko. Anna vaan sammuttaa liiat
tulet ja toimita tänne kolme pottua olutta ja käske keittämään iso
pannu kahvia, niin minä kerron sinulle koko seikan, ja luulen, että
sinä olet tyytyväinen meidän, tahi oikeastaan minun kujeeseeni. Ainakin
sen kuuleminen sinua huvittaa", vastasi Aatami.
Nämä kaikki toimitti isäntä pian ja Aatami kertoi olutlasin ääressä
koko jutun niin hauskalla tavalla, että isäntää nauratti aika lailla.
Kyytimiehelle ei luvattu hiiskua koko asiasta mitään. Hän sai
palvelijan kautta kyytipalkan ja ajoi matkaansa. Kauan aikaa
jälkeenpäin, kun vaan Aatami sattui Pieppolan keskievarissa käymään,
muistelivat ystävykset Kuopion _kupernyöriä_.