Yhdeksännentoista vuosisadan viidennellä vuosikymmenellä osti Viipurin
tullikamarin päällikkö, evestiluutnantti Rafael Tavast Ilmein hovin
kreivi Armfeltiltä, joka sen taas aikoinaan oli ostanut surullisen
kuuluisalta kenraali Kopieffiltä, jota kansa kutsui Kapiovaksi.
Sitä ennen maksettujen rahaverojen asemesta määräsi Tavast
alustalaisensa tekemään päivätöitä hoviin, kunkin veronsa ja tilustensa
mukaan.
"Jos talonpojat kuleksivat rahaa pyytämässä ympäri maailmaa, niin
jäävät tekemättä sekä hovin, että omatkin työt. Mutta jos he työllänsä
saavat suorittaa veronsa, niin tekevät he siinä sivussa omatkin työnsä
ja oppivat, hovista saadulla käytännöllä, järjellisesti maata
viljelemään", saneli tuo ymmärtäväinen ja kunnon isäntä
alustalaisilleen.
Tavastin aikana vauristuivatkin Ilmeiläiset kaikin puolin, sekä
varallisuudessa että myöskin sivistyksessä. Lukutaito nousevassa
nuorisossa edistyi nopein askelin, kun sinne saatiin uusi lukkari, joka
samalla oli koulumestarikin, lapsia opettamaan. Vanhoista tosin ei
"konkaria" tullut, mutta hekin saivat oppia pesemään silmänsä ja
siivoamaan itsensä, jota he sitä ennen eivät juuri pitäneet
velvollisuutenansa -- ei ainakaan arkisina aikoina.
Muuten elämä Ilmeillä muuttui siivommaksi: juopumus, ynnä sitä
seuraavat paheet jäivät vähitellen pois, kun uusi isäntä kielsi
alustalaisiltaan kotiviinan polton.
Tavast-herra oli ankara mies: mitä hän käski, se täytyi tehdä, ja mitä
hän kielsi, se piti totella, ken ei sitä totellut, se sai hauskia
_havulinnaan_. Eikä hän mitään ylellistä vaatinutkaan: siivollisuus ja
ahkeruus olivat hänen päävaatimuksensa.
Pienemmät riidat alustalaistensa kesken ratkasi herra itse, vaan
suuremmissa rikkeissä saivat he mennä _kihlakuntaan_. Vielä nytkin,
vuosikymmenien kuluttua, muistelee vanhempi sukupolvi kunnon evestiä ja
hänen hyviä töitään. [Evestiluutnantti Rafael Tavast kuoli Ilmeillä v.
1858.]
Muiden hyödyllisten toimien ohessa laittoi evesti sunnuntaikoulunkin
hoviinsa. Siinä opetettiin sisälukua, kirjoitusta, laskentoa ja laulua.
Ensimältä laittoivat alustalaiset siihen lapsiansa, mutta vähitellen ne
tippuivat pois, kun joku pahansuopa oli levitellyt sellaisia huhuja,
että lapsia opetetaan sitä varten, jotta he suuriksi tultuaan
kelpaisivat sotapalvelukseen. Evesti tietysti julisti moiset
juorupuheet perättömäksi, mutta se ei auttanut, lapsia ei vaan laitettu
kouluun.
Vihdoin loppui evestin kärsivällisyys. Hän pakoitti omat palvelijansa,
sekä piiat, että rengit, kouluun, ja niin jatkettiin koulun käyntiä,
ensin huonommalla, sitte paremmalla menestyksellä. Palvelijat, kun
olivat pakolla kouluun ajetut, eivät ensimältä tahtoneet mitään oppia,
josta opettaja valitti evestille. Seuraavina pyhinä tuli herra itse
kouluun ja oli siellä koko opetusajan. Se auttoi. Vähitellen kasvoi
opin halu ja niin se meni eteenpäin.
Tämä olkoon kuvauksena kerrottu sen aikuisista oloista. Nyt kerron
varsinaisesta aineestani "rohvessyöristä."
Eräänä päivänä, kun evesti oli saanut postin ja vilkaillut
sanomalehtiä, sanoi hän emännöitsijällensä, vanhalle
Vagertin-mamselille:
"Parin viikon perästä tulee meille vieraiksi minun hyvä ystäväni,
professori Lönnrot, jonka minä tulin tuntemaan ollessani platsmajurina
Helsingissä. Onkos meillä juottovasikkaa, tahi jotain muuta semmoista,
josta sopisi niin arvokkaalle vieraalle ruokaa valmistaa?"
"Herra evesti saa olla huoletta; kyllä minä ruasta huolen pidän, kun
näin ajalla sain tiedon", vastasi emännöitsijä.
"Professori Lönnrot lähtee runon keräysmatkalle ja hän on päättänyt
käydä Ilmeilläkin. Minä kirjoitan hänelle tässä postissa, että hän
tulkoon minua tervehtimään. Siksi meidän pitää varustaida häntä
vastaanottamaan, niinkuin ylhäistä vierasta ainakin", selitti evesti.
Pian levisi tieto koko hovin palvelusväelle, että Helsingistä tulee
vieraiksi korkea herra. Sisäpiika Johanna kuvitteli mielessään, kuinka
hän koettaa hyvin passata tuota korkeaa vierasta ja niiata hänelle
aivan uusimuotisesti, jonka tavan hän äsken oli Viipurista oppinut.
Tiettävästi antaa se korkea herra hänelle suuren "juomarahan". Mutta
mitä hän rahalla sitte tekee, se jääköön päättämättä siksi, kun hän
tuumii kyökki-Miinan kanssa.
"Varmaanhan se korkia herra, joka meille tulee vieraiksi, ajaa omilla
vaunuillaan ja parilla, jos ei kolmella kyytihevoisella", sanoi Kustaa
renki päivällistä syödessään. "Tiettävästi kun hän tulee meille
postihevoisilla, niin hän laittaa ne pois, koska hän täällä viipyy
useampia päiviä. Ja jos ei hänellä ole omaa kuskia keralla, niin pääsen
minä häntä kuskaamaan joko Heponiemeen taikka Rajanotkoon, kun hän
Miettilästä tulee ja jatkaa matkaansa Karjalaan. Kas sitte pojalle
pistetään rupla juomarahaa kouraan, niinkuin ei mitään."
"Välttäähän kun puolikin saat", vastasi renki Antti.
"Älä lörpöttele", virkkoi Kusti vihaisesti. "Eihän korkiat herrat
kehtaa ruplaa vähempää antaa. Muistatkos kun minä toissa kesänä
kyytisin senatööriä, niin ruplan hänkin pisti minulle kouraan, vaikka
sisäpiika moitti häntä saituriksi."
"Mikähän virkamies tuo korkia herra mahtanee olla, joka tulee meille
vieraiksi?" kysyi hovin ruotu-ukko.
"Rohvessyöriksihän tuo karja-Tiina kuului häntä karahteeranneen, mutta
minä en tiedä mikä virka hänellä sitte lieneekään. Kas, pehtoori tulee
tänne, kysytäänpäs häneltä", vastasi Aapo.
Pehtoorin tultua sisään, kysyivät rengit häneltä: "mikä virkamies
rohvessyöri on?"
"Rohvessyöri on yläopiston lehtoori", vastasi pehtoori.
"Mikä se yläopisto sitte on?" kysyi Aatoltti.
"Yläopisto on korkein koulu Helsingissä, jossa papit vihitään, tuomarit
ja muut virkamiehet vannotetaan. Kun ei kimnaasin opettajat ketä saa
oppimaan, niin laittavat he ne yläopistoon. Kas siellä sitte pojat
opetetaan ja selät pehmitetään. Yläopiston opettajia kutsutaan
lehtooriksi sen tähden, kun he hakevat lehdosta vitsat, joilla poikia
vatsivat (pieksävät), eikä ne pelkää lyödessään, olkoon kuinka suurten
herrain poikia tahansa, ne vaan sivaltelevat", selitti pehtoori, ollen
tyytyväinen, kun hän oli renkejä viisaampi.
"Mutta kun yläopiston opettajia sanotaan lehtooriksi niin mikäs se
rohvessyöri sitte on?" kysyi Kusti.
"Ne lehtoorit jotka jaksavat ankarasti teinejä eli tutentteja, niinkuin
niitä nyt sanotaan, kurittaa vissit vuodet, pääsevät vihdoin
rohvessyöreiksi ja niillä on kentraalin arvo ja palkka juoksee
tunnittain", selitti pehtoori.
"Pieksävätköhän ne muita ihmisiä, kuin teinejä?" kysyi Aappo vähän
hämillään.
"Eiköhän ne makson edestä vatkanne ketä tahansa", vastasi Aatoltti ja
nikkasi silmää toisille.
"Ei ne sinua pieksä, ole huoletta. He ovat liian suurelliset
talonpoikia kurittamaan", lohdutti pehtoori.
Hovin palvelusväeltä saivat alustalaisetkin tietää, että hoviin kohta
tulee eräs korkea herra Helsingistä, jota sanotaan rohvessyöriksi. Mitä
kummallisimpia juttuja alkoi liikkua rahvaan seassa rohvessyöristä.
Muun muassa levisi piiskaamisjuttuja siihen määrään, että muutamat
olivat jo tietävinään hovin herran kutsuneen Helsingistä rohvessyörin
kurittamaan niitä alustalaisia, jotka ovat olleet niskurit, tahi
jättäneet päivätyönsä laimin. Varsinkin Mäkäläisen Lauri oli
kauhussaan, kun hän, epärehellisyytensä tautta, oli käsketty tilalta
pois muuttamaan, jonka tähden hänen omatuntonsa oli levoton.
"Sitä minä en vielä tällä syöntiäni usko, että meidän herra evesti
olisi niin julma, että hän Helsingistä saakka kutsuisi rohvessyörin
tänne ihmisiä kurittamaan. Eipäs hän itse, eikä hänen pehtoorinsa,
saatikka sitte muut palvelijat, ole saaneet alustalaisia kurittaa,
niinkuin Kapiovan aikana, jolloin ei huolinut olla paljon rikettäkään,
kun jo sai kasakan pamppua maistaa. Muistanhan minä aivan hyvin, kun
evesti meidät, isäntämiehet, ensi kerran hoviin kutsui, piti meille
puheen ja virkkoi muun muassa näin:
"Minua säälittää, että te olette olleet alaspoljettuna ja saaneet
kärsiä väkivaltaa entiseen aikaan. Mutta Jumalan kiitos, nyt ovat ajat
muuttuneet. Minä tahdon teitä kohdella ihmisinä ja tehdä jokaiselle
oikeutta; _sillä maa on lailla hallittava, eikä väkivallalla_.
Koettakaa tekin puolestanne olla rehelliset ja tehdä aina oikein, niin
meidän välimme tulee olemaan aina hyvä."
"Kuinkasta hän nyt olisi ryhtynyt sellaisiin toimiin, joita hän on
tähän asti inhonnut", selitteli Kermisen Samuli toisille lampuodeille.
"Enkä minäkään joutavia jaarituksia visko, että meidän herra tahtoisi
meitä kurittaa", arveli Jorosen Pekka. "Mutta se voipi olla paljon
mahdollista, että se korkia herra matkustelee tiedustelemassa miten
virkamiehet täyttävät velvollisuutensa ja miten he kohtelevat kansaa.
Jos hän havaitsee kenessä olevan vilppiä, tahi röyhkeästi kansaa
kohtelevan, niin suittaa hän sille antaa selkään, tahi eroittaa
virasta, sen minä pikemmin uskon."
"Hän mahtaa olla hyvin vahva mies, kun hän jaksaa täyskasvuisia ihmisiä
kurittaa", tuumaili Juosun Sipretti. "Onhan niitä väkeviäkin
virkamiehiä, jotka kyllä jaksavat mieheltä puolensa pitää, esim. meidän
vallesmanni on sellainen pukari, että kyllä se mieheltä puolensa
pitää."
"Oletko sinä niin yksinkertainen että luulet rohvessyörin itsensä
kurittavan? Etkös tiedä, että saapihan työ tekijänsä ja leipä syöjänsä.
Hän palkkaa miehet kurittamaan ja itse katselee vaan päältä.
Voitetaanhan karhukin rahvailla, saatikka sitte yksi mies, olkoonpahan
kuinka vahva tahansa", selitteli Juho Akkanen.
"Saisi antaa meidän vallesmannille aika selkäsaunan, kun hän niin
tylysti kohtelee kansaa", tuumaili valaja Matti. "Ei kunnon ihminen
elukoitansa niin röyhkeästi kohtele, kuin hän kohtelee talonpoikia.
Hänellä on aina kasakanletti naulassa, ja onneton se, joka horjahtaa
puheessaan, tahi sanoo sanankin vastaan. Kas, silloin hän mulkauttaa
nalisilmänsä, jotka ovat niinkuin palavat kekäleet, tempaisee letin
naulasta, ottaa miestä niskasta kiinni, ja alkaa mätkittää täydellä
voimallansa pampulla selkään, minkä enimmän kerkeää. Saisi sen rymätty
saada itse samalla mitalla, jolla hän on muille mitannut."
"Tiettävästi hän tulee saamaankin, jos vaan joku uskaltaa sille
korkealle herralle ilmoittaa meidän nimismiehen kujeet ja julmuuden",
arveli Revonhännän Samuli.
"Kyllä minä ilmoitan, jos vaan on mahdollista päästä sen korkean herran
puheille", uhkaili ompelija Yrjö. "Minä en pelkää nimismiestä, enkä
hänen vihojaan. Ei hän minulta vatsaa halkaise, eikä hevosta hankeen
aja."
"Sinun sopii kaivatakin, kun olet yksinäinen mies, eikä sinulla ole
maata ei mantua, ei kotia eikä kontua, minkäpähän nimismies sinulle
mahtaa", virkkoi Akkanen.
"Saattaahan rohvessyörille kaivata kahden kesken kenen päälle tahansa;
ei suinkaan hän mene sitä virkkamaan kuka kaipasi. Sittehän ei kukaan
uskaltaisi mennä herrojen päälle kantelemaan, jos hän vaan ilmoittaisi
kantelijan nimen", arveli Samuli.
"Mutta minäpä uskallan", kehasi ompelija Yrjö. "Tässä on poika, joka ei
pelkää mörköjä, kummituksia, halteita, eikä pieniä pirujakaan, sen
vähemmin nimismiestä."
Sillä aikaa kun alustalaiset tällaisia arvelujuttuja puhelivat,
puuhattiin hovissa ahkeraan ja laitettiin kaikki reilaan, mitä
korkea-arvoisan vieraan vastaanottamiseksi tarvittiin. Renki Kusti
laitettiin Parikkalaan viemään kirjettä majuri Lagervallille.
Määräpäivänä saapuikin majuri hoviin, evestin kanssa vierasta
odottamaan, mutta ikävällä odotettua vierasta ei vaan kuulunut. Vihdoin
tulivat herrat levottomaksi, arvellen ystävänsä joko sairastuneen, tahi
jonkun muun onnettomuuden häntä kohdanneen. Tätä valitti evesti
pehtoorilleen, kysellen samalla häneltä, tiesikö hän kylälle
ilmestyneen ketään vierasta herrasmiestä.
"Minä en suinkaan ole kuullut mitään herraa kylällä olevan", vastasi
pehtoori, "mutta tänä aamuna kertoi Mäkäläisen Lauri, että hänen
kotiinsa tuli toissa iltana eräs mies kontti selässä, Savon lapikkaat
(pieksut) jalassa ja harmaa sarssipaltto yllä, ja pyysi yösijaa ja
maksun edestä illallista. Lauri ei sanonut uskaltavansa ottaa
kirjatonta miestä yöksi, kun muka evesti on sen kieltänyt. Silloin oli
vieras sanonut itsellään olevan kirjoja jos kuinka paljon, näyttäen
samalla suurta paperitukkua."
"Illallista syödessä oli vieras alkanut kysellä, eikö täällä kuka
muistaisi vanhoja runoja, lauluja, sananlaskuja, arvoituksia ja satuja.
Seuraavana aamuna oli emäntä haettanut Kukkurais-Vemin, jonka tiesi
taitavan vanhoja runoja. Kun kyläläiset kuulivat täällä kirjoiteltavan
vanhanaikaista lorua, niin riensivät sinne kilvalla kaikki ne, jotka
vanhoja runoja muistivat, vaikka vaan jonkunkin pätkän. Heti kun
ihmisiä alkoi sinne tulla, pyysi vieras emäntää keittämään suuren
pannun kahvia, josta hän juotti kaikkia, kuka vaan jonkunkaan runon
hänelle lauloi. Ukko Tiippanakin on ollut siellä loitsujansa
antamassa."
Nämä tiedot saatuaan ei evesti enää malttanut mieltään, vaan käski
pehtoorin satuloida hevosen, jolla ratsasti kiiruusti Mäkäläiseen.
Siellä istui Lönnrot pöydän päässä ja kirjoitti, suuri joukko ihmisiä
ympärillä.
"Hyvää päivää, kunnon veli!" huusi evesti ja riensi Lönnrotille syliin.
Lönnrotin vastattua hyvään päivään, kysyi Tavast:
"Mitä sinä, hyvä veli, tällä lailla kujeilet? Miks'et tullut heti
hoviin? Me olemme majuri Lagervallin kanssa sinua odottaneet jo kaksi
päivää. Vihdoin sain kuulla täällä jonkun kirjoittelevan vanhoja
runoja, niin arvelin sinun täällä olevan. Valmista nyt veikkonen
itsesi, minä lähetän vaunut noutamaan sinua."
"Kiitoksia, hyvä veli!" vastasi Lönnrot. "Jos minä olisin ensin hoviin
tullut ja sitte vasta ruvennut runoja keräilemään, niin en olisi saanut
mitään; mutta nyt on minulla jo koko joukko kirjoitettu. Tekisit, hyvä
veli, minulle suuren palveluksen, jos palajaisit kotiisi. Näetkös,
kuinka rahvas on hämmästynyt sinun tulostasi. He ovat vetäytyneet
ovensuuhun ja porstuaan. Pian voivat he poistua kotiinsa, ja minun
runon-saaliistani ei tule mitään."
Tämän kuultuaan katsahti Tavast ympärilleen ja huomasi Lönnrotin sanat
todeksi. Hän alkoi kehoittaa kansaa olemaan vapaasti niinkuin ennenkin,
mutta kansa ei niin pian häntä totellut. Sen huomattuaan tunsi evesti
olevansa liikaa ja teki poislähtöä.
"Milloin saan lähettää hevoiset sinua noutamaan?" kysyi Tavast
lähtiessään.
"Minä pyydän, ett'et lähetä ensinkään hevoisia", vastasi Lönnrot. "Minä
tulen kun vaan joudun. Käveleminen tekee minulle hyvää, kun olen tässä
paikoillani istunut. Siksi älä laita hevoisia minua varten. Ole hyvä ja
sano Lagervallille terveisiä! Tänä iltana tulen minä hoviin. Hyvästi!"
"Hyvästi!" sanoi evesti mennessään.
Porstuassa seisovalle rahvaalle hän sanoi:
"Menkää vaan tupaan ja älkää kaippoko mitään. Sanelkaa vaan
professorille mitä tiedätte, niin hän kirjoittaa ne paperille."
Kuultuaan professorin nimen, pelästyivät ihmiset niin, että vilunväreet
kävivät läpi ruumiin. Talonemäntäkin oli vähällä pudottaa puulautasen
kädestään, niin säpsähti hänkin.
Tämän kaiken huomasi Lönnrot. Hän kehoitti kansaa olemaan niinkuin
ennenkin; mutta juopa näytti syntyneen heidän välillensä, eikä enää
koskaan tarkoin umpeen kutistunut.
Usein uudistetulla pyynnöllä sai Lönnrot seppä-Jussin lopettamaan
keskenjääneet verensulkusanat. Mutta uutta ei enää tullut mitään
lisään. Töin tuskin uskalsivat laulajat tulla kahviakaan juomaan. Tämä
harmitti Lönnrotia. Hän saneli itsekseen:
"Johan minä sen arvasin, kun Tavast tuli tänne, että nyt saalis loppuu,
ja niin se kävikin."
Vähitellen läksivät ihmiset tuvasta yksi toisensa perään ja Lönnrot jäi
vihdoin kahden kesken emännän kanssa. Kotvan vaiti oltua, ja vieraan
konttia järjestellessä, rohkasi viimein emäntä itsensä ja kysyi:
"Tekö, hyvä herra, olette se rohvessyöri, jota meidän hoviin on
odotettu?"
"Jos lienen, mitä sitte?" vastasi Lönnrot.
"Olkaa, laupias herra, meille armollinen", rukoili emäntä ja purskahti
itkemään.
"Minä en ymmärrä, mikä teille on tullut ja miten minä voisin teitä
armahtaa?" kysyi Lönnrot, josta emännän käytös oli niin kummallinen.
Vähän ajan vaitiolon perästä selitti emäntä, että hovinherra oli heidän
käskenyt muuttaa konnulta pois ensi Marian aikana, sekä mainitsi syyn,
miksikä niin oli tapahtunut. Sitte rukoili hän Lönnrotia pyytämään
hovin herraa armahtamaan heitä ja antamaan heidän elää paikoillaan. He
puolestaan koettavat olla rehelliset ja uskolliset alustalaiset ja
palkita vaikka kymmenen kertaisesti sen vahingon, minkä he olivat
evestille saattaneet.
Lönnrot lupasi puolestaan tehdä mitä suinkin voi, heidän edukseen.
Maksoa kysyttyään, mitä oli talossa kuluttanut, harkitsi Lönnrot
lähtöä. Emäntä ei sanonut mitään ottavansa, jos vaan rohvessyöri olisi
hyvä ja puolustaisi heitä, se olisi paras palkinto. Vihdoin jätti
Lönnrot makson pöydälle, otti kampsunsa, luki kiitokset ystävällisestä
kohtelusta, sanoi jäähyväiset ja läksi.
Illansuussa läksivät Ilmein hovista evestiluutnatti Tavast ja majuri
Lagervall kävelemään kylälle päin, vierasta vastaan. Kukkuraisen
kohdalla tuli professori Elias Lönnrot heitä vastaan, kantaen
tuohikonttia ja nahkalaukkua. Tervehdys oli molemmin puolin
sydämmellinen. Vähän aikaa tiellä puheltuaan alkoivat he kävellä hoviin
päin. Lagervall otti kontin olalleen ja Tavast otti laukun kainaloonsa.
Toiset herrat kävelivät Lönnrotin kahden puolen ja puhelivat ahkeraan.
Hoviin päästyä, huomasi heidät ensin Kusti renki, joka otti hatun
päästään, kumarsi herroja ja toivotti heille hyvää iltaa. Herrain
mentyä Kustin sivuitse, juoksi tämä renkitupaan ja sanoi toisille
palvelijoille:
"Tulkaa nyt katsomaan sitä korkiaa herra rohvessyöriä, jota meidän
evesti niin ikävällä odotti, hän on nyt tuossa ampaarin (vilja-aitan)
ja pienen pytingin välillä."
Pian riensivät kaikki rengit ulos tuvasta katsomaan vierasta. Vähän
aikaa tähystettyä, sanoi Antti:
"Jos tuo nyt on se korkia herra rohvessyöri, niin tämä maailma on
mullin mallin."
"Niinhän tuo on kuin suutarin sälli, joka on juonut saappaansa ja
kävellä lötystelee uloissa", virkkoi Aatu ja nauraa hihutti,
katsellessaan vierasta.
"Ei tuo mies ole ijässään vaunuissa ajanut", jatkoi ruotu-ukko.
"Näetkös, miten sillä on suuret jalat, joka todistaa, että hän on
jalkaisin kävellä tallustellut. Siihen raukesi, Kusti, sinun toivosi
saada häntä vaunuissa kulettaa ja ottaa rupla juomarahaa."
"Joku erinomaisempi mieshän se mahtaa olla", tuumaili Antti. "Näettekös
nyt, kuinka meidän evesti taputtelee sitä ystävällisesti olkapäille.
Kas nyt, kuinka majuri kyyristää pitkän vartalonsa, kuullakseen mitä
vieras sanoo."
Palvelijat katselivat siksi, kunnes herrat menivät sisälle. Sitte hekin
kääntyivät tupaan, jonne Mäkäläisen Laurikin saapui, tultuansa
pehtoorin luota päivätöitänsä kuittaamasta.
"No, Lassi, nyt on se teidän vieras meillä vieraina", ilmoitti Kusti.
"Ole lemmoilla; milloin hän tänne tuotiin?" kysyi Lauri säikähtäen.
"Lieneekö tuota kuka tuonut, itsehän se näkyi tulleen omilla
jaloillaan. Nyt se on toisten herrain keralla suuressa pytingissä",
vastasi Kusti.
"Sinä Kusti et näy tietävän mitään: johan meidän evesti kävi
rohvessyöriä perässä Mäkäläisessä, mutta silloin ei hän tullut, vasta
nyt tuli illansuussa", selitti Antti.
Sitte alkoivat rengit kysellä Laurilta yhtä ja toista siitä
kummallisesta rohvessyöristä, jota ei kukaan ymmärtänyt mitä hän oli
miehiänsä ja kuta urohiansa.
"En minäkään sen paremmin tiedä, kuin tekään, vaikka hän meillä oli",
vastasi Lauri. "Kun hän meille tuli, niin minä kysyin: 'mistä vieras
on?'"
"Uudelta maalta, Etelä-Suomesta", vastasi hän.
"Mistä sitä tullaan?"
"Tullaan, tullaan."
"Mihinkä sitä mennään?"
"Mennään, mennään."
Moiset vastaukset lopettivat minulta kärsivällisyyden ja minä tiuskasin
vihaisesti:
"Mistä tullaan ja mihin mennään?"
"Etelästä tullaan ja itään mennään", vastasi hän tyynesti.
"Vasta illallista syödessä selitti hän keräilevänsä vanhoja runoja,
ynnä muuta lorua. Minä en tiedä muuta koko miehestä, enkä minä arvannut
häntä ehk'edes herraksikaan kunnioittaa."
"Tottahan se lienee muita miehiä merkillisempi, koska majuri
Lagervallikin tuli häntä tapaamaan", arveli Kusti.
"Missäs harakka, jos ei siantappajaisissa", sanoi Aatu nauraen.
"Ainahan majuri on meillä, olkoot täällä mitkä rehkajaiset hyvänsä.
Hänen tulonsa ei siis merkitse mitään, Mutta se suuri puuha ja
valmistus, mitä meillä tehtiin rohvessyöriä varten, se todistaa, että
hän on muita merkillisempi mies."
Siinä sitten arveltiin miesten kesken sinne tänne, mutta ei perille
päästy, miksi niin korkea herra käypi noin prostoissa (halvassa)
puvussa.
Ylihuomenna kutsutti hovin herra Mäkäläisen Laurin luoksensa. Vaaleana,
kuni kuoleman kuva, astui Lauri evestin työhuoneeseen, jossa kolme
herraa istuivat. Lauri kumarsi ja niiasi yht'aikaa oikein syvään.
Evesti nousi seisaalleen ja lausui juhlallisella äänellä:
"Tämän minun korkea-arvoisan ystäväni, herra professorin pyynnöstä,
annan minä sinulle Lauri anteiksi sinun epärehellisyytesi ja törkeän
rikoksesi ja sinä saat asua entisellä paikallasi ja viljellä tilaa
niinkuin ennenkin. Mutta sinun on palkittava se vahinko, minkä minulle
olet tuottanut, viidellä ruplalla. Ja muista nyt Lauri se, jos minä
täst'edes havaitsen joko sinussa tahi sinun perheessäsi petollisuutta
ja epärehellisyyttä, niin ajan minä sinut armotta pois koko Ilmeiltä."
Hämmästyksissään seisoi Lauri hetken ääneti. Vihdoin sai hän sanotuksi:
"Minä kiitän nöyrimmästi herra evestiä ja minä kiitän nöyrimmästi herra
rohvessyöriä. Kyllä minä täytän kaikki aivan rehellisesti mitä herra
evesti minulta vaatii."
Sen sanottuaan läksi Lauri kumartaen ja niiaten jäähyväisiksi.
Parin päivän kuluttua läksi Lönnrot Lagervallin kanssa Parikkalaan.
Monta vuotta jälkeenpäin muistelivat Ilmeiläiset sitä eriskummallista
rohvessyöriä, joka oli niin herttainen mies, eikä ketään kurittanut,
vaikka he suotta pelkäsivät.
Renki Kusti jäi kyllä juomarahoitta, mutta ei hän sitä nureksinut. Emme
tiedä lieneekö sisäpiikakaan saanut mitään, mutta kunnioituksella hekin
muistelevat hyvää _rohvessyöriä_.