Musta paikka, joka vaikuttaa sen, ett'ei moni kristitty tule todelliseen
rauhaan ja iloon pelastuksestansa. Pahin seikka siinä on, ett'eivät he
sitä tahdo tunnustaa syyksi. "Minun on sekä hopea että kulta", sanoo
Herra profeeta Haggai'n kautta. Lukemattomasti kertovat hurskaat ihmiset
näitä sanoja. "Sinun, Herra, on sekä hopea että kulta; sinä voit siis
helposti auttaa -- pakanalähetystä tahi magdalena-laitosta". Mutta
Silloin useinkin ajattelee vaan muiden paljoa hopeaa ja kultaa, eikä
sitä vähää mikä itsellänsä on, joka kumminkin on Herran omaisuutta.
Tavallisesti ajattelee enemmin muiden kassalaatikon avaimia kuin oman
liivin taskussa olevaa pienen lippaan avainta.
Jospa me kaikki sentään tahtoisimme vakaasti ja rehellisesti punnita
mielessämme tätä seikkaa! _Rahakukkaron kääntyminen on todellakin
välttämätön kääntymisen osa_. "Mutta ahneus on kaiken pahan juuri".
Tämän lauseen todistaa meille raamattu koko pitkällä jaksolla kamalia
kertomuksia, jotka kaikki meille osoittavat mikä kauhea perkeleellinen
kahle mammona on. Minun ei tarvitse mainita kuin nimet Lot, Bileam,
Judas Iskariot, rikas nuorukainen, Ananias ja Sassira. Kuinka vakavasti
kuitenkin Herra puhun "väärästä mammonasta"; kuinka pontevasti hän
sanoo, ettei samalla kertaa voi palvella Jumalaa ja mammonaa ja että
ne, jotka tahtovat tulla rikkaiksi syöksyvät perikatoon. Ymmärtääkseen
tätä ei tarvitse muuta, kuin vähän tarkastella jokapäiväistä elämää,
jommoisena se meidän ympärillämme on liikkeessä. Maailma vilisee
ihmisiä (olkootpa he sitten miljoonain omistajia tahi palvelustyttöjä),
joiden omatunto on rauhaton ja masentunut, koska he ovat voitonhimon
sallineet viekotella itseänsä epärehellisiin tekoihin. Minä en
laisinkaan puhu niistä, joidenka te'ot ovat niin törkeitä, että heidän
täytyy mennä vankihuoneesen. Mutta niiden luku on paljon suurempi,
jotka eivät ole rahtuakaan paremmat, vaan osaavat vaan vähän
viekkaammin käyttäytyä. Ja kuinkahan monet avioliitot ovatkaan peräti
onnettomia sen tähden ett'ei tässä tärkeimmässä elämänkysymyksessä
ollut määrääjänä oikea ja todellinen rakkaus, vaan varallisuus tahi
varallisuuden toivo. -- Mutta silloinkin kun asian laita ei ole tämä,
on kuitenkin tieto siitä, ett'ei rahoja käytetä Jumalan kunniaksi ja
ihmiskumppalien hyödyksi ja menestykseksi, raskaana painona monen
ihmisen sydämelle.
Kauheana kummituksena on yhteiskunnallinen kysymys meidän aikanamme
taivaan rannalla. Huolimatta kaikista helpoituskeinoista ja valtion- ja
poliisin-la'eista vetää se huomiota puoleensa joka hetki, ja sitten
vielä niissä maissa, missä kristillinen valistus on vallalla. Milloin
missäkin tapahtuu yksityisiä kauheita räjähdyksiä ja vielä useammin
kumeoita maanalaisia järistyksiä, jotka osoittavat meidän asuvan
tulivuorella. Mutta yhteiskunnallisen kysymyksen syvimmät juuret eivät
_ole siinä, että tämän elämän hyvyys on epätasaisesti ja'ettu, vaan
siinä että sitä enimmäkseen niin itsekkäästi hoidetaan_. Ja onkinhan
omaisuus hyvin epätasaisesti ja'ettu; mutta ihmiset ovatkin niin
erinkaltaiset: toinen kokoo toinen hävittää; toinen on ahkera toinen
laiska j.n.e., niin ett'ei tasainen jako edes 24:ksi hetkeksi voisi
hankkia yhtäläisiä suhteita. Sitä paitsi ovat ne elämän onnen
erilaisuudet, jotka ovat seurauksina epätasaisesta rahan-ja'osta vaan
pikku asioita verraten niihin kauheisin erilaisuuksiin, jotka seuraavat
siitä, että toinen on sairas, toinen terve, toinen hengen suhteen
lahjakas, toinen tylsämielinen, toinen syvämielistä luonnetta, toinen
iloista, toinen kaunis, toinen ruma j.n.e. Mutta ainakaan näitä
erilaisuuksia ei voi poistaa eikä estää ei edes vaan lievittää millään
filosofialla ja tieteellä, ei millään kansallistaloudella tahi
parlamentin lailla. Kaikkien olojen tasoittamis-aate on yhtä mieletön
kuin ikäväkin.
Ja kumminkin on Proudhon lausunut tuon järjettömän lauseen: "Omaisuus
on varkautta". Mutta tuo Proudhon, kuten tunnettu, ei ollut mikään
"veli Irstainen", vaan vakava oppinut. Hän siis selittää rikokseksi
kaiken yksityisen omaisuuden omistamisen ja vaatii, että kaikki mitä
on, on käytettävä yhteiseksi hyväksi. -- No antaahan olla, joka tuntee
ihmisluonteen, se käsittää, että "kommuunin", viisaimminkin
järjestettyn kommuunin täytyy olla kaiken työhalun ja siis myöskin
työky'yn hauta, kaiken toimimisen ja tulemisen halun hauta, siis
myöskin ihmiskunnan aatteellisten pyrintöjen hauta. Kuitenkin täytyy
silläkin olla syynsä, että niin syvämietteinen mies kuin Proudhon voi
sulkea valtioviisautensa senlaiseen lauseesen, ja että niin moni
syvämietteinen mies puhuu samalla tavoin. Varmaan ei se ole
kristillistä eikä järjellistä, kun sanotaan, että kaikki joilla on
omaisuutta ovat varkaita. Mutta tämä järjetön lause on ainoastaan sen
uskonkappaleen vastapuoli, jota harvoin kuulee lausuttavan, mutta joka
on syvälle piirretty useimpien rikkaitten ihmisten sydämiin ja kuuluu
näin: "_Omaisuus on omaisuutta_; omistamallani tavaralla minä voin
tehdä, mitä ikinä tahdon". Tämä lause on vielä ehkä epäkristillisempi
kuin Proudhon'in lause. Eikä ainoastaan niin, vaan -- se on ollut
alkuna Proudhon'in mielipiteesen. Toisin sanoen: sosialismi on
luonnollinen vastavaikutus, ei pääomaa, vaan pääoman väärinkäytöstä
vastaan. _Valtio_ tosin suojelee niitä, jotka alistavat omaisuutensa
ainoastaan itsekkäisyyden palvelukseen. Mutta evankeeliumi heidät
tuomitsee.
Minä sanoin edellä yhteiskunnallisen kysymyksen tulleen juuri
_kristityissä_ maissa niin kauheaksi, ja siihen löytynee kyllä pätevät
syynsä. Tämä ei tule näitten kristittyjen kansain korkeammista
kulteista, vaan juuri kristinuskosta itsestään. Evankeeliumi se opettaa
rikkaille herroille, ett'eivät he ole itsevaltiaita herroja, vaan
Jumalan määräämiä varojensa hoitajia ja hallitsijoita. Heidän tulee
sitä käyttää Jumalan kunniaksi, mutta se taas sisältää, että heidän on
käyttäminen sitä rakkauden palvelukseen. Joll'eivät rikkaat enimmäkseen
tästä tahdo tietää, niin tietävät köyhät sen sitä paremmin. Kuinka
onkaan noita suuria sanoja: "vapaus, yhtäläisyys ja veljeys"
vääristelty, ei niitä kuitenkaan ilman evankeeliumia olisi olemassa. --
Evankeeliumi tuomitsee arvottomiksi senlaiset olot, että toinen ihminen
kokoo miljoonia ja käyttää niitä omaksi hyväksensä, -- että edellä
mainitun vieressä on sata muuta, jotka huolimatta suurimmista ruumiin
ja sielun ponnistuksista koko elämänsä näkevät leivän puutetta. Sen
ajan pitäisi jo lähestyä, jolloin nykyään vallalla olevat omistus- ja
cmaisuuskäsitteet hyljätään raakoina muinaisjätteinä, ja jolloin ei
enään lainkaan voida käsittää, että asian laita vuosituhansien kuluessa
on ollut, niin kuin se on ollut. Tässä suhteessa me varmaankin
kohtaamme suurenmoisia mullistuksia. Valtion lakisäädäntökin on aika
suuressa käännekohdassa etenkin työkansan ja ylipäänsä köyhien eduksi.
Tokko sen kautta voi välttää yhteiskunnallista vallankumousta, vaiko
ei, sitä en mene päättämään. Sallikoon Jumala kaiken tulla paremmaksi
rauhan- ja vanhurskauden tietä. Mutta _kristittyjen_, minä tarkoitan
Kristuksen todellisten opetuslasten, tulee tämänkin suhteen käyttäytyä
niin että yhteiskunnallista vallankumousta ei olisi tapahtunut, jos
kaikki olisivat ajatelleet ja käyttäytyneet heidän tavallansa.
Nyt on meillä jo edellisissä tutkistelemuksissa ollut tarpeeksi
tilaisuutta osoittaa, että kristittyjen joka alalla on ollut astuminen
etukynnessä, kun on ollut yhteiskunnallisia kysymyksiä ratkaistavana.
Heidän ei tule sallia itseänsä sysätä syrjään niissäkään kysymyksissä,
joissa ei ole suorastaan kristillistä henkeä, vaan joissa ainoastaan on
ihmisellisyyden muoto. Heidän ei tule ajatella saavansa jäädä vaan
katselijoiksi, kun on esim. kysymys säästöpankki-järjestelmän
levittämisestä, juoppouden tahi prostitutsioonin vastustamisesta,
kunnallis-vaivaishoidon paremmasta järjestämisestä, yleisten
kylpylaitosten tahi puistojen ja muiden senlaisten toimittamisesta.
Heistä ei saa olla kaukana mikään, mikä tarkoittaa maailman halun
ylläpitämistä tahi arvollisemman tilan hankkimista ihmisille. Heidän
tulee kaikilla keinoin ja voimin, mitkä heidän vallassansa ovat,
koettaa edistää sen kaupungin parasta, missä he asuvat. Surullista ja
kristillisyydelle paljon haittaa tekevää on se, että löytyy eräs
(Jumalan kiitos pieni) yksipuolinen kristillinen suunta, joka ei ota
osaa mihinkään pyrintöön, jolla ei ole määrättyä uskontunnustuksellista
tahi pietistillistä tarkoitusta. Englannin kristityt, jotka keskenänsä
ovat hyvin epäsopuisia ja ahdasmielisiä, ovat siinä yksimielisiä,
että he, jos suinkin mahdollista on, juutalaisten pakanain ja
muhamedilaisten kanssa edistävät kaikkia yleishyödyllisiä pyrintöjä, ja
ett'eivät he puhu uskon erinlaisuuksista senlaisilla aloilla, mihin se
ei kuulu.
Kuitenkaan ei tarvitse tämän suhteen niinkään paljon muistuttaa
useimpia kristityitä. Maailman meno on nyt kerran senlainen, että
miehen kunnia, arvo ja luotto riippuu etupäässä siitä, että hän pitää
huolta yleisestä hyvästä. Siis on jo luonnollinen vetovoimakin tekemään
työtä tällä alalla. Sitä vastoin useimmat Saksan kansalaiset katselevat
surkuttelevalla hymyllä niitä, jotka uhraavat suuria uhria Herran
suuren _valtakunnan asian_ hyväksi, s.o. niitä, jotka uhraavat jotakin
evankeeliumin levittämiseksi "kristittyyn" ja pakana-maailmaan. Mutta
tämä onkin juuri etupäässä se toimi mikä on uskottu kristilliselle
seurakunnalle. Mutta tämä toimi vaatii muun mu'assa paljon, hyvin
paljon rahaa, jonka luonnollisesti melkein ainoastaan _tosikristityt_
lahjoittavat, Jospa seuraavat muistutukset saattaisivat meidät
halukkaammin tekemään täänmoisia lahjoituksia!