3. Musta paikka.

Musta paikka, joka vaikuttaa sen, ett'ei moni kristitty tule todelliseen

rauhaan ja iloon pelastuksestansa. Pahin seikka siinä on, ett'eivät he

sitä tahdo tunnustaa syyksi. "Minun on sekä hopea että kulta", sanoo

Herra profeeta Haggai'n kautta. Lukemattomasti kertovat hurskaat ihmiset

näitä sanoja. "Sinun, Herra, on sekä hopea että kulta; sinä voit siis

helposti auttaa -- pakanalähetystä tahi magdalena-laitosta". Mutta

Silloin useinkin ajattelee vaan muiden paljoa hopeaa ja kultaa, eikä

sitä vähää mikä itsellänsä on, joka kumminkin on Herran omaisuutta.

Tavallisesti ajattelee enemmin muiden kassalaatikon avaimia kuin oman

liivin taskussa olevaa pienen lippaan avainta.

Jospa me kaikki sentään tahtoisimme vakaasti ja rehellisesti punnita

mielessämme tätä seikkaa! _Rahakukkaron kääntyminen on todellakin

välttämätön kääntymisen osa_. "Mutta ahneus on kaiken pahan juuri".

Tämän lauseen todistaa meille raamattu koko pitkällä jaksolla kamalia

kertomuksia, jotka kaikki meille osoittavat mikä kauhea perkeleellinen

kahle mammona on. Minun ei tarvitse mainita kuin nimet Lot, Bileam,

Judas Iskariot, rikas nuorukainen, Ananias ja Sassira. Kuinka vakavasti

kuitenkin Herra puhun "väärästä mammonasta"; kuinka pontevasti hän

sanoo, ettei samalla kertaa voi palvella Jumalaa ja mammonaa ja että

ne, jotka tahtovat tulla rikkaiksi syöksyvät perikatoon. Ymmärtääkseen

tätä ei tarvitse muuta, kuin vähän tarkastella jokapäiväistä elämää,

jommoisena se meidän ympärillämme on liikkeessä. Maailma vilisee

ihmisiä (olkootpa he sitten miljoonain omistajia tahi palvelustyttöjä),

joiden omatunto on rauhaton ja masentunut, koska he ovat voitonhimon

sallineet viekotella itseänsä epärehellisiin tekoihin. Minä en

laisinkaan puhu niistä, joidenka te'ot ovat niin törkeitä, että heidän

täytyy mennä vankihuoneesen. Mutta niiden luku on paljon suurempi,

jotka eivät ole rahtuakaan paremmat, vaan osaavat vaan vähän

viekkaammin käyttäytyä. Ja kuinkahan monet avioliitot ovatkaan peräti

onnettomia sen tähden ett'ei tässä tärkeimmässä elämänkysymyksessä

ollut määrääjänä oikea ja todellinen rakkaus, vaan varallisuus tahi

varallisuuden toivo. -- Mutta silloinkin kun asian laita ei ole tämä,

on kuitenkin tieto siitä, ett'ei rahoja käytetä Jumalan kunniaksi ja

ihmiskumppalien hyödyksi ja menestykseksi, raskaana painona monen

ihmisen sydämelle.

Kauheana kummituksena on yhteiskunnallinen kysymys meidän aikanamme

taivaan rannalla. Huolimatta kaikista helpoituskeinoista ja valtion- ja

poliisin-la'eista vetää se huomiota puoleensa joka hetki, ja sitten

vielä niissä maissa, missä kristillinen valistus on vallalla. Milloin

missäkin tapahtuu yksityisiä kauheita räjähdyksiä ja vielä useammin

kumeoita maanalaisia järistyksiä, jotka osoittavat meidän asuvan

tulivuorella. Mutta yhteiskunnallisen kysymyksen syvimmät juuret eivät

_ole siinä, että tämän elämän hyvyys on epätasaisesti ja'ettu, vaan

siinä että sitä enimmäkseen niin itsekkäästi hoidetaan_. Ja onkinhan

omaisuus hyvin epätasaisesti ja'ettu; mutta ihmiset ovatkin niin

erinkaltaiset: toinen kokoo toinen hävittää; toinen on ahkera toinen

laiska j.n.e., niin ett'ei tasainen jako edes 24:ksi hetkeksi voisi

hankkia yhtäläisiä suhteita. Sitä paitsi ovat ne elämän onnen

erilaisuudet, jotka ovat seurauksina epätasaisesta rahan-ja'osta vaan

pikku asioita verraten niihin kauheisin erilaisuuksiin, jotka seuraavat

siitä, että toinen on sairas, toinen terve, toinen hengen suhteen

lahjakas, toinen tylsämielinen, toinen syvämielistä luonnetta, toinen

iloista, toinen kaunis, toinen ruma j.n.e. Mutta ainakaan näitä

erilaisuuksia ei voi poistaa eikä estää ei edes vaan lievittää millään

filosofialla ja tieteellä, ei millään kansallistaloudella tahi

parlamentin lailla. Kaikkien olojen tasoittamis-aate on yhtä mieletön

kuin ikäväkin.

Ja kumminkin on Proudhon lausunut tuon järjettömän lauseen: "Omaisuus

on varkautta". Mutta tuo Proudhon, kuten tunnettu, ei ollut mikään

"veli Irstainen", vaan vakava oppinut. Hän siis selittää rikokseksi

kaiken yksityisen omaisuuden omistamisen ja vaatii, että kaikki mitä

on, on käytettävä yhteiseksi hyväksi. -- No antaahan olla, joka tuntee

ihmisluonteen, se käsittää, että "kommuunin", viisaimminkin

järjestettyn kommuunin täytyy olla kaiken työhalun ja siis myöskin

työky'yn hauta, kaiken toimimisen ja tulemisen halun hauta, siis

myöskin ihmiskunnan aatteellisten pyrintöjen hauta. Kuitenkin täytyy

silläkin olla syynsä, että niin syvämietteinen mies kuin Proudhon voi

sulkea valtioviisautensa senlaiseen lauseesen, ja että niin moni

syvämietteinen mies puhuu samalla tavoin. Varmaan ei se ole

kristillistä eikä järjellistä, kun sanotaan, että kaikki joilla on

omaisuutta ovat varkaita. Mutta tämä järjetön lause on ainoastaan sen

uskonkappaleen vastapuoli, jota harvoin kuulee lausuttavan, mutta joka

on syvälle piirretty useimpien rikkaitten ihmisten sydämiin ja kuuluu

näin: "_Omaisuus on omaisuutta_; omistamallani tavaralla minä voin

tehdä, mitä ikinä tahdon". Tämä lause on vielä ehkä epäkristillisempi

kuin Proudhon'in lause. Eikä ainoastaan niin, vaan -- se on ollut

alkuna Proudhon'in mielipiteesen. Toisin sanoen: sosialismi on

luonnollinen vastavaikutus, ei pääomaa, vaan pääoman väärinkäytöstä

vastaan. _Valtio_ tosin suojelee niitä, jotka alistavat omaisuutensa

ainoastaan itsekkäisyyden palvelukseen. Mutta evankeeliumi heidät

tuomitsee.

Minä sanoin edellä yhteiskunnallisen kysymyksen tulleen juuri

_kristityissä_ maissa niin kauheaksi, ja siihen löytynee kyllä pätevät

syynsä. Tämä ei tule näitten kristittyjen kansain korkeammista

kulteista, vaan juuri kristinuskosta itsestään. Evankeeliumi se opettaa

rikkaille herroille, ett'eivät he ole itsevaltiaita herroja, vaan

Jumalan määräämiä varojensa hoitajia ja hallitsijoita. Heidän tulee

sitä käyttää Jumalan kunniaksi, mutta se taas sisältää, että heidän on

käyttäminen sitä rakkauden palvelukseen. Joll'eivät rikkaat enimmäkseen

tästä tahdo tietää, niin tietävät köyhät sen sitä paremmin. Kuinka

onkaan noita suuria sanoja: "vapaus, yhtäläisyys ja veljeys"

vääristelty, ei niitä kuitenkaan ilman evankeeliumia olisi olemassa. --

Evankeeliumi tuomitsee arvottomiksi senlaiset olot, että toinen ihminen

kokoo miljoonia ja käyttää niitä omaksi hyväksensä, -- että edellä

mainitun vieressä on sata muuta, jotka huolimatta suurimmista ruumiin

ja sielun ponnistuksista koko elämänsä näkevät leivän puutetta. Sen

ajan pitäisi jo lähestyä, jolloin nykyään vallalla olevat omistus- ja

cmaisuuskäsitteet hyljätään raakoina muinaisjätteinä, ja jolloin ei

enään lainkaan voida käsittää, että asian laita vuosituhansien kuluessa

on ollut, niin kuin se on ollut. Tässä suhteessa me varmaankin

kohtaamme suurenmoisia mullistuksia. Valtion lakisäädäntökin on aika

suuressa käännekohdassa etenkin työkansan ja ylipäänsä köyhien eduksi.

Tokko sen kautta voi välttää yhteiskunnallista vallankumousta, vaiko

ei, sitä en mene päättämään. Sallikoon Jumala kaiken tulla paremmaksi

rauhan- ja vanhurskauden tietä. Mutta _kristittyjen_, minä tarkoitan

Kristuksen todellisten opetuslasten, tulee tämänkin suhteen käyttäytyä

niin että yhteiskunnallista vallankumousta ei olisi tapahtunut, jos

kaikki olisivat ajatelleet ja käyttäytyneet heidän tavallansa.

Nyt on meillä jo edellisissä tutkistelemuksissa ollut tarpeeksi

tilaisuutta osoittaa, että kristittyjen joka alalla on ollut astuminen

etukynnessä, kun on ollut yhteiskunnallisia kysymyksiä ratkaistavana.

Heidän ei tule sallia itseänsä sysätä syrjään niissäkään kysymyksissä,

joissa ei ole suorastaan kristillistä henkeä, vaan joissa ainoastaan on

ihmisellisyyden muoto. Heidän ei tule ajatella saavansa jäädä vaan

katselijoiksi, kun on esim. kysymys säästöpankki-järjestelmän

levittämisestä, juoppouden tahi prostitutsioonin vastustamisesta,

kunnallis-vaivaishoidon paremmasta järjestämisestä, yleisten

kylpylaitosten tahi puistojen ja muiden senlaisten toimittamisesta.

Heistä ei saa olla kaukana mikään, mikä tarkoittaa maailman halun

ylläpitämistä tahi arvollisemman tilan hankkimista ihmisille. Heidän

tulee kaikilla keinoin ja voimin, mitkä heidän vallassansa ovat,

koettaa edistää sen kaupungin parasta, missä he asuvat. Surullista ja

kristillisyydelle paljon haittaa tekevää on se, että löytyy eräs

(Jumalan kiitos pieni) yksipuolinen kristillinen suunta, joka ei ota

osaa mihinkään pyrintöön, jolla ei ole määrättyä uskontunnustuksellista

tahi pietistillistä tarkoitusta. Englannin kristityt, jotka keskenänsä

ovat hyvin epäsopuisia ja ahdasmielisiä, ovat siinä yksimielisiä,

että he, jos suinkin mahdollista on, juutalaisten pakanain ja

muhamedilaisten kanssa edistävät kaikkia yleishyödyllisiä pyrintöjä, ja

ett'eivät he puhu uskon erinlaisuuksista senlaisilla aloilla, mihin se

ei kuulu.

Kuitenkaan ei tarvitse tämän suhteen niinkään paljon muistuttaa

useimpia kristityitä. Maailman meno on nyt kerran senlainen, että

miehen kunnia, arvo ja luotto riippuu etupäässä siitä, että hän pitää

huolta yleisestä hyvästä. Siis on jo luonnollinen vetovoimakin tekemään

työtä tällä alalla. Sitä vastoin useimmat Saksan kansalaiset katselevat

surkuttelevalla hymyllä niitä, jotka uhraavat suuria uhria Herran

suuren _valtakunnan asian_ hyväksi, s.o. niitä, jotka uhraavat jotakin

evankeeliumin levittämiseksi "kristittyyn" ja pakana-maailmaan. Mutta

tämä onkin juuri etupäässä se toimi mikä on uskottu kristilliselle

seurakunnalle. Mutta tämä toimi vaatii muun mu'assa paljon, hyvin

paljon rahaa, jonka luonnollisesti melkein ainoastaan _tosikristityt_

lahjoittavat, Jospa seuraavat muistutukset saattaisivat meidät

halukkaammin tekemään täänmoisia lahjoituksia!

Matka-kuvaelmia Englannista · 第 48 / 51 题