Suurin katujulistus, jonka luin kohta Englannin maalle astuttuani,
sisälsi lämpimän kutsumuksen erääseen "väkevien juomien täydellisesti
nauttimattomien seuraan"; viimmeisessä julistuksessa, jonka lähtiessäni
nain Bromley'n asemahuoneella, oli kutsumus suureen juhlaan jonka
raittiuden ystävät muka pitivät kristallipalatsissa. Kuusikymmentä
tuhatta henkeä oli luvannut tulla saapuville, ja suurenmoinen
lausunto yleismielipiteestä muka annettaisiin. Kaikenkaltainen
soitanto, täysi-ikäisten köörit, lasten köörit ja useain kieliset
todistukset panisivat muka oikeaan valoonsa tämän suuren
kansallisliikkeen. Kaikkialla Englannissa kohtaa kutsumuksia. Ei niin
mitätöntä kaupunkia ole, ett'ei siinä olisi ravintolaa, jonka kilpeen
jättiläiskirjaimilla on kirjoitettu: "Temperance-Hotel". Tämä siis on
ravintola, missä ei viiniä eikä olutta, ei paloviinaa eikä mitään
muutakaan päihdyttävää juomaa ole saatavana.[13]
Mihinkä tahansa meneekin tapaa kaiken säätyisiä ihmisiä, joilla on
sininen, viheriäinen tahi keltainen _nauha_ napinrei'ässä. Ne, jotka
tällä tavoin ovat itsensä koristaneet, ilmoittavat sillä tykkänään
kieltäytyneensä nauttimasta alkoholinsekaisia juomia. He jo tällä
tavoin _sanoitta_ kutsuvat tulemaan yhdistykseensä. Mutta eipä heiltä
puutu _sanojakaan_. Ihmeen suurella innolla koettavat raittiuden
ystävät levittää liittonsa mielipiteitä. Tuskin mitään varsinaista
eroitusta on siinä, ett'eivät he kaikki pidä samanväristä nauhaa;
irlantilaiset pitävät mielivärinänsä viheriäistä, mutta ovat kuitenkin
yhtä ankaroita raittiuden ystäviä kuin siniset ja keltaisetkin.
Ainoastaan ne muutamat, jotka pitävät _punaista_ nauhaa, eivät tahdo
tykkänään poistaa väkijuomien käytäntöä, vaan myöntävät niiden
kohtuullisen käyttämisen. Mutta heillä ei ole juuri puoltoa.
Vieläpä naisten ja neitostenkin kesken, ja erittäinkin mies- ja
nais-palvelijain kesken "Temperance work among servants" vaikutti
raittiusliitto hyvin uutterasti. "Temperance work among children" on
asia, joka meistä saksalaisista tuntuu suorastaan naurettavalta ja
lapselliselta, ja kuitenkin on sillä, kuten kohta saamme nähdä, suuri
merkitys.
Se sana, joka selvimmin osoittaa tämän liikkeen omituisuuden ja jota
sekä ystävä että vihollinen käyttää, on sana "Teetotaler". Se ei
suinkaan merkitse "_täydellistä teenjuojaa_", kuten asian tuntemattomat
arvelevat; tällä sanalla "Tee" ei ole mitään yhteyttä Té-sanan (tea)
kanssa. Viisikymmentä vuotta takaperin ei sanaa "teetotaler" löytynyt
vielä missään englantilaisessa sanakirjassa, eikä missään
englantilaisessa murteessakaan. Sillä on suorastaan koomillinen synty.
Preston'issa perusti nimittäin muuan herra Turner _raittiusseuran_,
ensimmäisen kaikista raittiusseuroista. Tässä tilaisuudessa piti
mainittu mies pienen puheen; hän tahtoi sanoa, että täytyisi
täydellisesti (totally) olla nauttimatta väkiviinajuomia, jos tahtoisi
saavuttaa mitään menestystä. Mutta koska hän änkytti, ei hän suorastaan
voinut lausua sanaa "totally", vaan tavoitteli: "tee-tee-tee-tee
totally". Sillä tavoin sai uusi liike uuden nimen. Se alkoi
vaikutuksensa seitsemällä hengellä ja nyt mainitaan siihen kuuluvan
3-4 miljoonaa kaiken säätyisiä, kaiken ikäisiä brittiläisiä molempaa
sukupuolta. Vaikka tämä lukumäärä olisikin hiukan liian suureksi
arvattu, ei kuitenkaan voi kieltää, että tämä yhdistys on suurennut
sinapinsiemenen lain mukaan (Matt. 13: 31, 32) ja että mahtava puu on
kasvanut pienestä, vähäpätöisestä siemenestä. Ja tämä liike on vielä
nopeassa kasvamistilassa. Lontoon kaduilla vilisee herroja, jotka
käyvät korunauha napinlävessä. Melkein yhtä paljon on niitä, jotka ovat
täydellisiä teetotaler'ia, vaikka eivät pidä väliä nauhan
käyttämisestä. Ehkäpä heillä ei olekaan väärin arvellessaan, että
nauhan käyttämisestä voisi olla aihetta hengelliseen kerskaamiseen ja
farisealaiseen ylpeyteen; sitä paitsi he tahtovat välttää, ett'ei
toisin ajattelevaiset saisi mitään loukkausta sen johdosta.
Nauhankäyttäjät sitä vastoin todistavat, että nauhalla tässä asiassa on
jonkunmoinen lähetystyö, -- että häpeeminen ihmisten edessä on
raukkamaista, ja että kiusauksenkin hetkenä nauha on suojeluksena,
käypi tämäkin laatuun.
Mutta teetotaler'it -- olkoonpa heillä nauhaa tahi ei -- tulevat usein
suuriin kokouksiin vahvistuaksensa työssänsä. Ja näissä kokouksissa,
joihin joka ihmisen on lupa ottaa osaa, päristetään värväysrumpua, ja
jokainen, joka voitetaan, tulee heti puolestaan innokkaaksi tahi
suorastaan kiihkoisaksi lähetyssaarnaajaksi. "Pelastusarmeijaan", jonka
vaikutus Englannissa on mahtavan suuri, ei oteta miestä eikä naista,
joka ei ole antanut täydellistä raittiuslupausta. Suuressa
kauppalaivastossa on sadoittain laivoja, joihin ei lainkaan oteta
päihdyttäviä juomia. Sotajoukossakin tällä liitolla on hyvä
vaikutusala. Ei löydy yhtään englantilaista sotalaivaa, jossa ei olisi
teetotaler'eja, ja jokaisessa maasotaväen kasarmissa ovat heillä omat
huoneensa. Monet lääkärit ja upseerit edistävät innolla liikettä tällä
alalla. Kenraali Wolseley, Arabi'n voittaja, päivän sankari, on innokas
teetotaler'i, eikä voi kyllin kehua, kuinka paljon kestävämmät
marsseissa teetotaler'it olivat muita hänen armeijansa sotamiehiä.
Sanalla sanoen, joka alalla edistyy liike suuresti. Alhainen väestö se
kumminkin tekee vielä pahinta vastusta. Mutta kaikenmoisten meeting'ien
kautta, joissa ei vaikuteta ainoastaan järkeen ja sydämmeen, vaan
myöskin (kunnon suuruksilla y.m.s.) tyhjään vatsaan, taivutetaan se
vähitellen. Ja tämä tarkoitus saavutetaan sitä paremmin, kun
raittiusystävät liittyvät lujiin _yhdistyksiin_, jotka tarjoovat
yksityisille jäsenille kaikin puolin vahvaa tukea ja toimittavat heille
kaikenlaisia etuja.
Eipä siis ihmettäkään, että asiain näin ollen on ymmärtäväisiäkin
englantilaisia, jotka jo hengessä näkevät rakkaan isänmaansa vapaana
kaikista juopoista, jotka näkevät kansan toista vertaa lujempana kuin
se nyt on, yhteiskunnallisessa ja aineellisessa, siveellisessä ja
uskonnollisessa suhteessa, -- uuden terveen sukupolven.
Väkiviinajuomien nauttiminen kokonaisuudessaan ja sen mukaan
väkiviinatuonti on jo alkanut vähetä äärettömän suuressa määrin,
yksistään Lontoossa oli v. 1881 juopumustilassa tehtyjen rikosten
lukumäärä suurempi kuin kaksi tuhatta, s.o. noin 12 prosenttia vähempi
kuin 1880, vaikka väkiluku on saman ajan kuluessa mahdottoman paljon
enentynyt. -- Meistä saksalaisista tuntuu melkein naurettavalta, kun
Lontoon ravintoloissa näkee nuorten ja vanhain herrain syövän oikein
kadehdittavalla ruokahalulla, mutta jotenkin monen syödessänsä juovan
ainoastaan vettä tahi maitoa tahi korkeintaankin hedelmänmehua.
Mutta edellisissä lu'uissa olemme jo maininneet, että Englannin
lähetysystävät vaikuttavat "yhteiseen kansaan" ei ainoastaan
kertomalla kauheita kertomuksia paloviinan aikaansaamista
onnettomuuksista, eikä myöskään ainoastaan sen kautta, että
ovat nauttimatta alkoholin-sekaisia juomia, -- vaan myöskin
_positiivisesti_, nimittäin toimittamalla kaikkialle hyviä
ravintoloita, joissa on sekä luku- että biljardihuoneet, ja joissa
helpolla hinnalla saa kaikkia, mikä vahvistaa ruumista, ottamatta
lukuun olutta, paloviinaa ja viiniä. Varmaankin on tämä lähetyksen
voimakkain puoli. Sillä ihminen ei luovu nautinnosta, sentähden että se
on vaarallinen, vaan mahdollisesti tekee sen, jos hän saa sijaan toisen
nautinnon, joka on terveellisempi.
Täydellisesti johdonmukaista on, että teetotaler'it kääntyvät etenkin
nuorison puoleen. Nuorison täytyy kannattaa jokaista hanketta, jolle
tulevaisuutta toivotaan. Voi, uskomatonta on kuinka monta poikaa ja
tyttöä Englannissa jo nauttii paloviinaa. Onpa oikein hyvissä perheissä
jotenkin usein tapahtunut, että lastenkemuissa pienille 5-10-vuotiaille
on annettu niin paljon portviiniä tahi sherryä, ett'ei suuri osa
lapsiraukkoja enään voinut seisoa jaloillaan. Vastustamaton tosiasia on
sekin, että on suuri osa ei ainoastaan mies- vaan myös naispalvelijoita
ja erittäinkin ruoankeittäjiä, jotka ovat hyvin viinaan meneviä.
Juopumus on siis Englannissa kansallispahe aivan toisessa merkityksessä
kuin meillä. Sentähden ei olekkaan kyllin siinä, että uusilta
yhdistyksen jäseniltä vaadittaisiin yksinkertainen alkoholin sekaisten
juomien nauttimattomuuden lupaus. Ei koreassa nauhassakaan ole
tarpeeksi. Ei suinkaan, uuden jäsenen täytyy allekirjoittaa todistus
(pledge), jossa hän sitoutuu kunniasanallansa hillitsemään itseänsä
kaikenlaisten päihdyttävien nesteiden nautinnosta. Minun edessäni on
kaksi kaarnaa; kummassakin on päällekirjoitus "_Hyvä päätös_". Toisessa
seuraa sitten lupaus Jumalan avulla koettaa pidättää itsensä
väkiviinajuomista niin ja niin kauan, ja sitten taaskin mietiskellä
asiaa. Toisessa on lupaus heti tehtävä täydellisemmästi ja koko
elinajaksi. Siis -- viisaasti kyllä ei _niitä_ suljeta pois, jotka
ensin tahtovat koetella, tokko heillä on kylläksi siveellistä voimaa
voidaksensa täydellisesti hillitä itseänsä, ja tokko heidän ruumiinsa
sietää senlaista hillitsemistä. Pienten lasten ei ole lupa
allekirjoittaa pledge'jä; suuremmat pojat ja tytöt ainoastaan silloin,
kun heillä on vanhempiensa kirjallinen myöntymys.
Todistuksen alla ovat nämät epäiltävät sanat: "Jos sinä
allekirjoitettuasi tämän _pledge'n_ pidät myöskin lupauksesi, niin sinä
teet paraan teon elämässäsi". Siis olisi muka parempi todistuksen
allekirjoittaminen kuin uskossa jättäytyminen Kristuksen haltuun. Mutta
vaikka tahtoisikin sanoa: "_Tämä_ on luonnollisesti poikkeustapaus",
niin lieneehän toki kunkin erinlaisen elämänpituuden mukaan monta tätä
parempaa tekoa. -- Todistuksen toisella puolella on innokas kehoitus
käymään _raittiuskokouksissa ja lopettamaan seurustelemiansa_ entisten
juomatoveriensa kanssa (joiden joukossa ehkä voisi olla hänen isänsä
tahi veljensä!) Tästä näkyy, ett'ei raittiusystäviltä puutu ankaran
kovaa pontevuutta eikä armotonta johdonmukaisuutta. Kun lukee näiden
raittiusyhdistysten perustamisesta, tuntuu tosin melkein, kuin olisi
uuden uskonnon perustaminen hankkeilla. Tosin onkin monessa
teetotaler'issa muodostunut sangen arveluttava farisealaisuus, niin
että hän surkuttelevaisesti kohottaen olkapäitänsä katselee alas
sellaisten kristittyjen puoleen, jotka kieltäytyvät yhtymästä heidän
yhdistykseensä. Kuitenkaan ei pidä hyljätä asiaa väärinkäytösten
tähden; tapahtuuhan se viisaallekin ihmiselle, että suu pannaan hiukan
liian täyteen kun pontevasti ajetaan hyvää asiaa. Senlaisethan me
ihmiset olemme.
Jos nyt kysyy yhdistyksen jäseniltä, tokko heidän mielestään oluen,
viinin y.m. nautinto itsessään syntiä, niin vastaa moni arvelematta:
"On kyllä, se on luonnotonta ja Jumalan tahtoa vastaan sotivaa". Tahi
sanovat he: "Yhdentekevää, onko se syntiä vai eikö, -- _lähimmäistänsä
todenteolla rakastavan_ ihmisen täytyy luopua senlaisen juoman
nauttimisesta, hänen täytyy olla esimerkkinä täydellisestä
raittiudesta". -- Toiset ovat varovampia. "Kohtuullinen nautinto",
sanovat he, "ei itsessänsä olisi mikään synti. Mutta kun tällä alalla
kohtuuttomuuden vaara on kauhean suuri, niin luovumme me
vapaatahtoisesti semmoisten juomain nauttimisesta, osaksi itsiämme
suojellaksemme itsiämme vastaan, vaan vielä enemmin antaaksemme
heikoille veljillemme hyvän esimerkin. Mutta me myönnämme kullekin
vapautensa, emmekä tuomitse niitä, jotka toisin ajattelevat." Minun
edessäni on juuri kirje raittiuden ystävältä, joka muun muassa
kirjoittaa seuraavat sanat: "Jumala pelasti rakkautensa kautta omansa
ijankaikkisiksi ajoiksi; me pelastamme ihmiskumppalimme täksi
elämäksi." Me näemme siis tässä kaksi erinlaista kantaa. Toiselta
puolen on raittius tehty uskonkappaleeksi, toiseltapuolen se ilmestyy
vapaana rakkaudenosoitteena. Mutta kaikki, sekä kiihkoiset että
varovaiset, väittävät erittäinkin, että alkoholin-sekaiset juomat
sisältävät kaikissa tapauksissa niin hiukan määrän ravintoainetta,
ett'ei sitä voi ottaa huomioonkaan sen rahasumman rinnalla, joka siitä
pitää maksaa; että lisäksi nämät juomat ovat ainoastaan kiihoittimia,
jotka säännön mukaan ovat vahingollisia, eivätkä ruumiille
tarpeellisia.
Mitäpähän koko tästä liikkeestä nyt olisi sanottava? Ainoastaan
pintapuoliselta ihmiseltä voi jäädä huomaamatta se mahtava pontevuus,
se suurenmoinen itsensäkieltämys, se armelias, säälivä veljellinen
rakkaus, mikä tässä tulee näkyviin. Toiselta puolen taas ilmestyy heti
sangen arveluttavia seikkoja, ja moni korkeasti sivistynyt ihminen ja
jumalinen henkilö _itse Englannissakin_ on ensiksi kerran toisensa
jälkeen huomauttanut niistä.
Mutta me muistakaamme ensiksi, että englantilaiset ovat englantilaisia;
ja Albionin poikain veressä on taipumus johtamaan joka asiaa
korkeimmilleen. Tarkasta englantilaisia turisteja, jotka seisovat
Glatscher'in tahi vielä saavuttamattoman lumihuipun luona Alpeilla.
Vaikka kaikki asiantuntijat sanoisivatkin vaaralliseksi vieläpä
mahdottomaksikin tälle kukkulalle nousemisen, -- ei se auta. "Me
tahdomme kuitenkin koettaa!" sanovat he, ja sitten he ryhtyvät toimeen
ja taittavat useinkin niskansa siinä. Mutta siitä vähät. Heidän
serkkunsa ja tätinsä harjoittavat kumminkin samaa kiistoa. Ja samoin on
laita joka alalla. "Pää seinän lävitse" -- on lukemattomain
englantilaisten tunnussana, vaikk'eivät sitä lausu, ja tässä onkin se
tarpeen, että heidän päänsä säännön mukaan ovat kovat, usein kovemmat
kuin kovat seinät, ja että he todella pääsevätkin lävitse. Saman
jäykkäluontoisuuden, joka ajaa asian korkeimmilleen, huomasimme me jo
englantilaisten sunnuntain-pyhittämisessäkin, joka menee melkein niin
pitkälle, ett'ei minkäänlaista työntekoa hyväksytä; vielä huomasimme me
sen siinä tavassa millä monet dissenter'it ja etenkin "pelastusarmeija"
saarnaavat _kääntymistä_ ja luopumista maailmasta. "Joko teidän täytyy
kääntyä nyt, tällä hetkellä, tässä paikassa ja sillä tavalla, kuin me
sanomme, -- tahi teette sen liian myöhään!" Saman ankaran
johdonmukaisuuden tapaamme täällä raittiuden alallakin.
Vielä edelleen on se seikka huomattava, että ylipäänsä lujatahtoisten
englantilaisten enemmin kuin muiden kansojen kristittyjen on peljättävä
väkeväin juomain nauttimisen intohimoa. Siihen kuuluu myöskin kostea
ilmanala kiihoittavan, ja suuret rahavarat myöntävät ylellisyyttä.
Uskomatonta on kuinka paljon englantilaiset voivat juoda. Kauhulla olen
usein Alpeilla nähnyt englantilaisten huviretkeilijäin juoda
holahuttavan pikarillisia brandy'a yhtähaavaa muuttamatta naamansa
juonteita enemmin kuin vettäkään juodessaan. Mahdotonta on mainita
niitä tilastollisia lukuja, joita teetotaler'it julkaisevat ja joiden
kautta he ilmaisevat, kuinka suuri kansallisomaisuus pannaan
alkoholiin. Ja mitä ne sanovat perhe-elämän, siveellisen ja
uskonnollisen elämän rappiotilasta, ja lukemattomasta joukosta, jonka
terveys on mennyt pilalle, sitä on jokainen, joka omin silmin ei ole
tullut näkemään, pitävä naurettavan liiallisena.
Älkäämme siis kiiruhtako arvostelemaan! Meidän, saksalaisten
kristittyjen, jotka emme tahdo menettää olut- ja viinilasiamme, pitäisi
kumminkin ihastuksella ihmetellä näitä teetotaler'ia, jotka
osoittautuvat niin vapaiksi itsekkäisyydestä ja veljiänsä rakastaviksi.
Tässä on meillä kuitenkin muistutus. Se suuri raamatun-ajatus, että
kaikki kristityt ovat Jesuksen Kristuksen sotilaita ja työmiehiä, jotka
ovat kutsutut etsimään ja voittamaan vielä eksyksissä olevia
ihmiskumppaliansa, voittamaan heitä osoittamalla uskoa ja rakkautta, --
tämä suuri ajatus näkyy minusta ylipäänsä paljon enemmin muuttuneen
lihaksi ja vereksi Englannin kuin Saksan kristityissä. Me tahdomme
häpeällä tunnustaa tämän, emmekä tahdo poistaa tätä terveellistä
häpeätä sillä, että kiinnitämme huomiomme siihen _laintapaiseen_
vivahdukseen, joka kieltämättä usein selvästi tulee näkyviin
englantilaisten hurskaudessa ja etenkin englantilaisten
ihmisellisyyspyrinnöissä.
Minä puolestani en uskalla tuomita teetotaler'eja. "Honny soit qui mal
j pense". Kun nyt kerran englantilaisten luonne on senlainen, voipihan
ehkä olla mahdollista, että täydellinen raittius on ainoa tie, joka
heillä vie tarkoituksen perille. "Useimmat englantilaiset ovat sen
luontoisia, että heidän joko täytyy olla täydellisiä juoppoja tahi olla
aivan nauttimatta väkiviinajuomia" -- sanoo muuan englantilainen
kirjailija. Minä en tiedä, tokko niin lienee laita. Jos niin on, ei
teetotaler'eilla ole väärin. He älkööt vaan sanoko: "Juominen on
itsessään pahetta", vaan: "Meille englantilaisille, jotka ylipäänsä
emme voi juoda olematta juoppoja, on se kerrassaan vaarallista". Mutta
tämä ajatuskanta on jo lukemattomille vanhettunut. Raittius on heidän
mielestään jo tullut autuaaksi tekeväksi _uskonkappaleeksi_, ja se,
joka uskaltaa tehdä muistutuksia tätä uskontunnustusta vastaan, ei ole
"puhdaskarvainen". Silloin on mahdoton välttää vastakohtaa. Miljoonia
ihmisiä estetään tällä yksipuolisella tavalla kristinuskosta, jonka he
kohtaavat semmoisen lain turmelemana. Minun mielestäni on aivan varma,
että tämän toimen jäljennys erittäinkin meillä Saksassa joutuisi
naurunalaisuuden kiroukseen. Sanalla sanoen, me kaikki, jotka
virkistämme itsiämme oluella ja viinillä, tiedämme kyllä hyvin, kuinka
vaikeata on tästä nautinnosta luopuminen. Mutta kun nyt kymmenen
tuhatta ja sata tuhatta, joilla on aivan sama tunne kuin meillä,
luopuu nautinnosta näyttääksensä juopumushimoon joutuneille
ihmiskumppaleillensa hyvää esimerkkiä, -- niin on tämä semmoinen
veljellisen rakkauden sankarius, että sen tulee saattaa meitä
ihastumaan ja syvästi häpeemään. Tällä emme tahdo sanoa, että meidän
täällä Saksassa sopisi ja pitäisi tehdä samoin, kuin he tekevät. Että
se on mahdotonta, pitäisi kaikkien ymmärtäväisten saksalaisten lukijain
myöntää. Mutta me puristamme kiitollisesti heidän kättänsä toivoen,
että heiltä jotain olemme oppineet.
Mutta tätä minä sanon ainoastaan _niistä_, jotka sanovat: "Me tunnemme
halua osoittaa _tällä_ tavoin rakkauttamme lähimmäistämme kohtaan. Vaan
kunkin pitää tietää, mitä ja miten hän tekee. Ei tämä ole mikään laki
kristitylle, ei se ole mikään uskon vaatimus".
Se, mitä seuraavassa sanotaan koskee etupäässä niitä teetotaler'eita,
jotka tekevät raittiuden uskonnolliseksi la'iksi, vaikka se oikeastaan
on käytännöllinen keino, -- jotka tuomitsevat päihdyttävien juomain
nautinnon itsessään hyljättäväksi, eivätkä siis hyväksy niitä
kristityitä jotka eivät ole teetotaler'eja. Näiden luku näyttää, paha
kyllä, olevan jokseenkin suuri. Tätä epäkristillistä vieläpä
kristinuskoa vastaan sotivaa farisealaisuutta vastustamaan on seuraava
aijottu.