Joka kauniina kuuvalo-yönä kulkee Westminster siltaa pitkin, näkee
Thems'in laineitten kimaltelevan syvyydessä jalkojensa alla ja komean
parlamenttirakennuksen kohoovan näköalan perällä. Jos hän nyt pysähtyy,
on hänen silmäinsä edessä Westminster-Abbey, loistaen kun hopeavalossa,
ja hän käsittää, miksi Aleksanteri von Humboldt kutsui tätä ihmeellistä
rakennusteosta "kiviseksi uneksi". Niin kyllä unikuvalta näyttää
sinusta tämä mahtavan suuri ja kuitenkin niin ilmainen rakennus kepeän
kepeine huippuineen, jotka kuitenkin ovat kestäneet niin monien
vuosisatojen myrskyt, solakkakaavaisine osineen, jotka, etenkin
kuuvalossa näyttävät ylös ja alas häilyviltä utukuvilta. Niinpä
niinkin, "kivinen unelma", jonka muodostava ihmiskäsi on loitsuvoimalla
synnyttänyt! Joka katsellessaan tätä unta ja vaipuessaan sen historian
miettimiseen ei rupea uneksimaan, siinä ihmisessä ei ole hiventäkään
runollisuutta. -- _Päivälläkin_ on tämä kirkko ihana. Taivaallisen
maailman aavistukset täyttävät herkän sydämmen, kun astuu puolipäivän
aikana näiden holvien suojaan auringonpaisteen tungetessa sisään
maalattujen ikkunain kautta ja kauniitten äänien taivaallisista
kööreistä muistuttavalla laulullansa kaiuttaessa avaraa huonetta.
Mutta Westminster-Abbey ei ole ainoastaan mieltä ylentävä temppeli; ei
suinkaan, tämä mahtava göötiläinen rakennus on samalla mahtavan suuri
hautapatsas tahi, oikeammin sanoen, Englannin kansan kunniapatsas.
Suurimmat miehet, jotka Englannissa ovat puoleen vuosituhanteen
ilmaantuneet, ovat täällä haudattuina, tahi joll'ei niin ole laita, on
heille täällä kumminkin _muistopatsas_ pystytetty. Jotka elämässä
olivat verivihollisia, niille kuolemassa on täällä rauhallisesti
valmistettu vuode toistensa viereen, joko elämänsä aseman taikka
suurien töittensä kautta tultuansa kansallensa merkillisiksi. Täällä
näet sinä niiden kuningassukujen haudat ja muistomerkit, jotka yhdeksän
vuosisataa sitten ovat hallinneet Englannissa, samoin myöskin suurinten
sotapäällikköjen, valtiomiesten, oppineitten, filosofien,
runoilijoiden, taiteilijoiden, keksintömiesten, löytöjen tekijäin
muistopatsaat; täällä näet sinä mainioiden piispain ja muiden
kirkkoruhtinasten muistomerkit, mutta myöskin yksinkertaisia
saarnaajoita, jotka eläissänsä herättivät maallisten ruhtinasten
ja kirkonmiesten vihaa vastaansa (kuten Joh Wesley, joka
huolimatta kaikista valtiokirkon säännöistä kutsui koko maailman
"kirkkoherrakunnaksensa") on täällä "tehty ikuisiksi". Tunnittain voi
kävellä Westminster-Abbey'n salaperäisessä hämärässä katsoen ja lukien,
eikä sittenkään ole nähnyt _mitään_ verraten siihen, mitä vielä jäljellä
on. Tunnittain olen minäkin monta kertaa kävellyt ihmetellen, kuinka
paljon suuria miehiä kaikenmoisilla aloilla Englannissa on ilmestynyt,
ja katsellessani näitä hautoja kertonut ja uudelleen tutkinut Englannin
historiaa sellaisella tavalla, kuin sitä ainoastaan täällä voi tutkia.
Mutta erittäinkin halusin minä löytää _Livingstone'n_ hautaa. Sillä
minä tiesin Englannin kansan kunnioittaneen suurta lähetyssaarnaajaa,
samalla kuin kunnioitti itseään laittamalla hänelle haudan
Westminster'iin. Minun tarkoitukseni ei ole tässä puhua tästä
ihmeellisen suuresta miehestä, joka uhrasi koko elämänsä viimeiseen
veripisaraan saakka toimittaaksensa Kristuksen valoa "mustaan
maanosaan", Afrikaan, joka sankarin tavalla taisteli kauheata
orjakauppaa vastaan, joka imee kuiviin Afrikan sydänveren, -- miehestä
joka on tehnyt niin suuria löytöjä, että sanotaan hänen ensimmäisenä
tehneen Afrikan maantieteen; -- minä en tahdo kertoa kuinka tämä
Afrikan apostoli heitti henkensä keskellä Afrikaa, taistellen Afrikan
puolesta uskollisten afrikalaistensa ympäröimänä; -- minun täytyy
peljätä loukkaavani lukijoitani, joll'en edellyttäisi, että he tietävät
tämän kaikki.
Astukaapa nyt kanssani kirkon väli-osassa olevan yksinkertaisen, sileän
hautakiven luo, joka peittää Livingstone'n luut. Hautakirjoitus teidän
pitää lukea; se on lyhyt; paitsi välttämättömimpiä biografisia tietoja
on siinä ainoastaan kuolevan lähetyssaarnaajan päiväkirjan viimmeiset
sanat, ja ne kuuluvat näin: "_Taivaan siunaus jokaiselle, olkoonpa hän
sitten aasialainen, amerikalainen, turkkilainen tahi eurooppalainen,
joka vaan on apuna Afrikan portin avaamisessa_." Sen, jolla on jokin
käsitys _sanan_ voimasta, täytyy myöntää, että tämä tämän miehen
lausuma sana on semmoinen _taisteluhuuto_, että se voi elähdyttää ja
lämmittää tunnottomia ja kylmiäkin sydämmiä. Afrika on maanosa, joka
meidän aikaan näkyy saavan samanlaisen merkityksen mailmalle, kuin
Amerika 16:lla vuosisadalla. Mutta Livingstone kehoittaa
jättiläistyöhön joka on "mustan maanosan" täyttäminen valolla ja
vapaudella.
Samana päivänä, jolloin minä Livingstonen haudan ääressä seisoin ja
häpesin ja (sen saan sanoa) rukoilin, -- samana päivänä saivat hänen
sanansa minun mielestäni myöskin tykkynään toisenlaisen merkityksen.
Minä menin nimittäin Westminster'istä Lontoon itä-osaan, missä köyhä
alhainen väestö asuu. Jo olen edellä kertonut tämän kaupunginosan
kauheata tilaa. Tämän päivän illalla aina myöhään yöhön saakka
kuljeskelin minä leveillä kaduilla, jotka olivat täynnä lainehtivia
ihmisjoukkoja, ja ahtailla kamalilla kujilla, missä paheilla on
pesäpaikkansa. Mutta _yksi_ pahe ilmestyi kaikkialla peittämätönnä,
mihin ikinä kääntyikään, tarkastelipa sitten miehiä tahi naisia, ja se
pahe on _juopumus_. Melkein joka askeleella tapasi ihmisiä, jotka
suoraan sanoen olivat eläimen tilassa. Ihmisyys muuttuu juopumuksen
kautta _eläimellisyydeksi_, ja tämä on satojen tuhansien laita
Englannissa. Ja kuinka monta mies- ja nais-juoppoa, niin monta
perikatoon joutunutta perhettä; -- kuinka monta isää ja äitiä on
juoppoja, niin monella on sairaat lapset joiden veri on myrkytetty.
Vaan miksi tuhlaamme sanoja tähän? Tästä on kylliksi kirjoitettu, ja
onhan yli maan tietty, miltä Englanti tässä suhteessa näyttää. Ja miksi
me sanomme vaan _Englanti!_ Voi, yhtä hyvin Saksa, Venäjä, Hollanti,
Skandinaavia ja kaikki pohjoismaat! Mutta juopumusta en kuitenkaan
missään ollut tavannut niin kauheassa määrin kuin Lontoossa; ja kun
minä tänä iltana näin nämät helvetinhaamut ympärilläni, nämät
hoipertelevat olennot joka puolelta ryysyissä; kun ajattelin niiden
kauhean suurta lukumäärää, jotka kaikissa brittiläisissä maissa ovat
samassa tilassa, kaikkea sitä ääretöntä kurjuutta, joka siitä tulee,
sitä pakanuutta, mikä siitä alkunsa saa, -- silloin kuulin minä jälleen
Livingstonen sanat: Taivaan siunaus jokaiselle olkoonpa hän sitten
aasialainen, amerikalainen, turkkilainen, tahi eurooppalainen, joka on
apuna Afrikan portin avaamisessa.
Niin kyllä oikein ja hyvin, välttämätöntä ja Jumalalle otollista on,
että murretaan pakanuuden mustaa porttia meren toiselta puolella, mutta
senkaltaisen taistelun ja työn tähden emme saa koskaan unhottaa _sitä_
pakanuutta, joka meitä ympäröi. Juopumus keskellä kristittyä maailmaa,
paloviinan herruus tuhansien ihmisten yli, jotka ovat kastetut
Kristuksen nimeen -- on oikea perkeleen voittoriemu. Kuinka voisi
häneltä riistää pois tämän saaliin? Me voimme jo edeltäkäsin otaksua,
ett'eivät niin innokkaat ja toimeliaat Englannin kristityt ole
unhottaneet taistelua juopumusta vastaan, vieläpä, että he panevat
kaikki voimansa ja keinonsa liikkeelle tätä kansansa perintövihollista
vastaan. Me emme pety tätä otaksuessamme. Katsokaammepa, millä aseilla
tuolla puolen Englannin kanavaa taistellaan, ja oppikaamme sitten, mitä
me Saksassa ja muissa maissa siitä voimme hyväksemme käyttää.