Pyhäpäivä, lahja kallis,
Annin armahan Jumalan,
Kirkonsellon kaiunnalla,
Ijäisyyden kirkonkellon
Suloisella soitannolla,
Puhuttelet ihmistä,
Väsyneitä virvottelet;
Jotta nuo inehmon lapset,
Askareista ainaisista,
Hetkeksi herettyänsä,
Toden tuntisit elämän,
Tien on oikean osaisit!
J. P. Lange.
Jokaiselle ihmiselle, joka virkistystä kaipaa toivotan että he, mikä
minulle ja omaisilleni oli suotu, voisivat viettää päiväpaisteisen
kesäkuukauden Kent'in kreivikunnassa, joka on meren ja Lontoon välissä.
Jos koko etelä-Englantia sanotaan suureksi puistoksi, niin ansaitsee
Kent'in kreivikunta vielä suuremmalla syyllä nimen: _Englannin
puutarha_, joksi sitä sanotaankin. Saksassa on monta seutua, joiden
luonto on paljoa suuremmoisempi, mutta seutu joka niin tuntuu
paratiisilta ei kentiesi liene toista maailmassa. Ken kirkkaana,
herttaisena kesäaikana kulkee siinä maakunnassa, hän milt'ei tule
ajatelleeksi, että joka päivä täällä on pyhäpäivä, että täällä jo
ikuinen sapatti on sarastamaisillaan. Täällä näyttää näet kaikki niin
levolliselta. Lontoo on suuri mehiläispesä; mutta niillä ihmisillä,
jotka siellä hyörivät ja pyörivät, on eteläisessä kreivikunnassa hauska
kotinsa kukoistavine puutarhoineen tai komeine penikulmanpituisine
puistoineen. Viljavainioita, joilla hiki lakkaa työmiesten otsasta,
näkee täällä harvassa; kaikki näyttää ainoastaan lepoa ja iloa
tarkoittavan. Uhkeat ja miellyttävät asumukset ovat muratin peittämät;
puutarhoissa tuoksuaa moninaiset kukat; kunnaita ja kukkuloita verhoo
mehukas, tuore nurmikko. Ja niin kauniita tuuheita puita kasvaa täällä
joka paikassa, jonka vertaisia tuskin missään muualla Euroopassa näkee.
Ja Libanonin solakat seeteripuut viehättävät silmääsi joka askeleella.
Lihavat lehmät käyvät kummuilla laitumella ja laaksoissa käy lampaat ja
hevoset rauhallisina rinnakkain, kulkeepa sivutsesi ylpeitä hirviä ja
soreita metsävuohia, jotka täällä ovat yhtä kesyjä, kuin aromailla,
joita ei milloinkaan ihmisjalka ole astunut. Hopeakirkkaat purot ja
kimaltelevat järvet, joiden pintaa valkoiset joutsenet ja veneet rinnan
kyntävät, tekevät kauniin maiseman hymyilevän iloiseksi ja kaikkialla
kummuista tervehtivät sinua murattiköynnösten somistamat göötiläiset
kirkot, joiden uhkea kauneus ja viehättävä sisustus sinulle ilmoittaa
varakkaan kansan täällä asuvan, ja vielä lisäksi että kirkko on
kaikkien mielipaikka. Sanalla sanoen, kaikki täällä hengittää rauhaa,
rikkautta ja onnea. Tämän kaiken lisäksi tulee ihana ilmanala, jossa
samalla tuntuu meri-, vuori- ja metsäilmaa. Siellä kesä harvoin käy
tuskallisen helteiseksi, talvi harvoin jäädyttävän kylmäksi, ja
sentähden saavatkin nuo lukemattomat aina vihannat kasvit ja puut,
jotka eivät meillä kestäisi joulujuhlaa taivasalla, pitää kaunihimman
hohteensa. Sanalla sanoen, tämä seutu on ikäänkuin luotu
virkistykseksi. Ja kaukaa tervehdän englantilaisen veljeni rakasta
kotia Bromley'ssa, jossa me niin pikaan kodistuimme ja joka jo
nimellään Borgfeld-Lodge muistuttaa meidän Weser'iä ja Wumme'a.
Kiitollisuudella muistan niitä rauhallisia teitä, jotka suuren puiston
halki veivät meidät itäänpäin Chislehurst'iin, jossa Napoleon III:nen
ja hänen onnettoman poikansa luut lepäävät, sekä luodetta kohti
maailman kuuluun kristallipalatsiin, joka korkealta kukkulaltaan
loistaa tulilinnan näköisenä yli koko ympäristön.
En pyydä anteeksi että näin aluksi kuvaan miltä minusta se maisema
tuntui, jossa opin tuntemaan englantilaisten pyhäpäivää. Sen
kautta saattaa seuraavaa helpommin ymmärtää. Enkä nytkään heti käy
puhumaan itse pyhäpäivästä. Tarpeellista on huomauttaa, että jo
lauantai-iltapäivä useimmille englantilaisille on lepopäivä, että siis
englantilaista lepopäivää oikeastaan kestää 36 tuntia. Sydäntäni
kirveltää, kun ajattelen, että sunnuntai lukemattomille kansalaisilleni
alkaa vasta silloin kun se jo on puoleksi kulunut, ja että miljooneilla
ei ollenkaan ole sunnuntaita!
Kuinka kadehdittavat ovatkaan sitä vastoin englantilaiset! Nämä
ihmiset, joiden pahimmatkaan viholliset eivät voi kieltää heissä olevan
ahkeruutta, pontevuutta ja työvoimaa, panevat enimmästä päästä jo
lauantaina puolenpäivän aikaan työaseensa syrjälle, oli se kuokka,
lapio tai kynä, nimitettäköön sitä höyrykoneeksi tai ompelukoneeksi.
Kaikkein useimmissa tehtaissa, konttooreissa, työhuoneissa, myymälöissä
j.n.e. päätetään työt lauantaina puolenpäivän aikaan ja viikkopalkka
maksetaan kohdastaan. Samoin maanviljelystöissäkin. Ainoastaan
vähittäin-myöntiä toimitaan enään. Varsin hauskaa on huomata kuinka tuo
mahdoton liike ja helinä neljänmiljoonan-kaupungissa Lontoossa klo
1:stä hälvenemistänsä hälvenee. Se on kuin aaltoileva meri, joka
vähitellen tyyntyy myrskyn tauottua.
Rauhallisissa englannin kodeissa siis kaikki lauantain puolipäivästä
odottaa sunnuntaita; kaikkialla tehdään valmistuksia Herran päiväksi,
ja illalla on paikoillaan kukatkin, jotka kaunistavat pöytiä ja
ikkunoita. Rautatiekonduktöörit panevat vereksen ruusun tai asterin
napinreikään, ja ajurit koristavat rakkaan hevosensa valjaita lehdillä
ja kukilla. Tämä tuntuu liikuttavan lepopäiväiseltä. Puistoissa,
niityillä, laidunmailla ja kedoilla, jotka ovat eri seurakuntien
yhteismaata, nähdään kaikkialla nuorten erinomaisella innolla olevan
krikket'isillä, kroket'isilla ja lawn-tennis'illä, eikä suinkaan
ainoastaan n.s. parempien säätyjen jäsenet tällä tavoin huvittele;
eipä, tehtaitten mies- ja naispuolisia työtekijöitä on joukottain
osallisina samojen leikkien toimessa, sill'aikaa kuin pienokaiset
käyttävät liikeneviä voimiaan kilpajuoksuun ja leikkisotiin. Ah, missä
tapaa Saksassa sellaisia iloisesti leikkiviä tehtaantyömiehiä? Eipä
ihmettä, että englantilaiset näyttävät paljoa terveemmiltä ja
notkeammilta.
Mutta varsin omituisen näköinen on jokainen englantilainen paikkakunta
lauantaiehtoolla. Kuinka suuri yhtäläisyys lieneekin englantilaisten
sunnuntain ja juutalaisten sabatin välillä, -- niin on ainakin
pyhäpäivän aatto englantilaisilla peräti toisenluontoinen kuin
israelilaisten. Suuret seurat, konsertit ja teaatterit tarjoovat kilvan
varakkaammille huvitusta aina likemmä sitä puoliyötä, jonka jälkeen
sunnuntai alkaa. Vaan rahvaskin kokee voimainsa mukaan iloitella ennen
sunnuntain pakollista hiljaisuutta. Lauantai-iltoina ovat, näet, kaikki
myymälät tavallista kirkkaimmiksi valaistut, ja silloin vilisevät kadut
köyhempää kansaa, joka liikkuu ostoksillaan. Silloin tahtoo jokainen
iloita lähenevän pyhänkin varalta. Kaikenkaltaisia puhujoita,
soittoniekkoja, laulajia ja ilvehtijöitä saapi kuulla kaduilla ja
toreilla, ja he saavat osaksensa runsaat suosion osoitukset tai
runsasta pilkkaa, sen mukaan kuin kukin yleisöänsä miellyttää. Samaten
toimitetaan julkisissa paikoissa huutokauppoja, joissa mitä mukavimpia
sukkeluuksia satelee. Suurella mielihyvällä muistan erästä sellaista
huutokauppaa Newport'issa Wight-saarella. Siinä tarjosi muuan mies
ostettavaksi seinäpaperia, koiria, silliä, eläviä ja teurastettuja
lampaita, saappaita, merisikoja, pistuoleja, putinkia, kävelykeppejä,
apinoita, kaikki sekalaista. Ja hänen onnistui saada yleisönsä
nauramaan ja ostamaankin.
Mutta juuri pyhäpäivän aattona on myöskin sangen surullisia kohtauksia
nähtävänä. Ken astuu ravintoloihin, näkee myöntipöydät miesten ja
naisten saartamiksi. Mitä he haluavat? Juoda, ainoastaan juoda! Niin,
jospa _juoda_ sanaa sopisikaan käyttää! Mutta tässä on käytettävä sana,
jota oikeastaan pitäisi käyttää järjettömistä eläimistä, mutta jota
kumminkin täytyy hyvinkin usein käyttää _ihmisistä_, jotka ovat luodut
Jumalan kuvan kaltaisiksi ja lunastetut Kristuksen kalliilla verellä.
Englantilaisten juomingit ovat kaikkea runoutta vailla. Saksalaiset
puhelevat hauskasti keskenänsä lasin ääressä tai laulavat tai
huvitteleivat kaikellaisilla peleillä ja soitoilla, -- mutta
englantilainen rahvaan mies tyhjentää seisoalla jalalla sanaakaan
virkkamatta, yhtä ainoatakaan laulua laulamatta lasin toisensa jälkeen,
kunnes hoipertelee epävarmana jaloillaan, tai kaatuu. Näin voi
lauantai-iltoina saada nähdä monen monta miestä -- ja valitettavasti
naisiakin -- juopuneina makaavan kaupungin kaduilla. Melua nämä
juopuneet tosin eivät matkaan saata; rähinää kuulee heiltä harvoin,
laulua vielä harvemmin. Ylipään näyttävät englantilaiset säästävän
laulua siksi kunnes tulevat kirkkoon. Mutta jos englantilainen
toimittaakin sekä hyvät että pahat ilman pitkittä puheitta, niin ei
häneltä puutu sekä voimaa että kestävyyttä, niin hyvässä kuin pahassa.
Englantilainen näyttää yleensä kiihkolla tekevän sen minkä saksalainen
tekee huviksensa. Edellinen tietää ylimalkaan vähemmin kuin meikäläinen
mikä "Gemüthlichkeit" (miellyttävä iloisuus) on. Yksin peliä ja
huvituksiakin, oli se schackia tai kroketia, soutelemista tai
ratsastamista toimittaa englantilainen niinkuin työntekoa.
Englantilaisessa on aina hieman kiihkoa ja liiallisuutta, olkoon puhe
juomisesta tai juomattomuudesta, sielun kääntymisestä tai pyhäpäivän
vietosta. Aluksi sananen pyhäpäivästä.
Muukalainen, joka edelliset päivät on oleskellut paikkakunnassa missä
teollisuutta harjoitetaan, ei usko silmiään eikä korviaan herätessään
pyhäaamuna. Ihmeellinen, painava äänettömyys vallitsee entisen vilkkaan
liikkeen asemasta. Miljoonakaupungin Lontoonkin kaduilla on yhtä
hiljaista kuin sunnuntai-iltoina pienoisessa Saksan pikkukaupungissa.
Kauppa ja koko tuo suuren suuri teollisuus lepää, Kaikki julkiset
toimet lepäävät; posti- ja sähkösanomavirkamiehillä on milt'ei
poikkeuksetta lepopäivä. Ostaa tai myödä jotakin ei huoli (pahimmin
tunnettuja kaupungin osia lukuun ottamatta) yrittääkään, yhtä vähän voi
panna kysymykseenkään, että käsityöläiset, suutarit, räätälit y.m.
pyhäaamuna tilaajalle toisivat valmiit teoksensa, kuten valitettavasti
hyvinkin usein Saksassa tehdään. Tuoreesta leivästäkin luovutaan
leipurin hyväksi. Maitovaunut ovat ainoat ajopelit, joita kohtaa
pyhäaamuna, ja sekin välttämätön sunnuntairauhan häiritsijä kiiruhtaa
minkä kerkiää päästäksensä lepopäivää nauttimaan. Rautatiet eivät tosin
voi kokonaan lakkauttaa liikettänsä, mutta tavarajunista ei voi olla
puhettakaan, ja matkustajajunien luku on supistettu noin neljänteen
osaan tavallisestaan. Ravintoloissa ei voi saada yhtään mitään
jumalanpalveluksen aikana, ja senkin loputtua töintuskin mitään
kelvollista, ja jos nälistynyt matkamies, joka pyhäaamuna tulee
johonkin ravintolaan, ei ennen ole oppinut odottamaan, niin hänellä
silloin on oiva tilaisuus siihen harjaantua. Useat ovat ne ravintolat,
joiden ovella on täntapainen kirjoitus: "Täällä tarjotaan teetä,
olutta, lämmintä ja kylmää ruokaa _kuusi päivää viikossa_."
Yleiset museeot, taulukokoelmat ja muut nähtävät ovat suljetut, ja
vaikka vähitellen kansan hyväksi alkaa nousta ääniä, jotka sitä tapaa
vastustavat, niin ei niitä vielä ole otettu mihinkään kuuloon. Moni
niistäkin jotka sydämessään haluavat suurempaa vapautta, pelkäävät
että, jos kerran lähdetään paikkaamaan jotain yksityistä kohtaa tuossa
vanhassa kunnian-arvoisessa rakennuksessa, koko laitos silloin raukeaa
raunioiksi. Ja tämä pelko ei lienekään aivan perätön, kun muistaa
englantilaisten omituista kansallisluonnetta. Taidekokoelmat ovat siis
suljetut, mutta eivät nuo monet ihanat julkiset puistot kimaltavine
vedenpintoineen, tuoreine nurmikkoineen, komeine kukkaspenkereineen ja
suurenmoisine kasvihuoneineen. Mutta vaikka ne maksutta ovat kaikille
avoinna, niin ei tuota vapaata pääsöä kuitenkaan käytetä likimainkaan
niin suuressa määrin kuin luulisin. Ainoastaan jotkut rakastavaiset
pyhäaamuna istuvat parittain siellä täällä puitten varjossa. Jälkeen
puolenpäivän on enemmän ihmisiä liikkeellä; mutta luonnon vallassa
olevalla, viljelemättömällä kedolla näyttää olevan suurempi vetovoima
englantilaisiin. Tarpeelliset virvoitusaineet viedään sinne mukana. --
Lapsiparvia, jotka iloisesti leikkiä löisi kaduilla tai puistoissa, ei
liioin missään näy. Sanalla sanoen, vastakohta saksalaiselle
sunnuntaille on niin täydellinen, ett'ei sitä kyllin jyrkästi voi
kertoa. Sen uskoo vasta omin silmin nähtyään. -- Monien ja moninaisten
kirkkojen oivaäänisten kellojen soitanta ja lintujen liverrys ovat
ainoat äänet mitä kuulee ylt'ympäri. Mutta englannin kirkonkellot
soivat, ainakin meidän saksalaisissa korvissamme, enemmän iloisesti
kuin juhlallisesti. Sen suhde onkin saksankirkonkellojen vakavaan
ääneen verraten sama, kuin keveästi ja nopeasti laulettuin
englantilaisten virsien suhde voimalliseen saksalaiseen kirkkolauluun.
Mutta luokaamme silmäys _koteihin ja perheoloihin_. Englantilaisten
asumukset tuntuvat varsin miellyttäviltä. Jokainen perhe, joka ei ole
peräti köyhä, asuu erityisessä talossa ja somistaa sitä parhaan kykynsä
mukaan. Lukemattomat asuinrakennukset ovat muratin peittämät ja
kumminpuolin niitä on pieni kukkastarha. Jokaisella huoneella on aivan
niinkuin jokaisella ihmiselläkin oma nimensä. Se ei tyydy olemaan
ainoastaan muuan numero monen joukossa vaan se tahtoo edustaa omaa
yksilöänsä. (Useissa hotelleissa on jokaisella asuinhuoneellakin oma
nimensä, että siinä asuva muukalainenkin tuntisi olevansa niinkuin
kotonaan, eikä tarvitsisi kuvitella itseänsä numeroksi.) Huoneitten
sisustus taas ilmoittaa kaikkialla aistia ja hauskuutta. Huomaa että
siinä perhe tahtoo olla onnellinen, että sen jäsenet tahtovat tehdä
toinen toisensa onnelliseksi. Ja perheen-isä kokoo kotiinsa kaikki
mitä saattaa hankkia menneiltä ja nykyisiltä ajoilta, muinaiskaluja,
perhehuonekaluja, merkillisyyksiä, kalleuksia kaikenkaltaisia. Hän ei
tahdo ainoastaan kaunistaa talonsa, vaan myöskin antaa sille omituisen
näön ja luonteen. Oikea englantilainen tahtoo koota kaiken omansa
yhteen paikkaan, neljän seinänsä sisälle perheensä keskuuteen.
Mutta jos perhe-elämä Englannissa yleensäkin on varsin lämmintä, niin
kohoo se kumminkin korkeimmilleen pyhäpäivänä. _Silloin elävät puolisot
ainoastaan toisilleen ja lapsilleen_. Silloin ottaa isä pienokaisensa
polvilleen, kuuntelee heidän juttujaan tai kertoilee heille ja laulaa
heidän kanssaan. Kuinka paljon mies muuten hokeneekin ajan olevan
rahaa, -- pyhäpäivänä ei mikään englantilainen sano vaimolleen, joka
hänen kanssansa tahtoo keskustella niitä näitä: "Eukkoseni, nyt minulla
ei ole aikaa!" samaten on velikin silloin täydelleen sisaren
käytettävänä ja sisar veljen. Mitä kulunut viikko on tuonut mukanaan ja
mitä tulevalta odotetaan, siitä paraasta päästä keskustellaan, oli puhe
ajallisista tai iankaikkisista asioista.
Pyhäpäivänä saavat palvelijatkin lepoa nauttia, sillä silloin
toimitetaan ainoastaan kaikkein välttämättömimmät askareet.
Päivällisillä ollaan aikaisemmin tavallista, ja ne ovat niin
yksinkertaiset kuin mahdollista; sangen monessa perheessä tyydytään
sinä päivänä pelkkiin kylmiin ruokiin, jotka laitetaan valmiiksi jo
lauantaina. Edelleen pidetään joka englantilaisessa talossa tarkkaa
vaaria sitä, että palvelijoilla on hyvä aika kirkossa käydä sekä edellä
että jälkeen puolenpäivän, sekä ett'ei heiltä silläkään välin
rauhallisia hetkiä puutu.
Elämä on todella hyvin hiljaista ja, jos niin tahtoo sanoa,
yksitoikkoista englantilaisissa perheissä. Seurat ja keskinäiset
vieraissa käynnit, jotka meillä ovat niin tavalliset juuri
sunnuntaisin, eivät Englannissa tule kysymykseen juuri _sentähden_ että
on sunnuntai. Ei seurapelitkään, niinkuin korttipelit, schackipelit ja
sellaiset ole sallitut, peleistä ja huveista taivasalla, niinkuin
krikket'istä, kroket'ista, purjehtimisesta, soutelemisesta y.m. ei
puhettakaan. Vilkkaammatkin lapset kielletään ankarasti meluamasta; ne
eivät saa huvitelleida tavallisilla leikkikaluillaankaan. Jos naiset
sunnuntaisin ottaisivat käsityönsä käteensä, niin se olisi ääretön
hairaus, ja musiikki rajoittuu melkein kaikkialla hengellisiin
lauluihin. Siellä täällä on suurempi vapaus päässyt vallalle, mutta
ylimalkaan pysytään tuolla ankaralla kannalla.
Elämää ja liikettä syntyy sunnuntaisin englantilaisissa kaupungeissa
ainoastaan kirkkoaikoina, s.o. edeltä puolenpäivän klo 11 aikaan ja
jälkeen puolenpäivän klo 6 aikaan. Jo klo 9 seuduissa nähdään kuitenkin
niiden perheenjäsenten jotka opettavat sunnuntaikouluissa, hiljalleen
lähtevän kotoa; mutta vasta kahta tuntia myöhemmin portit oikeastaan
avataan. Siinä sitten ainoa tilaisuus, jolloin englantilaista
perhe-elämää näkyy _kaduilla_. Nyt tervehtävät naapurit toisiansa, jos
heillä on sama tie kirkkoon. Siinä tutustutaan toisiinsa yhteisten
harrastusten perusteella. Sanotaankin, että nuo monet kirkkomatkat ja
likeinen, tuttava yhdessä olo kirkossa ovat antaneet syytä ja aihetta
moniin kihlauksiin. Tästä on laskettu paljon pilaa. Mutta minusta tämä
tilaisuus on parempi kuin tapaamiset suurissa julkisissa tanssiaisissa
ja varakkaampien luokkien jäykissä, luonnottomissa "suurissa pidoissa".
Englantilaiset siis käyvät varsin ahkerasti kirkossa, ja ottavat lapset
sinne mukanaan. Kirkossakin jatkuu perhe-elämää; ei tahdota sinä
päivänä ensinkään luopua pienokaisista. Niin nähdään jokaisessa
englantilaisessa kirkossa nukkuvia lapsia, jotka ovat laskeneet päänsä
isän tai äidin helmaan; usein kyllä tavataan itkeviä lapsia ja vielä
useammin sellaisia, jotka eivät istu hiljaa alallaan. Ei kuitenkaan
asian laita ole niin arveluttava kuin voisi luulla. Sillä
englantilainen jumalanpalvelus, ainakin mitä valtiokirkkoon tulee, on
senlaatuinen, että se vaatii kaikkien, lastenkin, alinomaista
osanottoa. Vähä väliä on avattava ja etsittävä jokin luku kirjasta;
laulua ja vuorolaulua on tuon tuostakin, niin että siis yhäti jokaisen
osanottoa kysytään. Ja siten sopivatkin lapset paremmin englantilaiseen
jumalanpalvelukseen kuin luulisikaan.
Mitä sitten itse jumalanpalvelukseen tulee (-- puhun tässä ainoastaan
valtiokirkon jumalanpalveluksesta --) niin siihen en vaan voi oikein
suostua. Hiukkasen enemmän kirkonmenoja olisi tosin varsin suotava
monessa kohdin Saksassa; mutta Englannissa on tuota hyvää ihan liiaksi.
Kun yhden jumalanpalveluksen aikana pari kolme kertaa täytyy kuulla
Isämeidän, kymmenet käskyt, apostoolisen, atanasiuksen ja kentiesi
vielä lisäksi nikealaisen tunnustuksen -- niin tämä ei voi muuta
vaikuttaa kuin väsymystä. "Common Prayer-Book'in" (kirkkokäsikirjan)
suuret kauneudet ovat aika ajoin herättäneet huomiota Saksassa; minäkin
ihailin esim. siinä tavattavia syvämielisiä rukouksia, jotka parhaasta
päästä ovat maallikkojen tekemiä. Varmaankin voisimme me saksalaiset
enemmän kuin yhdessä suhteessa hyödyksemme ammentaa tästä lähteestä.
Mutta surullista on että kirkonmenot ovat kaikki kaikissa. Sillä niin
on asian laita. Tavallisesti on saarna ainoastaan vähäpätöinen osa
kirkonmenoista, ja se luetaan kovinkin usein käsikirjoituksesta mitä
yksitoikkoisemmalla äänellä. Huomasinkin sen tähden ett'eivät useimmat
kuulijoista sitä liioin seuranneet. Että englannin valtiokirkolla
kuitenkin kaikitenkin on yksityisiä jaloja saarnamiehiä, sen tiedän
vallan hyvin; -- mutta tämä ei muuta asian yleistä luonnetta.[9]
Sanotaan useimpien englantilaisten tahtovan jumalanpalveluksensa
tänmuotoiseksi ja että se heille on mieleen. En tiedä onko asian laita
yleensä sellainen. Alituiset kansantungokset eriuskolaisten aivan
toisin järjestetyissä jumalanpalveluksissa, sekä se erinomainen liike,
minkä "pelastusarmeija" on synnyttänyt, näyttävät herättävän epäilystä
siitä. Mutta oli miten oli; minä luulen kaikissa tapauksissa että ne
saksalaiset, jotka kirkossa käyvät, sinne tulevat enemmän _kuulemaan_,
oppimaan ja mielensä ylentämiseksi, kuin monet ahkerat kirkonkävijät
Englannissa. Meidän onnettomuutemme Saksassa on, että useimmat
saksalaiset _eivät lainkaan_ käy kirkossa. Mutta luulen kirkollisuuden
niissä, jotka ovat kirkollisia, vaikuttavan runsaammin siveellistä
parannusta, kuin tavallisesti englantilaisissa. Kuinka loistavaa
olisikaan siveellinen elämä Englannissa, jos lukemattomien kirkossa
kävijöiden sieluissa oli kirjoitettu: "Paranna sinä, Herra, minua, niin
minä parannun! Auta minua, niin minä olen autettu!" Mutta niinkuin
pyhäpäivän vietto yleensä on hyvä tapa, niin ovat myöskin kirkossa
käynnit hyvä tapa, ja isiltä perityt tavat ja tottumukset
merkitsevätkin kaikkialla Englannissa niin paljon, ett'emme me
kumoukselliset ja itsekohtaiset (subjektiviset) saksalaiset sitä voi
aavistaakaan. Mutta sellaiset kuin ihmiset kerran ovat, on heille hyvä,
että tapa ja tottumus heitä hallitsee, vaikkapa siinä "hyvässä tavassa"
olisikin jotain jäykkyyttä, ja tottumus yksityiskohdissa muuttuu
hirmuvallaksi.
Mutta jos vielä käännymme Englannin perheoloihin, niin kuulen
kysyttämän: "Noh, mutta mitä nuo ihmiset tekevät koko pitkän
pyhäpäivän? Eipä toki voitane istua kirkossa tai kyyristyä huoneissaan
koko seitsemänneksen viikosta." Jos niin tahdot nimittää perheen
likeisintä yhteyttä, niin ei kukaan voi sitä sinulta kieltää. Mutta
tosiaankin ei tehdä mitään muuta paitsi minkä olen sanonut. Nautitaan
lepoa, ja suurella mielihyvällä nautitaankin, tätä lepoa tarvitaan yhtä
hyvin kuin ilmaa. Roomalainen Tacitus sanoo, että _juutalaisesta_
sabbatista on _työhönkyllästys_ saanut alkunsa, ja Tacitus oli
rehellinen ja ymmärtäväinen mies. Mutta tässä suhteessa hän suuresti
erehtyi, kuten jokainen tietää, ken tuntee juutalaiset ja heidän
historiansa. Kun se kansa, johon Tacitus kuului, aikoja sitten on
hävinnyt kansojen joukosta, elävät yhä vielä nuo juutalaiset "sabbatin
viettäjät". Ja jos juutalaiset, sanottakoon ja ajateltakoon heistä
muuten mitä tahansa -- vielä tänä päivänä ovat huomattavat ihmeellisen
työkykynsä ja oivallisen perhe-elämänsä kautta, niin on heidän siitä
suuresti kiittäminen totista sabbatinviettoaan. Aivan niin on
englantilaistenkin laita; sitä ei kukaan puolueeton voi kieltää. Mutta
myönnettävä on että englantilaisten sabbatinvietto samoin kuin
juutalaistenkin on kovin lain-alaista; sitä tuskin englantilaisetkaan
voivat kieltää. Kun laskee niitä raamatuntodistuksia, joilla he
puolustavat pyhäpäivän viettoansa, niin huomaa heidän aina turvautuvan
vanhan Liiton lakiin. Pyhäpäivä on jokin hyvä työ, joka on
tehtävä. Puritaanit (puhdasuskoiset) ovat mutkittomasti panneet
pyhäpäivän vanhantestamentin sabbatin sijaan, kaikilla niillä
lainmääräyksillä, jotka olivat annetut Israelin kansan sabbatin
vietosta. Sellaisesta lain-alaisesta lepopäivästä ei koko kristitty
kirkko, juutalaiskristittyjä lukuun ottamatta, tuntenut ennen
puritaanein päiviä. Mutta _puritaaninen_ pyhäpäivä on tullut
_englantilaiseksi_ pyhäpäiväksi. Vapaampi katsantotapa, jota Kristus
ja hänen Apostolinsa noudattivat lepopäivään nähden, jota he
pitivät Jumalan lahjana lepoa kaipaaville ihmisille, ei sovellu
englantilaisille (Mat. 12, 5 ss. Mark. 3, 4. 2, 27. Luk. 13, 14 ss.
Kol. 2, 16. Rom. 14, 6 y.m.). Englantilaisten lepopäivän vietto on,
kuten jo olemme huomauttaneet, epäilemättä jossain määrin liioiteltua
niinkuin sekin tapa, millä he juoppoutta vastustavat. Ankara lepopäivän
vietto on teevesiystävyyttä uskonnollisella alalla. Englantilaiselle
luonteelle omituista näyttää olevan ehdoton "joko -- tahi"; siis mitä
pyhäpäivään tulee: joko täytyy meidän viettää se entiseen tapaan, --
tahi menetämme sen kokonaan. Ja mitä siihen on sanottavaa? Kun me
syntiset ihmislapset pontevasti edistämme jaloa aatetta, niin sitä emme
taida tehdä yksipuolisuuksiin kallistumatta. Mutta semmitenkin kun
_kokonainen kansakunta_, jonka suurin osa kumminkin aina on lain eikä
armon hengen alaisena, -- kun, sanon minä kokonainen kansakunta
omaksensa omistaa jumalallisen aatteen, niin se ei voi käydä päinsä
ilman melkoisetta lainalaisuudetta. Se on valitettavaa, mutta on tuhat
kertaa parempi kuin laittomana.
Sanotaan, eikä kentiesi perättömästi, että moni englantilainen kammoo
omaa sunnuntaitaan, -- että he lauantaisin puoliyöhön asti antautuvat
kaikellaisiin huvituksiin, -- sen jälkeen nukkuvat pitkään pyhäpäivänä,
siten lyhentääksensä pitkää, ikävää päivää, että velvollisuuden
tunnosta kahdesti käyvät kirkossa, mutta siellä pahanpäiväisesti
ikävystyvät. Sanotaan että miljoonat englantilaisia kaipaisivat
suurempaa vapautta, mutta että he tuntevat itseltään puuttuvan voimia
sen taistelun taistelemiseen, jonka he sen kautta eloon herättäisivät.
Näin kuulee niiden sanovan, jotka perinpohjin Englannin oloja tuntevat,
ja minä olen taipuvainen sitä uskomaan. Mutta suurella enemmistöllä
näyttää olevan vaistomainen varmuus siitä, että Englannin valta ja
suuruus rippuu Englannin sabbatista; suurta enemmistöä se minkä me
ankaruudeksi sanomme ei mitenkään näytä vaivaavan. Sitä ei ylimalkaan
lapsistakaan voi sanoa. Muukalaiset ovat ivallisesti sanoneet, että
pyhäpäivä englantilaisille lapsille tehdään luonnottomaksi ja
kuolettavan ikäväksi, toiset sanovat sitä selväksi lasten
kiduttamiseksi. Olipa muuan englantilainen naiskirjailija, joka esitti
erään sairaan, kuolevan lapsen, joka sanoi äidilleen: "_Eikö totta,
äiti kulta, kun nyt kohta tulen taivaasen, niin saanen leikkiä
helvetissä sunnuntaina_?" Pienen tytön mielestä oli siis suotavampaa
saada viettää _pyhäpäivänsä_ helvetissä, kuin pitää ikävää taivaassa,
jossa hän luuli että pyhäpäivä on ylen ankarasti vietettävä? En tiedä
onko todella mikään lapsi niin kysynyt, vai onko kasku tekemällä tehty.
Mutta epäilemätöntä on, että jotkut vilkkaat lapset tuntevat jotakin
tuontapaista. Ylimalkaan rakastavat kumminkin englantilaiset lapsetkin
suuresti pyhäpäivää, eivätkä ainoastaan tuon salaperäisen elämän
muutteellisuuden tähden vaan ennen kaikkea sentähden että isä ja äiti
silloin kerrankin ovat täydelleen heidän omansa. -- En epäile että
tuhansissa (toivon ett'ei tämä luku ole suureksi arvattu!) todellisesti
kristityissä saksalaisissa perheissä pyhäpäivä vietetään, joka paremmin
kuin englantilaisten vastaa pyhäpäivän ihannetta ja joka enemmän on
evankeeliumin hengen, taivaallisen elämän mukainen. Mutta ilahuttava
tosiasia ei kumoo toista sangen surullista, että kaikkein suurin osa
meidän kansastamme on kadottanut pyhäpäivänsä, ja että yhä vielä on
sangen epäiltävää voivatko he sitä koskaan enää omaksensa saada.
Me saksalaiset olemme englantilaisten suhteen ylhäisellä
filosoofillisella kannallamme; me arvostelemme ylevästi, nauramme noita
tuhmia farisealaisia liiallisuuksia; pidämme pitkiä ja kauniita puheita
ihanteellisesta, sopusointuisasta pyhäpäivästä ja kultaisesta
keskitiestä; me puhumme aivan oikein ja kauniisti "kristityn
vapaudesta, jota ei mikään laki rajoita;" otamme apostoli Paavalin
avuksemme sodassa ja annamme hänen sanoa: "puhtaille on kaikki
puhdasta," ja "kaikki on teidän," -- pidämme pitkänveteisiä puheita
siitä, että Jumalan lapsen ei tule antautua vangiksi orjuuden ikeen
alle; katsomme hengelliseltä korkeudeltamme säälien tuota "pöyhkeilevää
puritanismia" ja sen synnyttämää englantilaista pyhäpäivää, ja olemme
kaiken tämän hienon teologiiamme ja filosofiiamme ohessa -- menettäneet
pyhäpäivämme!! Ja sillä olemme menettäneet lähteen, josta voisi
ammentaa uskonnollista ja siveellistä kansallista ja yhteiskunnallista
voimaa. Tämä on monasti toteen näytetty, eikä milloinkaan kumottu.
Onnellisen perhe-elämän ja vakavan sunnuntailevon yhteys on niin
ilmeinen, että, jos kohta jokainen filosoofi tai valtiopäivämies ei
sitä tajua, sen kumminkin käsittää jokainen _lapsi_. Siunauksesta
runsas vaikutus kansan ruumilliseen terveyteen on sitä paitsi
huomattava asia. Epäilemättä näyttävät englantilaiset muukalaisen
silmissä erittäin terveiltä ja voimakkailta ruumiillisessa suhteessa,
ja onkin sanottu että he ovat Euroopan tervein kansakunta. Tätä ei ole
pyhäpäivänvietto yksin vaikuttanut; mutta epäilemättä se on päävaikutin
tähän suotuisaan tosiasiaan. Viimeisinä vuosina on, Jumalan kiitos,
meillä Saksassa noussut monta painavaa ääntä, kansallemme vaalimaan
pyhäpäivää, ja nämä äänet kaikuvat voimakkaammin ja voimakkaammin
erilaisimmilta elämän aloilta. Kansan yhteiskunnallisten etujen
valvojat, kansallistalouden tutkijat, papit, lääkärit, työmiehet ja
kaikenkaltaiset virkamiehet vaalivat pyhäpäivää muka kansan oikeutena.
Mutta olot eivät vielä ole suurin parantuneet. Useimmat niistä, joilla
valta ja voima on, jotka voisivat auttaa kansaa jälleen saavuttamaan
lepopäivänsä, sanovat veljensurmaajan Kainin tavoin: "Olenko minä
veljeni vartia?" Ja monet heistä vielä välillisesti tai välittömästi
pakoittavat kansaa työhön. Sydäntäni viilsi, kun Englannista palattuani
jälleen näin mikä liike sunnuntaisin vallitsi meidän kaupungissamme ja
kaikkialla rakkaassa isänmaassamme. Melkein koko tuo suuri liuta
posti- ja sähkösanomavirkamiehiä on koko sunnuntain täydessä
virkatoimessa; lukemattomia tavarajunia kulkee niinkuin muinakin
päivinä, ja tavallisten matkustajajunain lisäksi tulee "huviretkijunia
alennettuihin hintoihin," joissa väkeä on ahdinkoon asti. Ei sotaväen
päällikötkään lepopäivän pyhyydestä suurin välitä, ja paraatit,
vetoomiset, myymiset ja tutkimiset eivät suinkaan ole ainoat, mitä sinä
päivänä toimitetaan. _Tehtaissa_ ei oikeastaan pitäisi työtä tehtämän;
laki myöntää ainoastaan "välttämättömiä korjauksia", mutta tällä
nimellä jatkuu usein työt yhtä mittaa kaiken päivää. Ja se työntekijä,
joka kentiesi kieltäytyy pyhäpäivätyöstä, eroitetaan pitemmittä
mutkitta. Ja missä ei työtä tehdä, siellä kuuluu kumminkin palkanmaksut
ja tavarainvastaan-otto pyhäaamuna päiväjärjestykseen. -- Tuhansilla
suurilla aatelisilla ja aatelittomilla maatiloilla täytyy työväen olla
työssä aamusta iltaan. Tosin ei kartanon omistajan työssä, mutta omissa
töissään, kun ei heillä milloinkaan muulloin ole aikaa omien pienten
maatilkkojensa hoitamiseen. Julkiset rakennustyöt ovat laissa
kielletyt; mutta kovinkin usein jatkavat virkakunnat rakennustöitänsä
pyhäpäivinä, koska ne, kuten sanotaan, ovat kiireellistä laatua. Näin
rikkovat itse lainsäätäjät lakia ja alentavat kansan silmissä lain
arvoa ja ihmettelevät sitten vielä että kansa käypi kumoukselliseksi!!
Kun maakäräjillä tai valtiopäivillä pyydetään, että pyhäpäivälait
tehtäisiin ankarammiksi ja tarkemman valvonnan alaisiksi, niin
kohdellaan esityksen tekijöitä ihmisinä, jotka eivät mitään tiedä tämän
maailman menoista. Mutta naurettavaa (pankoonpa ansiollinen
postiylitirehtööri tai kauppaministeri sanan pahaksensa) -- naurettavaa
on kun sanotaan, ett'ei kaikki voisi käydä päinsä toisin kuin meillä
käy. Mahdotonta on käsittää kuinka järkevät ihmiset vähääkään
välittämättä tosiasiallisesta pyhäpäivän vietosta Englannissa ja
Amerikassa, joissa kauppa ja teollisuus paraiten kukoistavat, voivat
yhä uudelleen matkia tuota tuhmaa puhetta.
Postiylitirehtööri on valtiopäivillä niitä vanhoillaan olijoita
vastaan, jotka vaativat hiukan enemmän pyhäpäivälepoa vaivaantuneille
postivirkamiehille, kumma kyllä tuonut esiin vapahtajan sanat:
"_Sabatti on tehty ihmisen tähden_." Ei voi ymmärtää kuinka muuten niin
älykäs mies voi olla huomaamatta, että hän tällä raamatun lauseella
kumoo omat väitteensä. Tällä lauseella voi tosin taistella eräitä
ahdasmielisiä puritaanisia säännöksiä vastaan, -- mutta vielä enemmän
soimaa sana niitä miehiä, jotka voivat hankkia pyhäpäivälepoa käskynsä
alaisille eivätkä sitä tee. Jos sabatti on tehty ihmisen tähden, -- no
hyvä, tehtäköön sitten ihmiset osallisiksi sen siunauksista.
Oi Saksan onneton kansa, jospa vihdoinkin ajatteleisit mitä rauhaasi
sopii! Vuodatat verta tuhansista haavoista, ja lääkettä, joka on niin
likellä, halveksit sinä. Ja te, joille valta ja vaikutusvoima on
annettu, kuinka suuri onkaan teidän vastuunne siinä asiassa! Kuinka
paljon voisittekaan tehdä oikean perustuksen laskemiseksi, jolla
rauhaisa pyhäpäivän vietto olisi mahdollinen. Mutta niiden jotka tämän
jättävät tekemättä ja vieläpä sitä vastustavatkin, niiden on
vastaaminen siitä, jos kansan voima heikkenemistään heikkenee, jos
perhe-elämä tukehtuu ja turmeltuu, jos nyreyden ja tyytymättömyyden
henki s.o. vallankumouksen henki syntyy ja juurtuu virkamiehissäkin.
Ken tuulta kylvää, hän leikkaa myrskyä, ja ken tahtoo olla viisaampi
Jumalaa, hän on surkuteltavan hullu. Siitä päivästä asti jolloin Jumala
painoi leiman luomaansa maailmaan ja lepäsi töistänsä, siitä päivästä
on sunnuntai ihmiskunnan oikeutettu oma. Jumala on sen ihmiskunnalle
antanut, ja esivalta, joka on Jumalan palvelija, on velvoitettu kaikin
voimin hankkimaan sitä alamaisilleen, ja puolustamaan niitä, joilta
tavalla tai toisella lepopäivä riistetään tai lyhennetään.
_Uskonnollinen_ viettäminen ei tosin koske valtiota, se olkoon
yksityisten asiana. Mutta _levon_ päivää tulee valtion suojella.
Naurettavaa on, kun ei huomata sitä vapaamieliseksi. Esivalta ei muuten
ole liian arka. Me olemme pakotetut rokottamaan lapsemme, olemme
pakotetut kuudennesta ikävuodesta pitämään heitä koulussa. Tämä on
vapaamielisten periaatteiden mukaista. Jos esim. vähimpään mahdolliseen
määrään supistettaisiin postin, sähkösanomalaitoksen ja rautateitten
ääretöntä tointa, niinkuin Englannissa on tehty, niin olisi jo
miljooneja ihmisiä saanut apua, eikä kukaan siitä kärsisi vahinkoa.
Samaten jos _asetuksen_ kautta suljettaisiin kaikki myymälät, niin
saisivat kaikki myyjät hengähtää niinkuin kauan ikävöidyn pelastuksen
saavutettuaan, eikä ostajien siltä tarvitsisi kuljeksia nälkäisinä tai
repaleisina.
Tehköön kumminkin jokainen joka tämän lukee aluksi minkä voi _omassa
talossaan_ ja tehköön kaikin mokomin lepopäivän senlaatuiseksi, että
hänen talonväkensä silloin sekä ruumiinsa että sielunsa puolesta voi
iloita elävässä Jumalassa. Emme tahdo jäljitellä englantilaisten
pyhäpäivää, mutta voimme tässä suhteessa oppia sangen paljon
englantilaisilta ja karttakaamme sentähden, ett'emme lain-alaisen
liiallisuuden tähden, kuten sanotaan, kanna ulos lasta kylpyveden
kanssa. Liioiteltu pyhäpäivä on kaikissa tapauksissa paljoa parempi
kuin ei pyhäpäivää ollenkaan. Asettakaamme siis elämämme sunnuntaina
niin yksinkertaiseksi kuin mahdollista on ja välttäkäämme kaikkia
pitoja, jotka palvelijoille saattavat erityistä työtä. Tuota niin
arveluttavaa palvelusväen kysymystä voipi ratkaista ainoastaan
yhteydessä sunnuntaikysymyksen kanssa. Mutta ylelliset seurat, jotka
meillä ovat niin tavalliset juuri pyhäpäivinä, riistävät lepopäivän ei
ainoastaan palkollisilta, vaan kaikilta ihmisiltä jotka tekevät työtä
"leipänsä tähden." Tämä on lakkautettava. Älkäämme edelleen ostako
yhtään mitään, _ei yhtään mitään_ -- ja koettakaamme saada kaikkia
muitakin, joihin voimme vaikuttaa siihen tapaan yhtymään, että he eivät
mitään osta, että he kieltäytyvät pyhäpäivää vastaan ottamasta heille
lähetettyjä ruokatavaroita tai vaatteita tai mitä tahansa. Kentiesi
olisi myöskin hyödyllistä perustaa _yhdistys_ johon kuuluisi ne, jotka
ilmoittavat tahtonsa pyhäpäivinä olla saamatta kirjeitä tai kääryjä
postista. Ryhtykäämme vihdoin innolla harrastamaan kaikkia pyrintöjä,
jotka tarkoittavat parannettuja ankarampia _pyhäpäivälakeja_, älkäämme
heretkö toivomasta, jos emme näyttäisikään pyrinnöillämme rahtuakaan
voittavan. Pisara kovertaa viimeinkin kiven. Korkea on päämaali, ja
ihana on palkka. -- William Wilberforce, teki 20 vuotta Englannin
parlamentissa työtä orjuuden poistamiseksi. Hänelle naurettiin, häntä
pilkattiin, häntä vastustettiin kaikella tavoin; mutta hän ei väsynyt,
ja viimein hän pääsi voitolle. Koko meidän kansamme hengittää vapaammin
sekä ruumiin että sielun puolesta, kun kerran joka mökin, joka
palatsin, joka tehtaan ja joka vainion yläpuolella on kirjoitus: "_Tämä
Herran päivä on_!"