Vastenmielisyyteni Englantia kohtaan on nyt kokonaan hävinnyt; mitäpä
sanonkaan: "nyt" -- Tuskin olin ollut _kahdeksan päivää Englannissa_,
kun koko sotaisen sotainen intoni oli mennyt menojaan. Sillä suurta
_kunnioitusta_ herätti minussa tämä vapaa ja voimakas kansa, ja --
minun _sydämeni_ veti minut näiden ihmisten puoleen, jotka liikkuivat
ympärilläni, ja olo heidän keskuudessansa tuntui hauskalle,
turvalliselle ja tutulle. Voisihan olla mahdollista, että minua liian
hyvästi kohdeltiin, että sen kautta olen ikäänkuin lahjottu. Englannin
muuten niin pahassa huudossa oleva taivas hymyili meitä vastaan melkein
koko viisiviikkoisena sielläolo-aikanamme. Ne olosuhteet, joissa elin,
olivat vielä niin mieluisat ja vapaat kuin suinkin mahdollista. Ne
monet saksalaiset ja harvat englantilaiset, joiden kanssa minä
_likemmin_ tutustuin, olivat erinomaisen miellyttäviä ihmisiä. Minulle
onkin kerrottu, että _etelä_-Englannissa, jonka minä ainoastaan olen
oppinut tuntemaan, asuu herttaisimmat, älykkäimmät ja kunnollisimmat
kaikeista britteistä. Olkoon niin; minä puhun siis ainoastaan
etelä-Englannista, ja puhun ylipäätään vaatimattomasti ainoastaan siitä
minkä _vaikutuksen_ sikäläiset olot minuun ovat tehneet. Mutta minulla
oli onneksi käytettävinäni, paitsi kahta hyvää silmääni, luotettavia ja
kokeneita oppaita ja kielenkääntäjiä, jotka hyväntahtoisesti minulle
soivat arvokasta apuansa, milloin vaan mieleni teki. Nämä ynnä muut
ovat täydentäneet, kartuttaneet ja vahvistaneet huomioni, ja hyviä
kirjoja Englannin oloista olen käyttänyt laajentaakseni näin hankittua
tietomäärääni.
"Mutta jokohan teistä todellakin on tullut oikea englantilainen, joka
näkee kaikki ruusuhohteessa?" kuulen sanottavan ja kysyttävän.
Vastaukseni on: ei mitenkään! Minun Saksanmaani ei milloinkaan ole
ollut minulle rakkaampi kuin nyt. Huomasin myöskin että moni
ennakkoluuloistani ei suinkaan ollut perätön, mutta että toiset sitä
vastoin olivat aivan perättömät. _Sellaisia_ ihmisiä esim., jotka
nauroivat minua tai kärsimättöminä kääntyivät minuun selin hirveitten
kielivirheitten tähden, en ensinkään tavannut. Sekä keskellä
jättiläiskaupungin Lontoon hälinää, että Richmond'in ja Windsor'in
rauhallisilla kukkuloilla, -- sekä lumoavan ihanassa Wight saaressa,
että runottarien vanhassa kaupungissa Oxfordissa, sekä suurissa
merikaupungeissa ja kylpypaikoissa, Southampton'issa, Portsmouth'issa,
Brighton'issa ja Eastbournessa, että niissä somissa ja hiljaisissa
kylissä, jotka näimme satunnaisen kotimme Bromleyn läheisyydessä, --
aina ja kaikkialla kohdeltiin minua herttaisen ystävällisesti, ja
nähtävästi juuri _sentähden_ että olin muukalainen. Tosin Englannissa
ei tapaa sitä puheliasta kohteliaisuutta, joka on Parisin ja Dresdenin
asukkaille omituinen. Englantilainen on varsin niukka sanoistaan,
vaikka nämä itsestään jo ovat kylläkin lyhyet; mutta aina annettiin
monta selvää sanaa, käytännöllistä viittausta ja sydämellistä
silmäystä, kun kulloinkin tarvitsi. Rautatie- ja poliisivirkamiehet
olivat minusta ihka ihmeteltävät liikuttavan, väsymättömän
palvelemishalunsa kautta; -- mutta eteenpäin kiiruhtavat cityn
herratkin osoittivat ylimalkaan kohtelussaan veljellisyyttä. "Punasen
Bedecker'in" [5] varoitusta, ett'ei pidä kysyä neuvoa muilta kuin
poliisimiehiltä tai myymälänomistajilta en siis ensinkään noudattanut.
Eikä minua kuitenkaan kertaakaan petetty eikä minulta mitään
varastettu, ei maan päällä eikä alla. -- _Pitää siis tutustua
englantilaisiin heidän omalla alueellaan, jolloin huomaa heidät
herttaisiksi, joll'ei itse ole herttaisuuden vastakohta_. Muista
heikkouksista ja pahoista tavoista, joita ennen olemme maininneet, on
sitä vastoin vaikeampi heitä vapauttaa. Mutta jos näitä vikoja
tarkastaa heidän valtiollisten ja yhteiskunnallisten olojensa
vaikuttamina, niin ne näyttäytyvät aivan toisessa valossa. Mikä kaukaa
katsottuna näyttää pelkältä hulluudelta ja ulkokultaisuudelta,
näyttäytyy likeltä katsottaessa todellisten hyvien puolien
luonnolliseksi _varjoksi_, niinkuin sanotaankin, että joka hyveellä on
seuraajana vikansa, sen muka varjo (vika, Jumalan kiitos, kumminkin
koskee ainoastaan elämää maan päällä, vaan ei taivasta). Tässä
tarkoituksessa tahdon niin suurella oikeudella ja hengellisellä
vapaudella, kuin syntiselle Aatamin lapselle on mahdollista,
hieman valaista elämän eri aloja. Elämän Lontoon kaduilla,
englantilaisten pyhäpäivänvieton, kaikenkaltaiset kirkolliset
kokoukset, pelastusarmeija, raittius- ja kohtuullisuuspyrinnöt,
paheiden pesät Lontoossa ja pelastavat kädet tässä Sodomassa j.n.e.
j.n.e. tahdomme esittää silmiemme eteen; lopuksi mielimme vakavasti
tutkia mitä meillä saksalaisilla kristityillä täällä on opittavaa.
Mutta sitä ennen sallittakoon minun mainita pari sanaa englantilaisten
huomattavimmista kansallisista omituisuuksista. Maanpiirin kansakunnat
syyttävät heitä, kuten tiedämme, että he liiaksi tuntevat oman arvonsa,
ovat ylenmäärin tyytyväiset omaan itseensä, rajattomasti ihailevat omia
hyviä puoliaan. Tämä syytös ei saatakaan olla perätön, ja englannin
kansan täytyy omaksi ja maailman hyväksi tehdä perinpohjaista
parannusta tästä synnistä. _Ystävällisinkin_ muukalainen, joka
matkustaa Englannissa, on johonkin määrin yhtyvä tähän syytökseen.
Mutta englantilaisella alueella on hän myöskin oppiva paljoa paremmin
arvostelemaan tätä itsetuntoa. Lontoon pörssin ovella on luettavana
ihana raamatunlause: "Maa on Herran ja kaikki mitä siinä on." Albert
prinssi, kuningattaren puoliso, on itse valinnut tämän kirjoituksen, ja
se on hänen uskonnolliselle aistillensa ja tunnollensa kunniaksi. Mutta
muuan ranskalainen kirjevaihtaja, joka pörssin avausjuhlaksi oli tullut
poikki kanavan, kirjoitti kovin närkästyneenä pariisilaiseen
sanomalehteensä: "Niin uhkaylpeät ovat nämä englantilaiset, että he
julkeavat kirjoittaa pörssin ovelle: 'Koko maa on Lordin.'"
Tämä juttu kiersi tietysti hyvänä makupalana koko ranskalaisessa
sanomalehdistössä, -- mikä seikka loistavasti todistaa ranskalaisten
pintapuolisuudesta ja raamatuntuntemista, Kuitenkin oli ranskalainen
kaikessa tietämättömyydessään osoittanut suurempaa viisautta kuin
hänellä todella oli. Hän lienee avausjuhlassa tullut huomanneeksi tuota
lordien pöyhkeää itsetietoisuutta olevansa maailman hallitsijat. Ei
näytä sattumukselta että aivan sama englantilainen sana "Lord"
merkitsee 1) korkeinta olentoa, taivaan ja maan luojaa ja hallitsijaa
ja 2) englantilaista ylimystä, englannin maailmanvallan kannattajaa ja
edusmiestä. Niin hurskas kun hän onkin, on englantilaisen olennossa
jotain, joka ilmaisee: "Maa on lordien; me olemme maailman kuninkaat:
sen me olemme, emme sillä tavoin, kuin yksinkertainen saksalainen
runoilija laulaa; 'ilon kautta'; sen me olemme penny'n, shilling'in ja
pund'in kautta, joita meillä on lukemattomin määrin, -- sen me olemme
edelleen laivastomme kautta, kultuurimme, teollisuutemme ja
yhteiskunnallisten laitostemme kautta. Me olemme maailman hallitsijat".
-- Ja kukapa tahtoisikaan kieltää, ett'ei näiden 30 miljoonan brittein
vaikutus maanpiirillä ulkopuolella Euroopaa ole suurempi kuin kaikkien
muiden kansakuntain yhteenlaskettuna. Missä on se paikka maailmassa,
jossa heillä ei ole siirtokuntiaan ja linnoituksiaan? Äärettömän rikas
ja hedelmällinen Intia on heidän valtikkansa alaisena, ja vielä
suurempi Kiinan maa ei voi liikahtaa vastoin heidän tahtoansa. Sekä
Hyvän Toivon niemellä että Afrikan kulta- ja orjarannikolla ovat he
tehneet mustat ja ruskeat hirmuvaltiaat käskynsäalaisiksi, ja nyt
laskevat he parast'aikaa raskaan kätensä pyramiidien maalle, maailman
ikivanhaan vilja-aittaan. Herkuleen patsaiden juurelle ovat he
istuttaneet kanuunansa ja vanha friisiläinen saari Helgoland aivan
lähellä Saksan rannikkoa on heidän vallassaan. Malta ja Kypron saari on
heidän linnoituksinaan, joiden kautta he hallitsevat Välimertä ja
Austraalian saarilla tyyneessä valtameressä liehuu heidän lippunsa.
Meret saarineen ovat englantilaisten hallussa, ja omassa ihanassa
saaressaan istuvat he turvallisina niinkuin Abrahamin helmassa eivätkä
ole vuosisatoihin nähneet vihollista maassansa. Heidän kätensä on
mukana kaikkialla ja kaikessa, mikä tapahtuu vaan päällä, ja heidän
rikkautensa on kasvanut äärettömän suureksi. Mikä maailman on, se on
Englannin; siltä tuntuu, kun siinä maassa matkustaa. Kaikki on parasta
laatua, linnat ja kirkot, puistot ja taidekokoelmat, kaikki kilvan
kiittää maan rikkautta. Mutta rikkaus on valta, niin kauan kuin elämme
tässä maailman aikakaudessa.[6]
Englantilaiset ylpeilevät _suuresta vapaudestaan_, ja mikä tärkeämpää
on, -- he ymmärtävät myöskin sitä käyttää. Jokainen joka tarkastaa
englantilaisten elämää, on epäilemättä huomaama, miten tyvenesti, miten
varmasti englantilaiset, sekä alhaiset että ylhäiset esiintyvät
kaikkialla ja kaikissa elämän oloissa. Hämmentymättä hän kulkee tiensä,
missä tahansa liikkuneekin; hän tietää aina mitä hänen on tehtävä, mitä
tekemättä jätettävä. Me saksalaiset olemme varsin monella alalla
tottuneet tylsentävään ja valitettavaan holhunalaisuuteen ja uskallamme
tuskin itse tarttua rautatievaunun käsikahvaan: Englannissa jätetään
tuhannessa tapauksessa yksityisten mielivaltaan asiat, jotka meillä
"viran puolesta" annetulla julistuksella on ankarasti kielletty.
Englannissa kaikki on luvallista paitse sitä mikä nimenomaan on
kielletty, ja varsin vähän siellä onkin kielletty. Saamme alempana
useampia syitä kummastella tässä suhteessa vallitsevaa ihmeellistä
vapautta. Lakia kunnioittaa englantilainen vastustamattomana valtana.
Hän ei pidä sitä vieraana ikeenä, vaan oikeutena ja järjestyksenä,
jonka hän itse on määrännyt. Tästä seuraakin, että englantilaiset ovat
peräti ystävällisellä kannalla hiljaisempien ja alhaisempien lain
vartiain kanssa. Meillä on virkamiehissä alimmasta poliisipalvelijasta
alkaen aina yläilmoihin asti jotenkin usein jonkun verran niin sanottua
"Schnurrbärtige Feldwebelsmanier" (viiksiniekka vältvääpelin tapaa).
Sen he lienevät oppineet sotaväessä palvellessaan tai virkavaltaisuuden
koulussa. Mitä ikävimpiä yhteiskunnallisia onnettomuuksia onkin
sentähden meillä se, että kansa yleiseen on ikäänkuin sotatilassa
virkamiehiä ja lakia vastaan, ett'ei heretä arvostelemasta kaikkia
hallituksen toimia; -- tässä tulee muuten huomauttaa, että eräät
saksalaiset jatkaisivat arvostelemisiaan, jos heitä hallitsisivat
englantilaiset, tai vaikkapa vielä taivaan enkelitkin. Meidän
kansalaisemme eivät luullakseni voisi sietää sitä vapautta, jota
englantilaiset nauttivat. Heitä se ei näy haittaavan. Kristallipalatsin
puistossa näin -- silloin toimitettiin suuret ilotulitukset Cetewayon
kunniaksi -- kuusikymmentä tuhatta ihmistä koolla. Mutta vaikka siinä
mustina virtoina tulvaili ihmistä pitkin ja poikki, ei missään näkynyt
pienintäkään häiritsevää kohtausta. Parvittain kulki nuorisoa laulaen
kristallipalatsin halki, toiset tanssivat palatsin terassilla tai
sievällä nurmikolla, mutta ei mitään meluavaa ääntä kuulunut. Jokainen
koki käyttäytyä gentleman'in (herrasmiehen) tavoin, ja kaikki oli niin
rauhallista, että poliiseilla oli oikea juhlapäivä.
Mitä erittäin poliiseihin tulee, joita Lontoossa kohtaa joka
askeleella, niin he herättivät suurinta ihailuani, olivatpa viedä
sydämenikin. Niinkuin urhoolliset katteinit myrskystä ja hyrskyävistä
aalloista välittämättä seisovat komentosillalla ja jakelevat käskyjään,
niin seisoivat poliisitkin paikallaan katukulmissa tähtiä aaltoilevaa,
hyörivää Lontoonelämää, keskellä ihmisten, hevosten ja vaunujen hurjaa
hälinää. He hallitsivat kaikki järkähtämättömän rauhallisina, mutta
ainoastaan viittauksilla, sanaakaan virkkamatta; herjaussanoja ei
lainkaan kuulunut. Jos ajopelit jossain paikassa olivat särkeytyneet ja
vaunuvirta joutui peljättävään häiriöön, niin he viittasivat vaan
kädellään niin ja niin ja niin; kaikki odottivat kärsivällisesti
arvelematta, ja siten päästiin pikemmiten taas liikkeelle. Sen ohessa
liikeni poliiseilta aikaa vastaamaan kaikenkaltaisiin heille tehtyihin
kysymyksiin, ja minäkin usein heitä kysymyksilläni vaivasin.
Kohteliaimmalla tavalla seurasivat he huolestuneita naisia kadun
toiselta puolelta toiselle ja kantoivat käsivarsillaan äidillisellä
hellyydellä itkeviä lapsia poikki kadun.
Sanalla sanoen minusta tuntui kaikkialla Englannissa että ihmiset
vähemmilläkin koulutiedoilla liikkuvat vapaammin, varmemmin ja
itsenäisemmin kuin meillä. Näin kaikkialla kansakunnan, jonka povessa
alkuperäistä luonnonvoimaa piilee runsaasti -- näin kansakunnan, joka
vielä suuressa määrin on verestä, käyttämätöntä voimaa. Ja tämä ei
koske vähimmin _ruumiillista puolta_. Näkee tavattoman monta kaunista
ja voimakasta ihmistä, eikä sitä sovikaan ihmetellä, kun tietää, minkä
arvoisena englantilaiset pitävät järjellistä ruumiinhoitoa. Mitä
ruoanvalmistukseen tulee, niin minä en tosin voinut siihen suostua;
mutta itse asianomaiset näyttivät siitä voivan oivallisesti. Kaikissa
tapauksissa voivat saksalaiset englantilaisista oppia, kuinka ruumiin
terveyttä on hoitaminen. Kaikkialla kohtaa ratsumiehiä ja ratsastavia
naisia, myöhempinä aikoina myöskin pikajalalla ajajia, mikä kulkuneuvo
saattaa olla hyvinkin terveellinen, vaikka se näyttää hieman
lapselliselta kun vanhat ihmiset sitä käyttävät. Virroilla, järvillä,
merenlahdilla vilisee veneitä, joissa naisia ja miehiä istuu, mitkä
soutelemassa, mitkä purjehtimassa. Kaikilla niityillä ja laitumilla
nuoriso lyöpi leikkejään, vieläpä täysikasvaneita työntekijöitä, miehiä
ja naisia, nähdään siellä täällä joukottain olevan kriket'isillä,
kroket'isilla ja lawn-tennis'illä. Lukemattomat ovat taivasalla
toimitettavat, voimiakysyvät ja jäntereitä vahvistavat harjoitukset ja
leikit, ja väsymättömän innostuneet ovat niiden harjoittajat. Mitä
kylpyyn tulee, niin on sanottu, että oikea englantilainen viettää
neljänneksen elämäänsä vedessä; mutta kaikkialla nähdään myöskin
englantilaisten hankkivan enemmän raitista ilmaa huoneisinsa, ja että
he paljoa enemmän liikkuvat ulkona raittiissa ilmassa kuin saksalaiset
käsityöläiset ja työmiehet. Ja seuraus tästä kaikesta onkin
silminnähtävä. Jos meidän kouluissamme saarnattaisiin hiukkasen enemmän
terveysoppia kaiken ylellisen sulamattoman viisauden sijaan, niin se
suuresti hyödyttäisi lasten aivoja, sydämiä ja vatsoja. Jos meidän
hallitusmiehemme päättäisivät määrätä joka kylälle ja liiatenkin joka
kaupungille suuren niityn tai puilla istutetun maapalstan nuorisolle
kisa- ja leikkitantereksi (niinkuin etelä-Englannissa on asian laita),
niin se meno piakkoin tuottaisi suuren tulon.
Jos lyhykäisesti vielä kerromme yllä sanotun, niin emme ehdottomasti
tahdo puolustaa englantilaisten paisunutta itsetuntoisuutta; mutta
osaamme kumminkin paremmin arvostella sitä. Käsitämme paremmin, että
englantilainen kaikkianne maailmaan ottaa mukaansa Englantinsa ja
englantilaiset käsitteensä. Emme niin suuresti ihmettele että
englantilainen, pystyttäköön telttansa arapialaiseen moskeean varjoon
tai ajakoon peuroilla Grönlannin jäätiköillä -- kulkekoon höyrylaivassa
Rein-virralla tai toimittakoon venekulkuetta Niilivirralla tai astukoon
Calcuttan katuja, -- emme ihmettele, sanon minä, niin suuresti, että
hän kaikkialla on sama englantilainen, jonkalaisena hänet kohtaamme
Westminstersillalla Lontoossa. Olenta- ja toimintatapansa ottaa hän
mukaansa kaikkianne. Hän ei mukaannu vieraitten kansojen tapoihin, vaan
joka paikassa pistää englantilainen esiin. Hän käyttäytyy joka
paikassa, niinkuin olisi Lontoossa; hän viettää pyhäänsä; hän pitää
jumalanpalveluksensa; hän lukee, jos mahdollista "Times'insa" Saharan
erämaassa samalla tapaa kuin hauskassa kodissaan Greenwich'issä tai
Chishehurst'issa. Harvoin hän koettaa päästä niiden ihmisten perille,
joiden parissa hän elää, ja mitä hän näkee hyväksi heistä kirjoittaa,
on enimmästä päästä perätöntä. Vaikka häntä tavataan kaikkien
maanpiirin kansojen seassa, oppii hän kuitenkin harvoin kunnolleen
toisen kansan kielen. Hän vaatii, että ne jotka joutuvat tekemisiin
hänen kanssansa, oppivat hänen kielensä, ja niin jääpi hän omasta
syystään muukalaiseksi kaikkialla Englannin ulkopuolella. Tämä
"Englanti, Englanti ennen kaikkea" menee niin pitkälle, että
englantilaiset lähetyssaarnaajat usein kyllä tyrkyttävät käännetyille
pakanoille englannin kieltänsä sekä kotimaansa jumalanpalvelusta
kaikkine ulkonaisine menoineen, mikä minusta tuntuu todelliselta
kavallukselta puheena olevaa kansaa vastaan. Mutta he näyttävät
luulevan, että maailma paranee jos se englantilaistuu niin paljon kuin
mahdollista.
Tässä tahdon vielä lisätä, että huomioni usein on kiintynyt siihen
suureen yhtäläisyyteen, mikä on _englantilaisten ja juutalaisten_
välillä. Suuret eroavaisuudet ja vastakohdat ovat myöskin lukuun
otettavat, ja ne englantilaisten eduksi, joiden rehellisyyttä,
uskollisuutta, mielenmalttia, järkähtämättömyyttä, totuuden rakkautta
ja urhoollisuutta nykyajan juutalaisissa ei ole hitustakaan. Mieletöntä
otaksumista on tosin, että muka englantilaiset olisi nuo kymmenen
kadotettua Israelin sukukuntaa, eikä englantilaisten sivistykselle
suinkaan ole kunniaksi, että tuhannet heidän "sivistyneissään" ottavat
korviinsa tätä hulluutta.
Ajan hukkaa olisi ruveta todistamaan tätä otaksumista hulluudeksi.
Tarvitsee vain sanoa: "Velikulta englantilainen, kielesi ilmaisee sinut
ja osoittaa päivän selvästi, mistä olet saapunut kadehdittavaan
saareesi." Kuitenkaan ei ole pelkkää sattumusta, että juuri
englantilaiset ovat tulleet ajatelleeksi olevansa valitun kansan
jälkeläisiä ja että, kuten muinoin "pelastus tuli juutalaisista," se
nyt on tuleva englantilaisista. Englannin valitulla kansalla ja
Israelin valitulla kansalla onkin useita yhtäläisyyksiä. Niinkuin
Israelin kansa oli eroitettu naapureistaan meren ja erämaitten kautta
ja eli itseksensä muista kansoista erillänsä, niin ovat
englantilaisetkin vuosisatoja saarimaassaan eläneet erityistä muista
eroavaista elämäänsä. Vaikka he tosin ulkonaisesti eivät ole olleet
muista kansakunnista kaukana, niin ovat he kumminkin pysyneet niistä
erillään ja kehittyneet aivan omituisesti. Suureksi osaksi tämän kautta
on sekä englantilaisten että juutalaisten kansallisulkonäkö jyrkemmin
muodostunut kuin minkään muun kansan. Tästä jyrkästä kansallisesta
omituisuudesta huolimatta, joka on niin likeisessä yhteydessä heidän
isänmaansa kanssa, tapaa kuitenkin sekä juutalaisia että englantilaisia
kaikkialla maailmassa. Mutta ne pysyvät joka paikassa sinä mitä ovat,
ja lapsikin tuntee heidät ensi silmäykseltä. Ja kaikkialla maailmassa
kokevat he saada kaupan ja rahat käsiinsä. Ja siinä ne ovatkin
onnistuneet; sillä nämä kaksi kansakuntaa ovat kieltämättä rikkaimmat
maanpiirillä. -- Juutalaiset ja englantilaiset ovat ylenmäärin
vakuutetut omasta arvostaan. Sentähden rippuvat he kaikissa
ilmanaloissa ja kaikissa oloissa erinomaisella sitkeydellä kiinni
erityisessä omituisuudessaan, ajatustavassaan, elämäntavoissaan,
jumalanpalveluksessaan ja liiatenkin pyhänpäivän vietossaan, jossa
kristityt englantilaiset ovat milt'ei yhtä lainalaiset kuin lainalaiset
juutalaiset. Epäilemättä on molempien kansakuntien sekä voima että
heikkous mainituissa ominaisuuksissa. Rakkaissa saksalaisissa
veljissäni on liiaksi juuri sitä, mitä englantilaisissa on liian vähän,
ja päinvastoin.
Tahdon päättää tämän luvun pienellä eidyllillä. Ilolla ja
kiitollisuudella muistan vielä päivällisiä, joilla olimme Greenwich'in
puiston syrjässä eräässä englantilaisessa perheessä, jota täten
sydämmellisesti tervehdän. Englantilainen isäntämme oli aikoinaan
tuonut jalon puolisonsa Saksan sydämestä ja oli nähnyt sopivaksi
toimittaa kosimisensa saksankielellä; hän oli siis oppinut saksaa,
ennenkuin pyysi saksalaista neitoa vaimokseen. Muutamat lapsistakin
ymmärsivät saksaa, ja kaikki ainakin lauloivat saksaa. Siten oli tämä
herttainen perhe saksan ja englannin hengen sopusointuinen yhdistys, --
valitettavasti erittäin harvinainen ilmiö. Tämän yhdistyksen siunausta
koski siis, kuten helposti voi ymmärtää, _pöytäpuheet_, ja muun muassa
lausuttiin, että paraat ihmiset mitä saattaa ajatella syntyisi, jos
otettaisiin saksalainen nerollisuus ja englantilainen terve
käytännöllinen ihmisjärki, suloinen saksalainen tyhjäntoimitus ja
ponteva englantilainen toimellisuus, saksalainen itsekohtaisuus
(subjektivismi) ja englantilainen vanhoillaan olevaisuus,
englantilainen järjestämistaito ja saksalainen filosofiia, saksalainen
haaveilu ja englantilainen selkeys, saksalainen taipuvaisuus ja
englantilainen itsepäisyys -- ja nämä ainekset pantaisiin suureen
tislausastiaan, sekoitettaisiin kunnolleen ja tisleerattaisiin, ja jos
sitten jokaiselle henkilölle molemmista kansakunnista annettaisiin
osuutensa näin saadusta sekoituksesta.
Kun tätä ehdoitusta ei helposti käy toimeen paneminen, niin pitäisi
ainakin Saksan nuorison ahkerasti tavan takaa matkustaa Englantiin
oppiaksensa tuntemaan englantilaisten tapoja ja luonnetta. (Alempana
puhun senlaisen matkan tarpeellisuudesta semmitenkin nuorille
saksalaisille teoloogeille.) Samaten pitäisi niin monen kuin
mahdollista noista pienistä omapäisistä gentlemanneista elää Saksassa,
mutta todella myöskin elää saksalaisten parissa, oppia saksankieltä,
saksan runoutta ja tiedettä, niinkuin saksalaiset Englannissa kovinkin
usein englantilaistuvat. Nämä kaksi kansakuntaa ovat luodut toinen
toistansa varten niinkuin mies ja vaimo. Oikein yhdistyneinä toisiinsa
voisivat he helposti hallita maailman ja säätää maailmanrauhaa, mikä
olisi heille itselleen ja maailmalle hyödyksi. Mutta jääkööt
filosofiiat ja tulevaisuuden musiikit. Vihanta on elämän ihana puu, ja
nyt tahdomme kääntyä täyteläiseen ihmiselämään, semmoisena se meidät
kohtaa Englannissa.