POIS SOTA!

Seurasi omituinen näytelmä.

Kaikki Euroopan kansat olivat edustettuina, ja puhujalavalle nousi

mies toisensa jälkeen: vanhoja, nuoria, tummia, vaaleita, työmiehiä ja

herran näköisiä -- naisia oli kokouksessa verraten vähän. Kaikki olivat

järkyttyneitä, kiihtyneitä, kaikki puhuivat lyhyesti. Eräät puheet

räiskähtivät tulikipunoina, toisten sanat sinkoilivat veitsenterävinä,

katkerina, mutta jok'ainoa sana tuntui kumpuavan täydestä sydämestä, ja

sen tähden ne myös sinkosivat suoraan sydämiin kuin terävät nuolet.

Ensimmäisenä nousi puhumaan eräs etelämaalainen syndikalisti, virittäen

keskustelun siitä, mitä oli tehtävä entisille hallituksille. Karmivan

katkerasti hän ilmoitti, että he kyllä vangitsivat hallituksen, mutta

se olikin kiskonut kansalta jok'ikisen kolikon sotakuluihin, ja nyt

oli maassa satojatuhansia nälkäisiä. Hallitus oli siinäkin koettanut

toimia innokkaasti: _vähentämällä_ nälkäisten lukua -- sillä armeijalla

oli hyvät aseet; mutta nälkääkärsiviä oli vieläkin siksi paljon, ettei

kannattanut elättää niin rikkaita täysihoitolaisia.

Puhuja toisensa jälkeen lausui asiasta mielipiteensä, ja vihdoin itse

anarkistien pääjohtaja nousi puhujalavalle.

Hän koetti näyttää mahdollisimman tyyneltä, mutta hänen silmänsä

hehkuivat sisäisestä kiihkosta. Hän huomautti ensinnäkin, että kun

vallassaolijoita oli moitittu oikeudentunnon puutteesta, niin kai

nyt valtaan pyrkivien täytyisi olla oikeudenmukaisia. Ja kun tähän

huudettiin myöntävästi, hän luetteli kaikki hallituksen rikokset,

todisti hallitukset murhaajiksi ja ryöväreiksi. Lopuksi hän vetosi

erääseen omituiseen seikkaan: "Kun hallitus ensin on _väkisin ottanut_

kansalta kaikki sotalaitokseen tarvittavat varat ja sitten _väkisin_

vie terveimmät miehet sotaan teurastettaviksi -- niin se näin pakottaa

kansan itsensä maksamaan omaistensa tappokulut! Voiko mielikuvitus

keksiä mitään helvetillisempää? Kun ajattelee sitäkin, mikä tapahtui

toissayönä, niin eikö oikeudentunto pakota jokaista kannattamaan

ehdotusta -- että heidät on tuomittava _töittensä mukaan_!"

Kaikkialla räjähti kiihkeitä huutoja:

-- Se on oikein!

-- Kuolema murhaajille! Samalla mitalla!

-- Kuolema lasten pyöveleille!

-- Kuolema, kuolema!

Väittely kiihtyi yhä tulisemmaksi. Eräs Rauhanliiton vähemmistöön

kuuluva, tohtori B. varoitti vihan ja väkivallan keinoista ja

ehdotti, että oli ryhdyttävä pontevasti levittämään rauhanaatetta

koko maailmaan, saatava kaikki vaikutusvaltaiset miehet rauhanaatteen

kannattajiksi, niin he lopettaisivat sodat. Toinen epäili rauhanaatteen

menestymistä barbaarien keskuudessa, koska se ei ollut levinnyt

sivistyskansojenkaan keskuudessa, ja varoitti kokonaan lopettamasta

sotalaitosta. Hänelle taas selitettiin, ettei yksikään barbaarikansa

uskaltanut hyökätä eurooppalaisten kimppuun, niin kauan kuin näillä oli

sellainen räjähdysaine.

Suurta huomiota herätti eräs suurikokoinen laiha mies voimakkaine

taistelijankasvoineen. Kylmällä, terävällä äänellä hän lateli

mitä raskaimman syytöstulvan militarismia vastaan. Hän selitti

monipuolisesti valaisten, miten militarismi oli ehkäissyt ihmiskunnan

kehitystä arvaamattoman paljon ja tukahduttanut inhimillisyyttä ja

sivistystä yleensä; se oli prostituoinut taiteen ja kirjallisuuden, se

oli lamauttanut tieteet, se oli ryöstänyt kansoilta parhaat voimat --

_kaikki_ oli kohdistettu murhakoneitten keksimiseen ja lisäämiseen! Ja

samalla hän todisti jok'ainoan väitteensä niin terävästi ja lyhyesti,

että kaikki kuuntelivat henkeä pidättäen. -- Militarismi on siis

ihmiskunnan vaarallisin ja voimakkain vihollinen!

-- Oikein! Oikein! Totta! kuului kaikkialta kiihtyneitä, innokkaita

huudahduksia. Marcus kysyi kuiskaten:

-- Kuka hän on?

-- Meidän sosialistiemme puheenjohtaja! vastasi hänen vierustoverinsa.

-- Te kuulitte kaikki sen kamalan kertomuksen, jonka nuori ystävämme

äsken esitti, jatkoi puhuja ääntään hiljentäen. -- Onnettomia uhreja

emme enää voi auttaa. Mutta olemme velvoitetut pitämään huolta, ettei

sellaista _enää tapahdu_.

-- Oikein! Alas murhaajat!

-- Ajatelkaa, että tämäkin on vain pieni murto-osa siitä hävityksestä,

mitä esim. viime maailmansodassa tapahtui: silloin tuhottiin

lukemattomia kaupunkeja, kokonaisia maita hävitettiin. Tästä lähtien

tuollaiset tapaukset tulevat _tavallisiksi_ -- jos militarismi saa

elää. Se täytyy siis nyt _tuhota_.

Taas kajahti korviasärkevä hyväksymishuuto. Ja Marcus kuunteli

hämmästyneenä tuota miestä, joka ei puhuessaan lausunut ainoatakaan

turhaa sanaa.

-- Menettelytapa olkoon sama, mistä jo ennen on päätetty kansainvälisen

sotilasliiton kanssa, ja hallitusten jäsenet on mielestäni pidettävä

vankiloissa, kunnes kaikki on ohi.

Sitten puhuja kääntyi etupenkillä istuvan anarkistin puoleen, ja nyt

hän ensi kerran muuttui pilkalliseksi:

-- Täällä on eräs arvoisa puhuja ponnekkaasti ehdottanut rengit

tapettaviksi sen tähden, että isäntä on tehnyt hänelle vääryyttä!

(Naurua.) Nykyaikana kyllä useimmat kansakoululapsetkin jo ymmärtävät,

etteivät muutamat ministerit voi olla sotien aiheuttajia. He tietävät

niiden johtuvan nykyisestä järjestelmästä, siirtomaapolitiikasta ym.

Teollisuusherrain täytyy saada markkinapaikkoja tuotteilleen, uusia

vaikutusalueita. Rauhanliiton vanhoillinen suunta on täällä esittänyt

samanarvoisia ehdotuksia, joille ei mielestäni niillekään kannata antaa

enempää huomiota kuin ne ansaitsevat...

-- Se on hyvä! keskeytti hänet innostunut ääni.

-- Hyvä! Hyvä!

-- Heidän tarkoituksensa saattaa kylläkin olla hyvä, mutta kun he

vaativat niitä lopettamaan sotaa, joille on sodasta hyötyä, niin onhan

luonnollista, että nämä nauravat takanapäin. Silminnähtävä tosiasia

näet on, että militarismi, niin mahtava kuin se onkin, on yksi osa

kapitalistisesta järjestelmästä -- sen vahvin tuki ja turva. Kun siis

tohtori B. "vaikutusvaltaisilta miehiltä" so. vallassa olevilta pyytää

militarismin kukistamista, tuntuu siltä, kuin hän pyytäisi kalastajia

luopumaan veneistään. Tietenkään tämä ei koske Rauhanliiton enemmistöä,

joka tässä asiassa toimii yhdessä meidän kanssamme.

-- Mutta selittäkää kantanne murhiin ja väkivaltaan! huudahti tohtori

B. nousten paikaltaan.

Sosialisti vaikeni hetkeksi, aivan kuin olisi ajatellut, ja lausui

sitten harvaan ja raskaasti:

-- Te kaikki, jotka olette täällä, tiedätte, koko sivistynyt

maailma tietää, ettemme ole suosineet väkivaltaisia taistelutapoja.

Olemme nytkin samalla kannalla, olemme nytkin kieltäneet jyrkästi

kaiken hävittämisen, kaikki yksityiset murhat ja väkivallanteot. Te

tiedätte, mitä militarismi on, teistä jokainen on värissyt kauhusta

ja inhosta kuullessaan sen viimeisen rikoksen. Vastatkaa siis: eikö

olisi anteeksiantamaton rikos, ellemme käyttäisi kaikkia keinoja sen

kukistamiseksi?

-- Olisi! Totta, totta! kuului moniääninen huuto. Ja Marcus muisti,

että Antonius oli huomauttanut samasta seikasta kerran eräässä

kokouksessa.

-- Elleivät siis toverit kaikissa maissa voita omin voimin, niin

lähettäkäämme apua! puhuja huusi kiihkeästi ja läpitunkevasti. --

Elleivät he voita rauhallisin keinoin, niin käyttäkäämme käsissämme

olevaa keksintöäkin! En tiedä, miten tehokas se on, mutta jos se auttaa

meitä, niin käytettäköön. Nyt on käytettävä kaikkia keinoja! Vuotakoon

veri vaikka virtoina -- _viimeisen kerran_. Meidän tunnuslauseemme

täytyy nyt olla:

Ylös helvetistä: Romaani · 第 73 / 76 题