Samassa silmänräpäyksessä kuuluikin kummallinen mätkähdys, hän aukaisi
silmänsä -- ja aukealla paikalla oli läjä punaisia, painettuja
lentolehtisiä.
Edemmäksi oli pudonnut jo aikaisemmin; sieltä kuului huutoja,
ilohuutoja. Julius hypähti alas ja heitti Marcuksen syliin kokonaisen
tukun noita lehtisiä.
Marcus oli lukenut vasta pienen osan, kun hänen korvissaan oli
kuuluvinaan kummallista huminaa. Hän katsahti sivulleen -- ja aivan
kuin hämärän lävitse hän näki huutavia, juoksevia ihmisiä, jotka kaikki
tahtoivat saada lukeakseen noita papereita. Oudon tunteen valtaamana
hän nousi seisoalleen ja alkoi heitellä julisteita kiihtyneeseen
ihmisjoukkoon.
-- Lentäjä, lentäjä! Lukekaa!
-- Lentäjä! Lukekaa pian!
Marcus ei muutamaan hetkeen käsittänyt mitään. Ja sitten hän kuuli kuin
unessa oman, mielenliikutuksesta vapisevan äänensä lukevan:
"Lukemattomien miljoonien elämä on uhrattu sodan alttarille;
kokonaiseen mereen ei mahtuisi ihmisveri, mikä on vuodatettu
aikojen kuluessa sadoilla sotatanterilla. Tuhannet kaupungit on
poltettu, pommitettu poroksi; vuosisatojen kuluessa luotu taide,
sukupolvien uuras työ on monesti muutamassa hetkessä hävitetty.
"Mutta vielä koskaan ei ole tehty niin kauhistuttavan julmaa rikosta
kuin viime yönä: yksi Euroopan uljaimmista kaupungeista suitsee
suunnattomana tuliroviona, kolmen miljoonan ihmisen: naisten,
vanhusten ja satojentuhansien viattomien pienokaisten tuskanhuudot
ovat siinä sammuneet viime yönä -- siinä palavat parhaillaan heidän
ruumiinsa.
"Kauheata on ajatella, että tämä rikos on aivan johdonmukainen
tulos militarismin kehityksestä; loppumattoman varusteluvimman,
räjähdysaine- ja asetekniikan kuumeisen kehityksen on lopulta
_täytynyt_ johtaa tähän. Kaikki kävi tavallisessa järjestyksessä:
eräs suurvalta julisti sodan, toinen oli valmiina ja pani toimeen
hirmuisen hävityksen. Militarismi _saavutti siinä huippunsa!_ Mutta
se saavutti myöskin _loppunsa_."
Marcus oli lukenut näin pitkälle, kun hänet valtasi viime sanojen
vuoksi niin voimakas liikutus, että hänen täytyi hetkeksi vaieta.
Ympärillä oli syvä äänettömyys -- lapsetkin olivat laanneet itkemästä,
aivan kuin aavistaen jotakin merkillistä. Tulen ahnas kohina vain
kuului.
"Kolme tuntia takaperin lennähti tieto tästä ympäri maapallon.
Ja koko ihmiskunta on värähtänyt kauhusta ja inhosta. Jo parin
tunnin kuluttua saapui eri maista tietoja, että miljoonat työmiehet
lopettivat heti työnsä. Täällä on militarismin viimeisen rikoksen
toimeenpannut hallitus lukkojen takana, ja sodanjulistus on
peruutettu."
Marcus kuuli, miten hänen äänensä paisui joka sanalla; hän katsahti
joukkoon -- nuo äsken tylsinä tuijottavat silmät olivat alkaneet
omituisesti hehkua.
"Kaikkien maiden sotilaat -- koko maailman työläisten lukemattomat
miljoonat! Te olette _eniten_ kärsineet sotien tähden. Veljet --
_teillä on voima!_ Ja nyt on aika _tullut!_
"Ihmiset!
"Te kaikki, jotka tahdotte inhimillisyyden ja sivistyksen voittoa:
yhtykää tähän taisteluun! Täällä on aloitettu. Vyöryköön se yli
koko militaristisen maailman kuin puhdistava ukkosmyrsky! Syöskää
maahan verinen raakalaisuus!
"Ihmiset! Koko ihmiskunnan todellisesti sivistynyt, jaloin osa!
Me huudamme teille inhimillisyyden, sivistyksen, ihmiskunnan
hyvinvoinnin ja tulevaisten sukupolvien nimessä, me huudamme
viime maailmansodan miljoonien uhrien nimessä; me huudamme niiden
kolmen miljoonan nimessä, jotka viime yönä ovat kärsineet mitä
kiduttavimman kuoleman -- joiden hiiltyneet ruumiit vielä _tällä
hetkellä palavat_:
"_Lopettakaa sota"!
"Kansainvälinen Sosialistinen sihteeristö.
Kansainvälinen armeijain sodanvastustamisliiton pääkomitea.
Tähän julistukseen yhtyy: Kansainvälinen Rauhanliitto."
Yö oli ollut liian kamala ihmisen kestettäväksi. Miltei kaikki olivat
menettäneet omaisiaan; toinen toistaan järkyttävämmät tapaukset olivat
raadelleet heidän hermonsa kokonaan pilalle: pienikin ilo olisi
aiheuttanut hysteeristä naurua, pienikin vaara olisi ollut heille
hirveämpi kuin kuolemantuomio ennen; vain muutamat harvat olivat
kokonaan tylsistyneet.
Jok'ainoa oli äsken luullut seisovansa pöyristyttävän kuoleman edessä.
Mutta nyt kaikki oli muuttunut. Lentolehtistä lukevan nuoren miehen
äänessä kuvastui väkevä voima, joka tuntui tulena karkaavan heidän
suoniinsa. He unohtivat kamalan yön, omaistensa surun -- he tunsivat
vain jotakin salaperäistä riemua ja huusivat kuin juopuneet.
Marcus oli samanlaisessa huumaustilassa. Kaikki oli ennen tuntematonta,
sekavaa, eräs vanha valkopartainen mies kiipesi lentokoneeseen, syleili
häntä kyynelet silmissä ja puhui jotakin vapisevalla äänellä. Marcus
muisti vain yhden sanan: "poikani" -- ja hänen kurkkunsa tuntui kumman
karhealta.
Silloin hän tunsi hennon, vapisevan käden tarttuvan omaansa, ja Julia
seisoi siinä kalpeana, haltioituneena ja toisteli värisevällä äänellä:
-- Oi Marcus, Marcus, _Marcus!_
Tuossa äänessä helähti salaperäinen riemu, mutta sitten hän näytti
muistavan jotakin, hänen katseensa painui alas ja hän alkoi hiljaa,
katkerasti itkeä.
Marcuksen sydämeen koski kipeästi tuo itku, hän puristi tytön pään
rintaansa vastaan kuiskaten hellästi:
-- Kaikki tulee vielä hyväksi.
Nyt vasta hän huomasi väkijoukon melun ja katsahti hiukan arasti
sivulleen. Mutta hän näki, että monet itkien syleilivät toisiaan. Ja
se vanha mies, joka äsken kutsui häntä pojakseen, seisoi aivan lähellä
katsellen heitä kyyneltynein silmin.
Tulimeri pauhasi yhä raivoisana -- mutta ihmisjoukon mieliala oli
muuttunut: sen oli _julistus_ saanut aikaan.
Lentolehtiset olivat vaikuttaneet onnettomiin aivan kuin virkistävä
sade kasveihin, jotka ovat kuivuudesta kuolemaisillaan. Pahin
hermostuminen tyyntyi, ihmiset alkoivat taas toivoa, lohduttaa
toisiaan, tehdä suunnitelmia -- ja vähitellen alkoi apuakin saapua
enemmän.
Marcuskin taas reipastui. Kun Julia ilmoitti, että heillä oli
maakartano, jonne hän mielellään menisi, jos vain pääsisi, Marcus
teki nopeasti suunnitelman: ensin lähimpään suurkaupunkiin hakemaan
apua kodittomille, sieltä J:n kaupunkiin samalle asialle; Julia jää
sinne yöksi, hän lähtee X:n pääkaupunkiin kokoukseen ja palaa huomenna
takaisin -- ja sitten hän vie Julian lentokoneella kauas maaseudun
rauhaan, kunnes pahin sekasorto on ohi.
Seisomaan nousten Marcus ilmoitti väkijoukolle suunnittelemansa matkan,
ja kaikkialta kuului äänekkäitä hyväksymishuutoja. Miehet raivasivat
nopeasti tilaa, Julia istahti Marcuksen viereen, ja tämä pani moottorit
käymään.