Samana iltana kello yhdeksän aikaan oli pääministerin palatsissa
salainen neuvottelukokous kapinan johdosta.
Siellä olivat koolla ministerit, yleisesikunnan suunnitteleva jaosto,
armeijan ylipäällikkö, ilmavoimien komentaja ja laivaston ylipäällikkö.
Koko valtakunnan toimeenpaneva hallitusvalta oli saapuvilla.
Kokouksessa oli ensin vallinnut jonkin verran hermostunut mieliala,
mutta nyt se alkoi rauhoittua; yleisesikunnan päällikkö teki
parhaillaan selvää asemasta ja esiintyi kylmästi, tyynesti ja varmasti;
vieläpä hän heitti muutamia pistosanojakin liiallisesta hätäilemisestä
-- sillä sisäisesti hän oli sangen rauhaton; hän ei ollut luullut, että
teloitukset tulisivat herättämään sellaista mieltenkuohua. Hän lopetti
puheensa seuraavasti:
-- Täällä on puolittain syytetty minua siitä, että olen eilen
ratkaisevasti vaikuttanut kapinallisen pataljoonan rankaisua koskevaan
päätökseen. Se on totta! -- minä tein sen! Mutta minä sanoin jo
eilen, että se oli _ainoa keino_. -- En minä muuten ymmärrä, miksi
täällä ilmenee, sanoisinko hermostuneisuutta! Sillä meidän asemamme
ei suinkaan horju. Suurin osa kaupunkia on vallassamme; katuvalaistus
toimii, ravintolat, vieläpä huvipaikatkin ovat avoinna! Tosin
asevarasto ja suurin ampumatarvikevarasto ovat mellakoitsijain
hallussa, mutta se ei merkitse mitään! Sen keinon avulla, jonka herra
pääministeri esitti, lakkaa kapina huomisaamuna. _Ellei_ lakkaisi,
niin linnoitukset ja ilmavoimat todellisuudessa vallitsevat kaupunkia
-- pari lentäjää karkottaa nuo uudet "valloittajat" kymmenen minuutin
kuluessa! Me voimme siis rauhallisina odottaa huomispäivää.
Kun linnoitusten ylipäällikkö oli ilmoittanut luottavansa
linnoitusväkeen, koska se ei tänään ollut yhtynyt kapinaan, kääntyi
pääministeri ilmavoimien komentajan puoleen:
-- Kun ilmavoimat ovat uuden suunnitelmamme todellinen perustus ja
pohja, pyydän vielä kysyä: luotatteko, herra kenraali, täydellisesti
kaikkiin lentäjiin?
Nyt kuului eri puolilta hermostuneita, epävarmoja ääniä:
-- Niin, voitteko _vakuuttaa?_
-- Minkälaisia ovat harjoituspäälliköt ja muut vaikuttavat henkilöt?
-- Heistä pitäisi saada varmuus...
Ilmavoimien komentaja näytti harmistuvan ja huomautti myrkyllisesti,
että _hänkin_ oli joskus ollut huomaavinaan, mikä voima lentäjissä on
ja oli perustanut näitä varten erikoisen tiedusteluosaston, joka on
pitänyt lentäjiä jo toistakymmentä vuotta silmällä. Osaston ilmoituksen
mukaan ei nykyinen harjoituspäällikkö ensinnäkään ole harrastanut
muuta kuin keksintöjänsä -- ja niistähän luulisi jokaisen isänmaan
ystävän iloitsevan. Varapäällikön keksinnöt ovat myöskin suuriarvoiset,
eikä häntä kai voitane epäillä! Hän on ensinnäkin upporikas, hän on
kasvattanut ja opettanut parhaat lentäjät! -- ja hänellä on suuri
vaikutusvalta heihin. Esimerkiksi uusissa koneissa on vain sellaisia,
joista hän on luvannut vastata...
Ilmoitukset tekivät rauhoittavan vaikutuksen ja kaikki kannattivat
pääministerin ehdotusta. Sotaministeri yksin vastusti sillä
perusteella, että valmistukset jäisivät liian vaillinaisiksi; sen
ohessa hän piti ehdotusta epälaillisena, koska sota virallisesti oli
päätetty julistaa vasta seuraavana yönä.
Pääministerin sileäksi ajellut huulet vetäytyivät tuskin huomattavaan,
kylmään hymyyn, kun hän puhui:
-- Hyvät herrat! Meidän täytyy ottaa huomioon se poikkeuksellinen
olotila, jossa olemme. Jos esimerkiksi tulisi tietoon sodan
julistamisaika, käyttäisivät kapinalliset sitä kiihotusaseena.
Mutta kun huomenaamuna leviää tieto, että _sota on jo syttynyt_,
ja vihollisen lentäjät voivat milloin tahansa tulla pommittamaan
kaupunkia niin kansa repii kappaleiksi sotilaat, jotka eivät sellaisena
aikana puolusta kotikaupunkiaan. Kun luvataan anteeksianto kaikille
kapinallisille, jotka heti astuvat riveihin isänmaata puolustamaan
-- niin tahtoisin nähdä, mitä salaliittolaiset saavat aikaan!
Sodanjulistus siis ensiksikin pelastaa _meidät_ sangen vaikeasta
asemasta; toiseksi ehtivät meidän lentäjämme hyökätä ensimmäiseksi!
Miten ja mihin aikaan herra kenraali on suunnitellut hyökkäyksen
tapahtuvaksi?
Ilmavoimien komentaja rykäisi ja sanoi hitaasti:
-- Yleisesikunnan päällikön kanssa suunnittelimme, että retkeen
ottaisivat osaa vain uudet koneet. Koska hämärän aika on meille paras,
lähdetään täältä vasta kello neljältä. Olen jo käskenyt lentäjien pysyä
paikoillaan. Ja retkestä on paras ilmoittaa vasta 2 tuntia ennen lähtöä.
Kuului yleinen hyväksymisen sorina; sotaministerikin katsoi parhaaksi
luopua vastustuksesta. Lyhyen keskustelun jälkeen päätettiin julistaa
sota klo 12 -- siis 3 tunnin kuluttua!
Sen jälkeen päätettiin vielä joistakin yksityiskohtaisista
valmisteluista, menettelytavoista kapinallisiin nähden ym. pienemmistä
asioista.
Muutamien puheenvuorojen jälkeen kuului arvokas vasaranpaukahdus, ja
sitten pääministeri lausui harvaan ja juhlallisesti:
-- Neuvottelu on päättynyt.
Hän nousi reippaasti seisomaan, kalpeille kasvoille nousi hauskoja
ryppyjä, ja hänen äänensä muistutti laiskan koulupojan ääntä ikävän
tunnin loputtua:
-- Ja nyt, hyvät herrat! Koettakaa viihtyä jotenkin hetkinen, sillä
puolen tunnin kuluttua alkavat illalliset!
Silloin armeijan ylipäällikkö sanoi hieman epäröiden:
-- Teidän ylhäisyytenne! Mitenkä lienee --? Ei kai ole sopimatonta
juhlia tällaisena yönä, kun...
Hän vaikeni neuvottomana, sitten huiskautti kädellään ja lisäsi
hymyillen:
-- No, enpä tiedä, ajattelin vain -- ja sanoin arveluni...
-- Ensinnäkin pyydän huomauttaa, teidän ylhäisyytenne, että se ei
ole mikään juhla -- ainoastaan yksinkertainen illallinen! lausui
pääministeri vaatimattomasti hymyillen. -- Mutta jos jättäisimme
sen silleen, tehtäisiin siitä: suurimerkityksellinen, valtiollinen
tapahtuma. Sitä paitsi tulevan vihollisemme lähettiläs on myös
kutsuttu tänne, ja kun hän nykyään on hieman levoton ja epätietoinen
aikeistamme, rauhoittaa ehkä hänenkin hermojaan, kun näkee meidät
rauhallisina.
Nuo sanat tuntuivat todella pumpuliin käärityn naskalin pistoilta!
Jotkut nauroivat hillitysti ja vahingoniloisesti. Ja pääministeri
lisäsi:
-- Niin, voimme kutsua hänet noin 12 aikaan tähän huoneeseen hieman
tupakoimaan ja samalla ilmoitamme uutisemme! Minä myönnän, hyvät
herrat, että päätöksemme saattaa olla laiton, sopimaton, arvoton
mahtavalle valtakunnallemme, ehkä joku sanoo sitä kevytmieliseksikin.
Mutta me uskallamme aina puolustaa sitä: se on ainoa, joka sopii
nykyiseen asemaan, se on _edullisin_. Ja elämä! hyvät herrat, on
tärkeämpi kuin vanhat tavat! (Oikein Oikein!) Ja pikku illanvietossamme
voimme todella iloita. Sillä minusta tuntuu, että kaikki on hyvin!
Kapinallisten maatapanoaikakin oli jo pari tuntia sitten, ja jos ne
kerran valvoisivatkin hiukan myöhempään, niin he eivät tule tänne asti
-- ainakaan _meidän aikanamme_, hyvät herrat! Tuskin milloinkaan.
Näkyi iloisia, hymyileviä kasvoja, kuului naurua, reippaita, hyväksyviä
huudahduksia:
-- Oikein sanottu, teidän ylhäisyytenne!
-- Hyvä! Minä kannatan teidän mielipidettänne, herra pääministeri!
Mutta he eivät olisi olleet niin äänekkäitä, jos olisivat tienneet,
että tulevan vihollismaan lähettiläs istui työhuoneessaan kuulotorvi
korvalla ja kynä kädessä.
Hänen kotimaassaan oli äsken salaisuudessa keksitty mitä herkin
kuuntelulaite; sellainen oli nyt yhdistetty hänen puhelimeensa -- jonka
johto sillä kerralla päättyi _pääministerin virkahuoneen kattoon_.
Lähettiläs oli maksanut miljoonan lahjoessaan pääministerin
taloudenhoitajan. Mutta nyt hän ajatteli itsekseen, että kymmenenkin
miljoonaa olisi ollut huokea hinta siitä tiedosta, minkä hän nyt sai.
Kolmen minuutin kuluttua hän sähkötti salakirjaimilla hallitukselleen.