PERUSTUKSET HORJUVAT._Ylös helvetistä: Romaani

-- Nyt hän tulee! huudahti eräs lihava, punakkakasvoinen kenraali.

Ulkona kuului suuren moottorin lähenevä jyrinä, ja samassa seisahtui

auto ulkopuolelle.

Hetken kuluttua lennähtivät esikunnan loistavan kokoussalin kaksoisovet

auki, kummallekin puolelle asettui jäykkänä koreapukuinen sotilas -- ja

valtakunnan sotavoimien ylipäällikkö astui sisään.

-- Mitä on tapahtunut? hän kysyi jonkin verran levottomana, kätellen

nöyrästi kumartelevia kenraaleja.

-- Teidän korkeutenne, on puhjennut kapina! lausui esikuntapäällikkö,

vanha, pienikokoinen mies, jolla oli sileäksi ajellut, terävät kasvot.

Hän oli äsken saanut siitä puhelimitse tiedon ja käskenyt jonkun

upseerin tulla heti selostamaan tapahtumaa. Onneksi oli esikunta vielä

koolla, jotta voitiin heti...

Päivystävä upseeri tuli sisään ja ilmoitti, että odotettu lähetti oli

saapunut.

Herrat istuivat heti suuren pöydän ympärille; puheenjohtajan paikalle

istahti ylipäällikkö.

Ensin päätettiin kuulla lähetin selostus.

Vanhempi luutnantti, joka suoraa päätä oli tullut esikuntaan kasarmin

pihalta, oli vieläkin kalpea äskeisestä. Hän sai kertoa tapauksen

alusta loppuun, ja esikuntapäällikkö pyysi häntä toistamaankin eräitä

kapinallisten lauseita ja merkitsi niitä muistiin.

Kun luutnantti oli poistunut, saatuaan käskyn jäädä odotushuoneeseen,

vallitsi pitkä äänettömyys. Kaikki näyttivät vakavilta, jopa

huolestuneiltakin. Vihdoin esikuntapäällikkö pyysi ensimmäisen

puheenvuoron ja alkoi hitaasti puhua:

-- Hyvät herrat! Ensinnäkin osoittaa tämä tapaus, että

sotilassalaliitto on erinomaisesti järjestetty. Juuri tänään sain

tietää, että lentolehtisiäkään ei anneta muille kuin agitaattoreille,

ja kaikki käy suullisesti niiden kautta. Vakoiluosaston miehet ovat

kyllä päässeet tällaisiksi agitaattoreiksi, mutta yksikään heistä ei

tiedä, kuka on johtaja -- kuka _kirjoittaa_ nämä lentolehtiset -- sillä

ne tulevat perille toisten apulaisten välityksellä. Näitä apulaisia,

enimmäkseen siviilihenkilöitä ja naisia, on paljon vangittu, mutta

_hekään eivät_ tiedä!

-- Anteeksi, että keskeytän! huudahti kiihkeästi eräs laiha,

parrakas kenraali. Heiltä pitäisi _ottaa_ tieto johtajista... Kai he

tietäisivät, jos...

-- Herra kenraali! lausui varmasti esikuntapäällikkö ja hänen ohuet,

ryppyiset huulensa vetäytyivät julmaan hymyyn. -- Olkaa vakuuttunut,

että näin tärkeässä asiassa _kaikki_ keinot on käytetty. Siellä on

terävät päät toimessa -- ja kun koko pataljoona tekee tuollaisen

päätöksen, niin tämä salaliitto ei ole vähäpätöinen. Olemme siis

kieltämättä mitä vaikeimmassa asemassa.

Syntyi pitkä, kiihkeä keskustelu. Suuri enemmistö oli sitä mieltä,

että säälimätön ankaruus oli nyt parasta; keinoista vain oli eriäviä

mielipiteitä. Useimmat tahtoivat, että jok'ainoa sotilas sotaoikeuden

säätämässä järjestyksessä tuomitaan ja ammutaan; toiset, että

viivytyksen välttämiseksi koko pataljoona tuomittaisiin yht'aikaa.

Eräs väitti syyttömäin teloitusten herättävän mieltenkuohua; toinen

huomautti, ettei upseerin murhaan syyllisiä voi saada selville

ja ehdotti, että otettaisiin arvan mukaan esim. 20 miestä joka

komppaniasta ja ammuttaisiin. Yksi ainoa, kenraali A. ehdotti

anteeksiantoa, upseerin murhaaja vain joutuisi rangaistuskomppaniaan.

-- Tällainen ennen kuulumaton lempeys olisi suurenmoinen voitto

ihmisyydelle, vakuutti kenraali -- ja samalla voimakas isku tuon

salaliiton naamioituja kasvoja vastaan, salaliiton, joka kaivaa maata

valtakunnan lujimman ja tärkeimmän perustuksen, _armeijan_ alta.

Esikuntapäällikön ohuet huulet vetäytyivät suorastaan pirulliseen

hymyyn, kun hän hitaasti ja ylimielisesti lausui:

-- Minä pelkään suuresti, että ensinnäkin _arpajaisissa_ -- mikäli

sellaiset voisivat tulla kysymykseen -- kaikki voitot lankeaisivat

vastustajillemme -- ja sen tähden pyytäisin nöyrimmästi vastustaa

niiden toimeenpanemista.

Kaikki paitsi asianomainen ehdotuksentekijä hymyilivät, ja useat

nauroivat ääneen. Kenraali A., joka oli lihava, terve ja iloinen

mies, nauroi ehkä äänekkäimmin. Mutta äkkiä hän taukosi, sillä

esikuntapäällikön terävä, ivallinen katse sattui häneen kuin pitkän,

hienosiimaisen piiskan sivallus, ja myrkyllinen ääni puhui teennäisen

vakavasti:

-- Samalla pyydän saada kenraali A:lle ilmoittaa, että myöskin

minä suorastaan kunnioitan ihmisyyttä. Juuri sen tähden pidänkin

sitä kotona turvassa -- varsinkin _sotaan_ lähdettäessä on parasta

lukita se, vaikkapa kassakaappiin. Se on vielä liian heikko ja

lapsellinen -- voisi eksyä ja tukehtua kaasupilveen tai saisi päähänsä

mörssärinammuksen... Muuten luulen, että jos kenraali A. ryhtyisi

diktaattoriksi ja antaisi salaliittolaisille ennen kuulumattoman

iskunsa, niin nämä mahdollisimman pian tekisivät vallankumouksen

ja hartaan kiitollisuutensa osoitukseksi kohottaisivat kenraalin

suorastaan ylös maasta.

Hänen puhetapansa oli niin vastustamatonta, että kumotut ehdotukset

näyttivät ihan mielettömillä. Kaikki muut paitsi kenraali A. hymyilivät

-- useimmat kiitollisina siitä, etteivät itse olleet esikuntapäällikön

hampaissa.

Mutta samassa esikuntapäällikön kasvot muuttuivat, ja kaikki vaikenivat.

-- Hyvät herrat! hän lausui hitaasti ja juhlallisesti. Eikö totta, että

meidän jokaisen toiminnan päämääränä on ollut sota -- _kosto_ niistä

iskuista, joita viime maailmansodassa isänmaamme sai?

-- On, on, on! kuului joka taholta.

-- Minä tiedän sen, hyvät herrat! jatkoi esikuntapäällikkö sointuvalla

ja läpitunkevalla äänellä; hänen mustat silmänsä loistivat ja hän

näytti parikymmentä vuotta nuoremmalta kuin äsken. Hän perusteli

pikaisen sodan välttämättömyyden niin vakuuttavasti, että kaikki

kuuntelivat henkeä pidättäen, ja lopetti seuraavin sanoin:

-- Kun me siis olemme näinä vuosina varustautuneet miltei

yli-inhimillisin ponnistuksin, kun meillä nyt on ylivoima, jonka uusi

lentokoneemme takaa miltei kaksinkertaiseksi, niin nyt on iskettävä! Ja

aivan heti! Jo ensi viikolla saattaa vihollisella olla jokin keksintö,

joka tasoittaa voimasuhteet. Siis mahdollisimman pian!

-- Minä olen samaa mieltä! sanoi eräs vanha kenraali. Ja

esikuntapäällikkö jatkoi:

-- Tämä suuri asia on siis kapina-asiassakin pidettävä pohjana.

Sillä -- hyvät herrat -- kapinan alkaminen on pakottanut meidät

aivan sodan kynnykselle! Nyt on kysymys tunneista -- korkeintaan

päivistä. Kapinallisia kohtaan on siis mielestäni olemassa vain yksi

menettelytapa; heidän rankaisunsa ei saa heikontaa armeijaa, vaan sen

täytyy lisätä sen kuria ja voimaa.

-- Niin, tietenkin -- ja sen täytyy tapahtua sotalakien mukaan.

Esikuntapäällikkö katsahti läsnäolijoihin ja hiljensi äänensä omituisen

läpitunkevaksi kuiskaukseksi:

-- Hyvät herrat! Nyt on niin tärkeä hetki, että laitkaan eivät saa

olla tiellämme. Jos siis sodan etu vaatisi kapinallisten armahtamista,

tehtäköön se. Jos nuo tuhannen nuorta miestä on uhrattava, niin

tehkäämme sekin silmää räpäyttämättä laeista huolimatta.

-- Mutta myöntänette toki, herra kenraali, että tuo puhe on hiukan

outoa _teidän_ asemassanne olevalta henkilöltä! huudahti sama kenraali,

joka äsken huomautti sotalaeista.

-- Minä olen samaa mieltä viimeisen puhujan kanssa! yhtyi toinen.

-- Hyvät herrat!

Ken näki esikuntapäällikön sillä hetkellä, ei ihmetellyt, että hän oli

armeijan vaikutusvaltaisin mies -- tuo pienikokoinen suutarin poika.

Sillä kun hän hitaasti kohosi seisoalleen, näytti hän monen mielestä

hyvinkin pitkältä. Ja hänen sanansa putoilivat kuin jääkylmät kivet

paljastetulle rinnalle:

-- Sotalakeja ja perustuslakeja voidaan milloin tahansa laatia _uusia_

-- mutta kun _valtakunnat_ kaatuvat, niin niitä ei enää voi nostaa --

_samat miehet eivät enää koskaan niitä rakenna_.

Suuressa salissa olisi kuullut kärpäsen surinan, kaikki tuijottivat

jähmettyneinä puhujaa... Ylipäällikkökin oli kalvennut ja änkytti

käheästi:

-- Mitä tarkoitatte, herra kenraali?

-- Minä tarkoitan sitä -- että _nyt horjuvat perustukset_.

Tuossa äänessä, tuossa hehkuvassa katseessa oli jotakin salaperäistä

ja kauhistavaa, joka lumosi läsnäolijat niinkuin jättiläiskäärmeen

katse. Ja hänen sanoillaan oli kaksinkertainen voima sen tähden, että

hän yleensä oli optimisti, mutta ei myöskään puhunut koskaan mitään

harkitsematonta.

Nuo kreivit ja paronit, kenraalit ja marsalkat, jotka aina olivat

kylmiä, ylpeitä ja ylimielisiä, näyttivät nyt kalpeilta ja

hermostuneilta; jotkut olivat nousseet seisoalleen ja änkyttivät

kalpein huulin:

-- Onko se mahdollista?

-- Eivät asiat toki liene niin hullusti.

-- Selittäkää, herra kenraali!

-- Se olisi kamalaa.

-- Selittäkää ajatuksenne, herra kenraali! sanoi ylipäällikkö ja

koputti hiukan pöytään vasarallaan. Ja esikuntapäällikkö alkoi

salaperäisesti:

-- Se vähäinen horjahdus, joka äsken tapahtui, voi saattaa koko

perustuksen horjumaan ja vihdoin viedä romahdukseen; valtakunnan

tukipylväiden alta on kannettu maata liian paljon.

Hän vaikeni hetkeksi antaen läpitunkevan katseensa liukua levottomasti

tuijottavien miesten yli ja jatkoi tunteettoman kylmästi:

-- Sotalakien mukaan ovat kaikki miehet syyllisiä. Jos siis ammutaan

vain yksi, joka varmasti voidaan todistaa syylliseksi, niin

salaliittolaiset näkevät heikkoutemme ja kapina leviää kuin kulovalkea.

-- Jos asetamme suuren joukon sotaoikeuden eteen, niin salaliitto saa

_aikaa_ valmistautumiseen sekä aihetta tehostettuun kiihotustoimintaan,

ja te saatte nähdä, hyvät herrat, että tuomioita toimeenpantaessa

syntyy kapina. Jos taas annamme kaiken olla sillänsä, niin

salaliittolaiset olisivat aaseja, elleivät käyttäisi sitä hyväkseen --

mutta heidän toimintansa osoittaa, että joukossa on nerokkaita miehiä.

Otamme siis minkä tahansa näistä menettelytavoista, niin armeijaa uhkaa

hajoamisen vaara. Ja kaikesta tästä huolimatta pitäisi heti julistaa ja

aloittaa sota -- sillä muutenhan se voi olla myöhäistä.

Hän vaikeni, ja kuulijoiden kasvoilla kuvastui neuvottomuus ja

hermostuminen. Puhuja katseli heitä kylmän ja tunteettoman näköisenä --

ikään kuin nauttien sanojensa vaikutuksesta.

Kuului käheitä, tuskastuneita huomautuksia:

-- Tilanne näyttää todellakin synkältä.

-- Mitä oikeastaan pitäisi tehdä?

-- Sitä en ymmärrä.

-- Sanokaa, hyvät herrat, mitä on tehtävä?

-- Mitä ehdotatte, herra kenraali?

-- Yhdestä asiasta olemme kai yksimielisiä, kuului taas

esikuntapäällikön läpitunkeva ääni. -- Siitä nimittäin, että näin

tärkeällä hetkellä ei meidän auta kiinnittää huomiota kellastuneihin

papereihin, johonkin inhimillisyyteen tai muutamiin ihmishenkiin --

sillä te tiedätte, hyvät herrat, mistä on kysymys!

Nyt kuului kaikkialta kiihkeitä huudahduksia:

-- Ne eivät saa tulla kysymykseenkään.

-- Ei, ei!

-- Meidän täytyy käyttää kaikkia keinoja!

-- Nyt on isänmaa vaarassa!

Eräs uskomattoman pyöreä kenraali oli noussut seisomaan. Hänen lihavat

kasvonsa olivat tulipunaiset, kun hän nyrkkiä puiden huusi:

-- Jumalani! Nuo roistot aikovat ryöstää meiltä virkamme -- laillisen

valtamme!

Ja useat lisäsivät kiihtyneinä:

-- Niin juuri -- se on niiden aikomus.

-- Mutta se on estettävä!

-- Estettävä, estettävä!

-- Mutta miten?

Silloin kuului ylipäällikön matala ääni:

-- Hyvät herrat! Meidän on nyt keskusteltava siitä, mitä menettelytapaa

on käytettävä. Onko herra esikuntapäälliköllä tehtävänä jokin ehdotus?

-- Niin! jokin keino, jolla voitaisiin pelastaa huolestuttava asema!

lisäsi lihava kenraali innokkaasti.

Esikuntapäällikkö rykäisi ja lausui hiljaa, korostaen joka sanaa:

-- Meillä ei ole muuta kuin yksi ainoa pelastus -- että kahden päivän

kuluttua _julistetaan_ ja _aloitetaan sota_.

Kuului kummastuneita kysymyksiä:

-- Sota -- kahden päivän kuluttua...?

-- Eihän liikekannallepanokaan ole loppuun suoritettu?

-- Entä kapinalliset?

-- Ei sitä voi niin pian.

-- Niin, pitäisi ministerineuvoston kanssa yhteisesti keskustella...

-- Hyvät herrat! alkoi taas esikuntapäällikkö. -- Minä olen

jo keskustellut ministerineuvoston puheenjohtajan kanssa.

Ministerineuvosto on parhaillaan koolla, joten voimme tarpeen vaatiessa

siirtyä sinne -- kun kapinallisten asia on ensin päätetty. Sitten hän

miltei kuiskaavalla äänellä esitti, miten kapinallisia on rangaistava

ja ehdotti, että huomenna aamupäivällä on hallituksen toimesta

levitettävä kaikkialle lyhyt juliste, jossa mm. ilmoitetaan, että

vihollinen on jo hyökännyt rajan yli, ja lopetti puheensa seuraavasti:

-- Kun siis samanaikaisesti rangaistusten toimeenpanon kanssa

levitetään noita julisteita, on salaliittolaisilta maa poissa jalkojen

alta; he eivät uskalla ryhtyä kostotoimiin -- he näkevät heti, että me

emme nyt _leikittele!_

Kaikki tuijottivat kauhunsekaisella ihailulla esikuntapäällikköä.

Monet vihasivat häntä, koska hän oli nousukas, alhaissyntyinen --

rohkeni julkeasti ja säälimättömästi ivailla heitä, elleivät he

aina hyväksyneet hänen mielipiteitään ja ehdotuksiaan. Mutta tällä

hetkellä, kun hän kylmäverisimpienkin hermostuessa yht'äkkiä kykeni

keksimään noin loistavan suunnitelman heidän pelastuksekseen tuntui hän

yliluonnolliselta nerolta! Ja muutamien mielestä hän ohuine huulineen

ja hehkuvine silmineen oli paholainen ihmishahmossa.

-- Mutta jos tulee ilmi, ettei vihollinen ole ... kuului käheä kuiskaus.

-- Herra kenraali on hieman hermostunut, hymyili esikuntapäällikkö

pilkallisesti. -- Mitä me lopultakaan tekisimme sotasensuurilla?

-- Kas, kun todellakin unohdin! tunnusti syyllinen hämmentyneenä ja

hymyili kiitollisena siitä, ettei esikuntapäällikkö lyönyt häntä

kovemmin.

-- Kunhan vain saataisiin kaikki nopeasti valmiiksi.

-- Aika on todellakin lyhyt, myönsi esikuntapäällikkö.

-- Mutta nyt täytyy jokaisen ponnistaa tarmonsa äärimmilleen -- asema

vaatii. Ilmavoimat, jotka sodan alussa ovat tärkeimmät, ovat kuitenkin

valmiit.

-- Mutta jos kapinallisten kohtalo herättääkin suuttumuksen myrskyn --

ellemme onnistukaan? kysyi taas eräs jännittyneenä.

-- Hyvät herrat! lausui esikuntapäällikkö koleasti. Siinä tapauksessa

olemme hukassa. Mutta muuta me _emme_ voi tehdä -- se on _viimeinen

keino_.

Pitkän aikaa vallitsi salissa miltei kuolemanhiljaisuus.

Vihdoin ylipäällikkö rykäisi arvokkaasti ja julisti juhlallisella

äänellä:

-- Minä puolestani kannatan herra esikuntapäällikön tekemää ehdotusta.

Ja pöytään nojaavien kenraalien loistavapukuisesta rivistä kuului

kaikkialta yksitoikkoisia, hartaita ääniä:

-- Ja minä.

Yleisesikunnan päällikön tummissa silmissä välähti kerran ikään

kuin ylimielinen, salattu pilkka, ja ohuet huulet sulkeutuivat

entistä tiukemmin. Hän muisti, miten nuorena luutnanttina oli aina

purskahtamaisillaan nauruun kuullessaan alokkaitten rivissä hartaasti

lausuvan:

-- Yks, kaks!

Kun kapinallisen pataljoonan luutnantti tuntia myöhemmin yleisesikunnan

määräys taskussaan astui odottavaan autoon, olivat hänen kasvonsa vielä

kalpeammat kuin illalla kasarmin pihalla.