Hän osaa olla vaiti; hänestä voi vielä tulla kauppias.
-- Mitä uutta? kysyi konsuli Gråberg kapteeni Edvardsonilta, joka astui
konttoriin kellon lyödessä yhtätoista ennen puoltapäivää.
Kapteeni pyyhkäisi hattuaan, pani sen varovaisesti vaarnaan ja vastasi:
-- Kirkasta mastossa, räntää kannella. Kävihän eilen hullusti
porvariston kokouksessa?
-- Kävi. Sointiteeri oli poissa. Olithan, veli, X-kylässä?
-- Olin. Ja maaherran luona. He lyöttäytyvät yhteen kuin muurahaiset
tuhkakasaan. Ei pirukaan voi pitää heitä aisoissa. Minä olen jo
menettänyt 80.000 rakennustarpeihin ja tiiliin, niinkuin käskit, veli;
minä olen tilannut heidän parhaat työmiehensä; Millberg ja Andersson
ovat juosseet saappaansa puhki meidän asioillamme, ja kuitenkin käy
kaikki päinmäntyyn. Miten onkaan? Ceder ja Alrot ovat alkaneet tehdä
kivijalkaa uusiin taloihinsa! Luulenpa, että uusi järjestely nuo herrat
kyllä opettaa, _jos_ se tulee ajoissa. Mutta sitä ei tule, veli
Gråberg; maaherran rouva on meidän puolellamme; minä kuulin sen
varmalta taholta, mitäpä silloin lukua pikku herroista?
-- Naisten suosio on kuin huhtikuun lumi!
-- Aivan niin, jos suosio koskee miestä. Mutta nyt koskeekin ystävyys
sattumalta toista naista. Armollinen rouva ei voi koskaan unohtaa, että
hänen lastensa köyhä kotiopettajatar koroitettiin upporikkaan
kauppaneuvos Halmin rouvaksi. Se on armollisen rouvan tekoa, ainakin
hän niin uskoo, ja kukapa ei olisi niin heikko, että pitäisi
nukeistaan? Siis: Halm kuiskaa sanasen rouvalleen, pikku rouva kuiskaa
sanasen armolliselle rouvalle, armollinen rouva kuiskaa saman enolleen,
ministerille. X-kylä on hukassa; sen tulevaisuus ei ole senkään
arvoinen kuin lyijykynä...
Niin sanoen katkaisi kapteeni ikäänkuin ajatuksissaan yhden kuudesta
lyijykynästä, jotka aina olivat rivissä hänen isäntänsä
kirjoituspöydällä.
-- Mutta -- huomautti Gråberg sulkakynää pureskellen -- tässä torin
varrella asuvan pikku rouvan mieleen voisi jolloinkin juolahtaa
kuiskata sananen meistä.
-- Olet oikeassa, veli, kapteeni vastasi. Siihenpä juuri tarvitsemmekin
mutkan, ja minä luulen löytäneeni sen. Kohta tiedän, mitä tarvitsen,
komissaari Sten Halmista. Se koskee suvun kunniaa. Olkaa huoletta;
kauppaneuvoksettarelle ei juolahda mieleen kuiskata yhtään ainoaa sanaa
Gråbergin kauppahuoneen asioista.
-- Veli Edvardson!... Oletpa itse oveluus, veli!... Tiedätkö, veli,
että Lauri Roderik taaskin muutti mielensä ja lähti yliopistoon?
-- Mitä poikain kujeita se on? Enkö nähnyt hänen ja tytön toimivan ihan
kuin pitikin X-kylän palossa? Minä luulin nuorten jo olevan kihloissa.
-- Minä en ymmärrä, mikä pojassa on. Milloin konttoriin, milloin
ulkomaanmatkoille, milloin taas yliopistoon. Ei ole varsin kehuttavasti
tuhannen markan velkakirjasi laita, veli hyvä. Minä päästin hänet. Kun
hän kerran alkoi, niin jäähdyttäköön nyt intoaan maisterinarvolla.
-- Veli Gråberg ... anna anteeksi, minun periaatteeni on, ettei
liikemies koskaan saa olla kunnianhimoinen. Maisteriko? Kaikkia vielä!
Halm tallasi kauppaneuvoksen valtakirjan jalkoihinsa, mutta nyt, kun
hän on ehtinyt tarkemmin miettiä asiaa, ei hän sitä myisi kokonaisesta
laivastakaan. Meidän puolestamme kernaasti. Jokainen kunnianhimo on
huono kauppa... Lauri Roderik itsensä pilalle lukeneeksi maisteriksi!
Eikö hän ole puhunut tytöstä?
-- Ei sanaakaan.
-- Hän osaa siis olla vaiti; onhan sitten jotakin toivoa. Kun osaa olla
vaiti kahdenkymmenen ikäisenä, osaa kyllä hoitaa liikeasioita
neljänkymmenen vanhana. Hänestä voi vielä tulla kauppias.
Konsuli Gråberg huokasi. Hän ei luottanut siihen lohdutukseen, vaan
pelkäsi, ettei hänen ainoa poikansa koskaan tulisi isänsä paikalle
konttoriin. Mutta tulisihan hänestä maisteri; se oli kuitenkin edes
vähäinen lohdutus oppimattomalle isälle, jonka oli täytynyt lukea
maantiedettä vanhoilla päivillään, saadakseen selville, mille maailman
kulmalle hän lähetteli laivojaan.
Samaan aikaan oli kauppaneuvos Halm konttorissaan silmäillyt postissa
tulleita tietoja ja sanoi kirjanpitäjä Stenmanille:
-- Otava on Lontoossa. Nopea matka, kymmenen päivää. Kingslaw & Pojat
ilmoittaa Odessan rahtien olevan kalliimpia kuin miesmuistiin.
Edestakaisin yli 60.000. Tervola teki tehtävänsä kuin mies.
-- Tervolan olisi pitänyt olla täällä jo kaksi viikkoa takaperin,
vastasi Stenman kääntämättä silmiään konttokirjastaan.
Isäntä oli vaiti. Nuori kirjanpitäjä oli toimittanut asiansa ja
toimittanut sen hyvin; miten hänen sitten kävi, se oli tosin sivuasia.
Mutta vankallekaan pohjalle päässyt kauppias ei ole vapaa
inhimillisistä heikkouksista, ja Halm tunsi rinnassaan jotakin
isällisen hyväntahtoisuuden tapaista tuota ripeää, kunnon nuorukaista
kohtaan. Olihan Tervola hänen koroittamansa...
Puolen tunnin kuluttua, joka ääneti käytettiin lähetettävien kirjeiden
hyväksi, sanoi Halm Stenmanille:
-- Meillä on tänään ristiäiset.
-- Toivotan onnea, vastasi kirjanpitäjä kuivasti.
-- Stenman ... minä olen saanut huonoja sanomia Juhanista. Hän pelaa...
Stenman pudisti päätään, pani nuuskaa ja kirjoitti yhä edelleen.
-- Nyt saan jo kolmannen kerran maksaa hänen velkansa. Se ei käy
päinsä, Stenman. Minä käsken hänen heti palata kotiin Ruotsin kautta.
-- Keskellä talveako?
-- Niin, keskellä talvea. Pohjanmeri ja Ahvenanmeri eivät ole mitään
Lontoon pelihuoneiden rinnalla. Jos kadottaisin hänet... Jumala
rankaisee meitä, Stenman!... Silloin on minulla jäljellä vain äsken
syntynyt poika, joka kastetaan tänään. Stenman, meidän täytyy tehdä
jotakin köyhäin hyväksi; ei meillä ole siunausta lapsistamme, jollemme
tee mitään muiden hyväksi. Kirjoita 500 merimieshuoneelle leskiä ja
orpoja varten. Mutta se ei riitä, Stenman; me perustamme Y-kylään
säästöpankin tämän päivän muistoksi. Minä annan 1.000 pohjarahastoksi.
-- Määräsittehän, patruuna, kaksi prosenttia Otavan Odessan matkan
tuloista kauppiaitten apukassaan. Tehnee 1.000 tai 1.200.
-- Se on totta, sitä en muistanutkaan. Mutta samapa se; se lintu ei ole
vielä kynitty. Kirjoita 500 merimieshuoneelle ja 1.000 säästöpankille.
Onni on häilyväinen, täytyy tehdä jotakin hyvää. Täytyy jättää muisto
jälkeensä... Jos kuolen, Stenman, on testamentissani määräys sinulle.
-- Se on suotta. Te elätte kolmekymmentä vuotta kauemmin kuin minä.
-- En saa rauhaa ajatellessani Juhania. No, niin... Porvaristo teki
tenän eilen; Rufus-ukko lateli sukkeluuksiaan. Minusta se on
samantekevää; minä alan kyllästyä koko sotkuun. Gråberg on ostanut
uuden varastopaikan sataman luota. Edvardson kylvää rahoja kuin hietaa.
Se on hänen keksintönsä, Stenman.
-- Johan sanoin teille, patruuna, ettei siinä miehessä ole yhtään
suoraa paikkaa. Toiminimi tietää, mitä hän on miehiään. Minerva tuotti
aikoinaan hyvin, mutta mitä siitä tuli? Merilainoja siitä tuli,
käräjänkäyntejä siitä tuli. Toiminimi ei luullakseni kiittänyt
Edvardsonia. Ja moisen miehen kanssa ryhdytte uudelleen asioihin,
patruuna!
-- Liikeasioissa, Stenman, täytyy katsoa eteensä, mutta täytyy myöskin
osata unohtaa. Gråberg ei saata unohtaa; sentähden hän onkin vain
pikkukauppias ja sinä pysyykin... Nyt lähden veljeni Stenin luo. Hänet
on kutsuttu kummiksi.
-- Komissaariko? kysyi Stenman hyvin kummastuneena ja unohti panna
hyppysissään olevan nuuskan nenäänsä.
-- Kummastuttaako se sinua? Onhan hän vanhin veljeni.
-- Antakaa anteeksi -- Stenman vastasi hämillään -- minä luulin, että
hän on hullu.
-- Omituinen hän on, mutta ei hullu. Margret pitää häntä häkissä. Minun
velvollisuuteni on valvoa, miten hän tulee toimeen vanhoilla
päivillään.
Kauppaneuvos otti hatun, kepin, turkkitakin ja oli kohta tiessään.
Vanha kirjanpitäjä katsoi hänen jälkeensä, alkoi vuolla uutta
sulkakynää ja jupisi itsekseen:
-- Isä oli viisain kaikista, kunnes tuli hulluksi... Sten oli
uskaliain, kunnes hänkin tuli hulluksi... Otto Kristofer oli tyhmin ja
hyväluontoisin; hänellä säilyikin se rahtunen ymmärrystä, mikä hänellä
oli... Hannu Herman on paras kaikista; tuleeko hänkin nyt hulluksi?...
Juhani tulee Sten Halmiin; hän menettää järkensä.
Huono kauppa ... saldona kaikesta haaksirikko, haaksirikko!