Sisar Paulina oli istunut sukankuteineen veljensä kamarin viereisessä
huoneessa. Ovi oli, ehkäpä sattumalta, vähän raollaan; hän saattoi
luvattomasti kuuntelematta saada selvän osasta sisähuoneen keskustelua,
ja mitä sisar Paulina ei käsittänyt, sen hän kyllä arvasi. Kun heidän
vieraansa oli lähtenyt, sanoi hän veljelleen:
-- Matias, oletko pahoillasi?
-- En ... olen. En tiedä. On toisinaan raskasta tehdä velvollisuutensa.
-- Niin kyllä. Sinulla on monen sielun taakka kannettavana. Mutta sinä
osaat sen myöskin keventää niinkuin Jumalan apostoli. Sinä et katso
ylhäisyyttä etkä rikkautta, vaan sanot kaikille totuuden. Kun maailma
kumartaa epäjumaliansa ja sanoo mustaa valkoiseksi, silloin sinä
osoitat Jumalan sanaa ja sanot: älä petä itseäsi, se on synti! Miksi
olet pahoillasi, Matias? Tunsithan itsesi niin onnelliseksi eilen. Ja
kaiken, minkä teet, sinä teet rakkaudesta. Ei kukaan saata rakastaa
eikä lohduttaa niinkuin sinä. Ei kukaan ansaitse niin hyvin kuin sinä
olla onnellinen.
-- Sinä olet sokea, Paulina. Älä vaivaa minua, sydämeni on levoton.
Minä otin vastaan synnintunnustuksen naiselta, enkä minä ole häntä
parempi. Huonompi olen minä; _hän_ ei mitään salannut.
-- Kuulehan. Sinullapa on ihmeellinen lahja katsoa suoraan läpi
ihmisten. Minä ihmettelin aina, mikä minua veti Eeva Merthenin puoleen,
vaikka minulla oli niin suuri syy pelätä ja inhota häntä. Mutta
sentähden niin lienee ollut, että hän on niin lujasti totuudessa
kiinni. Eikö ole kummallista, että juuri semmoiset viat, joita kaikki
muut koettavat kaikin tavoin salata, ne juuri hän julkisesti ilmaisee
kaikille? Minusta tuntuu kuin hän olisi parempi mainettaan. Mitä sinä
arvelet?
-- Mainettaanko? Etkö ole kuullut, miten kaikki häntä ylistävät?
-- Et sinä, Matias. Luullakseni annoit hänen seisoa. Sinä et
imarrellut, sinä, tuota mahtavaa herttuatarta. Et luullakseni maininnut
sanaakaan siitä, mitä eilen tapahtui. Mutta eikö hän, kun kuulee sen,
luule vaitioloasi halveksimisen merkiksi?
-- Kyllä hän saa tietää sen Annalta. Omatunto ei lue sukulaisuutta.
-- Ei, ei sinun omatuntosi. Sinä et koskaan katso henkilöä, sinä pidät
kiinni Jumalan oikeudesta. Jos oikea kätesi sinua pahentaisi, voisit
sinä kyllä hakata sen pois. Ja kun pidät kiinni Jumalan oikeudesta,
niin tiedän, että pidät myöskin kiinni Jumalan armosta. Oletko aivan
varma, että olet ollut laupias myöskin Eeva Mertheniä kohtaan?
-- Mitä tarkoitat?
-- Oh, en juuri mitään; semmoiset asiat sinä ymmärrät paremmin. Minä
vain olin kuulevinani, ettet sinä suostunut vihkimään häntä.
-- En suostunut vihkimään häntä salaa enkä muilla seuduin. Tahdoin,
että sen tulee tapahtua julkisesti Turussa. Etkö ymmärrä, että se on
välttämätöntä kaiken sen jälkeen, mitä on tapahtunut?
-- Tietysti. Sinulla oli kyllin syytä asettaa sellainen ehto. Minä vain
ajattelin erästä sananlaskua, jota käytetään sodassa. Eihän maallinen
viisaus ole muuta kuin hulluus Jumalan edessä.
-- Mitä sananlaskua?
-- Pakenevalle viholliselle pitää tehdä kultasillat.
-- Toisin sanoen: pakeneva synti on verhottava kultavaipalla.
-- Ei, seitsemänkymmentä tulkitsijaa sanoisi: pakenevan synnin
parannuksen tietä on helpotettava eikä tehtävä sitä vaikeammaksi.
Sanopas, kumpiko on parempi: että vihkimys tapahtuu muualla kuin
Turussa vai ettei vihitä ollenkaan?
Diakoni Elg asteli kiivaasti edestakaisin huoneessa. Hänen rinnassaan
kiehui ja kuohui; vanha kavaltaja nousi hänen sydämessään kuin kiljuva
leijona, mutta myöskin David, Jumalan mies, nousi ja taisteli leijonan
kanssa valtavan taistelun, jota ei mikään kuolevaisen silmä nähnyt. Kun
leijona vihdoin oli maahan lyöty, pyyhkäisi diakoni hikipisaran
otsaltaan, nyökäytti päätään enkelinluontoiselle, käytännölliselle
sisarelleen, otti kynän ja kirjoitti:
"Eeva Merthenille.
Lähetä minulle sana, milloin tahansa ja missä tahansa minua
tarvitset. Jos Jumala tahtoo, niin minä tulen.