Kaspianmereltä Mustalle merelle.
Heinäkuun 28 päivänä kello puoli 3 j.p.p. lähdin rautateitse Bakusta
Batumiin. Noin 80 ruotsinpenikulman pituinen matka sinne kuljetaan
kolmessakymmenessä kahdessa tunnissa; piletti maksaa kolmannessa
luokassa 18 ruplaa. Kolmannessa luokassa matkustamisesta on se hyöty,
että sekä vaunuissa on vilkkaampi ilmanvaihto, joka on erittäin
tervetullutta tähän vuoden aikaa, että silloin on oivallinen tilaisuus
tarkastaa Kaukasian eri heimojen kirjavaa näytekarttaa. Toisen kerran
siis matkustin aroa ja sen läntistä jatkoa, yksitoikkoista erämaata
pitkin, joka leviää Kuran molemmille puolin. Kello 8 aamulla saavuimme
Tiflikseen. Valitettavasti saatan yhtä vähän nyt kuin edelliselläkään
kerralla perusteellisesti kuvata tätä kaupunkia, joka näyttää
erittäin ihailtavalta valkoisine taloineen, viheriöine kattoineen,
kirjavakupaalisine kirkkoineen ja kadulla vallitsevine vilkkaine
rahvaan eloineen. Yksi päivä Kaukasian pääkaupungissa ei ole tarpeeksi,
jotta saattaisi saada siitä selvän käsityksen: nyt, kun olin toisen
kerran Tifliksessä, viivyimme asemalla vain kaksikymmentä viisi
minuuttia. Täytyy niinmuodoin tälläkin kertaa supistaa kertomukseni
siihen, mitä itse vaunun akkunasta näin.
Tifliksestä jatkamme sentähden matkaa heti Mustanmeren rantaa kohden.
Rautatie on rakennettu Kuran vasemmalle rannalle. Seudun ja luonnon
muoto muuttuu nyt äkisti. Kasvullisuus tulee yhä runsaammaksi, maa
mäkisemmäksi. Vasemmalla puolen näkyy joki, joka Kaspianmertä kohden
ajelehtaa someata vettänsä. Sen toisella puolen, mutta juuri laaksossa,
näkyy Tiflikseen johtava leveä maantie. Erästä rautasiltaa myöten
kuljetaan vesirikkaan syrjäjoen, Aragvan yli, ja Ksankan ja Kaspin
asemien välillä vielä muutamien vasemmalta virtaavien syrjäjokien yli.
Siellä täällä vuoristossa näkyy asemansa puolesta hallitsevilla
kalliopenkereillä linnan- ja luostarinraunioita. Väki vaunussa on hyvin
vaihtelevaista: venäläisiä upseereja, tattarilaisia, grusinilaisia
herroja ja naisia, talonpoikia j.n.e. Suurin osa matkustajia kuului
kuitenkin viimemainittuun kansakuntaan. Kuljimme nyt Grusian eli
entisen Georgian kuningaskunnan kautta. Grusinilaisen muoto on erittäin
kaunis. Jalot, tarmokkaat kasvonpiirteet, pystyisen pään kaunis muoto,
leveät hartiat, hoikka uuma ja uljas ryhti ovat piirteitä, jotka ovat
kaikkien varsinaisten grusinilaisten tunnusmerkkejä. Naisetkin ovat
kauniit, heidän pukunsa kirjavia ja aistikkaita. Luonteeltaan ovat
grusinilaiset urhoollisia, kunniallisia, vieraanvaraisia, ylpeitä ja
suruttomia.
Tifliksen ja Kaspianmeren välillä toiselta puolen ja tämän kaupungin
ja Mustanmeren välillä toiselta puolen ilmenee luonnossa mitä
suurimpia erilaisuuksia. Ensin mainittu seutu on, kuten olemme nähneet,
paljasta aroa, kuivaa ja autiota. Jälkimäinen maa sitä vastoin, Georgia
ja Mingrelia, on yhtenä ainoana puutarhana, jossa loistaa mitä rehevin
kasvullisuus. Täällä on maaperä erittäin hedelmällistä, ja
tänne muuttaa Kaukasian ja sen naapurimaiden eri osista useita
uutis-asukkaita, he ostavat halpaa maata, rakentavat talon ja
viettävät sitten surutonta elämää pellon tuotteista eläen. Vuorien
rinteillä kasvaa täällä metsää, ja jokien rannoilla on kasvullisuus
pitkän tunnelin läpi, ennenkun se joutuu rannalle, jossa se kulkee
vain muutaman metrin matkan päässä vedessä, niin että laineet loiskivat
ratapenkereen juurelle. Kello puoli 11 olimme perillä Batumin asemalla,
missä otin ajurin, joka muutamassa minuutissa vei minut hötel de
l'Europehen.
Batumin kaupungissa on noin 22,000 asukasta (heinäkuussa 1886). Tässä
määrässä esiintyvät niin hyvin Europan kuin Kaukasiankin tärkeimmät
kansallisuudet. Suurin osa kansasta on kuitenkin venäläisiä. Sitä
lähinnä ovat lasilaiset, turkkilaiset, tattarilaiset, grusilaiset,
kreikkalaiset, sekä Kaukasian eri vuorikansojen useat edustajat. Sen
lisäksi on suuri joukko saksalaisia sekä ranskalaisia, englantilaisia,
italialaisia ja pari ruotsalaista (Nobelin palveluksessa). Tästä on
luonnollisena seurauksena, että kaupungissa vallitsee täydellinen
kieltensekoitus, ja hyvin usein tapaa ihmisiä, jotka puhuvat viittä eli
kuutta eri kieltä.
Kaupunki jakaantuu kahteen selvästi eroitettuun pääosaan, nimittäin
vanhaan turkkilaiseen Batumiin ja uuteen venäläiseen. Edellisessä ovat
kadut ahtaat ja likaiset, ja talot ovat rakennetut tiilistä ja
ristipuista, mutta niin huolimattomasti, että on ihmeellistä, että
nämät talot ylimalkaan saattavat ensinkään pysyä pystyssä; näkeekin
useita, jotka ovat häviämään päin. Katot ovat peitetyt paamitiileillä
ja viettävät kaikille neljälle sivulle. Puuportaat johtavat alakerran
ovista kadulle, ja ylemmissä kerroksissa on pieniä balkongeja.
Akkunat ovat varustetut luukuilla. Alakerroksessa on enimmäkseen
teenjuontipaikkoja ja puoteja akkunoissa olevine tavaranäytteineen ja
julman suuria, houkuttelevia kylttejä portin päällä. Muutamilla
kaduilla on vain puukatoksia ja kangaskojuja, niinkuin on esim.
basareissa, jonka käytävät kiemurteleivat kaikissa mahdollisissa
koukuissa. Reheviä lehtipuita kasvaa useimmissa pihoissa ja muutamilla
kaduilla, jotka joko eivät ensinkään ole kivitettyjä taikka ovat
lasketut hataroilla mukulakivillä. Hanhia, kanoja ja muita kotieläimiä
kävelee ympäri nurkkia. Paitsi hevosia käytetään myöskin puhveleita ja
aasia tavaroita kuljettamaan. Kaikilla kaduilla on vedenmyyjiä,
jotka kantavat selässään suuria nahkasäkkejä, joiden ympäri on
kääritty tukuttain kosteita lehtiä, jotta vesi pysyisi raikkaana.
Venäläisessäkin kaupungin-osassa käyvät ne pitkin ja huutavat:
"shalodni vada" eli "soog so", joka venäjäksi ja turkiksi merkitsee
"kylmää vettä." Sitä paitsi näkyy useita muita liikemiehiä kulkevan
pitkin katuja ja kimeällä äänellä tarjoovan kaupaksi tavaroitansa,
niinkuin päärynöitä, luumuja, maissia ja muita hedelmiä. Siellä täällä
turkkilaisessa Batumissa on moskeita, joissa on aina korkea puutorni,
minkä katokselta molla ilmoittaa rukoushetkistä, aivan kuten
persialaisissa kaupungeissakin. Parissa kadunkulmassa näkyy kaivoja,
minkä luona basaarikauppiaat enimmästi seisovat rivissä ja tuuppivat
toisiansa saadakseen vettä saviruukkuihinsa. Toisinaan kaivojen
luona oikein tapellaan, ja jouduin näkemään sellaisen, missä
riitaveljet ensin heittivät saviruukkunsa toistensa päälle ja
sitten tarttuivat katukiviin. Toisen kerran oli minulla huvi nähdä
kolme turkkilais-naista, jotka jotensakin kevyesti puettuina
ottivat juuri satamassa vilvoittavan kylvyn.
Batumin venäläisellä osalla on aivan toinen ulkonäkö. Täällä kadut ovat
leveät ja siistit. Talot ovat rakennetut tavalliseen europalaiseen
malliin ja muutamat niistä ovat oikeita loistorakennuksia, joiden ei
tarvitsisi puolestaan hävetä itse Pietarissakaan. Kevyitä vaunuja,
oikein komeita ajoneuvoja, on saatavissa kaikilla tärkeimmillä
paikoilla. Ajuritaksa on suunnattomasti paljon halvempi, kuin meillä.
Järjestystä hoitaa venäläinen poliisi. Tärkeimmistä rakennuksista
ravintolat, sitten venäläiset ja kreikkalaiset kirkot ja vanha
turkkilainen moskea, joka on rakennettu kuusikulmion muotoon ja
tiilikatolla varustettu, minkä harjalta kullattu puolikuu ilmoittaa
uskonnosta, jota siellä sisällä tunnustetaan. Moskean yläpuolella
kohoaa korkea, hoikka minaretti, joka aistikkaasti on muurattu noista
kuudesta ulkomuurista sivuun aivan kiinni. Itse kärjessä, joka lännessä
rajoittaa Batumin lahtea, on linnoitus, jonka muodostavat osaksi
maavallit osaksi matalat muurit, ja joka ei liene niin aivan mahdoton
valloittaa. Se on vanha turkkilainen rakennusteos, johon on rakennettu
lisää ja joka on ajanmukaisesti parannettu sen jälkeen, kun venäläiset
sen valtasivat. Heti linnoituksen edustalla on majakka. Kaupungissa on
muutamia teattereita, joissa venäläiset, armenialaiset ja grusinilaiset
näyttelijäseurueet esiintyvät kesä-aikana. Teaatterirakennukset eivät
ole niin erittäin erinomaisia, sillä ne ovat tavallisia puulatoja.
Muutamassa niistä olin läsnä erään grusinilaisen seurueen antamassa
näytännössä, mihin seurueeseen kuului neljä näyttelijää ja yksi
näyttelijätär, jotka näyttelivät kappaleen, missä paukahteli useita
pyssynlaukauksia ja paljastettiin välkkyviä kinshaleja. En
luonnollisesti käsittänyt sanaakaan, mutta näyttelijät elehtivät niin
vilkkaasti, että kaikessa tapauksessa saatoin yhtyä kappaleen
sisältöön, joka oli armeenialaisten pilkkaamista. Kappaleen loputtua
tanssi yksi näyttelijöistä ja näyttelijätär grusinilaisen
kansallistanssin. Tanssivat kiertelivät toistensa ympärillä harvakseen
ja miellyttävästi liikutellen ruumistaan ja käsiään. Tyttö kuljetti
jalkojaan äänettömästi ja sanomattoman nopeasti milloin eteen milloin
taaksepäin, niin että näytti, kuin olisi hän leijaillut lattialla; mies
sitävastoin polki usein lattiaan kaikin voimin tahtia näyttääkseen ja
teki mitä notkeimpia pantterihyppyjä. Tarvitaan suurta notkeutta ja
pitkällistä harjoitusta, jotta voi tätä tanssia esittää taiteen
kaikkien sääntöjen mukaan. Muista Batumin huvipaikoista mainittakoon
sirkus ja koko joukko enemmän tai vähemmän säädyllisiä kahviloita,
jotka ovat sivistyksen eroittamattomat seuraajat. Viimeiseksi
mainittakoon posti- ja sähkölennätintalo, missä muun muassa saa tietää,
että erotus Batumin ja Pietarin ajassa on 57 minuuttia.
Kun likinnä rantaa on joksikin matalaa, käy rannasta useita hyvin
pitkiä siltoja. Satama on muuten sangen hyvä ja alttiina ainoastaan
pohjois- ja luoteistuulille. Kokonainen laivasto, jonka laivat
kuuluvat kaikille mahdollisille kansallisuuksille, turkkilaisille,
ranskalaisille, venäläisille, saksalaisille, itävaltalaisille, on
täällä ankkurissa, ja vieras saa siitä sen käsityksen, että Batum on
vilkas kauppakaupunki. Vieläpä Hampurikin on säännöllisessä
höyrylaivayhteydessä Batumin kanssa kerran kuukaudessa. Mitään
sotalaivoja sen sijaan ei ole sinne määrätty. Sodan sattuessa saattaa
näet sellaisia lähettää sinne lyhyessä ajassa Sevastopolista.
Englannilla, Ranskalla, Saksalla, Amerikalla, Turkilla ja Persialla on
konsulit Batumissa.
Ennen oli Batum vapaasatama, mutta tämä erikois-oikeus on nyt
lakkautettu. Silloin ei päästetty ketään ihmistä kaupungista pois eikä
kaupunkiin kello 6 jälkeen illalla. Sitä tarkoitusta varten ympäröi
sitä koko sarja aseellisia sotilaita; siitä seurasi, että
turvallisuuskin kaupungissa oli hyvä. Nyt sitä vastoin, kun tämä
vartioiminen on lopetettu, peljätään, että asianlaita muuttuu toiseksi.
Batumin ollessa vapaasatama, ei siellä saanut olla linnaväkeä eikä
kanuuneja, mutta tätä kieltoa kierrettiin sillä tavalla, että sotilaat
ja kanuunat olivat valmiina kasarmeissa heti kaupungin ulkopuolella,
jonka linnoituksen siten saattoi asettaa puolustustilaan neljän tunnin
kuluessa. Nyt on linnoituksessa sekä sotilaita että kanuuneja.
Kaupungin paraimmat vientitavarat ovat pumpulit, vilja, omenat ja
palo-öljy. Nobelin yhtiö, jolla Batumissa on suuria tehtaita, säiliöitä
ja lastausasemia, lähettää kuukausittain 200,000 puutaa öljyä vaunuissa
Bakusta Batumiin. Jälkimmäisessä paikassa suljetaan öljy
metallitynnöreihin, jotka sitten kuljetetaan edemmäksi höyrylaivoilla,
osaksi Itävaltaan Tonavaa myöten ja Etelä-Venäjälle Odessan kautta.
Joka toinen kuukausi menee öljylaiva Antverpeniin. Ludvig Nobel on
valmistanut sen suuremmoisen suunnitelman, että yhdistetään Balakanin
öljylähteet Mustanmeren kanssa torvijohdolla, joka kulkisi suoraan
Transkaukasian halki, (noin 80 ruotsinpeninkulmaa!) Joukko
pumppulaitoksia, asetettuina eri matkan päähän toisistansa pitkin
linjaa, tulisivat painamaan öljyn asemalta asemalle tuota valtavaa
putkijohtoa myöten merestä mereen. Kuinka suuremmoiselta yritys
tuntuneekin, ei se kuitenkaan ensinkään kummastuta sitä, joka on nähnyt
ne ihmeteltävät tulokset, jotka Nobelin tarmo, nero ja luja tahto jo
ovat aikaansaaneet. Linjan vaikeimpia esteitä on Suramin vuorensola,
missä tarvitaan sanomattomasti voimaa painamaan öljyä nousemaan tuosta
kovasta mäestä. Voi aavistaa, kuinka suunnattomia rahasummia tarvitaan
tämän tuuman toteuttamiseen, mutta on myöskin helppo huomata, mitä
tavattomia etuja sen kautta voitettaisiin.
Batumilla on suuremmoinen tulevaisuus. Sen jälkeen kun venäläiset
valtasivat sen viimeisessä turkkilaissodassa, on se edistynyt
ihmeteltävän ripeästi. Se on jo nyt suuruudessa ja merkityksensä
puolesta satamapaikkana, Mustanmeren rannalla joutunut kilpailijansa
Potin ohitse. Kaupunki on matalalla, rämeisellä tasangolla metsäisten
vuorten juurella, mistä syystä ilmasto oli ennen hyvin epäterveellistä,
erittäinkin keväällä ja syksyllä, jolloin kuume korjasi useita uhreja.
Sittenkun venäläiset ottivat kaupungin haltuunsa, ovat lammikot
kuitenkin kuivatut ja terveyssuhteet parannetut. Sittenkin saanevat
useimmat muukalaiset, jotka tulevat Batumiin oleskellakseen siellä
jonkun aikaa, kuumeen ankarammassa eli lievemmässä muodossa. Tähän on
syynä epäilemättä varsinaisesti Tshorokvirta, joka länteen päin
kaupungista muodostaa laajan, rämeisen suistomaan, joka vuodesta
vuoteen etenee yhä pitemmälle merelle päin, sekä tuo sanomaton kosteus,
joka Mustanmeren itäisellä rannikolla täyttää ilman. Suuret, tummat
pilvenlonkareet vierittävät mereltä raskaita joukkojansa, survaisevat
kallioihin, tiivistyvät ja putoavat jälleen alas maahan ryöpeänä
rankkasateena. Talvella kuitenkin sataa vähemmän. Kirkkaaalla ilmalla
saattaa silloin usein seurata silmillään Kaukasuksen vuoriharjannetta
hyvin pitkälle luoteiseen suuntaan, aina Kershiin asti. Elburs,
Kaukasuksen korkein kukkula, näkyy silloin yhtä selvästi Batumista kuin
Wladikawkasistakin. Meri on useimmiten tyyni, mutta toisinaan tulee
kauvaksi ulottuvia maininkia vyöryen lahteen. Noin kerran kuukaudessa
lienee myrsky, ja joskus hyvin ankara. Mahtavat aallot ajelehtivat
silloin tuolle samaiselle ja kiviselle rannalle.
Viivyin kokonaista viisi päivää Batumissa, odottaessani suoranaista
matkatilaisuutta höyrylaivalla Konstantinopeliin. Aika ei kuitenkaan
tullut pitkäksi, sillä oli paljon katsomista ja useita hauskoja retkiä
tehtävänä kaupungin luonnonihanaan ympäristöön. Yhden näistä, joka
tarkoitti Batumista itään päin olevilla vuorilla sijaitsevaa
turkkilaista huvilaa, tein herra Olssonin, erään Nobelin palveluksessa
olevan ruotsalaisen insinöörin, seurassa. Vuokrasimme sentähden pienet
vaunut, ajoimme Nobelin ja Palaskowskin naftasäiliöiden ohi ja
saavuimme pian tiheimpään metsään, missä ransea ja kivinen tie yleni
yhä ylemmäksi ja ylemmäksi. Parin tunnin matkan jälkeen tuli tie niin
huonoksi, että astuimme pois ajoneuvoista ja kuljimme jalkaisin. Siellä
täällä näkyi vanhojen kaukasilaisten linnojen raunioita. Vuoret ovat
muodostuneet enimmäkseen yksinäisistä, pyöreistä, mutta jokseenkin
jyrkistä kukkuloista. Sellaiselta kukkulalta näkee kaikille puolin
syvälle alas laaksoon, missä monessa paikoin pieni puro syöksyy alas
vaahtoavan valkoisena suurien, pyöreiden kivien keskitse. Usein on
laaksonpohjukan yläpuolella vaaleaa sumua. Kukkuloita peittää
tavattoman rehevä kasvullisuus, jonka muodostaa yksinomaan lehtimetsä,
jonka puut ovat niin suuria, että niiden ikä ilmaistaan useilla
sadoilla vuosilla. Rungot ovat aivan lähellä toisiansa, ja niiden
välissä kasvaa pensaita ja joukko yrttejä ja ruohoa. Tuo kaikki on
kiedottu sitkeiden, piikkisten köynnöskasvien läpipääsemättömään
verkkoon. Sellainen aarniometsä peittää kaikkia näitä kukkuloita, ja
useimmissa paikoissa on aivan mahdotonta tunkeutua sen läpi. Erillään
olevan kukkulan huipulta katsottuna näyttää seutu omituiselta ja
vaikuttavalta. Alaalla laaksoissa on paikka paikoin pieniä
niittykaistaleita, ja useimmilla huomattavammilla paikoilla
pilkistäikse yksi ja toinen turkkilaisen tupanen lehtimetsästä esiin.
Ollen aina kahdeksankin kyynärän korkuisien neljäkäskivisten
perusmuurien päällä, ovat ne rakennetut itse vietoksen penkereelle ja
ympäröi niitä aitaus. Näyttää, kuin riippuisivat ne aivan jyrkänteellä
ja saattaisivat pudota milloin tahansa, mutta niiden asema on
ihastuttava. Itse talot ovat puusta, useimmiten varustetut balkongeilla
ja pitkälle ulottuvilla tiilikatoilla. Tavallisesti kulkee alaalla
laaksossa leveämpi ajotie ja tästä oikealle ja vasemmalle lähtee
pienempiä polkuja ylöspäin pitkin rinteitä. Nämät polut ovat
enimmäkseen jyrkkiä kuin portaat, kivisiä, kosteita ja on niiden yli
kasvanut holvi köynnöskasveista. Siellä puiden keskessä on aina
viileätä ja raikasta, joskaan ei ole koskaan järin lämmintä ulkona.
Useat turkkilaiset viettävät täällä idyllistä elämää ja elävät
metsälintujen metsästämisellä ja raudunkalastuksella. Ne näyttävät
terveiltä, ovat rohkeita ja notkeita. Löytyy runsaasti fasaaneja, ja
kaukasialainen karhu ei suinkaan ole harvinainen; sen liha sanotaan
olevan mielehinen ruokalaji. Kotkia ja shakaaleja löytyy myöskin
seudussa. Erittäin hauskan matkan jälkeen palasimme Batumiin takaisin
toista tietä, kuin tullessa olimme käyttäneet.
Tiistaina elokuun 3 päivänä, kello 8 illalla, lähdin Batumista suurella
venäläisellä tavara- ja matkustajahöyrylaivalla "Rostow-Odessa."
Piletti toisessa luokassa, ravinto siihen luettuna, ei maksa
Konstantinopeliin enempää kuin 28 ruplaa. Ohjasimme suunnan heti
Trapezuntia kohden ja oikasimme siten meren kaakkoisen kulman yli.
Vesi oli tyyntä ja kirkasta, mutta taivaanrannalla oli mustia
pilvenlonkareita. Varhain aamulla seuraavana päivänä saavuimme
lähimpään määräpaikkaamme ja ankkuroimme Trapezuntin luona olevaan
puoli-ympyränmuotoiseen lahteen. Kaupunkia ympäröivät kaikilta puolin
korkeat vuoret ja on se itse suurella rinteellä. Mereltä katsoen
näyttää se hyvin kauniilta, valkoisine taloineen ja niiden välissä
olevine rehevine puutarhoineen. Ulompana niemellä on linnoitus
muutamalla erillään olevalla kallioryhmällä, joka pistäikse hiukan
matkaa lahteen ja jakaa tämän kahteen osaan. Erään upseerin seurassa
laivasta astuin soutuveneeseen, joka kuljetti meidät maihin viidessä
minuutissa. Katujen halki, jotka ovat hyvin jyrkät, mutkaiset, kapeat
ja mukulakivillä lasketut, kulkee keskeltä leveä sivukäytävä, kuten
Persian kaupungeissakin. Puhtaus on kuitenkin suurempi kuin Persiassa.
Basaarit ovat sekä komeat että suhteellisesti siistit, ja talot
enimmäkseen rakennetut saman mallisiksi kuin Batumissakin. Muutamat
ovat luhistumaisillaan olevia puuhökkeleitä, toiset ovat hyvin kauniita
ja korkeita; erittäinkin ovat tässä suhteessa huomattavat konsulien
talot. Englannin konsulin luona, joka myöskin edustaa Ruotsia ja
Norjaa, kävin vierailulla. Persian ja Venäjän konsuleilla on enimmän
työtä Trapezuntissa. Pieni joki, jonka yli siellä täällä kuljetaan
kivisiltoja myöten, virtaa läpi kaupungin. Elämä kaduilla on hyvin
vilkasta. Suuret tavarapaketilla sälytetyt kameeli- ja muulikaravaanit
saapuvat kaupunkiin eli lähtevät sieltä kaikkina aikoina päivästä
matkatakseen Erserumiin, Tabrikseen ja Teheraniin. Vielä saattaa sanoa,
että Trapezunt on vilkas kauppakaupunki, vaikka sen merkitys on
suunnattomasti vähentynyt Batumin--Bakun rautatien liikkeelle avaamisen
jälkeen. Ennen täytyi kaikkien tavaroiden, joita piti Europasta
kuljetettaman pohjoiseen Persiaan, kulkea Trapezuntin kautta;
nyt vallitsee basaareissa hiljaisuus ja useat, ennen vireät
karavaaninkuljettajat istuvat toimettomina ja turhaan odottavat
saapuvia laivanlasteja.
Viivyttyämme Trapezuntissa ja lastattuamme siellä kokonaista yhdeksän
tuntia, nostimme ankkurin ja jatkoimme matkaa länttä kohden, yhäti
ollen vain parin kaapelipituisen matkan päässä Vähän-Aasian rannikolta,
mistä syystä selvästi saattoi eroittaa esineet rannalla. Yöllä
kuljettiin Kiresunin ja Ordon seutujen ohi, missä otettiin tavaroita
laivaan ja, kuten Trapezuntissakin, myöskin muutamia matkustajia, jotka
kaikki olivat turkkilaisia, nousi laivaan.
Viidentenä päivänä oli ilma edelleen ihana ja meri tyyni; tuntui
ainoastaan vähäisen maininkia. Suuria merisikoja leikkii vedenkalvossa
ja vieläpä usein hyppii merenpinnan yläpuolellekin. Ne ovat vaaleat
vatsapuolelta ja liikkeissään notkeita. Kello 12 saavuimme tärkeään
Samsunin kauppakaupunkiin, joka on laajan lahden rannalla,
keskikorkuisten vuorten ympäröimänä, joiden pitkämäisillä rinteillä on
peltoja ja kasvimaita. Täälläkin menin maihin. Mitä tulee
rakennustapaan, katuihin ja basaareihin, niin muistuttaa kaupunki
Trapezuntia. Merkillisistä rakennuksista huomataan: suuri osmanilainen
moskea kupooleineen, vanhat hävinneet linnanrauniot rannikolla, hyvin
kaunis turkkilainen moskea, jonka läheisyydessä on muistomerkintapainen
kaivo, sekä korkea kellopylväs, joka hiljattain rakennettiin eräälle
torille. Kun toinen perämies ja minä olimme olleet tervehtimässä
venäläistä asiamiestä, matkasimme takaisin "Rostow-Odessaan."
Samsunissa otettiin laivaan kokonaista kolmetuhatta tavarapakkaa, missä
oli maissia, jauhoja ja tupakkaa, joita piti vietämän Konstantinopeliin
ja Aleksandriaan. Kaupungin lähellä on suuria tupakkimaita, ja sen
tupakki, jossa on erittäin hieno tuoksu, luetaan parhaimpien joukkoon
koko Itämailla. Todenmukaisesti tuodaan se suureksi osaksi
karavaaneilla Anatolian sisä-osista.
Lahtea, jonka rannalla Samsun on, rajoittaa idässä Jeshil Irmaks-joen
suistomaa ja lännessä Kysyl Irmaks. Erittäinkin on ensimainitun joen
suistomaa hyvin laaja ja ulottuu se kauvaksi mereen. Sorasta ja
hiedasta, jota joki aikojen kuluessa on mukanaan kuljettanut, on
muodostunut sangen hedelmällinen alava maa, ja purjehdusvesi on matalaa
hyvin pitkälle merelle päin, minkätähden laiva pysytteleikse
tarpeellisen matkan päässä rannasta. Viivyimme Samsunissa kahdeksan
tuntia ja jatkoimme illalla matkaamme. Yöllä kuljimme Sinobin (Sinope)
ohi.
Seuraavana aamuna ankkuroimme laivan Inebolin edustalle, jolla on sievä
asema eräässä lahdessa korkeiden vuorien ympäröimänä. Itse kaupunki on
rakennettu matalalle vuoriryhmälle aivan lähelle rantaa, mutta heti sen
taustalla kohoavat jyrkät kukkulat, joiden juurta peittävät pellot ja
niityt. Kerrottiin, että kaupunkia oli puoli vuotta takaperin
hävittänyt tulipalo, joka oli tuhaksi tuhonnut useimmat talot. Enimmät
nyt rannalla näkyvistä taloista olivat sentähden uusia ja siistiä.
Vähän-Aasian pohjoinen rannikko viettää kaikkialla jyrkästi mereen.
Poikkeuksena tästä ovat vain suurempien jokien laskusuut, mihin on
muodostunut laajoja suistomaita. Vuoret ovat jotensakin tasakorkuisia
ja paikkapaikoin hyvän multakerroksen peittäminä, mikä asuttujen
seutujen läheisyydessä on viljelty. Yleensä ovat vuoret kuitenkin
paljaita, ja löytyvä metsä ei suinkaan saata rehevyydessä kilpailla
Batumin läheisyydessä olevan metsän kanssa. Siellä täällä osoittavat
pienet uurrokset ja laaksot, että joku joki eli puro pyrkii mereen.
Suorastansa meren rannalla on kallio paljas ja pohjoisesta tulevien
merenhyökyjen uurtama. Vesi on puhdasta, kirkasta ja kalasta ja näyttää
tummemmalta kuin Kaspianmeren vesi. Rannikolla on useita paikkoja ja
kaupunkeja, joista mainitut ovat suurimmat. Sisä-Anatolian kanssa ovat
nämät yhteydessä karavaaniteiden kautta. Satamissa on usein joukko
jaaloja, ja yhteyttä rantaan saapuvien laivojen kanssa välitetään
jonkinlaisilla kömpelötekoisilla soutuveneillä.
Matka Mustanmeren yli oli erittäin hauska ja mieluinen.
"Rostow-Odessan" upseerit olivat yhtä rakastettavia, ystävällisiä ja
hyvänlaisia, kuin venäläisten yleisesti tapa on. Illat vietin
turkkilaisten upseerien ja kauppamiesten pienessä seurassa, jotka
olivat sijoittuneet suureen, toiseksi luokaksi kutsuttuun yhteiseen
salonkiin, ja jossa minullakin oli sijani paljaiden turkkilaisten
keskuudessa. Ei ole juuri erittäin opettavaista keskustella
puolisivistyneen turkkilaisen kanssa, mutta hupaista se on aina.
Seuraavat houkkamaiset tiedot sain eräältä turkkilaiselta upseerilta,
jonka arvo mahdollisesti saattaisi vastata kapteenin arvoa ja jolla
muuten oli rinnassa Medjidjitähdistön ritarimerkki. Hän kertoi muun
muassa, että Trapezuntissa, jonka linnaväkeen hän kuului, oli viisi
miljoonaa asukasta, ja että Stambul olisi monta kertaa suurempi kuin
Lontoo. Vielä sanoi hän, että venäläiset olivat Europan mahtavin
kansallisuus, sen jälkeen ovat turkkilaiset, sitten ranskalaiset,
englantilaiset ja lopuksi saksalaiset. Kun väitin, että Saksalla on
suuri ja mahtava sotajoukko, remahti hän ääneensä nauramaan ja sanoi,
että koko Saksan sotajoukko menisi nurin niskoin, jos se vaan
kaukanakin saisi nähdä joitakuita turkkilaisia sotamiehiä. Hän kertoi
myöskin, miltä elämä taivaassa näytti. Siellä poltettiin paperossia,
matkustettiin höyrylaivoilla ja rautateitä myöten, aivan kuin
täälläkin, mutta leijailtiin kuitenkin ilmassa. Siellä oli enkeleitä,
jotka kirjoittivat suuriin kirjoihin kaikki, mitä ihmiset tekivät.
Niinpä he olivat myöskin merkinneet, että me olimme maissa ja
katselimme Samsunia. Eräällä toisella turkkilaisella, jonka asunto oli
Stambulissa, ei ollut aavistustakaan siitä, missä Ruotsi oli, ei hän
ollut edes kuullut siitä puhuttavan, mutta kun kerroin, että kuningas,
joka edellisenä vuotena oli Konstantinopelissa, oli meidän kuninkaamme,
huudahti hän: "Ah, Oskari, joka kävi sulttaani Abdul Hamidin luona."
Hän oli usean kerran nähnyt kuninkaan Perakadulla.
Kuudennen päivän iltapuolella saavuimme Kara Agatshin kylään, joka on
korkeiden vuorien välisellä tasangolla. Paikka on tärkeä pähkinäpuun
ulosviennin takia. Me nostimme laivaan noin sata mahtavaa pölkkyä,
jotka piti vietämän Hampuriin ja käytettämän huonekalujen
valmistukseen. Puita, jotka ovat niin syvällä vedessä, että niitä
pinnalla tuskin näkyy, kuljettavat laivan luo vahvasti miehitetyt
soutuveneet. Muutamat ovat niin raskaita, että ne uppoavat, ja täytyy
ne sentähden sitoa ketjuilla kiinni veneeseen, ett'eivät mene pohjaan.
Puut kasvavat kauvempana sisämaassa ja kuljetetaan niitä härillä
rannikolle. Veneissä oli joukko naisia ja lapsia, jotka pitivät
kauheata elämää, ja alastomat pojat ratsastivat hajareisin
vedenkalvossa olevien tukkien päällä. Kara Agatshista matkustimme
suoraan Bosforiin, pysähtymättä missään kylässä eli kaupungissa
rannikolla, ei edes tärkeässä Ereglissä. Pysyttelimme sentähden merellä
jotensakin loitolla. Seitsemännen päivän iltapuoleen alkoi
arveluttavasti tuuleta. Tuuli kiihtyi yhä enemmän ja enemmän, meri
alkoi kuohuta ja aallot olivat korkeita, ja tuo suuri raskaassa
lastissa oleva "Rostow-Odessa" keinui laineilla kuin pähkinänkuori.
Meritauti alkoi raivota matkustajien keskuudessa, mutta kaikeksi
onneksi ei ollut Bosforiin pitkältä matkaa, salmi näkyi jo selvästi
Europan ja Aasian rannikon välillä. Meri on tavallisesti Bosforin
suulla rauhaton, mihin syynä ei ole ainoastaan tuulet, vaan
merivirratkin. Sen suuren vedentulon takia, jonka Mustameri saa
kaikista siihen laskevista melkoisen suurista joista, Donista,
Dnjeperistä, Bugista, Dnjesteristä, ja Tonavasta, on sen korkeuspinta
hiukan ylempänä kuin Välimeren ja liika vesi virtaa kovaa vauhtia
Bosforin kautta. Virran voimasta Konstantinopelin luona saatoin itse
saada käsityksen eräällä venematkalla Bosibrissa. Soutajien
tarvitsematta vähintäkään vaivata itseänsä, kulki vene hyvää vauhtia
Marmaramerelle, mutta kun meidän oli tuleminen takaisin kaupunkiin,
kävi se paljon hitaammin, huolimatta miesten ankarasta työstä.
Virtaussuhteita saattaa parhaiten havaita oikeastaan keväällä ja
alkukesästä, jolloin lumen sulaessa tulee suuriin jokiin runsaita
vesimääriä. Ei tunnu ihmeelliseltä, että vedenpinta silloin nousee
melkoisesti tavallisesta vedenkorkeudesta, kun ajattelee, miten
suunnattoman laaja Mustanmeren vesialue on. Tähän vuoden-aikaan onkin
Bosforin virta paljo nopeampi kuin loppukesästä ja syksyllä,
jolloin molempien merien vedenkorkeus niin vähitellen tasaantuu.
Tasakorkuiseksi Välimeren kanssa Mustameri ei kuitenkaan koskaan joudu,
sillä haihtuminen ja purkautuminen Bosforin kautta eivät ole riittäviä
vastaamaan joista virtaavaa runsasta suolattoman veden paljoutta. Että
Mustanmerenvesi siitä huolimatta on suolaista, riippuu suureksi osaksi
eräästä vastavirrasta, joka, Dardanellein ja Bosforin pohjalla
tunkeutuu sinne Välimerestä. Bosfori on keskimäärin viisikymmentä
metriä syvä, paikka paikoin aina sataan asti. Sen suun ja Krimin
välillä, on Mustassameressä aina kahden tuhannen metrin syvyistä. Meren
koko luoteisen osan on sitävastoin tehnyt matalaksi jokien kuljettama
muta ja santa.
Lähestymme kuitenkin rannikkoa, jonka määrätyt hahmoviivat yhä
selvempinä ilmaantuvat. Aasian puolella, siis vasemmalla kädellä,
huomaamme Rivan linnoituksen ja kauvempana Anatoli Fenerin, eli
aasianpuoleisen majakan. Vastapäätä, Europan puolella, kohoaa Rumeli
Fener, europanpuoleinen majakka. Molemmat majakat luovat ikäänkuin
mahtavan suuret silmät tietä osoittavaa valoansa Mustallemerelle ja
ilmaisevat purjehtijalle, että niiden välissä on Bosforin suu. Rumeli
Fenerin edustalla ovat Cyanéin eli Symplejadien vaaralliset
kallioryhmät, jotka tarun mukaan olivat liikkuvaiset, toisinaan ne
loittonivat toisistaan, toisinaan taas yhtyivät. Entis-aikaan
peljättiin niitä sentähden suuresti, mutta satu sallii Jasonin kulkea
onnellisesti niiden ohi matkallaan Kolshikseen. Kalliosaaret kohoavat
vain hiukan vedenpinnan yläpuolelle ja ovat veden matalalla ollessa
kapean niemekkeen kautta yhteydessä mannermaan kanssa. Veden korkealla
ollessa lainehtivat aallot tämän niemekkeen yli ja kalliot ovat silloin
eroitettuina rannikosta hiukan matkan päässä. Luultavasti tämä seikka
on antanut aihetta satuun, että ne kykenevät muuttamaan asemaansa.
Bosfori on 3 ruotsinpeninkulmaa pitkä, ja matkaan salmen kautta menee
kaksi tuntia. Purjehdusväylä ei ole leveämpi, kuin että selvästi
saattaa eroittaa rannoilla olevat esineet. Levein on se Bujuk Derén
luona, missä Europan ja Aasian välinen matka on 3,200 metriä, kapein
Anatoli Hissarin ja Rumeli Hissarin välillä, missä rannikot lähestyvät
toisiaan vain 550 metrin matkan päähän.
"Rostow-Odessa" liukuu kuitenkin juhlallisesti yhä kauvemmaksi jyrkkien
rantojen välillä olevaan salmeen. Vasemmalla puolella näkyy vuoren
huipulla genualaisen linnan rauniot ja vuoren juurella Anatoli Kavak,
missä laiva pysähtyy muutamiksi minuuteiksi, pari turkkilaista
virkamiestä tulee laivaan tarkastamaan papereitamme ja tulemaan
vakuutetuiksi siitä, ett'ei mitään tarttuvia tauteja tuoda
pääkaupunkiin. Ta'ustan muodostaa täällä Aasian puolella Josha Daghin
vuori. Kauvempana laajenee salmi altaaksi, jonka europanpuoleisella
rannikolla sijaitsee Bujuk Deré. Vielä vähä kauvempana kohoaa Therapian
komea talo, missä lähettiläillä on suvihauskuutensa. Matka Bosforin
kautta on epäilemättä viehättävimpiä, kuin saattaa tehdä. Kuvaukset,
mitkä täällä vierivät matkustajan nähtäviin, eivät varmaankaan
milloinkaan katoa hänen muististaan. Jännitetyllä huomiolla tarkkaa hän
milloin Europan milloin Aasian rannikkoa. Palatsi toisensa jälkeen
kohoaa rannoilla ja viimeisellä matkan osalla on Bosfori ikäänkuin
yhtenä ainoana venetialaisena kanavana, sillä kylät, huvilat ja
palatsit seuraavat toisiansa keskeymättömässä jaksossa. Kun on kuljettu
Beikoslahden ohi, tullaan pian kapeimpaan kulkupaikkaan, nimittäin
Rumeli Hissarin ja Anatoli Hissarin linnoitustornien väliseen salmeen.
Kapea kulkuväylä synnyttää tässä vesipyörteen, jota turkkilaiset
kutsuvat Shejtan Akindisiksi, eli Paholaisenvirraksi. Lahdessa tulee
yhä vilkkaampaa, palatseja on yhä tiheämmässä, ja tulevat ne yhä
suuremmiksi ja komeammiksi, kuta enemmän lähestytään vanhaa
Byzantiumia. Vastaamme tulee laiva toisensa perään, matkalla kukin
Mustallemerelle. Usein kuljemme noiden hyvin hauskojen höyryveneiden
ohi, jotka yhdistävät Konstantinopelin Bosforin rantojen kanssa. Niiden
kannella parveilee lukuisa ja kirjava matkustajajoukko: turkkilaisia
fetziä, kreikkalaisia pukuja, italialaisia ja juutalaisia
kasvonpiirteitä näkyy, vaikka minne katsoisi. Salmen poikki liukuu
ristiin rastiint lukematon joukko pieniä veneitä, jonkinlaisia pitkiä,
notkeita ja hienoja aluksia, jotka loistossa epäilemättä saattavat
kilpailla Venetian gondolien kanssa. Kuljemme Aasian puolella olevan
Kandilin kylän ohi. Taustalla kohoaa Bolgorlun vuori, jonka juurella
Bejlerbej sijaitsee. Kun olemme kulkeneet Europan puolella olevan Orta
Köjin ohi, leviää silmäimme eteen mitä ihastuttavimman kaunis taulu.
Hän varmaan ei ole milloinkaan unohtava kuvia suuremmoisesta
itämaisesta komeudesta, joka tässä leviää kummastelevan muukalaisen
silmien eteen.
Kerrattuamme niemekkeen, jossa turkkilainen kylä, Orta Köj, sijaitsee
Europan puoleisella rannikolla, esiintyy vasemmalla Skutari
Vähän-Aasian rannikolla. Sen mahtavan suuressa rakennusjoukossa näkyy
komeita moskeita hentoine minaretteineen ja kunnioitusta vaikuttavine
kupooleineen, ja arvokkaan taustan muodostaa hautausmaa, jonka vakavat
sypressit kohottavat vihertävät latvansa kohden korkeutta. Oikealla
puolen näkyvät uhkeat Beshik-Tashin ja Dolma-Bagtshen palatsit, jossa
jälkimäisessä sulttaani asuu, ja kauvempana satamakatu, joka kulkee
pitkin Peran ja Galatan rantaa, Stambulin levittäessä eteemme
lukemattomia valkoisia talojansa ja moskeitansa, joiden joukossa Aja
Sofia ensin ja ennen kaikkea kiinnittää huomion puoleensa. Keskellä
salmea kohoaa Leandertorni yksinäisellä kalliolla, ja sen takaa
pilkoittaa Marmorameren väräjävä vedenkalvo. Se oli kuvaamattoman ihana
näky. Mustallamerellä raivoavalla myrskyllä ei ollut mitään valtaa
täällä salmen korkeiden rantojen keskessä. Vain viileä iltatuuli
liihoitteli kautta Bosforin, ja länteen laski aurinko, puoleksi
peittyneenä veriruskeaan pilvipatjaan, mikä maisemaan levitti
rusohohdettaan, joka on ihaninta valaistusta, kuin mitä saattoi
sellaiseen tauluun toivoa. Laiva vähensi vauhtia ja kulki puolella
koneella, ett'ei sysäisi jotakuta venettä upoksiin. Laiva liukui
hiljaa ja ääneti pitkin Peran satamaa Kultaiseen sarveen, jonka
vilkasliikkeisen rannan ääressä kohoaa laivanmastoista metsä ja
sekasotkusta pienemmät alukset tunkeilevat keskenään. Pian lakkasivat
koneet toimimasta, ankkurikiertimen ruosteiset ketjut kitisivät, ja me
olimme liikkumatta Galatan edustalla. Silmänräpäyksessä tuli sadottain
veneitä rannasta ja keräytyi laivan portaiden ympärille, joukko
venemiehiä valtasi laivan, säälimättä rynnätäkseen matkustajien ja
heidän tavaroidensa kimppuun. Kävi aivan samoin kuin Kaspianmeren
rantakaupungeissa eli Basrassa ja Bagdadissa. Sain käsiini erään
venemiehen, eli oikeammin hän sai minut käsiinsä, tavarani vietiin
muutamaan veneeseen, jonka Galatan satamaan neljä voimakasta käsivartta
pian souti. Siellä ottivat muutamat turkkilaiset tullipalvelijat
käsiinsä minun tavarani, jotka tulivat tyystin tarkastetuiksi, kalut ja
kampsut kiskottiin auki, muistiinpano- ja piirustuskirjojanikaan
eroittamatta, ja päälliseksi sain maksaa kaksi francia siitä huvista,
että olin saanut kaikki tavarani epäjärjestykseen. Kun tästä pikku
seikkailusta oli hyvin suoriuduttu, hankin itselleni kantajan, mikä ei
ollut erittäin vaikeata, sillä sellaisia oli rivissä ympärilläni
töllistelemässä minuun. Hän nosti leveille hartioilleen raskaan arkkuni
ja näytti minulle tietä Galatan jyrkkiä kujia pitkin ja yhden Peran
osan kautta, joka on europalaista Konstantinopelia. Pestin ravintolaan,
joka on la grande rue de Péran varrella.