Paluumatka Bakuun.
Kello 5 heinäkuun 12 päivänä ratsastimme Pandjubin siivottomalta
pysäyspaikalta, jossa olimme viettäneet kylmän ja kostean yön vapaassa
ilmassa. Kello 10 alkoi ankarasti sataa, jonkatähden levähdimme
Paraspin kylässä, kunnes taivas taasen kirkastui. Sitten pitkitimme
matkaa alaspäin pitkin Elbursin pohjoisia rinteitä, joiden vuorenmuoto
yhä enemmän katoaa. Kasvullisuus sitä vastoin lisääntyy samassa
suhteessa runsauden ja kehityksen puolesta. Vielä kuljetaan yhden ja
toisen suuremman vuori-osan ohi, ja niin ollaan kerrassaan
aarniometsässä. Molemmin puolin tietä kohoavat yksinäiset kunnaat,
joihin aina ylös asti on kasvanut tiheä, rehevä metsä; tämä vihdoin
ottaa voiton kokonaan, niin että tie näyttää tunnelilta, jonka holvin
muodostavat puiden oksat, mitkä yhtyvät yläällä päämme päällä. Jota
syvemmälle tunkeudutaan, sitä tiheämmäksi ja synkemmäksi tulee metsä,
sitä läpipääsemättömämmäksi pensaikko, missä kuningastiikeri ja
pantteri asustavat. Köynnöskasvinen verkko tekee tämän kokonaan
selittämättömäksi vyyhdeksi. Melkein kaikkien puiden runkoja peittää
kerros tuoretta sammalta, joka siinä kosteassa ilmassa saavuttaa
tavattoman rehevyyden. Seutu on myöskin erittäin hyvin kostutettu.
Suurempia virtoja ja tuhansittain pieniä puroja virtaa kaikkiin
suuntiin merta kohden. Niiden juoksu on kuitenkin hyvin hidas
penkereen huomaamattoman kaltevuuden tähden. Vesi on sekaista ja
harmaankeitaista, mutta kuitenkin juotavaksi kelpaavaa. Harvoin tapaa
pieniä holveilla varustettuja kivisiltoja; useimmiten saa kahlata
vesijaksojen yli. Tie näyttää käytävältä, joka kiemurteleikse pensaikon
läpi ja haaraantuu useissa paikoin, minkä tähden ratsastimme muutamia
kertoja harhaan. Toisinaan täytyi meidän ratsastaa vedekkäiden soiden
poikki, missä hevonen on vaarassa tarttua kiini; toisin paikoin taasen
on tie kokonaan veden alla; kaikkialla estää kulkua kaatuneet
puunrungot, juuret ja oksat. Itsestään on selvää, ettei sellaisissa
olosuhteissa saata ratsastaa nopeasti, olletikin kun yhtenänsä vastaan
tulee ratsastajia ja karavaaneja, jotka kuljettavat tavaroita
Meshed-i-Säristä.
Pian harveni aarniometsä, ja me tulimme aukeille, hedelmällisille
viljavainioille. Vähää ennen kun saavuimme Amoliin, yllätti meidät aimo
sade, joka kasteli minut läpimäräksi aina paljaaseen ruumiiseen asti.
Kello 5, siis kahdentoistatuntisen ratsastuksen jälkeen, saavuimme
yllämainittuun kaupunkiin, joka on metsikössä Harhasvirran varrella.
Talot Amolissa ovat rakennetut samalla tavalla kuin Reshtissäkin,
s.t.s. puusta ja varustetut viertävillä katoilla, joissa on päällä
paanutiilit. Moskétkin ovat samallaiset, kuin näin siellä, ja niiden
kattosuojuksilta antoi molla meidän nauttia soinnukasta lauluansa.
Varhain seuraavana aamuna jätimme Amolin. Nyt ratsastetaan toisinaan
viljavien vainioiden poikki, toisinaan tiheiden metsikköjen läpi.
Täällä oli kyllin lihavaa ja uhkeata sarvikarjaa, kuten saattoi
arvatakin rehevästä ja voimakkaasta laidunmaasta. Kello 7 ratsastimme
Barferushiin. Tämä kaupunki on suuri ja tärkeä kauppapaikka, jonka
asukasluku nousee 50,000 henkeen. Se on Masenderanmaakunnan keskus, ja
Venäjän kanssa käydyn kaupan pääpaikka ja yksi sisä-Persian paraimmista
teistä kulkee sen kautta, osaksi sentähden että se on lyhin kulkureitti
Kaspianmeren ja pääkaupungin välillä, osaksi siitä syystä että laivat
myrskyn takia usein eivät voi laskea ankkuriin Enselin luo, vaan on
niiden pakko jatkaa matkaa Barferushiin. Kun ratsastetaan Amolista
Barferushiin ja on kuljettu niiden laajojen ja viljavien
riisivainioiden ohi; jotka leviävät molempien kaupunkien väliin,
tullaan tiheään metsään eikä voi aavistaa, että kaupunki on niin
lähellä, ennenkun aivan arvaamatta näkee ensimmäisten talojen
pilkistävän puiden välistä. Itse kaupunki onkin metsään peittynyt, mikä
vaikeuttaa saada jotakin käsitystä sen suuruudesta. Muutamat kadut ovat
oikeita puistokujia, ja talot ovat rakennetut samaan malliin kuin
Reshtissäkin. Ilmasto ei ole terveellistä; syksyin ja keväin sataa
lakkaamatta, ja ilmankosteus on suuri.
Ratsastin ensin runsasvaraisten puotiloiden keskitse ja lähdin sitten
armenialaiseen karavaanikartanoon, missä minun ottivat erittäin
ystävällisesti vastaan neljä armeenialaista, jotka kutsuivat minut
yksityisiin huoneisiinsa, missä minulle tarjottiin yksinkertaista,
mutta voimakasta aamiaista. Meidän paraillaan istuessa ja jutellessa,
tuli sana eräältä turkkilaiselta, joka oli Asterabadissa olevan Venäjän
konsulin palveluksessa, mutta sattumalta vieraili Barferushissa. Hän
oli kuullut puhuttavan minun tulostani ja tahtoi välttämättömästi
tavata minua, jonka tähden noudatin pyyntöä, ja minut otti hyvin
ystävällisesti vastaan tuo turkkilainen gentlemanni, joka sanoi
matkustaneensa koko Venäjän halki. Nyt oli hän yksin ja sentähden
iloinen, että sai tavata europalaisen. Hän tarjosi pieniä, makeita,
hyvänmakuisia luumuja ja teetä.
Kello puoli 5 jätin Barferushin. Kun on ratsastettu hyvän matkaa
kaupungin läpi, tullaan maaseudulle, missä rakennukset ja vaeltajat
tulevat yhä harvinaisemmiksi. Maa-ala on ruoho- ja pensaspeitteistä
tasankoa, joka huomaamatta viettää merta kohden. Tie on tasainen
ja kuiva. En saattanut kääntää katsettani pois pohjoiselta
taivaanrannalta, mistä kärsimättömänä ja odottaen tähystelin
Kaspianmeren tyyntä vedenkalvoa. Nyt alkoi hämärtää. Raittiita
merituulia suhisi masenderanilaisilla aroilla hitaasti noustakseen
ylös pitkin Elbursin jyrkänteitä. Lehdet värähtelivät niin
surunvoittoisesti, minusta tuntui, kuin olisi jokainen puu, jokainen
pensas kuiskannut jäähyväiset, ja kukahan ei olisi tuntenut mielensä
käyvän juhlalliseksi niin pitkän ja vaaran-alaisen matkan viimeisellä
penikulmalla? Kehoitimme hevosiamme, jotka ripeästi juosten kiirehtivät
tietä pitkin edelleen. Kahdessadas kahdeskymmenesviides peninkulma
satulassa tuntui loppumattoman pitkältä, vaikka seitsemäskymmenes
viides hevonen, viimeinen persialainen juoksijani, tuotti suvullensa
kaikkea kunniaa. Kaukainen kohina saapuu nyt korviimme -- Kaspianmeren
laineet lyövät rantaan. Vielä hetki ja sulosointuisesti uuvuttava
laineen kuohuminen kuuluu selvästi, kimaltelevat valot vilahtavat
puiden välistä, ja me olemme saapuneet Meshed-i-Särin kylään ja
satamapaikkaan. Oli ylenmäärin mieluista nähdä jälleen meri; tuntui,
kuin olisin jo puoleksi kotona.
Meshed-i-Sär on Barferushin satama. Molemmat nämät paikat ovat
Babol-joen oikealla rannalla, joka joki juoksee ylöspäin Elbursin
pohjoisilla rinteillä, itään päin Demavendista, ja on sangen vesirikas
sekä kelpaava pienempien kalastaja-aluksien purjehtia hyvän matkaa. Sen
rannoilla ja suulla harjoitetaan tuottavaa kalastusta. Hyvän matkaa
merelle päin on virran muta muuttanut veden harmaankellertäväksi.
Itsestään on Meshed-i-Sär vähäpätöinen kylä, mutta tärkeä sen vilkkaan
kaupan takia Venäjän kanssa ja Merkuriveneiden satamapaikkana. Se on
hauskalla paikalla pienellä kummulla, jonka korkeimmalla kohdalla
majakkatorni levittää varoittavaa valoansa ulos merelle. Suuria
makasiineja ja karavaanikartano on Babolin suun varrella ja kokonainen
vuori säkkejä ja tavarapakkoja on todistamassa tuosta vilkkaasta
kaupasta. Edellisissä on villoja, joita Masenderanista viedään
laivoilla Venäjälle; jälkimmäisissä siirtomaantavaroita, paperia,
sokeria ja sen sellaista, joita Venäjältä tuodaan maahan. Näitä
tavaroita kuljetetaan laivoista ja niihin takaisin viisitoista kyynärää
pitkillä, kömpelötekoisilla, mutta matalalla kulkevilla veneillä, jotka
esteettömästi kulkevat läpi kuohuvien tyrskyjen ulkopuolella joen
suuta. Joen rannalla nämät tavarat purjetaan ja kuormataan, mistä
syntyy sanomaton kirkuminen, juoksu ja meteli. Eräs venäläinen
asioitsija on paikan kauppasuhteiden ylihoitaja. Sovittuani seuraajieni
kanssa ja otettuani heiltä jäähyväiset ja viimeistä hevosta
taputettuani, menin karavaanikartanoon, söin illallista ja nukuin
hyvin.
Seuraavana aamuna lähdin pitkälle kävelylle pitkin rannikkoa kootakseni
leväkasveja.[54] Etsimiseni oli kuitenkin turhaa, sillä rannikko on
hienoa hietaa, joka on alituisessa liikkeessä ja jonkun matkaa maalle
päin muodostaa korkeita hietasärkkiä. Ainoa mainittava, minkä saattoi
hiedasta löytää, oli joukko pieniä valkoisia näkinkuoria ja muutamia
vesi-ajolla olleita puun palasia.
Torstaina heinäkuun 5 päivänä kello 4 aamulla tuli odottamani
venäläinen laiva. Se oli sama, Imperator Aleksander III, joka kolme ja
puoli kuukautta sitten kuljetti minut ja Baki Chanowin Persian
rannalle. Kello 5 olin pukeutuneena ja sulloin viimeisen kerran
tattarilaisen kaksoislaukkuni valmiiksi. Kun olin karavaanikartanon
isännän haltuun jättänyt kolme uskollista matkatoveriani: suitset,
satulan, joka matkalla oli ollut pään-aluksenakin, ja paksun viitan,
joka oli ollut matrassinani, jätin helpotuksen ja kaihon tunteen
valtaamana Persian maan, astuin erääseen edellä mainituista veneistä,
jonka voimakkaat soutajat saattoivat minut neljännestunnissa
"Imperatoriin". Tuolla komealla siipilaivalla ei ollut samaa kapteenia,
kuin oli edellisellä kerralla. Nyt hoiti laivalla ylintä päällikkyyttä
kapteeni Lindblad, erittäin miellyttävä ja vierasvarainen suomalainen,
joka otti minut mitä ystävällisimmin vastaan.
Kello 7 jätimme Meshed-i-Särin, joka siten vähitellen katosi
kaukaisuuteen. Mereltä katsoen esittää rannikko viehättävän näköalan:
taustalla kohonevat sinertävät vuoret, ja Demavendin hopeahohteinen
laki esiintyy nyt kaikessa loistossaan. Eivät mitkään pilvet
himmentäneet sitä, vain alaalla kartion juurella leijaili muutamia
kevyitä, valkoisia pilviä. Kulku ohjattiin suoraan itäiseen suuntaan
pitkin rannikkoa. Ilma oli erinomaisen ihana ja meri tyyni. Vertailu
"Imperatorin" ja englantilaisen Assyrialaivan välillä, joka kuljetti
minut Persian lahden poikki, on varmasti edelliselle edullinen.
Venäläinen laiva on mukavammin sisustettu ja siistimpi kuin
englantilainen. Me matkasimme edelleen jotenkin lähellä rannikkoa, ja
kello puoli 6 laskimme Asterabadinlahteen ja ankkuroimme kilometrin
matkan päähän Gäsin satamapaikasta. Lahtea, joka on hyvin syvä ja
varmin satama Kaspianmeren etelärannalla, suojaa merta vastaan pitkä,
kapea niemeke ja muistuttaa se siinä pohjoissaksalaisia hiekkasärkkiä
"haffen". Niemekkeen pidennyksessä, juuri lahden suulla, on pieni
Ashuradén saari, jossa on venäläinen sotalaivasto-asema. Sekä saari
että niemeke ovat hienoa santaa. Gäs on vähäpätöinen kylä, jossa on
noin kaksikymmentä puutaloa, mutta Asterabadin satamana tärkeä. Sen
kautta kuljetetaan kaikki tavarat, jotka Meshedistä ja pohjoisesta
Khorasanista viedään Venäjälle, minkätähden Asterabad on vilkas
kauppakaupunki. Asukasluku nousee noin 30,000, jos lisäksi luetaan
likimmässä ympäristössä olevat kylät. Täällä on Venäjän konsuli ja
joukko persialaisia ja armenialaisia kauppamiehiä. Gäsissä oli
venäläisiä asioitsijoita ja armeenilaisia kauppamiehiä. Täällä oli
useita venäläisiä laivoja ja ottivat ne lastia erään ankkuroidun lotjan
luona, joka oli laivasillan asemasta. Rannasta alkaen ylenee maa
pyöreäpäisinä kumpuina, joita peittää tiheä ja rehevä metsä, missä
pitäisi oleman sangen runsaasti kaikellaista metsänriistaa. Seutu on
kostea ja epäterveellinen, ja kuume ei suinkaan ole harvinainen vieras
siellä. Seuraavana aamuna kello 5 jätimme Gäsin ja ohjasimme kulkumme
suoraan lahden poikki Ashuradéhen, johon saavuimme 40 minuutin
kuluttua. Muutamia pieniä venäläisiä sotalaivoja, jotka olivat rannikon
vartioimisen takia, oli saaren ulkopuolella ankkurissa. Täällä, kuten
Gäsissäkin, tuli laivaan muutamia venäläisiä upseereja ja osa lastia
sälytettiin sisään. Ashuradé näytti taloineen ja istutuksineen,
sotilaineen ja laivoineen hyvin hauskalta. Ennen oli saaren keskellä
pieni järvi, joka oli aiheena ankariin kuumetauteihin linnaväen
keskuudessa, mutta sitten kun se kuivattiin, ovat terveyssuhteet
parantuneet. Itäänpäin tämän saaren edustalla on vielä muutamia
mataloita hiekkasaaria, jonkatähden "Imperator", kun tunnin viipymisen
jälkeen jätimme paikan, niitä välttääkseen, kulki aivan läheltä
Ashuradén itäistä rantaa pitkin. Sitten suunnattiin kulku pohjoista
kohden. Persian rannikko häipyi siten vähitellen etelään;
metsäpeitteiset kunnaat alenivat yhä syvemmälle Kaspianmeren pinnan
alapuolelle; vielä kohottivat Elbursin kalliojättiläiset
majesteetillisiä vaalean sinisiä lakiaan näköpiirin yli, mutta pian
nämätkin himmenivät; viimeiset huiput katosivat kaukaisuuteen, ja
Persian maata ei enää näkynyt.
Matala ja santainen Turkmenian rannikko, joka Persian rannikon kanssa
muodostaa melkein suoran kulman, näytti autiolta ja paljaalta.
Äskettäin olimme jättäneet seudun, jossa troopillinen kasvullisuus
komeili, nyt levisi silmiemme eteen kolea hietikkoranta, jossa ei
merkkiäkään kasvullisuudesta, ei rakennusta, ei ihmistä ollut
yksitoikkoisuutta keskeyttämässä. Punakellertävä hohde leijaili tuon
tulikuuman aavikkohiedan yläpuolella. Kello puoli 12 e.p.p. saavuimme
Tjikishlariin, jossa laivaan otettiin postilähetykset ja tavaroita.
Noin kuusi kaapelin pituutta rannasta, missä laiva ankkuroi, oli syvyys
viisitoista jalkaa, ja keltaisen harmaa juova laivan vanavedessä
osoitti, että merenpohja oli savea. Tjikishlarilla on erittäin
epämiellyttävä asema tuolla kuivalla rannikolla, aivan aavikon
reunalla, mutta saattaa se sodanjohtoa koskevissa asioissa tulla
tärkeäksikin, syystä että sieltä käy tie Jomudturkmenilaisten maan
kautta Atrekin laaksoon.
Varhain seuraavana aamuna saavuimme Krasnowodskiin. Vasemmalla puolen
ohi kuljettaissa on pitkämäinen Ogurtshinskijin saari ("Gurkan"), jossa
on pelkkiä hiekkasärkkiä, ja oikealla puolella on Tjelekenin saari
Krasnowodskilahden suulla. Jälkimmäisessä saaressa, jossa on
uskomattoman runsaasti naftaa, on Nobelilla pari tuottavaa kaivoa,
joita nykyään ei kuitenkaan pumputa, vaan pidetään varana, jos öljy
Balakanilla uupuisi. Itään päin Tjelekinistä pistää hiukan matkaa maan
sisään Mikailskij Salifin merenlahti, ja kauvimpana tässä lahdessa on
Mikailowsk, tuon sata ruotsinpeninkulmaa pitkän rautatielinjan
lähtökohta, joka rata kulkee yhdensuuntaisesti Persian pohjoisen rajan
kanssa, Mervin keitaan kautta Amu Darjan varrella olevaan Tjardjuiin.
On helposti ymmärrettävä, kuinka tärkeä tämä rautatie on venäläisille,
ja kuinka suuri tehtävä sillä kerran on oleva Keski-Aasian kysymyksen
lopullisessa ratkaisussa. Krasnowodsk on yhteydessä Mikailowskin kanssa
höyryparkaasin kautta, joka puolessa päivässä matkaa lahden poikki. Kun
rautatie, joka Kaukasuksen pohjois- ja itäpuolelta kulkien tulee
yhdistämään Wladikawkasin Bakun kanssa, tulee valmiiksi, tulee
Venäjä nopeaan ja mukavaan yhteyteen Keski-Aasiassa olevien
maakuntiensa kanssa. Turkmenilaisen rautatien saattaa silloin pitää
Wladikawkas--Baku--radan jatkona, sillä molempien ratojen loppukohdat,
Baku ja Krasnowodsk, ovat nopeassa ja säännöllisessä yhteydessä
toistensa kanssa Kawkas-i-Merkurin höyryveneiden kautta. Sodan
sattuessa voidaan kaukasialaiset joukot parissa päivässä silloin
kuljettaa Transkaspiaan ja Afganin rajalle.
Krasnowodsk, jossa on vain 500 à 700 asukasta, on siis kaikkien
venäläisten yrityksien alkupaikka Transkaspiassa ja heille sentähden
erittäin suuri-arvoinen. Kaupunki, joka on aivan lähellä rantaa, on
siisti ja puhdas, talot ovat rakennetut kivestä ja muutamat sangen
sieviä. Sen ympärillä oleva seutu on autiota - paljasta hiekkaa ja
matalia vuoria. Tehdäkseen olon Krasnowodskissa mieluisemmaksi, ovat
siellä palvelevat venäläiset laittaneet julkisen puutarhan ja
perustaneet seuran. Pieni soma puukirkko on mäellä keskellä kaupunkia.
Ei saata toivoa mitään turvallisempaa satamaa, kuin Krasnowodsk on. Se
on suojassa kaikkia tuulia vastaan, länttä vastaan pitkän kapean
Krasnowodskin niemen kautta, joka aallonmurtajan tavoin loittonee
kaakkoiseen suuntaan, etelää vastaan suojaa sitä Tjeleken, itää vastaan
rannikko ja pohjoista vastaan vuoret.
Kun viivyimme Krasnowodskissa lastaamassa kokonaista kuusi tuntia, oli
minulla hyvää aikaa kierrellä pitkin tuossa pienessä tulevaisuuden
kaupungissa, joka edistyy jättiläisaskelin, kuten niin monet toisetkin
venäläiset kaupungit. Sitten otin virkistävän kylvyn tuossa kirkkaassa,
läpikuultavassa vedessä. Iltapuoleen puhalsi höyrypilli, kehoittaen
matkustajia jälleen tulemaan laivaan, köydet irroitettiin laiturissa
olevista rautarenkaista, kinnunki nosti natisevilla rautavitjoilla
syvälle pohjaan tarttuneen ankkurin, ja "Imperatorin" siivet veivät
meidät taasen merelle. Ensin ohjataan kulku kaakkoiseen suuntaan
Krasnowodskin niemekkeen ympäritse, sitten länsi-luoteiseen suuntaan
Bakua kohden. Meillä oli erittäin hauska matka. Ilma oli lenseä ja
miellyttävä, minkätähden haitatta saattoi maata ulkona kannella.
Aamupuoleen seuraavana päivänä varoitettiin edeltäpäin Shakowa Kosasta,
Apsheronin niemekkeen kaakkoisesta kärjestä, ja väkevä naftahaju tuntui
jo ennen kun näimme Bakua. Pian saattoi eroittaa Narginin, Vulfin ja
Pestshanijin saaret, sekä Kap Sultanin. Sitten laskimme Bakunlahteen.
Muuttumaton savupilvi leijaili kuten ennenkin Mustanmeren päällä,
laivojen mastoista muodostunut metsä seppelöi lahden rantaa, ja
Neitsyttornin vakavat muurit näkyivät vartioivan tuota vanhaa
naftakaupunkia. Laskimme Merkurilaiturin viereen. Kevyt kantamukseni
vietiin maalle; muutamat venäläiset tullinuuskijat kopeloivat lumppuja
-- en saata muuksi sanoa ratsastuksen jälkeen mukaan ottamaani
vaattehistoani -- hankin itselleni vähäiset avoimet vaunut, jotka
kahdesta ruplasta veivät minut tuon kolmetoista virstaa pitkän matkan
Balakaniin. Ajoimme insinööri Sandgrenin taloon, ja eihän tarvitse
mainitakseni, että minut siellä tälläkin kertaa otettiin
vierasvaraisesti vastaan, jommoista vierasvaraisuutta tapaa vain
maanmiehissä ja tuttavissa. Pidän kalliina velvollisuutenani hänelle
tässä lausua sydämellisen kiitokseni kaikista hänen minun hyväkseni
tekemistään uhrauksista ja kaikista niistä hauskoista ja
unohtumattomista hetkistä, joita olen viettänyt hänen seurassaan tuolla
kaukana ikuisen tulen ihmeellisessä maassa. Kymmenen päivää lepäilin
Balakanissa. Jätän tässä mainitsematta näiden päiväin tapahtumat;
olkoon siinä kylliksi, kun sanon, ett'emme milloinkaan olleet
työttöminä. Insinöörien Ludvig Nobelin, Sandgrenin ja dosentti
Sjögrenin seurassa kuluivat iltahetket nopeasti. Yhdessä insinöörien
Gyllenhammarin ja Fernströmin, sekä vanhan tuttavani Baki Chanowin
kanssa teimme monta hauskaa ratsastusretkeä kaikkiin niemimaan osiin.
Viimemainittu ei ollut vielä oikein toipunut sairaudestaan ja oli vielä
kalpea ja laiha. Kun hän sai kuulla minun olleen Kumissa ja Bagdadissa,
oli hän vähällä itkeä. Hän olisi niin halusta ollut mukana.