Matka Kaspianmeren rannalle.
Olen tosin kauvan väsyttänyt lukijaa kertomalla alituisesti
samanlaisesta matkustustavasta auringonnousunmaassa, mutta kun meillä
vain on jälellä hiukan yli kaksikymmentä ruotsinpeninkulmaa niin
suuresti ikävöimälleni Kaspianmerelle, ja kun matka sinne käy läpi
erään maan hauskimmista laaksoista, niin toivon saavani anteeksi,
joskin vielä kerran pyydän lukijaa seuraamaan minua ratsastusretkelle
kautta aavikkojen ja vuoriseutujen.
Perjantaina heinäkuun 9 päivänä löi lähdön ja eron hetki. Kello 1
olimme molemmat t:ri Hybennet ja minä matkaan valmiina, hän
seuratakseen kuningasten kuningasta kolmikuukautisella huvimatkalla
Elbursilla, minä palatakseni Europaan. Jätin sentähden hyvästi tuon
rakastettavan lääkärin ja hänen vaimonsa, kiittäen heitä minulle
osoittamastaan erinomaisesta vieraanvaraisuudesta, ja liikutettuina
erosimme, kun postimies tuli hevosineen, ja minä nousin satulaan vielä
viimeisen kerran ratsastaakseni läpi tuon raittiista sireeneistä ja
tuoksuvista ruusuista täynnä olevan, pienen, soman puutarhan. Kuljimme
tohtori Tholozansin asunnon ohi, ratsastimme meidanin yli ja pohjoisen
kaupunginportin läpi, käännymme sitten itäänpäin, kuljimme sitten aivan
läheltä Daoshan Tepen linnan ohi, jossa shaahin leijonat ja tiikerit
ovat, ja ennen pitkää oli tuo suuri kaupunki takanamme, kietoutuneena
auringonsavun läpäisemättömään huntuun. Vielä näkyi muutamia kupooleja
ja pohjoisen portin koristeltu torni, mutta pian häipyivät nämätkin
näköpiiristä, ja Teheran ihanuuksineen ja rikkauksineen, saastoineen,
köyhyyksineen ja kurjuuksineen oli mielessäni vain muistojen maailmana.
Mies, joka minua seurasi, oli kotoisin Barferushista:[52] ja aikoi hän
nyt palata tähän kaupunkiin; sattuma oli saattanut hänet
seuralaisekseni. Koko matkalla Teheranin ja Meshed-i-Särin välillä
käytin samaa hevosta, aivan kuten Reshtin ja Kasvinin välillä.
Pari tuntia kestää ratsastus vielä Teheranin tasangon poikki, joka on
hyvin hiekkainen ja sorainen. Tie on huonosti hoidettu, täynnä kiviä ja
mätäneviä raatoja. Vastaan tulee yksi ja toinen kauppakaravaani. Ilma
on helteinen ja autero antaa vuorille punakellertävän, polttavan
värivivahduksen. Demavendistä ei näy jälkeäkään. Kello 4 sivuutimme
Surshäsarin, joka on pieni linna karavaanikartanoineen. Täällä alkaa
penger kohota, niin vähitellen tullaan vuorelle ja tie tulee yhä
kivisemmäksi ja mutkikkaammaksi. Pian saavumme kivisillalle, joka
viiden holvikaaren kannattamana johtaa kirkkaan puron yli, minkä
toisella puolella pienempi ylänkömaa levenee vuorien väliin. Näissä
esiintyy toisin paikoin mitä rikkain värikomeus. Muutamat ovat
tulipunaisia, toisien läpi kulkee kohtisuoria käytäviä, jotka väriltään
ovat vaalean vihreitä. Pian pilkistää vuorien välistä Demavendin
kartio. Kello 7 saavuimme Rudshaneh Tjandjerudiin, hauskaan ja
suhteellisesti siistiin tjaparshanehiin.
Seuraavana päivänä jatkoimme matkaa tietä myöten, joka kulkee erästä
syvää ja kapeaa laaksonuomaa pitkin. Vuoren alemmat osat ovat täällä
peitetyt multakerroksella, joka antaa ravintoa niukalle
kasvullisuudelle, minkä muodostavat yksinäiset ruohomättäät ja kalseat,
piikkiset kasvit. Silloin tällöin tulee vastaan ratsumiehiä ja
jalankävijöitä, sekä sangen usein muulikaravaaneja, jotka pääkaupunkiin
kuljettavat pelto-aineita Masenderanin metsistä. Hiukan matkaa
Tjadjerudista kuljimme kylien Kähmär ja Hasseläck ohi, ja kello puoli
kymmenen saavuimme karavaanikartanoon Bomähän, jota öljypuulehto
ympäröi. Kylien Rudehän ja Ah toisella puolella lähestytään yhä
lähemmäksi Demavendin rinteitä, ja kulku on toisinaan niin vaikeata,
että täytyy käydä jalkaisin. Tie kiemurtelee sinne tänne ylös pitkin
vuoren sivuja ja on hyvin kivinen ja nuljakas. Muutamassa kohden makasi
poikki puolin tietä kuoleva aasi ja katseli meitä elottomin katsein,
epäilemättä toivoen pian pääsevänsä parempaan maailmaan, missä ei ole
jyrkkiä mäkiä, raskaita taakkoja, piiskoja ja julmia ajajia.
Tie, joka siellä täällä on muurien varassa ja joka on varustettu
kivisillä välilaipioilla, johtaa pian huimaaviin korkeuksiin, mistä on
mitä ihanin näkö-ala seutuun. Se on kivettynyt jättiläismeri
jättiläsmoisine laineineen; suuret pelto-alat tuolla alaalla laaksojen
pohjukoissa kutistuvat pieniksi vihertäviksi pilkuiksi. Vuorella on
kasvullisuus yhä edelleen heikkoa; ainoastaan jokien laaksoissa saattaa
nähdä rehevämpää kasvullisuutta. Täälläkin kohtasin kaksi pienempää
karavaania, jotka kuljettivat ruumiita niiden viimeiseen lepokaupunkiin
Kumiin eli Kerbelaan.
Kello 4 tulimme muutamaan laakson rotkoon, joka oli niin kapea että sen
pohjalla virtaava pieni puro tuskin jätti tielle tilaa. Puro, jonka
liituvalkoiselta nauhalta näyttävä alkujuoksu syöksyi pilvien peitossa
olevalta vuorenhuipulta, virtaa pohjoista kohden. Olemme niinmuodoin
kulkeneet Kaspianmeren ja aavikkojen välisen vedenjakajan ohi.
Laaksossa oli vielä lumikinoksia, ja jota korkeammalle noustiin, sitä
kylmempää tuli. Samalla puhalsi kylmä tuuli, joka, yltyen
kaksinkertaiseksi voimaltaan tuossa kapeassa kulkuväylässä, oli aivan
vastainen meille. Tämä ilmaus, jonka myöskin saattaa havaita Sefid
Rudin laaksokäytävässä, riippuu siitä, että mereltä puhaltava
pohjatuuli nousee pitkin Elbursin pohjoisia rinteitä, jonka kukkuloille
se jättää runsaan kosteuspitoisuutensa, joka sitten kokoontuen pieniksi
puroiksi ja jokiloiksi palaa takaisin mereen. Taasen nousimme
vapaammille seuduille, ja kylmyys tuli nyt niin tuntuvaksi, että
halusta pani päällensä sen vähän, mitä oli mukana. Näky oli vieläkin
suuremmoisempi, vieläpä vaikuttava. Alaalla syvyyksissä liitelivät
valkoiset pilvet tuulen kiidättäminä huimaavaa vauhtia ja mukautuen
laakson mutkiin. Hämärässä olivat ne yöllisten kummitusten ja peikkojen
kaltaisia, jotka toisinaan vainosivat raivokkaammassa paossa. Usein
ratsastimme aivan jäätävän kylmien pilvien läpi. Mahtavat kotkat
leijailivat liikkumattomin siivin kaukana jalkojemme alapuolella.
Kello 6 saavuimme selittämättömän kehnolle Pullörin pysäyspaikalle,
johon jo kaksi arabialaista oli ennen meitä asettunut asumaan. He
matkustelivat kauppa-asioissa, olivat asuneet 20 vuotta Jerusalemissa,
mihin he nyt palasivat Bagdadin kautta -- pieni, soma matka!
Tämä mähmashane, eli majatalo, oli, kuten sanon, erittäin
puutteellinen, seinät olivat osaksi lohkeilleet, portissa ei ollut
mitään ovi-puoliskoita eikä ikkunoissa mitään luukkuja, niin että tuuli
puhalsi huoneisiin ja jääti luita ja ytimiä. Keskellä yötä tuli viisi
ratsastajaa, jotka myöskin halusivat asuntoa. He sitoivat hevosensa
kiinni ulkopuolelle, astuivat itse jo täynnä olevaan huoneeseen, missä
he kiipesivät ylitsemme ja sotkivat meitä raukkoja, jotka makasimme
nukkumassa laattialla. Nyt tuli tupaan elämää, eikä ollut enää
puhettakaan mistään unesta sinä yönä, sillä sotilaat sytyttivät
keskelle laattiaa suuren tulen, jonka ympärille he asettautuivat,
joivat teetä ja polttivat kaliania aina melkein aamunkoittoon asti,
jolloin jälleen lähtivät matkalle.
Kello 7 ratsastimme mekin. Ilma oli kylmä ja kostea; tuulemista yhä
kesti. Kosteuden takia, joka kostutti maan läpikotaisin, menestyi
täällä ylhäällä sangen rehevä kasvullisuus. Syvällä alaalla vieläkin
pilvien peittämässä laaksossa virtasi pieni joki, jonka kohina selvästi
kuului ylös luoksemme, vaikka se itse oli näkymättömissä. Pian
saavuimme sen juoksun varrelle, joka toisinaan leveni koko
laaksonpohjan leveydelle, toisinaan supistettiin kalliomöhkäleiden
väliin, toisinaan taas katosi syvään halkeamaan. Monen monituisissa
paikoissa kuljimme sen yli pieniksi hävinneitä siltoja myöten.
Samoin kuin läntisellä Elbursillakin saattoi täälläkin havaita
kallioita, jotka väriltään olivat tulipunaisia, merkkinä raudan eli
kuparin olopaikasta. Nyt oli Demavendin kartio aivan vasemmalla
puolellamme, sillä me ratsastimme vuoren itäisillä rinteillä, mutta
tähän aikaan päivästä oli vuorenhuippu vielä läpinäkymättömien pilvien
ympäröimänä. Kello 9 kuljimme Askin kylän ohi, joka oli tien oikealla
puolen syvällä jalkojemme alapuolella, missä eräs pitkämäinen ja
poikittainen laakso risteytyivät keskenään. Lintuperspektiivissä
katsottuna näytti se sangen somalta, ollessaan siellä öljypuu- ja
sypressimetsässä vuorien väliin likistettynä. Tuo pieni puro juoksi
kylän läpi ja kostutti sen peltotilkkuja. Hiukan matkaa Askista,
lähellä toisiansa, ovat kylät Rähnä, Nävär, Ahnä ja Mong, kaikki
runsaiden istutuksien, hedelmäpuiden, saksanpähkinäpuiden ja poppelien
ympäröiminä.
Noin sadan jalan korkeudella maasta näkyi muutamassa kallioseinässä
hakattuina pyöreitä ja neliskulmaisia koloja. Seuraajani kertoi, että
nämät olivat hautoja, ja että täytyi antaa laskea itsensä köydellä alas
kallion huipulta, jotta voisi päästä niihin. Useissa muissa paikoissa
huomasimme samallaisia hautoja.
Tie kulkee edelleen Demavendin rinteitä pitkin, ja oikealla puolen on
pohjaton syvyys. Toisin paikoin on ratsastus aivan hengen vaarallista.
Milloin kukistuu tie itse jyrkänteellä kapeaksi jalkakäytäväksi,
milloin on se kokonaan peittynyt sorakasaan, milloin roikkuu melkoisen
suuri vuorenmöhkäle ratsastajan pään yläpuolella, uhaten musertaa
hänet. Muutamien tuntien kuluttua tulimme taas ahtaaseen vuorensolaan,
jonka vasemmanpuolisessa kallioseinässä näkyi vereksellä päivämäärällä
varustettu korkokuva. Se kuvasi näet shaahi Nasr-ed-Diniä ratsain,
etupuolelta katsoen; hänen oikealla ja vasemmalla puolella seisoi kuusi
ministeriä. Kuviot ovat kolme jalkaa korkeat ja taulua ympäröi
kirjoituksella varustettu kehys. Jokaisen kuvan yläpuolella on nimi ja
arvo. Nars-ed-Dinkin on siten, samoinkuin edeltäjänsäkin, Cyrus, Darius
ja Xerxes, hämärässä muinaisuudessa, tahtonut tällä tavalla ikuistaa
nimensä ja kuvansa.
Kun on päästy pois tuosta kapeasta rotkosta, kuljetaan Shangullahin,
Baijonin ja Kahrun kylien ohi. Kello 6 saavuimme Pandjabin
pysäyspaikalle, joka oli kuitenkin kehnompi kuin edellisen yön
majapaikka. Pysäystalon muodosti neljä kuutiometriä suuri olkikatto,
joka nojasi neljään tolppaan. Paljas maa oli laattiana, ja tässä
pulskeassa vierashuoneessa vietettiin tuo jokseenkin kylmä yö.
Ennenkuin poistumme liian kauvaksi Demavendistä, tahdon mainita
muutamia sanoja tästä huvittavasta vuoresta, joka on korkein Persiassa.
Demavend on 5,630 metriä korkea, 2,000 metriä korkeampi kuin sitä
ympäröivät Elbursvuorijakson osat, se kohoaa 100,000 kuutiokilometrin
suuruisen näkö-alan yli, se näkyy Kaspianmerelle 30 ruotsinpeninkulmaa
matkalla rannasta, sekä näkee sen myöskin kirkkaalla ilmalla Kuhrudin
vuorelta. Se on tulivuori ja on siis muodostunut eruptiivista
vuorilajeista ja tuhkasta, ympäröivien vuorien ollessa sedimentäristä
ja kalkintapaisista muodostuksista. Nykyisen kartion ympärillä on
puoliympyrän muotoinen somma. Ei ole luultavaa, että Demavendillä on
ollut historiassa mainittuna aikana mitään tulenpurkausta, mutta vielä
voi nähdä höyrypilviä, jotka sieltä täältä aukonseinämän halkeamista
ulos tunkeutuvat. T:ri Radde, jonka Bakussa tapasin väitti tulivuoren
vielä olevan kuuman ja tämän olevan syynä, että siinä ikuinen lumenraja
on merenpinnasta korkeammalla, kuin muuten olisi laita.
Demavend, eli Divbend, merkitsee Divsin eli paholaisen asuinpaikkaa.
Vuori on, persialaisen kansantarun mukaan, entisien sankarin urotöiden
suurellisin näyttämö. Täällä elivät kuningas Djemshid ja palevani
Rustam ja täällä kytki kuningas Feridun tuon ilkeän Zohakin vuoren
sisään kiinni, missä hän vielä istuu ja ravistelee irti päästäksensä ja
siitä syntyy maanjäristyksiä. Vuoren salaisiin saleihin on koottuina
suunnattomia rikkauksia, mutta niiden luokse ei voi päästä, sillä niitä
vartioivat kaksipäiset, myrkylliset käärmeet. Sitä paitsi on tie sinne
ylös sanomattoman pitkä -- persialaiset sanovat olevan kolme à neljä
peninkulmaa -- ja näin ollen ei ole ihmeellistä, että he jättävät
sikseen kaikki vuorelle nousut.
Otan tässä vapauden sovittaa tähän väliin erään persialaisen
sankaritarun, jonka näyttämönä osaksi on juuri monen ylistämä Demavend.
Satu, joka vielä kaikuu kansan suusta, on saatu Abulkasim Firdusin[53]
Shahnamehistä, eli kuningastenkirjasta, jonka ranskaksi on kääntänyt
prof. Mohl. Hänen käännöksestään lyhennys on seuraava kertomus.