Bagdad.
Kun olin runsaan tunnin ajan ihaillut Tak Kesraa, jolla aikaa
arapialaiset minun huvikseni kiipeilivät ulkonevia tiiliä myöden holvin
katolle ja sieltä viskelivät alas kiviä, jotka omituisen kaijun
synnyttivät tuossa tavattomassa esisalissa, palasimme niemimaan
pohjoisrannalle, johon 10 minuttia käveltyä saavuimme. Kun siellä
katsoimme pitkin virtaa alaspäin, näkyi Mejidieh kaukaa pienenä
pilkkuna, jonka päällä oli musta savuluuta. Saimme odottaa koko tunnin
ennenkuin tuo pieni pilkku suureni ja vähitellen sai höyrylaivan näön
ja muodon. Odottaessamme tekivät arapialaiset pienen uimaretken
Tigriksen harmaassa, savensekaisessa vedessä. He pyysivät minunkin
seuraa tekemään, mutta minun mielestäni nuo likaiset laineet ja vetelä
pohja enemmän tahrivat kuin puhdistivat ruumiista, enkä siis mennyt
uimaan. Sen sijaan rantakivillä istuen tarkkaelin uimarien taitavia
liikkeitä, auringon hehkuessa kuin kuuma rauta pääni päälle. Varjoa ei
ollut missään vähintäkään; takkuinen pensas tosin kasvoi rannalla,
mutta kuin auringon säteet paistoivat "seipään läpeen", hävisi varjokin
pensaaseen. Vihdoin saapui Mejidieh meidän kohdallemme, ja annettuamme
merkin, noudettiin meidät veneellä "astiaan", jossa taas saatiin varjoa
ja vettä. Kun annoin seuralaisilleni kaksi kraania käyntipalkkaa,
kiittivät he ja sanoivat siinä olevan liiaksi -- ja se oli aivan
tavatonta ja selittämätöntä. Kenties he laivamiehinä olivat saaneet
katteinilta kiellon juomarahoja ottamasta. Mejidiehin siivet alkoivat
taas loiskia vettä, rantamaisemat liitävät silmiemme ohitse, mutta
entisen yhtätoikkoisina ja autioina. Hetken perästä kuljettiin
Dielajoen suun ohi; tämä virta on puolta kapeampi kuin Tigris, mutta
sen vesi on yhtä sameraa. Tarun mukaan oli Kyyros Dialan yli
kulkeissaan niin suuttunut virralle, joka vei yhden hänen paraita
hevosiaan, että hän paloitteli sen 360 kanavaksi.
Aina sen mukaan kuin kuluvat ne hetket, jotka meitä eroittavat suuresta
loistavasta Bagdadista, tuntee jännityksen, ja odotuksen kasvavan.
Tietämättänsä joutuu tuhannen ja yhden yön satuihin. Ajatuksissaan
näkee palatsin toisensa perästä kohoovan virran rannoilla.
Harun-al-Rashidin loistoisa linna kuvastelee virran vedessä
marmooriseiniään ja holvatuita kaariakkunoitaan ynnä kullan
kirjailtuja purpuraverhoja. Kullatut kupoolit ja sinertävät tai
valkoiset minareetit kohottavat sorjia päitänsä pilviin, ja komeiden
rakennusten välissä vilisee ihmisvirta kirjavissa, kaunovärisissä
puvuissaan. Muistoon astuu tuo ja tämä tapaus Bagdadin kukoistuksen
ajoilta suuren kalifin päivinä, joista nuo unhoittumattomat sadut
kertovat. Mutta, voi Allah! kuinka pettyykään kun päivänsavun paahtava
huntu on hajonnut viileämmän iltatuulahduksen tieltä ja paljas
todellisuus on selvänä silmäimme edessä! Kalifin palatsin siasta näkyy
palmujen välissä oikealla rannalla sekainen ryhmä valkeaksi sivuttuja
huoneita. Kullatut kupoolit ovat hävinneet ja vielä säilyneet
minareetit ovat vuoratut ei kullalla vaan valkoisella rappauksella,
joka monin paikoin on virunut ja valunut pois, niin että vaan harmaa
savi on jälellä.
Kun tulee tätä tietä Bagdadiin, vetää ensinnä huomiota puoleensa
Tsobeidin hauta, jonka katteini jo kaukaa näytti minulle. Se on virran
oikealla rannalla (vasemmalla meistä) kahdeksankulmainen rakennus,
jonka torni on kynttilän sammuttajan kaltainen. Sen avaraa salia ennen
vanhaan varkaat ja vorot käyttivät pakopaikkanansa, mutta, kun virastot
pitivät sitä pyhyyden häväistyksenä, jolla loukattiin tätä hautaa,
missä Harunin lempipuoliso lepää, he yksinkertaisesti muurauttivat
oviaukon umpeen. Vasemmalla rannalla on laajoja palmupuistoja,
joissa on pienen matkan päässä toisistaan taidollisesti tehtyjä
vedennostolaitoksia. On suuri pyörä, jonka kehässä on joukko sankoja
kiinnitettynä. Pyörää pyöräyttävät koneiston avulla hevoset, ja vesi
nostetaan suoraan virrasta, tyhjennetään puukouruihin ja valuu niitä
myöden puutarhaan. Nämät vedennostolaitokset ovat yhtämittaisessa
liikkeessä pitääksensä palmujen viljelysmaan aina kosteana. Pitkin
rantaa on rakennettu noin metrin korkuinen muuri estämään veden
uudestaan virtaan juoksemasta.
Nyt hiljentää laiva vauhtiansa, ettei se törmäisi niihin moniin pikku
venheisiin, jotka täällä kuljettavat tavaroita ja väkeä edestakaisin.
Oikealla näkee Ranskan konsulin talon somine verantoineen ja
puutarhoineen, sekä trikolori, jonka värit jyrkästi eroavat harmaasta
taustasta. Kello puoli seitsemän illalla ankkuroimme tullihuoneen
portin edustalla, jonka lävitse kaikkien tavaroitten ja matkustajien
täytyy kulkea. Tästä paikasta oli hyvä näkyala kaupungin molemmille
puolille ja näitä yhdistävälle ponttoonisillalle. Samassa
silmänräpäyksessä, kun pysähdyimme, tuli koko joukko sangen kummallisen
näköisiä pikkuvenheitä Mejidiehin luo viedäkseen matkustajia ynnä
kapineita maihin. Nämät ovat pieniä, pyöreitä, korinnäköisiä aluksia,
"ilman etu- ja takakeulaa kilvenmuotoisia" niinkuin Herodotos sanoo.
Runko on palmikoitta pehmeistä oksista, ja näitten lomot on täytetty
toisilla oksilla ja kahiloilla. Nämät päällystetään sisältä ja ulkoa
asfalttikerroksella, jotenka ne tulevat täydellisesti vedenpitäviä ja
kannattavat uskomattoman paljon. Tällaisia veneitä näkee täpötäynnä
melooneja ja muita hedelmiä tullihuoneen laiturin edustalla, ja vaikka
niihin on ahdettu niin ylönpaljon tavaraa, eivät ne tippaakaan vuoda.
Niitä käytetään etupäässä tavaroiden kuljettamiseen rannalta toiselle,
sekä maakylistä Bagdadiin. Usein niitä näkee kymmenittäin kytkettyinä
toisiinsa liukuvan alas Tigristä myöden ainoastaan muutamien miesten
ohjaamina. Mutta niiden sauvominen vastavirtaan on sen sijaan työlästä,
sillä kun ne ovat ympyriäisiä, pyörivät ne helposti ympäri silloin kun
airolla lykkää pohjasta. Kaksi miestä hoitaa niitä sentähden siten,
että kun toinen sauvoo niin toinen meloo. Keskellä virtaa, joka
Bagdaadin kohdalla on noin kuusi metriä syvä, soutaa mies kummallakin
puolella airollansa. Ensi katsannossa näyttää kummalliselta, että
käytetään näitä raskassoutuisia aluksia, eikä kanoottia tai tavallisia
veneitä, mutta tähän on luultavasti syynä se, että puu on täällä sangen
kallista, se kun on tuotava aina Armeenian vuorilta ja Tauruksesta
asti. Olen jo puhunut lautoista, jotka lepäävät ilmalla täytettyjen
nahkasäkkien päällä. Kun kauppiaat ylävirran varsilta tuovat
tavaroitaan tämmöisillä puulautoilla, myyvät he korkeasta hinnasta myös
lauttapuut. Sitten tyhjentävät he nahkasäkit, kuormittavat niillä
muulinsa ja palaavat sitten koteihinsa, jokien alkulähteillä
varustautuaksensa taas uudelle matkalle. Tällä tavalla Bagdadissa
oikeastaan rakennuspuita saadaan ja sentähden saa veneen rakentamista
varten tyytyä siihen mitä paikkakunnalla on saatavissa. Paju- ja
tamariskipuuta, sekä olkia ja kahilaa on runsaasti, ja maapihkaa löytyy
suurissa määrin Hitin lähellä Eufratin luona, ja siinä on kaikki, mitä
tarvitaan ylläkerrottujen venheitten rakentamiseen. On lisättävä että
näitä on käytetty ikimuistoisista ajoista; vielä tänään näkee
tämmöisten venheitten kuvia assyyrialaisissa korkokuvissa ja
Herodotuksen kertomus niistä sopii ihan niitten nykyiseen ulkonäköön,
sillä eroituksella vaan, että niitten ulkopuolta hänen aikanansa
verhosi yhteenneulotut taljat.
Pian olivat kaikki matkustajat kimpsuineen kampsuineen Mejidiehistä
sullotut tämmöisiin pieniin korivenheisiin, melu taukosi kannelta, joka
nyt näytti tyhjältä ja autiolta, yön pimeys laskeusi kaiken yli ja
lyhdyt sytytettiin Bagdadin kapeilla kaduilla. Mutta levon hetki ei
ollut vielä kaupungin asukkaille lyönyt, eikä teehuoneitakaan vielä
suljettu; nyt päinvastoin alkoi elämää ja liikettä kaikkialla:
jokapaikassa rannoilla näkyi ratsastajia ja käveliöitä suurine
paperilyhtyineen, kaikkialla oli puhetta ja kaupantekoa ramasan yönä.
Minä jäin laivaan yöksi, koska oli liian myöhäistä mennä maihin, mutta
nukuin vasta parin tunnin päästä vähemmän siitä syystä, että tuntui
juhlalliselta nyt olla tuossa vanhassa satukaupungissa, kuin siitä
syystä, että laivan aliupseerit pelasivat korttia ihan vuoteen
vieressä, jonka olin kuumuuden vuoksi antanut tuoda ylös peräkannelle.
Jos olisivat pelanneet niinkuin tavalliset ihmiset, en olisi siitä
piitannut, mutta kuumempaa peliseuraa en ole koskaan nähnyt. Miten
olikaan niin yksi rautasohva lykättiin kumoon, eräs pelaajista pyörähti
kannelle, mutta hyökkäsi silmänräpäyksessä taas ylös, kostaaksensa
vastustajalleen ja nyt alkoi tulinen ottelu, jossa jaettiin aimo
englantilaisia nyrkiniskuja ja potkuja; kun eräs pelaajista vuoti
verta, taukosi tappelu. Hetken perästä alkoivat he pelin uudestaan
kirkuen ja toruen -- huonoksi esimerkiksi muhamettilaisille
laivamiehille.
Seuraavana aamuna kello kuusi lähdin maihin, Hilpernin luokse, jolle
vein kirjeen Mr Ellikseltä. Hän vastaanotti minut mitä sydämmellisimmin
ja antoi minun käytettäväkseni kolme suurta, intialaisilla
huonekaluilla varustettua huonetta. Syötyäni vankan suuruksen,
seurasin isäntääni hänen konttooriinsa, jossa hän käski erään
viisikymmenvuotiaan sivistyneen ja rakastettavan turkkilaisen nimeltä
Vabib Shika viemään minua Bagdadia katsomaan. Seuraavaan kertomukseen
kaupungista olen Vabib Shikalta saanut monta tietoa.
Nykyinen Bagdad on rakennettu Tigriksen molemmille rannoille. Itäinen
kaupunginpuolisko, jossa eurooppalaiset asuvat, on paljon suurempi ja
ajanmukaisempi kuin läntinen, jota sopii pitää esikaupunkina; tässä on
hautuumaa ja Tsobeidin hauta. Molempia kaupunginosia yhdistää toisiinsa
kaksi siltaa; toinen niistä, 30 ponttoonilla lepäävä silta, on enemmän
käytetty kuin toinen, joka sijaitsee korkeammalla. Kaupunkia ympäröi
muurit, jotka näyttävät olevan rakennetut ja korjatut eri aikoina. Ne
ovat rakennetut tiilikivistä ja vanhimmat osat näyttävät vankimmilta.
Tiilet ovat kellertäviä ja suurella taitavuudella yhteenliitetyt.
Eräässä paikassa löysi Mebuhr kirjoituksen, joka ilmoitti, että sitä
muurinosaa oli rakentanut kalifi Nassr (1180-1225). Jyrkimmissä
kulmissa on korkeita, pyöreitä torneja, ja niitten välissä pienempiä
torneja ja vähäpätöisiä tykkiä. Muurissa on kolme porttia, johtaen
luoteeseen, koilliseen ja kaakkoon. Ensimmäistä näistä enimmin
käytetään. Muurin ulkopuolella käy yltympäri syvä, mutta kuiva hauta.
Bagdadin ympäristö on erinomaisen autiota. Niin pitkälle kuin silmä
kantaa, pohjoista ja itää kohti näkee ainoastaan tasaisen erämaan, ei
ainoatakaan puuta, ei ainoata kylää. Koillinen kaupunginosa muurien
sisäpuolella on samoin tyhjä ja autio, ainoana rikkautena on sillä
soraläjät ja talojen rauniot. Täällä olostaa vaan tyhjäntoimittajia ja
koiria. Enimmät ja suurimmat talot ovat ryhmässä joen rannalla
taatelipalmujen varjossa. Ne ovat rakennetut poltetuista, keltaisen
punaisista tiilistä, joita useimmin on tuotu rauniokasoista. Talot ovat
Basran talojen näköisiä. Niissä ei ole akkunia pohjakerroksessa, mutta
sen sijaan on ulkoparvekkeita toisessa ja kolmannessa kerroksessa,
jotavastoin pihanpuolella on akkunoita ja verantoja alakerrassakin.
Bagdadin rakennuksissa on myös niin sanottuja serdabia eli
kellarikerroksia, kokonaisia asumuksia, pari metriä maan alla. Kuuman,
paahtavan ilman vuoksi täytyy sekä maan asujanten että eurooppalaisten
pysyä niin paljon kuin mahdollista poissa ulkoilmasta; silloin
oleskellaan siis noissa maanalaisissa, viileissä huoneissa. Yöllä
maataan rakennusten penkerillä, jotka ovat sitä varten varustetut
aitauksella ja kangaskatoksella; rikkaiden yösijat ovat tavallisesti
tällaisissa paikoissa. Auringon noustessa noustaan ylös. Serdabit
pidetään raittiina kattoon kiinnitetyllä löyhyttimellä, joka on palanen
kangasta ja sen alareunaan on neulottu puupuikko. Tämän puikon eli
kepin keskikohtaan on sidotte kaksipäinen nuora, jota kaksi palveliaa
vuorotellen tempoo. Herra Hilpernin serdabissa oli maan tasalla matalat
akkunat ja ne oli varustettu ristikoilla ja ristikkojen välille oli
pistetty oksia ja lehtiä, joita aina tunnin päästä kastettiin ja niin
lisättiin huoneen viileyttä. Helppo on huomata kuinka tärkeitä nämät
varakeinot ovat, kun saamme tietää, että ilma kesällä kello kahden
aikaan päivällä on keskimäärin 40° C lämmintä ja joskus nousee aina
50° C. Yötkin ovat kuumat ja tukehduttavat. Kesän aikana puhaltelee
40 päivää lämmin länsituuli nimeltä "Sam", jota peläten eivät
rohkeimmatkaan arapialaiset uskalla lähteä erämaahan. Pohjoiset ja
itäiset tuulet eivät ole vaarallisia, eteläiset herättävät
levottomuutta. Syksy on mieluisin vuodenaika. Silloin muuttaa moni
Bagdadin asukkaista pois, asettaaksensa telttansa Ktesifonin
läheisyyteen, tahi ampuaksensa villisikoja tahi suorsia Tigriksen
äärillä. Talvi on kylmä ja sateinen. Pitkällisestä sateesta muuttuvat
ahtaat, likaiset kadut, jossa ei ole ojia eikä kivitystä, pieniksi
lammikoiksi, joilla ei ole hyvä käydä eurooppalaisissa jalkineissa.
Asukkaat silloin tavallisesti ratsastavat, tahi hiipivät varovaisesti
pitkin talon seinämyksiä. Sitäpaitsi lokaviemärit ja muut johtotorvet
laskevat sisälmyksensä suoraan kadulle, jotta kaikenmoinen törky
kasaantuu talojen eteen. Vesijohtoja ja vesisäiliöitä ei ole
ensinkään, vaan juomavesi kannetaan ympäri kaupunkia jokaisen ovelle
nahkäsäkeissä, joita miehet tai naiset kuljettavat. Kadut ovat täällä,
jos mahdollista, vielä säännöttömämmät, ahtaammat ja mutkasemmat kuin
Persian kaupungeissa. Jos ei olisi noita jotenkin säännöllisiä
basaareja, toripaikkoja, ja moskeita, ikäänkuin lähtöpaikkoina, olisi
ihan mahdotonta selvitä näissä luikertelevissa labyrinteissa.
Bagdadissa on sata moskeeta, mutta ainoastaan kolmellakymmenellä on
kupooli ja minareetti. Vanhin kaikista on Djama-el-Sok-el-Gatsel.
Jälellä on vaan minareetti ja osa muureista, mutta pylväskäytävät ja
komerot, stalaktit-kiven (tippukiven) näköisine koristeineen,
osoittavat moskeen muinoin olleen erinomaisen kauniin. Eräs
päällekirjoitus, jonka muuan arapialainen mollah (pappi) on Niebuhrille
kopioinnut, todistaa, että moskeen rakensi kaliifi Mostansir v. 1235
j.Kr. Muista moskeista mainittakoon Djama-el-Visir Tigriksen luona,
Bab-el-Jissrin eli siltaportin lähellä; viimemainitulla moskeella on
kaunis kupukatto ja korkea minareetti. Toinen kaunis moskee on
Al-Maidan nimisen torin varrella, luoteiselle portille vievällä tiellä.
Bagdadissa on noin kolmekymmentä vähäpätöistä karavaani-asemaa. Eräs
niistä kuuluu olevan jo Harun-al-Rashidin ajoilta. Tämän suuren
kaliifin palatsista ei sitä vastoin löydy jälkeäkään; siitä vietiin
tiilet ja kivet suurissa määrin Al-Mansur kaliifin perustamaan uuteen
Bagdadiin. Kylpypaikat ovat huonommat kuin Persiassa, mutta basaarit
ovat siistimmät. Varsinainen basaari on leveä ja korkea, ja sen
holvikatto on maalattu. Hienoimman niistä omistaa eräs rikas
intialainen ruhtinas. Muut basaarit eivät ole niin somia, kattona on
niissä risuilla ja oksilla peitetyt seipäät. Sen, joka tahtoo nähdä
kauniita esineitä, tulee käydä ensinmainitussa basaarissa, jossa on
runsaasti intialaista tavaraa, kotimaisen teollisuuden tuotteita.
Bagdadin basaarit ovat kuuluisat kultalangoilla kudotuista
silkkivöistään. Muutamin paikoin oli näitä vöitä suuret kasat,
todellakin kaunistöisiä! Ainoastaan niitten kallis hinta, noin 9,50 Smk
pidätti minua ostamasta jonkun.
Muista huomattavista rakennuksista mainittakoon Omarin hauta, joka on
suuren hautausmaan keskellä, sekä pyhän Abdel-Kadersin mausolee
vuodelta 1252, jota monet pyhiinvaeltajat käyvät katsomassa.
Sunnuntaina 6 p. kesäk. kävin Vabib Shikan seurassa katsomassa
ranskalaiskatolilaista kirkkoa; se oli jotenkin kaunis ja hyvin
hoidettu. Eräs isistä siellä, harmaahapsinen ukko, jolla oli älykkäät
kasvot ja syvät rypyt otsassa, vastaanotti meitä erinomaisella
kohteliaisuudella ja näytti itse meille kirkon nähtävät. Hän oli
innokas ja oppinut kieltentutkia ja hän tutki minuakin tarkasti. Ukkoa
huvitti kovin kuulla minun puhuvan ruotsia ja hän oli väsymätön
verratessaan ruotsalaisia, englantilaisia, saksalaisia, ranskalaisia ja
latinalaisia sanoja toisiinsa. Oli kovin vaikeata päästä hänestä
erilleen puhuttuamme kaksi tuntia hänen kanssansa. Sitä ennen olimme
nousseet kirkon torniin, josta oli ihana näköala yli koko Bagdadin --
sikinsokin taloja pengermineen, sekä siellä täällä kupooleja,
minareetteja ja taatelipalmuja. Silmin saattaa seurata Tigriksen kulkua
molemmin puolin ja luoteessa näkee Ghadimin kullatun kupoolin, jossa
shiittiläinen martyyri ja imami Musa-lbn-Djaffar lepää. Ghadin on
shiittiläinen kylä ja sitä yhdistää Bagdadiin puolen penikulman
pituinen rautatie.
Ranskalainen lähetys Bagdadissa ei suinkaan ole mikään uusi laitos; se
on ollut siellä monta vuotta ja näkyy viihtyvän erinomaisesti. Sen
tehtävänä on paitsi kirkollisia toimituksia, Bagdadin nuorten poikien
kasvattaminen ja opettaminen, varsinkin ranskankielessä. Niinpian kuin
astuin jalkani isien kouluun, piiritti minua liuma turkkilaisia poikia,
jotka tervehtivät minua: "bonjour monsieur" (hyvää päivää herra) ja
kiirehtivät näyttämään taitoansa ranskankielessä. Heidän ja isien
kunniaksi sanottakoon, että tuskin saattaa Itämailla tavata
kohteliaampia ja ystävällisempiä olentoja kun nämät olivat. Kaksi
heistä seurasi meitä sitten koko aamupäivän, kilvan antaen meille
tietoja jokaisesta talosta ja kadusta, jota kuljimme. Isien ohessa on
sisarkunta, joka opettaa Bagdadin nuorille naisille perheenäidin
toimia: neulomista, silitystä ja pesua. Kävelymatkan jäljestä söin
Vabib Shikan luona suurusta ja sain silloin tuon suuren kunnian
puhutella hänen hunnutonta vaimoaan. Hänen neljäntoistavuotias
poikansa, joka kävi lähetyskoulua oli sangen taitava karttojenpiirtäjä.
Hänellä oli iso albumi, joka sisälsi kaikki mailman kartat. Kerrottuani
hänelle, että minäkin huvikseni piirsin karttoja, repäsi hän
kartastostaan Aasian Turkin kartan, jossa oli palainen tekstiä, ja
lahjoitti sen minulle muistoksi. Vastalahjaksi piirsin minä hänen
kuvansa luonnollisessa koossa; tästä hän suuresti iloitsi.
Täältä lähdimme turkkilaisen linnan kasarmeihin, jotka ovat ihan
Tigriksen vasemmalla rannalla ja rakennetut eurooppalaiseen malliin.
Neliskulmaisella pihalla on tykkejä ja iso kellotapuli. Linnassa
kuuluu olevan neljä tahi viisituhatta miestä. Arapialaisissa ja
kurdistanilaisissa piirikaupungeissa kuuluu olevan vähän suurempi
sotajoukko. Nämät joukot eivät ole juuri erittäin lukuisat, jos
ajatellaan, ettei pashakenraalikuvernööri sodan tahi kapinan syttyessä
voi saada mitään apua Konstantinoopolista.
Sitten katselimme me "Oikeuden taloa", siinä on oikeusistuin, jonka
tuomionalaisia muutkin uskon tunnustajat ovat kuin muhamettilaiset.
Bagdadissa on noin yhdeksänkymmentätuhatta asukasta, mitä
erilaisimmista kansakunnista. Kauppiaat ovat melkein kaikki
arapialaista sukuperää. Alemmat kansaluokat ovat sekoitus turkkilaista,
arapialaista, persialaista ja intialaista verta. Juutalaiset ja
kristityt ovat säilyttäneet heidän kansalaisominaisuutensa;
juutalaisia ovat noin neljäsosa koko kaupungin asukkaista, Bagdadissa
lyhemmän ajan oleskelevia vieraita ovat kurdilaisia, persialaisia ja
beduiineja. Siviili- ja sotilasvirkoja toimittavat turkkilaiset
Konstantinooppolista, ja sotaväki on melkein yksinomaan turkkilaista.
Bagdadia hallitsee pasha, joka valitaan neljäksi tai viideksi vuodeksi
jostakin hienosta osmanilaisesta perheestä Stampulissa. Hän hallitsee
maakuntaansa jotenkin itsevaltiaasti, eikä paljon välitä sulttaani
herrastaan. Kun näitten molempien kaupunkien välillä on pitkä matka,
niin Konstantinoopolin hallitus ei juuri voi tarkastaa tämän toimia.
Pashan ohessa on hallituksessa neuvoskunta, jossa on korkeampia
upseereja ja hallitusosastojen päämiehet. Pashan herruus ulottuu
Basrasta Mardiniin, Persiasta ja Kurdistanista Syyriaan ja
Palestiinaan. Todellisuudessa ei hänen valtikkansa kuitenkaan uletu
niin pitkälle, sillä monet kurdistanilaiset ja arapialaiset päälliköt,
varsinkin idässä ja lännessä, niskoittelevat häntä vastaan. Se vero,
minkä tämä maakunta suorittaa valtiokassaan ei ole suuri, mutta
Bagdadin merkitys Mesopotamian sota-asemain keskuksena on sitä suurempi
ja semmoisena saattaa epäilemättä kaupunki tulevaisuudessa käydä sangen
tärkeäksi. Se on Turkin rajakaupunki Persiata vastaan.
Bagdad on erittäin tärkeä paikka, se kun on Intian ja läntisen etu
Aasian kaupan keskuspaikka; ja vielä tärkeämmäksi se kävisi jos
ehdoteltu rautatie rakennettaisiin. Kauppatavara on pääasiallisesti
Intian käsiteollisuutta, joka tuodaan Bushirin ja Basran kautta ja
viedään Nedhsdiin, Syyriaan, Kurdistaniin, Armeeniaan ja Vähään
Aasiaan. Bagdadin persialainen kauppa on sitä vastoin vähentynyt ja
ruvennut kulkemaan oikotietä Ertserumin kautta Konstanttinoopoliin.
Tärkeitä vientitavaroita on: ohra, hirssi, maisi, riisi, seesami,
meloonit, aprikoosit, appelsiinit, omenat, päärynät, viikunat,
viinirypäleet, oliivit, mausteet ja väriaineet; lisäksi uljaita,
arapianrotuisia hevosia sekä valkoisia aasia, joka on erityinen laji
suuria, vahvoja ja nopeajalkaisia. Bagdadissa nämä aasit ovat
useimmiten hennavärillä maalattuja keltaisiksi tai punaisiksi, ja niitä
käytetään ratsastaissa kaupungin toisesta päästä toiseen. Hevoskauppa
on kuitenkin tärkein kaikista. Kotimaisen teollisuuden tuotteista
mainittakoon: kankaat, matot, silkkivyöt ja kengät, jotka tehdään
keltaisesta tai punaisesta nahasta ja ovat erittäin kelvollisia.
Maakunnan eläinkuntaa edustavat etupäässä seuraavat eläinlajit: susi,
hyeena, kettu, sakaali, villisika, jänis, hevonen, yksikyttyräinen
kameeli, puhveli, nautaeläimet, aasi, muuli, lammas, kuttu ja kaselli.
Käärmeet ja skorpioonit ovat yleisiä. Bagdad on äärettömän rikas
kyyhkysistä. Sok-el-Gatselin minareetissa on niillä tuhansittain
pesänsä. Muista linnuista mainittakoon peltokana, pyy, rastas, varis,
haukka, jota käytetään kasellimetsästyksessä, sekä pelikaani.
Hyönteisiä on: kärpäset, hyttyset, moskiittokärpäset ja syöpäläiset,
joitten paras aika on maaliskuusta huhtikuuhun.
Mineraalituotteista ovat paloöljy, hiilet ja rauta etevimmät.
Lopuksi saanen liittää tähän muutamia tärkeitä tapahtumia tämän vanhan
kaupungin historiasta (pääasiallisesti prof. Müllerin "Islamin
Historian" mukaan.)
Bagdad, jota kansa nimitti "Mansurin kaupungiksi" ja kalifit
Dar-es-Salamiksi eli "Rauhan asunnoksi", perustettiin v. 762 j.Kr.
Tigriksen oikealle rannalle. Sen perustaja oli kalifi Abu
Djaifar-al-Mansur. Nimen merkityksestä ollaan eri mieltä. Muutamat
arapialaiset historioitsijat selittävät Bagdadin merkitsevän Dadin
puutarhaa koska Bag merkitsee puutarhaa ja Dad tarun mukaan oli erakko,
joka asui palmupuistossa sillä paikalla, mihin kaupunki myöhemmin
rakennettiin. Toiset taas arvelivat että Bagdad merkitsee "annettu
puutarha", toisten mukaan "Jumalan antama", koska Bag oli vanha
kaldealainen jumalan nimi. Ennen vuotta 762 oli Bagdad vähäpätöinen
markkinakylä joka ei liene antanut Mansurille aihetta rakentamaan
pääkaupunkinsa juuri sinne. Pikemmin on Eufratin läheisyys ollut syynä
kaupungin perustamiseen ja molemmat virrat yhdistettiinkin toisiinsa
oivallisilla kanavilla. V. 1848 löysi Rawlinson, veden ollessa erittäin
alhaalla, vanhan tiililaiturin jäännöksiä virran oikealla rannalla, ja
monessa tiilessä luettiin Nebukadnesarin nimeä.
Mansur oli epäilemättä voimallisin ja jäntevin kaikista abbasilaisista
kalifeista. Hänen aikanaan (754-775) oli yhtämittainen rauha Irakissa,
ja valtakunta kukoisti kaikin puolin. Hän järjesti säännöllisen
postinkulun, voidaksensa helpommin hallita kaukaisia maakuntia. Hän
perusti ja linnoitti toivioretkiläisten tien Mekkaan. Hän lisäsi
kanavia liikkeen ja maan kastelemisen hyödyksi, ja hänen onnistui
paremmin kuin kenenkään muun sovittaa seemiläiset ja indoeuroopalaiset
kansansa ainekset, arapialaiset ja persialaiset. Hänellä oli apunaan
erinomainen rahaministeri, persialainen Khalid.
Kirjallisuuskin kukoisti. Arapiankieli oli lakimiesten, tieteen ja
valtion virkakieli, koska Muhametti sanoo olevan synniksi jos kääntää
koraanin vieraalle kielelle. Mansurin hallituksen aikana käänsi
persialainen Ratsbih-el-Mokaffa arapiaksi Persiaan tuodun intialaisen
satukokoelman, "Ruhtinaankuvastin", Kalila ja Dimna, josta sitten
sukeutui "Tuhannen ja yhden yön" satukokoelma. Sama mies käänsi myös
arapiaksi persialaisen Shahnamehin, joka taas antoi aihetta Ferdusin
suureen Kuningasten kirjaan. V. 774 rakensi Mansur palatsinsa
Dar-el-Kholdin, "Iankaikkisuuden talo", Tigriksen oikealle rannalle.
Kolme pontoonisiltaa rakennettiin, esikaupunkeja syntyi ja Basrasta
tuli Bagdadin satamakaupunki.
Harun-al-Rashidin, "oikeamielisen", aikana nousi Bagdad korkeimpaan
kukoistukseensa ja oli yhä taiteen ja tieteen keskuksena 1200-luvun
keskiväliin asti. Harun kaunisti kaupungin ja rakennutti vasemmankin
rannan, mutta itse asui hän Ambarin linnassa Eufratin varrella syyttäen
kaupungin tomun ja helteen olevan vahingollisen hänen terveydelleen,
mutta todellisuudessa pelkäsi hän levotonta roistoväkeä. Ma'amunin
hallitessa (813-833) oli tieteellinen sivistys korkeimmillaan. Vanhat
kreikkalaiset kirjailijat, Euklides, Ptolemaios, Hippokrates,
Aristoteles y.m. käännettiin. Bagdadiin perusti Maamun kirjaston,
tähtitieteellisen observatoorin, ja erään laitoksen, "Tieteen talon",
jossa luettiin lääketiedettä, matematiikkaa, fysiikkaa ynnä muita
luonnontieteitä, filosofiiaa, tähtitiedettä ja astrologiiaa. Hänen
kuolemansa jälkeen puhkesi Bagdadissa sisällisiä melskeitä ja riitoja
arapialaisten ja persialaisten välillä, josta syystä kalifi Motassim v.
835 muutti hallitusistuimensa Samaraan, joka on mitätön paikka, ylä
Tigriksen varrella. Siihen se jäi, kunnes kalifi El-Motamid (870-892)
jälleen muutti istuimensa Bagdadiin. Ahmed-er-Rodin aikana (934-940)
loppui kaliifien valta häpeällisesti ja v. 1055 marssi seldshukki
Togrul-begh Bagdadiin ja hänestä tuli kalifikunnan hallitsija.
Seldshukkien hallitusvallan täytyi kuitenkin pian väistyä
fatimiidilaisvallan tieltä.
Kun Benjami Tudela v. 1173 lähti laajoille matkoilleen kävi hän myös
Bagdadissa, jota hän kertoo erinomaisen ihanaksi kaupungiksi. Kaliifin
palatsi oli neljännespenikulman suuruinen ympärimitaten, sisältäen
metsästysmaita ja puutarhoja. Keskellä oli suuri järvi, johon tuli
vettä Tigriksestä: metsästys ja kalastus kuului jokapäiväisiin
huvituksiin. Kun kaliifi ramasan-paastona lähti palatsistaan isoon
moskeeseen rukoilemaan, ratsasti hän muulilla ja oli kuninkaallisessa
puvussa, mutta kallista turpaaniansa peitti musta harso; tämä oli
vertauskuva siitä, että katoavaisuuden ja kuoleman varjot kerran
peittävät kaiken sen suuruuden ja loiston, joka häntä nyt ympäröi.
Häntä seurasi valtakunnan ylhäisiä herroja ja arapialaisten päämiehiä,
komeissa puvuissa, jalojen ratsujen selässä. Kaduilla liikkui taajoja
ihmisjoukkoja, jossa näkyi tanssijattareita, laulajattareita ja
soittajia. Kaikki tervehtivät häntä huudahtamalla: "rauha olkoon
sinulle, meidän herramme ja kuninkaamme". Tähän kaliifi vastasi
viemällä kätensä huulillensa ja otsallensa huudahtaen: "salam alejkum"!
Ei ole ihmeteltävää, että kaliifia näin kunnioitettiin juutalaisien
rabbiinien aikana, sillä ainoastaan ramasanin aikana näyttäytyi hän
palatsinsa muurien ulkopuolella.[38]
V. 1258 valloittivat mongoolit Bagdadin Hulagu tattarin johdolla; nämät
hävittivät ja ryöstivät monet abbasilaisten loistavista rakennuksista.
V. 1392 hyökkäsi sinne Timur, ja v. 1477 Usum Kassim; hallittuaan 40
vuotta, kukisti hänet Ismael I. Sitten joutui se taas persialaisilta
ottomanilaisten käsiin; Sulejman suuri valloitti sen, mutta v. 1624
jätti janitsaarien päällikkö Bagdadin Shahi Abbas suurelle. Tämä tapaus
herätti suurta katkeruutta Konstantinoopolissa. Suuria sotajoukkoja
lähetettiin Mesopotamiaan, mutta ilman menestystä ja sota loppui siten
vähitellen. Eräänä päivänä kun sultaani Amurath neljäs rukoili
polvillaan eräässä moskeessa, hyökkäsi rääsyihin puettu dervishi hänen
luokseen huutaen kiukusta vapisevalla äänellä: "Sinä profetan kunnoton
jälkeläinen, sinä piilout haaremissasi, sillaikaa kun nämät saastaiset
eläimet ryöstävät sinun perintöäsi! Tiedätkö että kirotut shiittiläiset
ovat hävittäneet Abd-el-Kaderin haudan?" Pelästyksissään ja
vimmastuneena tästä puheesta, vannoi sulttaani Amurath koraanin kautta,
uudestaan rakentavansa pyhimyksen haudan. Kuukauden kuluessa oli hän
sotajoukkoineen Bagdadin muurien edessä, valloitti kaupungin lyhyen
piirityksen jälkeen ja toimitti tavattoman verilöylyn shiittien
joukossa. Talismin nykyään kiinimuuratun portin yläpuolella on seuraava
kirjoitus: "24 p. jouluk. v. 1638 tunkesi Amurath-sultani Bagdadiin
Talismin portin kautta, piiritettyään sitä 40 päivää."
Sen jälestä on Mansurin kaupunki pysynyt turkkilaisten käsissä ja
ainoastaan yhden kerran ollut piiritettynä, nim. silloin kun Nadir
Shaahi teki onnistumattoman piirityksen sitä vastaan. Kaupunkia
puolusti silloin erinomaisen urhoollisesti voimakas turkkilainen
Ahmed-pasha.