Matka Tigris virtaa ylös.
Mejidieh oli hauska ja mukavasti sisustettu siipilaiva, rakennettu
Lontoossa ja erään englantilaisen yhtiön oma, joka sitä paitsi omistaa
toisen, Kalifah nimisen, laivan. Nämät molemmat laivat kulkevat kerran
viikossa vuoroonsa Basrasta Bagdadiin ja takaisin. Turkkilaisia laivoja
käytetään sitä vastoin paljon vähemmän kuin englantilasia, koska ne
tarvitsevat matkaa varten kaksi sen vertaa aikaa, sekä tulevat ja
lähtevät, milloin heidän katteininsa hyväksi näkevät.
Jokilaivan kansi on ihan tasapintanen ja jatkuu vielä pari metriä
partaitten ulkopuolelle valmistaakseen enemmän tilaa. Nämät parvekkeen
näköiset ulkorakenteet ovat aluksen lastissa ollen, tuskin 30 senttiä
vedenpinnan yläpuolella. Tämän alikannen yläpuolella on "ylempi" kerros
ja siinä on kahdenkertaisia telttakankaita suojana aurinkoa vastaan.
Salongit, kajuutannäköiset, mutta tilavat, sijaitsevat näitten
molempien "kerrosten" välillä. Ne ovat erittäin somasti ja hauskasti
sisustetut ja varustetut suurilla ikkunoilla, josta näkyy joen molemmat
rannat; käärekaihtimet estävät auringon liiaksi paahtamasta. Leveässä
sohvassa, johon joka ilta huolellisesti tehdään sija, lepää erinomaisen
hyvin ja yöpöydällä on huokoinen savipullo, jossa vesi pysyy jotenkin
viileänä. Saattaako tuolla alhaalla kuumissa erämaissa olla paremmin?
Takakannella joka on erityisesti varattu ensi luokan matkustajille, on
rottinkisia nojatuoleja, joissa on tukea säärille. Istua tämmöisessä
tuolissa ja vaan nähdä maan ohitsensa kulkevan on erinomaisen mukavaa,
varsinkin verrattuna siihen matkustustapaan, johon minä olin tottunut.
Katteini oli pieni, paksu ja leikkipuheinen englantilainen, joka 21
vuotta oli kulkenut Bagdadin ja Basran väliä. Komennettavana oli
hänellä kolme upseeria, kaikki englantilaisia, muu miehistö oli
turkkilaisia.
Palmupuistoja on yhä harvemmassa, viimein ne ihan loppuvat, eikä mikään
ole silmän esteenä näköpiirissä. On mitä laajin näkö-ala yli silmän
siintämättömien tasankojen, jotka leviävät joen molemmin puolin.
Maaperä on sanomattoman vetistä. Siellä täällä on se pikemmin
tavattoman suuren järven, kuin mantereen näköinen.
Shat-el-Arab on keskimäärin 500 metriä leveä ja kuudesta kymmeneen
metriä syvä. Eräällä paikalla Basran satamassa kuuluu se olevan 20
metriä syvä. Veden nopeus on mitätön, mutta kuitenkin tarpeeksi suuri
estämään suurimman osan tuosta hienosta liejusta, jota se kuljettaa
mukanaan, laskemasta pohjaan, ennenkuin se on ehtinyt suistamoon. Tässä
ne laskeuvat kerroksittain ja muodostavat nuo vaaralliset hiekkasärkät
joensuuhun. Vuosi vuodelta kulkee näin uutta liejua ulos suistamoon,
joka täten kasvaa yhä kauvemmaksi ulos Persianlahteen. Rawlinson on
laskenut, että näin muodostuu koko 53 metriä maata vuodessa. Tähän
katsoen on otaksuttavaa, että koko Mesopotamia, ei kovinkaan kaukaisina
aikoina sitten, on ollut merenpohjana ja Persianlahden luoteisena
jatkona. Niin onkin asianlaita ollut. Kaukana sisämaassa Hillehin
(Babylonin) luona ja vielä kauvempana ylhäällä löytyy runsaasti
raakunkuoria ja jäännöksiä siitä eläinkunnasta, joka vielä tänään
liikkuu Persianlahdessa. Tigris ja Eufrat ovat aikojen kuluessa
kuljettaneet mukanansa soraa ja liejua Antitauruksesta, Armeenian ja
Kurdistanin vuorilta ja vähitellen täyttäneet entisen lahden
pohjoisosan. Maan muodostumista on yhä jatkunut. Joet, jotka muinoin,
kukin suunsa kautta, laskivat lahteen, ovat lopuksi yhtyneet yhdeksi
joeksi, muodostaen sitten kauvempana alhaalla laajan suistamon. Kerha
ja Karun nimisillä joilla oli myös muinoin omat suunsa, mutta ovat
sittemmin joutuneet Shat-el-Arabin jokiväylään. Kerha noin 3,000 vuotta
sitten (Rawlinsonin arvelu), Karun vielä myöhemmässä ajassa.
Mutta Mesopotamia on ollut vielä merkillisempien ilmiöitten näyttämönä.
Kaikella todenmukaisuudella saattaa nimittäin olettaa, että täällä on
tapahtunut se mahtavin luonnonmullistus, minkä ihmiskunta on kokenut,
eli tuo tuhoava tulva jonka me tunnemme "vedenpaisumuksen" nimellä.
Professori Suess Wienissä on raamatullisen kertomuksen johdolla,
verrattuna kiilakirjoitusmuistomerkeissä löydettyyn jokitaruun,
älykkäällä ja luonnollisella tavalla selittänyt vedenpaisumukseen
olleen syynä maanjäristysaallon, jota seurasi pyörremyrsky
Persianlahdesta, sekä todistanut ettei ilmiö ollut käsittänyt koko
maailman mannerta, vaan rajoittunut Eufrat ja Tigrisvirtojen alempaan
jokilaaksoon.[37]
Kello 8 söin yhdessä Mejidiehin upseerien kanssa vankan päivällisen,
jossa oli neljä ruokalajia. Sitten meni katteini ylös komentosillalle,
itse johtamaan laivansa vaikeata ja vaaranalaista kulkua hiekkasärkkien
välillä, nuoret upseerit, joilla ei näkynyt olevan juuri paljo
tehtävää, jäivät minulle seuraa pitämään. Loikoen kukin nojatuolissamme
nautimme -- ainakin minä -- suloisinta ja huolettominta elämää
iltakahvin ja sikaarin ääressä. Sääskien miljoonalaumat eivät
sitävastoin tehneet oloamme mieluisaksi, varsinkin senjälestä kuin
olimme polttaneet sikaarimme loppuun. Kello 10 menivät upseerit levolle
ja minä seurasin heidän esimerkkiänsä, mutta minun oli mahdotonta
nukkua; mehän lähestyimme Eufratin suuta ja "Paratiisia"! Laiva
vetääntyi nyt Shat-el-Arabin vasemmalle rannalle, jota Tigriksen aallot
huuhtelevat. Heti kello 11 jälestä kuljimme Kerhajoen suuta; tämä joki
alkaa Ardilannin ja Luristanin rajalla, länsi Persian vuoriseuduissa ja
juoksee sitten suoraan etelään, laskeaksensa sitten etäämpänä Shatin
vasemmalla puolella.
Kello 12 puoliyön aikaan saavuimme Kornahiin. Nimi muistuttaa
latinalaista cornu (sarvi) sanaa ja Tigris ynnä Eufrat, joitten laineet
täällä yhtyvät, ovat todellakin häränsarvien näköiset. Tigristä ja
Eufratia onkin verrattu aviopariin. Eufrat on mies, Tigris vaimo, jotka
Kornahissa menevät avioliittoon. Onhan vertaus sattuva. Mutta on toinen
seikka, joka on omiansa kiinnittämään paljon enemmän huomiota
Kornahiin, kuin nämät vertaukset ja matkustaja onkin pelkkänä silmänä
niinä muutamina minuutteina, kuin laiva siellä viipyy. Tässä sijaitsi
nimittäin paratiisi, jos saa uskoa alkuasukkaitten puheita. Eipä "hyvän
ja pahan tiedon puutarhaa" ole hävitetty: Kornahin arapialainen väestö
suojelee sitä vielä kiihkeällä huolella. Valitettavasti ei ollut
minulla tilaisuutta astua maalle katsomaan tuota surullisen kuuluisata
puuta, mutta sain katteinilta kuulla, että se saattoi olla korkeintaan
kahdensadan vuoden vanha. Alkuasukkaat luulevat tämän kuitenkin elämän
puuksi, ja onneton se, joka siitä taittaisi lehden tai oksan!
Ainoastaan syksyllä, kun muutama oksa ja lehti on varissut, sytyttävät
arapialaiset niistä paratiisillisen tulen. Mutta asukkaat harjoittavat
kuitenkin sangen tuottavaa kauppaa myymällä pieniä palasia tiedon
puusta herkkäuskoisille pyhiinvaeltajille. Tähän luonnollisesti ei
käytetä mainittua puuta, joka silloin suuren menekin tähden pian
loppuisi -- pyhiinvaeltajille on erityistä puuta varalla.
Jääköön sanomatta, onko paratiisi sijainnut sillä paikalla, jossa kurja
Kornah niminen arapialaiskylä nyt on, mutta jos asianlaita todellakin
niin on ollut, on meillä syytä otaksua, että tämä seutu -- meidän
vanhimpain esivanhempiemme aikoina on ollut paljon viehättävämpi, kuin
se nyt on. Muutamia matalia multakattoisia mökkejä, joita palmulehdet
ympäröivät, vetinen maa, joka kevättulvien aikana on veden alla, mutta
jossa nykyään pienet, lihavat lehmät käyvät laitumella (vatsaan asti
liejussa) -- astuen, onko tämä näky omiaan muistuttamaan kuolevaista
ihmistä paratiisista?
Kornahin luona yhtyvät, niinkuin mainittiin, nämät molemmat virrat
yhteen. Tigrisvirran vesi on sakeata ja harmaanruskeata savesta ja
maasta, jota se tuo mukanaan Mesopotamian lakeuksilta; Eufratin vesi on
kirkasta. Viimemainittu virta kyllä juoksee saviperäisen maan läpi,
mutta sen vesi puhdistuu ruovikossa ja suokasveissa, joita on virran
alajuoksussa. Tigris virran veden saattaa erottaa Eufratin vedestä
monen kilometrin päässä Kornahin alapuolella. Vasta alempana nämä vedet
täydellisesti sekaantuvat.
Luokaamme nyt näitten molempien virtojen yhtymäkohdalle lyhyt silmäys
niitten kulkuun.
Eufratin alkulähteinä on kaksi lähdevirtaa: Frat ja Murad Su. Frat
alkaa Armeenian pääkaupungin, Ersirumin lähellä 2,000 metrin
korkeudella, juoksee ensin länttä kohti; seuraten Armeenian
vuorijonojen laaksoja, mutta tekee Erginin kohdalla suoran kulman,
yhtyäksensä lännestä päin tulevaan Murad Suuhun eli itäiseen Eufratiin,
joka alkaa Araratin länsirinteillä ja on vesirikkaampi, kuin Frat.
Malatien lähellä Kurdistanissa alkaa kokonainen koski- ja
vesiputoussarja, joka ei lopu ennenkuin joki on murtautunut
mahtavimpien vuorijonojen läpi Urfa (Edessa) nimisen kaupungin
pohjoispuolella. Malatien luona yhtyy siihen Tohma Su, tullen
Antitauruksesta Vähässä Aasiassa. Tästä juoksee virta suuressa kaaressa
itään, etelään ja länteen päin ja lähenee Biredshikin kohdalla
Välimertä 150 km etäisyyteen. Kuljettuaan vielä jonkun matkan etelää
kohti, tekee Eufrat mutkan kaakkoon päin ja pitää tämän suunnan aina
Persian lahteen asti.
Biredshik on tärkeä ylikulkupaikka kauppakaravaaneille ja
pyhiinvaeltajille, jotka tulevat Djarbekrista matkalla Aleppoon tahi
Välimerelle. Kameelit viedään ylitse suurilla, litteäpohjaisilla
lautoilla. Biredshikin alapuolella laskee joki Mesopotamian lakeudelle,
jonka kaltevuus on niin vähäinen, että se tuskin tekee desimetrin yhden
kilometrin mitalle (Reclus). Vasemmalta saa Eufrat lisäjoet Nahr Belik
ja Shabur, Anahin kaupungin kohdalla on uusi, tärkeä ylikulkupaikka.
Bagdadin lähellä ovat Tigris ja Eufrat ainoastaan noin 50 km päässä
toisistaan. Eufratista, jonka pinta tässä on 5 metriä korkeampi
Tigris-joen pintaa, lähtee tällä paikoin monta haaraa viimemainittuun
jokeen, ja täten Eufrat kadottaa suuren määrän vettänsä. Vielä vähän
alempana jakautuu joki kahteen haaraan, joista läntinen, Hindiah,
muodostaa suolajärven Nedshf. Järven toisella puolella yhtyy Hindiah
taas pääjokeen. Tämä seutu on historiallisessa suhteessa merkillisimpiä
maan päällä. Hillehin luona ovat Babylonin rauniot, Nedshfin luona
Kufan, Hindiahin luona on Birs Nimrod ynnä Baabelin torni ja heti siitä
pohjoiseen on pyhä Kerbela. Vielä alempana yhdistyvät joet monilla
poikkihaaroilla ja kanavilla toisiinsa, kunnes ne lopulta juoksevat
yhteen.
Siinä paikassa, jossa Frat ja Murad Su muodostavat Eufratin, on
vedenpaljous melkein yhtä suuri, kuin siinä missä Shat-el-Arab alkaa.
Vaikka nimittäin monta lisäjokea tulee Antitauruksesta ja niistä
vuorista, jotka ovat pitkin Tigriksen oikeata rantaa, ei näitten
vesirikkaus kuitenkaan riitä vastustamaan veden suurta haihtumista,
joka käy yhä tuntuvammaksi, kun veden kulku joessa on erinomaisen
hidas. Joen keski- ja alajuoksuun yhtyi muinoin useita suuria
lisäjokia, niinkuin Wadi Ali ja Wadi Hauran, mutta meidän päivinämme
ovat nämät enimmän osan vuotta kuivina. Näitten sangen syvään uurretut
laaksot osoittavat kuitenkin selvästi, että pohjois Arapian ilmanala
muinoin on ollut toisellainen, kuin nykyään.
Tigris-joki alkaa myös kahdella haaralla. Itäinen, Buhtan Su niminen
haara, tulee vuorilta Wan-järven eteläpuolella, toinen haara nimeltä
Didshleh alkaa ihan Eufratin lähellä, mutta 400 metriä korkeammalla,
kuin tämä. Keski- ja alajuoksuun yhtyy molemmilta puolilta monta
pienempää sivujokea ja Tigris (s.o. "nuoli") juoksee vilkkaasti
eteenpäin seuraten Kurdistanin ja länsi Persian vuorien suuntaa.
Ylä-Tigriksen varrella sijaitsevat nuo tärkeät Diarbekr ja Mosul
nimiset kaupungit. Viimemainitun kaupungin alapuolella yhtyvät
Kurdistanin vuorista tulevat suuret lisäjoet Iso ja Pieni Sab.
Ardilanin vuorista tulee Dijalan joki, joka heti Bagdadin alapuolella
juoksee Tigrikseen. Sitä osaa jokea, joka on Bagdadin ja Kornahin
välillä, saamme heti oppia lähemmin tuntemaan.
Eufratin ja Tigriksen välillä leviää Mesopotamian lakeus, tätä maata
turkkilaiset ja arapialaiset nimittävät El-Djesirah s.o. "Saari."
Mesopotamiaksi sanotaan historiallisessa merkityksessä oikeastaan sitä
osaa maata, joka on näitten jokien keskimmäisen juoksun välillä, ja
tämän jokilaakson kaakkoisimmalle kulmalle ovat persialaiset antaneet
nimen Irak Arabi. Ilmanalan puolesta on Mesopotamia ihan erilainen,
kuin naapurimaansa. Sitä ympäröivät idässä, pohjoisessa ja lännessä
korkeat vuorimaat ja etelässä Arapian kuivat erämaat, maa on itsestään
alhaista ja kosteata. Maanlaatu on erinomaista, mutta viljelemätöntä.
Muinoin, kun Babylon, Ninive, Seleukia ja Ktesifon olivat valtansa ja
rikkautensa kukkulalla, viljeltiin maa huolellisesti ja sen läpi kulki
ristiin rastiin suuremmoinen kanavoimislaitos. Nyt ovat nuo muinoin
rikkaat vainiot muuttuneet yksitoikkoisiksi, autioksi aroiksi ja
useimmat kanavat ovat jäljettömiksi hävinneet santaan. Tarvittaisiin
vaan voimallinen ja tarmokas hallitus, muuttamaan vielä kerran olot
parempaan päin. Bagdadin luona kuljettavat molemmat joet lähes
seitsemäntuhatta kuutiometriä vettä sekunnissa. Tästä vesipaljoudesta
tarvittaisiin vaan kymmenesosa koko Irak Arabin kanavoimiseen.
(Dumont).
Maassa asuu suurimmaksi osaksi puolivillejä arapialaisia
paimentolaisheimoja, jotka kuljeksivat pitkin jokien rantoja, tahi
elatuskeinonaan ryöstävät karavaaneja ja matkustajia. Valtiollisesti
kuuluu maa Turkin vallanalaisuuteen ja sitä hallitsee jotenkin
itsenäisesti turkkilainen pasha, joka asuu Bagdadissa. Mesopotamia on
siis erityinen turkkilainen maakunta, jota pohjoisessa rajoittaa
Diarbekrin ja Kurdistanin maakunta, idässä Persia ja Persian lahti sekä
etelässä ja lännessä Arapia ja Syyria.
Palaamme taas laivaan.
Aamulla kesäk. 1 päivänä saavuimme juutalaiseen kylään, jonka nimi on
Esran hauta, siellä olimme puolen tuntia. Tämän kylän asukkaat ovat
yksinomaan juutalaisia ja niitä tuli koko lauma kirkuvia miehiä ja
naisia rantaan, kun Mejidieh laski maihin. Kylä on kauniilla paikalla,
jokeen ulottuvalla niemellä. Se on palmu- ja lehtimetsän siimekkeessä,
ja Tigriksen tyyneeseen veteen kuvastuu se mausolee, jossa Esra
profeetan sanotaan lepäävän. Tämä on suuri, valkoinen kivirakennus,
jonka persialaiseen malliin rakennettu kupooli on fajanseilla
päällystetty. Alapuolella on kivinen rantalaituri, jota Tigriksen
aallot huuhtelevat. Profeetta Esra vei, niinkuin tiedetään, juutalaiset
pois Baabelista takaisin Jerusalemiin, mutta itse lepää hän vankeuden
maassa. "Ja näin on se kirja, jonka Artahsasta antoi papille Esralle,
kirjanoppineelle, joka oli opettaja Herran käskysanoissa ja säädyissä
Israelin ylitse: Artahsasta, kuningasten kuningas Esra papille ja
kirjanoppineelle taivaan Jumalan laissa: Minä olen käskenyt, että
kenenkä ikänä kelpaa minun valtakunnassani Israelin kansasta, papeista
ja leviittoista mennä kanssasi Jerusalemiin, niin menköön." Esran hauta
on tärkeä pyhiinvaelluspaikka, ja monet juutalaiset vaeltavat
vuosittain sinne, nähdäkseen profeetan viimeistä leposijaa. Ollessamme
vielä kylän kohdalla, uiskenteli kymmenkunta alastonta juutalaispoikaa
laivan luo ja kiipesi sinne ylös, levähtääkseen hetkisen sen
yläkannella, mutta kun taas pian lähdimme liikkeelle, hyppäsivät kaikki
yhtäaikaa jokeen ja uivat takaisin rantaan hurjasti kirkuen. Esran
hauta katosi pian näkyvistä, ja sen sijaan levisi taas ääretön, matala,
kostea ja suoperäinen lakeus molemmin puolin. Siellä täällä kasvaa
mehevää ruohoa ja siinä näkyy suuret laumat raavaita ja lampaita
laitumella. Joskus sivuutetaan kyliä, joissa on parikymmentä
olkikattoista mökkiä viljelysmaiden keskellä, missä tumma-ihoiset
miehet kyntävät erinomaisen alkuperäisillä kahden härän vetämillä
puu-auroilla. Paikoittain kasvaa jokivarsilla ruohoa ja laivan
ohikulkiessa lentää usein suuret suorsaparvet ylös vedenpinnalta.
Joen vesi on tänä vuoden aikana vielä jotenkin korkealla, mutta alenee
yhä enemmän, kunnes se syyskesällä on alimmillaan. Mejidiehillä, joka
täydessä lastissa ollen käy noin l,5 metriä syvässä, on silloin sangen
vaikeata löytää tiensä hiekkasärkkien välitse. Laivakulkua vaikeuttaa
vielä sekin seikka, että joen rannat pitkin pituuttaan ovat niin
yksitoikkoiset, että laivanmiehet eivät voi saada mitään varsinaisia
merkkejä rannoilta. Muutamia pahamaineisia paikkoja on tosin merkitty
kivillä tahi seipäillä, mutta näitten hyötyä vähentää se seikka että
joen särkät ovat liikkuvaisia ja usein muuttavat paikkaa. Ei olekaan
harvinaista, että höyrylaivat ja purjeveneet laskevat matalikolle.
Semmoisissa tilaisuuksissa täytyy Mejidiehin purkaa koko lastinsa,
tyhjentää vesilastinsa ja viedä matkustajat maihin. Kun on onnellisesti
päästy matalikolta, täytyy taas noutaa matkustajat pikkuveneillä ja
sälyttää lastin uudelleen. Tähän toimeen menee usein puoli päivää ja
kun tämmöisiä esteitä tulee useita samalla matkalla, niin ei ole
harvinaista, että laiva tarvitsee koko yksitoista päivää päästäksensä
Bagdadiin, jota vastoin veden korkealla ollessa menee vaan neljä
päivää. Jokea alaspäin kulkiessa tarvitaan suotuisissa oloissa vaan 42
tuntia.
Asukkaat näillä seuduin ovat arapianheimoista paimentolaiskansaa.
Vaeltaessansa vievät he mukanaan suuret eläinlaumansa ja telttansa;
näitä he tilaisuuden mukaan kuljettavat purjeveneissä tahi vetävät he
niitä kanooteissa pitkin joen rantoja. Luonteeltaan ovat he
urhoollisia, puolivillejä ja sotaisia. Pukunsa on sangen
yksinkertainen, sillä heillä on ainoastaan riepu lanteitten ympäri ja
valkoinen huivi riippuu turpaanin ympärillä suojaamassa päätä ja kaulaa
auringolta; muuten ovat he alastomia. Ihonsa on kuparinruskea, tukka
pitkä ja takkuinen. Ahvettuneet ja tarmokkaat kasvonpiirteet ovat
ikäänkuin bronssiin valetut. He ratsastavat, useimmiten satulatta,
muhkeilla, virmoilla hevosilla, kädessä aina pitkät keihäät. Toisinaan
meidän ohi kulkiessamme juoksivat tai ratsastivat he pienissä joukoissa
pitkin rantaa, hirveästi kiljuen ja heiluttaen keihästään päänsä yli
y.m. sotaisia liikkeitä tehden. Naiset ovat voimakkaan ja melkein
miehekkään näköisiä, heidänkin pukunsa on erittäin keveä. Nämät
kukistamattomat arapialaiset, jotka asuvat pitkin Tigriksen
rantoja, kuuluvat moneen eri heimoon, joista tärkeimmät ovat:
Montefig, Abu Muhametti, Beni Lam ja Khamar. Muutamat heistä ovat
vakinaisesti sijoittuneet joen rannoille, muodostaen kyliä, ja elävät
maanviljelyksestä, kun taas useimmat jatkavat paimentolaiselämäänsä.
Nämät viimemainitut ovat erämaan vapaimpia poikia, he eivät tottele
mitään esivaltaa, eivät kärsi paikallansa olemista, he rakastavat vaan
vaeltamista pitkin ja poikin Mesopotamian lakeuksia suunnattomine
lammas- ja puhvelilaumoineen. Löydettyään hyvän laitumen, rakentavat he
telttansa sinne joksikin aikaa siten, että levittävät olkimattoja
kaareksi käännettyjen tankojen päälle, joten tämä on lyhyen tunnelin
näköinen. Muutamain teltat ovat kankaasta tahi nahoista. Siihen aikaan,
jolloin minä Tigriksellä matkustin, oli näitä vaeltavia kyliä sangen
runsaasti pitkin rantoja, sillä alkava kesä ja sen tavaton kuumuus teki
veden tarpeen niin paljoa tuntuvammaksi. Paimentolaisia oli siis niin
joukottain kokoontunut virran rannalle saadaksensa runsaasti vettä.
Vesi oli yhä kuitenkin sameraa ja lämmintä. Tuon tuostakin kohtasimme
kanootteja ja purjeveneitä, jotka virran tai vienon tuulen avulla
liukuivat jokea myöden alaspäin; muutamia veneitä vetivät miehet
köysillä käyden itse rantaa pitkin. Purjeveneet ovat erittäin
käytännöllisiä; niihin mahtuu paljon ja iso purje kokoaa pienenkin
tuulen, jonka tiellä ei ole vuoria eikä metsiä. Höyrylaivat ovat
kuitenkin vähitellen poistaneet käytännöstä nämät entiset
tavarankuljettajat, niin että ne nykyään ovat jotenkin harvinaisia. Kun
virta kulussaan arojen halki tekee suuria mutkia, näyttää vastaantuleva
purjevene kulkevan milloin meidän suuntaamme, milloin päinvastoin,
milloin taas olevan kaukana sisämaassa: ja tämä tuottaa monelle
katsojalle hupaista hämminkiä. Virtojen ylä-osassa kuljetetaan
tavaroita lautoilla ("kelek"), jotka lepäävät ilmalla täytettyjen
nahkalaukkujen päällä.
Kello 4 aikaan tulimme Amaran kaupunkiin, joka suureksi osaksi on
Tigriksen vasemmalla rannalla. Täällä on m.m. sähkölennätinasema,
suuri kahvila rannalla, valkoisia, hyvinrakennettuja savihuoneita ja
moskee. Parisataa kaupungin asukasta riensi heti rannalle, jossa
pitivät hirveätä meteliä, mutta tämä kirjava näkemys oli kuitenkin
vilkas ja hupainen. Pari tuntia viivyttyämme, jolla aikaa villasäkkejä
lastattiin laivasta maalle, jatkoimme matkaamme virtaa ylöspäin.
Maisemat ovat yhä yksitoikkoisia, ainoastaan siellä täällä kasvaa
jokunen mehevä pensas rannalla. Kaukana oikealla siintää Kurdistanin
vuoria kohoten jyrkkinä, vaaleansinisinä seininä. Yöllä näkyi sieltä
kaksi tavatonta liekkiä, en tiedä, mistä ne olivat. Rannoilla
leimusivat arapialaisten suuret telttatulet kaiken yötä; niitä
tarvitaan arvattavasti ruoan laittamiseen ja hyttysten karkoittamiseen.
Liekkien leimussa saattoi useinkin selvästi erottaa telttien sisuksen:
lapset makaamassa, naiset ruoan laittopuuhissa ja miehet tupakoimassa
ja kahvia tai teetä juomassa. Poltinaineet ovat kuivia ohdakkeita ja
oksia, joita naiset kokoavat. Päivän koittaissa tulet hiljalleen
sammuvat ja väistyvät uuden päivän valkean tieltä, joka Itämailla
hehkuu pohjoismaalaiselle tuntematonta kuumuutta.
2 p. kesäk. Elämä laivalla ei ole vaihtelevaa, vielä vähemmän maisema
ympärillämme. Rannoilla yhä vilisee paimentolaisia laumoineen. Teltat
ovat enimmäkseen mustaa huopaa, miehenkorkuisten seivästen päässä.
Eräällä kohtaa oli suuri puhvelilauma virran poikki, ja ainoastaan
kuono ja sarvet näkyivät vedenpäällä. Lauman edellä ui paimen, jota
eläimet taajoissa joukoissa seurasivat; laumaa pitivät koossa miehet,
istuen pitkät piikit kädessä uivien hevosten selässä. Naiset ajoivat
samalla tavalla virran ylitse uivilla hevosilla, jotka töin tuskin
saivat päänsä pysymään vedenpinnan yläpuolella. Iltapuolella tuli meitä
vastaan turkkilainen siipilaiva, matkalla Basraan, ja vähän myöhemmin
saavuimme Kot-el-Amaran kaupunkiin, Tigriksen vasemmalla rannalla.
Kaupunki on vasta muutaman kymmenkunnan vuoden vanha. Se on vilkas ja
kukoistava kauppapaikka ja seudun arapialaisheimojen markkinapaikka.
Täällä lastattiin laivaan villasäkkejä. Lampaanvillat näyttävät
olevankin tärkeä kauppatavara, jota kuljetetaan Tigriksen rannalta
Bagdadiin, Mesopotamian kaupan pääpisteeseen, josta villat sitten
viedään suurta Syyrian karavaanitietä myöden Välimeren rantamille.
Kot-el-Amaran tienoilla kadottaa Tigris osan vettänsä, joka Shat-el-Hai
nimistä kanavaa myöden valuu etelään ja yhtyy Eufratiin. Eufrat ja
Tigris virtain suhde toisiinsa on hyvin monimutkainen. Bagdadin
paikoilla Eufrat antaa Tigrikselle suuren osan vesiänsä, sillä Eufrat
juoksee siellä Tigristä korkeammalla; Kot-el-Amaran kohdalla Tigris
taas maksaa velkansa Eufratille.
Kot-el-Amaran pohjoispuolella ylenevät virran rannat 2-4 m korkuisiksi;
rantaviivat ovat sentähden hyvin selvät ja vedensyömät. Nevat ovat nyt
loppuneet ja moskitoskärpäset vähenneet; mutta sitä vastoin suhisee
ilmassa miljaardittain suuria, vihriäisiä heinäsirkkoja. Rannoilla ne
muodostavat tiheitä, tummia pilviä, joista kuuluu kitisevää ääntä.
Nämät vahingolliset itikat kulkevat maan yli lukemattomissa parvissa ja
hävittävät tieltään kaiken kasvullisuuden. Laivaammekin niitä tuli
suuret liumat, asettuivat hetkeksi teltan katolle, laivan kannelle, tai
matkustajien päälle, ja jatkoivat sitten levotonta kulkuansa. Oli täysi
työ irroittaessa niitä vaatteista, joihin ne iskivät kiinni terävillä
kynsillään sekä suojellessaan niiltä kasvojansa. Hetken aikaa niiden
kanssa oteltuani, menin hyttiini, mutta en sielläkään saanut olla
heinäsirkoilta rauhassa: niitä oli kaikkialla, vuoteessa ja lattialla
nuo paksut, viheriäiset jätkäleet matelivat, vaikka vaan ihan pieni
akkuna oli ollut auki. Saatuani hytin jotenkin puhtaaksi noista
pedoista, suljin kaikki aukot; mutta arapialaiset eivät näyttäneet
paljon piittaavan heinäsirkoista. Heitä oli joukko kiivennyt lastiksi
tuotujen villakasojen korkeimmalle kukkulalle ja sieltä he
läimähyttelivät kepeillänsä y.m. aseilla ohilentäviä itikoita, niin
että pian koko joukko näitä eläinraukkoja makasi räpystellen heidän
ympärillään. Savutorvenkin ympärillä, josta sakeita savupilviä nousi,
makasi niitä läjittäin puolikuolleina. Tämä kaikki oli kyllä
huomiota herättävää, mutta hauskuutta se ei lisännyt laivamatkan
yksitoikkoisuudelle.
Tuskin saattaa ajatellakkaan kirjavampaa matkustajajoukkoa, kuin mitä
Mejidieh nyt kuljetti. Eurooppalaisessa höyrylaivassa saattaa kyllä
tavata matkustajia erilaisimmista kansaluokista ja kansakunnista, mutta
niitä niissä on katseltava verrattuna siihen mitä näkee itämaalaisen
höyrylaivan etukannella. Itämailla ei pidetä ensinkään sopimattomana
eikä köyhyyttä todistavana, jos "paremmatkin ihmiset" matkustavat
etukannella. Rikkaimmat kauppamiehet seurustelevat tuttavallisesti ja
veljellisesti dervishien ja jätkien kanssa laivakannella. Tuon
tuostakin pistäännyin minä katteinin luo komentosillalle, josta oli
mukava katsella itämaalaista arki-elämää ja sen kirjavia kuvia tuolla
alhaalla laajalla laivankannella. Kun itämaalaiset tekevät pitkiä
höyrylaivamatkoja, hankkivat he ensimmäiseksi itsellensä niin helpon
paikan kun mahdollista. Siihen ne sitten sijoittuvat parhaimmalla
tavalla: heillä on muassaan makuuvaatteet, peitteet, matot, keittimet
ja tarpeelliset talouskapineet. Ensin tulijat asettuvat parhaimmille
paikoille, s.o. pitkin partaita ja seinämiä etu- ja peräkannen
yhtymäkohdissa. Myöhemmin tulijat saavat parhaansa mukaan sijoittua
keskelle laivankantta. Kas tässä muutamia kuvia Mejidiehin etukannelta.
Tuossa istuu pari arapialaista pelaten noppapeliä melkein
uskomattomalla näppäryydellä; jos he todellakin ehtivät yhtä pian
ajatella, kuinka parhaiten nopan heittäisivät, kuin muuttavat kavut
paikoilleen, niin täytyy myöntää, että he ajattelevat erinomaisen
nopeasti. Tuossa istuu arkulla kaksi hindulaista piippua polttaen, ja
ihan lähellä heitä istuu matolla muutamia persialaisia kauppiaita,
joista yksi pitää tulta vireillä samovaarissa, puhaltamalla sen pitkään
torveen, jolla aikaa toiset lausuvat kohteliaisuuksia toisilleen tahi
keskustelevat kauppa-asioista, aina sillä välin maistellen höyryävää
teetään. Etäällä etukeulassa istuu dervishi kertoen satuja tarkkaavalle
kuuliakunnalle, joka loikoo hänen ympärillään matolla. Omituisin
kaikista mitä näimme oli erään persialaisen täydellinen haaremi, hän
kun perheineen ja kaikkine kampsuineen oli muuttomatkalla Bagdadiin.
Hän oli levittänyt kolme suurta patjaa seinien viereen komentosillan
alla ja ripustanut tummia kankaita keppien päähän matkakistujen väliin
ja näillä piirittänyt pienen alan laivan kantta, estääksensä kolmea
vaimoansa näkymästä muille matkustajille. Mutta kun hän ei ollut
muistanut kattaa tätä piirikuntaansa, näkyi tuo väliaikainen haaremi
komentosillalle kokonansa; vaimot siellä kuluttivat aikaansa
käsitöillä, tupakoiden, teetä juoden ja maaten. Heillä näytti olevan
hupainen matka Bagdadiin! -- Joka perheellä oli saviruukkuja, joilla
nostettiin vettä virrasta pesemisiin ja samovaariin.
Ilma käy yhä suloisemmaksi, jota ylemmäksi virtaa tulemme. Kuumat ja
kosteat tuulet eivät nyt tunnu niin paljon. Ilmanala on Bushirissa
paljon parempi kuin Basrassa. Kello 9 illalla kuljimme Baghilan
linnoitetun kylän ohi, jolloin pysähdyimme hetkeksi, kun laivaan
otettiin muuan arapialainen, jota kolme miestä saattoi pienellä
veneellä laivan kylkeen. Kello 10 pysähtyi laiva äkkiä keskellä virtaa.
Olimme ajaneet hietasärkälle ja siinä nyt pari tuntia tuumailtiin,
sillä aikaa kun laivamiehet veteen mentyänsä, pitkillä riuvuilla
mittailivat veden syvyyttä särkän reunoilla. Kun matalikon heikoin
kohta oli löydetty, tyhjennettiin osa vesilastia ja ponnistamalla
kaikki voimansa pääsi laiva taas pimeässä liikkeelle. Varmuuden vuoksi
asetettiin kuitenkin eräs laivamies uloimmaksi etukeulaan, mitatakseen
tuon tuostakin sylipuulla veden syvyyttä. Tigriksen nopeus on tässä 2,5
penikulmaa tunnissa.
Kello 8 aamulla 4 p. kesäkuuta tuli vastaamme englantilainen siipilaiva
Kalifah, joka edellisenä iltana oli lähtenyt Bagdadista. Tuntia
myöhemmin saavuimme Ktesifonin ja Seleukian rannoille; tämä on
varmaankin huomattavin paikka keski Tigriksen varrella. Jo pari tuntia
ennenkuin sinne saavutaan näkee etusivun eräästä tavattoman suuresta
rakennuksesta, joka terävissä piirteissä kohoaa matalasta tasangosta;
tämä on Tak Kesra niminen palatsi. Ktesifonin rauniot ovat kapealla
niemellä Tigriksen muodostamassa laajassa mutkassa.
Kun laiva tarvitsee kaksi tuntia kulkeakseen tämän mutkan, mutta käyden
pääsee niemen yli runsaassa puolessa tunnissa, pyysin katteinilta
päästä maihin, saapuakseni taas niemen toisella puolella laivaan. Tähän
suostui hän kohteliaasti, vene ynnä siinä neljä arapialaista laskettiin
vesille ja muutamassa minuutissa saavuimme rantaan. Kaksi arapialaista
soutivat takaisin veneen, joka taas vedettiin kannelle, jonka jäljestä
Mejidieh jatkoi matkaansa Tigristä ylöspäin ja minä ynnä molemmat
toiset miehet lähdimme astumaan Tak Kesraa kohden. Koko tasanko on
tässä täynnä fajanssisirpaleita ja kivipalasia, ja minne silmänsä
kääntää, näkee pelkkiä harmaankeltaisia, pyöristetyitä soraläjiä,
joilla kasvaa kanervan näköisiä kasveja ja kuivaa ruohoa. Tässä oli
kerran Ktesifonin kaupunki. Kaunein muinaismuisto sen suuruuden ajalta
on yllä mainittu suurenmoinen Tak Kesran linnan raunio, josta piirsin
siinä paikassa kuvan.
Tak Kesran, s.o. Khosron kaaren rakensi sassanilainen kuningas Khosra
Noshirvan, joka hallitsi vv. 531-578 j.Kr. Nimensä on se saanut
keskisestä esisalista, kuninkaan vastaanottosalista, joka muodostaa
korkean puolikaaren, tämän molemmilla puolilla on joukko muita saleja
ja sivuhuoneita puolisoille ja palvelijoille. Näitä sekä ajan hammas
että myöhemmät sukupolvet ovat hävittäneet, käyttämällä kivet uusiin
rakennuksiin. Etumaiset huoneet ovat vielä pystyssä, lujina ja
kukistamattomina kuin kallio. Kun kaliifi Djaffar Al-Mansur (754-775)
perusti uuden Bagdadin, toi hän kiviä Ktesifonista. Hän tahtoi myös
purkaa Tak Kesran, käyttääksensä niitä mainioita kiviä, joista tämä
linna oli rakennettu, mutta koe ei onnistunut -- saviruukki liitti
kivet niin lujasti toisiinsa, ettei niitä saatu irti. Linnan
kummassakin muurissa on neljä porttia, joista ainoastaan toinen,
keskeltä laskettuna, käy läpi koko muurin, ne muut kolme ovat
ainoastaan koristeina. Samoin on laita kaikkien neljän kerrosten
akkunakaarten, jotka eivät ole muuta, kuin matalat syvennykset
muurissa. Porttien ja akkunien välillä kohoaa mahtavat puolipylväät,
kaksittain toisensa vieressä. Nämät kaipaavat kuitenkin
päällyskoristeita ja jalustoita. Akkunien ja porttien, samoin kuin
suuren keskietehisen yläpuolella näkyy kaaria ja koristeiden
jäännöksiä. Linna on rakennettu poltetuista tiileistä ja muurit ovat
alhaalta noin 6 metrin ja ylhäältä lähes 3 metrin paksut.
Vastaanottosali, jonka sisimmät muurit myös ovat pystyssä, on lähes 30
metrin korkuinen ja noin 45 metrin syvä. Koko etusivu on yli 84 metrin
pitkä. On luultavaa, että etusivun muureja, jotka ovat poltetuista
tiileistä sekä nyt harmaan ja rosoisen näköisiä, muinoin peitti
valkoiset marmoorilevyt. Näitä kalliita levyjä naapurikansat, kaupungin
häviöön jouduttua, ryöstivät. Arapialaiset kirjailijat tietävät myös
kertoa, että pylväskoristeet olivat puhtaalla hopealla silatut. Jos
tämä on totta, lienee Tak Kesra Noshirvanin aikana ollut erinomaisen
komea. Suuri vastaanottosali on, niinkuin kuvasta näkee, avonainen
ulospäin, mutta toden mukaista on, että kullan ja purpuranväriset
verhot ja esiriput muinoin suojasivat salin sisäpuolta auringolta ja
tuulelta. Näin on asianlaita esim. vielä shahin valtaistuinsalissa
Teheran linnassa. Vastaanottosalista johtaa kaksi kaarevaa porttia
nykyään hävinneisiin sivuhuoneisiin ja yksi portti johtaa takaseinästä
ulos. Salin katossa oli ennen metallirengas, joka äskettäin on sieltä
poisotettu. Siinä riippui kuninkaallinen kruunu kuninkaan pään yli,
hänen istuessaan kullasta ja norsunluusta tehdyllä valtaistuimellaan.
Katossa näkee vielä useita ympyriäisiä reikiä ja luullaan ne sinne
laitetun sentähden, että ulkopuolelta voitaisi hoitaa kruunut, jotka
tuhansilla lampuilla valaisevat ääretöntä salia. Holvia koristi sitä
paitsi eläinrataa kuvaavat kultaiset tähdet. Linnan edessä oli ihana
puutarha, mutta sen keskellä kasvoi eräällä paikalla pelkkää
rikkaruohoa ja ohdakkeita. Eräs roomalainen lähettiläs kysyi, miksei
kuningas antanut viljellä tätäkin maanpalstaa. Noshirvan sanoi sen
kuuluvan eräälle köyhälle leskelle, joka ei tahtonut sitä myydä, ja
ettei hän tahtonut käyttää väkivaltaa, vaan antoi sen olla sillänsä.
Roomalainen vastasi silloin kekseliäästi, että kauniin näköala
palatsista oli juuri tämä viljelemätön vainio.
Ktesifonin perusti ensimmäisellä vuosisadalla Kristuksen syntymän
jälkeen parthilaiskuningas Vardanes. Kaupunki alkoi kukoistaa samassa
määrässä, kuin Seleukus I Nikatorin perustama kaupunki Seleukia alkoi
rappeutua. Parthilaiskuninkaat käyttivät sitä talviasuntonaan ja
silloin tuli siitä valtakunnan pääkaupunki. -- Parthilaisten kanssa se
kukistui, mutta alkoi taas kukoistamaan sassanilaisten hallitsijasuvun
aikana, joka toisinaan asui siellä. Vuosina 232 otti roomalainen
keisari Severus 100,000 vankia Ktesifonista ja v. 263 piiritti sitä
Palmyran kuningas, Odenathus. Kun Sapor II (309-379) asui Ktesifonissa,
ryntäsi makedoonilainen ruhtinas Thair sitä vastaan. Vuonna 637 jätti
viimeinen persialainen kuningas Jetsdegerd III Ktesifonin arapialaisen
sotapäällikön Sa'ad Ibn Vakkaksen käsiin, tämä kun viimeisen ratkasevan
tappelun jälkeen Kadesian luona 160,000 miehellä tunkeutui Persiaan.
Jetsdegerd ynnä kaupungin asukkaat pakenivat ja niin saivat vallottajat
Ktesifonin helposti haltuunsa. Tästä kertoo ennen mainittu
historioitsia Justi seuravaa: "Kun arapialainen sotapäällikkö maalisk.
v. 637 samosi tyhjään kaupunkiin, lausui hän koraanin 44 luvusta
seuraavat sanat: 'kuinka monta yrttitarhaa ja kumpua, vainioita ja
kauniita palatsia ynnä suloisia esineitä, joista he riemuitsivat, ovat
he jättäneet jälkeensä! Ja me olemme sen näin jättäneet perinnöksi
toiselle kansalle, ja ei taivas eikä maa ole heitä itkenyt!' Senjälkeen
meni Sa'ad Kobadin valtaistuinsaliin, joka oli 100 metriä pitkä
marmoori-rakennus pilarikäytävineen ja lausuen koraanin alkulukua
laskeutui kahdeksan kertaa maahan ja rukoili sitä voittorukousta, jota
Muhametti oli rukoillut Mekkaa valloittaessa. Sitten ratsasti hän
kaupungin lävitse ja astui Khosroksen linnaan, jonka huoneissa --
niiden luvun tietää vaan Jumala kaikkiviisas -- kultaa, hopeata,
jalokiviä, juhlapukuja, peitteitä ja aseita oli kasottain. Kun
historioitsijat yksityisseikkoihin asti kertovat saaliista, näkyy siitä
kuinka sangen ylellisiä ja hienotapaisia persialaiset olivat olleet ja
kuinka mahtavan vaikutuksen tämä suuri kaupunki kaikkine elämän
mukavuuksia tarkoittavine laitoksine lienee tehnyt arapialaisiin, sopii
kuvaella, kun luemme historioitsia Tabarin kertomuksia, että Jetsdegerd
sanoi niille lähettiläille, jotka vaativat häntä antautumaan: 'minä
olen nähnyt monia kansoja, turkkilaisia, deilemiläisiä, slaavilaisia,
juutalaisia y.m., mutta en minä koskaan ole löytänyt köyhempiä kuin te.
Hiiret ja käärmeet ovat teidän ruokanne ja lampaan ja kameelinnahat
ovat teidän vaatteenne, kuinka te voitte vallottaa minun valtakuntani?'
Ja lähettiläät vastasivat: 'olet oikeassa; nälkä ja alastomuus olivat
muinoin meidän osamme, mutta Jumala on antanut meille profeetan, jonka
uskonto on meidän voimamme.' Kerrotaan, että saaliinjaossa noin puolen
yhdeksättätuhatta markkaa oli tullut jokaisen sotamiehen osaksi ja
sotamiehiä oli 60,000. Suuri osa saaliista ei voitu jakaa, paljon oli
semmoista, jolle ei ymmärretty arvoa antaa. Löydettiin kameeli ja sen
kuormana arkku, jossa Khosroksen vaatteet olivat; koruompeluille oli
neulottu rupiinia helmien väliin, arkussa oli sitä paitsi vielä
Khosroksen kultakankaisia vaatteita, hänen kruununsa, sinettinsä ja
korkokuvillisia kankaita. Khosroksen sota-asuna oli kultainen
haarniska, kypäri, sekä käsivarsi- ja säärivarustukset myös kullasta.
Aarreaitassa löydettiin kultainen hevonen, jolla oli jalokivillä
peitetty hopeainen satula, sekä hopeainen kameeli ja kultainen
kameelinvarsa. Kallisarvoinen oli eräs kullalla ja hopealla kudottu
vaatekappale, noin 30 neliömetrin suuruinen, sen reunaan oli kudottu
viheriäinen kukkasarka, jossa kukkina oli smaragdeja, beryllejä,
rupiineja, turkooseja ja topaaseja. Kuninkaat käyttivät tätä vaatetta
talvisin muistutellakseen kevään kukkia. Otettiinpa talojen ovetkin
Ktesifonista, ja vietiin uusiin taloihin Kufaan."
Sitten rappeutui kaupunki yhä enemmän ja paikkaa nimittävät
arapialaiset meidän päivinämme "Soliman Pakin haudaksi" -- Muhametin
parran ajajan mukaan, jonka profeetta itse käänsi Islamin uskoon ja
joka haudattiin Ktesifonin luona. Hänelle rakennettiin kupukattoinen
mausolee, joka on tähän asti jotenkin hyvin säilynyt. Sitä käyvät
kaikki ohikulkevaiset muhamettilaiset katsomassa.