Persepolis.
Ne molemmat mahtavat vuoriharjanteet, jotka Pasargadesta asti ovat
Polvarin jokilaaksoa rajoittaneet, jäävät yhä kauemmaksi toisistaan ja
niitten välille leviää laaja Merdasht tasanko. Tämän länsiosan läpi
juoksee Polvar oikullisissa mutkissa, etsien itselleen vuorten välitse
laskun Niris-järveen. Tasangon itäsivulla pistäikse päävuoresta
Rahmedin vuoriryhmä ja edessä on kalliotasanne, jonka kuningas
Dareio I valitsi linnansa paikaksi. Tasanteen sivuista poistettiin
epätasaisuudet ja ne ympäröittiin jättiläismuureilla, joissa oli kolme
eri pengertä liitettynä toisiinsa marmorirapuilla; täten muodostui
kolmenkertainen penkeristö. Eteläiselle muurille asetettiin
marmoritauluja, joissa oli Persian ja Assyriankielisiä kirjoituksia;
eräs näistä kuuluu seuraavalla tavalla: "Suuri Auramatsda (Ormuts),
joka on Jumalista suurin, on tehnyt Darajavuksen (Dareion) kuninkaaksi;
hän on lahjoittanut hänelle valtakunnan; Auramatsdan armosta on
Darajavus kuningas. Näin puhuu Darajavus, kuningas: Tämä Persian maa,
jonka Auramatsda minulle lahjoitti, joka on kaunis maa, rikas hevosista
ja väestä, se ei pelkää ketään vihollista Auramatsdan ja minun,
kuningas Darajavuksen, armosta. Näin puhuu Darajavus, kuningas,
Auttakoon minua Auramatsda ja kantajumalat ja varjelkoon Auramatsda
tätä maata vihollisten sotajoukoista, katovuosista ja valheesta. Älköön
tähän maahan tulko vihollista eikä vihollisjoukkoja, ei katovuotta eikä
valhetta. Tätä armoa rukoilen, minä Auramatsdalta ja kantajumalilta;
tätä suokoon minulle Auramatsda ynnä kantajumalat." Eräs toinen
kirjoitus kuuluu näin: "Dareio, kuningas, sanoo: nämät suuret linnat
ovat rakennetut tälle paikalle, jossa ei ennen ole mitään linnaa ollut.
Minä olen ne rakentanut Auramatsdan armosta, ja Auramatsda sekä kaikki
Jumalat ovat suosiolla katselleet minun rakennuttamiani palatseja. Olen
rakentanut ne merkiksi hänen mielisuosiostansa minua kohtaan."
Varhain aamulla 11 p. toukokuuta ratsastin Pusehista raunioille, jotka
ovat tuskin yhden farsahin päässä sieltä. Tie kulkee pitkin Rahmedin
vuorta. Eräs persialainen tuli minun kanssani, mutta koska aioin jäädä
sinne koko aamupäiväksi, lähetin sekä hänet että hevoset heti takaisin
ja jäin yksinäni noitten sanomattoman suuremmoisten raunioitten luokse.
Jo kaukaa valtaa katsojaa hämmästys ja ihmettely nähdessään nämät
kadonneen suuruuden ikimuinaiset jäännökset. Viivyin siellä kauvan
piirtääkseni patsaita ja korkokuvia, ja ainoa, joka huviani häiritsi
tänä unhoittumattomana päivänä, oli tuo rasittava kuumuus ja
moskiittolaumat, jotka tuhansittain vainosivat minua, mihin ikinä
menin. Oli käsittämätöntä mistä ne tulivat ja mitenkä ne saattoivat
tunkeutua korviin ja nenään, vaikka minulla oli suurin osa päästä
käärittynä nenäliinoihin ja sitäpaitsi poltin tupakkaa. Mutta yhden
päivän viipyminen Persepoliksen raunioilla ei riitä niitten selvään
kertomiseen; seuraan sentähden nytkin prof. Justin esitystä.
Tasanteen luoteisesta kulmasta johtaa jättiläisportaat alimmaiselle
penkereelle. Portaat ovat valkoisista marmorilohkareista ja niin
suuret, että samasta lohkareesta on hakattu monta askelta; ne ovat niin
leveät ja askeleet niin matalat, että niitä myöten mahtuu kymmenen
ratsastajaa vieretysten ajamaan ylös. Kun tullaan penkereelle ylös,
huomaa ensin Kserkseen etehisen, jonka läntiset ja itäiset pääkäytävät
vielä ovat jälellä, sekä kaksi niistä pylväistä, jotka muinen
kannattivat puista kattoa. Etehisen lattiana on tavattoman suuret,
kiilloitetut marmorilevyt ja pääkäytävien sivuissa on neljä, kivestä
hakattua sfinksiä. Ne ovat 6 metriä korkeat ja niiden voimakkaat
jänteet ja tarmokas ryhti osoittaa babyloonialaisten mestarien taitoa.
Sfinksien päätä on ihmiskäsi rumentanut, mutta ne kähärät, jotka
kuvaavat partaa ja kylkikarvoja ruumiissa ja jotka ovat täydellisen
mestarin veistämät, ovat vielä hyvin säilyneet. Sfinksien kaulassa
riippuu somasti tehtyjä vitjoja ja koristeita.
Kserkseen pääkäytävän takana johtaa taas toiset portaat ylös toiselle
penkereelle. Porraskäytävän sivumuurissa on moniaita korkokuvia. Siinä
näkee linnanvahteja pitkissä, meedialaisissa viitoissa, viinet selässä
ja pitkät miekat käsissä; härkää repivä jalopeura näkyy monin paikoin,
edelleen näkyy edustajia kaikista Kserkseen valloittamista kansoista,
kukin kansallispuvussaan, tarjoovan kuninkaalle antimiaan ja verojaan.
Tällä penkereellä sijaitsi Kserkseen linna. Siinä oli suuri sali, jonka
kattoa kannatti 36 pylvästä, näitten häränpään muotoiset kapiteelit
kannattavat kattohirsiä. Itä-, pohjois- ja länsipuolella oli
pylväskäytäviä, kussakin kuusi paria pylväitä. Luultavaa on, että nämät
pylväät kannattivat hirsiä, joista kalliita kankaita riippui, niinkuin
Esterin kirjassa (1: 6) luetaan: "siellä riippuivat valkeat,
viheriäiset ja sinervät seinävaatteet, yhteensidotut kalliilla
liinasilla ja purppuraisilla siteillä hopearenkaissa, marmorikivisten
patsaitten päällä", ja epäilemättä tarjosivat palatsin sisimmät salit
saman komean näön kuin kuningas Ahasveruksen palatsi Susanissa, jossa
"vuoteet olivat kullasta ja hopeasta, permanto oli laskettu
viheriäisistä, valkeista, keltaisista ja mustista marmorikivistä."
Heti tämän eteläpuolella on Dareion palatsi, jossa on suuri sali
keskellä ja kahdeksan sivuhuonetta, sekä avonainen pylväskäytävä.
Eräässä paikassa on marmoriin piirretty seuraava kirjoitus: "Darajavus,
suurkuningas, kuninkaitten kuningas, Hystaspeen poika, on rakentanut
tämän palatsin", ja palatsin rappusessa, jonka Artakserkses III Okhus
rakensi, on muun muassa näin piirretty: "nämät kiviraput olen minä
itselleni rakentanut."
Tästä Dareion palatsista, joka sijaitsee ylinnä muita penkereellä,
tullaan Kserkseen toiseen palatsiin; tässä oli sali, jonka kattoa
kannatti 36 pylvästä ja 12 pylväästä muodostettu pylväskäytävä. Sivulla
oli neljä huonetta. Täällä näkee taas vartiomiesten ja veronalaisten
kansojen kuvia, ja kaakkoisen huoneen sisäseinässä on kuvattu
palvelioita kantaen täysinäisiä vateja, viinipulloja ja teurastettuja
lampaita, tästä sopii päättää, että nämät ovat palatsin vartiahuoneen
ja ruokasalin raunioita. Ovenkamanoissa on kuninkaan kuva ja seuraava
kirjoitus; "Khsajassa, (Kserkses) suurkuningas, kuninkaitten kuningas",
kuningas Darajavuksen poika, Akhemenilainen.
Kauvimpana idässä on Dareion rakentama 100 pylvään palatsi. Joka sivu
on yli 67 m pitkä, siinä on kaksi sisäänkäytävää, ja on sisältä
varustettu 9 komerolla. Pääkäytävien sisäsivuja kaunistaa runsaat
korkokuvat. Muun muassa näkee siinä kuningas Dareion istuvan
valtaistuimellaan, hovimiesten ja valloitettujen kansojen ympäröimänä,
tahi on hän kuvattu taistelemassa ahrimanilaisen pedon kanssa.
Vuoreen, penkereen yläpuolella, on hakattu kolme kuningashautaa. Haudan
etusivu on muodostettu mahtavaksi koloksi kallioon ja se on ristin
muotoinen, jonka vaakasuorana osana on sirosti hakattu friisi ja sitä
kannattaa neljä pylvästä kiinni seinämässä. Molempien keskimäisten
pylvästen välillä on portti, joka johtaa kalliohautaan; tämä on tilava
rotko, jota persialaiset paimenet käyttävät varastohuoneenansa
paimentaessaan laumojaan Merdashttasangolla. Ristin muotoisen fasaadin
ylimmäiseen koloon on hakattu kuvaryhmä esittäen kaksi riviä miehiä,
toinen toisensa ylitse, jotka jonkillaisella alustalla kannattavat
tulialttarin edessä polvistuvaa ruhtinasta. Ylinnä leijailee ruhtinaan
henki, levitetyin siivin, noustakseen haudan pimeästä kammiosta
taivaalliseen asuntoon. Läheisessä Nakshi Rustam-vuoressa on neljä
samankaltaista kalliohautaa ja niissä lepäävät muun muassa kuningas
Dareio I, Kserkses ja Dareio Kodomanno. Ensimainituilta haudoilta on
ihana näköala Persepoliksen raunioille: oikealla on Kserkseen
pääkäytävä ja palatsi, vasemmalla Dareion palatsi ja lähinnä 100
pylvään palatsi. Koko penkereellä on ainoastaan 13 pylvästä paikallaan,
muut ovat maahan kukistetut, mutta pirstaleet näkyvät vielä ja jalustat
osoittavat paikan, jossa ne kerran ovat seisoneet. Muutamia ovat
maanjäristykset kaataneet, toisia ovat myöhemmän ajan raakalais
sukupolvet väkivaltaisesti raastaneet. Tuhannet sisiliskot ja käärmeet
asustavat nyt näissä pylväistä, sfinkseistä ja rapuista muodostuneissa
raunioissa, jotka ovat muinaisten upeiden palatsien jäännöksiä, missä
oli äärettömiä rikkauksia, ja joissa mahtavat kuninkaat elivät
loistossa ja komeudessa, ja niissä kalliohaudoissa, joissa kerran
ylpeät hallitsiat lepäsivät kulta-arkuissa, ryömii nyt skorpiooneja
y.m. matelevaisia. Kentällä, jossa Dareio ja Kserkses tarkastivat
lukemattomia sotalaumojansa, paimentavat nyt köyhät paimenet
karjalaumojansa, ja missä Polvarvirta muinoin, järjestetyllä
maakastelemislaitoksella tuotti hedelmällisyyttä ja runsaita laihoja,
siellä kasvaa nyt ainoastaan erämaan kuivia ohdakkeita ja kuihtunutta
ruohoa. Mitä liikettä ja elämää olikaan silloin täällä, kukoistavan ja
mahtavan valtakunnan sydämmessä, josta Kyyros ylpeillen saattoi lausua:
"minun isieni valtakunta ulottuu niin kauvaksi etelään, missä ei
kuumuudelta voida asua, ja pohjoiseen päin hamaan jään kytkemiin
seutuihin saakka; mitä niiden välillä on, tottelee satraappeja." Mutta
nyt on toisin. Kuolon hiljaisuus vallitsee nyt tällä muistorikkaalla
paikalla, haudan hiljaisuus, joka ehdottomasti saattaa kuuntelemaan
moskiittojen hyrinää ja säpsähtämään sannassa liikkuvaa sisiliskoa,
joka vähän väliä ja varovaisesti, mutta uteliaasti vilkaisee kivien
takaa -- ja tuo haalea, punakellertävä erämaanväri tekee tämän kuvan
vielä autiommaksi ja juhlallisemmaksi. Mutta vaikka hävityksen
kauhistus niin monta kertaa onkin kaupunkia kohdannut, tekevät
Persepoliksen rauniot vieläkin mahtavan ja valtavan vaikutuksen
yksinäiseen vaeltajaan. Ei ollut minunkaan helppo lähteä
Persepoliksesta, vaikka illanvarjot jo laskeusivat vuorten kylkiin,
silloin vasta minäkin palasin jalkaisin Pusehin majataloon.
On ihmeellistä, ettei veden ja ilman hävittävä voima ole 2,400 vuodessa
kuluttaneet pois kiilakirjoitusta ja noita hienoja korkokuvia. Sekä
kirjoitus että kuvat näkyvät niin selvästi, kuin olisi kivenhakkaaja
vasta muutamia päiviä sitte työnsä lopettanut. Täällä löydetyistä
kirjoituksista onkin saatu moni tärkeä tieto Persian muinaisista
vaiheista. Tekisi mieli epäillä historian todistusta nähdessään
tämän aution ja kuolleen seudun, jos eivät kivet itse puhuisi ja
selvin sanoin ilmoittaisi korkeata alkuperäänsä. Paikottain ei
marmorilohkareitten pinta ole kadottanut kiiltoansakaan, vaan se on
niin kirkas, että se ikäänkuin peili heijastaa esineet, ja kuitenkin on
Persepolis altisna pohjois-, länsi- ja etelätuulille, jotka 24
vuosisataa ovat, ajaneet Merdasht-tasangon lentohiekkaa raunioita
kohti. Kun ei voi huomata, että hiekka olisi millään tavalla hangannut
tahi syövyttänyt veistokuvia, otaksutaan että muinaiset persialaiset
osasi valmistaa ja karaista kiveä, työn päätettyään, suojellaksensa
näitä teoksia ilmoilta ja tuulilta, sekä siten säilyttääkseen suurten
kuninkaitten muiston kauvaksi jälkimaailmalle. Toisen selityksen
näitten muistomerkkien säilyttämisestä saamme siitä, että tässä osassa
maata harvoin sataa, että tuulen voima siellä ei ole erittäin suuri, ja
että ohdakkeet ja ruoho jossain määrin sitovat Merdasht-tasangon pölyä.
Ensimmäinen kova isku kohtasi Persepolista, kun Aleksanteri Suuri v.
331 e.Kr. kulkiessaan Baabelista Susaan valloitti nuo nykyään rauniona
olevat kuninkaanlinnat, sekä ryösti läheisen Istakr-kaupungin. Täällä
anasti hän Kyyron ajoilta asti kokoontuneet aarteet, joitten arvo nousi
noin 8,400,000,000 markkaan ja talvehti sotaretkestä väsyneitten
miestensä kanssa Persepoliksessa, jossa elettiin täydessä humussa.
Kerran juovuspäissään poltatti hän kuninkaanlinnan, mutta kuuluu sitten
katuneen tätä tekoa. Tällä välin oli vihollinen Dareio Kodomanno
paennut Ekbatanaan, jossa hän valmistelihe viimeiseen epätoivoiseen
taisteluun valtakunnan itsenäisyyden puolesta. Tähän ei hän
kuitenkaan joutunut osaa ottamaan, sillä hänen omat satraappinsa
salamurhauttivat hänet. Ekbatana lankesi Aleksanterin käsiin, ja Dareio
Kodomannon ruumiin lähetti hän Persepolikseen, jossa se haudattiin
Akhemenilais-kalliohautoihin.
Parthilaisen kuningassuvun aikana kadotti Persepolis merkityksensä, ja
hallitusistuin muutettiin Seleukiaan, Tigris-virran varrelle, vaan
Sassaniidein aikana joutui vanha pääkaupunki taas kukoistukseen. Mutta
kuoloniskun sai se kuitenkin arapialaisilta, jotka Jetsdegerdin
hallitessa (v. 632-651) hävittivät peraialaissuuruuden ja loiston
viimeisen jäännöksen. Vielä näkee Persepoliksen raunioilla jälkiä
heidän hurjasta riehunnastaan, sillä he näkivät hyväksi rumentaa
melkein kaikkien kuvien ja sfinksien päät, koska sunniittien
muhamettilaisuus kieltää tunnustajiaan kuvaamasta ihmiskasvoja.
Mutta, kysynee joku, mitä Persian kansa ajattelee näistä kadonneen
suuruuden suuremmoisista muistomerkeistä? Kyyrosta, Dareiosta ja
Kserkseestä ei persialaisella talonpojalla ole aavistustakaan. Hän
luulottelee sen sijaan Persepoliksen olevan sankarikuninkaan Djemshidin
työtä, tämän kuninkaan, josta Fideusi kertoo monta merkillistä
satua ja seikkailua suuressa sankarrunossaan "Shahnameh" eli
"kuningastenkirjassa", ja Persepolis nimi on persialaiselle ihan
tuntematon. Hän antaa paikalle nimen Taht-i-Djemshia, s.o. Djemshidin
valtaistuin.