Matka Kyyron haudalle.
Otettuani jäähyväiset herra Geyeriltä ja kiitettyäni häntä suuresta
vieraanvaraisuudestaan, jätin kello 8 aamulla, 6 p. toukokuuta, komean
Ispahanin. Vielä kerran ratsastin läpi Djulfan kapeita katuja,
ennenkuin pääsin maalle. Tie, tasainen ja hyvä, nousee vienosti
viettävää mäkeä ylös, jonka kukkulalta kaupunki tarjoaa viehättävän
näkemyksen, ollen yhden ainoan, suuremmoisen, vihannan puutarhan
peitossa, leveä joki keskellä. Korkeat sillat, moskeet monivärisine
tornineen, tavattoman laajat poppeli- ja kypressilehtokujat ja
rakennusten sekamelska -- tämä kaikki on omiansa johtamaan mieleen
"tuhannen ja yhden yön" satuja ehkä enemmän kuin mikään muu Itämaan
kaupunki, jos ei oteta lukuun vanhojen kaliifien satukaupunkia.
Heti Djulfasta etelään on maa hyvin mäkistä, mutta tasaantuu sitte
vähitellen ja Marg ja Majar nimisten kylien kohdalla ratsastimme
täyttä laukkaa tiellä, joka oli sileä kuin asfalttilattia. Täällä
kohtasin englantilaisen tohtori Scullyn Shiratsista, ensimmäisen
_matkustavaisen_ eurooppalaisen, jonka Persiassa olen tavannut. Näissä
kaukaisissa seuduissa ovat kaikki eurooppalaiset tuttuja, josta syystä
mekin tervehdimme, astuimme hevosilta alas ja pysähdyimme hetkeksi,
jolloin t:ri Scully tarjosi viiniä ja sikaaria. Majarin majatalossa oli
ainoastaan yksi hevonen -- kaikki muut olivat ulkona -- ja oppaan
täytyi sentähden ottaa aasi itsellensä ja minun kapineilleni. Aasi,
joka ei pitänyt laukkaamisesta, jäi pian jälkeen, ja minä jatkoin
matkaani yksinäni erinomaisella tiellä Ispe, Vajnan ja Germseh nimisten
kylien läpi. Viimemainitussa kylässä oli eräs Imamtsadeh lukemattomine
hautoineen, johon suuret ihmisjoukot tulivat Kumishehista,
harjoittamaan iltajumalanpalvelustaan profeetan haudalla. Kumisheh on
jotenkin suuri kaupunki moskeineen ja tornineen. Tein pitkän
kävelyretken katuja pitkin ja kävin basaareissa, poikajoukkojen minua
seuratessa. Täällä sain tyytyä pieneen oppaaseen -- muuten erittäin
kaunis poika -- joka oli ainoastaan kymmenvuotias ja jonka jalat eivät
ulottuneet jalustimiin, minkä tähden hän sai pistää ne parin
nahkahihnan silmukkoihin. Hän rukoili mitä liikuttavimmilla sanoilla,
etten ratsastaisi hänen tyköänsä pois.
Kuusi tuntia kuljettuamme saavuimme Jesdekastin kylään. Tämä oli
kummallisin kylä, mitä milloinkaan olen nähnyt. Arolta, joka muuten on
ihan tasainen, kohoaa tässä äkkijyrkkänä pieni kallio ja saviasunnot on
rakennettu sen huipulle tahi sijoitettu pääskysen pesän kaltaisina
pitkin vuorenrinteitä. Talot ovat usein monikerroksiset, varustetut
pienillä parvekkeilla, joissa moni persialainen kaunotar viettää
päivänsä ja joihin kirjava joukko vaatteita on ripustettu kuivumaan ja
tuuleentumaan. Ylös kylään vie mutkikas polku, jota ei voi käyttää muu
kuin se, joka on oppinut sen löytämään. Ei saata toivoa varmempaa
linnaa kuin Jesdekast on, ja luultava onkin, että se ennen muinoin on
semmoisena toiminut. Majatalo sijaitsee arolla, kylän alapuolella ja
sinne oli asettunut parikymmentä Sel-i-Sultanin sotilasta, joten siellä
oli jotenkin ahdasta. Nämät olivat kuitenkin kunnon miehiä ja
tarjosivat viinirypäleitä ja melooneja, josta syystä jäin kahdeksi
tunniksi Jesdekastin majataloon vilkkaasti keskustelevain sotilaitten
seuraan, jotka melkein kaikki olivat turkkilaisia.
Shulgistan'in, Abeden ja Surmekin kylien välillä on tie tasaista aroa,
jossa vilisee pieniä, harmaita sisiliskoja ja eräänlaisia suuria,
punaisia hämähäkkejä. Abade on kukoistava kylä, ihanine tuoksuvine
puutarhoineen ja puhtaine, tasaisine kattoineen. Suramekin likelle,
jossa vielä näkyy vanhan linnoituksen raunioita, oli noin parisataa
kameelia käsittävä karavaani leiriytynyt. Eläimet kulkivat vapaasti
ympäri ja söivät erämaan ohdakkeita, sillä välin kun persialaiset
kauppiaat söivät tai lepäsivät tilapäisissä teltoissa, joita aivan
yksinkertaisesti valmistetaan siten, että purjekangas heitetään
muutamien toistensa viereen asetettujen tavaramyttyjen yli. Nämät
teltat antavat kuitenkin riittävän suojan auringon polttavia säteitä.
vastaan sinä lepopäivänä, jota karavaanit säännöllisesti pitävät kaksi
päivää marssittuaan.
Jo Surmekin ja Khanikuran luona alkaa huomata, etteivät Farsistanin
vuoriseudut ole kaukana. Ennenkuin viimemainitulta paikalta saapuu
Dehbidiin on seutu käynyt yhä mäkisemmäksi ja tie kiviseksi ja
liukkaaksi. Dehbidissä menin heti sähkölennätintaloon, jota ympäröi
korkea muuri, sekä poppelit ja kukkapenkit. Englantilainen virkamies,
joka sähkösanomalla oli saanut tietää tulostani, tuli minua jo pihalla
vastaan. Hän oli ollut 12 vuotta Persiassa ja vaimonsa oli hänen
mukanansa. Viivyin täällä useita tuntia, minulle tarjottiin teetä ja
aamiaista, joka maistui sitä paremmalta, koska en ollut moneen päivään
syönyt muuta, kuin munia ja persialaista leipää.
Englantilaisten sähkölennätinvirkamiesten tulee, paitsi varsinaista
virkatehtäväänsä, myös pitää ilmatieteellistä päiväkirjaa, mutta he
merkitsevät vaan jokaisen päivän korkeimman lämpömäärän Fahrenheitin
mukaan, sekä muutamia yleisiä ilmatietoja, niinkuin tuulta, sadetta,
pilvistä, selkeätä j.n.e. Tänä päivänä, 9 p. toukok., oli korkein
lämpömäärä +24° C. Tammikuussa ja helmikuussa on korkein lämpömäärä klo
2 i.p. +3° C ja alin lämpömäärä laskee useita asteita jäähtymäpisteen
alipuolelle. Dehbidissä alkavat yöhallat lokakuun keskipalkoilla ja
jatkuvat huhtikuuhun asti. Lunta sataa tavattomat määrät, ja jokaisena
talvena tapahtuu että lumi joskus katkaisee sähköjohdon. Englantilainen
kertoi pakkasen usein olleen niin kovan, että vaikka oli kolmasti
päivässä lämmitetty, oli vesi pesuastiassa kuitenkin aamulla ollut
jäässä. Mutta Dehbid siaitseekin korkealla, se on Kuhrudin jälkeen
korkein sähkölennätinasema Persiassa, ja ylätasanko, jonka keskellä se
siaitsee, on kaikin puolin korkeitten vuorten ympäröimä, joista
muutamilla on ikuista lunta korkeimmilla huipuillaan. Dehbidin ilmasto
on kuitenkin erittäin terveellistä, ilma on puhdas ja selkeä, ja
sentähden tulevat vuorten eteläpuolella asuvaiset paimentolais- eli
nomaadiheimot (persiaksi il) ylös näille seuduille ja asettuvat
ylätasangolle, jossa viipyvät vuoden neljänä lämpimimpänä kuukautena.
He tarvitsevat monta viikkoa päästäkseen Shiratsista Dehbidiin, kun
kuljettavat mukanaan silmänkantamattomia lammas- ja kuttulaumoja, jotka
kulkiessaan samoilevat siellä täällä laitumella. Nomaadit asuvat
suurissa, neliskulmaisissa mustissa teltoissa ja viettävät
liikkuvaista, vaihtelevaista ja vapaata elämää, hauskempaa kuin
kaupunkilaiset. Ollen luonnoltaan ylpeitä ja rohkeita, halveksivat he
tilallista väestöä, ja nomaadi nai harvoin tytön, joka ei kuulu hänen
heimoonsa, vielä vähämmän kaupunkilaistytön. He ovat yksiavioisia ja
heidän naisensa käyvät hunnuttomina, ovat terveitä, vahvoja ja ahkeria.
Heimon päällikkö, eli Ilkhani on hallituksesta ihan riippumaton ja
hallitsee niinkuin kuningas omaisiaan. Hänen täytyy tuntea
eläinlaumojen luvun, ja pitää huolta siitä, etteivät ne vähene, sillä
ne ovat paimentolaisten rikkautena ja elatuksena. Telttojen ja
talouskapineitten kuljettamiseen käytetään aaseja ja kameeleja, itse
ratsastavat he hevosilla tahi kävelevät. Kaupunkeihin myyvät he maitoa,
juustoa, voita, nahkoja ja villoja, joita tavaroita kaupassa vaihtavat
aseihin, kuuliin, ruutiin, astioihin ja talouskapineihin. Kaupungeissa
käyvät vaan toimittaessaan tämmöisiä asioita.
Näin kumminkin parikymmentä tämmöistä heimoa, kullakin 10 tai 15
telttaa, ratsastaessani Dehbidista Murgabiin, johon saavuin illalla,
Tie oli koko ajan kierrellyt ylös vuoria, jotka nyt tarjosivat yhä
kauniimpia näköaloja äkkijyrkkiä, holjuisia ylängöitä ja niitten
välissä viheriöiviä niittyjä. Eräällä tämmöisellä sijaitsee
Meshedi-i-Murgab, suuri, Murgabjoen mukaan nimensä saanut kylä.
Murgabjoki kastelee läheistä ylätasankoa ja tekee sen niin
perusteellisesti, että tasanko on puolittain muuttunut suoksi, jossa
miljaardeja sammakoita iltasin kurnuttaa ja jossa mitä mehuisimpia
vesikasveja viihtyy. Kylä on siis jotenkin vesiperäisellä ja kostealla
paikalla, olivilehdon peitossa, mutta varallisuus näyttää olevan
hyvällä kannalla; kumminkin oli liike vilkasta ja eläimet hyvässä
lihassa. Kello 6 aamulla 10 p. toukokuuta lähdin Murgabista ja jouduin
pian yhä korkeampaan vuoristoon. Sitä myöten kuin vuoret kävivät yhä
jylhemmiksi ja jättiläismäisemmiksi, sitä myöten tiekin muuttui yhä
huonommaksi ja epätasaisemmaksi. Eräällä kohdalla oli tie sadan metrin
matkalla hakattu itse kallioon, jotta se oli avonaisen tunnelin
näköinen, ja niin kapea ja ahdas, että jalustimet koskivat molempiin
sivuihin. Ei olisi ollut hauskaa kohdata siellä jotakin vastaantulijaa;
jommankumman olisi täytynyt peräytyä.
Parin tunnin matkan päässä Murgabista on tuon suuren, Pasargade nimisen
kaupungin rauniot.[21] Pasargaden muinaismuistoista on Kyyron hauta
parhaiten säilynyt. Niinkuin tunnettu, ovat oppineet kauvan kiistelleet
siitä, onko Kyyro kuningasta todellakin tänne haudattu, ja ovatko
rauniot vanhan Pasargaden jätteitä. Epäiliät vetoovat Pliniukseen ja
Ptolemeukseen, jotka asettavat Pasargaden kaakkoiseen Persepoliksesta,
jotenkin sille paikalle, missä nykyinen Easa on, sekä siihen, että
haudan rakennustapa ilmaisisi naisen olevan sinne haudatun.
Persialaiset nimittävätkin tätä hautaa "Salomonin äidin haudaksi"
(Mader-i-Sulejman). Näitä väitteitä voidaan kuitenkin vastustaa
toisilla, ehkä enemmän todistavilla väitteillä. Hautapatsaan ulkomuoto
on nimittäin yksityiskohdissa semmoinen, joksi Aleksanterin
historiankirjoittajat ovat sen kuvanneet, ja läheisissä raunioissa
löytää Kyyron nimen moneen paikkaan piirrettynä.
Haudan rakenne on yksinkertainen. Kuusi tavatonta, valkoisesta
marmorista tehtyä rappua kannattaa itse hautakammiota joka on kahtaalle
päin kaltevakattoisen rakennuksen näköinen. Kaikkiaan on se noin 10,5 m
korkea; hautakammion seinät ovat noin 1,5 m vahvat, sisältä on se noin
3 m pitkä sekä noin 2 m korkea ja leveä. Sisälle johtaa noin l,5 m
korkea oviaukko, jota metallinen tahi marmorinen portti muinoin sulki.
Tänne kätkettiin suuren kuninkaan maalliset jäännökset kullalla
silattuun arkkuun. Seiniä peitti kalliit baabelilaiset verhot ja
kultajalkaisella pöydällä lepäsi kuninkaan miekka, kilpi sekä hänen
kaulavitjansa, korvarenkaansa ja juhlapukunsa. Nyt on kaikki tämä
komeus poissa, mutta haudan sisässä riippuu sen sijassa langoilla
pitkin seiniä lukematon joukko vaateriepuja, kirjavia tilkkoja ja
koraanista revityitä lehtiä. Hurskaat persialaiset, jotka käyvät
täällä, uhraavat nimittäin näitä pyhiä lahjoja Mader-i-Sulejmanille,
eikä suinkaan Kyyrolle, josta heillä ei ole aavistustakaan. Kuningas
Salomolla on tärkeä sija Persialaisten mielikuvituksessa ja Pasargaden
ihanan palatsin rauniot, jotka nyt ovat hajallansa jättiläiskivilavalla
haudan vieressä, ovat persialaisilta saaneet nimen Taht-i-Sulejmanin
s.o. "Salomon istuin". Hän on kaikkien henkien pääherra ja kuningas ja
voi lähettää uskolliset palveliansa lähettiläinä ympäri maailmaa ja kun
aaveet yöllä kiitävät ilmojen halki, ovat ne kuningas Salomon lähettiä
ja hänen käskyinsä toimittajia. Aaveitten varsinaisena olinpaikkana on
Kevir, suuri suolakorpi Teheranista ja Kumista itäänpäin Afganistanin
ja Seissanin rajoille, ja siksi ei moni persialainen uskalla astua
Kevirkorven rajan yli. Hiekkapyöröt ja pölypilvet, joita tuuli ajaa
korven sisämailla ylös vuorille, eivät ole muuta kuin haamuja ja
henkiä, jotka lähtevät retkeilyille.
Palataksemme haudalle, on haudan ympäri kaikilla neljällä sivulla ollut
patsaita. Nämät, jotka luultavasti myöhäisempänä aikana on sinne
Pasargadesta muutettu, ovat nyt ihan hajalla. Kymmenen minutin matkan
päässä haudalta seisoo vielä 7 patsasta pystyssä tien vasemmalla
puolella. Näistä on yksi jotenkin hyvin säilynyt, mutta sekin on jo
kaatumaisillaan. Pasargaden patsaitten jalustat osoittavat selvää
sukulaisuutta Samos saarella löytyvien patsaitten kanssa, ja otaksuttu
on, että Kyyros on kutsunut arkkitehtinsä ja rakennusmestarinsa
Kreikasta. Sitävastoin seisoo kolme ovenkamanaa valkoisesta marmorista
vielä pystyssä ja niitten sivuihin on Persian, Skyytin ja Babyloonian
kiilakirjoituksella uurrettu: "Minä, Kyyros, kuningas, Akhemenilainen."
Pasargade sijaitsee Murgabeli Polvarjoen varrella, jonka kauniita
rantoja nyt seurasin sangen raivaamatonta polkua myöten Kavamabadin
kylään. Heti kylän tuolla puolen tuli näkyviin suuri valkoinen teltta
vasemmalla puolen tietä sekä ratsupari, joka oli laitumella sen
ulkopuolella. Minä ratsastin ohi, enkä ollut pitkälle ehtinyt, kun
englantilainen tuli juosten ja nimeäni huutaen. Minua ihmetytti
tietysti suuresti, käännyin ja ratsastin teltalle. Siinä oli
sähkölennätinvirkamies Sivendin läheiseltä asemalta, ollen matkalla
johtoa korjaamassa. Hänen muassaan oli vaimonsa ja viisivuotias
poikansa ja he olivat asettuneet sinne 14 päiväksi. Minulle tarjottiin
aamiaista, viiniä ja tupakkia ja vietin muutaman erinomaisen
hauskan tunnin englantilaisen perheessä. Syynä tähän suureen
vieraanvaraisuuteen sekä siihen, että nimeni oli tunnettu,
oli se, että tohtori Hybennet oli sähköittänyt Shiratsin
sähkölennätinasemapäällikölle, herra Fargues'ille, että tämä saattaisi
odottaa erään ruotsalaisen matkustajan siellä käyntiä, ja Fargues oli
vuorostaan antanut englantilaisille asema-virkamiehille tiedon
korkeasta tulostani.
Edelleen kuljin Sivendiin ja Pusehiin, jossa yövyin mitä kurjimpaan
karavaaniasemaan; ei koskaan sitä ennen tahi myöhemmin, ole syöpäläiset
minua niin kiusanneet kuin siellä. Mutta minä olin päivän vaivoista
hyvin väsynyt, ja laskeuduin sentähden maata keskelle kivilattiaa ja
nukuin pian, vaikka magneetin tavoin vedin luokseni pieniä, mustia
eläviä huoneen joka nurkasta.