Ispahan.
Sitä myöden kuin lähestyimme komeata Ispahania, kävi näkemys yhä
eloisammaksi. Muuleja ja kameeleja kulki katkeamattomassa jonossa
suurta kaupunkia kohti, alinomaa kohtasimme ratsastajia ja kävelijöitä,
yksitoikkoiset arot vaihtuivat hedelmällisiin ja reheviin puutarhoihin.
Hetken perästä ratsastimme pitkälle, kapealle kadulle, jota rajoitti
rappeutuneet muurit. Tämän läpi ratsastettuamme jouduimme leveään,
plataanien varjostamaan lehtokujaan, jossa ei muistanutkaan iltapäivän
tukehduttavaa kuumuutta. Sen jälestä ratsastimme Tsendeh-Rud joen yli
pitkin pitkää kivisiltaa, jonka suuremmoinen ja komea rakennustapa
herättää matkustajan ihailun. Toisella rannalla johtaa tie viini- ja
opiumipuutarhojen läpi ylös Djulfan esikaupunkiin. Kauvan haettuani ja
kysyttyäni löysimme lopulta herra Geyerin talon; tälle saksalaiselle
kauppiaalle oli minulla suosituskirje Teheranista. Erottuani oppaasta
ja hevosista, menin tuohon kauniiseen, aistikkaasti sisustettuun taloon
ja koetin parhain tavoin kotiutua yksinäisyydessä, sillä herra Geyer
oli kauppakonttoorissaan Ispahanissa. Kun parhaillaan olin vaatteita
muuttamassa ja peseytymässä, joka olikin sangen tarpeellista, tuli
herra Geyer, nuori ja kaunis mies, ja hämmästyi aikatavalla nähdessään
ventovieraan miehen anastaneen hänen makuukamarinsa. Vähä liian
keveässä puvussa esittelin itseni, mutta minut lausuttiin
sydämmellisimmästi tervetulleeksi. Vielä samana iltana teimme pitkän
kävelyretken Djulfassa, ja seuraavana päivänä retkeilimme tuon vanhan
kuningaskaupungin talosokkeloissa. Seuraavassa koetan kertoa tällä
matkalla tehtyjä havainnolta.
Ispahanin perustamista ja aikaisimpia vaiheita peittää sadun hämärä.
Persialaiset ja arapialaiset aikakirjat ovat siitä erimieliä. Jotkut
kertovat, että Noan pojan poika perusti kaupungin, toiset että eräs
tarunomainen kuningas Djemshid sen rakensi, toiset taas kertovat, että
Nebukadneesarin toimesta maanpakoon ajetut juutalaiset Tsendeh-Rudin
rannoille, Iranin sydämmeen, tämän kaupungin perustivat. Viimemainittua
mielipidettä tukee se seikka, että Ispahanissa aina on ollut lukuisasti
juutalaisia. Kun Omar oli kaliifina, ryöstivät Islamin uskolaiset
kaupungin, ja samoin mongoolit Timur Lenkin hallitessa. Epäilemättä on
Ispahan kaukaisina aikoina ollut suuri ja mahtava; jo nimikin puhuu
tämän otaksumisen puolesta. Se on nim. muodostettu persialaisesta
sanasta _asp_ "hevonen" ja arapialaisesta sanasta _khan_ "keskievari"
s.o. paikka, johon karavaaneja ja ratsastajia kokoontuu, ja
varmaankin on se menneinä aikoina ollut persialaisten sotajoukkojen
keskuspaikkana. Nimen johdon yhteydessä tahdon mainita, että moni
kirjailia ja kartan tekiä kirjoittaa sen p:llä f:n asemesta. Siihen on
syynä se, että tämä äänne, jota on vaikea jäljitellä, on näitten
molempien kirjainten rajalla, se kuuluu kuitenkin enemmän f:ltä.
Strabo, Plinius ja Ptolemeus kirjoittivat Aspadana. Jos Ispahan jo
ennen oli ollut suuri ja mahtava, paisui se vielä enemmän 16 vuosisadan
lopulla, kun shaahi Abbas Suuri muutti hallitusistuimen Kasvinista
Tsendeh-Rudin rannoille. Tältä viisaalta, voimakkaalta ja
tarkkanäköiseltä hallitsijalta ei jäänyt huomaamatta, että valtakunnan
keskipaikka, jossa karavaanitiet pohjoisesta ja etelästä, länsimaista,
ja kaukaisesta idästä toisiaan leikkasivat, oli ainoa paikka, joka
pääkaupungiksi sopi. Hallitusaikansa ensimmäisinä vuosikymmeninä (hän
hallitsi 1587-1628) oli shaahi Abbas I alinomaa sodassa naapuriensa
kanssa. Hän kukisti utsbegit, kurdit, ottamanit ja karkoitti
portugalilaiset Persian lahden rannikoilta. Hän valloitti Kandaharin
sekä nöyryytti kapinalliset kuvernöörinsä Khorasanissa, Gilanissa ja
Kirmanissa. Kun hän kuitenkin v. 1611 oli rakentanut pysyväisen rauhan
valtakunnassaan, asettui hän lepoon Ispahaniin ja rajattoman valtansa
turvissa työskenteli hän nyt, rikaslahjainen kun oli, suunnitellen
pääkaupungin kaunistamista. Hän rakensi palatseja, moskeita ja siltoja,
joita vielä tänäpäivänä länsimainen matkustaja ihmettelee ja ihailee.
Seuraavien kuninkaitten: Sefin, Abbaksen, Soleimanin j.n.e. aikana oli
Ispahan vielä suuri ja ihana, mutta kuolemaniskun sai kaupunki sata
vuotta sitten, kun, niinkuin jo mainittiin, Kadjarhallitsijasuvun
esi-isä muutti hallitusistuimen Teheraniin. Meidän päivinämme on
Ispahan sentähden tuskin entisyytensä varjo. Chardinin[19] aikana oli
kaupungissa enemmän kuin 600,000 asukasta, 162 moskeeta, 1,800
karavaani-asemaa, 12 hautausmaata ja 1,500 kylää juuri lähellä, ja sen
aikuiset persialaiset saattoivat siitä sanoa: "Sefahaun nispe djihaun"
-- "Ispahan on puolet maailmaa." Kertoopa Chardin kaupungin olleen,
niin laajan, että mattokauppiaan, jolta palveliansa oli varastanut osan
varastosta, täytyi hakea kymmenen vuotta, ennenkuin hän hänet löysi,
vaikka varas oli pystyttänyt varastetun kauppakojunsa samaan
kaupunkiin. Nyt sitävastoin on Ispahanista tullut toisen luokan
kaupunki; asukasluku nousee ainoastaan 50,000 tahi esikaupunkineen
korkeintaan 120,000'. Mutta muinaisesta suuruudesta ja loistosta
puhuvat vielä tänäpäivänä shaahi Abbaksen upeat rakennukset, jotka
vielä seisovat koskemattomina ja joita me nyt lähdemme katselemaan.
Kaupungin sydämmessä sijaitsee eräs maailman suurimpia toria,
Mejdan-i-Shaahi eli Kuninkaantori, lähes 1000 metriä pitkä ja yli 300 m
leveä. Sitä rajoittavat tasakorkeat, toisiinsa kiinni rakennetut talot,
joissa on kasarmeja ja myymälöitä. Näitten edessä levittävät korkeat
plataanit vilpoista siimestä. Shaahi Abbaksen aikana mahtoi
Mejdan-i-Shaahi tarjota viehättävän ja kirjavan kuvan itämaalaisesta
elämästä. Silloin täällä yhtyi kauppiaita Itämaan kaikista eri
paikkakunnista. Kuninkaallisesta käskystä olivat ne sijoitetut pitkin
torin neljää sivua myytäviensä erilaatuisten tavaroitten mukaan, jotta
kukin tungoksessa ja sekamelskassa helposti löytäisi ostettavansa.
Niimpä myytiin eräässä paikassa kameeleja, hevosia ja aaseja, toisessa
paikassa hedelmiä, toisessa pumpulia, silkkiä, kulta- ja hopeateoksia,
aseita j.n.e. sitten seurasi saviastioitten tekijöitä, mattojen myyjiä,
tohveli- ja lakkitehtailioita, puuseppiä, rahanvaihettajia ja
katkeamattomassa jonossa puoskareita, julkiset kirjurit y.m.s.
Auringonlaskussa, kun kauppiaat olivat arkkuihin sulloneet tavaransa,
muuttui näyttämö, sillä silloin esiintyi suurella torilla
silmänkääntäjiä, käärmeenlumoojia, satujenkertojia ja hurskaita
dervishejä, kaikki uteliaitten laumojen ympäröiminä. Illalla ja yöllä,
kun nämätkin olivat poistuneet, pystytettiin suuria telttoja, joissa
iloiset leikinlyöjät viinilasin ja kaljanin ääressä katselivat
tanssijattarien keveitä tansseja ja leikkejä. Taloin seinillä torin
ympärillä oli 50,000 lamppua, ja mainittu ranskalainen kertoo, että
komeampaa tulitusta tuskin saattoi ajatellakaan, kun oli kaikkien
näitten lamppujen palaessa. Tämmöistä ei kuitenkaan ollut useimmin
kuin suurissa, uskonnollisissa juhlissa, tahi silloin kuin shaahi
Abbas vastaanotti vieraan lähettilään. Keskellä toria juoksi
porfyyri-kanavassa mitä puhtainta vettä ja Negareh khanesta eli
soittohuoneesta kuului joka aamu ja ilta räikeätä soittoa. Kaikki tämä
komeus on nyt jäljettömiin kadonnut. Niitten lukemattomien, kirjaviin
ja komeihin vaatteisiin puettujen, Intian ja Arapian, Egyptin ja Iranin
kauppiaitten sijassa näkee nyt ainoastaan muutamia köyhiä kauppiaita,
jotka kuluneille matoille levittelevät tavaroitaan. Kirkkaasti
loistavat lamput eivät enää pala ja porfyyrikanava on revitty, mutta
Negareh khanesta kuuluu vielä tänäpäivänä soittajien jättiläistorvet.
Torin toisella lyhyellä sivulla sijaitsee Mesdjed-i-Shaahir eli
Kuninkaan moskee, jonka shaahi Abbas v. 1612 rakensi ja joka tuli
hänelle maksamaan 50,000 tomania eli noin 420,000 mk. Saadaksensa
aineita tähän uuteen rakennukseen, tahtoi hän repiä tuon vanhan,
melkein yhtä suuremmoisen Mesdjed-i-Djuman, joka on juuri vieressä,
mutta Ispahanin papisto vastusti tätä, kuvaillen, että jos
Mesdjed-i-Djuma näin häpeällisesti tasoitettaisiin maan tasalle,
voisi sama kohtalo tulevaisuudessa myös kohdata Mesdjed-i-Shaahia.
Kuningas luopui aikeestaan ja Mesdjed-i-Djuma seisoo siinä vielä
tänäpäivänä. Marmoria tuotiin sen sijaan Jesdistä, mutta toinen vastus
kuningas-moskeen rakentamisessa syntyi siitä, kun sillä paikalla, jolle
se aiottiin rakentaa, oli eräälle rikkaalle leskelle kuuluva iso
viinitarha, eikä hän millään ehdolla tahtonut sitä myydä. Vasta sitten
kun papisto uhkasi häntä Allahin ja Muhametin vihalla, suostui hän.
Suuri, moskeesen vievä portti on asetettu tavattoman suuren
porttaalimuotoisen komeron taustaan, jonka kummallakin puolen kapea,
korkea minareetti eli torni kohoaa korkeuteen. Koko etusivu on verhottu
fajansilla mitä kirkkaimmissa väreissä ja tähän on emaljeeratuilla tahi
kullatuilla toista metriä korkeilla kirjaimilla uurrettu koraanin
lauseita. Moskeen sisälle johtava tie käy kahden etehisen ja yhden
Mekkaan päin sovitetun pihan kautta. Toisessa etehisessä on
tarkoitukseensa vihitty porfyyrinen pesumalja, johon alinomaa juoksee
kirkasta, raitista vettä, jota härkien kiertämällä nostolaitoksella
nostetaan syvästä kaivosta. Moskeen päärakennuksen yli lepää
atsura-sinisellä fajansilla katettu kupooli. Moskeessa säilytetään
seinäkaapissa, jonka aloepuinen ovi on kultalaatoilla päällystetty,
kallista pyhäinjäännöstä: Imam Retsan omakätisesti kirjoittama koraani,
ja se verellä tahrattu paita, jossa Imam Hussein kuoli. Persialaiset
uskovat, että jos tätä taistelussa kannetaan keihään kärjellä, niin
koko vihollisarmeija sen paljaasta näkemisestä, pakenee.
Mesdjed-i-Shaahin läheltä johtaa leveä holviportti tuohon tavattoman
laajaan Kaisserieb nimiseen basaariin, joka kiemuraisissa mutkissa
kulkee torin ympäri ja haaraantuu kaikille ilmansuunnille. Se
eurooppalainen, joka ilman opasta uskaltaa mennä tähän basaariin, saa
totisesti kauvan tepastella ennenkuin hän jälleen löytää ulos. Sivulta
johtaa tosin satoja portteja ulos, mutta vielä enemmän on umpikatuja ja
karavaaniaseman pihaan päättyviä katuja; on sentähden parasta,
basaariin mennessä, ottaa mukaansa luotettavan henkilön, joka tuntee
jokaisen käytävän tuossa verkkomaisessa labyrintissa. Basaari, joka
myös on Abbas Suuren rakennuttama, on erittäin kaunis. Pääkatu on
kahdeksan askelta leveä ja korkeitten holvien peittämä, joitten katosta
valo tulee sisälle ympyräisistä aukoista. On mahdotonta kuvata siellä
vallitsevaa elämää ja liikettä. Katkeamattomassa jonossa -- tahi
oikeammin kahdessa -- tuuppii ja tungeskelee siellä kaiken säätyistä
kansaa. Hämärissä käytävissä kohtaa raskaasti kuormitettuja muuleja,
jotka kaikista esteistä huolimatta järkähtämättä kulkevat suoraan
eteempäin. Ratsastavia sotilaita ja hienoja herroja kullankirjailluissa
silkkivaipoissa, päässä turpaanit, silmäilevät ylpeällä ylenkatseella
alas korkeilta hevosiltaan ja ajavat huolettomasti, täyttä laukkaa,
meluavan kansanjoukon läpi. Ylhäisten hevosten edellä juoksee usein
huutavia ferrasheja, jotka suoraapäätä nyrkeillään raivaavat tien
ihmisjoukon läpi. Kulkeepa täällä vielä äänettömänä ahdingon läpi
karavaanittain kameeleja, tavarakääröt selässä, ja nämät, jotka tuolla
mahdottoman suurella Kuninkaantorilla ovat aivan mitättömän näköiset,
näyttivät täällä sisällä jättiläissuurilta. Köyhät kauppiaat, joilla ei
ole varaa pitää erityistä myymäläkojua, istuvat kulmissa tahi kävelevät
tarjoten yksitoikkoisen laulavalla äänellä tavaroitaan; ja dervishien,
Itämaan kovanonnen lasten, alituinen huuto kaikuu kaikkialla yli
muitten äänien. Mutta mitä tämä kaikki on siihen verrattuna, kun näkee
kenraalikuvernöörin, prinssi Sel-i-Sultanin monivaljakolla ajavan
ahtaan basaarin läpi; silloin täytyy sekä ihmisten että eläinten kadota
myymälöihin tai poikkikaduille. Tämän matkan basaarien läpi tekee
prinssi, ajattelemattomasti kyllä, ainoastaan huvin vuoksi, mutta ei
suinkaan kauppiaitten hyödyksi, jotka eivät uskalla hiiskua sanaakaan
kaikkivaltiaan kuvernöörin oikkuja vastaan. Sillä onneton se
uhkarohkea, joka uskaltaa esiintuoda valituksia. Prinssi, joka on
äkkipikainen ja raaka, hirtättää usein alamaisiaan jaloista johonkin
talon päätyyn, tahi kaivattaa heitä maahan kurkkuja myöten, tai huutaa
hän vihoissaan: "tuo tänne hänen päänsä vadilla."
Mutta ei ainoastaan ostava yleisö melua, sillä basaarin muutamassa
osassa pitävät itse kauppiaat ja käsityöläiset suurinta meteliä. Tämä
tapahtuu varsinkin niillä käytävillä, joissa on puuseppien, levyseppien
ja kastrullintekijöitten myymälät. Sopii ajatella miltä kuuluu ahtaassa
kivitunnelissa, jossa satoja työntekijöitä takoo ja paukuttaa
läkkilevyjä, kastrulleja ja kaikellaisia talouskapineita. Ei täällä
tarvitse koettaakaan puhua naapurilleen, sillä vaikka kuinka hänen
korvaansa huutaisi, ei hän kumminkaan voi kuulla sanaakaan. Kuuluu
siltä kuin kaikki manalan voimat ja henget olisivat liikkeellä; korvat
menevät lukkuun ja vielä pitkän ajan sen jälestä kuin olemme
poistuneet, kuulee vain huonosti.
Ispahanin basaareissa saa hyvän yleiskatsauksen Persian
käsiteollisuuden parhaimmista tuotteista. Täällä valmistetaan suuret
määrät mattoja, silkkikankaita, korko-ompeluja, huppuliinoja,
lakeeraustöitä, niinkuin kirjoitus- ja kynäkoteloita (tuo välttämätön
"kalemdan", jota jokainen kirjoitusta osaava aina kantaa taskussaan),
rasioita, kaljaanipesiä, fajanseja ja posliinia, joka hyvyydessä
kilpailee Kiinan posliinin kanssa, sekä pronssiastioita riikinkukon tai
elefanttien muodossa. Teollisuus on siis jotenkin korkealla kannalla,
mutta on kaikissa tapauksissa alentunut sangen vähäpätöiseksi
entisyyteen verrattuna.
Mejdan-i-Shaahin vastapäätä on myös porttikäytävä erääseen vanhaan Ali
Kapu eli "korkea portti" nimiseen linnaan. Shaahi Abbaksen aikana oli
tämä linna komea ja ihana, mutta on nyt ränstynyt. Eräässä siihen
kuuluvassa puutarhassa oli huvimaja nimeltä "Talaar tavileh"
(tallisali). Sinne johtavaa plataanikujaa myöten vietiin ne
ulkomaalaiset lähettiläät, joitten oli mentävä kuninkaan luokse, ja
semmosissa tilaisuuksissa asetti shaahi Abbas 18 jalointa hevostaan,
kultavitjoilla sidottuina pilttuisiin lehtokujan molemmin puolin ja
jalokivillä sälystettyinä. Ali Kapu oli Abbaksen komein linna, ja tämä
merkitsee paljon, kun hänellä oli 136 muuta linnaa Ispahanin muurien
sisäpuolella.
Kun jatkaa kulkuansa yllämainitun linnan läpi Kuninkaantorilta päin,
tullaan vielä erääseen shaahi Abbaksen rakennuttamaan laitokseen,
nimittäin huvimajaan "Tjehil Sutun", eli "neljänkymmenen pylvään
linnaan". Tämä on keskellä suurta puutarhaa, joka on täynnä tuoksuvia
kukkia, sireenejä, kypressejä ja plataaneja. Meidän käsityksemme mukaan
ei linna vastaa nimeänsä, sillä noita 9 m korkuisia kultapatsaita,
jotka kannattavat verannan kattoa, on vaan kahdeksantoista; tämä on
selitettävä niin, että persialaiset neljälläkymmenellä tarkoittavat
määrätöntä paljoutta, samoinkuin me sadalla tahi tuhannella, ja jos
peilikuvat lammikon edessä otetaan lukuun, nouseekin patsaitten luku
lähes neljäänkymmeneen. Ulkoseiniä peittää lukemattomat pienet,
monikulmaiset peililasilevyt sekä moniväriset lasipalaiset, jotka
kullatuissa puitteissaan muodostavat mitä kirjavimpia kuvioita. Linnan
suuren salin seiniä peittää tavattoman suuret maalaukset, joista monet
ovat taideteoksia. Herra Geyerin persialainen palvelia, joka seurasi
minua, koetti parhaansa mukaan selittää kuvien merkitystä. Eräässä
näkee shaahi Abbaksen voittavan utsbegit, toisessa kuvataan
kuninkaallinen vastaanotto, jossa puvut, jopa eurooppalaisten
lähettiläittenkin, ovat sangen tarkasti kuvatut, kolmannessa on
kuninkaalliset pidot, joissa ei tanssijattariakaan puutu. Muut taulut
kuvaavat tapauksia haaremielämästä t.m.s.
Ispahanin muista rakennuksista mainittakoon moskee, jossa on
messinkilattiainen torni, jonne sukulaiset kuljettavat ratsuilla
lapsettomia ja äsken naituja rouvia. Nainen vie mukaansa luudan ja
saviruukun täynnä pähkinöitä. Astuessaan ylös torninrappusia, rikkoo
hän joka askeleelle pähkinän, pistää sydämmen ruukkuun, mutta jättää
kuoret kunnes hän palajaa, jolloin hän laudalla lakaisee ne pois.
Sitten menee hän kuoriin, käärii pähkinät huntunsa liepeeseen ja kotiin
ratsastaessaan tarjoo hän niistä vastaantulijoille.
Vanhat hautakammiot ovat kaikki rappeutuneet. Eräällä niistä luetaan:
"Olkoon tämä muistomerkki muistona muurari Husseinin kiitollisuudesta."
Aihe tähän on seuraava: Oli kerran muurari, jota hänen ammattiveljensä
halveksivat ja parjasivat. Eräänä päivänä, kun hän oli ansainnut
ainoastaan muutaman äyrin, osti hän niillä kynttilän ja meni sille
haudalle, jossa Harom, erään imamin poika lepäsi. Muurari polvistui
hautakiven ääreen ja rukoili: "vaikka ihmiset halveksivatkin sinua ja
hautaasi, olen minä vakuutettu siitä, että sinä olet yhtä pyhä kuin
mikään muu pyhimys hyvänsä. Olen samassa tilassa kuin sinäkin: minuakin
halveksitaan. Jos sentähden olet se, joksi sinut luulen, niin pelasta
minut onnettomuudestani ja minä lupaan rakentaa sinulle suurimman
hautapatsaan maan päällä." Eräänä päivänä oli shaahi Ismail kolmas
puolisoineen ja hoviherroineen metsästämässä heti Ispahanin
ulkopuolella pienen kylän lähellä, jossa muurari Hussein asui. Silloin
nousi äkkiä raju-ilma ja metsästysseura hajaantui. Shaahin lempipuoliso
tuli muutaman eunukin seuraamana pieneen kylään. He ratsastivat katuja
myöden huutaen apua, mutta ei kukaan uskaltanut laskea heitä
huoneeseen, kun pelkäsivät shaahin mustasukkaisuutta. Muurari, joka
oli elämään kyllästynyt, rohkaisi itsensä, pyysi kuningattaren
yksinkertaiseen mökkiinsä ja tarjosi hänelle, mitä talossa parasta oli.
Palattuansa linnaan, kertoi hän shaahi Ismailille, kuinka köyhä muurari
oli hänen henkensä pelastanut, josta shaahi niin ihastui, että hän heti
nimitti muurarin suurvisiiriksi. Saatuansa valtaa ja rikkautta, täytti
muurari lupauksensa, ja rakennutti Haromille komean muistomerkin.
Tsendeh-Rudin luona sijaitsee Tjahar Bagh eli "neljät puutarhat". Tämä
on pitkä, leveä lehtokuja, jonka molemmilla puolin on rappeentuneita
linnoja ja reheviä, mutta huonosti hoidettuja puutarhoja. Tämäkin
lehtokuja on shaahi Abbas Suuren toimesta syntynyt, ja hän harrasti
niin sen perustamista, että hän omakätisesti istutti plataanit ja
asetti kultatomanin joka puun alle. Tämä on vielä tänäpäivänä, samaten
kuin suuren shaahin aikana, Ispahanin kirjavan väestön kävelypaikkana.
Siellä leikkivät lapset, siellä ratsastetaan edes takaisin ja
komeillaan upeasti varustetuilla hevosillaan, siellä astutaan jaloin,
nauttimassa iltahetkien viileyttä, kun aurinko laskee läntisten vuorten
taakse ja mollan veisu moskeen tornista sekaantuu iltasoiton
huiluääniin ja torven toitotuksiin.
Tsendeh-Rudin toisella rannalla on armeenialainen etukaupunki Djulfa.
Mutta ennenkuin lähdemme sitä katsomaan mainitkaamme muutamia sanoja
Irak Adshemin maakunnan suupimmasta joesta.
Tsendeh eli Sajendeh-Rud, s.o. "elämän virta", alkaa. Tsarda-Kuh
vuorelta, Irakin siinä osassa, jota nimitetään Feridaniksi, jossa
Khonsar niminen kaupunki sijaitsee. Joki, joka on leveä mutta matala ja
samera, juoksee kaakkoiseen suuntaan ja häviää tuolla puolen Ispahania
erämaan hiekkaan, tahi uudempien otaksumisien mukaan erääseen järveen,
joka kuuluu olevan kymmenkunta penikulmaa kaupungista kaakkoiseen.
Shaahi Abbas, joka käsitti "elämänvirran" olevan pääkaupungin elämän ja
kukoistuksen alkulähteenä, ryhtyi erääseen työhön, jolla luultavasti ei
ole vastinetta historiassa. Lisätäksensä joen vesimäärää, muutti hän
monta peninkulmaa, vedenjakajan Mahmud Ker ja Tsendeh-Rud jokien
välillä, jotta edellinen pakotettiin ottamaan toisen suunnan ja
tyhjentämään vetensä jälkimäiseen. Kun tavattomia rahasummia oli
uhrattu, mahdottoman suuria lammikoita, vesisäiliöitä, sulkuja ja
kanavia rakennettu, onnistui tämä hanke täydellisesti. Mutta toinen,
samaa tarkoittava tuuma, ei sitävastoin onnistunutkaan. Aikomuksena oli
yhdistää Shat-el-Arabiin laskeva Karun joki Tsendeh-Rudiin. Abbas Suuri
alkoi tämän työn, jota sitten Abbas II jatkoi, mutta kun oli
työskennelty kaksikymmentä vuotta ja ajottain siihen käytetty
40-100,000 työmiestä yhtaikaa, huomattiin asia mahdottomaksi ja yritys
jätettiin sikseen.
Tsendeh-Rudin yli vie kolme siltaa: Pul-i-Allah Verdi Khan,
Pul-i-Hassanabad ja Pul-i-Sheristan. Ensimmäisen rakennutti Allah Verdi
Khan, joka Abbas I aikana oli Persian sotaväen ylipäällikkö. Silta
on joen leveimmällä kohdalla ja sitä kannattaa 34 holvikaarta.
Pul-i-Hassanabad on merkillinen kauniin rakenteensa puolesta. Siinä on
kaksi käytävää, toinen toisensa päällä. Ylimmäisessä, joka on
avonainen, mutta sivuilta korkeitten muurien suojaamana, joissa on
kaariportteja, kulkevat ratsastajat ja karavaanit; alimmainen, jonka
yli on rakennettu 25 holvia, on vaan käveliöitä varten. Runsailla
kevättulvilla nousee vesi alimmaisen käyttävän lattialle. Näin tapahtui
minun siellä ollessani ja oli erittäin kaunista katsella kun vesi
juoksi holvien läpi ja marmorirappuja myöten toiselle puolelle.
Syyskesällä sitävastoin kun kuivuus alkaa, tulevat joenuomassa suuret
hiekkasärkät näkyviin, ja näitten välitse pujottelee silloin vaan
mitättömiä puroja. Pul-i-Sheristanista ei ole mitään erityistä
mainittavaa. Se on rakennettu samalla tavalla kuin useimmat muut
persialaiset sillat.
Heti Ispahanin ulkopuolella on merkillinen rakennus, nimittäin
"vapisevien tornien moskee." Se on rakennettu samaan malliin kuin
Mesdjed-i-Shaahi, mutta on paljon pienempi, ja torneilla on merkillinen
omituisuus, että jos nousee ylös toiseen ja voimallisesti pudistaa
sitä, niin vapisee ei ainoastaan tämä vaan toinenkin torni.
Persialaiset väittävät, että se on moskeen alla lepäävä pyhimys, joka
aikaansaa vapisemisen ja sointuvan lauluäänen, joka silloin tällöin
saattaa kuulua torneista. Vapiseminen riippuu kuitenkin ainoastaan
rakennusmestarin kekseliäisyydestä, joka on antanut molempien tornien
olla jonkillaisessa tasapainosuhteessa toisiinsa, ja laulavat äänet
syntyvät tuulen vinkunasta torniaukoissa.
Kun on ratsastanut Hassanabadin sillan yli, saavutaan puolentunnin
päästä ennenmainittuun Djulfa nimiseen esikaupunkiin, jonka shaahi
Abbas Suuri perusti. Kohottaaksensa Persian teollisuutta ja kauppaa,
kutsui tahi oikeastaan ajoi hän Ispahaniin väkeä armeenialaisesta
kaupungista, Djulfastar Arasjoen luona, jonka mukaan sitten väestön
uusi kotipaikka nimitettiin Djulfaksi. Armeenialaiset kotiutuivat pian
uuteen kotimaahansa, varsinkin kun shaahi myönsi heille monia vapauksia
ja oikeuksia. Mutta sitä huonommin kävi heille seuraavien hallitsijain
aikana, jotka kaikella tavalla nylkivät heitä ja anastivat rikkaitten
kauppiaitten aarteita. Nämät siirtyivät sentähden joukottain Intiaan ja
Kiinaan tai palasivat he kotimaahansa. Djulfa joutui rappiotilaan, ja
tässä esikaupungissa, jossa Abbaksen aikana oli 30,000 asukasta, asuu
nyt ainoastaan 2,000 armeenialaista, jotka viettävät surullista elämää
ja ansaitsevat niukan elatuksensa viinin ja arrakin puhdistamisella
tai opiumin viljelemisellä. Viinirypäleet tuodaan Ispahanin
rikkaista puutarhoista, joissa niitä kasvaa 30 eri lajia; niistä on
kishmishrypäle pienin mitä löytyy. Kaupungista viedään ulos myös
vesimelooneja, persikoita ja jaloimpia aprikooseja.
Djulfan kadut ovat pitkät, mutta epäsäännölliset. Jokaisen kadun
keskellä juoksee pieni puitten piirittämä puro tai kanava. Katu on siis
jaettu kahteen kapeaan katukäytävään, joita kanava erottaa toisistaan,
mutta siellä täällä ovat ne kivisilloilla toistensa yhteydessä.
Armeenilaiset ovat suurimmaksi osaksi köyhiä, eikä heillä ole varaa
pitää muuta kuin yksi huone. Kun tämä tavallisesti on iso, täytyy sitä
ankarana talvisaikana jollakin tavalla lämmittää ja saadaksensa niin
paljon hyötyä kuin suinkin polttopuista, jotka Persiassa ovat sangen
kalliita, käytetään tattarilaisissa ja muhamettilaisissa kansoissa
tavallista tulensijaa eli "kursinia". Tämä on aivan yksinkertaisesti
maasta tallattuun lattiaan kaivettu kuoppa, jonka yli asetetaan
neljällä matalalla jalalla lepäävä, pöydän näköinen laitos. Tämän
pöydän ympäri asettuu koko perhe patjojensa ja tyynyjensä päälle ja
jalat ojennetaan niin lähelle hehkuvia hiiliä kuin suinkin. Täällä
istuvat armeenialaisnaiset päiväkaudet virkaten, ja täällä nukkuu koko
perhe öisin. Kesällä peitetään kuoppa puukannella.
Ne eurooppalaiset, jotka osaksi sähkölennätinvirkamiehinä, osaksi
kauppiaina työskentelevät Ispahanissa, asuvat kaikki Djulfassa.
Perheineen on heitä 20 henkeä.
Djulfa herättää erityisesti ruotsalaistenkin huomiota. Djulfan
augustiinilaisluostarissa löysi nimittäin v. 1650 Niilo Matinpoika
Kjöping, silloinen Ruotsin soturi Persian palveluksessa, sittemmin
kuninkaallinen ruotsalainen laivaston luutnantti, tuon tunnetun
"Matkustaja-Pentin" nimen piirrettynä. Vapaaherra Pentti Oxenstjerna
oli laveilla Itämaan-matkoillaan jo v. 1617 saapunut Ispahaniin, jossa
shaahi Abbas Suuri hänet erittäin hyvin vastaanotti. Otettuaan shaahin
rinnalla osaa sotaretkeen turkkilaisia vastaan, kävi hän taas
Ispahanissa, joka silloin oli komeutensa ja suuruutensa kukkulalla.
Kerrotaan että "Shaahi Abbas oli ollut sangen armollinen; Pentti
herralle, niin että tämä usein oli päässyt kuninkaan luokse." Heidän
keskinäisestä seurustelustaan mainitaan seuraavaa, jonka tahdon kertoa
tuon vanhan kertomuksen omilla sanoilla:[20]
"Sittekun kuningas oli Pentti herralle näytellyt harvinaisimpia ja
kalliimpia kapineitaan, kuuluu hän kerran vieneen hänet puutarhaansa ja
oli siellä näyttänyt hänelle mitä harvinaisimpia kasveja, joita tämä
muukalainen suurimmalla kummastuksella katseli. Kuningas säästi
kuitenkin harvinaisimman viimeiseksi, näyttäen keskellä puutarhaa
erästä kasvia, jolle hän itse sanoi panevansa suurimman arvon. Tämä
kuuluu olleen katajapensas, jota ympäröi puhtaasta kullasta tehty aita,
tahi oli se lukittuna erityiseen taloon, ettei kukaan saisi sitä
lähestyä tahi vahingoittaa. Muitten kertomusten mukaan olisi
kuninkaalla ollut tämä pensas (epäilemättä pohjoismaisena kasvina
viileyden tähden) rautaovella ja vahvoilla telkeillä varustetussa
holvissa, johon hän lopullisesti vei vapaaherra Oxenstjernan
näyttääkseen hänelle tämän merkillisimmän harvinaisista aarteistaan.
Persialainen majesteetti kuuluu silloin kysyneen häneltä, tunteeko hän
tämän kasvin verrattoman voiman ja ominaisuudet? Mutta tämä, joka
lapsuudestaan oli tottunut näkemään runsaasti näitä kasveja, ja ehkä
oli tietämätön sen lääkevoimasta, ei voinut pitää tätä harvinaisuutena
tahi kallisarvoisena, vaan kerrotaan hänen äkkiä vastanneen: 'Teidän
majesteettinne, Ruotsissa on kaikki metsät ja mäet täynnä näitä
pensaita.' Kuultuansa tämän, ei kuningas enään puhunut siitä mitään,
eikä vapaaherra Oxenstjerna siis saanut tietää syytä miksi kuningas
piti tätä kasvia niin suuressa arvossa, ja sitä seikkaa, kertomuksen
mukaan, moni kuuluu katsoneen lääketieteelle suureksi vahingoksi."