Teheran.
Sunnuntaina, 18 p. huhtikuuta lähdimme Shahabadista, kulkeaksemme sen
viimeisen taipaleen, joka meitä vielä erotti Teheranista. Kaipaukseni
ja odotukseni oli ylimmillään. Kuvittelin vanhan Persian valtakunnan
pääkaupunkia mahdottoman komeaksi, mutta vaikka kuinka etsin ja
haeskelinkin taivaanrannalta, en saattanut nähdä kaupungista
merkkiäkään. Aro näytti yhtä tasaiselta kaikkialla. Ainoastaan
lukuisammat viinitarhat ilmaisivat suuremman kansanjoukon läheisyyttä.
Vihdoin saattaa havaita tuon n.s. Kasvinportin tuolla kaukana, kaukana.
Liike kävi vilkkaammaksi: pitkät karavaanit veivät elintarpeita ja
eurooppalaistavaroita pääkaupunkiin. Vielä hetkinen, ja nyt voi
selvästi nähdä kaupungin portin, sypressimetsikköjä, ja muureja saattoi
erottaa; lopulta oli kaikki silmäimme edessä, mutta ei niinkuin sitä
olin kuvaillut: huimaavassa väririkkaudessa ja komeudessa, vaan kaikki
oli kuolettavan autiota ja paljasta. Muurit, joita olin ajatellut
suuriksi, majesteetillisiksi linnoituksiksi, olivat matalat ja mullasta
rakennetut. Suurta yksitoikkoisuutta eivät mitkään sellaiset kupoolit
tahi tornit katkaisseet, joita Konstantinopolissa näkee.
Ajoimme nyt Kasvinportista sisälle, pitkiä likaisia katuja myöten,
joilla oli niin suuri jalkaihmisten ja ratsastajien tungos, että meidän
monta kertaa täytyi pysähtyä ja odotella kadunkulmassa. Vihdoin ei
ajajamme enää ajanut eteenpäin: meidän täytyi astua alas, hankkia
hammalin (kantajan) ja jatkaa matkaamme käyden.
Me itse emme olleet juuri näyteltävässä kunnossa tänä ensimmäisenä
sunnuntaiaamuna Teheranissa. Koko viikon aikana en ollut riisunut
vaatteita yltäni, ja tuskin olin ollut tilaisuudessa edes peseytymään.
Pidin sentähden mahdottomana heti esittää itseäni maamiehelleni, t:ri
Hybennetille, jolle minulla oli suosituskirje. Mentiin siis ensiksi
kylpyyn ja sen perästä lähdin maamieheni taloon, jonka, kauvan
haettuani, löysin.
Toht. Hybennet asuu pienessä hauskassa talossa Teheranissa. Sitä
ympäröi viehättävä puutarha, joka minun tullessani juuri loisti
runsaassa ja tuoreessa kevätvihannuudessa. Verannan edessä on pieni
marmoriallas, jossa on kiiltäviä kultakaloja. -- Komeimpia kuitenkin
ovat ruusut, jotka täällä kukkivat meille tuntemattomassa kauneudessa.
Talon sisustus on yhtä soma kuin sen ulkopuolikin. Lattioita peittää
persialaiset matot, ihanimmissa kuoseissa, tuolia ja sohvia verhoovat
itämaalaiset kankaat, ovissa riippuu uhkeita oviverhoja; ja
ruokahuoneen seiniä peittävät persialaiset posliinivadit kaikissa
sateenkaaren väreissä. Sanalla sanoin tämän kodin on mukavuus ja hieno
aisti tehnyt mitä viehättävimmäksi.
Mutta mikä mies sitten on tämän talon omistaja, jonka koti nyt muutaman
päivän oli minunkin kotinani? Että t:ri Hybennet on Ruotsista, olen jo
huomauttanut eikä tarvitse pitkiä aikoja havaitakseen, että hän on
sydämmensä pohjasta isänmaansa poika. Vaikka hän on neljätoista pitkää
vuotta elänyt auringonnousun maassa, on synnyinmaa hänen rakkain
muistonsa, ja äidinkieltään puhuu hän sujuvasti.
Tohtori Bertrand Hybennet on syntyisin Göteborgista, jossa isänsä oli
hammaslääkäri, ja jonka ammatin poikakin valitsi. Kehittyäkseen
ammatissaan, lähti hän ensin Saksaan, jossa hän lueskeli muutaman
vuoden, ja sitten Parisiin, jossa hän viidessä vuodessa kehittyi sangen
eteväksi alallaan. Ollessansa täällä Ranskassa, tehtiin hänelle tuo
loistava ja kunniakas tarjous rupeamaan henkilääkäriksi ja varsinkin
hammaslääkäriksi Persian shaahille. Tohtori Hybennet suostui tähän
vastuunalaiseen ja vaaralliseen toimeen, josta moni, kuinka
houkuttelevaiselta se näyttäneekin, olisi kieltäytynyt. Hankittuaan
itselleen runsaasti koneita, jätti hän pitkät hyvästit kotiseudulleen
ja lähti, rohkeasti luottaen taitoonsa ja onneensa, uuteen isänmaahansa
itään. Että hänen toiveensa ovat toteutuneet, tietää parhaiten se, joka
on käynyt tässä pohjolaisessa kodissa Teheranissa, ja monelta taholta
saanut todistuksia siitä, että harva eurooppalainen, niin täydellisesti
kuin t:ri Hybennet, on voittanut shaahin luottamuksen ja kunnioituksen.
Mutta t:ri Hybennet ei ole hyödyksi ainoastaan shaahille: hänen
maineensa taitavana hammaslääkärinä on levinnyt koko pääkaupungin
väestön kesken, jopa kauvaksi sisämaahankin. Shiratsissa, vieläpä
Persian lahden rannallakin, tapasin, talonpoikia, jotka tunsivat t:ri
Hybennetin. Hän on hampaitten hoidosta kirjoittanut persiankielellä
kirjan, joka on maassa laajasti levinnyt, ja oleskellessani
Teheranissa, sain joka aamu nähdä sitä miesten ja naisten paljoutta
joka odotti päästäkseen hänen vastaanottohuoneeseensa. Kun käy shaahin
linnassa, näkee monta ruotsalaista esinettä ja varsinkin kirjastossa on
moni ruotsalainen teos, sisältävä kuvia kaukaisen pohjolan kansasta ja
luonnosta. Tohtori Hybennet onkin ymmärtänyt niin kiinnittää shaahin
huomion Ruotsinmaahan, että tämä kerran on julkisesti lausunut
haluavansa tulla tänne. Ruotsissa onkin säilyssä muistoja t:ri
Hybennetin auliudesta ja isänmaanrakkaudesta: Göteborgin museon
itämaalaisessa salissa näkee lasikuuppien alla kallisarvoisia
persialaisia esineitä, jotka t:ri Hybennet on lahjoittanut.
Oleskeltuani kymmenen päivää Teheranissa, tahdon kertoa minkä
vaikutuksen kaupunki tekee muukalaiseen, joka siellä on ensikertaa.
Aamulla huhtik. 19 p. ajoin t:ri Hybennetin kanssa kaupungilla hänen
upeissa vaunuissansa. Emme olleet kauvaksi ehtineet, kun me erään kadun
päässä havaitsimme muutamia henkilöitä punaisissa, valkoreunaisissa
puvuissa, päässä korkeat hopeaiset kypärit ja kirjavat höyhentöyhtöt.
Kun kysyin isännältäni, mitä tämä merkitsi, vastasi hän: "shaahi tulee"
ja ajoi heti eräälle poikkikadulle. Siellä astuimme vaunuista pois,
jätimme hevosemme ratsastavalle palvelijalle ja itse menimme
pääkadulle, johon ehdimme juuri parhaaksi näkemään, kun "kaikkein
kuningasten kuningas" ajoi sivutse, Edellä juoksivat äsken mainitut
palvelijat, "ferrashit" tulipunaisissa verkapuvuissa. Käsissä oli
heillä runsaasti puolentoista metrin pituiset hopeasauvat, joita he
heiluttivat edestakaisin, tyhjentääkseen kadun ihmisistä. Onneton se,
joka ei hyvissä ajoin katoa johonkin porttikäytävään tahi kujaan. Joka
hidastelee, saa aimo sivalluksen hopeasauvasta, sillä hänen kurja
olentonsa pidetään liian halpana ja arvottomana lähestymään korkeata
hallitsiaa lähemmäksi kuin pyssynkantamaan päähän. Katu tyhjentyikin
sentähden silmänräpäyksessä. Kaikki ratsastajat kiirehtivät
poikkikaduille, ja jalkaihmiset katosivat niinkuin taikaiskulla. Koska
minä olin t:ri Hybennetin seurassa, sain kunnian jäädä kadulle hänen
viereensä.
Ferrashia seurasi tulisilla hevosilla ratsastaen noin 50 sotamiestä,
komeissa virkapuvuissa, varustettuna aseilla ja pitkillä tikareilla
siselöidyissä hopeatupissa. Näitten jäljestä tuli shaahi itse, ajaen
vehreissä, komeilla kultakoristuksilla varustetuissa vaunuissa, joitten
neljässä kulmassa oli kultaiset kukkatertut ja ylinnä suuri
keisarillinen kruunu. Vaunuja veti kuusi sysimustaa oritta, joilla oli
hopeaiset satulavaipat, kolmen vasemmanpuolisen hevosen selässä istui
ratsastaja. Shaahi istui yksin vaunuissa, sillä ei löydy ketään sen
arvoista, että saisi ajaa shaahin rinnalla. Hän oli kääritty mustaan
vaippaan, päässä oli hänellä pieni, musta persialaislakki, ja siinä
valkoinen töyhtö. Me kumarruimme maahan asti, ja shaahi katseli minua
erittäin tarkasti. Hänen huomionsa kiintyi niin jokaiseen vieraaseen,
ja kyselipä hän sitte myöhemmin t:ri Hybennetiltä, kuka minä olin, mitä
minä tahdon ja mihin matkustin, sekä kuuluu pitäneen minua liian
nuorena ja kokemattomana uskaltaakseni yksinäni lähteä niin pitkälle
matkalle.
Vaunujen jälestä ratsasti vielä noin 50 sotamiestä, ja viimeksi tuli
tyhjät vaunut, samannäköiset kuin ne, joissa shaahi ajoi. Kysyin t:ri
Hybennetiltä, mitä varten ne olivat ja hän selitti niitten olevan
varavaunut, jotka heti olisivat valmiina käytettäväksi, jos ensimmäiset
särkyisiyät. Näitten takana oli sitäpaitsi muutamia valjastettuja
vaunuhevosia, valmiina nekin vaunujen eteen pantaviksi, siinä
tapauksessa, että joku hevosista kaatuisi tai vikaantuisi. Näitä
varokeinoja käytetään ei ainoastaan matkoilla Teheranin ympäristössä,
vaan pienimmilläkin matkoilla kaupungissa, ja shaahilla on aina
tämmöinen suuri seurue.
Kun kuninkaallinen retkikunta oli ohitsemme mennyt, jatkoimme matkaamme
suurelle linnanmuurille, joka ympäröi kaupunkia. Tämä on, niinkuin jo
olen maininnut, höllästä mullasta tehty valli, niin kurja, että pitkinä
sadeaikoina suuret kappaleet siitä lohistuvat alas viereiseen hautaan.
Tähän viimemainittuun heitetään sitäpaitsi basaareista kaikellaista
roskaa, ja kaduille kaatuneet eläimet joutuvat myös siihen.
Pääkaupungin asukkaat uskovat kuitenkin täydellisesti, että muuri ja
hauta suojelee heitä kaikista vaaroista. Polak kertoo sotaministerinkin
kerran kysyneen itävaltalaiselta upseerilta, onko hän koskaan
kotimaassaan nähnyt tämän linnoitusmuurin vertaista.
Sitte kävimme katsomassa Englannin lähettilään palatsia, jota
suuremmoinen puutarha ympäröi, poliisimestarin, kreivi Monte Forteksen
linnamaista taloa, joka patsaineen, koristuksineen, epäilemättä on
Teheranin kauniin yksityisrakennus, sekä viimeksi sairashuonetta,
ranskalaista kirkkoa ja Ameriikan lähettilään taloa.
20 p. huhtikuuta oli persialaisten suuri juhlapäivä, sillä Uudenvuoden
juhla, josta sittemmin kerron, oli nyt lopussa ja nyt se piti suurella
juhlallisuudella loppuun soitettaman. Tässä tarkoituksessa oli shaahi
järjestänyt kello 10 aamulla kilpajuoksut kaupunginmuurin ulkopuolella.
Me lähdimme sentähden tuntia aikaisemmin ja ratsastimme pitkiä, kapeita
katuja eräästä kaupunginportista ulos. Kilpakentälle johtavalla tiellä
oli lukematon joukko ratsastajia ja käveliöitä. Hevostungos tuntui
ajoittain oikein vaaralliselta, varsinkin minulle, jolla oli hurja ja
vikuri ratsu. Risteilimme eteenpäin väkijoukon läpi, kunnes oli
mahdotonta päästä eteenpäin, jonkatähden astuimme alas, jätimme hevoset
meitä seuraavalle tallimiehelle ja jatkoimme matkaamme jalan, suurelle
punaiselle teltalle, johon muutamat itävaltalaiset överstit olivat
meitä käskeneet.
Lähi tasangolle oli kokoontunut lukematon kansanpaljous, todellakin
kirjava näkemys. Täällä oli kaikkia värejä, kaikki luokat, rikkaimmista
herrasmiehistä sinisissä, vihreissä tai keltaisissa silkkitakeissa,
täynnä loistavia tähtiä aina kurjimpiin, repaleihin käärittyihin
dervisheihin asti. Hurjilla hevosilla ratsastajat ajoivat
huolimattomasti täyttä laukkaa joukon läpi, ja shaahin palveliat,
ferrashit, pitivät kansaa sopivassa etäisyydessä kentältä kolmen metrin
pituisilla saitoilla, jotka alin-omaa koskettelivat liian
tunkeilevaisten katsojien selkää.
Kilpakentän keskustan eteen oli komea huvimaja rakennettu shaahille ja
hoville ja sen katosta liehui Persian keisarikunnan lippu: jalopeura ja
nouseva aurinko vihreällä pohjalla. Keskelle majan pääsivua oli tehty
suuri, keltapuitteinen ikkuna, josta shaahi sai katsella kilpajuoksua.
Kuninkaalliset puolisot istuivat huvimajan oikeanpuolisessa
päätyrakennuksessa, jonka ikkunoissa oli ohuet, läpikuultavat verhot,
jotta ulkoa ei voitu nähdä näitä ylhäisiä naisia, mutta he itse
saattoivat katsella päivän juhlaa.
Hetken perästä alkoi kansanjoukko tuimasti liikkua. Ihmiset juoksivat
kummallekin taholle ja ferrashien pitkät saitat lakasivat joukon läpi
tien. Shaahin seurassa oli useita satoja ratsumiehiä, koko hovi,
puolisot, eunukit ja kamariherrat, kukin vaunuissansa. Shaahi itse ajoi
puhtaalla kullalla silatuissa juhlavaunuissa, joita veti kahdeksan
lumivalkoista hevosta, hopeaisissa valjaissa, korkeat, siniset töyhtöt
päässä ja hännät sinipunaisiksi värjättyinä. Shaahi oli puettu
virkapukuunsa, joka on musta, pitkä takki ja siinä kultakuteiset
olkalaput ja niissä kummassakin kolme suurta jalokiveä; rinnalla
säkenöitsi 42 suurta vesikirkasta timanttia kultapuitteissa; sivulla
oli juhlasapeli, jossa oli paljon erivärisiä jalokiviä; päässä oli
hänellä musta, pienellä, valkoisella höyhentöyhtöllä koristettu lakki,
ja siinä ainakin 50 timanttia, joiden arvo lienee tavattoman suuri.
Shaahi nousi vaunuista ja astui seurueinensa paviljonkiin, jonka
keltaisista ikkunoista hänen piti katsella kilpa-ajoja. Seurue seisoi
käytävällä ikkunan ulkopuolella.
Kilparata oli farsakin (7 kilometrin) pituinen ja ympyrän muotoinen,
jonka sisäpuolella oli matala muuri estämässä hevosia liukumasta
ylitse. Rata piti kuljettaman kahteen kertaan, joten koko matka siis
oli lähes l,5 penik.
Ensi kilpaan otti osaa 15 ratsastajaa, jotka järjestettiin riviin
shaahin paviljongin eteen. Ne olivat somapukuisia, takit vihriäiset,
punaiset, keltaiset tai siniset, köykäiset lakit päässä, ja
pitkävartiset saappaat jalassa. Hevoset ovat nälistyneitä, taitaaksensa
juosta nopeammin. Merkin saatuaan lähtivät ne liikkeelle. Tuulen
nopeudella kiitivät ne pois, katosivat tomupilveen ja muutaman minutin
kuluttua palasivat lähtöpaikalle, jonka he nuolennopeudella
sivuuttivat, kiertääkseen radan toistamiseen. Muutaman minutin kuluttua
näkyi taas tomupilvi muurin mutkassa. Raikuva riemuhuuto syntyi
kansassa, joka tähän asti oli seisonut ääneti ja odottaen. Voittaja
ajoi vaahtoisella hevosella kuninkaallisen paviljongin eteen, jonne
palkintotuomarit olivat kokoontuneet ja jossa kultarahat pusseissaan
odottivat saajaansa. Korkein palkinto oli 250 tomania.[13] Muutaman
minutin päästä tulivat toisetkin ratsastajat, toinen toisensa perästä;
jotkut ajoivat suoraan väkijoukkoon ja tekivät siinä hirveätä
hämminkiä, sillä ihmisiä joutui hevosten jalkoihin ja muuten
vahingoittui pahasti. Kilpailuun otti osaa neljä eri osastoa, aina
hevosten ja miesten laadun mukaan.
Paljon vääryyttä sanotaan tapahtuvan persialaisissa kilpa-ajoissa.
Ratsastajat koettavat estää toistensa hevosia peloittamalla ja päähän
lyömällä. Kilpailuun ottaa välistään osaa myös joku hevonen shaahin
tallista. Näiden täytyy tietysti aina päästä ensiksi perille. Tätä
varten asetetaan vahteja pitkin rataa. Kun joku aikoo rohjeta ajaa
shaahin hevosen ohitse, heittää vahti santaa ja savea sekä hevosen että
miehen silmiin, joten ratsastajan täytyy hillitä vauhtiansa. Muutamat
ratsastajat näyttävätkin tämän johdosta varsin kamalilta; eräänkin suu
ja nenä oli aivan verissä.
Kilpa-ajojen jälkeen seurasi toinen näky. Kaarttien piti kulkea shaahin
ohitse. Kaikki Teheraniin sijoitetut rykmentit samosivat vuorotellen
shaahin paviljongin sivutse. Ensiksi tuli kenttätykistö, suuri paljous
kullatuita kanuunia, keltaisilla laveteilla, kunkin edessä neljä
hevosta. Sitte tuli vuoritykistö, pieniä köykäisiä kanuunia, joita
muulit kantoivat satuloissa. Tämä tykistö pääsee kulkemaan missä
hyvänsä, vaikka kuinkakin raivaamattomilla poluilla Elburs vuoristossa.
Kanuunat eivät ole sen raskaampia, kuin että kaksi miestä voi yhden
nostaa. Merkillisimmät minun mielestäni olivat kumminkin ne
parikymmentä kanuunaa, joita kameelit kantoivat. Itse eläimet ovat nim.
lavettina ja kanuunia, jotka ovat kiinni satuloissa, sopii kääntää
mihin päin hyvänsä. Kanuunia käytettäessä pakoitetaan kameelit
laskeutumaan polvillensa. Jymisevä pauhu näistä kanuunoista oli jo
aamulla ilmoittanut shaahin lähteneen palatsista, ja silloin olin
saanut nähdä kuinka levollisina ja liikkumattomina eläimet makasivat,
tulesta ja savusta huolimatta. Tykistön jälkeen tuli jalkaväki.
Sotamiehet olivat tummansinisissä, punareunaisissa univormuissa,
päässä korkeat, pyöreät mustavillaiset lakit ja lakissa töyhtöt.
Patruunivarasto oli vatsalla ja suuri pullo rinnalla. Lopuksi ajoi
ratsuväki uljailla hevosilla, hopeatamineet kaulassa ja rinnassa.
Upseerien hevosilla oli kultailtu satulapeite. Ratsuväki oli tummissa
takeissa, punaiset viitat hartioilla, aseina on heillä kivääri ja
oikeassa kädessä paljastettu sapeli. Kullakin rykmentillä on oma
lippunsa, joka lasketaan kaksi kertaa shaahin edessä. Joka rykmentin
etupäässä käy tahi ajaa soittokunta, mutta aivan toisellainen kuin mitä
olin nähnyt Kasvinissa, sillä rykmentin soittokunta on järjestetty
aivan eurooppalaiseen tapaan, eversti Gebauerin johdossa, joka on
itävaltalainen shaahin palveluksessa. Kun rykmentti on kulkenut shaahin
ohi, niin kenraalit ja everstit ratsastavat rivistä paviljongin tykö,
jossa he tervehtivät shaahia ja liittyvät sitten sotaministerin,
ruhtinas Kamrah Mirtsa Naib-us-Sultanehin seuraan. Vastapäätä tätä
istui samalla tavoin ratsain kenraalipoliisimestari itaalialainen
kreivi Monte Forte, poliisipäällystön ympäröimänä.
Sillä välin on kuninkaan henkivartiosto sangen komeissa univormuissaan
jo ehtinyt ratsastaa paviljongin tykö, samoin keltamekkoiset ulaanit
valkoisilla hevosillaan. Ne ovat säännötöntä kaartia, joka seuraa
shaahia tai kuningattaria näiden ollessa ulkona. Lyhimmälläkin matkalla
täytyy nim. aina olla muassa näitä ratsastajia pari kolmesataa. Kun
shaahi muutamia vuosia sitte teki toivioretken Meshedin kaupunkiin itä
Persiassa, oli hänellä seuranaan monta tuhatta miestä.
Kaikkein viimeksi tulivat Donin kasakat kotimaansa univormuissa,
pitkissä mekoissa, patruunivarasto rinnalla. Ne ovat paraita
ratsastajia; tiheissä riveissä kiitävät ne nelistäen ja kuljettavat
muassaan sitä venäläistä tykistöä, jonka keisari kerran lahjoitti
shaahille, hevosineen, miehineen ja kaikkineen. Kasakoitten soittokunta
soitti venäläistä kansallismarssia, nimeltä Kamarenski.
Ohikulku kesti kaksi tuntia. Se oli ulkonaisesti komea näkemys, mutta
lähemmin tarkastaessa oli siinä paljon puutteita. Sotamiehet näyttivät
veltoilta ja piittaamattomilta, eivät astuneet tahdissa, ja kun oli
annettu komentosana, kulkivat monet rivissä lujaa puhuen ja ajatukset
nähtävästi muualla.
Persian armeija on 150,000 miestä, joista 80,000 on seisovaa
sotajoukkoa (hisam) ja 70,000 miestä säännötöntä ratsuväkeä (tsherik).
Tykistöön kuuluu 8,000 miestä ja 200 kanuunaa. Armeijaa komentavat
eurooppalaiset, etenkin itävaltalaiset upseerit, ja armeija on
muutenkin järjestetty eurooppalaisella tavalla. Monet univormut ovat
ihan itävaltalaisia ja monet arvoasteet päällikkyydessä nimitetään
eurooppalaisilla nimillä. Persialaisia päällikkönimityksiä on esim.
"emirnisam" sotamarski, "sertib" kenraali, "serheng" eversti, "naib"
luutnantti ja "serbas" tavallinen jalkasoturi.[14]
Kun viimeiset joukot olivat kulkeneet ohitse, lähti shaahi puolisoineen
paviljongista, väen paljous hajautui vähitellen ja vaelsi suurina
laumoina takaisin kaupunkiin, ja äsken niin eloisa aro oli taas autio
ja tyhjä.
Seuraavana päivänä oli järjestetty sotaväenkatselmus shaahin korkeaksi
huviksi. Pitkin matalia kasarmia, jotka neljällä sivulla rajoittavat
suurta harjoituskenttää, asetettiin ratsastajia, rivit suljettuina.
Hetken päästä tuli sotaministeri Naib-us-Sultaneh, shaahin kolmas
poika, ratsastaen seurueineen ja pian senjälkeen shaahi itse. Hän ajoi
harjoituskentälle, astui sitten vaunuista ja nousi valkoisen hevosensa
selkään. Tämän perästä ratsasti hän, korkeampi päällystö seurassaan,
kentän ympäri tarkastamaan sotilaitansa, ja sitten suurelle punaiselle
teltille, jossa oli virvokkeita, appelsiineja, teetä ja makeisia
hopeamaljoissa.
Istuen pienellä tyynyllä jalat ristissä allaan, katseli hän siitä
kuinka sotaväki joukottain ratsasti kentän poikki ja oli tekevinänsä
ratsuväen hyökkäyksiä.
Tällaisia harjoituksia pidetään joka viikko ja ne ovat saahin
suurimpia huvituksia. Hänellä on suuret ajatukset sotajoukkonsa
vastustamattomuudesta ja soturiensa urhollisuudesta ja hän luulee
vakaasti olevansa maailman mahtavin yksinvaltias. Ja kuitenkin ovat
nämät sotamiehet siihen määrään pelkuria, että jos vaan yksi heistä
lähtee pakoon, niin kaikki muut seuraavat perässä niinkuin lammaslauma.
Teheran, valtakunnan nykyinen pääkaupunki, on Irak Adshmin maakunnan
pohjoisosassa, kuivalla ja hedelmättömällä tasangolla, jota pohjoisessa
rajoittaa Elbursin rinteet ja idässä matalat vuorijonot. Etelään ja
kaakkoon päin levenee laaja suola-aavikko. Asema ei siis suinkaan ole
luonnon suosima ja sitä paitsi pääkaupungille joksikin epäedullinen,
sillä Teheran on liian kaukana eteläisistä ja itäisistä maakunnista.
Muutamia etuja saatiin kuitenkin, kun nyt hallitsevan Kadjarsuvun
perustaja muutti hallitustoimensa sille paikalle, jossa muinainen Rages
oli. Niimpä on matka Kaspian mereen nyt lyhyt, jotenka Venäjän kauppa
kävi paljon helpommaksi, samoin ollaan nyt lähempänä Persian viljavinta
peltomaakuntaa, Khamsea, Kasvinin itäpuolella.
Helppo on huomata miksi pääkaupunki muutettiin Ispahanista Teheraniin.
Ei ollut ensikertaa, kun uuden kuningassuvun perustaja muutti
hallituspaikkaa. Kun voimakas, mutta julma vallananastaja, shaahi Aga
Muhametti Khan, Kadjarien heimosta, sata vuotta sitten valitsi tuon
ennen niin vähäpätöisen Teheranin kylän valtansa ja valtakuntansa
pääkaupungiksi, olivat jo ennen Tabris, Sultanieh, Kasvin, Ispahan,
Shiras y.m. kaupungit olleet hallituksen asemana ja sen johdosta
päässeet kukoistukseen, jättääkseen taas seuraavassa hallituksen
vaihdossa tilaa toiselle. Kaikkia hallitusvaihdoksia on nim. Persiassa
seurannut taistelu hallitusistuimesta ja sisällinen sota ja
mahdollisuuden mukaan näitä välttääksensä muuttaa uusi hallitsija
vanhasta pääkaupungista, johon hän jättää edeltäjänsä ystävät ja
neuvonantajat ja varustaa itsensä uudessa hallituspaikassaan joukolla
luotettavia miehiä, joilla ei ole mitään yhteyksiä vanhan pääkaupungin
kanssa.
Teheran on, niinkuin sanottu sillä kentällä, jossa muinoin sijaitsi tuo
Topiaksen kirjassa usein mainittu Rages. Rageksesta on Teheranissa
vielä jäännöksiä ja Dariuksen aikana lienee siellä ollut miljoonan
verran asukkaita, mutta sittemmin Tsingis-Khan ja Tamerlan sen
perin-pohjin hävittivät. Kaunein ja parhaiten säilynyt näistä
raunioista on 26 metriä korkea torni, joka ennen lienee ollut 40 metriä
korkea, mutta jonka yläosa on revitty kivien saamista varten. Nykyinen
shaahi on kuitenkin antanut korjata tornin ja varustaa sen
leikkauskoristeilla, mutta siten on tämän muinaismuiston arvo
suurimmaksi osaksi ollutta ja mennyttä. Läheisellä kalliolla on toinen
torni, josta vahdit arvattavasti tarkastivat seutua, antaakseen
aikanaan tiedon vihollisten tulosta. Muista muistomerkeistä
mainittakoon "Alin lähde", kaunis ulkoneva veistokuva, jossa kuviot on
luonnollisessa suuruudessa hakattu kallioon, missä kirkas lähde valuu
vuoresta. Sitäpaitsi on seutu yliympärinsä täynnä vanhojen muurien
jäännöksiä, kovia kuin kallio, jonka päällä ne lepäävät. Siellä täällä
näkyy selviä merkkiä huoneista ja niiden pohjamuurista sekä
luhistuneista kellareista.
Lähellä Rageksen raunioita on parsilaisten hautausmaa, korkealla
savimuurilla ympäröittynä. Haudat ovat erittäin inhoittavan näköisiä,
sillä ne ovat tuskin 40 sentin syvyisiä, eikä ruumiita peitetä
mullalla, vaan ne ovat paljaina, alttiina ilmalle, tuulille ja
linnuille, joita kunkin hautauksen perästä kokoontuu laumoittain.
Parsit pitävät tarkkaa huolta siitä, kumman silmän korppi tai kotka
ensin vie. He luulevat vainajan sielun vaeltavan paratiisin iloon, jos
oikea silmä ensin menee, mutta tuonelaan, jos vasen.
Teheran on yksitoikkoinen ja ikävä kaupunki, joka ei rakennuksen eikä
viheriöivän luonnon puolesta vedä vertoja Ispahanille. Kadut ovat
kapeat, väärät ja säännöttömät, huoneet on rakennettu päivän
kuivaamasta savesta ja ovat ulkoa kolkon näköisiä, sillä akkunoita ei
ole kaduille. Poikkeuksen tästä tekee kuitenkin eurooppalainen
kaupunginosa, jonka kadut ovat leveät, suorat ja verrattain siistit.
Muutoin pidetään puhtautta ja lakaisemista vallan tarpeettomana; kukin
heittää huoneestansa laaseet ja jätteet kadulle. Kokonaisia roska- ja
likavuoria on siellä täällä ja elleivät maalaiset näitä veisi
peltojensa lannoittamiseksi ja koirat söisi mätäneviä eläimen
jäännöksiä, olisi ilma kaupungissa varsin sietämätön. Erittäinkin
kesäkuumalla vaikuttaa likaisuus ja saastaisuus tarttuvien tautien
leviämistä, jonkatähden eurooppalaiset, niinkuin myös shaahi ja
varakkaammat persialaisetkin, muuttavat maalle, vuorikyliin, jossa ilma
on raitis ja terveellinen.
Kun ei mitään jokea tai puroa juokse kaupungin lävitse, johdatetaan
vesi kaupunkiin maanalaisia kanavia myöten, pienistä järvistä ja
puroista Elburs-vuoristosta. Kaupungin sisällä juoksee vesi osittain
avonaisissa, osittain umpinaisissa kanavissa. Sitä käytetään sekä
juoma- että pesuvedeksi ja se lian ja roskan paljous, joka täten tulee
kanaviin, sulkee ne toisinaan. Niiden puhdistamiseksi on umpinaisiin
kanaviin tehty ympyriäisiä aukkoja, aina vähän matkan päähän
toisistaan. Kun nämät ovat keskellä katua, ovat ne ihan
hengenvaarallisia jalkamiehille, varsinkin talvella, jolloin ne ovat
lumen peitossa, sekä pimeän aikana, jolloin ne eivät näy.
Katuvalaistus on sangen huono: öljylamppuja tolppien nokassa, pitkän
matkan päässä toisistaan. Ne, jotka myöhemmin liikkuvat kaduilla,
pitävät aina muassansa palvelian, joka kantaa suurta, valkoista
silkkipaperilyhtyä. Suurina juhlina, niinkuin paastokuun (ramatsan)
lopussa tai kun shaahi ottaa uuden puolison, tapahtuu, että koko
kaupunki kuninkaallisesta käskystä valaistaan. Valaistus on kuitenkin
aivan yksinkertainen: kaksi lamppua asetetaan joka kynnykselle,
akkunoita kun ei ole; avonaiset paikat valaistaan silloin
öljylampuilla, jotka järjestetään kuvioiksi maahan. Sellainen valaistus
näkynee kuninkaallisesta palatsista erittäin somalta.
Teheranissa on avaroita basaaria, joissa saa erinomaisen
yleissilmäyksen kaikesta Persian teollisuudesta, ei ainoastaan
pääkaupungissa, vaan myös tuon suuren valtakunnan kaikissa osissa.
Basaarin käytävissä tapaa senvuoksi kauppiaita ja tehtailioita
Hamadanista tai Ispahanista, Jesdistä tai Kirmanista j.n.e. Kauppiaat
ja käsityöläiset ovat myös, samoinkuin Kasvinissa y.m. kaupungeissa,
järjestetyt lajinsa ja elinkeinonsa mukaan. Kapeilla käytävillä ovat
basaarit yhteydessä karavaaniseraijien kanssa. Karavaaniseraiji ei
tässä mielessä merkitse ainoastaan karavaani-asemaa, eli
kestikievaritaloa, vaan makasiinia, eli tavaravarastoa. On selvä, että
ainoastaan rikkaampien kauppamiesten kannattaa pitää erityistä
karavaaniseraijia. Teheranin kauniimmat karavaaniseraijit ovat ne,
jotka ovat Emir-basaarin yhteydessä: ne ovat nim. koristetut muhkeilla
fajanssi-maalauksilla ja korkokuvilla, niissä on myös kauniita pihoja
ja marmori-altaita.
Mainittavin Teheranin kouluista on eräs eurooppalaisesti järjestetty
korkeakoulu, jossa 200 oppilasta saattaa opinnoita harjoittaa. Melkein
kaikki opettajat ovat eurooppalaisia; siinä opetetaan lääkitystaitoa,
fysiikkaa, matematiikkaa, maantietoa, ranskaa, venäjää, englantia,
sotatietoa, soitantoa ja maalausta. Tarkoitus on alun pitäen ollut hyvä
ja opettajat ovat parhaansa tehneet kiinnittääksensä persialaisia
nuorukaisia näihin opintoihin ja tieteisiin, mutta heidän työnsä
hedelmä on vähäinen. Tosin joku oppilas vuosien kuluttua menee
Parisiin, siellä omin neuvoin opinnoita harjoittaakseen, mutta
tällaiset tapaukset eivät ole läheskään yleisiä.
Teheranin moskeet eivät saata lukumäärän tai komeuden puolesta vetää
vertoja Ispahanin moskeille, mutta sitä vastoin on Teheranissa suuri
paljous teatteria (tekieli), joissa persialaiset muharrem-kuussa
viettävät tuota surullista muistoa Alin ja hänen puoluelaistensa
häviöstä Kerbelan tappelussa, jossa jedsiläiset voittivat. Lavalla
rakennuksen keskessä intoisat näyttelijät esittävät tuimilla
liikkeillä, itkulla ja surulauluilla tätä onnetonta tapausta. Alin
esittäjällä on irtonainen paperipää, täynnä punattua vettä. Murhaaja
syöksee, paljas sapeli kädessään, ja katkaisee yhdellä iskulla tämän
pään, joka vierii katsojien joukkoon, niin että verta valuu kaikkialle.
Suurempaa näytelmä-luuloittelua ei saata pyytää. Tapahtuukin välistä,
niinkuin olen kuullut kerrottavan, että katseliat näin elävän kuvan
vaikutuksesta vaihettavat näkemänsä kuvauksen todellisuuteen ja siihen
määrin kiihtyvät vimmaiseen raivostukseen, että näytelmän lopussa
ahdistavat, jopa iskevät kuoliaaksi Alin murhaajana esiintyneen
näytteliän.
Kaunein, mitä Teheranissa on nähtävänä on kuninkaallinen palatsi. Tämä
ei ole, niinkuin Euroopassa on tavallista, yksi ainoa rakennus-ryhmä,
vaan siihen kuuluu monta pienempää eri rakennusta, jolla kullakin on
eri tarkoituksensa. Niin esim. asuu shaahi talvella eräässä, toisessa
suvisin, kolmannessa hänen puolisonsa ja näiden orjat ja orjattaret,
neljännessä on museo, taulukokoelma ja vastaan-ottosali, viidennessä
pitävät ministerit kokouksiansa, j.n.e. Kun ehkä huvittanee lukijaa
saada nähdä tätä merkillistä palatsia sisältä, ja kun minä sain
tilaisuuden katsella sitä alusta loppuvin asti (paitsi naisten puolta),
tahdon lyhyesti kertoa minkänäköisiä palatsin merkillisimmät huoneet
olivat ja mitä ne sisälsivät.
Eri palatsit ovat niin sijoitetut, että niiden välille muodostuu
neliskulmasia pihoja.
Joka pihan keskellä on suuri vesiallas ja siinä kirkasta, puhdasta
vettä, suihkukaivoja, joutsenia ja kultakaloja ja sivuilla on mitä
ihanimpia kukka-istutuksia. Pihoissa on aina raikasta ja viileätä,
osaksi korkeiden kypressien ja poppelien tähden, jotka antavat suloista
varjoa, osaksi myös marmorilla päällystettyjen käytävien vuoksi, jotka
kesällä aina pidetään kosteina.
Kun tulin palatsiin, jouduin ensiksi vastaan-ottosaliin, jonka
pihanpuolisena seinänä on ainoastaan kaksi mahtavaa pylvästä. Keskellä
tämän salin lattiaa on suuri, kallisarvoinen marmorinen valtaistuin,
jossa shaahin on tapa istua Uudenvuoden päivänä, hopeakaljaania
poltellen; tämän valtaistuimen toi Nadir shaahi valloitetusta Delhistä,
Intiasta. Seinät ovat täynnä peiliä ja tauluja, joissa on kuvattuna
shaahi Abbas, Nadir-shaahi, Feth Ali shaahi y.m. Persian kuninkaita,
istuen valtaistuimella kuninkaallisessa komeudessaan. Viereisessä
huoneessa riippuu pari ranskalaista gobeliinimattoa, ne ovat kuningas
Ludvikki Fiilipin lahjoittamia. Taulukokoelmana on suuri sali, jossa on
mosaikkilattia ja katossa seitsemän säkenöivää lasiruunua, katto muuten
on ihan peiliä. Täällä on paljon tauluja, joita Euroopan hallitsiat
ovat shaahille lahjoittaneet, m.m. keisari Vilhelmin, Aleksanteri II,
Viktor Emanuelin ja Napoleon I kuva, sekä suuri mosaikkitaulu, joka
esittää Rooman Kolosseumia. Sitten on useita meri- ja maisemamaalauksia
sekä shaahin kuva eri painoksissa ja eri ikäkausilta. Eräällä pöydällä
on joukko keinotekoisia lintuja, jotka osaavat laulaa.
Eräässä salissa antaa shaahi syntymäpäivänään päivälliset prinsseille
ja eurooppalaisille lähettiläille. Näissä tilaisuuksissa ei hän itse
ole saapuvilla, mutta salin lyhyimmässä seinässä on suuri akkuna, joka
johtaa pienempään huoneeseen. Täällä istuu shaahi puolisoineen ja
katselee vieraitaan päivällisten kestäessä.
Toinenkin valtaistuin on toisessa salissa, jonka lattia on täynnä
kallisarvoisia mattoja. Se istuin on päällystetty paksuilla
kultalaatoilla, joihin on upotettu ääretön paljous topaasia ja
smaragtia.
Muuan pienempi sali, jossa on suuria lasiruunuja katossa, nimitetään
shaahin työhuoneeksi. Täällä hänen on tapansa istua tyynyllä lattialla,
matalan pöydän ääressä ja kirjoittaa nimensä tärkeisiin asiakirjoihin.
Siellä oli suuri hopeainen lipas kirjoitustarpeiden ja kirjepaperien
säilyttämiseksi, ja tämän vieressä moniaita persialaisia ja
ranskalaisia kirjoja. Muiden koristusten joukossa tässä huoneessa oli
erittäin soma valokuva kuningas Oskari II:sta, amiraalinpuvussa.
Kaunein huone shaahin palatsissa on museosali, suuri kuin kirkko ja
katto holvimainen. Täällä on osittain lasikaapeissa, osittain pienillä
pöydillä kokoelma omituisimpia ja kallisarvoisimpia esineitä. Näistä
mainittakoon tuo maankuulu maapallo, noin 75 senttiä läpimitaten, jonka
shaahi on teettänyt ja jossa on tiheässä erivärisiä jalokiviä. Niimpä
esitetään Afrikan polttavia erämaita rubiineilla, jotka ikäänkuin
heijastavat kuumuutta, valtameriä kuvataan asuurisinisillä kivillä ja
jääseutuja valkoisilla kristalleilla. Museon muista merkillisyyksistä
mainittakoon pari suurta Grönlannin vuorikristallia, joissa on
Nbrdenskjöldin nimi, sekä kokoelma valokuvia tämän matkustuksista
jäällä; ne on t:ri Hybennet lahjoittanut.
Seiniä kaunistaa suuret vaakunakilvet, katosta riippuu suuren suuria
lasiruunuja ja peilikirkkaalla mosaikkilattialla seisoo kaksi riviä
kullatuita tuolia, keltaisella silkillä päällystettyinä. Verhojen
tupsut ovat puhtaita helmiä ja äärettömän, kallisarvoisia. Komeus tässä
salissa on tosiaan hämmästyttävä. Luulee joutuneensa satujen
loitsulinnaan. Eikä kuka hyvänsä pääsekkään museota katsomaan; kallis
pähkinäpuinen portti on varustettu lukulla ja shaahin sinetillä, jonka
ainoastaan hän itse tai ensimmäinen hovimarsalkki saa avata.
Kirjastossa on enimmäkseen persialaisia kirjoja, punaisissa kansissa,
valkoiset leimat selässä, mutta sitä paitsi on suuri joukko
eurooppalaisia loistoteoksia, varsinkin Persiasta; lisäksi
kuva- ja karttateoksia, ompa myös pari vuosikertaa ruotsalaista
"Familjejournalia", jotka t:ri Hybennet on lahjoittanut. Shaahia
huvitti tämän teoksen kuvat niin että hän antoi t:ri Hybennetin
ranskaksi kirjoittaa mitä kuvat merkitsivät.
Viimeiseksi mainittakoon maantieteellinen huone, jonka seinät olivat
täynnä Persian karttoja, osaksi englantilaista alkuperää, osaksi
alkuperäisiä, osaksi persialaisia jäljennöksiä, myös on siellä kaunis
kokoelma saksalaisia korkokarttoja koko maapallosta. Pienellä pöydällä
on kaksi maapalloa, joista toinen on lasinen. Tässä huoneessa oleskelee
shaahi mielellään ja maantieto on hänen lempiharrastuksiaan.
Epäilemättä onkin hän valtakunnassaan paras Iranin ja Keskiaasian
maantiedon tuntija.
Eri rakennuksessa on satulahuone, jossa kaikki kuninkaalliset satulat
ovat asetettuina; sitte lintuhuone, suuri sali ja siellä kasvavia
puita, joiden oksilla runsas paljous persialaisia lintuja lentelee.
Kuninkaan haaremi (persiaksi "enderun") jäi minulta näkemättä, enkä
siitä siis saata kertoa. Ulkopuolelta se on yksinkertainen, eikä taida
sisäpuoleltakaan ensinkään olla niin ylellinen ja komea, kuin
Euroopassa luulotellaan. Varovaisuuden vuoksi on sen ympärillä siellä
täällä vahteja.
Palatsin ajoportista vie leveä lehtokuja tykistöpihaan, jonka neljällä
puolella on kasarmia ja kanuunavajoja. Keskellä pihaa on lava ja
lavalla ne kolme suurta kanuunaa, jotka shaahi Abbas otti
portukaalilaisilta.
Muista huomattavista rakennuksista Teheranissa on etupäässä mainittava
ulkoasiainministerin palatsi. Runsaasti koristetusta eteissalista
tullaan ylös marmorirappuja myöten, jotka ovat punaisien mattojen
peitossa, satumaisella komeudella koristettuihin salonkeihin.
Merkillisin kuitenkin on se suuri moskee jota Jahija-Khan,
ulkoministeri, rakennuttaa ja joka kerran valmiiksi jouduttuansa on
oleva suurin Teheranissa. Sitä on rakennettu yhdeksän vuotta, mutta
suurellainen se onkin. Ylinnä on mahtava kupukatto, korkeiden
minareettitornien ympäröimänä, ja suurta rukoussalia kannattaa 44
pylvästä. Kun ei se vielä ollut valmis, sain minäkin tulla sisälle,
mutta jahka se kerran vihitään, ei yksikään uskoton saa sitä pyhää
huonetta jalallansa saastuttaa.
Viimeksi tahdon kertoa aivan omituisesta ja huvittavasta laitoksesta,
jonka näin Feth Ali shaahin vanhassa, puolittain riutuneessa
palatsissa. Palatsin kellarikerroksessa on vesiallas, johon haaremista
laskee valkoisista marmorilevyistä tehty kalteva lattia. Kun
kuninkaallisten puolisoiden teki mieli virkistävää aamukylpyä,
levitettiin soopaa marmorilevyille ja niin liukuivat he liukasta
alamaata altaaseen. Ei kaiketi tarvitse sanoa, että shaahi seisoi
alhaalla katselemassa. Hybennet ja minäkin koettelimme tätä laitosta ja
havaitsimme sen erittäin käytännölliseksi.