Matka Elburs-vuoren yli.
Aamulla varhain, 11 p. huhtikuuta, tuli konsuli Vlassovin turkkilainen
palvelija ilmoittamaan, että hevoset ovat satuloittuina portilla.
Laitoimme kiireesti kapineemme kuntoon, söimme vahvan aamiaisen, ja
kiitettyämme vieraanvaraista isäntäämme, nousimme persialaisten
juoksiamme selkään, jotka muutamassa minutissa veivät meidät suuren
Reshtin kaupungin näkyvistä. Meillä oli vaan kaksi hevosta, toinen
minulla ja toinen Isa Beghilla, mutta hevosten omistajat, kaksi nuorta
persialaispoikaa, seurasi meitä jalkaisin. Ne olivat avojaloin, pitkät
sauvat kädessä, kumpikin kantaen reppunsa olalla.
Reshtin ja Teheranin välinen tie on tärkeimpiä koko Persiassa. Tätä
tietä kulkevat melkein kaikki lähettiläät, matkustavaiset ja kauppiaat,
jotka pääkaupunkiin aikovat ja tämä on Venäjän ja Persian kaupan
valtatie. Liike onkin sangen vilkas, ja tie on Elburs-solaa
lukuunottamatta jotenkin hyvä. Ne jotka matkustavat rannikolta
pääkaupunkiin, vuokraavat hevosia Reshtistä Kasviniin. Tämän kaupungin
ja Teheranin välillä on venäläiseen tapaan rakennettu mukava vaunutie.
Koko väli rannikolta Teheraniin on 33 penikulmaa pitkä.
Pian saavumme oikeaan aarniometsään. Molemmin puolin tietä on maa
rehevän ruohon, kukkien ja tuuhean pensaston peittämä. Näitten yli
kohoaa korkeita, sorjia lehtipuita, joitten ulkomuoto selvästi
todistaa sen ilmaston kosteutta, jossa ne kasvavat, sillä ne ovat
sammaltuneita ja välistäin ihan lehtevien loiskasvien peitossa, jotka
paikoittain tunkevat maahan asti, muodostaen varmoja lymypaikkoja
kuningastiikerille. Pieniä rappeutuneita kivisiltoja myöden kuljetaan
useiden keltavetisten purojen ja ojien ylitse, joissa kilpikonnia,
sisiliskoja ja käärmeitä asustaa. Soilla käy härkä- ja lehmälaumoja
laitumella. Nämät ovat pientä, mutta voimakasta ja hyvin ruokittua
rotua. Ilmassa lentelee varis- ja harakkaparvia ja sammakot öin päivin
kurnuttaen säestävät tätä eloisaa ja heloittavaa näytelmää. Mutta
eurooppalaisen matkustajan huomio kiintyy kuitenkin enimmän elämään ja
liikkeeseen maantiellä. Siellä tapaa koko joukon hienoja ratsastajia
ajaen täyttä laukkaa, ja naisia, jotka ratsastavat kaksi samalla
hevosella, istuen jonkinlaisissa katoksella ja uutimilla varustetuissa
puukoreissa, yksi hevosen kummallakin puolella. Päästäkseen näihin
kummallisiin kaappeihin, joissa persialaiset naiset aina pitemmillä
matkoilla, toivioretkillä y.m.s. kulkevat, täytyy heidän käyttää
tikapuita. Näkeepä heidän usein ratsastavan hajasäärin miehensatulassa
ja silloin mieluimmin aaseilla.
Useimmiten sivuutetaan pieniä kyliä, tahi yksinäisiä taloja, jotka ovat
rakennetut kahdesta tahi kolmestakymmenestä nuoresta puunrungosta;
puitten välit on palmikoitta ruohosta ja pajun oksista, jotka sitten on
sivelty maasta ja peluista tehdyillä taikinalla. Niissä on korkea ja
suippo olkikatto, ruoteina paksut neljännekset. Näissä huoneustoissa on
hedelmäpuoteja, pajoja y.m.s. Muut rakennukset, joissa on ainoastaan
muutamilla paaluilla lepäävä olkikatto, ovat joko karjasuojana tahi
hedelmien ja viljan varastopaikkana.
Kl. 2 saavuimme Kodom nimiselle ensimmäiselle asemalle. Tämä oli suuri,
vanha kivirakennus, jossa oli kylmät, likaiset huoneet, ihan tyhjät
huonekaluista -- eipä siellä ollut sänkyäkään. Lattiana oli tallattu
maa, seinissä hometta ja sammalta ja kattoon oli lukemattomat pääskyset
laatineet pesänsä, joka seikka ei juuri lattian puhtautta lisännyt.
Minusta tämä näytti kammottavalta ryövärinluolalta, mutta jouduttuani
kauvemmaksi Persian sisämaahan, muistelin usein kaipauksen huokauksella
tätä "palatsia" persialaisten asemahuoneitten joukossa. Isa Begh ja
minä kotiuduimme kuitenkin ja käveltyämme neljä tuntia viidakoissa,
sytytimme pääskysten suureksi mielipahaksi tulen savilattialle ja
keitimme munia ja teetä, joka paitsi leipää oli ainoata, mitä oli
täällä saatavissa. Mutta jos ateria oli heikko, korvasimme sen
jälestäpäin pitkien piippujen ääressä. Persialaisesta tupakasta tuleva
hyvänhajuinen savu, joka vaaleansinisissä renkaissa kattoon kohosi,
tuuditti meitä pian unelmien maahan -- joka tapahtui sitä pikemmin,
kuin minä, tottumattomana ratsastamaan kun olin, tunsin itseni ihan
ruhjoontuneeksi.
Varhain seuraavana aamuna jätimme Kodomin aseman. Tie saa nyt ihan
toisellaisen muodon: se käy huonommaksi ja kiviperäisemmäksi. Suot
häviävät vähitellen; asuntoja on harvemmassa, mutta luonto muuttuu yhä
kauniimmaksi. Nykelmäisten, loiskasvien peittämien puitten sijaan tulee
korkeita, terveitä koivuja ja leppiä ihanassa kevätvehreydessä.
Taempana astuu korkea Elburs-vuoristo yhä selvemmin esille. Vasemmalla
on Derfakh huippu, kaukana oikealla mahtava Ramatabad päivänpaisteesta
ja lumesta hopeanhohtavine kukkuloineen. Parin tunnin matkan päässä
Kodomista kuljetaan ensimmäisiä, äkkijyrkkään alangosta kohoavia
kunnaita. Eräällä näistä sijaitsee sangen kauniisti Imamtsadeh
Hashi-niminen kylä, joka on ryhmä olkikattoisia majoja, joko taajan
metsän suojassa tahi riippuvat ne ikäänkuin linnunpesät vuoren
rinteillä.
Nyt ilmoittaa kaukainen kohina, että ollaan suuren joen lähellä ja pian
saavutaan _Sefid-Rudin_ luokse, joka nyt vastaa nimeänsä, tämä kun
merkitsee "valkoinen joki". Vesi on vaaleanharmaata liejusta, jota joki
kuljettaa mukanansa. Tie kiertelee äkkijyrkkiä vuorenseinämiä myöten,
joihin se on uurrettu, samoin kuin tie Kaukasos-vuoressakin.
Vasemmalla ammottaa huikaiseva kuilu, oikealla kohoovat vuoret
rohkeasti pilviä kohti. Muutamissa paikoin näyttää ratsastaminen olevan
hengenvaarallista. Jos hevonen vähänkään horjahtaisi, joutuisi sekä
hevonen että ratsastaja suorastaan syvyyden pohjaan. Sefid Rud
jakaantuu tuolla alhaalla useaan pieneen haaraan, joitten väliin
muodostuu matalia, ruohoisia saaria. Niityt pitkin joen rantoja ovat
vaaleanvihreät, kaukaisemmat kukkulat ovat haaleanvihertävät ja kaukana
vaaleansinisiä vuoria, joitten huiput ovat liidunväriset.
Juuri kun olimme päässeet eräästä vaarallisesta vuorensolasta, kuulimme
kaukaa kellojen soivan eri äänilajeissa. Ensin ei voinut päättää mistä
ääni tuli, mutta hetken perästä pilkisti kallioitten välistä esiin
tomupilveen peittynyt muulikaravaani. Kun ratsastimme sen ohi, näin,
että kellot riippuivat eläinten kupeilla, ja että useita erisuuruisia
kelloja oli asetettu toistensa sisälle, joten pienemmät kellot olivat
isompien kielinä. Karavaanin etupäässä kulkeva muuli kantoi parin
oikein "kirkonkelloja", jotka antoivat kumean, juhlallisen äänen. Tämä
on yleinen tapa koko Persiassa ja siitä on monta etua. Tämän kautta
karavaanit vuoriston sumussa ja lumituiskussa sekä öisillä
aroretkillään saattavat aikanaan huomata toisensa, samoin myös kellojen
kilinä pitää miehet ja eläimet hereillä. Kellot kuuluvat tavattoman
kauvaksi, ei ainoastaan yön hiljaisuudessa arolla, vaan erittäinkin
ylhäällä, korkeassa vuoristossa, jossa ilma on puhdasta ja kylmää.
Usein kuulee karavaanin kokonaisen tunnin, ennenkuin pääsee sen ohi.
Sitä karavaania, jonka nyt kohtasimme, seurasi neljä miestä sinisissä,
repaleisissa mekoissa, vyö uumassa. Ne olivat kauniita parrakkaita
miehiä. Pitkillä paksuilla sauvoilla ajoivat he meluten ja huutaen
noita hitaita, unisia eläimiä, jotka kantoivat raskaita nahkaverhoisia
laatikoita täynnä rusinoita y.m. hedelmiä.
Iltapäivällä saavuimme Rudbariin kuljettuamme Rustamabad-nimisen vanhan
kylän ohi. Nyt huomaa sekä tien jyrkästä noususta, että laskevasta
lämpömäärästä, että tullaan yhä korkeampiin seutuihin. Tie kiemurtelee
sikinsokin ylös äkkijyrkkiä kallionseinämiä. Kun joskus ratsastaa
nenäkkään kalliokielikon ympäri, näkee juuri sivullansa vuorenseinän
jyrkästi laskevan laaksoon, joka ikäänkuin karttana leviää jalkaimme
alla. Kylät ja talot käyvät mitättömän pieniksi, pellot ja niityt ovat
postimerkkien kokoiset, ja ihmiset, jotka tuolla alhaalla kävelevät
näyttävät pienen pieniltä, mustilta pisteiltä. Kauhistuen katselemme
alas syvyyteen. Paikoittain on tie niin jyrkkä, että hevosen täytyy
oikein kiivetä ylöspäin, toisin paikoin taas astui mieluummin alas
hevosen selästä kävelemään. Syvässä jalkaimme alla kiitää joku
yksinäinen pilvenhattara huimaa vauhtia laakson läpi, seuraten kaikkia
mutkia. Siellä täällä leijailee yksinäinen maakotka liikkumattomin,
levitetyin siivin, kunnes se äkkiä vetää ne kokoon ja syöksyy niinkuin
putoava kivi alas laaksoon jonkun peltohiiren tai metsäkyyhkyn
kimppuun, jonka sen terävä silmä korkeudesta keksi. Mitä ylemmäksi
tullaan, sitä köyhemmäksi käy kasvullisuus, ja sitä kylmemmäksi ilma.
Aniharvoin käy nyt tiemme jonkun harvan oliivimetsikön läpi ja nyt
alkaa jo "tuoksua" lumelta. Päämme yli kuvastuvatkin yhä terävämmin
vuoriharjujen paljaat, valkoiset laet. Olikin sentähden erittäin
mieluista kuulla erään meidän persialaispojista mielihyvällä huutavan:
"ontja Mentjil äst, sa-ab" s.o. "tuolla on Mentjil, herra", ja jo ennen
pimeän tultua olimme sijoittuneet Mentjilin tjaparkanehiin.
Jokaisella asemalla on hallituksen puolesta yksi tai kaksi miestä,
joitten elämäntehtävänä on hoitaa hevosia ja kiskoa matkustajilta niin
paljon maksua kuin suinkin. Näiltä me ostimme yhden kanan ja kymmenen
munaa. Sillä aikaa kuin nämät halutut ruokavarat katosivat meidän
tyhjiin vatsoihimme, istuivat molemmat persialaiset katselemassa,
jolloin olivat kyllin ystävälliset kuorimaan likaisilla käsillään
munat, panemaan sokeria teehen ja täyttämään piippumme. Selvityksen
tähän minun mielestäni liikanaiseen kohteliaisuuteen saimme aterian
perästä, sillä silloin pyysivät he erityistä maksua näistä suurista
palveluksista. Ahneus ja ansionhimo ovat koko Persian kansan yhteisenä
ominaisuutena. Pienimmästäkin syystä, niinkuin tässä munan kuorimisesta
tahi piipun sytyttämisestä, seuraa aina: "anom, sa-ab" (juomarahaa,
herra). Nämät molemmat miehet koettivat myös laulamalla alakuloisen,
soinnuttoman laulun ja näyttämällä minulle, miten muhamettilaiset
käyttäytyvät iltarukoustaan toimittaessaan, houkutella minulta
juomarahoja.
Illalla kävin persialaisella sähkölennätin-asemalla, joka oli siinä
lähellä. Se oli surkeassa kunnossa. Huone oli pieni ja rappeutunut,
kone ruosteinen ja pahoin pidelty. Virkamiehet joivat viinaa ja olivat
humalassa, mutta sähköittivät kaikessa tapauksessa, näyttääkseen
minulle, miten se tapahtuu ja ollen täysin varmat siitä, etten
milloinkaan ennen ollut nähnyt sähkölaitosta. Isa Begh piti pienen
esitelmän siitä, kuinka synnillistä juopotteleminen on. Profeetta oli
kerran nähnyt kahden miehen juovan viiniä. Juovuksissa ollen olivat he
suuttuneet, joutuneet tappeluun ja lopuksi tappaneet toisensa, siitä
syystä Muhametti kielsi seuralaisiansa viiniä juomasta. Monet
persialaiset, varsinkin ylhäiset, juovat kuitenkin aikatavalla. Ne
tuumailevat, että koraanissa puhutaan viinistä, mutta ei viinasta.
Sähkölennätinvirkamies kertoi, että heillä ja koko Gilaväestöllä
nykyään oli sangen mieluisa olo, koska maakunnan kuvernööri joku aika
sitten oli kuollut eikä hänellä vielä ollut seuraajaa. Shaahi valitsee
kuvernöörit vuoden ajaksi ja antaa tavallisesti viran sille, joka
sitoontuu virka-ajallansa enimmän maksamaan valtiolle. Kun uusi
kuvernööri saapuu maakuntaansa, määrää hän jo ennestään köyhälle
väestölle niin suuria veroja, kuin hän itse hyväksi näkee. Vuoden
lopussa maksaa hän valtiorahastoon sovitun summan, jäännöksen,
joka usein on yhtä paljon, pistää hän omaan taskuunsa. Nyt
sähkölennätinvirkamiehet juhlivat, iloissaan siitä, että olivat
tämmöisestä verenimijästä vapaat. On jotenkin selvä, ettei väestö
tämmöisissä oloissa voi edistyä varallisuudessa ja sivistyksessä.
Aamuhämärässä, seuraavana päivänä, 14 p. huhtikuuta lähdimme matkalle.
Pari tuntia ratsastettuamme saavuimme joelle, jonka laakso tässä levisi
laajoina niittyinä, missä karja- ja kuttulaumat laidunta pitivät.
Shah-Rud joen yli vei pitkä, kahdeksankaarinen kivisiltä, joka samoin
kuin persialaiset sillat yleensä oli erinomaisen huono. Persian sillat
ovat enimmäkseen ulkomaalaisten konsulien toimesta tehdyt, tahi
rikasten hurskaiden persialaisten testamenttivaroilla rakennetut, mutta
hallitus ei maksa "kraaniakaan" niitten ylläpidoksi, josta syystä ne
esteettömästi saavat rappeentua. Persialainen sananlasku sanookin, että
sillat ovat varoitusmerkkejä matkustajille kulkemasta niitten yli.
Patjinar-nimisessä pienessä kylässä levähdimme juottaaksemme hevosia
ja saadakseni tilaisuutta piirtämään ihanata maisemaa. Taulun
loistokohtana oli suuri, tulipunainen vuorimaisema, kaikin puolin
tavattomien vuorihuippujen ympäröimänä, jotka vivahtelivat eri
värisinä, vaalean vihreinä, sinisinä, tummanvihreinä, keltaisina,
ruskeina y.m. Punainen väri tulee raudasta ja kuparista, joita
metalleja täällä selvästi on ja joita suuremmitta vaikeuksitta
voitaisiin hakata. Moni etevä eurooppalainen Teheranissa onkin
shaahille kuvannut, mitkä äärettömät rikkaudet hänen vuorensa
sisältävät, ja kuinka helposti niitä voisi irroittaa, mutta hallitsija
epäilee kaikkia tämmöisiä ilmoituksia. Löytyypä monin paikoin Persian
vuorissa kultaa ja hopeaakin. Kun tohtori Polak[11] kerran kysyi
shaahilta, miksi hän ei piittaa näistä aarteista, vastasi hän: "meidän
ei tarvitse kaivaa jaloja metalleja, me saamme alkemistisella tavalla
hopeamme ja kultamme."
Taas kiemurtelee tie tuhannessa mutkassa silmänkantamattomia
jyrkänneitä ylös. Päästyämme huipulle, hämmästyttää meitä tuo
viehättävä taulu. Tie näyttää kapealta nauhalta, ratsastajat ja
kuormajuhdat pieniltä pisteiltä. Pian ollaan ylhäällä lumen seassa.
Ilma oli jääkylmää ja heti ympäröi meitä sakea sumu. Se peitti kaikki,
paitsi läheisimmät kallionhuiput jotka valkoista lunta vastaan
näyttivät mustilta, jättiläissuuruisilta aaveilta. Kello 5 pysähdyimme
Karsan nimiseen vähäiseen kylään, jossa oli pieniä viheliäisiä
savimökkejä. Menimme erääseen tämmöiseen mökkiin ja pian ympäröi meitä
persialaisia, jotka olivat uteliaita näkemään "frengin".[12] Eräs
heistä oli vanha mies, pitkä ja valkopartainen ukko, jolle muut
osoittivat erityistä kunnioitusta. Kun kyselin syytä tähän, vastattiin
että hän oli "kentshoda", eli kylänvanhin. Jokaisessa persialaisessa
kylässä on tämmöinen, miesasukkaista valittu kylänvanhin. Kuka hyvänsä
kylässä voi saada tämän luottamustoimen, mutta tapa vaatii, että tähän
valitaan joku vanhempi mies. Tämä toimi kestää kolme vuotta. Olkootpa
kyläläiset kuinka tyytymättömät tahansa häneen, eivät he kuitenkaan voi
panna häntä pois viralta, ennenkuin hän on aikansa palvellut. Mutta jos
he ovat häneen tyytyväiset, saattavat he valita hänet uudestaan
kolmeksi vuotta. Kaikki kylän riidat alistetaan kylänvanhimman
ratkaistavaksi. Kun on tapahtunut varkaus, kuolema, hautaus t.m.s.
tärkeitä tapauksia yhteiskunnassa, on hän toimitusmiehenä saatuvilla,
jota paitsi hän määrää, milloin on sovelias kylvö ja leikkuu-ilma ja
mitä viljaa milläkin pellolla on viljeltävä. Tästä toimesta hän ei
nauti palkkaa, mutta on veroista vapaa.
Näistä tiedoista on minun kiittäminen Isa Beghiä, ja hän kertoi, että
olot ovat samallaiset Apsheronniemen tattarilaisilla. Tätä
yhtäläisyyttä on sangen helppo selittää: väestö on tässä seudussa
pohjois Persiaa suuremmaksi osaksi turkkilaista alkujuurta. Täällä
puhutaankin tattarin kieltä ja täällä löytää tattarilaisia tapoja.
Me jätimme Karsanin kello 6 seuraavana aamuna. Koko yön oli satanut
lunta, ja pyrysi vieläkin tuimasti, niin että maa oli jalankorkuisten
kinosten peittämä. Me nousimme yhä korkeammalle, mutta tie oli nyt ihan
lumen peitossa, jotta ratsastaminen oli vaarallista. Hevonen melkein
ryömii eteenpäin ja tunnustelee tarkoin eteensä, ennenkuin tohtii
astua. Mutta siitä huolimatta astuu hepo silloin tällöin niin kivien
väliin, että pelkää sen taittavan jalkansa; toisinaan vaipuivat sekä
hevonen että ratsastaja syvälle johonkin lumen peittämään onkaloon,
josta vaivoin pääsee ylös. Kerran vaipui hevoseni satulaan asti lumeen
eikä sitten hankkinut liikahtaa paikalta. Silloin täytyi astua alas,
kahlia lumessa ja piiskalla ajaa hevonen kinoksesta ylös.
On aivan mahdotonta saada selvää käsitystä maisemasta, sen vaan
havaitsee, että vuoret ovat käyneet pyöreämuotoisemmiksi. Lumi on
peittänyt kaiken ja täyttänyt kaikki loukot ja epätasaisuudet. Lumi
putoaa taajoissa höyteissä ja saattaa nähdä ainoastaan parikymmentä
metriä eteensä. Alhaalla laaksossa, jossa ilma oli vähän lämpeämpää,
suli lumi ruumiinlämmön vaikutuksesta, kastoi vaatteet ja jäähdytti
ruumiin, mutta täällä ylhäällä, aukeilla tuulisilla ylängöillä, jäätyy
lumi heti jääksi, muodostaen tuulen puolella noin parin sentin
paksuisen jääpeitteen, joka vaikeuttaa kaikki liikkeet. Vihdoin on
melkein kiinnijäätynyt satulaan. Lakki, kasvojen vasen puoli, korvat ja
kaula ovat yhtenä lumimöhkäleenä, kädet jäätyvät vähitellen, niin
etteivät voi pitää ohjaksia, jotka sentähden jäävät hevosen kaulaan;
nyt täytyy täydellisesti jättäytyä hevosensa haltuun, sillä ei enää voi
pitää silmiänsäkään auki, kun ne ovat arat lumituiskusta ja valkoisen
maan häikäisemät. Pian puutuvat jalatkin, mutta eivät irkene
jalustimista. Vihdoin rupesin kävelemään, etten paleltuisi. Jollen
olisi pitänyt hevosen hännästä kiinni, olisin varmaan eksynyt sekä
siitä että seurastani, jota suoraan kasvoihin tupruava lumi esti
näkemästä. Toisinaan eksyimme kaikin ja meidän täytyi palata pitkät
matkat takaisin. Vihdoin kohtasimme erään muulikaravaanin johtajineen,
näihin me yhdyimme, koska etupäässä kulki kaksi, pitkillä keihäillä
varustettua sotamiestä, jotka tutkivat tietä ja osoittivat missä oli
vaarallista ratsastaa. Äänettöminä ja puolisokeina seurasimme
karavaania joka hitaasti ja varovaisesti eteni kinosten halki.
Olimme aikoneet tänään ratsastaa Kasviniin asti, mutta meidän täytyikin
yhä kiihtyvän lumituiskun tähden pysähtyä jo kaksi kyytiväliä
tännemmäksi Kasvinin kaupungista, pieneen Mäsräh nimiseen kylään. Herra
Vlassov oli varoittanut minua tästä paikasta, syöpäläisten tähden,
joita täällä kuuluu olevan vielä enemmän kuin muilla persialaisilla
asemilla. Kun ei nyt kuitenkaan ollut muuta valittavaa, sijoituimme
näitten elävien joukkoon, suuri tuli sytytettiin sitä varten lattian
keskelle kaivettuun kuoppaan ja koska kaikin olimme vilusta yhtä
kangistuneita, muodostimme taajan kehän tulen ympäri. Meitä oli neljä
tattarilaista, kaksi persialaista ja yksi eurooppalainen. Koska ajan
pitkään rupesi tuntumaan ikävältä istua kokonainen iltapäivä vangittuna
matalassa, ahtaassa ja savulla täytetyssä huoneessa likaisten
muhamettilaisten seurassa, jotka karsain silmin katselivat minua,
uskotonta, tahdoin matkustaa eteenpäin. Mutta Isa Begh seuroineen esti
minua, koska tuuli vielä vinkui ulkona. Jäimme siis kaikki seitsemän
ahtaaseen hökkeliin, jossa tuli pian sammui ja tukehuttavan kuumuuden
perästä seurasi kostea kylmyys. Kädet ja kasvot kirvelivät ja olivat
pahasta säästä turvonneet, vaatteet olivat vielä märät, kiusanhenget,
joista ennen olen puhunut, ahdistivat ja tämä kaikki teki, että yö ei
suinkaan ollut hauska.
Aamulla, 16 p. huhtik. jatkoimme matkaamme. Lumisade oli tau'onnut,
mutta nyt oli aika kinoksia, joille oli muodostunut erinomainen hanki.
Nyt ratsastimme yhtämittaa alaspäin ja tulimme pian pois lumiseudulta.
Maa kävi yhä enemmän arontapaiseksi ja alamaa muuttui pian
silmänkantamattomaksi, autioksi aavikoksi, jolla kaukana näkyi Kasvinin
läntinen kaupunginportti. Lähempänä kaupunkia oli tuuheita
viinitarhoja. Olimme jo parin tunnin ajan ajaneet näitten läpi,
ennenkuin saavuimme korkealle kaupunginportille, joka oli varustettu
pienellä tornilla ja se päällystetty vihreällä ja sinisellä fajansilla.
Portista tulimme suoraan pitkälle, kapealle kadulle, jossa oli
myymälöitä molemmin puolin, mutta oli kauhean likainen eikä kiviytetty.
Menimme heti Kasvinin mähmakanehiin (kestikievariin). Hämmästyin
suuresti huoneeseen astuessani, sillä siellä oli kaksi sänkyä
patjoineen, yksi pöytä ja tuoleja -- oikeita nelijalkaisia tuoleja,
selkänojoineen ja vielä enemmän kummastuin kun "hotellinisännältä"
kysyttyäni mitä hänellä oli tarjottavaa, tämä vastasi: viiniä, kahvia,
teetä, munia, lientä ja kotletteja. Sanalla sanoen, tämä oli tavattoman
sivistynyt mähmakaneh.
Päivällistä syötyämme menimme, Isa Begh ja minä, katselemaan kaupunkia,
joka oli, jos mahdollista, vielä likaisempi kuin Resht. Matalat talot
ovat auringon kuivaamista tiilistä rakennetut, litteäkattoiset, ilman
ikkunoita päin katua. Siellä täällä näkyy keskellä kaupunkia rikkaläjiä
ja eläinten raatoja, joista leviää ilkeä löyhkä. Kävimme muun muassa
avaroissa basaareissa: joukko kapeita, likaisia, puukattoisia käytäviä,
josta syystä niissä aina onkin pimeä.
Ainoat rakennukset, jotka yksitoikkoisuuden katkasivat, oli kuvernöörin
kaunis linna ja korkea portaali eli pääportti vuorattu lasitetuilla
tiilillä, komeissa, monivärisissä malleissa. Pääportin ylemmässä osassa
on eräs joka taholle avonainen huone; tässä persialainen soittokunta
rummuilla, huiluilla ja torvilla joka ilta soittelee jyrisevää
soittoansa. Ensin alkavat huilut hiljaisessa tahdissa; hetken perästä
yhtyvät rummut, joita lyödään raipoilla eikä rumpukapuloilla, ja
viimeiseksi yhtyy pitkät torvet, joitten äänet pikemmin muistuttavat
mylvivää lehmää kuin soittokonetta. Soittajat eivät soita mitään
määrättyä säveltä, vaan jokainen käsittelee konettaan oman mielensä
mukaan. Mitä kauvemmin he jatkavat, sitä enemmän soitto heitä
virkistää. Sormet liitävät uskomattoman nopeasti huilun läpän yli,
raipat värisevät nahalla, ja toinen torventoitotus seuraa taukoamatta
toistaan. Kun vihdoin on päästy loppusäveleeseen, lakkaavat ensiksi
torvet, sitten rummut ja viimeiseksi huilutkin väsyvät. Soittajat
näyttävät sangen rasiintuneilta: huilunpuhaltajat vetävät henkeänsä,
hiki tippuu rummunlyöjän otsasta, torvensoittajien posket ovat
turvoksissa, ja heidän silmänsä seisovat kaukana ulkona kuopistaan.
Tätä kummallista iltasoittoa kuulee jokaisessa Persian kaupungissa,
tämä tapa on jäännös ajoilta ennen Muhamettia. Muhamettilaiset papit
koettivat alussa poistaa tätä tapaa, mutta kun se ei onnistunut, täytyi
sen saada pysyä.
Sitten kävimme suuressa ja kauniissa moskeessa, jossa monta
oikeauskoista oli jumalanpalvelustaan harjoittamassa. Kun pappi huomasi
minut, lopetti hän äkkiä, ja eräs persialainen tuli käskemään minut
pois.
Kasvin lienee perustettu kahdeksannella vuosisadalla ja on ennen ollut
pääkaupunkina, mutta Shaahi Abbas riisti siltä tämän arvon ja antoi sen
Ispahanille. Siitä ajasta on Kasvin paljon riutunut, siksi kun Venäjän
kauppa suuremmassa määrässä suuntasi tiensä tämän kautta. Täten
kaupunki taas elpyi, ja on tätä nykyä sangen tärkeä kauppapaikka ja
luoteisen Persian karavaani-kaupan päävarastoasema.
Niinkuin ennen mainitsin, ylläpitää hallitus Kasvinin ja Teheranin
välillä tarantassi eli kyyti-tien. Tarantassi on niinkuin tunnettu,
suuret, kömpelöt rattaat, ilman linjaaleja. Näitä käytetään Venäjällä
ja Siperiassa sekä nyt jo Persiassakin, mutta ainoastaan tällä 15
penikulman pituisella matkalla. Tarantassia vetää 3 hevosta, joista
keskimmäinen on lujasti valjastettu luokkaan ja aisoihin kiinni,
molemmat sivuhevoset ovat vaunuihin kiinnitetyt vaan keveillä
hihnoilla. Keskimmäinen juoksee täyttä ravia, sivuhevoset laukkaavat.
Persialaiset ajurit ajavat jotenkin hyvin, vaikkei niitä sovi verrata
venäläisiin ajureihin, mutta piiska on alituisessa liikkeessä, ja jos
joku hevosista osoittaa laiskuuden merkkiäkään, saa se heti tuntuvan
muistutuksen.
Tämmöisellä kolmivaljakolla ajoimme varhain aamulla, 17 p. huhtikuuta
Kasvinin itäisestä kaupunginportista ulos. Tämän kaupungin ja Teheranin
välisellä tiellä on viisi asemaa, joissa hevosia ja ajajia vaihdetaan,
joten matka jakaantuu kuuteen yhtä suureen kyytiväliin. Tästä syystä
pääsee koko matkan yhdessä päivässä, tarvitsematta pysähtyä kauvemmaksi
aikaa kuin mitä tarvitaan uusien hevosien valjastamiseen. Tie on
erinomaisen hyvä, vaikka se, vuorilta tulevien kevättulvien tähden,
paikoittain on veden vallassa. Persialaiset nimittävät tätä Shahrah eli
Kuninkaantieksi.
Kun olimme lähteneet ensimmäiseltä, Kavanda nimiseltä asemalta,
huomasin että kintuillamme seurasi toinen tarantassi. Tässä ajoi kolme
tattarilaista, jotka vilkkailla liikkeillä koettivat saada ajajansa
ajamaan meidän ohitsemme. Tämä ei kuitenkaan onnistunut, ja
toisellekin, Kislak nimiselle asemalle, pääsimme ensiksi ja saimme
parhaat hevoset, joilla lähdimme kiukustuneitten tattarilaisten edelle.
Mutta päästyämme kappaleen matkaa Kislakista, kävi niin onnettomasti
että luokka meni rikki. Nyt täytyi meidän pysähtyä ja hihnoilla korjata
vahinkomme. Meidän tätä toimiessamme, kiitävät tattarilaiset ohitsemme
ja olivatpa vielä niin häpeämättömät, että huusivat meille "godahafis,
sissyn jollyn jakshi olsa". (Hyvästi, onnea matkalle) joka tietysti
kiihoitti meitä. Tattarilaisten tarantassi näkyi tosin taivaan rannalla
vaan pienenä pisteenä, ja kun saavuimme kolmannelle, Jeng-Imam
nimiselle asemalle, olivat he jo kauvan sitten sieltä lähteneet, mutta
me toivoimme vielä heidät saavuttavamme. Pidin kahden kraanin kappaleen
ajajan nenän alla ja lupasin sen hänelle, jos me ensiksi pääsisimme
Hässäräkin neljännelle asemalle, muussa tapauksessa hän ei saisi niin
mitään. Tästä odottamattomasta palkinnosta kiihottuneena, huimi hän
armottomasti hevosiaan jotka pian olivat kyyristyneinä juoksusta. Me
pääsimme tattarilaisten sivutse, vaikka tosin vasta kestikievarin
likittyvillä. Nyt oli minun vuoroni nostaa hattua ja kiittää
tattarilaisia heidän kohteliaisuudestaan, kun päästivät minut ensin ja
antoivat minun saada parhaat hevoset.
Vähän matkaa neljännen aseman tuolla puolen menimme jotenkin vuolaan
Kärädj-nimisen virran yli, joka alkaa Elburs vuoresta, ja luultavasti
häviää suolakorvessa, Teheranin kaakkoispuolella. Yli tämän joen, joka
Kärädj-vuoren luona tekee äkkimutkan, kuljemme korkeata jotenkin
kaunista tiilisiltaa myöten. Tämän oikealla puolen oli samanniminen
kylä ja Aleksanteri Suuren rakennuttama iso karavaanimaja. Täällä kävi
näköala eloisammaksi ja levisi hymyilevämmäksi. Joen rannoilta oli
verrattain rehevä kasvullisuus ja viljeltyjä ketoja. Me kohtasimme
kameelikaravaaneja kilisevine kelloineen, sotamiehiä ratsastaen somasti
koristetuilla hevosilla, jalkamatkailijoita, dervishejä, ja maalaisia,
jotka pääkaupunkiin veivät tuotteitansa pienillä aaseilla, joitten
sieramet olivat halkileikatut, että helpommin voisivat vaivalloisella
matkallaan hengittää. Pian ohi menevän raekuuron jäljestä tuli mitä
ihanin ilma. Laskeva aurinko kultasi Demavendin mahtavan keilan, joka
etäisessä kaukaisuudessa häämöitti iltasumun lävitse.
Kello 7 saavuimme viimeiselle asemalle, Shahabad. Teheranin kaupungin
portit suljetaan jo kello 9, ja sen jälestä ei kukaan, erityisettä
luvatta, pääse kaupunkiin. Jäimme sentähden Shahabadiin yöksi, ettei
tarvitsisi nukkuamme taivasalla, joka muuten olisi osaksemme tullut.