Kaspian meren yli.
Ennenkuin jätämme ikuisen tulen maan, ohjataksemme komeassa
siipilaivassa "Imperator Aleksander III", kulkumme Persian rannikkoa
kohti, tulee minun lukijalle esittää nuori tattarilainen, joka on oleva
seuralaiseni matkalla Persian erämaitten halki ja joka on poistava
vaikeudet uskottoman tieltä uskonkiihkoisten muhamettilaisten joukossa.
Isa Begh Baki Khanov on 25 v. vanha ja ennen hyvin rikkaan maan
omistajan poika. Nimi ilmaisee tosin hänen olevan beghin, eli
ruhtinaan, mutta Isalla ei ole entisestä loistostaan paljon jälellä,
sillä jo monta vuotta sitte pettivät kavalat veijarit hänen isäänsä ja
ryöstivät häneltä hänen omaisuutensa. Isan täytyy sentähden tehdä työtä
ja on muutaman vuoden ollut Nobelin palveluksessa, ansaiten 25 ruplaa
kuussa. Hän on tukeva, hänellä on suuret, mustat silmät, kotkannenä,
hyvin hoidetut, kastanjanruskeat viikset ja lumivalkoiset hampaat. Sen
ohessa on hän notkea kuin kissa ja niin taitava ratsastaja, että hän,
täyttä vauhtia nelistäen, voi ottaa esineen maasta kadottamatta
tasapainoaan. Lopuksi on hän tehnyt toivioretken Meshediin
Khorasanissa, ja siis ennenkin ollut tekemisissä persialaisten kanssa,
joitten kieltä hän esteettömästi puhuu.
Kaikki nämät hyvät ominaisuudet vaikuttivat sen, että minä empimättä
valitsin hänet kumppanikseni, varsinkin kun hän, insinööri Sandgrenin
erinomaisesta hyväntahtoisuudesta sai pitää palkkansa Balakanissa,
päiväpalkkana matkalla. Hänellä oli itsellään suuret toiveet tästä
matkasta ja kävi jo ajatuksissaan pyhillä profeettain haudoilla. Pian
saamme kuulla miten nämät hänen toiveensa raukesivat.
Tiistai, 6 p. huhtikuuta, oli meidän lähtöpäivämme. Me olimme huonosti
varustetut; meillä ei ollut enemmän tavaraa kuin mitä voimme käsissämme
kantaa. Paitsi vaaleanharmaita, kamelinkarvaisia matkavaatteita, oli
minulla tattarilaisessa, kaksipohjaisessa matkalaukussani vielä toinen
vaatekerta, talvikaapu ja matkapeitto. Isa Beghilla oli
päällysvaatteena suuri tattarilaistakki. Aseina hänellä oli
hopeahelainen turkkilainen pyssy ja kinsaali sivussa. Minulla oli
revolveri nahkalaukussa, jota kannoin olkahihnassa. Samassa laukussa
piilyi myös piirustus- ja muistiinpanokirjoja sekä Persian karttoja.
Tämä oli koko meidän varustuksemme ja sen puutteellisuutta saimme pian
tuntea Elbursin jääkylmissä vuoriseuduissa.
Meidän oli määrä lähteä kello 9 illalla, mutta jo kello 7 alkoi
erittäin tuima pohjoismyrsky puhaltamaan, ja sitä seurasi ankarat
sadekuurat. Hyvin tietäen miten vaarallista oli lähteä merelle pimeässä
ja myrskyssä, oli katteini Danielssonin mielestä parempi odottaa
raju-ilman taukoamista. Kaspian meren myrskyt eivät nimittäin ole
semmoiset, joihin me olemme tottuneet. Täydellisesti selkeän ja tyvenen
päivän perästä saattaa muutamassa silmänräpäyksessä puhjeta rajuin
hirmumyrsky.
Äsken niin tyven meri alkaa kovin kuohuella, aallot ovat jyrkkiä
vaahtopäitä ja hajaharjaisia. Usein lyhyemmässä kun 15 minutissa tuuli
kääntyy pohjoisesta etelään -- pohjois- ja etelätuulet ovat tavallisia
Kaspian merellä, kun sitävastoin itä- ja länsituulet ovat
harvinaisempia eivätkä koskaan ylly erittäin koviksi -- ja silloin saa
havaita, että aallokko vielä jatkuu toiseen suuntaan vaikka tuuli
puhaltaa toisesta. Ne laivurit, jotka tämmöisissä myrskyissä ovat
merellä, koettavat niin pian kuin suinkin päästä tuulensuojaan Apsheron
niemen tahi jonkun muun maan turviin. Jos he sattuvat olemaan niin
kaukana merellä, ettei tämä heille onnistu, täytyy heidän korjata
kaikki purjeensa ja olla tuuliajolla, kunnes meri tyyntyy. Myrskyn
tauottua näkee usein enemmän tai vähemmän pahoin pideltyjä aluksia
tulevan Bakun satamaan, ja haaksirikkoja tapahtuu hyvin usein. Kaspian
meri on sentähden tunnettu salakavalaksi ja vaaralliseksi
purjehdusvedeksi.
Saimme siis rauhoittua ei ainoastaan koko yöksi vaan koko seuraavaksi
päiväksikin ja vasta 8 p. huhtik., aamulla irroitettiin köydet ja
Imperator vei meidät ulos satamasta. Välttääksensä erästä karia, joka
oli juuri Kap Bailowin edustalla, ohjasi laiva suoraan päin Nargin
saarta. Sitten muutettiin suunta, jotta Nargin jäi vasemmalle puolelle.
Tuuli oli nyt ihan tyyntynyt, mutta ilma oli kolea sateen jälestä ja
vasta aamupäivällä se lämpeni ja selkeni. Bakun valkoiset talot ja
Neitsyttornin harmajat muurit katosivat pian taivaanrannalta, kun
Imperator viilsi poikki sen lahden, joka on Apsheron niemimaan ja sen
etelän puoleisen rannikon välillä. Tässä on rannikkoa pitkin saaristo,
jossa on 8 tai 10 pientä kallioluotoa, joitten välistä laiva
varovaisesti liukuu. Ainoastaan parilla luodolla on vähän
kasvullisuutta huomattavana, yleensä ovat ne paljaita ja autioita.
Ulommaiselle luodolle olivat muutamat kalastajat rakentaneet majansa
tuulen suojaiseen laaksoon, ja äkkijyrkkien rantojen luona oli muutama
alus vielä ankkurissa eilisen myrskyn jälestä.
Jätettyämme saariston, käy vesi ihan toisenväriseksi kuin ennen. Äsken
vielä oli se heleän vihreätä ja läpikuultavaa, mutta nyt se on harmaata
ja sakeata.
Tämän tekee Kura joki, joka tähän laskee suurimman suvantonsa. Tämä
joki, jonka oikea alku on länsi Armeenian ylängöllä, saapi myös paljon
vettä Kaukasus vuorelta, juoksee läpi Transkaspian autioita aroja ja
saa lähellä laskuansa oikealta lisäksi Aras joen, joka nykyään on
rajana Venäjän ja Persian välillä. Saljan kaupungin lähellä jakaantuu
joki useampaan haraan, joista useimmat laskevat Kysylagatsh-lahteen,
mutta eräs ja suurin niistä laskee tämän lahden pohjoispuolelle.
Kura on sangen kalarikas joki ja sen suulla oli koko laivue
kalastaja-aluksia ankkurissa. Mutta kun hiekkasärkkä estää laivat
joelle pääsemästä, tuodaan kalat niihin pienissä soutoveneissä.
Kalakauppa on täällä sangen vilkas ja Saljan on sen suurin
varastopaikka.
Imperator Aleksander III on Merkuri-yhtiön suurimpia laivoja. Se on
noin 2,5 metriä syvässä kulkeva siipilaiva, ilman talkaa, päästäksensä
niin lähelle kuin suinkin noita usein sangen matalia rantoja ja
varsinkin Volgan suvantoa. Merkuriyhtiön tehtaat ja telakat ovat
Bakussa. Sen laivat, jotka ovat hienosti ja mukavasti sisustetut,
hallitsevat yksinomaan Kaspian meren kauppaa. Miehistö on
tattarilainen. Imperatorilla oli ainoastaan kaksi ensi luokan
matkustajaa, joista toinen, eräs venäläinen professori, oli koko matkan
merikipeä. Suuressa etusalongissa asusti joukko persialaisia ja
tattarilaisia, edelliset palasivat Bakusta, myytyänsä siellä
huivejaan ja mattojaan, jälkimmäiset olivat matkalla Teheraniin,
ostamaan uusia tavaroita. Useimmat olivat kauppamiehiä. Abadulla
Begh sitävastoin oli persialainen valtiomies, joka oli ollut
virallisissa asioissa Istambulissa. Hän oli roteva, kaunis mies,
keltaisessa silkkitakissa, hopeavyö uumalla. Ylimenon pitkinä hetkinä
lyöttäytyivät muhamettilaiset yhteen, huvittaen itseään noppapelillä ja
ajatusleikeillä. Viimemainittua toimitti kaksi henkeä siten, että
toinen lausui jonkun vanhan persialaisen runoilijan tekemän värsyn, ja
heti tämän lopetettua, tuli toisen lausua toinen värsy, jonka piti
alkaa edellisen värsyn viimeisellä äänteellä. Se, joka ensin tarvitsi
ajatusaikaa enemmän kuin 15 sekuntia, pidettiin voitettuna. Eräs
tämmöinen ajatusleikki kahden persialaisen kauppiaan välillä kesti yli
tunnin. Toinen kertaus seurasi taukoamatta toista ja molemmat
kilpailijat osoittivat ihmeellisen hyvin tuntevansa Persian
kirjallisuutta.
Pari tuntia ennen kuin Lenkoraan saavuimme, sivuutimme pienen,
yksinäisen saaren meressä. Tässä oli tattarilainen kalastaja-alus kolme
päivää sitten ajautunut matalikolle, ja viime myrsky oli heittänyt sen
kauvaksi maalle. Meidän lähestyessä antoivat haaksirikkoiset
hätämerkkejä, joihin Imperatorin katteini vastasi kahdella
pyssynlaukauksella. Sinne lähetetty vene palasi pian, tuoden kolme
tattarilaista, mutta kaksi jäi alukseen, jota he eivät millään ehdoilla
jättäneet, heidät täytyi sentähden heittää oman onnensa nojaan.
Lenkora on pieni venäläinen kaupunki, vihreine tai punaisiksi
maalattuine taloineen, puutarhojen ja poppelimetsikköjen ympäröimänä.
Kaupungin keskellä on kirkko ja tulimajakka. Tuolla takana näkyy Talysh
vuoren korkeat, tummat ja metsäiset seinämät lumiharjuineen. Me
ankkuroimme vähän matkaa rannikolta ja silmänräpäyksessä ympäröi meitä
tusina kömpelöitä, tattarilaisten soutamia veneitä. Näissä oli myös
venäläisiä tullivirkamiehiä, asiamiehiä ja kauppiaita. Jätettyämme koko
paljon siirtomaantavaroita, lähdimme Lenkorasta, sivuutimme kahden
tunnin päästä Astaran, joka on rajapaikkana Persian ja Venäjän välillä
ja saavuimme seuraavana aamuna kello 6 Enseliin. Ilma oli selkeä, meri
tyyni, ainoastaan vähäisen mainingin röyheltämä, joka oli hyvä asia,
sillä tuulisella ilmalla on ihan mahdotonta päästä Enseliin. Siinä
tapauksessa jatkaa laiva matkaansa Asterabadiin ja menee sieltä
takaisiin Bakuun. Tällä tavalla on moni matkustaja tarvinnut pari
viikkoa kulkeaksensa tuon 30 tunnin matkan Bakusta Enseliin.
Meri on tässä jotenkin matalaa ja Imperator ankkuroi sentähden jo parin
kaapelinpäässä rannasta. Heti tulla sohisi laineitten yli noin 50
alusta, joitten soutajat huutaen ja meluten kilpaa tunkeusivat
Imperatorin rappusille. Tästä syntyi sanomaton rähinä. Siellä, täällä
oli oikeita tappeluja, yksi ja toinen kieri mereen, ja moni alus oli
kaatua, taistellessaan kunniasta että saisi meitä matkustajaraukkoja
kapineinemme haltuunsa. Silmänräpäyksessä olivat soutajat iskeneet
kiinni laivaan ja juoksentelivat niinkuin nälkäiset sudet laivan
kannella, vaikka miehistö kaikin tavoin koetti heitä pidättää. Katosipa
yksi ja toinen myös etusalonkiin, anastaen muitta mutkitta niin paljon
kapineita kuin hän sai aluksiin kannetuksi. On sentähden viisainta,
ensi sekamelskassa istua tahi seisoa kapineittensa päällä.
Merkuri-yhtiöllä on kuitenkin Enselissä erityinen höyryvene, jolla ensi
luokan matkustajat saatetaan maalle. Tässä minä lähdin Imperatorista ja
kymmenen minutin päästä olimme niiden tyrskyävien salakarien ohitse,
jotka niin suuresti vaikeuttavat pääsöä Murdabin suvantoon. Höyryveneen
täytyi laidehtia kapeassa juovassa tyrskyjen välitse, kareja
välttääksensä. Persialaiset litteäpohjaiset alukset sitävastoin
liukuvat ilman vaikeutta salmen läpi mistä hyvänsä. Kun tullaan salmen
suuhun, huomaa oikealla kädellä kahdeksankulmaisen, viisikerroksisen
tornin verantoineen. Seinien ulkopuolet on koristettu kirjavilla
maalauksilla, esittäen Rustam sankaria taistelemassa velhoja ja
metsänhaltijoita vastaan, sekä väkevää Alia voittamassa paholaista,
joka makaa verissään, kädet ja jalat poikkihakattuna, ruumis sapelin
lävistämänä ja tavattomat haavat päässä, joista veri vielä purskuu.
Muut kuvat esittävät shaahia jalopeuranjahdissa. Hän on juuri
keihäällänsä lävistänyt hevosen tallaaman jalopeuran sekä halkaisee
paraikaa tuimimmassa vauhdissa toisen jalopeuran pään. Seinien
sisäpuolia verhoo kipsiin painetut, pienet lasilevyt, muodostaen
sateenkaaren värisiä koristeita. Päällimmäisessä huoneessa on mattoja
ja kullattuja huonekaluja. Tämä rakennus on shaahin huvilinna ja tässä
hän asuu, kun hän Eurooppaan matkustaessaan saa odottaa höyrylaivaa
Enselissä. Hän on asunut täällä ainoastaan kaksi kertaa. Rakennusta,
joka on ihan rappeentumaisillaan, ympäröi ihana, kukista,
appelsiineista ja sitrooneista rikas puutarha.
Heti tämän huvilinnan takana on pieni Enselin kaupunki, jonka sillalle
höyryvene laskee meidät maihin. Täällä oli joukko kalastajaveneitä ja
kirjava ihmisjoukko liikkui rannalla. Toiset olivat tulleet sinne
kantamaan matkustavaisten tavaroita, saadakseen siitä juomarahaa,
toiset kerjäämään, mutta suurin osa vaan uteliaisuudesta. Pari
persialaista tullimiestä otti heti selkoa meidän tavaroistamme, ja
pikaisen tarkastuksen perästä, joka maksoi kaksi krania (Persian hopea
raha, noin 1 mk), pääsimme menemään.
_Enseli_ on pieni, vilkas kaupunki mataline olkikattorakennuksineen. Se
on ikäänkuin Reshtin ja siis myös Teheranin satamakaupunkina. Suuret
laivanlastit eurooppalaista tavaraa jätetään tänne, karavaaneilla
kuljetettavaksi sisämaahan.
Enselissä vuokrasimme veneen, jonka neljä vahvaa soutajaa pian vei
meidät Murdabille. Tällä nimellä, joka merkitsee "kuollut vesi",
tarkoitetaan suurta makeaveden suvantoa, jonka kaksi kapeaa maan
kielekettä erottaa merestä. Enseli on lännemmällä niemekkeellä. Usea
pieni virta laskee suvantoon, ja kun nämät kuljettavat liejua ja
puunoksia mukanansa, on luultavaa, että tämä aikaa myöden täyttyy ja
katoaa. Vesi onkin sakeata ja korkeintaan parin metrin syvyistä.
Lähestyessämme etelärantaa, lisäsi perämies vauhtia, sauvoen
perämelalla, jossa samoinkuin muissa airoissa oli sydämenmuotoinen
lapa. Persialaiset soutavat epätasaisesti eivätkä lepää aironvetojen
välillä. Heillä ei ole taipumusta merimiestoimeen, jota ei ole
ihmettelemistäkään. Rantoja pitkin kasvaa kaihlistoa tuuheana ja
rehevänä, muodostaen suorsaparville erinomaisia piilopaikkoja. Ilmassa
lenteli variksia ja kalalokkeja. Tiellä kohtaa meitä isokuormaisia
kalastajaveneitä, joissa usein on sangen korkeat purjeet. Suurin osa
Gilanin maakunnan asukkaista elääkin kalastuksesta, ja siinä suhteessa
on Murdab tyhjentymätön aarreaitta. Kala on perin halpaa ja sitä
myydään täällä suuret määrät.
Sillä välin lähenemme etelärantaa ja joudumme pienelle kapealle joelle,
jonka vesi näyttää olevan ihan liikkumatonta. Tämä on Sefid Rudin[7]
läntinen suistamo, jonka rannat kasvavat ihan täynnä kahilistoa ja
tuuheita pensaita, joissa lukuisat metsäsiat oleskelevat. Vähän matkaa
ylöspäin kapenee joki. Soutajat astuvat silloin maalle ja vetävät
venettä mastonhuippuun kiinnitytetyllä köydellä. Vene kiitää
vedenpintaa äänettömästi ja hyvää vauhtia; moniaita isoja kaloja on
rannoilla mietteisiinsä vaipuneina, ne säikähtävät venettämme ja
katoavat veteen. Aamupäiväaurinko on polttava. Molemmin puolin jokea
leviää reheviä niittyjä karjalaumoineen.
Kuljettuamme neljä tuntia soutoveneessä, saavuimme kello 1 pieneen
Piribasarin kylään, joka on molemmin puolin jokea, uhkean
kasvullisuuden peitossa. Rannassa on suuri, mutta vanha ja rappeutunut
karavaaniasema tavaramakasiinineen, tulleineen ja teepuotineen. Sen
ulkopuolella liikkui noin kolmekymmentä hevosta ja toisen sen verran
miehiä. Toisilla hevosilla oli ratsastussatulat, toisille oli
kuormitettu raskaita Reshtiin vietäviä tavarakääröjä.
Olimme tuskin päässeet maalle, kun meitä ympäröi joukko persialaisia,
jotka vilkkailla eleillä ja suurin sanoin kiittelivät hevostensa hyviä
ominaisuuksia. Pikaisesti valitsimme pari pientä, ei suinkaan kaunista,
mutta vahvaa ja lihavaa hevosta ja näitten satuloitten taakse
kiinnitettiin meidän tattarilaislaukkumme. Mutta ennen lähtöämme
kävimme karavaaniasemalla, josta kuitenkaan ei saatu muuta kuin teetä
ja leipää, viimemainittu sangen naurettavaa laadultaan. Se on ohutta
kuin paperi, tummaa, sitkeätä ja pehmeätä, ja kukin leipä niin iso,
että sitä hyvin sopisi käyttää huppuliinana tahi sadetakkina.
Persialainen leipä kuuluu olevan vähemmän ravitsevaa, mutta hyvää se on
-- varsinkin kun on nälkä.
Syötyämme nousimme odottavien hevostemme selkään ja sitte lähdettiin
Reshtiin. Tie oli kovin huono ja alkupuolelta täynnä suuria,
epätasaisia mukulakiviä, loppupuoli oli paikoittain veden vallassa.
Tiessä on syvät, yhtämittaisten muulikaravaanien sotkemat korot; näitä
karavaaneja kulkee pitkinä jonoina Piribasarin ja Reshtin välillä.
Hevoset kompastuvat alinomaa syviin vesilätäkköihin. Seutu on
suoperäinen ja talot ovat kosteuden välttämiseksi rakennetut paaluille.
Talvella sataa näet melkein taukoamatta Kaspian meren rantamailla
Grilanin ja Masenderandin maakunnissa, ja laajoja maa-aloja on silloin
suurimmaksi osaksi veden alla. Talojen seinät ovat erästä kovaa putkea,
vahvasti rapatut, ja päällä on tavaton olkikatto.
Pian saavuimme Reshtin pitkille, kapeille kaduille ja menimme suoraan
Venäjän kenraalikonsulin Vlassovin taloon, joka on kaupungin laidassa,
ihanan puutarhan ja korkeitten kivimuurien ympäröimänä. Konsuli
vastaanotti meidät oikein itämaalaisella vieraanvaraisuudella; meidän
käytettäväksemme annettiin pari persialaiseen tapaan kalustettua
huonetta, ja turkkilainen palvelija sai käskyn näytellä meille Reshtin
merkillisyyksiä. Hänen seurassaan menimme ensin basaareihin.
Kadulla kohtaamme joukottain raskaasti kuormitettuja hevosia ja aaseja,
joita säälimättömät kuljettajat ajavat. Katujenkulmissa istuu kerjääviä
dervishejä kokoonkyyristyneinä. Jo kaukaa latelevat he huimaavaa
vauhtia liikuttavimpia rukouksia: "Allah siunatkoon sinua ja antakoon
sinulle pitkän iän. Anna minulle vaan yksi shej,[8] ainoastaan _yksi_
shej! Ja, Ali. Ja Allah!" Siellä täällä näkee kummallisia moskeita,
tiilikattoisine tornineen. Itse rakennus on matala, varustettu
ristikkoakkunoilla ja korkealla katolla. Täällä on myös lukuisia
kouluja, jotka melkein aina ovat avoimia kadulle päin. Molla[9] istuu
siellä keskellä lattiaa, pienten persialaispoikien ympäröimänä. Nämät
tulevat toinen toisensa perästä mollan eteen lukeakseen läksynsä,
useimmiten värssyjä koraanista. Pitkin seiniä istuvat vanhemmat,
edistyneemmät oppilaat kirjoittamassa. Kynä on leikattu kovasta
ruokoputkesta, vasemmassa kädessä paperi, jota nojataan päin vasenta
polvea. Kirjoittaessa vääntävät he myös paperia, jotta kirjaimille
tulisi pyöreä muoto. Kaunis käsiala pidetään suurena taitona ja korkean
sivistyksen ilmauksena. Kirjainten tulee olla pyöreitä ja tasaisia,
samallaiset ihan samankokoisia, eikä viivan ala- tai yläpuolella saa
olla mitään tarpeettomia mutkia.
Tällä välin olemme saapuneet basaareihin. Ajateltakoon joukko kapeita,
mutkaisia, labyrinttimaisia katuja, jotka risteilevät joka suunnalle.
Jokaisen kadun kummallakin puolella on myymälöitä järjestettyinä siten,
että eräällä kadulla on ainoastaan hedelmäkauppiaita, toisella
ainoastaan kultaseppiä j.n.e. Huomioamme kiinnittää varsinkin kauniit,
taiteellisesti kokoonpannut mosaikkimatot, jotka korkeista hinnoista
myydään Kaukaasiaan ja Armeeniaan, sekä runsaat silkkivarastot. Suuri
osa Grilanin ja Masenderanin väestöä saa nimittäin elatuksensa
silkkiteollisuudesta ja joka vuosi pidetään suuret markkinat Reshtissä,
jossa silkkitavarakauppa on suuremmoinen. Näistä hedelmällisistä
maakunnista viedään myös vuosittain suuret määrät riisiä ja pumpulia.
Basaarilaitokset ovat persialaisille erittäin tärkeänarvoiset. Ne ovat
kaiken liikkeen ja kaupan keskustana. Täällä suunnitellaan teelasin ja
kaljanin[10] ääressä kaikki kauppa-asiat ja tehdään tärkeitä
sopimuksia, jopa naimisliittojakin. Täällä liikkuu katkeamaton, kirjava
ihmisjoukko: araapialaisia kauppiaita pitkissä, valkoisissa
silkkitakeissa ja punaisissa lakeissa valkea turpaani ympärillä;
persialaisia käsityöläisiä sinisissä mekoissa vyöt uumalla, korkea,
musta lakki päässä lörpötteleviä neekereitä ja parrakkaita
armeenialaisia. Näitten välissä kulkee naisia, kokonaan käärittyinä
keveisiin, tummansinisiin kaapuihin, ainoastaan pienet, sievät
jalat vapaina. Jalat ovat pistetyt pieniin, korkeakorkoisiin
suipputohveleihin. Kasvoja peittää valkoinen, polviin ulottuva huivi,
jossa silmien kohdalla on lävet, mutta kuitenkin niin tiheä, ettei voi
saada aavistustakaan tämän omistajan ulkonäöstä. Usein kantavat he
pieniä, kirkuvia lapsia. Pysähtyessään johonkin myymälään ostaaksensa
kangasta t.m.s. nostavat he huntunsa, paremmin nähdäkseen. Jos silloin
on varuillansa, saattaa nähdä hurmaavan kauniit, soikeat, valkoihoiset
kasvot, mantelinmuotoiset pikimustat silmät, suuret, nenän yli
kiinnikasvaneet kulmakarvat, suoran nenän ja punaiset huulet. Lähemmin
tarkastaessa huomaa kuitenkin kulmakarvat olevan mustatut ja posket
valkoiseksi maalatut, sillä ilman valkoista ihoa ei ketään pidetä
kaunottarena. Silmissä on kylmä ja arka orjan ilme. Mutta eipä usein
näin saakaan tarkastaa persialaisia kaunottaria, sillä niin pian kuin
he huomaavat jonkun olevan kyllin julkean tarkastamaan heitä, peittää
huntu taas heidät silmänräpäyksessä.
Vaikka basaarit ovat näin vilkkaat ja kirjavat, eivät ne kuitenkaan tee
katsojaan kaikin puolin miellyttävää vaikutusta. Ensiksikin on
kauppiaitten koko päämääränä pettää toisiansa ja ostajia. Sitten on ilma
epäterveellisten höyryjen myrkyttämä, varsinkin siinä basaarin osassa,
missä ruokatavaraa ja vihanneksia myydään. Mädänneitä hedelmiä ja
lihapalasia heitetään näet keskelle katua kaivettuun ojaan,
jossa ne saavat olla, kunnes koirat ovat ne syöneet. Näkeepä
aasin- ja koiranraatojakin päivä päivältä makaavan ja löyhkäävän
päivänpaisteessa, eikä kukaan vie niitä pois tahi kuoppaa niitä. Tämä
ei sovi meidän käsitykseemme puhtaudesta ja terveydestä. Kaupunki on
suoperäisellä maalla. Suot ja lammikot ympäröivät sitä kaikilla
tahoilla ja näissä rehottaa mehuisia vesikasveja ja miljoonittain
kurnuttavia sammakoita. Öisin kuljeksii sakaali- ja hyeenalaumoja
pitkin katuja raatojen haussa. Niitten valittavaa, kamalaa ulvontaa on
kaikkea muuta kuin mieluista kuunnella eikä se juuri tee yölepoa
suloiseksi. Pakottaapa nälkä kuningastiikereitäkin talvisaikana Reshtin
ulkolaidoilta ankariin yrityksiin lampaita ryöstääkseen. Konsuli
Vlassovilla oli suuressa salissaan, joka oli persialaisilla
taideteoksilla runsaasti koristettu, kaksi aimon suurta tiikerinnahkaa.
Toinen näistä oli eräästä juuri konsulaatin edustalla tapetusta
eläimestä saatu.
Ilmanala Reshtissä ja sen ympäristössä on niin tappavaa, ei ainoastaan
eurooppalaisille, vaan myös itse maan asukkaillekin, ettei missään
muualla maan pallolla ole semmoista. Vuosittain käykin kuumeen musta
aave unohtumattomilla tervehdysretkillään asukkaitten luona. Siitä on
nyt kuusi vuotta, kun tämä kulkutauti kaatoi 5,000 ihmistä kaupungissa.
Ei ehditty kuolleita hautaamaan, vaan ruumiit heitettiin moskeihin,
joissa ne saivat kesänhelteessä mädätä. Kaikilla kaduilla makasi
ruumiita huolettomasti heitettyinä, rupisten koirien ja korppien sekä
kotkien suureksi mielihyväksi ja öisin söivät sakaalit kylliksensä
ihmislihaa. Silloin muutti kymmenentuhatta henkeä Reshtistä pois.
Kuumetta vastaan lienee paras keino pitää kylmillä pesemisillä ihonsa
hyvin puhtaana.
Reshtiä kohtasi kaksi vuotta sitten toinen onnettomuus, kun tuhannen
myymälää, viisitoista karavaani-asemaa ja kaksi moskeeta joutui
liekkien saaliiksi. Tulen ehkäisemiseksi ei tietysti ole mitään
keinoja. Täytyy antaa palaa, kunnes tuli itsestään sammuu.
Asukasluku nousee 60,000. Näistä on noin satakunta armeenialaista ja
suuri osa neekereitä, tahi neekerien ja persialaisnaisten jälkeläisiä.
Kun rikkaat persialaiset tekevät toivioretken Mekkaan, ostavat he
nimittäin pyhässä maassa neekeriorjia -- joka lienee Allahille
otollista -- ja lähtiessään kotiin Persiaan, ottavat he nämät mukaansa,
mutta päästävät heidät, kotiin tultuaan, vapaiksi. Neekerit, joiden on
melkein mahdoton yksinään lähteä tuolle pitkälle paluumatkalle,
perehtyvät uuteen kotimaahansa, ryhtyvät johonkin elinkeinoon tai
liikkeeseen ja menevät naimisiin persialaisnaisten kanssa. Neekerit
näyttävät hyvin viihtyvän persialaisten kesken ja pian unohtavan
synnyinmaansa. Heistä tulee yhtä hyviä muhamettilaisia, kuin heidän
uudet veljensäkin eivätkä koskaan laiminlyö joka ilta rukoilla:
Biszmillah rahman errahim.
Samoillessamme kaduilla ja basaareissa oli päivä loppuun kulunut. Juuri
päivän laskiessa kuului kirkas, hopeanheleä ääni hitaasti, mutta
voimallisesti ja sointuvasti laulavan juhlallista laulua. Se oli molla,
pappi, joka auringon laskussa nousee moskeen tornin penkereelle ja
sieltä muutamalla koraaninvärsyllä muistuttaa kaikille oikeauskoisille
Allahin ja Muhametin suuruutta, ihmisten viheliäisyyttä ja elämän
lyhyyttä. Se, joka kerran on kuullut näitä vakavia säveleitä --
hiljaisessa iltahetkessä -- sillä liike Persian kaduilla lakkaa jo
kello viiden aikana -- hän ei varmaankaan koskaan niitä unhota. Tämä
kaunis tapa on käytännössä kaikissa Persian kaupungeissa ja kylissä,
niinhyvin auringon laskiessa kuin noustessakin.