Naftateollisuudesta.
Apsheron niemimaalla on siis mitä viehättävimpiä luonnon voimia
vaikuttamassa ja harvoissa maan paikoissa löytynee näin ahtaissa
rajoissa niin monta merkillistä ilmiötä kuin täällä. Niin, täällä on
niin paljon ja niin omituista huomattavaa, että geoloogilla on täysi
työ monena vuonna, ennenkuin hän oppii kaikkea tuntemaan. Mutta eivätpä
ainoastaan nuo ikuiset tulet tahi maan tuliperäinen luonto tahi
asfaltinrunsaus niin suuresti kiinnitä nykymaailman huomiota
Apsheroniin; paljon enemmän on siihen syynä tuo suuri naftarikkaus,
joka viruu sen sisäisissä, maanalaisissa osissa. Vuosituhansia on
tiedetty täällä naftaa löytyvän, sillä seutu on rikas luonnollisista
naftalähteistä ja pitkiä aikoja sitten on tätä kaivettu, mutta vasta
viime aikoina on ymmärretty hyväksensä käyttää niitä suuria rikkauksia,
jotka ennen ovat olleet saavuttamattomissa. Moni venäläinen ja
tattarilainen oli kauvan purannut naftaa, mutta vasta sitte kun Nobelin
veljekset v. 1874 yhtiönsä perustivat, on naftateollisuus kasvanut
suuremmoiseksi.
Naftakentät sijaitsevat puoli virstaa Balakanin kylän itäpuolella. 10
neliökilometrin alalla on 870 öljykaivoa,[3] joista kuitenkin
ainoastaan 161 pumputaan, ne muut ovat joko hävitetyt taikka purauksen
alaisina. Nobelyhtiön hallussa on 75 kaivoa, joista 42 antaa naftaa.
Ameriikkalainen puraus, jota Nobel nykyään yksinomaan käyttää, tapahtuu
lyhyesti seuraavalla tavalla. Noin 18 metriä korkea, tornimainen
puukehys rakennetaan ensin sille paikalle, josta aiotaan naftaa hakea.
Tämän n.s. puraustornin huippuun on kiinnitetty iso rautainen
väkipyörä, tässä kulkee köysi, jonka toinen pää on kiedottu puupyörään
puraustornin lattialla. Pyörä pannaan liikkeelle höyrykoneen avulla,
joka on eräässä vajassa, ja se taas on puraustornin yhteydessä. Tulen
vaaran välttämiseksi on konehuone noin 50 tai 60 askeleen päässä
puraustornista, ja höyry vaikuttaa koneeseen torvijohtoa myöden. Höyryn
vaikutuksesta kiertää iso pyörä ja väkipyörässä juokseva köysi liikkuu
ylös tahi alas. Köyden toiseen päähän on kaikellaisia työkaluja
kiinnitetty, sen mukaan kuin niitä puratessa tarvitaan, esim. soikea
rautalieriö, joka nostaa puratessa irtaantunutta savea, santaa ja
kiviä. Puraus toimitetaan suureen, vaakasuoraan puuhun kiinnitetyllä
taltalla, joka voimapyörän avulla pannaan ylös ja alas liikkumaan.
Tällä tavalla talttakin vähitellen tunkee maan sisälle. Sitä myöden
kuin se tunkee alaspäin, täytyy sitä vääntää ympäri ja puun ja taltan
välistä köyttä täytyy jatkaa. Tämän toimittaa yksi tahi kaksi
tattarilaista. Taltan alinomaisista iskuista syntyy ihan ympyriäinen ja
pystysuora reikä maahan. Reikä varustetaan rautatorvilla, jotka ovat
noin 45 senttiä läpimitaten; nämät vaipuvat, osaksi omasta painostaan,
osaksi väkivivun vaikutuksesta siihen kohtaan, missä taltta
työskentelee. Pian kuitenkin torvet istuvat kiinni maan painon
vaikutuksesta sivulta päin ja silloin täytyy sovittaa näiden sisälle
uusia torvia, joiden läpimitta on vaan 37 senttiä, sekä käyttää
pienempää talttaa. Kun tämä toinen torvijakso pysähtyy, upotetaan
kolmas vielä hienompi. Tämmöisiä torvijaksoja on 6, joista viimeisen
läpimitta on 15 senttiä. Vaikka yöt, päivät purataan, kuluu kuitenkin
vuosikausia ennenkuin päästään siihen syvyyteen, missä naftaa on.
Joskus löydetään naftaa vasta kolmanneksen- tai puolen vuoden purauksen
päästä, usein vasta parin vuoden perästä. Syvin purausreikä koko
Kaukaasiassa kuuluu Nobelille ja on Zikh nimisen tattarilaiskylän
vieressä. Kun ei siinä 500 metrin syvyydessä löydetty naftan
merkkiäkään, katsottiin olevan viisainta laata puraamasta, koska jo oli
turhaan maahan kaivettu kokonainen pääoma. On toisia purausreikiä,
jotka ovat ainoastaan 80 à 90 m. syviä ja niistä saadaan kuitenkin
naftaa.
Kun vihdoinkin on löydetty naftaa, käytetään taas väkipyörässä
juoksevaa köyttä, jonka päähän nyt on kiinnitetty "shalonka", eli
soikea rautalieriö. Shalonka hinataan alas naftaan, jossa se täyttyy,
nostetaan taas ylös ja tyhjennetään. Tällä tavoin voidaan 24 tunnissa
pumputa 6,000 puutaa (1 puuta = 16,38 k.). Tällä tavoin saatu nafta
johdetaan kanavia myöten suuriin "ambareihin", eli kaivettuihin
kuoppiin, joista se sittemmin pumputaan suuriin säiliöihin. Neljään
tämmöiseen säiliöön Balakanissa mahtuu 100,000 puutaa jokaiseen,
erääseen toiseen mahtuu 300,000 puutaa; ne ovat kaikki Nobelin omia.
Salakanista johtaa Mustan kaupungin tislauslaitoksiin 13 torvijohtoa,
joista kaksi on Nobelin. Nämät viimemainitut ovat 15 senttiä
läpimitaten ja voivat yhteensä 24 tunnissa viedä 240,000 puutaa raakaa
naftaa Mustaan kaupunkiin. Ennenkuin johtotorvia oli, kuljetettiin
nafta nahkasäkeissä rattailla (arboilla) Bakuun. Katkeamaton jono
nafta-arboja kulki silloin Balakanista merelle asti. Koko
naftakentiillä nostetaan vuosittain noin 100 miljoonaa puutaa naftaa.
Tästä määrästä tulee noin 20 milj. Nobelin purausreijistä.
Saattaa laskea, että jokainen purausreikä antaa naftaa keskimäärin
viisi vuotta. Tällä ajalla tapahtuu kuitenkin usein, että nafta
itsestään viskaantuu ulos maasta, muodostaen suihkulähteitä,
"fontaaneja". Tämän vaikuttaa ääretön kaasujen paino, mikä syntyy
niissä maan sisäisissä suurissa onkaloissa, joissa naftan luullaan
olevan. Geoloogit eivät vielä ole selvillä naftan synnystä ja
naftailmiöistä. Saattaa kuitenkin jotenkin varmasti otaksua, että tämä
kallis neste viruu pitkissä käytävien muotoisissa onteloissa, eri
syvyyksissä maan sisässä. Löytyypä monta esimerkkiä siitä, että kaksi
purausreikää on yhteydessä keskenänsä, niin että toisen antaessa
naftaa, toinen kuivuu ja päinvastoin. Tapahtuupa vielä että toistensa
läheisistä purausreijistä, toinen antaa 100 m syvyydestä naftaa, kun
sitä vastoin toista täytyy purata ehkä 300 m, ennenkuin naftaa löytää.
Ennenmainittujen ontelojen olemassa oloa todistaa muun muassa ne
äärettömät vieremät, jotka keväällä v. 1886, minun vielä Balakanissa
ollessani, tapahtuivat erään puraustornin kohdalla, josta oli suuret
määrät naftaa pumputtu. Maahan painetut torvet taipuivat, puraustornien
alle muuratut kiviaukot katosivat, ja osa puraustorneja upposi maahan.
Kun kaasut puristavat naftan ylös torvien lävitse, viskaantuu se
huumaavalla jyryllä puraustorvista ylös semmoisella voimalla, että
tämän ylemmät osat usein menevät pirstaleiksi. Suuria kiviä ja
savimöhkäleitä lentää noin 300 metrin korkeuteen ilmaan, jotavastoin
itse naftasuihku harvoin nousee 60 m korkeammalle. Nafta, joka hienona
vihmana putoilee puraustorvien ympärille, kootaan niin tarkoin kuin
suinkin läheisiin "kuoppiin". Suuret määrät joutuvat kuitenkin
hukkaan ja tuulien kuljetettaviksi. Jos naftasuihku on runsas
ja kauvan kestävä, muodostaa se puraustornin ympärille oikein
santa- ja savivallia, joitten poistamiseen kuluu kuukausia. Jotta
ylösviskaantunutta naftaa voitaisiin helpommin koota, käytetään,
ameriikkalaisissa puraustorneissa n.s. "kalpakkia" s.o. purausreiän
suuhun kiinnitettyjä polvitorvia, jotka pakottavat naftasuihkun
heittäytymään sivullepäin. Vaikka nämät polvitorvet ovat 5 sentin
vahvuisesta valinraudasta, voipi väkevä naftasuihku muutamassa
minuutissa ne kokonaan kuluttaa, kun santa ja savi alinomaa hankaa
polvitorven taivunta vastaan. Toistakin tapaa käytetään naftasuihkun
sivullepäin taivuttamiseksi: sysätään taaja rivi rautatiekiskoja
naftasuihkun päälle. Eräänkaltaista laitosta käytetään sulkemaan ja
avaamaan naftasuihkua sen mukaan kuin naftaa tarvitaan. Tapahtuu
kuitenkin sangen usein, että suihku on niin väkevä, että se rikkoo
kaikki tämmöiset esteet ja heittää ne sivulle. Naftan suihkuminen
saattaa kestää koko vuoden ja antaa 20,000 puutaa tunnissa.
Voimallisimpia naftasuihkuja Balakanissa olivat Nobelin n:o 25 ja n:o
9. Edellinen, joka suihkusi kokonaisen vuoden, lyhyillä väliajoilla,
antoi 400,000 puutaa naftaa 24 tunnissa. Jälkimmäinen suihkusi 6
viikkoa, antaen voimallisimmin suihkutessaan puolen miljoonaa puutaa
naftaa yhtä lyhyessä ajassa. Edellisessä huomattiin sitäpaitsi
erinomaisen väkevä kaasuvirta.
Kun koko Balakani on täynnä naftajärviä ja kanavia, ja kun maa, talot ja
puraustornit ovat ihan naftan liottamia, on helposti ymmärrettävissä,
että täällä on sangen tulenarkaa, varsinkin lämpymänä vuoden aikana,
jolloin ilma on rasittavan kuuma ja helteinen. Tulipalot eivät
olekaan Balakanissa harvinaisia. Kesällä on tuskin viikkoakaan, ettei
olisi tulipaloa. Nämät ovat useinmitten ajattelemattomuuden tai
varomattomuuden seurauksia, mutta usein syntyvät ne myös räjähdyksistä
tahi konehuoneiden kipinöistä. Niinkuin sanottu, purataan ja pumputaan
useimmat purausreiät höyryn avulla. Poikkeuksena tästä ovat
tattarilaisten purausreijät. Niitä tehdään käsi- tahi hevosvoimalla.
Kun itse olen katsellut valkeanvaaraa Balakanissa, en saata olla
lyhyesti kertomatta tätä sekä komeata että kauhistavaa nähtävää. Oltiin
helmikuussa v. 1886. Ilta oli hiljainen ja tyyni, kun äkkiä alkoi
kuulua kamalia huutoja: "pashar" ja "jango", edellinen venäläisten,
jälkimmäinen tattarilaisten huulilta. Nämät molemmat sanat merkitsevät
tulipaloa ja herättävät aina Balakanissa kauhua ja säikähdystä.
Kiirehditään ulos, sillä aavistetaan jotain tavatonta tapahtuvan.
Ulkona kohtaa silmiämme häikäsevä tulimeri. Koko aro on monen virstan
alalla taikamaisessa, valahtavassa valossa. Läheiset ja etäiset
puraustornit näyttävät vaaleata taustaa vastaan ikäänkuin
yökummituksilta. Kaikki ne, jotka omistavat naftamaata ja puraustornia,
kiirehtivät ensiksi tulenpaikalle, ei niin paljon estääksensä tulta,
vaan enemmän suojellaksensa omaisuuttaan. Toiset kiirehtivät sinne
uteliaisuudesta. Mitä lähemmäksi tulipaloa tullaan, sitä selvemmin voi
eroittaa noita tavattomia, valkoisia liekkiä, jotka oikullisina
kiertelevät ylös ilmaan, levittäen savupilviä ylitsensä. Palopaikalle
tultuamme huomattiin suuren, 100,000 puutaa sisältävän naftajärven sekä
puraustornin olevan ilmiliekissä. Tuli oli päässyt valloilleen
seuraavalla tavalla. Palavassa puraustornissa oli samana päivänä ollut
väkevä suihkuvirta, jotta tornin lattia ja seinät olivat ihan naftalla
valetut, mutta tästä huolimatta oli armeenialainen työmies mennyt kello
yhdeksän illalla sinne sisälle lyhtyineen, noutamaan joitakuita
työkaluja. Tultuaan puraustorniin, oli hän pudottanut lyhtynsä, sillä
seurauksella, että rakennus silmäräpäyksessä oli liekissä. Itse oli hän
paennut. Sillä välin kun turhaan koetettiin sammuttaa palavaa
puraustornia, vei tuuli kipinöitä ja hehkuvia lastuja ihan vieressä
olevaan naftajärveen, joka myös heti syttyi.[4]
Pian kukistuivat puraustornin hiiltyneet seinät, mutta purausreiästä
nousi vielä kaasuja, jotka paloivat tavattomina liekkeinä. Kun monasti
oli koetettu sammuttaa näitä heittämällä kosteita turkkeja reiän
suulle, onnistui se vihdoinkin siten, että 20 tattarilaista asettui
purausreiän ympäri, jokaisella käsissänsä lapiollinen kosteata multaa
jolla he annetun merkin mukaan tukkivat reiän. Mutta naurettavaa olisi
ollut koettaa sammuttaa nafta-ambaria. Nafta kiehui huumaavalla
kohinalla ja maa oli yltympäri ihan kuumeentunut. Nobelin palokunta,
joka tämmöisissä onnettomuustilaisuuksissa tavallisesti on ensimmäisenä
paikalla, oli nytkin saapunut, mutta kun he huomasivat, että oli
mahdotonta sammuttaa palavaa naftamerta muutamilla vesisuihkuilla,
jotka muuttuivat höyryksi, ennenkuin ne edes ehtivät ambariin, oli
käsketty pysymään alallaan. Täytyi antaa palaa, kunnes tuli vähitellen
sammui. Jos tämmöistä tulipaloa saa rajoitetuksi vähempään alaan,
tapahtuu se enemmän sattumuksesta, kuin läsnäolevien huomaavaisuudesta
ja toimenpiteistä.
Puraustorni ja ambari oli erään venäläisen, herra Palashovskin oma,
jolle tuli 10,000 ruplan vahinko. Satatuhatta puutaa naftaa oli 4:ssä
tunnissa palanut ja sitäpaitsi oli yksi puraustorni menetetty. Sitten
kuin joka naftatippa oli haihtunut, kiehui jälellä oleva vesi vielä
ambarin pohjalla ja läpinäkymätön pimeys peitti taas aron.
Tuskin virstan päässä Bakusta itään näkee matkustavainen suuren ryhmän
mustia huoneustoja sekä korkeita tehtaan savutorvia. Näitten yli
leijailee aina raskas, pikimusta savupilvi. Tämä taloryhmä on "Musta
kaupunki", ja savu, joka sen yli leijailee, tulee täällä olevista,
lukemattomista tislauslaitoksista, joissa raaka nafta valmistetaan.
Täällä on pitkä rivi tavattoman suuria tislauspannuja, joissa nafta
kuumennetaan, saatetaan kaasunmuotoiseksi, tiivistetään taas
jättiläissuuruisissa jäähdytystorvissa, jotka ovat kiemuraisina vedellä
täytetyissä puu-ammeissa. Tislauksessa eroittuu toinen toisensa
perästä: bentsiiniä, gasoliiniä, kerosiinia, solariöljyjä, voi-öljyjä
ja loput -- venäjäksi "astadka" -- käytetään höyrypannuissa
polttoaineeksi. Sadasta osasta raakaa naftaa saadaan 25 osaa puhdasta
kerosiinia. Bakusta viedään vuosittain noin 25 miljoonaa puutaa
kerosiinia.
Naftan kuljettamista varten on Nobelilla 12 Motalassa rakennettua
höyrylaivaa, joilla useimmilla on itämaalaiset nimet niink. Soroaster,
Braama, Mooses j.n.e. Muutamia vuosia sitten paloi satamassa höyrylaiva
"Nordenskiöld", jolloin usea tattarilainenkin menetti henkensä. Näitten
laivojen rungot käytetään suuremmaksi osaksi öljysäilyttiminä.
Jokaiseen laivaan mahtuu 45,000 puutaa. Ne vievät öljyn Astrakaniin,
josta se kuljetetaan matalassa käyvillä aluksilla Zaritsyn'iin. Täältä
se viedään rautatiellä erityisissä, sitä tarkoitusta varten
rakennetuissa öljyvaunuissa, Venäjän valtakunnan kaikkiin osiin.
Se, joka kerran on nähnyt Nobelin naftalaitoksen Balakanissa ja
Mustassa kaupungissa, ei voi muuta kuin ihmetellä sitä tarmoa ja
tahdonlujuutta, jota on osoitettu näitten perustamisessa. Tämä työ
olisi oikeastaan suuremmoista jo sivistyneessäkin maassa, jossa kaikki
nykyajan teollisuuden apuneuvot ovat helposti käytettävissä, mutta mitä
on sanottava tämmöisestä yrityksestä kaukaisessa maan-osassa, johon
kaikki koneet on kuljetettava satoja penikulmia ja jossa raaka ja
sivistymätön kansa tietämättömyydessään ja kateudessaan koettaa
mitättömiksi tehdä ja ehkäistä kaikki hankkeet. Tämän teollisuuden
perustajat ovat ruotsalaiset veljekset _Roopertti ja Ludvig Nobel_. Kun
ensinmainittu eli vanhempi veli kerran oli matkalla Bakuun, johtui
hänelle mieleen se onnellinen ajatus, että täällä epäilemättä löytynee
tyhjentymättömiä aarteita kätkössä maan sisässä, ja näin hänestä tuli
tämän toimen varsinainen alkuunpanija, mutta Ludvig Nobelin
voimakkaassa ja viisaassa johdossa tämä yritys yhä kasvoi, laajeten niin
jättiläismäiseksi, kuin se nyt on. V. 1874, kun tämä yritys pantiin
alkuun ja sitä lähinnä seuraavina vuosina, saatiin taistella
uskomattomia vaikeuksia vastaan. Murhat, murhapoltot ja varkaudet
olivat tavallisia, ja sekä tattarilaiset, että venäläiset ja
armeenialaiset koettivat kaikin tavoin vahingoittaa näitä uusia
laitoksia ja niitten omistajia. He kaivoivat maan alaisia kanavia
näitten nafta-ambareista, tyhjentääkseen ja varastaakseen naftaa
niistä. He raastivat ylös pitkät mitat niitä torvijohtoja, jotka
vievät naftan Balakanista "Mustaan kaupunkiin", mutta pelästymättä
tästä, enensi Nobel vaan ponnistuksiaan. Hän asetti aseellisia
"karaolshik'eja", eli yövartioita tehtaisiinsa ja hänen onnistui näin
suojella niitä. Näillä varokeinoilla voitti "Öljykuningas", joksi häntä
täällä yleisesti nimitetään, pian vastustajansa. Yritys kasvoi vuosi
vuodelta, uusia puraustorneja rakennettiin, tehtaat laajennettiin,
konepaja ja naftasäiliöitä perustettiin sekä Balakanissa että "Mustassa
kaupungissa", insinööri- ja työväenasuntoja, klubihuoneustoja,
piirustuskonttooreja, laivatelakoita, siltoja, rautatievaunuja ja
laivoja rakennettiin ja näin on vähäisestä alusta maamiestemme
tarmokkaisuudella Bakussa paisunut eräs maailman suurimpia
teollisuuslaitoksia.