Apsheron niemimaa.
Kaspian meren länsi rannalla pistäikse Kaukaasian vuorten kaakkois
päästä Apsheron niemimaa, 8 pen. pituisena mereen. Ylipäänsä on se
samannäköinen kuin Mogan aro, mutta paljon mäkisempi, syystä, että
Kaukason loppuhaarat monena matalana harjuna risteilevät sen läpi.
Kasvullisuus on erittäin laihaa, varsinkin naftakenttien läheisyydessä,
jossa turhaan etsii kuivettunutta ruohonkortta, mutta niemimaan
sisäosissa, tuulelta suojatuissa laaksoissa, viljelevät tattarilaiset
viljaa, ja pohjoisrannikolla on laajoja puutarhoja, joissa kasvaa
viinirypäleitä ja vesimeluuneja.
Maa on sangen suolaperäistä, kaikki ne pienet järvetkin, joita on
siellä täällä niemimaalla, sisältävät siinä määrässä suolaa, että
kesäisin, veden kuivettua, jääpi järven pohjalle lumivalkoinen
suojakerros. Merenrannikot ovat ylimalkaan matalat, täynnä pieniä
saaria, joista suurin on Pyhäsaari (Svjatoj ostrov) itärannikolla, ja
etelärannikolla Nargin, joka suojaa Bakin lahtea etelämyrskyiltä.
Ilmanala on terveellistä vaikkei juuri mieluisaa, sillä kesä on sangen
lämmin ja kuiva, mutta talvi on kylmä, kostea ja uskomattoman tuulinen.
Apsheron niemimaa on nim. avoin pohjoismyrskyille, jotka esteettömästi
kiitävät meren yli, taittuen pohjoisrannikkoa vastaan, ja vaikka
lämpömäärä harvoin laskee alle -5° C, tuntuu ilma kumminkin,
läpitunkevan tuulen vuoksi, paljon kylmemmältä. Tuuli tuo mukanansa ei
ainoastaan hiekkaa ja pölyä, vaan tuleepa vielä usein soraa ja someroa
ilman läpi tanssien ja välistä pääsee ainoasti suurimmilla
ponnistuksilla vastatuuleen kulkemaan.
Kaspian meri onkin tunnettu vaarallisista ja petollisista myrskyistään,
jotka silmänräpäyksessä nousevat ja yhtä nopeasti kääntyvät pohjoisesta
etelään.
Baku on niemimaan ainoa kaupunki. Se sijaitsee sen avaran lahden
länsipuolella, jonka rajana idässä on Kap Sultan, lännessä Kap Shikov
ja etelässä Nargin. Lahden ankkuripohja on erinomainen ja kaupunkia
suojaa pohjatuulilta puoliympyräinen, matala vuorijono. Nämät luonnon
tarjoomat edut sekä mukava asema meren kapeimmalla kohdalla
tarjosivatkin mitä parhaimman paikan kaupungin muodostumiseen ja paljon
aikoja sitte perustettiinkin tänne Baku (s.o. "tuulien kaupunki".)
Viimeisinä vuosikymmeninä on kaupunki käynyt äärettömän paljon
tärkeämmäksi, osaksi kukoistavan naftateollisuuden vuoksi, osaksi
mukavampien kulkuneuvojen kautta Persian ja Turkmenian välillä, jossa
äskenperustettua rautatietä keski Aasian sisäosiin saattaa pitää
Batum-Tiflis-Baku rautatien jatkona.
Kaupungissa on selvästi kaksi eri pää-osaa: venäläinen ja
tattarilainen. Edellinen on tasaisella maalla alhaalla lahden rannalla,
jälkimmäisellä on pyöröteatterin muotoinen asema vuoren kunnailla
lännessä. Venäläinen kaupunki muistuttaa tuon suuren valtakunnan muita
kaupunkeja. Siistit talot, tasaiset, jotenkin leveät kadut, poliisi ja
katuvalaistus; aiotaampa juuri rakentaa sinne raitioteitäkin. Jos sitä
vastoin tahtoo nähdä jotain aivan omituista, on tehtävä kävelyretki
vanhaan, tattarilaiseen Bakuun. Vanhoista, suuren suurista
rakennuksista tässä kaupungin osassa tahdon mainita ainoastaan
muinaisten kaanien komean palatsin, joka vielä on jotenkin ehjänä. Sen
keskellä on vahva, tornilla ja ampumareijillä varustettu linnanmuuri,
joka ennen ympäröi koko Bakun, mutta nyt, kun kaupunki on joka
taholle levinnyt, on se ihan tämän keskellä. Vielä on huomattava
"Neitsyttorni", jonka, tarun mukaan, on rakentanut mahtavan kaanin
tytär, joka sen valmistuttua heittäytyi siitä alas ja musertui kalliota
vastaan. Tästä, nykyään majakkana käytetystä tornista on ihanin näköala
yli koko Bakun. Viimeksi tahdon mainita tattarilaisen basarin "Kara
Basaarin" s.o. mustat markkinat, tahi niinkuin sitä myös nimitetään
"tumma rivi", s.o. pitkä, pimeä ja ahdas käytävä, jonka molemmin puolin
on pieniä myymälöitä, tiheästi vieretysten. Näitten välistä käytävää
peittää ikkunoilla varustettu puinen katto, joka antaa suojaa aurinkoa
vastaan kesällä, sekä pakkasta, lunta ja sadetta vastaan talvella.
Käynti Kara Basaarissa on sangen huvittava, siellä kun näkee ei
ainoastaan monta itämaalaista kansallismuotoa, vaan myös rikkaan
valikoiman tattarilaisia ja persialaisia käsitöitä, joita on nähtäviksi
asetettu myymälöitten pöydille. Persialaiset kankaat ja matot ovat
ensimmäiset tavarat, joihin silmä kiintyy basariin astuessa. Eräässä
toisessa myymälässä valmistetaan tattarilaisia sukkia, yhäti
vaihtelevissa, mutta väririkkaissa malleissa. Toisessa myymälässä taas
valmistetaan tohveleita, toisessa lakkeja. Tattarilaiset tohvelit ovat
erittäin kauniita, koristetut kultanahalla, ruusukkeilla ja helyillä,
mutta ne ovat niin pienet, että kantapää jää anturan ulkopuolelle.
Varpaista ovat ne ylöskäännetyt hienoon huippuun. Lakit sitävastoin
jotka valmistetaan lammasnahasta, villapuoli ulospäin, ovat usein niin
suuret, että tulee ihmetelleeksi että ei kantaja horju niiden painosta.
Ruhtinailla (begheilla) on kumminkin pienemmät lakit kalliimmasta
nahasta. Pohjoismaalaista ihmetyttää nähdä näin lämpymiä päähineitä
käytettävän keskellä kesää näin lämpimässä ilmanalassa. Mutta sekä
tattarilaiset että persialaiset ja muut muhamettilaiset kansat ovat
tottuneet pitämään pään lämpymänä ja jalat kylminä. Siten voivat he
usein käydä keskellä talvea avojaloin lumisohjussa. Kun kulkee
eteenpäin "tummaa riviä", tulee myymäläjonoon, jossa kulta- ja asesepät
oleskelevat. Täällä saa tutustua sangen kauniiseen valikoimaan
tattarilaisia kulta- tahi hopeakoristeita. Tärkeitä ovat myös
"kinsaalit", pitkät, litteät tikarit, jotka tattarilaisten käsissä ovat
vaarallisia aseita. Tupet ovat erittäin taidokkaasti koristetut ja
vyöt, joihin ne on kiinnitetty, ovat virkatut hopea- tahi
kultalangalla, sekä runsaasti koristetut kohokuvisilla hopealaatoilla.
Niinkuin jo mainittiin, sijaitsee venäläinen kaupunki ihan Bakinlahden
rannalla, jota reunustaa leveä, kivilaiturilla suojattu katu. Tämä on
Bakun suurin, vilkkain ja kaunein katu. Lahdella näkee lukemattomia
purje- ja höyrylaivoja, joista toiset välittävät liikettä Astrakanin ja
Volgakaupunkien, ja toiset Kaukaasian ja Persian rannikkojen välillä.
Suoraan etelässä pistäikse kauvas ulos lahteen Kap Bailov, jota vastaan
aallot ja tuulet murtuvat. Bailov on itsekin pieni kaupunki. Tämä on
Venäjän Kaspianmeren laivaston pää-asema ja täällä asuvat sen upseerit
ja merimiehet. Kaunis, viheriätorninen kirkko kohoaa niemekkeellä.
Kaakkoisessa näkyy nuo hiekkaiset kallioluodot Nargin, Vulf ja Petshani
ja idässä kajastaa rannikko laajana kaarena Kap Sultaniin asti.
Tämänkaltainen on näköala rantalaiturilta, jossa edestakaisin liikkuu
kirjava ihmisjoukko: venäläisiä sotilaita, vihreissä, harmaissa tahi
sinisissä puvuissa, kasakoita, gruusialaisia, armeenialaisia,
tattarilaisia komeimmista "begheistä" -- vaaleansinisissä tahi mustissa
kauhtanoissa, kulta- tahi hopeavyöllä vyötettyinä, sivulla kalliit,
kirjaellut kinsaalit ja korkeat lakit (papash) päässä -- kurjimpiin
kerjäläisiin asti, jotka joko itsepintaisesti vainoovat kävelijöitä,
tahi puolialastomina istuvat kokoonkyyristyneinä kadunkulmissa ja
kurottavat käsiänsä. Toisia tattarilaisia vaeltelee kaduilla, ansaiten
elantonsa myymällä harvalukuisille ostajille hedelmiä tahi makeisia.
Rantakadulla ajaa sivutsemme katkeamaton jono vaunuja (faetoneja) ja
rattaita (arboja). Edelliset muistuttavat meidän ajurivaunujamme, mutta
ovat hienommat ja keveämmät sekä pidetään koko Venäjän parhaimpina
ajokaluina: arbat ovat eräänlajisia puisia rattaita, joilla
tattarilaiset kuljettavat tavaroita. Arbassa on kaksi korkeata pyörää,
joita yhdistää rattaiden häkkiä kannattava pyörivä akseli. Kun arba on
liikkeessä, kiertää siis akseli yhdessä pyörien kanssa, josta syntyy
hirveä narina. Kesällä pystyttää tattarilainen telttakatoksen
rattaankorien päälle, suojellakseen sekä itseään että tavaroitaan
auringonsäteiltä.
Rantakadun varrella on monta huomattavaa rakennusta, niinkuin
suuremmoinen tehdas, jonka omistaa höyrylaivayhtiö "Kavkas i Merkur",
venäläinen tullikamari, kuvernöörin palatsi y.m. sekä useita
myymälöitä, joista tahdon mainita vaan yhden höyste- ja viinikaupan,
jonka omistaa eräs vanha valkohapsinen armeenialainen, nimeltä
Grikonov. Kun hän muun muassa myy oikeata, hienoa Ruotsin punssia
(Riiasta), ovat ruotsalaiset insinöörit antaneet hänelle tuon komean
kunnianimen "Ruotsin konsuli".
Bakun asukasluku on noin 60,000. Enimmän on siellä venäläisiä,
tattarilaisia ja armeenialaisia, mutta näitten ohessa on siellä paljon
muitakin kansoja, niinkuin georgialaisia, leskinejä, tjerkessejä,
persialaisia ja kreikkalaisia. Eurooppalaisista kansoita on siellä
paitsi venäläisiä, enimmän ruotsalaisia ja suomalaisia. Näitä on noin
200 henkeä. Useimmat niistä ovat Nobel yhtiön palveluksessa, joko
insinööreinä, johtajina ja työmiehinä Balakanissa, tai "Mustan
kaupungin" tehtaissa, taikka ovat he katteinina ja koneenkäyttäjinä
Nobelin tai Merkuryhtiön laivoissa. Niille insinööreille, jotka
työskentelevät "Mustan kaupungin" tislauslaitoksissa, on Ludvig Nobel
Kaspian meren rannalle, vähän matkaa Mustasta kaupungista rakennuttanut
komean, mukavan huvilan, jossa on biljaardi, keilarata, tanssisali y.m.
Sen nimi on "Villa Petrolia".
Tattarilaiskylät, joita on koko joukko siellä täällä niemimaalla, ovat
jotenkin samannäköiset kuin Bakun tattarilainen kaupungin osa: ryhmä
matalia, litteäkattoisia kivirakennuksia, joita toisistaan erottaa
ahtaat, likaiset kadut. Jokaisessa kylässä on yksi tai useampia
kirkkoja ja kouluja, sekä saunoja, tee- ja hedelmäravintoloita. Monessa
kylässä näkee myös vanhojen linnojen, tornien ja muurien raunioita.
Niin esim. suojasi Romana kylää muinoin sota-aikoina sangen suuri
linnoitus, jonka raunioita vielä näkee kylän edustalla jyrkällä
rinteellä, jossa sillä on luja ja hallitseva asema.
Mutta Surakanissa on kuitenkin jotain, joka paljon enemmin kiinnittää
mieltä kuin linnoitukset ja muurit, nim. vanha intialainen
tulenpalvelijoitten rakentama temppeli. Temppeli, joka on pari sataa
askelta kylän ulkopuolella, on pieni, neliporttinen ja kupukattoinen
kivirakennus. Holvin alla paloi muinoin sisässä ikuinen tuli, jota maan
sisustasta nousevat kaasut vireillä pitivät. Kaasua johtamaan oli tehty
kapea putkenmuotoinen reikä, jonka suu oli temppelin lattiassa. Tätä
tulta, joka yöt ja päivät paloi suurena, punakeltaisena lieskana,
palveltiin jumalallisella kunnioituksella. Temppeliä ympäröi kultakin
neljältä sivulta matala, yhtenäinen, temppelipihan muodostama rakennus;
ja keskellä tätä pihaa on itse temppeli. Huoneet ovat sisältä rapatut
ja varustetut seinään kiinnitetyillä kivipenkeillä. Jokaisen huoneen
sisimmässä osassa on pieni, erityinen kamari, jonka lattiassa on
alttarinmuotoinen ylönnys. Tähänkin johdettiin kaasua, joka sytytettynä
valaisi muuten pimeätä huonetta ja tätä palveltiin määrättyinä
vuorokauden hetkinä. Temppelipihan yhdeltä puolelta johtaa iso portti
ulos arolle. Tämän portin päällä kohoaa hammaspykäinen torni, jossa on
huone, arvattavasti vahtia varten. Muurin ulkokyljessä on portin yli
piirrettynä intiankielinen kirjoitus intialaisilla kirjaimilla. Tässä
muun muassa ilmoitetaan temppelin olevan 150 v. vanhan. Tämä kaikki on
erittäin hyvin säilynyt. Lienee aikoinaan ollut soma näky, kun
ylimmäinen pappi yöllisen jumalanpalveluksen aikana astui tämän pienen
temppelin rappusille ja taikatulen valossa puhui ympärillä seisoville,
hartaasti kuunteleville tulenpalvelijoille.
Heti Surakanin ulkopuolella palaa vieläkin arolla ikuisia tulia.
Kaasuja tunkee täällä niin suuressa määrin maan sisustasta, että jos
sauvalla pistää reiän maahan ja pitää palavan tulitikun sen kohdalla,
niin kaasu syttyy ja palaa, kunnes reikä tukitaan, tahi tuuli sen
sammuttaa. Näitten ikuisesti palavien tulien ympärille, joita on noin
30 tahi 40, ovat tattarilaiset rakentaneet kivimuureja, joissa he
polttavat kalkkia. Kuumuus on niin suuri, että monet kivistä ovat
valkoisen hehkuvia. Nämät suuret liehuvat, kovien tuulenpuuskien
repimät liekit, luovat öiseen aikaan arolle kummallisen, Bakuun asti
näkyvän valon.
Surakanissa on myös iso, raa'an naftan tislauslaitos. Tämän omistaja,
herra Kokerov, käyttää näitä tulia höyry- ja tislauskoneitten
liikuntovoimaksi, tosiaankin halpaa ja helposti hoidettua
polttoainetta! Tehtaan pihaakin valaistaan täten sytytetyllä kaasulla,
jota johdetaan korkeisiin, onttoihin kivipyramiideihin. Ikuiset tulet
ovat siis saaneet ihan toisen tehtävän, kuin mikä niillä oli
tulenpalvelijoitten aikana. Tämän omituisen lahon viimeiset jäsenet,
n.s. kebrit, ovat vetäytyneet uskonheimolaistensa luo Bombaihin.
Eräs toinen ilmiö, joka on sangen tavallinen niemimaalla ja joka ehkä
on likeisessä yhteydessä voimakkaan kaasuvirtauksen kanssa, on
liejutulivuoret. Dosentti H. Sjögren on laskenut 30 terävästi
esiinpistävää tulivuorikeilaa Kaspian tulivuoriseudussa. Vähemmän
arvoisia tulivuoria taas on paljon enemmän. Viime aikoina useimmin
toimessa olleet tulivuoret ovat ennenmainitun Alijatin rautatieaseman
lähellä, aivan meren rannalla, jossa dos. Sjögren on niitä tarkannut.
ja kertoellut monta niiden purkausta.[2]
Niemimaalla löytyvistä tulivuorista mainitsen ainoastaan sen, joka on
12 virstaa Balakanista länteen, juuri tattarilaiskylän Binagadin
vieressä. Tämä, jonka venäläinen nimi on "Grjäsni vulkan", on
säännöllisesti muodostunut 160 m korkea keila.
Purkautuessa nousee ja laskee lieju tulivuoren suussa ikäänkuin
ulos- ja sisäänhengittäessä, jolloin pinnalle muodostuu suuria, kaasun
täyttämiä kuplia. Minuutissa voi syntyä pari kuplaa, ja näitten
haljetessa roiskuu lieju laajalti ympäri; eräässä Grjäsni vulkanin
purkauksessa viskautui liejua parin virstan päähän tulivuoren aukosta.
Koko vuorikeilaa ympäröi harmaansininen savikerros, joka on juossut ja
hyytynyt pitkin vuoren rinnettä. Savi on sitkeätä, mutta sen kuivettua,
syntyy siihen usein syviä rakoja. Näitä opin tuntemaan ratsastaessani
ylös Grjäsni vulkanille; hevosen jalka vajosi useat kerrat salaisiin
rakoihin ja tämä teki nousun erittäin vaaralliseksi.
Liejutulivuorten purkausta seuraa usein tuli-ilmiöitä, mustaa naftaa
sekä ukkosenkaltaisia jyräyksiä sisästä ja täräyksiä tulivuoren
seinämissä.