Jos herra Zagloban oli ikävä Zbarazissa, niin ei ollut vähemmän
ikävä Wolodyjowskinkaan, joka aina kaipasi sotaa ja seikkailuja.
Silloin tällöin lähti kyllä Zbarazista lippukuntia ajamaan takaa
mellastajajoukkoja, jotka polttivat ja murhasivat Zbruczin varrella,
mutta se oli vain sissisotaa, etupäässä tiedustelua, joka talven
ja pakkasten vallitessa kävi sangen vaivaloiseksi eikä tuottanut
mainettakaan. Tämän tähden vaati herra Michal joka päivä, että
Zaglobaa lähtisi auttamaan Skrzetuskia, josta ei pitkään aikaan ollut
kuulunut mitään.
-- Varmaan hän siellä on joutunut joihinkin vaarallisiin
seikkailuihin, ehkäpä jo on menettänyt henkensäkin. Meidän täytyy
välttämättä lähteä liikkeelle, vaikkapa menettäisimme henkemme
yhdessä hänen kanssaan.
Herra Zagloba ei pannut juuri nimeksikään vastaan, sillä täällä
Zbarazissa hän, kuten hän väitti, ihan mädäntyy siihen paikkaan ja
ihmettelee, ettei hänen päässään jo kasva sieniä. Kuitenkin hän
viivytteli lähtöä siinä toivossa, että Skrzetuskilta minä hetkenä
hyvänsä voi tulla viestejä.
-- Miehuullinen hän on ja myöskin varovainen, vastasi hän
Wolodyjowskin kehoituksiin. -- Odottakaamme vielä pari päivää, sillä
pian häneltä voi tulla kirje ja silloin käy koko meidän retkemme
tarpeettomaksi.
Herra Wolodyjowski myönsi tämän todistelun oikeaksi ja varusti
itselleen kärsivällisyyttä, vaikka odotuksen aika hänelle kävikin
yhä sietämättömämmäksi. Joulukuun lopulla tekivät pakkaset lopun
ryöstöretkistäkin. Ympäristö kävi rauhalliseksi. Ainoana huvina
yksitoikkoisuudessa olivat nyt julkiset ilmoitukset, joita usein
kiinnitettiin Zbarazin harmaihin muureihin.
Keskustelun aiheen muodostivat kruunaus, valtiopäivät ja kysymys
siitä, annetaanko ruhtinas Jeremille hetmanin nuija, joka kuului
hänelle ennen kaikkia muita sotilaita. Harmiteltiin niitä, jotka
väittivät, että keskusteluissa Chmielnickin kanssa vain Kisiel voi
saada aikaan suotuisan käänteen. Wolodyjowski taisteli tästä syystä
muutaman kaksintaistelunkin ja herra Zagloba suoritti muutamia niin
perinpohjaisia juominkeja, että oli syytä pelätä hänen hukkuvan
juopottelemiseen. Hän ei ollut mukana ainoastaan upseerien ja
aatelisten pidoissa, vaan meni häikäilemättä myöskin porvarien
ristiäisiin ja häihin ja kiitteli heidän simaansa, josta: juomasta
Zbaraz olikin kuuluisa.
Wolodyjowski nuhteli häntä, sanoen, ettei aatelismiehen sovi
tuttavallisesti seurustella alempisäätyisten kanssa, koska se
vähentää kunnioitusta koko säätyä kohtaan. Zagloba vain vastasi,
että kaikkeen ovat vikapäänä lait, jotka sallivat porvarissäädyn
kasvaa ulkonaisessa komeudessa ja kohota varallisuuteen, jonka
tuli kuulua vain aatelistolle. Hän ennusti, että ylellisyyttä
edistävistä etuoikeuksista alempiarvoisten ihmisten hyväksi ei voi
koitua mitään onnea ja jatkoi entistä elämäänsä. Vaikea olikin häntä
siitä moittia keskellä synkkiä talvipäiviä, keskellä epävarmuutta,
yksitoikkoisuutta ja odotuksen harmautta.
Verkalleen alkoi kuitenkin ruhtinaallisia lippukuntia yhä lukuisammin
kokoontua Zbaraziin, minkä johdosta arveltiin sodan keväällä
alkavan. Elämä vilkastut hiukkasen. Muiden muassa saapui Skrzetuskin
husaarilippukunnan mukana Zbaraziin herra Podbipienta. Hän toi
tiedon, että ruhtinas oli hovissa joutunut epäsuosioon sekä että
Kiovan vojevoda Janusz Tyszkiewicz oli kuollut ja että yleisen
mielipiteen mukaan hänen seuraajakseen oli tuleva Kisiel. Niinikään
hän kertoi herra Laszczin Krakovassa sairastuneen ankaraan tautiin.
Mitä sotaan tulee, oli herra Podbipienta itse ruhtinaalta kuullut,
että se tuskin tulee kysymykseen, koska komisaarit jo olivat
lähteneet matkalle, mukanaan ohjeet, että kasakoille on tehtävä
kaikki mahdolliset myönnytykset. Tämän herra Podbipientan tiedon
ottivat Wisniowieckin upseerit vastaan suuttumuksella ja herra
Zagloba ehdotti, että siihen oli pantava vastalause ja muodostettava
konfederatsioni, koska, kuten hän sanoi, hän ei tahtonut antaa työnsä
Konstantinowin luona mennä hukkaan.
Näitä uutisia seuloessa ja epävarmuuden yhä vallitessa kului koko
helmikuu. Maaliskuu läheni jo puoliväliään, mutta Skrzetuskista vain
ei kuulunut mitään.
Wolodyjowski alkoi yhä pontevammin vaatia, että lähdettäisiin matkaan.
-- Meidän täytyy tästä jo vähitellen alkaa hakea Skrzetuskia eikä
enään ruhtinatarta, sanoi hän.
Osottautui kuitenkin, että herra Zagloba oli ollut oikeassa
lykätessään lähtöpäivää tuonnemmaksi, sillä maaliskuun lopulla saapui
kasakka Zachar, tuoden Wolodyjowskille kirjeen Kiovasta. Herra
Michal kutsui heti luokseen Zagloban ja kun he lähetin kanssa olivat
sulkeutuneet eri huoneeseen, mursi hän sinetin ja luki.
"Dniesterin varsilta aina Jahorlikiin asti en ole löytänyt mitään
jälkiä. Otaksuen, että hän varmaan on piiloitettuna Kiovassa,
liityin komisaareihin, joiden kanssa lähdin Perejaslawiin.
Saatuani siellä vasten kaikkea luuloa Chmielnickiltä luvan,
saavuin Kiovaan ja olen etsinyt kaikkialta, jossa työssä minua
auttaa metropoliitta. Paljon täällä on meikäläisiä piilossa
porvarien luona ja luostareissa. Mutta roskaväkeä peläten eivät
he anna itsestään mitään tietoa, jonka tähden etsintä on vaikea.
Jumala on johtanut minua eikä ainoastaan suojellut, vaan vieläpä
saattanut Chmielnickinkin minulle suopeaksi. Sentähden toivon,
että Hän auttaa ja armahtaa minua edelleenkin. Kirkkoherra
Muchowieckiltä pyydän juhlallista messua, jonka aikana tekin
rukoilkaa minun tarkoitusteni puolesta.