Sapelit välähtelivät ja terä viilsi terää vastaan. Yhtäkkiä siirtyi
taistelupaikka, sillä Bohun oli tehnyt, hyökkäyksensä sellaisella
vimmalla, että herra Wolodyjowskin oli täytynyt hypähtää muutamia
askelia taaksepäin. Samalla täytyi myöskin todistajien perääntyä.
Bohunin sapelin salamaniskut olivat niin nopeita, että läsnäolevien
hämmästyneet silmät tuskin saattoivat niitä seurata. Heistä tuntui
siltä kuin ne kokonaan olisivat saartaneet ja peittäneet herra
Michalin ja kuin yksin Jumalalle olisi ollut mahdollista temmata
hänet eroon tuosta ukkosmyrskystä. Iskut sulivat yhdeksi ainoaksi
lakkaamattomaksi viuhinaksi, liikkeelle joutuneen ilman virta löi
lakkaamatta kasvoja vastaan. Kasakan raivo kasvoi kasvamistaan: hänet
valtasi villi taisteluvimma ja hän työnsi Wolodyjowskia taapäin
kuin hirmumyrsky. Pieni ritari peräytyi peräytymistään ja tyytyi
vain torjumiseen: hänen ojennettu oikea kätensä ei juuri ensinkään
liikkunut, vain itse kämmen piirteli lakkaamatta ilmaan pieniä
puoliympyröitä, nopeita kuin ajatus ja torjuen Bohunin vimmakkaita
lyöntejä, milloin asettaen terän terän alle, milloin lyöden
sivulle. Uudelleen ja uudelleen hän suojeli itseään, uudelleen ja
uudelleen hän perääntyi, silmät tuijottaen kasakan silmiin. Keskellä
käärmemäisiä salamoita näytti hän tyyneltä, vain hänen poskipäilleen
kohoili punaisia täpliä.
Herra Zagloba sulki silmänsä ja kuuli lyönnin helähtävän lyönnin
perästä, kuuli hampaankiristyksen toisensa jälkeen.
Hän puolustautuu vielä, ajatteli hän. -- Hän puolustautuu vielä,
kuiskasivat herra Sielickit ja Charlamp.
-- Hän on jo tungettu hiekkasärkälle asti, lisäsi Kuszel hiljaa.
Zagloba aukaisi jälleen silmänsä, hän katsoi: Wolodyjowskin olkapäät
nojasivat todellakin melkein hiekkasärkkään, mutta nähtävästi hän
vieläkään ei ollut haavoittunut, vain punotus hänen kasvoillaan kävi
yhä heleämmäksi ja hikihelmiä pusertui hänen otsalleen.
Zagloban sydän alkoi sykkiä toivoa.
Onpas tuo herra Michal sentään pelurien peluri ja lopulta kai tuo
toinenkin väsyy.
Bohunin kasvot alkoivatkin todella kalveta, hiki helmeili hänenkin
otsallaan. Vastarinta kuitenkin vain kiihoitti hänen vimmaansa. Hänen
valkeat torahampaansa välkkyivät viiksien alta ja rinnasta kuului
vimmaisa läähätys.
Wolodyjowski ei irroittanut hänestä silmiään ja puolustautui yhä.
Yhtäkkiä hän tunsi takanansa hiekkasärkän ja nyt hän kokosi voimansa.
Katsojista tuntui siltä kuin hän olisi kaatunut, mutta hän oli vain
taipunut. Hän veti itsensä nyt kokoon ja heitti koko olentonsa
ikäänkuin kivenä kasakan rintaa vastaan.
-- Hän hyökkää! huudahti Zagloba.
-- Hän hyökkää! toistivat muut.
Niin olikin todella käynyt: kasakka perääntyi nyt vuorostaan ja
pieni ritari, joka jo tunsi vastustajansa koko voiman, rynnisti niin
kiihkeästi, että todistajat katselivat taistelua henkeä pidätellen.
Nähtävästi Wolodyjowski nyt alkoi lämmetä. Hänen pienistä silmistänsä
kirposi kipunoita, hän vuorotellen kyykistyi, vuorotellen hyökkäsi
pystyyn, hän muutteli silmänräpäyksessä asentoja, teki kaaria kasakan
ympärille ja pakotti hänet kääntelemään paikallaan.
-- Mestari, mestari! huusi Zagloba.
-- Saat surmasi! lausui äkkiä Bohun.
-- Saat surmasi! vastasi kaikuna Wolodyjowski. Silloin kasakka,
tehden tempun, jonka osaavat vain taitavimmat miekkailijat, yhtäkkiä
siirsi sapelin ojasta kädestä vasempaan ja antoi vasemmalla kädellään
niin kauhean iskun, että herra Michal ikäänkuin salaman lyömänä
kaatui maahan.
-- Jeesus Maaria! huudahti Zagloba.
Mutta herra Michal oli kaatunut tahallaan ja sentähden oli Bohunin
sapeli lyönyt vain ilmaan. Pieni ritari hypähti ylös kuin villikissa
ja iski kauhealla vimmalla melkein koko terän mitan kasakan
avonaiseen rintaan.
Bohun horjahti. Vielä hän astui askelen eteenpäin ja antoi
viimeisellä ponnistuksellaan viimeisen iskun. Herra Wolodyjowski
torjui sen helposti ja löi vielä kaksi kertaa Bohunin eteenpäin
taivutettuun pääkalloon. Sapeli solahti Bohunin herpaantuneista
käsistä ja hän kaatui kasvoilleen hiekalle, jossa suuri verilätäkkö
pian punoitti hänen allaan.
Eljaszenko, joka oli ollut läsnä taistelussa, heittäytyi atamanin
ruumiin yli. Todistajat eivät hetken aikaan voineet lausua sanaakaan,
myöskin oli herra Michal väitin Hän nojasi molemmin käsin sapeliinsa
ja hengitti raskaasti.
Ensinnä keskeytti äänettömyyden Zagloba.
-- Herra Michal, tulkaa tänne syliini, lausui hän. Kaikki ympäröivät
herra Michalin.
-- Siinä on ensimäisen luokan miekkailija, ei teihin pysty muu kuin
luoti, sanoivat herrat Sielickit.
-- Te näytätte läjäyttelevän kaikessa hiljaisuudessa, sanoi Charlamp.
-- Minä taistelen teidän kanssanne, jotta ei sanottaisi minun
pelästyneen, mutta vaikkapa minuakin läjähyttelisitte tuolla tavalla,
niin toivotan onnea, toivotan onnea.
-- Etteköhän te, hyvät herrat, voisi jäädä sovintoon, sillä
todellisuudessa teillä ei ole mitään taistelun aihetta, sanoi Zagloba.
-- Se on mahdotonta, sillä tässä on kysymys minun maineestani,
vastasi petyhorilainen, -- ja sentakia minä mielelläni panen henkeni
alttiiksi.
-- En minä halua teidän henkeänne, jättäkäämme se rauhaan, sanoi
Wolodyjowski. -- Sillä totta puhuen en minä mitenkään ole asettunut
teidän tiellenne siinä mielessä kuin te luulette. Teidän kanssanne
kilpailee eräs toinen minua parempi, mutta en minä.
-- Onko todella niin?
-- Vakuutan ritarisanallani.
-- Sopikaa siis keskenänne! huusivat Sielickit ja Kuszel.
-- Olkoon menneeksi, sanoi Charlamp, levittäen käsiänsä.
Herra Wolodyjowski lankesi hänen syliinsä ja he suutelivat toisiansa,
niin että hiekkasärkät raikuivat. Herra Charlamp sanoi:
-- Enpäs minä tosiaan olisi luullut, että te noin perinpohjin
läjähyttelisitte tuota jättiläistä, sillä kyllä hänkin osasi käytellä
sapeliaan.
-- En minäkään olisi uskonut häntä tuollaiseksi miekkailumestariksi.
Ja mistä hän on taitonsa oppinut?
Samassa kääntyi yleinen huomio maassa makaavaan kasakkaan, jonka
Eljaszenko sillä välin oli kääntänyt niin että kasvot olivat ylöspäin
ja josta hän itkien etsi elonmerkkiä. Bohunin kasvoja oli vaikea
tuntea, sillä niitä peitti päähän isketyistä haavoista vuotava veri,
pian hyytyen viileässä ilmassa. Paita hänen rinnallaan oli sekin
veren peitossa, mutta ruumiissa tuntui kuitenkin vielä elon merkkejä.
Se hytkähteli nähtävästi kuoleman kouristuksissa, jalat vielä
värähtelivät ja sormet, jotka olivat koukistuneet kuin kynsiksi,
tunkeutuivat hiekkaan. Zagloba katsahti häneen ja heilautti kättään.
-- Hän on saanut tarpeekseen, hän jättää hyvästi maailmalle.
-- Ai, huudahti samassa toinen Sielickeistä, katsahtaen hänkin
ruumiiseen, -- hän on jo kuollut. Onpa hän miltei lyöty kahtia.
-- Hän olikin aika ritari, mutisi päätään nyökyttäen Wolodyjowski.
-- Tiedän minäkin yhtä ja toista siitä miehestä, lisäsi Zagloba.
Sillävälin oli Eljaszenko koettanut nostaa ylös ja viedä pois
atamanin ruumiin, mutta ei jaksanut, koska hän oli jotenkin
hento mies eikä enään nuorikaan ja Bohun taas oli melkein
jättiläiskokoinen. Krouvi oli muutaman sadan askeleen päässä ja Bohun
saattoi heittää henkensä millä hetkellä hyvänsä. Tämän huomatessaan
kääntyi esauli aatelismiesten puoleen:
-- Herrat, huusi hän, pannen kätensä ristiin, -- auttakaa Vapahtajan
ja pyhän Neitsyen tähden. Älkää salliko hänen kuolla täällä kuin
koira. Minä olen vanha enkä jaksa ja muut ihmiset ovat kaukana...
Aatelismiehet katselivat toisiinsa. Suuttumus Bohuniin oli jo
kadonnut kaikkien sydämistä.
-- Eihän häntä voi jättää tänne kuin koiraa, ärähti ensimäisenä
Zagloba, -- koska kerran olemme ryhtyneet hänen kanssaan
kaksintaisteluun, niin ei hän ole meidän silmissämme mikään moukka,
vaan sotilas, jota tulee auttaa. Kuka kantaa minun kanssani, hyvät
herrat?
-- Minä, sanoi Wolodyjowski.
-- Kantakaa hänet sitten minun viitassani, lisäsi Charlamp.
Hetken perästä makasi Bohun jo vaipalla ja sen kulmiin tarttuivat
Zagloba, Wolodyjowski, Kuszel ja Eljaszenko. Ja koko saattojoukko
lähti Charlampin ja Sielickien seuratessa, hitain askelin majataloa
kohti.
-- Sitkeässä henki hänellä vain on, vieläkin hän liikkuu, sanoi
Zagloba. -- Hyvä Jumala, jos joku olisi minulle sanonut, että minusta
tulee hänen hoitajattarensa, ja että minä tulen häntä näin kantamaan,
niin minä olisin luullut hänen tekevän pilkkaa! Minulla on liian
hellä sydän, minä tiedän sen itsekin. Mutta vaikealta tuntuu. Vielä
minä hoidan hänen haavansakin. Toivon, ettemme enään kohtaa toisiamme
toisessa maailmassa, säilyttäköön hän siellä minut hyvässä muistossa.
-- Oletteko varma, ettei hän enään mitenkään virkoa? kysyi Charlamp.
-- Hänkö? Hänen elämästään en enään antaisi vanhaa olkitukkoa.
Niin on kuin onkin kirjoitettu eikä hän olisi voinut kohtaloaan
välttää, sillä vaikka häntä olisikin onnistanut taistelussa herra
Wolodyjowskin kanssa, niin minun käsistäni hän ei olisi päässyt.
Mutta paras olikin että näin kävi, sillä minä nyt muutenkin jo olen
sellaisessa huudossa, että olen säälimätön miestappaja -- vaan mitäs
teen, kun tungetaan tielleni! Herra Dunczewskillekin minun täytyi
maksaa viisisataa guldenia korvausta ja tiedättehän kaikki, etteivät
vähävenäläiset maatilat nykyään mitään tuota.
-- Aivan niin, teidäthän siellä ryöstettiin puti puhtaiksi, sanoi
Charlamp.
-- Uh, kylläpä tämä painaakin, puheli herra Zagloba edelleen, --
aivan tässä jo hengästyn. Ryöstettiin kuin ryöstettiin, mutta
toivon, että valtiopäivät myöntävät meille jonkun korvauksen, muuten
köyhdymme kuollaksemme. Painava tämä on, aika painava. Mutta nähkää
nyt, hyvät herrat, veri alkaa uudelleen virrata. Juoskaappas, herra
Charlamp, krouville sanomaan, että juutalainen sotkisi leipää ja
hämähäkinverkkoa. Ei kai se paljoakaan auta tuota raukkaa, mutta
kuolevan hoito on kristityn velvollisuus ja hänen on silloin helpompi
kuolla. Pitäkää kiirettä, herra Charlamp!
Herra Charlamp lähti nopeasti liikkeelle ja kun kasakka vihdoin oli
kannettu sisään, ryhtyi Zagloba heti suurella asiantuntemuksella ja
taidolla häntä hoivaamaan. Hän tyrehdytti verenvuodon, plaastaroi
haavat ja kääntyi sitten Eljaszenkon puoleen.
-- Sinua, ukkoseni, ei täällä enään tarvita, sanoi hän, -- lähde
nyt kiireen kautta Zaborowiin. Pyydä että sinut laskettaisiin
prinssin puheille ja ojenna hänelle kirje sekä kerro kaikki mitä
olet nähnyt, kaikki aivan niinkuin oli. Jos sinä valehtelet, saan
sen kyllä tietää, sillä minä olen prinssin uskottu ja silloin käsken
katkaista kaulasi. Sano myöskin Chmielnickille terveisiä minulta,
sillä hän tuntee minut ja pitää minusta. Me toimitamme atamanillesi
kunnialliset hautajaiset ja täytä sinä velvollisuutesi, älä vetelehdi
nurkissa, sillä sinut voidaan jossakin tappaa, ennenkuin ehdit
näyttää toteen kuka olet. Jää hyvästi nyt ja lähde liikkeelle.
-- Suokaa, herra, minun jäädä tänne siksi kunnes hän kylmenee.
-- Lähde liikkeelle, sanon sinulle! huusi Zagloba uhkaavasti. --
Sillä jollet lähde, niin minä käsken talonpoikien toimittaa sinut
Zaborowiin. Ja sano terveisiä Chmielnickille!
Eljaszenko kumarsi syvään ja lähti, mutta Zagloba virkkoi vielä
Charlampille ja Sielickeille:
-- Minä lähetin pois tuon kasakan, sillä mitäpä hänellä enään oli
täällä tekemistä. Ja jos hänet todella jossakin surmataan -- mikä
helposti saattaa tapahtua --, niin silloin pannaan syy meidän
niskoillemme. Zaslawskilaiset ja kanslerin rakit haukkuvat täyttä
kurkkua, että ruhtinas-vojevodan miehet ovat vasten jumalallista
oikeutta murhanneet kokonaisen kasakkalähetystön. Viisas pää keksii
kuitenkin kaikkeen keinot. Mepä emme annakaan noiden maitopartojen,
noiden lautasennuolijoiden ja hameidenpalvelijoiden tässä syödä
valmista puuroa, vaan täytyy teidän, hyvät herrat, tarpeen
tullen todistaa, kuinka kaikki tapahtui ja että hän itse haastoi
meidät taisteluun. Minun taas täytyy antaa käsky täkäläiselle
kruununvoudille, että hän toimittaisi miehen haudatuksi. Täällä ei
tiedetä kuka hän on, ajatellaan että hän on aatelismies, ja hänet
haudataan kunniallisesti. Mutta meidän on meidänkin jo lähdettävä
matkalle, herra Michal, sillä meidän tulee tehdä ruhtinas-vojevodalle
selko matkastamme.
Bohunin korahteleva hengitys keskeytti Zagloban puheen.
-- Ohhoh, sielu haeskelee jo tietänsä, sanoi aatelismies. -- Tulee
myöskin jo pimeä. Hapuillen hän menee toiseen maailmaan. Koska hän
kuitenkaan ei häpäissyt meidän onnetonta neito parkaamme, niin
antakoon hänelle Jumala ikuisen levon. Amen. Lähtekäämme, herra
Michal. Sydämestäni annan hänelle anteeksi kaikki hänen vikansa,
vaikka toiselta puolen kyllä on totta, että minä enemmän tungin
hänen tiellensä kuin hän minun; joka tapauksessa kaikki nyt on
lopussa. Jääkää terveiksi, hyvät herrat! Mieluista oli tutustua niin
rehellisiin ritareihin kuin arvoisat herrat. Muistakaa vain sitten
tarpeen tullen todistaa.