Herra Skrzetuskin kulku tapahtui siten, että hän
tiedusteluosastoineen päivin lepäsi metsissä ja rotkoissa joka
taholle asetettujen vartiostojen suojassa, mutta öisin, liikkui
eteenpäin. Tultuaan likelle jotakin kylää, hän tavallisesti
saarsi sen niin, ettei yksikään ihminen päässyt sieltä ulos, otti
sitten elintarpeita, rehua hevosille ja kokosi ennen kaikkea
tietoja vihollisesta. Tämän aikeen hän lähti kylästä, tekemättä
ihmisille pahaa, mutta valitsi yhtäkkiä toisen tien, jotta
vihollinen ei kylästä saisi tietää minnepäin osasto oli lähtenyt.
Retken tarkoituksena oli ottaa selko siitä, piirittääkö Krywonos
neljänkymmenen tuhannen miehensä kanssa vielä Kamienecia, vai
onko hän luopunut tuloksettomasta piirityksestä ja marssiiko hän
Chmielnickin avuksi, yhtyäkseen tämän kanssa suureen yhteiseen
toimintaan. Lisäksi oli saatava tieto siitä, mitä Dobrudzan tatarit
tekevät, ovatko he jo menneet Dniesterin yli ja yhdistyneet
Krywonosiin vai ovatko he yhä tuolla puolen jokea. Nämä olivat
puolalaiselle leirille erittäin tärkeitä tietoja ja olisi itse
kuninkaallisten ylipäällikköjen tullut hankkia ne itselleen,
vaikkeivät he kokemattomina miehinä olleet tulleet niitä edes
ajatelleeksi. Niin täytyi Vähänvenäjän ruhtinasvojevodan itsensä
ottaa hartioilleen tämä raskas tehtävä. Jos näet kävi selville,
että Krywonos ynnä Bialogrodin ja Dobrudzan ordat olivat jättäneet
sikseen valloittamattoman Kamienecin piirityksen ja että ne
marssivat Chmielnickin luo, niin täytyi mitä pikimmin lyödä tämä
viimemainittu, ennenkuin hänen voimansa olisi kasvanut suurimpaan
mittaansa. Ylipäällikkö, ruhtinas Dominik Zaslawski-Ostrogski, ei
kuitenkaan pitänyt kiirettä ja sinä hetkenä jolloin Skrzetuski lähti
liikkeelle, odotettiin mainittua ruhtinasta vasta kahden tai kolmen
päivän perästä leiriin. Nähtävästi hän tapansa mukaan matkalla
piti kemuja ja eli hyvin. Mutta sillaikaa meni otollinen hetki
Chmielnickin voittamiseen ohi ja ruhtinas Jeremi oli epätoivoissaan
kun hän ajatteli, että jos sotaa tällä tavalla jatketaan, niin eivät
ainoastaan Krywonos ja Dniesterin takaiset ordat ajoissa ehdi yhtyä
Chmielnickiin, vaan myöskin itse khani kaikkine perekopilaisine,
nogailaisine ja asovalaisine joukkoineen.
Leirissä tiedettiinkin kertoa, että khani jo olisi käynyt Dnieperin
yli ja ratsastaa nyt, mukanaan kaksi sataa tuhatta miestä, yötä
päivää länttä kohden. Ja ruhtinas Dominikia vain ei kuulu eikä näy.
Yhä todennäköisemmäksi kävi, että Czolhanski-Kamenin luona olevien
joukkojen täytyisi ryhtyä viisi kertaa lukuisamman voiman kanssa
taisteluun ja että, ylipäällikköjen jouduttua tappiolle, ei mikään
enään ehkäise vihollista tunkeumasta valtakunnan sydämeen, Krakovaan
ja Varsovaan.
Krywonos oli sitä vaarallisempi, kun hän, siinä tapauksessa että
puolalaiset ylipäälliköt etenisivät Ukrainan sisämaihin, suunnaten
kulkunsa Kamieniecin luota suoraan pohjoista kohti Konstantinowiin,
voisi uhata heidän paluumatkaansa, jolloin he joka tapauksessa
joutuisivat kahden tulen väliin. Siksipä päättikin herra Skrzetuski,
ettei hän ainoastaan tiedustele Krywonosin liikkeitä, vaan myöskin
pidättää hänet. Täysin tuntien tehtävänsä tärkeyden, koska sen
täyttämisestä osaksi riippui koko sotajoukon kohtalo, Skrzetuski
mielellään pani alttiiksi sekä oman että sotamiestensä elämän.
Luonnollisesti olisi tällainen yritys ollut katsottava hulluudeksi,
jos nuoren upseerin aikomuksena olisi ollut suoranaisessa taistelussa
viidelläsadalla miehellä pidättää Krywonosin nelikymmentuhantista
joukkoa, jonka apuna olivat Bialogrodin ja Dobrudzan ordat. Herra
Skrzetuski oli liian kokenut sotilas heittäytyäkseen sellaisiin
hullutuksiin -- hän tiesi varsin hyvin, että jos syntyy taistelu,
niin hetken perästä aalto kulkee hänen ja hänen toveriensa ruumiitten
yli -- ja siksi hän tarttui toisiin keinoihin. Hän levitti omien
sotamiestensä keskuuteen tietoa, että he kulkevat vain hirveän
ruhtinaan koko divisionan etuvartiostona, ja tätä tietoa hän levitti
kaikkialle, kaikkiin taloihin, kyliin ja kauppaloihin, joiden läpi
hän ratsasti. Tieto levisikin salaman nopeudella pitkin Zbruczia,
Smotryczia, Studzienicia, Uszkia ja Kalusikia, saapui pitkin niiden
juoksua Dniesterille ja lensi sieltä kuin tuulen ajamana edelleen,
Kamieniecistä Jahorlikiin asti. Huhua toistelivat sekä turkkilaiset
pashat Hotinissa että zaporogilaiset Jampolissa ja tatarit
Raszkowissa. Ja taasen kajahteli tuttu huuto: Jarema tulee! huuto,
joka sai kapinaan nousseen rahvaan sydämet jähmettymään ja teki sen
ikäänkuin hulluksi pelästyksestä, koska tuo epämääräinen huuto ei
tietänyt mainita mitään päivää eikä hetkeä.
Eikä kukaan epäillyt tiedon todellisuutta: ylipäälliköt hyökkäävät
Chmielin ja Jarema Krywonosin kimppuun, sehän oli aivan luonnollista.
Itse Krywonoskin uskoi huhuun ja hänen kätensä herpaantuivat. Mitä
hänen oli tekeminen? Rynnätäkö ruhtinaan kimppuun? Konstantinowin
luona oli ollut toinen rohkeus rahvaassa ja isommat joukot ja
kuitenkin ne lyötiin, tuhottiin ja vain osa pääsi hengissä
pelastumaan. Krywonos oli varma, että hänen urhoolliset poikansa
tulevat kuin hullut taistelemaan jokaista muuta Puolan sotajoukkoa ja
jokaista muuta päällikköä vastaan, mutta Jareman lähestyessä hajoavat
he niinkuin joutsenparvi kotkan edestä, niinkuin arokasvien untuvat
tuulen tieltä.
Ja vielä pahempi oli odottaa ruhtinasta Kamieniecin luona. Krywonos
päätti siis hyökätä itään, aivan Braclawia kohden, välttää pahaa
henkeänsä ja pyrkiä yhdistymään Chmielnickiin. Hän oli kyllä varma,
että hän tehdessään sellaisen mutkan, ei pääse perille ajoissa, mutta
ainakin hän saa ajoissa tietää tuloksen ja ehtii pelastaa itsensä.
Silloin alkoi tuulen mukana lentää uusia tietoja, sellaisia, että
Chmielnicki on jo lyöty. Nämä, kuten edellisetkin huhut, päästi
herra Skrzetuski tahallaan liikkeelle. Ja ne kuullessaan ei onneton
hurjapää ensi hetkessä tietänyt mitä tehdä.
Vähän myöhemmin hän kuitenkin päätti marssia itäänpäin, edetä niin
kauvas kuin suinkin aroille, ehkäpä hän siellä kohtaisi tataritkin ja
pääsisi piiloittautumaan heidän turviinsa.
Mutta ennen kaikkea hän tahtoi saada varmuutta ja siksi hän
tarkoin mietti, kuka hänen päälliköistänsä olisi valmis kaikkeen
ja samalla muutenkin luotettava. Tämän miehen hän päätti lähettää
tiedusteluosaston kanssa ottamaan vankeja. Valinta oli kuitenkin
vaikea eikä halullisia löytynyt, sillä oli löydettävä mies, joka voi
joutua vihollisen käsiin, mutta joka ei tulessakaan kärventyessään,
eikä paaluun pistettynä tai pyörään teloitettuna ilmaise retkensä
tarkoitusta.
Vihdoin keksi Krywonos oikean miehen. Eräänä yönä käsketti hän
luokseen Bohunin ja sanoi hänelle:
-- Kuuleppa, Jurko ystäväni, Jarema marssii meitä vastaan suurella
joukolla, meitä raukkoja odottaa tuho.
-- Olen minäkin kuullut, että hän on tulossa. Olemmehan, isä kulta,
siitä jo puhuneetkin keskenämme. Mutta miksikäs meitä odottaisi tuho?
-- Me emme kestä hänen edessään. Jotakin toista vastaan kyllä
pitäisimme puolemme, mutta emme häntä. Kasakat pelkäävät häntä.
-- Mutta minä en pelkää häntä. Olen hakannut maahan yhden hänen
rykmenttinsä Wasilowkassa Dnieperin takana.
-- Tiedän kyllä, ettet sinä pelkää häntä. Sinun kasakka-maineesi
ja urhoutesi ovat hänen ruhtinaallisen kunniansa vertaiset, mutta
minä en voi tarjota hänelle taistelua, sillä kasakat eivät tahdo.
Muistatko mitä he puhuivat minulle kokouksessa, kuinka he hyökkäsivät
minua vastaan sapelit ja nuijat kädessä, sanoen, että minä tahdon
viedä heidät teurastettaviksi.
-- No, lähtekäämme sitten Chmielin luo, siellä saamme verta ja
saalista.
-- Sanotaan, että ylipäälliköt jo ovat lyöneet Chmielin.
-- Sitä minä en usko, isä Maksim. Chmiel on kettu, hän ei ilman
tatareja hyökkää ljahien päälle.
-- Niin minäkin oikeastaan ajattelen, mutta täytyy tietää varmasti.
Silloinhan mekin välttäisimme tuon kirotun Jareman ja voisimme
onnellisesti yhdistyä Chmieliin. Mutta täytyy tietää varmaan. Ja
siksipä minä antaisinkin säkillisen punaisia dukaatteja sille, joka
ei pelkää Jaremaa, vaan lähtee vakoiluretkelle ja hankkii meille
vangilta tietoja.
-- Minä lähden, isä Maksim, en dukaatteja, vaan kasakanmainetta
hakemaan.
-- Tahdotko siis todella sinä, joka olet toinen atamani minun
jälkeeni, lähteä? Sinusta tulee kuin tuleekin vielä ensimäinen
kasakkain atamani, noiden uljaitten poikien päällikkö, sillä sinä
et pelkää Jaremaa. Lähde nyt, kotka, ja vaadi sitten mitä tahdot.
No niin, minä voin sanoa sinulle, että jos sinä et lähtisi, niin
lähtisin minä yksinäni, mutta minunhan ei sovi.
-- Eihän sovikkaan, sillä jos te, isä, lähtisitte, niin pojat
huutaisivat, että te tahdotte pelastaa oman nahkanne ja lentäisivät
hajalleen yli koko maailman. Mutta jos minä lähden, niin he vain
saavat lisää rohkeutta.
-- Montako miestä tarvitset mukaasi?
-- En ota monta, pienen joukon kanssa on helpompi piiloitella ja
vaania, mutta antakaa viisisataa uljasta poikaa ja minä annan pääni
pantiksi, että tuon teille vankeja, en tavallisia sotamiehiä, vaan
upseereja, joilta saatte kaikki tietää.
-- Lähde nyt heti. Kamieniecissa ammutaan jo ilolaukauksia ljahien
pelastuksen johdosta ja luvataan meille, viattomille, tuhoa.
Bohun lähti ja alkoi heti valmistautua matkaan. Hänen kasakkansa
joivat itsensä, kuten sellaisissa tapauksissa olivat tottuneet
tekemään, tajuttomiksi "ennenkuin Kuolema-emo ottaa heidät
haltuunsa", ja Bohun heidän kanssansa. Hän joi niin että viina
hyrskyi, hän raivosi, hullutteli, käski sitten noutaa tynnyrillisen
tervaa ja sukelsi sametti- ja silkkipuvussaan siihen, upottaen moneen
kertaan päänsä tervaan:
-- Nyt olen minä musta niinkuin Yö-emo, ei tällaista miestä näekään
joka silmä.
Ja piehtaroituaan persialaisilla matoilla hyppäsi hän hevosen selkään
ja lähti ratsastamaan. Ja hänen jäljessään, keskellä yön pimeyttä
kiidättivät uskolliset kasakat, joita saatettiin matkalle huudoilla:
-- Kunniaksi, onneksi olkoon!
Herra Skrzetuski oli sillaikaa jo ehtinyt Jarmolinceen. Siellä oli
hän kohdannut vastarintaa ja toimittanut asukkaille verisen kasteen
sekä vakuuttanut, että ylihuomenna tulee ruhtinas Jarema. Tämän
jälkeen hän antoi väsyneitten sotamiestensä ja ratsujensa levätä.
Koottuaan upseerit neuvottelemaan sanoi hän heille:
-- Tähän asti on Jumala antanut meille menestystä. Kauhusta, jonka
vallassa talonpojat ovat, minä huomaan, että he pitävät meitä
ruhtinaan etujoukkona ja luulevat, että pääjoukko tulee meidän
jäljessämme. Mutta meidän täytyy nyt pitää huolta siitä, että
he eivät huomaisi meidän olevan sama pieni joukko, joka kulkee
kaikkialla.
-- Ja kauvankos me sitten aiomme kuljeskella tällä tavalla? kysyi
herra Zagloba.
-- Kunnes saamme tietää, mitä herra Krywonos on päättänyt.
-- No, silloin ehkä emme ehdi leiriin ennen taistelua.
-- Saattaa olla, vastasi herra Skrzetuski.
-- Siitä en kostu paljoakaan, hyvä herra, sanoi Zagloba. --
Roistojoukko sai Konstantinowin luona vähän selkäänsä, mutta se oli
vain kärpänen koiran suuhun -- sormia syhyy.
-- Ehkäpä saatte täällä olla mukana useammassakin tappelussa kuin
itse luulette, vastasi herra Skrzetuski arvokkaasti.
-- Kuinka niin, _quo modo_? kysyi Zagloba hiukan levottomana.
-- Minä päivänä hyvänsä voimme kohdata vihollisen ja vaikka emme
olekaan täällä sulkeaksemme häneltä tietä ase kädessä, niin täytyy
kuitenkin pitää puoliaan. Palatakseni kuitenkin aineeseeni: meidän
täytyy vallata enempi alaa, jotta meistä tiedettäisiin eri paikoissa
yhtaikaa. Meidän täytyy siellä täällä tuhota vastarintaa tekevät,
jotta leviäisi kauhu, ja meidän täytyy päästää huhuja liikkeelle joka
taholle. Siksi minä luulen, että meidän täytyy hajota eri osastoiksi.
-- Niin minäkin arvelen, sanoi Wolodyjowski. -- Meidän lukumäärämme
kasvaa ihmisten silmissä ja ne jotka pakenevat Krywonosin luo,
tulevat puhumaan tuhansista.
-- Herra Skrzetuski, te olette täällä päällikkönä, teidän on
määräämisvalta, sanoi Podbipienta.
-- Minä lähden Zinkowin kautta Solodkowcea kohden ja mikäli
mahdollista vielä kauvemmaksikin, sanoi Skrzetuski, -- ja te, herra
Podbipienta, lähtekää te suoraan Tatarzyskan suuntaan, sinä taas,
Michal, lähdet Kupiniin päin ja herra Zagloba yrittää Zbruczille
Satanowin tienoilla.
-- Minäkö? sanoi herra Zagloba.
-- Juuri te, te olette kekseliäs ja ovela. Arvelin että mielellänne
ryhtyisitte tähän yritykseen, mutta jollette tahdo, niin tulee
neljättä osastoa johtamaan vahtimestari Kosmacz.
-- Niin, tulee johtamaan, mutta minun komennossani! huudahti Zagloba,
jonka turhamaisuutta heti tyydytti ajatus, että hän olisi erityisen
osaston johtajana. -- Kun minä kysyin minkätähden, niin tein sen vain
siksi, että tuntui vaikealta erota teistä!
-- Totta kai teillä on kokemusta sota-asioissa? kysyi Wolodyjowski.
-- Minullako kokemusta? Silloin kun minä jo johdin suurempia
tiedusteluosastoja kuin koko tämä joukko, silloin ei vielä yksikään
haikara ollut ajatellut teidän lahjoittamistanne isällenne ja
äidillenne. Koko elämäni olen palvellut sotaväessä ja palvelisin
vieläkin, jollei kerran homehtunut korppu olisi pysähtynyt vatsaani
kolmeksi vuodeksi. Minun piti lähteä hakemaan vastamyrkkyä
Galatasta, mutta siitä vaelluksesta kerron herroille toisen kerran
yksityiskohtaisesti.
-- Lähtekää siis ja levittäkää edellänne tietoa, että Chmielnicki
jo on lyöty ja että ruhtinas on marssinut Proskirowin ohi, sanoi
herra Skrzetuski. -- Älkää ottako mitään vankeja, mutta jos
tapaatte tiedustelujoukkoja Kamieniecistä, niin koettakaa saada
käsiinne miehiä, jotka voisivat antaa tietoja Krywonosista, sillä
ne jotka tähän asti ovat joutuneet meidän haltuumme, antavat aivan
vastakkaisia tietoja.
-- Jospa minä tapaisinkin itse Krywonosin, jos hänelle sattumalta
olisi tullut halu lähteä vakoilumatkalle, niin minä antaisin hänelle
pippuria ja inkivääriä! Älkää pelätkö, hyvät herrat, kyllä minä
opetan roistot laulamaan, niin, vieläpä tanssimaankin.
-- Kolmen päivän perästä yhdymme sitten kaikki Jarmolincessa, mutta
nyt lähtee jokainen omalle taholleen, sanoi Skrzetuksi. -- Pyydän
kuitenkin, että säästätte miehiä.
-- Kolmen päivän perästä Jarmolincessa! toistivat Zagloba,
Wolodyjowski ja Podbipienta.