Olin nuori. Ja kasvoin harmajin,
sinipunervin silmänaluksin
minä arkana kouluun kuljin.
Oli rehtori vanha ja viisas mies.
Minä usein pelkäsin, että hän ties,
mikä syy minun mieltäni painoi.
Ja kotona täti, hän katsoi niin
minun silmäini lastenkamariin,
että pakenin pois ja itkin.
Kun nuoria kasvoja muita näin,
miten vihasin omaa itseäin
ja kipeää elämääni.
— Ah, silloin vielä mä tiennyt en,
että kukaan, kukaan ihminen
ei tääll' ole parempi toista.
Tuta sai sen poika. Ja rakastamaan
mies sitten on oppinut nuoruuttaan
ja omia arpiansa.