Kesälinnut laulelivat tiepuolen lehtipuissa ja iloisesti lorisivat
purot polun partaalla, jota Margareeta rohkein ja luottavin mielin
yksin käveli. Hänen vaelluksensa ei ollut nyt enää, niinkuin
luostariin tullessaan, vaistomaista eikä päämäärää tuntematonta,
eikä hänen elämisensäkään ollut sattuman varassa. Kaikki aateliset ja
papit kilpailivat toimittaessaan majaa ja ravintoa hurskaalle
birgittiläisnunnalle, talonpojat soutivat hänet järvien yli ja
satuloitsivat hevosensa hänelle ratsuksi. Niin hän saapui Upsalan
vanhaan kuningaskaupunkiin ja kävi puhuttelemaan piispaa ja kirkon
muita korkeita hengenmiehiä, kaniikkeja, dekaaneja ja prioreja. Heille
hän kertoi aikeistaan ja kutsumuksestaan, kertoi jumalanäidin
merkillisestä ohjauksesta ja antoi heille luettaviksi abbedissa
Ingegaardin suosituskirjeet, pyytäen lupaa saada saarnata Lapin
pakanoille ja opettaa näitä heimolaisiaan.
Hengenmiehet kuuntelivat hänen kertomuksiaan, mutta he pudistelivat
päätään ja virkkoivat toisilleen:
-- Nainenko käännyttäjäksi, saarnamieheksi, lappalaisten apostoliksi!
Ja he tutkivat hänen oppiaan ja tietojaan ja kyselivät hänen sukuaan ja
elämätään. Margareeta teki heille kaikesta selkoa, teki ujosti ja usein
hämilleen joutuen, sillä hän oli vielä kaino ja arka. Mutta pyynnössään
hän pysyi hartaasti ja koetti taivuttaa noita ylhäisiä hengellisiä
herroja uskomaan näkyihinsä ja kutsumukseensa.
Mutta nämä puistelivat päätään ja keskustelivat epäillen keskenään:
-- Hän on nähnyt harhanäkyjä ja sairaita unikuvia, ei Jumala valitse
hentoa naista apostolikseen. Eikä heikko nainen voi semmoista ehtoa
pitää, jonka hän sanoo jumalanäidin määränneen. Me emme hänelle uskalla
lupakirjaa antaa.
Kumminkin he jättivät Margareetan harmaittenveljesten priorin tarkemmin
tutkittavaksi. Ja tämä häntä tutki ja pani koetukselle ja tuli samaan
päätökseen.
-- Mene kotiisi, tyttöseni, palvele jumalanäitiä hiljaisuudessa, hän
sinulle antaa rauhan.
Ja lupakirjaa saamatta, saamatta kirkolta oikeutta saarnata kansalleen,
Margareetan oli poistuttava Upsalasta. Mutta hänellä oli luja usko.
Lehdossa Fyris-joen varrella kaupungin ulkopuolella hän lankesi
polvilleen, anoen lähettäjältään neuvoa, mitä hänen tuli tehdä. Ja
siitä noustessaan lähti hän varmasti tietä pitkin astumaan. Hänellä oli
selvä käsky lähteä opettamaan lappalaisia, ja hänen täytyi saada
esivallalta oikeus suorittaa tuo korkea käsky. Siksi hän lähti matkalle
esittämään asiataan valtakunnan hallitsijalle, mahtavalle
kuningattarelle Margareetalle, jota hän oli kuullut mainittavan
hurskaaksi ja jumalaapelkääväksi rouvaksi. Tämä asusti nyt
Nyköpingissä; pitkä sinne oli matka ja outo, mutta sitä hän ei
ajatellut, sillä korkeimman tahto johti hänen vaellustaan.
Kuningatar Margareeta, tuo toimekas ja tarmokas rouva, joka miehen
jäntevyydellä piteli lujasti käsissään niitä ohjaksia, joilla hän oli
Kalmarin liiton kautta ruvennut johtamaan kolmea pohjoista valtakuntaa
yksissä valjaissa, neuvotteli parast'aikaa vanhan drotsetin Haakon
Joninpojan kanssa suurten aikeittensa käytännöllisestä toteuttamisesta.
Hänelle silloin ilmoitettiin, että eräs lappalaisnainen pyrki hänen
puheilleen. Kuningattaren huomio kiintyi kohta tähän pyrkijään, ja hän
kääntyi vanhan Haakonin puoleen virkahtaen:
-- Todella, olemmepa melkein unohtaneet, että meidän valtakunnassamme
on lappalaisiakin. Mielelläni tahdon kerran tavata yhden senkin kansan
edustajan.
Mutta vanha drotseti nauroi:
-- Siitä metsäläiskansasta emme taida paljon kostua, emmekä sen
edustajastakaan.
Mutta kun Margareeta pääsi kuningattaren puheille ja esitti hänelle
nöyrästi mutta selvästi aikeensa, kiintyi kuningattaren huomio yhä
innokkaammin siihen, ja hän puhui vilkkaalla äänellä:
-- Niin, meidän valtakunnassa on vielä pakanoitakin, vieläpä sellaisia,
joita tiedämme naapurimme novgorodilaisen kernaasti mielittelevän
käsiinsä ja omaan uskoonsa. Mutta niitä tulee muistaa meidänkin.
Margareeta sai nyt vielä lähemmin kertoa asiansa. Mutta kun hän
mainitsi, ettei Upsalan piispa ollut antanut hänelle lupakirjaa
saarnata lappalaisille, kuningatar tiuskasi närkästyneenä:
-- Millä syyllä hän sen epäsi?
-- Kirkon ylhäiset herrat arvelivat, ettei Jumala valitse heikkoa
naista aseekseen näin korkeita toimia suorittamaan.
Nunna punastui kainosti, mutta kuningatar oikaisi vartalonsa suoraksi
ja virkkoi kiivaanlaisesti:
-- Jumala valitsee aseekseen kenet sopivaksi näkee, sukuun ja säätyyn
katsomatta, kun hän kansoissa halunsa ilmaista tahtoo. Eikö hän ole
katsonut naista arvokkaaksi kokoamaan yhteen Skandinavian rikkirevityt
maat? -- Uskotko, nuori nunna, täydellisesti vaikeaan kutsumukseesi?
-- En ole hetkeäkään epäillyt, sittenkun jumalanäiti minut kutsui.
-- Siis olet hänen aseekseen arvokas. Meidän on oikeus ja velvollisuus
pitää huolta alamaistemme saattamisesta kristinuskoon, vaikka vielä
vastoin piispojenkin tahtoa. Mene, tee lappalaiskansan keskuudessa
mitä voit, me sinulle lupakirjan annamme ja suositukset kaikille
virkamiehillemme. Palvele uskollisesti Jumalaasi ja kuningatartasi, ja
me olemme varmat, että työsi on siunausta kantava.
Kohta kirjoitutti kuningatar lupa- ja suosituskirjeet "sille
lappalaisnaiselle Margareetalle, joka on aikeissa lähteä saarnaamaan
Kristuksen pyhän kirkon oppia lappalaisten maakunnissa ja jota kaikki
voudit ja käskynhaltijat tässä hänen luvallisessa ja kiitettävässä
yrityksessään avustakoot". Julistettiinpa samalla vielä erityinen,
kuninkaallinen käsky, että "kaikkien lappalaisten kaikissa meidän
valtakunnissamme, minkä nimellisiä ovatkaan, tulee kääntyä pois
vanhasta jumalattomasta ja kristitylle maalle arvottomasta
pakanuudestaan yhteen yhteiseen kristilliseen oppiin". Nämä latinaiset
pergamentit, joita niiden saaja ymmärsi yhtä vähän kuin se kansa, jonka
käännyttämistä ne tarkoittivat, toimitettiin linnassa odottavalle
nunnalle, ja tämä pääsi siten vihdoinkin lähtemään kaihotulle
retkelleen, kaukaiseen Lapinmaahan, suurta kutsumustaan täyttämään.