Pyhän Birgitan perustaman Vadstenan luostarin kolmas abbedissa
Ingegaard oli paaston aikana rukoillessaan ja pyhiä kirjoja tutkiessaan
saanut varman tiedon, että hänellä oli luostariin odotettavissa köyhä,
pitkämatkainen kerjäläistyttö, jonka jumalanäiti sinne lähetti omaan
erityiseen palvelukseensa valmistautumaan ja jota sisarten oli
luostarissa kasvatettava ja opetettava. Siksi Margareeta sinne
vastaanotettiin kuin kaivattu sisar kotiinsa ja siksi häntä kohta
ruvettiin luostarin elämään kasvattamaan ja harjoittamaan sen pyhään
palvelukseen. Ja nöyrimpänä, hurskaimpana hurskasten joukossa hän
antautui luostarin hiljaiseen hartauselämään koko sielullaan, koko
palavalla innollaan. Sehän oli hänelle kuin uneksittua onnen aikaa.
Saihan hän käyttää kaiken aikansa, päivänsä ja yönsä, seurusteluun
jumalanäidin ja kaikkien pyhien miesten ja naisten kanssa ja yksinomaan
vaipua sisälliseen mietiskelyyn. Hän oppi lukemaan ja luki kaikki
pyhäin tarut ja marttyyrien historiat, hän oppi ulkoa pyhät kirjat ja
legendat, ja rukoilemalla hän niitä ymmärtämään opetteli ja sieluunsa
sulatteli.
Hurskas abbedissa häntä itse johti ja neuvoi ja pitkät puhteet hänen
kanssaan valvoi hänen pienessä kopissaan ja puheli sielun ja autuuden
asioista, vahvistaen hänen uskoaan ja luottamustaan kutsumukseensa. Ja
pitkään Margareeta paastosi ja harjoitti laupeudentöitä, aina
odotellen, mihin jumalanäiti häntä tahtoi käyttää.
Sitä kesti monta vuotta. Margareeta oli jo luostarissa käynyt läpi
kaikki koetukset ja arvoasteet palvelevasta sisaresta nunnaan saakka.
Hänet vihittiin juhlallisesti birgittiläisnunnaksi ja häntä pidettiin
jo arvokkaimpana sisarten joukossa. Itse hän rupesi arvelemaan, että
ehkä jumalanäiti olikin tahtonut häntä tätä luostarin rauhaisaa
palvelusta varten valmistaa, ja muut sisaret jo kuiskailivat, että
kenties joskus tapahtuisi se ihme, että halvasta lappalaistytöstä
tulisi Vadstenan abbedissa, jossa toimessa muuten oli ollut vain
ruhtinaallisia tai muuten valtakunnan ylhäisimpiä aatelisia rouvia ja
neitosia.
Mutta hänessä itsessään vallitsi samalla levottomuus ja epävarmuuden
tuska, ja kuta enemmän aika kului, sitä pitempään Margareeta rupesi
paastoamaan ja sitä kauemmin hän yksinäisissä rukouksissaan viipyi. Hän
anoi jumalanäidiltä selvyyttä, varmuutta kutsumuksestaan.
Näin rukoillen hän makasi eräänäkin kesäisenä yönä pyhän Birgitan kuvan
edessä, luostarin perustajan, jonka paavi äsken oli pyhimykseksi
julistanut. Sammuneen päivän himmeässä valossa hän katseli kauan,
hartaasti ja rukoillen, tämän jalon naisen kauniita piirteitä, ja hän
oli vähitellen noista kasvoista tuntevinaan samat lempeät juovat ja
rauhaisat silmäykset, jotka hän niin selvästi muisti tuosta kesäisestä
yöstä, jolloin hän Tornion poltetun kirkon portailla oli rukoillut. Ja
hänestä ne elpyivät nuo kasvot, silmiin tuli elämän kiilto, ja taulun
kalpea maali näytti muuttuvan lihaksi ja vereksi. Silloin hän rukoili
yhä hartaammin, rukoili sydämensä koko hehkuvalla lämmöllä pyhää
Birgittaa suomaan hänen mieleensä selvyyttä ja rauhaa.
Ja katso: kuvan huulet liikahtivat, ja kuin kaukaa kuului hiljainen
ääni:
-- Vaikeampaan työhön olet kutsuttu, Margareeta, kuin luostarissa
Jumalaa palvelemaan. Muista sukuasi ja heimoasi. Minun maassani on
vielä pakanoita, joille ei ole koskaan kirkon oppia saarnattu, ja sinä
olet tämän kansan lapsi. Sinut, heikon naisen, pyhä neitsyt on valinnut
aseekseen, sinun kauttasi käännyttääkseen lappalaiset pakanat suureen,
yhteiseen kirkkoonsa, ja siihen toimeen hän on sinua lapsuudestasi
valmistanut. Nouse, lähde laajentamaan hänen kunniaansa kansasi
joukossa, palvelemaan häntä siellä. Mutta muista, häntä yksin,
sydäntäsi et saa jakaa! Nouse, Margareeta ja lähde!
Vielä samana yönä Margareeta kolkutti hiljaa abbedissan ovelle, jonka
tämä auliisti hänelle avasi.
-- Äiti, minun täytyy lähteä, Jumala kutsuu minua.
-- Lapseni, neitsyt Maaria on sinulle puhunut?
-- Pyhän Birgitan kautta. Minun täytyy teidät jättää vielä tänä yönä.
-- Ja minne hän sinut lähettää?
-- Takaisin kansani keskuuteen.
Ja Margareeta kertoi, mitä luostarin suojeluspyhä oli hänelle käskenyt.
Eikä abbedissa häntä ollenkaan vastustanut, sillä hän ymmärsi hänkin,
että se oli Korkeimman tahto. Hän vain virkkoi:
-- Oppiaikasi on kulunut, sinä olet tehtävääsi kypsä. Siunattu ole
sinä, jolle jumalanäiti niin suuren toimen on uskonut; hän on sinulle
voimankin antava. Mutta raskaan ehdon hän on sinun kestettäväksesi
pannut! Tiedä, maailma on viettelystä täysi ja vihollinen vainoaa joka
askelella, jopa itsessäsikin, -- vaikea on ihmislapsen aina säilyttää
sydämensä jakamattomana ja kiinnittää harrastuksensa yhäti yhtäälle.
Oletko punninnut sitä?
-- Äiti, minulla ei ole maailmassa mitään, joka sydämeni jakaisi, ei
sukua, ei ystäviä, ei ketään, joka minua kiinnittäisi.
-- Eikö ketään? Ehkä vain luulet niin. Punnitse tarkoin.
Hetkeksi Margareetan katse vaipui alas, mutta hän nosti sen taas
puhtaana ja kirkkaana ja vastasi värähtämättömin äänin:
-- Ei ketään, äiti.
-- Uskosi on luja, siinä on väkevyytesi. Mene, lapseni, älä viivy, kun
kutsumuksesi on selvä. Sinä olet oleva luostarimme kaunistus ja kunnia.
Käy kirkkoon, vahvista sieluasi ja ole sitten matkalle valmis.
Kun Margareeta tuli kirkosta, abbedissa antoi hänelle muutamia
suosituskirjeitä maalliselle esivallalle näytettäviksi ja erityisen
suosituskirjeen Upsalan arkkipiispalle Henrikille, jota hän pyysi
avustamaan tätä lappalaisten ensimmäistä lähetyssaarnaajaa hänen
vaikeassa tehtävässään. Hän kertoi kirjeessään, kuinka pyhä neitsyt
itse oli valinnut ja valmistanut Margareetan, heikon naisen, tähän
lähetystoimeen ja hänelle usein ilmestyksissä puhunut, ja hän anoi
piispalta tälle birgittalaissisarelle erityisen lupakirjan saarnata
lappalaisille. Kaikki Vadstenan luostarin hurskaat sisaret saattoivat
Margareetan luostarin portille, ja sen kirkosta kaikuivat kauniilta
kesäiseen yöhön messun hartaat sävelet, kun hän loittoni yksinäiselle
vaellukselleen.