Kuutamo kaunis valuvi vesiin,
istun koitossa illansuun.
Tuntehet hellät hiipivät esiin,
vaivun vienohon haaveiluun.
Ehyt on onneni, mieleni tyyni,
ilossa henkeni karkeloi.
Unhoss' on entiset erheet ja syyni,
soreat soitot sieluuni soi.
Soios, soios, harppuni vieno,
soios kauvaksi yli veen.
Onneni lanka se on niin hieno,
sitä mä kosketan hiljalleen.
Näin minä soitan, ja kuuhuen hohto
seudun kultahan välkehtii.
Kuvat ne kulkee, ja mieleni johto
kummia teitänsä kuljeksii.
Enkä mä tiedä, miksikä silloin
kyynelet vierivät poskellein;
miksikä juuri kun onnesta milloin
soittaa ja sykkivi sydämein.
En minä tiedä, miksikä aina
itku ja ilo on rinnakkain. —
Soios soittoni, taivahan laina
vierellä rantojen hohtavain.