Aatoksissa raskahissa,
uuvuksissa monta päivää
olin istunut.
Kynä yksin seuranani,
kenkään luokseni ei tullut.
— Siitä huokailut. —
Silloin ikkunasta tulvit
päivänpaiste, riemunhellä.
Terve armahin!
Otsaani sä hyväellös,
kulmiani kultaellos.
ilost' itkenkin.
Helohohtos otsaltani
ajatusten raskaan painon
nostaa, keventää.
Hetkinen — ja taasen jälleen
orpous ja elon kurjuus,
luokseni mun jää.