Niin hohtavi taivas, kukkii maa,
ja välkkyvät kirkkaat veet.
Ja rintani ovella kolkuttaa
sulokuiskehin ihanteet.
Te tulkaa, rintani tenhotkaa
vuoks' aattehen uhraamaan.
Minä tahdon uskoa, uskaltaa
päämäärä kun kaunis on vaan.
Ja se määrä on orjien vapautus,
sille rintani sykkäilee. —
Pois toivoton suruihin sortumus,
nyt päivyt jo valkenee!