Vait, nyt on juhlaa
on juhlaa ja riemua rinnassain.
En rahtua tuhlaa
mä kalliista, suuresta onnestain.
Ja ainapa, ainapa soisin
mä laulaa rintani unelmille
ja eheän riemuni välkkehille
jos voisin — —
Olen saapunut kotiin
nyt jäljestä raskahan harhailun.
Mä läksin sotiin
ja hengen taistohon innostuin.
Ja monta mä taistoa kovaa kestin
ja monta mä halua halpaa estin. —
Muut voitin, itseeni kompastuin.
Niin — maata ja merta
mä kummia retkiä retkeilin,
ja uhrasin verta,
sydänvertani suurihin taistoihin.
Mä luotin voimahan ikuisehen
ja tähtäsin valohon, totuutehen,
muut voitin — itseeni kompastuin.
Mä pieni ja halpa
olin tullessa ottelun vaikeimman.
Jo taipui kalpa,
mä sokaisin kilpeni kirkkahan.
— Muut tietänyt ei,
miks' tummeni silmäini palo.
Ja minne mun vei
oman henkeni virvavalo.
— Mut aateluutta
ja uskoa uutta
mä janosin, itkin ja ikävöin,
sitä etsin toimin ja töin.
Ja tuskaini öistä
uus puhtaampi into heräs'
ja päiväini töistä
mun mieleni toivoa keräs'
Kunis säilän ja kilpeni kallihin
taas uusiksi kirkastin.
— Olen saapunut kotiin. —
Niin ehyt ja kirkas on mieleni vaan.
Ei hukkunut sotiin
tuo hehku mun rintani riehakkaan.
Kotikumpuja kalliita taas
voin huoleti tervehtää.
Nyt hellien silmä
syyslehvillä kalpeilla lentää.
Ja kaunis on ilma,
ja tanssien pilvet entää.
Ja kaikki suurta ja sointuisaa,
on loistava taivas, maa.
Vait, nyt on juhlaa,
on juhlaa ja riemua rinnassain.
En rahtua tuhlaa
mä kalliista, suuresta onnestain.
Ja ainapa, ainapa soisin
mä laulaa rintani unelmille
ja eheän riemuni välkkehille,
jos voisin. —
1904.