Katukulmassa mä hänet sivuutin,
hän arkana tietään hiipi.
Niin ohuet häll' oli vaatteetkin,
hyy kalsea ruumista riipi.
Oli kasvot huolista kelmenneet,
ja silmissä välkkyi veet.
Hän ryki ja vaikeesti hengitti.
Oi kuinka se koskea mahtoi!
Mun rintani itkusta värisi
ja syleillä siskoa tahtoi.
— Hänet illan hämyhyn peittyvän näin
ja miettien yksin jäin.
Liekö tytöllä tuttua, ystävää
ja työtäkö, leipää laisin?
Tuhat turmaa tyttöä piirittää,
hän niihin jo hukkua taisi.
Pahat kielet kyllä sen kertoaa,
kun onneton horjahtaa. —
Taas kadulla tyttösen sivuutin,
nyt loisti sen silmissä uhkaa.
Minä synkkään sieluhun tuijotin, —
näin raunioita ja tuhkaa.
— Ja oli kun poveeni pistänyt ois,
kun astelin tietäni pois.