Seisoo tuolla turpeellaan
kuokkamiesi, vakaa, vankka.
Komeroinen korpi sankka
yksin katsoo poikoaan.
Rypyss' otsin, vaiti ain'
heiluttaa hän siellä kuokkaa.
Kivet raivaa, turpeet muokkaa
hiljaa eespäin hievahtain.
Katso kuinka pingoittaa
hänen täytyy jäntereitään. —
Raskain mielin säveleitään
korpikin tuo huokajaa.
Yhä seisoo turpeellaan
hiki-otsin, synkin aattein,
repalaisin ryysyvaattein
korven uljas urho vaan.
Kova leivänkannikka
särpimeksi suolakalaa,
piimää painamahan palaa. —
Nähdä tääll' ei herkkuja.
Huolta siihen lisäksi
kahdeksan kun pientä suuta
leipää aamuin, illoin huutaa.
— Kuulkaa, korpi huokaapi. —
Korpi huokaa raskaasti,
komeroiss' on hohto tumma,
miehen rintaa tuska kumma
pusertaapi, vaivaapi.
Mutta kerran hervahtaa
jännervoimat sankarilta.
Saapuu elonpäivän ilta,
tuoni tuskat lopettaa.