Talviyöhyt kuutamoinen
kattaa köyhäin kaupungin.
Kaikki uupuneet jo ompi
unettaren helmoihin.
Kujiltakin vaiennut on
juomarien temmellys.
Yli seudun kurjan kulkee
öinen, raskas henkäys.
Kaikki surun, huolten lyömät
unen unhoitusta saa.
Mielet katkeroitunehet
lauhoiksi taas laukeaa. —
»Uni suoos virkistystä,
tuskat tuimat vaimenna,
että nousis uusin voimin
kansa murheen murjoma.
Uusin voimin, uusin mielin
jospa nousis kansa tuo,
jospa yhtehen se liittyis
ihanteiden lipun luo.»
Talviyöhön kuutamoiseen
huokauksen huudan tään.
Ihmisäänen heikko kaiku
kantaneeko minnekkään.