"Mutta tiede, taide! Tehän hylkäätte tieteen ja taiteen, s.o.
hylkäätte sen, mikä antaa ihmiskunnalle elämää." Tällä tempulla
koitetaan aina kumota minun todistukseni, ottamatta niistä selvää.
"Hän hylkää tieteen ja taiteen, hän tahtoo palauttaa ihmiset villiin
tilaan, mitäs häntä rupeaa kuuntelemaan."
Mutta se ei ole totta. Minä en suinkaan hylkää tiedettä, s.o.
ihmisen järjellistä toimintaa, enkä taidetta -- tämän järjellisen
toiminnan ilmaisua, vaan juuri tämän järjellisen toiminnan ja sen
ilmaisun nimessä minä puhunkin sitä, mitä puhun, ainoastaan siinä
tarkotuksessa, että ihmiskunta voisi päästä siitä villistä tilasta,
johon se meidän aikamme väärän opin kautta on nopeasti vajoomassa.
Tiede ja taide ovat yhtä välttämättömiä ihmisille kuin ruoka, juoma
ja vaatteet, vieläpä välttämättömämpiäkin; mutta ne eivät ole
sitä senvuoksi, että me päätämme sen, jota nimitämme tieteeksi ja
taiteeksi, olevan välttämätöntä, vaan ainoastaan senvuoksi, että se
todellakin on ihmisille välttämätöntä.
Jos nyt ihmisten ruumiin ravinnoksi ruvetaan valmistamaan heiniä,
niin minun vakuutukseni, että heinät ovat ihmisten ravinto, ei saa
aikaan sitä, että heinistä todellakin tulee ihmisten ravintoa. Enhän
voi sanoa: mikset sinä syö heiniä, kun se on välttämätön ravinto?
Voihan sattua, että se, mitä tarjoan, ei olekaan ravintoa.
Niinpä on juuri laita meidän tieteemme ja taiteemme. Meistä näyttää,
että, jos me kreikkalaiseen sanaan liitämme sanan "logia" ja
nimitämme sen tieteeksi, siitä tuleekin tiede; ja että, jos jonkin
ilettävän asian, niinkuin alastomien naisten maalaamisen, nimitämme
kreikkalaisella sanalla ja sanomme sen olevan taidetta, siitä
tuleekin taide. Mutta puhuimmepa tuommoista kuinka paljon hyvänsä,
niin se, mitä me teemme laskiessamme kuoriaisia, kemiallisesti
tutkiessamme linnunradan aineksia, maalatessamme vedenimpiä ja
historiallisia tauluja, sepittäessämme novelleja ja symfonioja, ei
tule tieteeksi eikä taiteeksi niin kauan kuin sitä eivät mielellään
ota vastaan ne ihmiset, joita varten sitä tehdään. Ja tähän asti ei
sitä ole otettu vastaan.
Jos ainoastaan muutamien ihmisten sallittaisiin valmistaa ravintoa,
ja kaikilta muilta se kiellettäisiin, niin luullakseni ravinnon
laatu siitä huononisi. Jos venäläisillä talonpojilla olisi
yksinoikeus ravinnon valmistamiseen, niin ei olisi muuta ravintoa
kuin hapanleipää, perunoita, sipulia ja kaljaa -- sitä, mikä heitä
miellyttää. Sama olisi laita korkeimman tieteellisen ja taiteellisen
toiminnan, jos yksinoikeuden siihen ottaisi itselleen joku erityinen
sääty, -- sillä eroituksella vaan, että ruumiin ravinnossa ei
voi olla kovin suuria poikkeuksia luonnollisuudesta: sekä leipä
että sipuli, vaikkeivät olekaan erittäin maukasta ravintoa, ovat
kuitenkin syötäviä. Henkisessä ravinnossa sitä vastoin voi olla
mitä suurimpia poikkeuksia, ja muutamat ihmiset voivat pitkät ajat
ravita itseään suorastaan heille tarpeettomalla tai vahingollisella,
myrkyllisellä henkisellä ravinnolla, voivat itse vähitellen tappaa
itsensä oopiumilla tai väkiviinalla ja tätä samaa ravintoa tarjota
joukoillekin.
Niin juuri on käynyt meidänkin. Ja niin on käynyt senvuoksi, että
tieteen ja taiteen harjoittajain asema on etuoikeutettu, sillä tiede
ja taide meidän maailmassamme ei ole koko ihmiskunnan järjellinen
toiminta, vaan pienen piirin, joka nimittää itseänsä tiedemiehiksi ja
taiteilijoiksi ja jolla on yksinoikeus tähän toimintaan. Senvuoksi
on se väärentänyt tieteen ja taiteen käsitteetkin, unohtanut
kutsumuksensa tarkotuksen ja koettaa ainoastaan huvittaa ja ikävästä
pelastaa pientä tyhjäntoimittajajoukkoaan.
Siitä asti kuin ihmisiä on ollut olemassa, en heillä aina ollut
tiedettä kaikkein yksinkertaisimmassa ja laajimmassa merkityksessä.
Tiede, s.o. ihmiskunnan tiedot, on aina ollut ja on olemassa. Ilman
sitä on elämää mahdotonta ajatella, eikä ole tarpeen sitä kumota
eikä puolustaa. Mutta asia on siinä, että näitten tietojen piiri on
niin laaja, siinä on niin paljon kaikenlaatuisia tietoja -- alkaen
tiedosta, mistä rauta on saatavissa, tietoon aurinkojen liikunnosta,
-- että ihminen hämmästyy, jos ei hänellä ole johtavaa lankaa, jonka
mukaan hän voisi päättää, mikä kaikista noista tiedoista on tärkein
hänelle ja mikä vähemmän tärkeä.
Senvuoksi on ihmisten korkein viisaus aina ollut sen johtavan langan
löytämisessä, jonka mukaan on arvosteltava, mikä tieto on tärkeä,
mikä vähemmän tärkeä.
Ja tätä, kaikkia muita tietoja johtavaa tietoa ovat ihmiset aina
nimittäneet tieteeksi ahtaassa merkityksessä.
Semmoinen tiede on aina, meidän aikaamme asti, ollut olemassa
ihmisten yhteiskunnissa, jotka ovat kehittyneet pois alkuperäisestä,
villistä tilasta.
Siitä saakka kuin ihmiskunta on ollut olemassa, on aina kaikissa
kansoissa ilmestynyt opettajia, jotka ovat edustaneet tiedettä tuossa
ahtaassa merkityksessä, tiedettä siitä, mitä ihmisen on kaikkein
tärkeintä tietää. Tämän tieteen tutkimuksen esineenä on aina ollut,
mikä on kunkin ihmisen ja kaikkien ihmisten tarkotus ja siis tosi
onni. Tämä tiede juuri on ollutkin johtavana lankana määritellessä
kaikkien muitten tieteiden ja niitten ilmaisujen, taiteiden,
merkitystä.
Ne tieteet ja taiteet, jotka ovat edistäneet ja tulleet lähemmä
kaikkien ihmisten tarkotusta ja onnea käsittelevää perustiedettä,
ovat saaneet suuremman arvon yleisessä mielipiteessä ja päinvastoin.
Semmoinen oli Konfuciuksen, Buddhan, Mooseksen, Sokrateen, Kristuksen,
Muhamedin tiede, jota ovat pitäneet ja pitävät tieteenä kaikki
ihmiset, paitsi meidän piirimme niin kutsutut sivistyneet.
Semmoinen tiede ei ole ainoastaan aina ollut etusijassa, vaan se on
ollut se, jonka mukaan on määritelty toisten merkitys.
Eikä se ollenkaan ole johtunut siitä, niinkuin luulevat meidän
aikamme n.k. oppineet, että petkuttajat, tämän tieteen ylimmäiset
papit, opettajat ovat antaneet sille semmoisen merkityksen, vaan
senvuoksi, että, niinkuin jokainen voi sen sisällisen kokemuksen
kautta huomata, ilman tiedettä siitä, mikä on ihmisen tarkotus ja
onni, todellakaan ei voi arvostella tieteitä ja taiteita.
Ja senvuoksi ei myöskään voi olla tieteellistä tutkimusta, sillä
tieteiden tutkimuksen esineitä on _lukematon_ joukko -- sanon
"lukematon" sanan täydessä merkityksessä.
Ilman tietoa siitä, mikä on kaikkien ihmisten tarkotus ja onni,
tulevat kaikki muut tieteet ja taiteet, niinkuin ne ovat meillä jo
tulleetkin, joutavaksi ja vahingolliseksi huvitukseksi. Ihmiskunta
on kauan elänyt, eikä koskaan ole elänyt ilman tiedettä siitä, mikä
on ihmisten tarkotus ja onni, vaikkakin tiede ihmisten onnesta
pintapuolisesta tutkijasta näyttää olevan erillainen buddhalaisilla,
bramiineilla, juutalaisilla, kristityillä, konfutsialaisilla, Laodsen
seuraajilla. Missä vaan on villistä tilasta pois kehittyneitä
ihmisiä, näemme tuon tieteen, ja sittenkin meidän aikamme ihmiset
yhtäkkiä päättävät, että juuri tuo tiede, joka tähän asti on ollut
kaikkien ihmistietojen johtajana, onkin kaikelle esteenä.
Ihmiset rakentavat rakennuksia, ja yksi rakennusmestari on tehnyt
yhden piirustuksen, toinen toisen, kolmas kolmannen. Piirustukset
ovat vähän erillaisia, mutta ne ovat oikeita, niin että jokainen voi
nähdä, että, jos kaikki tehdään piirustuksen mukaan, rakennus tulee
rakennetuksi.
Semmoisia rakennusmestareita ovat Konfucius, Buddha, Mooses, Kristus.
Yhtäkkiä tulee ihmisiä, jotka vakuuttavat pääasian olevan, ettei
pidä olla mitään piirustusta, ja että on rakennettava noin vaan,
silmämäärällä. Ja tuota "noin vaan" nämä ihmiset nimittävät kaikkein
täsmällisimmäksi tieteelliseksi tieteeksi, niinkuin paavia nimitetään
kaikkein pyhimmäksi. Ihmiset kieltävät kaiken tieteen, itse tieteen
ytimen -- ihmisten tarkotuksen ja onnen määrittelemisen, ja tätä
tieteen kieltämistä he nimittävät tieteeksi. Siitä saakka kuin
ihmisiä on ollut olemassa, on heidän keskuudessaan syntynyt suuria
neroja, jotka taistellessaan järjen ja omantunnon vaatimusten kanssa
ovat koittaneet ratkaista kysymystä, mikä on sekä minun, että
jokaisen ihmisen tarkotus ja onni.
Mitä tahtoo minulta ja jokaiselta ihmiseltä se voima, joka on minut
luonut ja minua johtaa? Ja mitä on minun tekeminen tyydyttääkseni
minussa olevia persoonallisen ja yhteisen onnen vaatimuksia?
He ovat kysyneet itseltään: minä olen kokonaisuus ja osa jostakin
äärettömästä, ijankaikkisesta; mimmoinen on minun suhteeni
samallaisiin osiin -- ihmisiin ja tuohon kokonaisuuteen?
Ja omantunnon äänestä, järjestä ja siitä, mitä heille ovat puhuneet
ennen eläneet ihmiset ja heidän aikalaisensa, jotka ovat kysyneet
samaa, ovat nämä suuret opettajat johtaneet oppinsa, yksinkertaiset,
selvät, kaikille ymmärrettävät ja mahdolliset täyttää.
Semmoisia ihmisiä on ollut eri kykyisiä. Semmoisia on maailma
täynnään.
Kaikki elävät ihmiset kysyvät: mitenkä on persoonallisen onnen
vaatimus sovitettava omantunnon ja järjen kanssa, jotka vaativat
ihmisten yhteistä onnea? Ja tästä yhteisestä työstä kehittyy
vähitellen, mutta keskeytymättä, uudet järjen ja omantunnon
vaatimuksia lähempänä olevat elämän muodot.
Yhtäkkiä ilmestyy uusi ihmissääty, joka sanoo: kaikki tuo on
joutavaa, kaikki se on hyljättävä. Se on deduktiivinen ajatustapa
(mikä ero on deduktiivisen ja induktiivisen tavan välillä, sitä
ei kukaan koskaan ole voinut ymmärtää), se on teoloogisen ja
metafyysisen aikakauden menettelytapoja. Kaikki se, minkä ihmiset
ymmärtävät sisällisen kokemuksen kautta ja ilmoittavat toinen
toiselleen elämänsä lain tietoisuudesta, kaikki, minkä maailman
alusta ovat tehneet tällä tiellä ihmiskunnan suurimmat nerot, kaikki
se on joutavaa ja merkityksetöntä.
Tämä uusi oppi sanoo näin: sinä olet elimistön solu, ja sinun
järjellisen toimintasi tehtävä on määritellä funktsionaalinen
toimintasi. Määritelläksesi taas tuon funktsionaalisen toimintasi
sinun täytyy tehdä havaintoja ulkopuolella itseäsi. Se, että sinä
olet solu, joka ajattelee, kärsii, puhuu, ymmärtää, ja että sinä
senvuoksi voit toiselta samallaiselta solulta kysyä, samoinko se
kärsii, iloitsee, tuntee kuin sinäkin, täten vielä tarkistaen omaa
kokemustasi; se että sinä voit käyttää hyväksesi sitä, mitä ennen
eläneet, kärsivät, ajattelevat ja puhuvat solut ovat kirjoittaneet
muistiin tästä aineesta; se, että sinulla on miljooneja soluja, jotka
myöntymällä edellisten ajatuksiin vahvistavat sinun havaintojasi;
se, että sinä itse olet elävä solu, joka aina välittömän sisällisen
kokemuksen kautta tunnet, josko sinun funktsionaalinen toimintasi
on oikea tai ei, -- kaikki se ei merkitse mitään, kaikki se on
kelvotonta, väärää menettelytapaa. Oikea, tieteellinen menettelytapa
on tämmöinen: jos sinä tahdot tietää, mikä on sinun funktsionaalinen
toimintasi, s.o. mikä on sinun tarkotuksesi ja onnesi, ja koko
ihmiskunnan ja koko maailman tarkotus ja onni, niin ennen kaikkea
sinun täytyy heretä kuuntelemasta omantuntosi ja järkesi ääntä ja
vaatimuksia, jotka puhuvat sinussa ja sinun kaltaisissasi, sinun
täytyy heretä uskomasta kaikkea sitä, mitä ovat puhuneet ihmiskunnan
suuret opettajat järjestään ja omasta tunnostaan, pitää kaikkea
sitä joutavana ja alottaa kaikki alusta. Ja voidaksesi ymmärtää
kaikki sinun täytyy mikroskoopilla tarkastella ameebien ja solujen
liikkeitä lapamadossa, tai vielä mukavampaa on uskoa kaikkea sitä,
mitä sinulle sanovat tästä erehtymättömyyden valtakirjalla varustetut
ihmiset. Tarkastellessasi näitten ameebien ja solujen liikkeitä,
tai lukiessasi siitä, mitä muut ovat nähneet, on sinun otaksuttava
näillä soluilla olevan inhimillisiä tunteita ja mietteitä siitä,
mitä he haluavat, mihin pyrkivät ja mihin ovat tottuneet; ja näistä
havainnoista (joissa joka sanassa on ajatus- tai lausevirhe)
on analogian mukaan päätettävä, mitä sinä olet, mikä on sinun
tarkotuksesi ja mikä on sinun ja toisten kaltaisesi solujen onni.
Ymmärtääksesi itseäsi sinun täytyy tutkia ei ainoastaan lapamatoa,
jonka sinä näet, vaan myöskin mikroskoopillisia olioita, joita sinä
tuskin näet, ja vielä toisten olioitten muuttumista toisiksi, jota ei
kukaan koskaan ole nähnyt, etkä sinäkään koskaan tule näkemään. Sama
on laita taiteenkin. Taide on siellä, missä on ollut tositiedettä,
aina ollut ihmisen tarkotusta ja onnea koskevan tiedon ilmaisuna.
Siitä saakka kuin ihmisiä on ollut olemassa, ovat he eri tietojen
ilmaisuista erottaneet tärkeimmän ilmaisun -- tiedon tarkotuksesta
ja onnesta, ja tämän tiedon ilmaisuna onkin ollut taide ahtaassa
merkinnössä. Siitä saakka kuin ihmisiä on ollut olemassa, on ollut
myöskin noita erityisen herkkiä ja oppia ihmisen tarkotuksesta ja
onnesta ymmärtäviä sieluja, jotka kanteleilla ja kitaroilla, kuvin
ja sanoin ovat ilmaisseet inhimillistä taisteluaan valhetta vastaan,
joka on eksyttänyt heitä pois tarkotuksestaan, kärsimyksiään tässä
taistelussa, toiveitaan hyvän voitosta, epätoivoansa pahuuden voiton
ja innostustansa tuon lähenevän onnen johdosta.
Siitä saakka kuin on ollut ihmisiä, ei tositaiteella, sillä, jota
ihmiset ovat pitäneet suuressa arvossa, ole ollut merkitystä muuna
kuin tiedon ilmaisuna ihmisen tarkotuksesta ja onnesta.
Aina ja viime aikoihin asti on taide palvellut oppia elämästä --
sitä, joka sittemmin nimitettiin uskonnoksi, ja ainoastaan silloin
se oli sitä, mitä ihmiset pitivät niin suuressa arvossa. Mutta niin
pian kuin tarkotusta ja onnea koskevan tieteen sijalle tuli tiede,
joka koski kaikkea, mikä vaan päähän juolahti, niin pian kuin tiede
kadotti tarkotuksensa ja merkityksensä, ja todellista tiedettä
alettiin ylenkatseellisesti nimittää uskonnoksi, lakkasi taide
olemasta tärkeänä inhimillisenä toimintana.
Niin kauan kuin kirkko opetti tarkotuksesta ja onnesta, palveli
taide kirkkoa ja oli tositaidetta, mutta niin pian kuin taide luopui
kirkosta ja alkoi palvella tiedettä, joka taas palveli mitä sattui,
kadotti taide merkityksensä ja -- huolimatta vanhalta muistilta
esiintuomista oikeuksistaan sekä järjettömästä, kutsumuksensa
unohtamista, todistavasta vakuutuksesta, että taide palvelee
taidetta -- muuttui ammatiksi, joka tuottaa ihmisille hauskuutta ja
ehdottomasti liittyy koreograafiseen, kulinaariseen ja kosmeetiseen
taiteeseen, joitten harjoittajat yhtä suurella oikeudella
nimittävät itseänsä taiteilijoiksi kuin runoilijat, maalarit ja
soittotaiteilijat meidän aikanamme.
Kun katsahtaa taaksensa, niin näkee, että tuhannen vuoden kuluessa
miljaardien ihmisten joukosta eroittuu kymmenkunta Konfucioita,
Buddhoja, Soloneja, Sokrateita, Salomoita, Homeroja, Esaijoja,
Davideja. Harvoin niitä näkyy esiintyvän ihmisten joukossa, vaikka
niitä ennen aikaan ilmestyi ei ainoastaan yhdestä säädystä, vaan
kaikkien ihmisten keskuudesta. Harvinaisia näkyvät olevan nuo
tosioppineet, taiteilijat, henkisen ravinnon tuottajat. Eikä
ihmiskunta suotta ole asettanut heitä niin korkealle. Mutta nyt
on tultu niin pitkälle, että kaikki nuo entiset suuret tieteen ja
taiteen työmiehet ovat jo meille tarpeettomia. Nykyään saattaa
tieteen ja taiteen työmiehiä työnjaon lain mukaan tehdä tehtaissa,
ja yhdessä vuosikymmenessä me otamme tehdäksemme enemmän tieteen ja
taiteen neroja, kuin mitä on syntynyt maailman alusta asti.
Nykyään on olemassa oppineitten ja taiteilijoitten ammattikunta, joka
uudenaikaisella tavalla valmistaa koko sen henkisen ravinnon, mitä
ihmiskunta tarvitsee.
Ja tätä ravintoa on valmistettu niin paljon, ettei vanhoja, entisiä
ihmisneroja, ei muinaisajan eikä myöhempiäkään, tarvitse enään
muistellakaan, -- se kaikki on ollut teoloogisen ja metafyysisen
aikakauden toimintaa, joka on pois pyyhittävä. Todellinen järjellinen
työ on alkanut noin 50 vuotta sitten. Ja näiden 50 vuoden kuluessa
olemme me tehneet niin monta suurta miestä, että niitä yhdessä
ainoassa saksalaisessa yliopistossa on enemmän kuin koko maailmassa
tähän asti on ollut. Tieteitä olemme tehneet niin paljon -- niitä
kun on niin helppo tehdä -- ettei yksi ihminen voi niitä kaikkia
tuntea, eipä edes saada päähänsä kaikkia olemassa olevien tieteiden
nimityksiäkään. Nimityksistäkin ja tulisi paksu sanakirja, ja joka
päivä tehdään yhä uusia tieteitä.
Tehty on hyvin paljon, siihen tapaan kuin teki muuan virolainen
opettaja, joka opetti tilanhaltijan lapsille ranskankielen asemesta
vironkieltä. Me olemme oppineet paljon, mutta onnettomuus on vaan
siinä, etteivät muut, kuin me itse, mitään siitä ymmärrä, vaan
pitävät sitä mihinkään kelpaamattomana loruna.
Mutta onhan siihenkin selitys: ihmiset eivät käsitä tieteellisen
tieteen tuottamaa hyötyä, sillä he ovat teoloogisen aikakauden
tietojen vaikutuksen alaisina, sen typerän aikakauden, jolloin
koko kansa, sekä juutalaisilla, kiinalaisilla, intialaisilla että
kreikkalaisilla, ymmärsi kaikki, mitä heille puhuivat suuret
opettajat.
Mutta johtuipa se mistä hyvänsä, asia on niin, että tieteet ja
taiteet ovat aina olleet olemassa ihmiskunnassa, ja silloin, kun ne
todella ovat olleet olemassa, ovat ne olleet tarpeellisia ja kaikille
ymmärrettäviä.
Me teemme jotakin, jota me nimitämme tieteeksi ja taiteeksi, mutta
sitä ei meillä ole oikeutta nimittää tieteeksi ja taiteeksi.