Työnjako on kaiken olevaisuuden laki ja sen vuoksi sen täytyy olla
olemassa ihmisyhteiskunnissa. Saattaa olla hyvin mahdollista,
että niin on, mutta kysymykseksi jää kuitenkin: onko nykyään
yhteiskunnissa olemassa oleva työnjako se työnjako, jonka pitää olla
olemassa. Ja jos ihmiset pitävät jotakin työnjakoa epäjärjellisenä
ja epäoikeutettuna, niin ei mikään tiede voi todistaa ihmisille
sen olevan välttämättömän, mitä he pitävät epäjärjellisenä ja
epäoikeutettuna.
Jumaluusopillinen teoria on todistellut, että valta on Jumalalta,
ja saattaa olla hyvin mahdollista, että se on Jumalalta, mutta
kysymykseksi on jäänyt: kenenkä valta on Jumalalta, Katarinanko vai
Pugatshevin? Eivätkä jumaluusopilliset viisaudet voineet mitenkään
tätä kysymystä ratkaista.
Hengen filosofia koitti todistaa, että valtio on persoonallisuuksien
kehittymismuoto, mutta kysymykseksi jäi: voipiko Neron tai
Dshingiskhaanin valtiota pitää muotona persoonallisuuksien
kehittymiselle. Eivätkä mitkään transendentaaliset sanat voineet tätä
ratkaista.
Sama on laita tieteellisen tieteenkin.
Työnjako on elimistöjen ja ihmisyhteiskuntien elämän ehto; mutta mitä
näissä ihmisyhteiskunnissa on pidettävä elimellisenä työnjakona? Ja
tutkipa tiede kuinka paljon tahansa työnjakoa lapamadon soluissa,
niin eivät nuo tutkimukset pakoita ihmistä tunnustamaan oikeaksi
semmoista työnjakoa, jota ei siksi tunnusta hänen järkensä ja
omatuntonsa.
Olivatpa todistukset työnjaosta tarkastettavina olevien elimistöjen
soluissa miten vakuuttavia hyvänsä, niin ihminen, jos hänellä on
vielä järki tallella, kuitenkin sanoo, ettei pelkän karttuunin
kutominen koko elämänsä ajan ole ihmisen tehtävä, ja ettei se ole
työnjakoa, vaan ihmisten sortamista.
Spencer ynnä muut sanovat, että on olemassa kokonaisia
kankuriväestöjä, ja että sen vuoksi kutomisen harjoittaminen
on elimellistä työnjakoa, -- mutta puhuessaan niin, he puhuvat
täsmälleen samaa kuin jumaluusoppineet.
On olemassa valta, ja senvuoksi se on Jumalalta, olipa se millainen
tahansa. On olemassa kankureita -- siis semmoinen on työnjako.
Hyvähän olisi niin puhua, jos valta ja kankuriväestö syntyisivät
itsestään, mutta me tiedämme, etteivät ne synny itsestään, vaan
meidän toimestamme. Pitää senvuoksi tietää, olemmeko me saaneet
aikaan tämän vallan Jumalan kautta vaiko itsestämme, ja olemmeko
saaneet aikaan nuo kankurit elimellisen vai jonkin muun lain mukaan.
Ihmiset elävät, elättäen itseänsä maanviljelyksellä, niinkuin on
luontaista kaikille ihmisille. Joku ihmisistä on laittanut itselleen
pajan ja korjannut auransa. Silloin tulee hänen luoksensa naapuri
pyytäen häntä korjaamaan hänenkin auransa ja lupaa hänelle siitä
työtä tai rahaa. Tulee sitten toinen, kolmas, ja näitten ihmisten
yhteiskunnassa tapahtuu seuraava työnjako: syntyy seppä. Toinen
ihminen taas on hyvästi opettanut lapsensa; hänen luoksensa tuo
naapuri lapsensa pyytäen häntä heitäkin opettamaan, ja niin syntyy
opettaja. Mutta sekä seppä että opettaja ovat ruvenneet ammattiinsa
ja yhä edelleen siinä ovat ainoastaan senvuoksi, että heitä on siihen
pyydetty, ja he pysyvät ammatissaan niin kauan kuin heitä tahdotaan
siinä pysymään. Jos sattuisi niin, että seppiä ja opettajia tulisi
liian paljon, tai heidän työnsä tulisi tarpeettomaksi, niin he heti,
niinkuin sitä vaatii terve järki ja niinkuin tavallisesti käy siellä,
missä ei ole olemassa syitä työnjaon säännöllisyyden häiriytymiseen,
-- jättäisivät ammattinsa ja ryhtyisivät taas maanviljelykseen.
Ihmisiä, jotka näin menettelevät, johtaa heidän järkensä, heidän
omatuntonsa, ja senvuoksi me, järjellä ja omallatunnolla varustetut
ihmiset, kaikki vakuutamme semmoisen työnjaon olevan oikean. Mutta
jos kävisi niin, että sepille tulisi mahdolliseksi pakoittaa
toisia ihmisiä tekemään työtä heidän hyväkseen ja he jatkaisivat
hevoskenkien valmistamista, vaikka niitä ei tarvittaisi, ja opettajat
niinikään opettaisivat silloinkin, kun ei olisi opetettavia, niin
jokainen turmeltumaton ihminen, s.o. järjellä ja omalla tunnolla
varustettu olento, käsittäisi, ettei se olisi työnjakoa, vaan toisen
työn anastamista, sillä semmoinen toiminta ei olisi sen ainoan
mittakaavan mukainen, jolla voi ratkaista, josko työnjako on oikea.
Tämä mittakaava on: työn kysyntä ja siitä tulevan palkkion vapaa
tarjoominen. Mutta yllämainittua toimintaa tieteellinen tiede juuri
nimittääkin työnjaoksi.
Muutamat ihmiset tekevät semmoista, mitä toiset eivät ajattelekaan
heiltä pyytää, ja vaativat, että heitä sen edestä elätettäisiin,
sanoen sen olevan oikeutettua, koska se on työnjakoa.
Se, mikä on suurimpana kansan onnettomuutena muuallakin kuin meillä,
on hallitus, ylen lukuisa virkamiesjoukko; se, mikä on syynä aikamme
taloudelliseen kurjuuteen, on, niinkuin englantilaiset sanovat,
overproduction, liikatuotanto (kun on valmistettu suunnaton joukko
esineitä, joita ei kukaan tarvitse). Kaikki tämä johtuu tuosta
kummallisesta työnjaon käsityksestä.
Kummallista olisi jos joku suutari katsoisi ihmisten olevan
velvollisia elättämään häntä siitä, että hän herkeämättä valmistaa
kenkiä, joita ei kukaan enään tarvitse. Mutta mitä on sanottava
niistä hallituksen, kirkon, tieteen ja taiteen palvelijoista, jotka
eivät tuota kansalle mitään näkyväistä, eipä edes hyödyllistäkään,
joitten tavaraa ei kukaan halua, ja jotka kuitenkin yhtä rohkeasti,
työnjaon perusteella, vaativat, että heitä ruokitaan ja juotetaan
herkullisesti ja vaatetetaan hyvästi.
Saattaa olla ja onkin olemassa velhoja, joitten apuun turvaudutaan
ja joille tarjotaan siitä leipää ja viinaa; mutta sitä, että olisi
olemassa semmoisia velhoja, joita ei kukaan tarvitse ja jotka
kuitenkin rohkeasti vaativat palkkaa loihtimisestaan -- sitä on
vaikea itselleen kuvitella.
Juuri niin on kuitenkin meidän maailmassamme laita hallituksen,
kirkon, tieteen ja taiteen palvelijain.
Ja kaikki tämä tapahtuu tuon tiedemiesten niin yksimielisesti
omaksuman työnjako-käsitteen perusteella, jota ei määrää sisällinen
omatunto, vaan ulkonainen havainto.
Työnjako on todellakin aina ollut ja on olemassa, mutta se on oikea
ainoastaan silloin, kun ihminen omantuntonsa ja järkensä nojalla
päättää sen olevan välttämättömän, eikä sen perusteella, että hän
sitä tutkii. Sekä omatunto että järki kaikilla ihmisillä ratkaisee
tämän kysymyksen hyvin yksinkertaisesti, varmasti ja yksimielisesti.
Ne ratkaisevat sen niin, että työnjako on oikea ainoastaan silloin,
kun jonkun ihmisen erityinen toiminta on niin tarpeellinen
toisille ihmisille, että he, pyytäessään hänen palvelustaan, itse
vapaaehtoisesti tarjoutuvat häntä elättämään sen edestä, niitä
hän on heidän hyväkseen tekevä. Mutta kun ihminen saattaa elää 30
vuoden ikäiseksi toisten hartioilla, luvaten, opintonsa päätettyään,
tehdä jotain hyvin hyödyllistä, jota ei kukaan häneltä pyydä, ja
kun hän sitten 30 ikäisestä kuolemaansa saakka saattaa elää samalla
tavoin, aina vaan ainoastaan luvaten tehdä jotain, jota ei kukaan
häneltä pyydä, niin se ei ole työnjakoa, vaan suorastaan toisen työn
anastamista väkevämmän puolelta, samaa toisen työn anastamista, jota
jumaluusoppineet ennen aikaan sanoivat jumalan säätämäksi laiksi,
filosoofit sittemmin välttämättömiksi elämän muodoiksi, ja nyt
tieteellinen tiede nimittää elimelliseksi työnjaoksi.
Vallalla olevan tieteen koko merkitys on ainoastaan siinä.
Se on nyt ruvennut jakelemaan valtakirjoja joutilaisuuteen, sillä
se yksin temppeleissään tutkii ja määrää, mikä yhteiskunnallisessa
elimistössä esiintyvä ihmistoiminta on loiseläimen toimintaa ja
mikä elimellistä. Ikäänkuin ei jokainen ihminen voisi päästä siitä
selville paljoa varmemmin ja pikemmin järkensä ja omantuntonsa avulla.
Ja niinkuin ennen aikaan papisto ja sitten valtion virkamiehet
eivät voineet epäillä, ketkä ovat kaikkein tarpeellisimpia toisille
ihmisille, niinpä nytkin tieteellinen tiede luulee epäilemättömäksi
sitä, että juuri sen toiminta onkin elimellinen: he, tieteen ja
taiteen harjoittajat, ovat elimistön kaikkein arvokkaimpia soluja,
sen aivosoluja. Mutta vähät heistä. Hallitkoot vaan, juokoot ja
syökööt herkkuja ja juhlikoot, niinkuin ovat hallinneet ja juhlineet
papit ja sofistit, kunhan eivät vaan turmelisi ihmisiä, niinkuin ovat
tehneet papit ja sofistit.
Siitä saakka kuin on ollut ihmisiä, järjellisiä olennoita, ovat
he eroittaneet hyvää pahasta ja käyttäneet hyväksensä sitä, mitä
ennen heitä tässä suhteessa on ollut tehtynä taistelemalla pahaa
vastaan, etsimällä totuuden tietä ja vähitellen, mutta herkeämättä
kulkemalla eteenpäin tätä tietä. Ja aina on ihmisiä tällä tiellä
olleet estämässä kaikellaiset valheet, joitten tarkotuksena on ollut
osoittaa heille, ettei niin pidä tehdä, vaan että pitää elää niinkuin
haluttaa. Tiellä on ollut vanhoja, hirmuisia kirkonmiesten valheita.
Hirveällä taistelulla ja vaivalla ihmiset vähitellen vapautuivat
niistä, mutta tuskin olivat ennättäneet niistä vapautua, kun vanhojen
sijalla oli jo uusi valhe -- valtiollisfilosoofinen. Ihmiset
vapautuivat siitäkin.
Mutta vieläkin pahempi uusi valhe on kohonnut ihmisten tielle:
tieteellinen valhe.
Tämä uusi valhe on aivan samallainen kuin vanhatkin: sen päätarkotus
on asettaa oman ja ennen meitä eläneitten ihmisten järjen ja
omantunnon toiminnan sijalle jotain ulkonaista: kirkon opissa oli
tuona ulkonaisena -- ilmestys, tieteessä -- havainto.
Tämän tieteen asettama ansa on siinä, että se, huomautettuaan
ihmisille kaikkein karkeimmat virheet järjen ja omantunnon
toiminnassa, koettaa järkyttää heidän uskoansa järkeen ja
omaantuntoon. Salaten tieteellisen teorian vaippaan puetun valheensa
se vakuuttaa heille, että he tutkiessaan ulkonaisia ilmiöitä tutkivat
epäilemättömiä tosiasioita, semmoisia, jotka ilmaisevat heille
ihmiselämän lain. Henkinen turmeltuminen on taas siinä, että nämä
ihmiset, omaksuttuaan uskon, että omantunnon ja järjen alaiset asiat
kuuluvat tutkimuksen alaan, kadottavat tiedon hyvästä ja pahasta
ja tulevat kykenemättömiksi ymmärtämään niitä määritelmiä hyvästä
ja pahasta, jotka ihmiskunnan koko edellinen elämä on kehittänyt.
Kaikki tuo on heidän murteellaan puhuen ehdollista ja subjektiivista.
Kaikki on hyljättävä, sanovat he, -- järjellä ei voi käsittää
totuutta, sillä saattaa erehtyä, mutta on olemassa toinen tie --
erehtymätön ja melkein koneellinen: tosiasioitten tutkiminen. Ja
tämä on tapahtuva tieteellisen tieteen perusteella, s.o. kahden
mihinkään perustumattoman otaksumisen: positivismin ja evolutsioonin
perusteella, joita väitetään epäilemättömiksi totuuksiksi.
Ja vallalla oleva tiede julistaa yhtä suurella valheellisella
juhlallisuudella kuin kirkkokin, että kaikkien elämän kysymysten
ratkaisu on mahdollista ainoastaan tutkimalla luonnossa ja
erittäinkin elimistössä ilmeneviä tosiasioita.
Herkkäuskoinen nuorisojoukko tämän uuden auktoriteetin valtaamana,
jota arvostelu ei vielä ole kumonnut, eipä edes koskettanutkaan,
syöksyy tutkimaan näitä tosiasioita luonnontieteissä, sille ainoalle
tielle, joka vallalla olevan opin vakuutuksen mukaan voi viedä elämän
kysymysten selvityksen perille.
Mutta mitä etemmä oppilaat joutuvat tässä tutkimuksessa, sitä
kauemmaksi jää heistä ei ainoastaan mahdollisuus ratkaista elämän
kysymyksiä, vaan yksin ajatuskin niistä, ja sitä enemmän he
tottuvat sokeasti uskomaan toisten tutkimuksiin (uskomaan soluihin,
protoplasmaan, kappalten neljänteen mittamäärään y.m.s.), sitä
enemmän muoto peittää heiltä sisällön, sitä enemmän he kadottavat
hyvän ja pahan tiedon sekä kyvyn käsittää ihmiskunnan koko edellisen
elämän kehittämiä määritelmiä hyvästä ja pahasta, sitä enemmän he
käyttävät erikoista tieteellistä puhetapaa, joissa nimityksille
annetaan peräti ehdollinen merkitys, sitä kauemmaksi he joutuvat
valaisemattomien havaintojen rotkoihin, sitä enemmän he kadottavat
kyvyn ei ainoastaan itsenäisesti ajatella, vaan ymmärtää toisen
ihmisen tervettä ajatusta, jota ei löydy heidän talmudissaan ja, mikä
on pahinta, he viettävät parhaat vuotensa vieraantumisessa elämästä,
s.o. työstä, tottuvat pitämään väärää asemaansa oikeutettuna ja
tulevat fyysillisestikin mihinkään kelpaamattomiksi loiseläimiksi.
Ja aivan niinkuin jumaluusoppineet, talmudistit, he lopullisesti
vääntävät nurin aivonsa ja tulevat ajatuksen kuohilaiksi. Ja aivan
samoin, sitä myöten kuin tyhmenevät, tulevat itseensä luottavaisiksi,
kadottaen ijäksi mahdollisuuden palata yksinkertaiseen, selvään ja
yleisinhimilliseen ajatteluun.